Julkisuuteen tuli alkuviikosta oheinen punainen käyrä. Se kertoo, millä todennäköisyydellä työttömyys loppuu viikon sisällä, kun työttömyys on jatkunut ansiosidonnaista on jäljellä 50 – 1 viikkoa. Kuvasta näkee, että todennäköisyys nousee selvästi, kun 50 viikkoa on tulossa täyteen. Tätä käytettiin perusteluna sille, että Suomen poikkeuksellisen pitkää työttömyyspäivärahan maksamista pitäisi lyhentää tai ainakin porrastaa.
Jos työttömyys lipsahtaa yli 50 viikon työllistymisen todennäköisyys näyttää romahtavan olemattomaksi. On päädytty työttömyyden kovaan ytimeen. Kyse näyttää olevan niistä, joille on todella vaikea löytää työpaikkaa. He ainakaan eivät lusmuile.
Punainen viiva kuvaa sitä, kuinka monella niistä, joiden työttömyys oli kestänyt tähän asti, työttömyys päättyi viikon aikana.
Tulkitsen kuvaa niin, että niiden kohdalla, jotka ovat nostaneet työttömyyskorvausta 46 viikon ajan, noin kuudenneksella työttömyys päättyy loppukirin aikana, mutta en ole varma, tulkitsenko kuvaa oikein. Niistä, jotka nostavat työttömyyskorvausta 40 viikkoa näyttää noin 28% työllistyvän viimeisen kymmenen viikon aikana.
(Olen tulkinnut kuvaa silmämääräisesti. Olisin kiitollinen, jos joku kertoisi, mistä tuon kuvan saa taulukkona)
Sininen viiva on Tuomo Oikaraisen piirtämä, tai ainakin hän julkaisi sen twitter-tilillään. Siinä lasketaan, kuinka suuri osuus alkavista työttömyysjaksoista päättyy milläkin viikolla. Tässä päättyvien työttömyysjaksojen määrät ovat samat, mutta Oikaraiselle on jakajana kaikki alkaneet työttömyysjaksot ja punaisessa viivassa viikon alussa jäljellä olevat työttömät. Sininen viiva on olennaisesti vähemmän dramaattinen kuin punainen.
Kumpikaan viiva ei valehtele, mutta kumpi johtaa enemmän harhaan?
Sininen viiva kertoo sen lohdullisen asian, että suurin osa työttömyysjaksoista on lyhyitä. Niinpä alkavista työttömyysjaksoista loppukiristä huolimatta vain alle puoli prosenttia päättyy viimeisellä mahdollisella viikolla, koska noin 93 % on päättynyt sitä ennen. On kymmenen kertaa todennäkisempää, että alkanut työttömyys päättyy neljännellä viikolla kuin 50. viikolla. Tämän voi joko tulkita niin, että vaikka nuo loppukirin ottaneet olisivatkin lusmuja, jotka olisivat halutessaan työllistyä aikaisemminkin, ongelma ei ole kovin mittava.
Voi sen tietysti tulkita niinkin, että ansiosidonnaisen keston lyhentäminen kymmenellä viikolla ei kovin suurta työttömien joukkoa koskisi.
Jos punainen viiva on harhaanjohtava, on sitä sininenkin. Siinä kohteena ovat alkaneet työttömyysjaksot eikä työttömyys. Koska alkavista työttömyysjaksoista pääosa loppuu nopeasti, näiden osuus työttömyydestä on pieni, paljon pienempi kuin työttömyysjaksoista. Koska 50 viikkoa työttömänä olevat ovat kymmenen kertaa pidempään kuin viisi viikkoa työttömänä olevat, heidän osuutensa työttömyydestä on kymmenkertainen heidään osuuteensa työttömyysjaksoista. Tämän lisäksi sama henkilö voi kahden vuoden aikana esiintyä tilastossa jopa kolmeen kertaan alkavana ja nopeasti päättyvänä työttömyysjaksona.
Jotta tilastoa osaisi tulkita oikein, pitäisi tietää, miksi nuo työttömyysjaksot päättyvät. Työttömyys voi nimittäin päättyä myös työvoimapoliittiseen toimenpiteeseen tai eläkkeelle siirtymiseen.
Jos työvoimaviranomaiset tarjoavat toimenpiteitä vasta, kun ansiosidonnaisen loppu lähestyy, ovat he toimivat aivan väärin. Työttömän työmarkkinakelpoisuus laskee voimakkaasti työttömyyden pitkittyessä. Paljon aiemmin pitäisi puuttua.
On aivan selvää, että työttömyysjaksot lyhenisivät, jos työttömyysturvan kestoa lyhennettäisiin tai korvausta porrastettaisiin. Tämä olisi myös niiden työttömien etu, joiden työllistyminen aikaistuisi, koska pitkittyvät työttömyys muodostaa ansan.
Yhtä selvää on, että tämän reformin maksajiksi joutuisivat ne, jotka eivät kertakaikkisesti työtä löydä – siis joukon huono-osaisimmat. Epäsolidaarinen temppu siis.
Mutta entä ne, jotka nytkin tipahtavat työmarkkinatuelle ja joiden edessä on syvä köyhyys? Eikö kukaan piittaa heistä?
Eikö solidaarisuuden taso pysyisi samana, jos ansiosidonnaista lyhennettäisiin ja säästyneet rahat ohjattaisiin työmarkkinatuen nostamiseen? Tai loogisesti ottaen se ei pysyisi samana vaan vähän nousisi, koska siirtyisihän siinä rahaa kaikista huonoimmin tienaaville niiltä, jotka nyt tienaavat sentään vähän paremmin.
Rakennusalan kassan jäsenistä kolmannes tulee merkityksi työttömäksi vuosittain, eli päivänkin työttömänä olleet merkitään. Suurin osa työllistyy 100 päivän aikana, 100 päivää on aika tyypillinen työttömyysaika rakennusalalla. Tuo julkaisemasi käyrä on oudon näköinen erinäisiä käyriä nähneen kassan hallituksen jäsenen silmään, ei se ainakaan rakennusalaa kuvaa.
Punaiseen käyrään on syy: kuntien sakot, joita Kela perii pitkäaikaistyöttömistä.
Käytännössä kun ansiosidonnainen päättyy kunta tarjoaa jonkinlaista työkokeilupaikkaa ( esim 9e/työpäivä hyvää), josta kieltäytyminen aiheuttaa karenssin. Samalla myös työttömyys päättyy.
Kunta voi valita käyttääkö rahojaan työllisyyspalveluihin vai Kelan sakkomaksuihin ja missä suhteessa. Valinta ei vaadi kansantaloustieteilijää.
Tässä pari linkkiä, googlella löytää lisää taustaa:
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/kela-varoittaa-kuntia-200-työttömyyspäivän-ylittäneistä-valtio-karhuaa-kunnilta-yli-400-miljoonan-maksuja‑1.180511
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3746978-tyottoman-valvonta-kiristyy-ja-byrokratia-kasvaa
Maakuntamallissa homma muuttuu, koska valtio maksaa maakunnan kaikki kulut. Kunilta kiinnostus työllistämisen rahoittamiseen loppuu ja piikkikin katoaa.
Tilastotieteilijänä kannattaisi hieman perehtyä siihen mitä dataa ja millä tavalla mihinkin käyrään kertyy.
90 päivän piikkiin on myös luonteva selitys. Kun työpaikan hakeminen alkaa duunin viimeisinä päivinä hakemuksen käsittely, kaksi haastattelua ja välissä soveltuvuustestaus vie aikaa kolmisen kuukautta. Työnantajakin haluaa valita ketä työllistää ja jos ei tee suoraan rekrytointia niin siihen menee aikaa.
Ihminen ensiksi hakee itse ja sitten vasta menee vuokratyönantajan työnvälitykseen. Työn alkuun kuluu aikaa 2 — 4 kk vaikka sen suoraviivaisesti saisikin.
Yleensä jos on loppuryhmässä valinnoissa into hakea muita hommia hieman hiipuu, jos arpa vaikka voittaisi niin ei tarviste sanoa enpäs tulekaan.
Vuokratyöläisen hinta on n 1 — 3 kk:n palkka, headhunting yritys ottaa palveluistaan noin yhden vuoden palkkaa vastaavan summan.
Eli jos maksaisimme ansiosidonnaista vain 3 kk, käytännössä lähes kaikki ne, jotka nyt ylipäätään työllistyvät 100 viikon aikana, työllistyisivät sitten 12 viikon aikana. Aikamoinen säästö siitä tulisi.
Pystyisikö jotenkin selvittämään, kuinka moni noista nollaviikon työllistyneistä on aidosti työllistynyt ja kuinka moni on vain siivottu tilastoista kikkailemalla?
Veikkaan että ansioturvan loppumisen kohdalla oleva piikki selittyy suurelta osin kausityöttomistä joilla on työnantajan kanssa sovittu töhin pääsy heti ansiosidonnaisen lopussa.
OS kirjoitti “ansiosidonnaista lyhennettäisiin ja säästyneet rahat ohjattaisiin työmarkkinatuen nostamiseen”
Mitä jos palautettaisiin säästyneet rahat maksajille alentamalla pakollista työttömyysvakuutusmaksua? Muuten, alennettiinkos maksua silloin kun ansiosidonnainen lyheni 400 päivään, vai hävisikö nuo rahat jonnekkin?
Kun ansiosidonnainen lyheni nuorilla 400 päivään, työttömyysvakutusrahaston menot pienenivät ja se näkyi tai näkyy myöhemmin alentuvina maksuina. Noita maksujahan päivitetään rahaston tilanteen mukaan ylös ja alaspäin.
Tuossa taulukossa lukee, että ‘todennäköisyys työllistyä’. Lasketaanko siis esimerkiksi kuntouttava työtoiminta ja työkokeilu työllistymiseksi tässä? Toisen tehtävä on kuntouttaa, toisen kokeilla. Jos esimerkiksi nämä lasketaan mukaan, kaavion tulkinta hieman muuttuu. (= Olisi hyvä pitää käsitteet selvinä.)
Maksavatko kunnat töttömyysvakuutusrahastolle kunnan työttömien määrän mukaan?
Varmaan Kelan ja tyttömyysvakuutusrahaston mukaan on hyvä, että kunnat maksavat sakkomaksuja ja työllistämiskuluja. Kuntapäättäjät lienevät muuta mieltä ja siksi asia kiinnostaa vasta kun sakkomaksut ovat kunnalle ajankohtaisia.
Loppupeleissä maksaja on Kela, joka saa tyttömän toimeentulotuen maksettavaksi. Tosin toivon mukaan siinä välissä on taas kuukausi sinnitelty pikavipeillä.
Monikanavainen maksajamalli tekee tyttömydestä(kin) sekavan — kuluja voi aina yrittää vierittää toiselle maksettavaksi. Tietenkään tyttömyyteen sillä ei löydy ratkaisuja.
Selvisi myös miksi Lapissa on työvoimapula ja miksi siellä on aika perustason **-touhua: sitä saa mitä 9 e/h tehdään määräaikaisesti.
Samaan aikaan työllisyyskoulutuksena ei voi antaa sellaisia näyttöpätevyyksiä ja pätevyyskortteja, joita saisi parissa päivässä mutta jotka maksava„ kuten vaikka ea1 ja hygieniapassi tai jäjestyksenvalvojakortti ja anniskelupassi.
Kunnast maksavat työttömyysvakuutsrahastolle palveluksessaan olevien henkilöiden mukaan, työttömistä ei makseta mitän vaan työttömyysvakuutyusrtahasto maksaa.
Punainen käyrä on peräisin yhdestä tutkimuksestani.
Tässä vähän taustatietoa kuvion tulkintaa varten: 1 viikko vastaa aina 5 kokonaista etuuspäivää, eli viikko 100 vastaa 496–500 jäljellä olevaa etuuspäivää, viikko 99 vastaa 491–495 etuuspäivää, jne. Negatiiviset arvot ovat viikkoja työmarkkinatuella ansiosidonnaisen päivärahan päättymisen jälkeen.
Aineistona on 20–54-vuotiaat, jotka aloittivat ansiosidonnaisen työttömyysjakson vuosina 2000–2013 työsuhteen päättymisen jälkeen (noin 770 000 jaksoa). Osa työttömistä ei täyttänyt työssäoloehtoa työttömyysjakson alkaessa ja siksi he olivat oikeutettuja vain edellisestä työttömyysjaksosta käyttämättä jääneisiin etuuspäiviin.
Vaaka-akseli ei siis kuvaa nykyisen työttömyysjakson kestoa vaan jäljellä olevan päivärahakauden pituutta.
Esimerkki: Pena jää työttömäksi pitkän työsuhteen jälkeen, joten hänelle myönnetään 500 päivää (100 viikkoa) ansiosidonnaista. Pena löytää uuden työpaikan 10 viikon työttömyyden jälkeen. Tämä työsuhde kuitenkin päättyy jo 2 kuukauden jälkeen. Uuden työttömyysjakson alkaessa Pena ei täytä työssäoloehtoa, mutta hänellä on edelleen 90 viikkoa ansiosidonnaista jäljellä.
Jos Pena työllistyy uudestaan, niin tuossa Tuomo Oikaraisen piirtämässä sinisessä käyrässä Penan lasketaan työllistyneen kaksi kertaa mutta työttömänä hänen lasketaan olleen vain kerran. Siksi siinä on skaala pielessä. Tästä huolimatta sen antama vaikutelma on ihan oikea: valtaosa ansiosidonnaisista työttömyysjaksoista päättyy työllistymiseen suhteellisen nopeasti ja hyvin pieni osa aivan etuuskauden lopussa.
Ei ole itsestään selvää, miten työttömyysjakso tulisi määritellä. Kuvion taustalla olevassa tutkimuksessa työvoimapoliittiseen koulutukseen osallistujat on laskettu työttömiksi, mutta tukityöllistettyjä ei. Punainen käyrä kuvaa todennäköisyyttä työllistyä avoimille työmarkkinoille, eli palkkatuettuun työhön siirtyviä ei ole laskettu työllistyneiksi.
Kuvio on alun perin peräisin tästä tutkimuksesta:
http://vatt.fi/the-spike-at-benefit-exhaustion-in-the-finnish-labor-market
Sieltä löytyy lisää ”kiinnostavia” yksityiskohtia. Sieltä löytyy kuvioina myös todennäköisyydet siirtyä tukitöihin, siirtyä työvoiman ulkopuolella sekä todennäköisyydet palata entiselle työnantajalle.
En usko, että näillä käppyröillä on ollut merkittävää vaikutusta, kun päätöksiä työttömyysturvasta ja työvoimapolitiikasta on tehty – tai ainakin toivon niin. Ennemminkin taustalla ovat olleet arviot siitä, miten työttömyysjaksojen keskimääräinen kesto reagoi etuuskauden pituuden muutoksiin. Työllistymisen todennäköisyyden nousu etuuskauden lopulla on vain pieni osa etuuskauden pituuden kokonaisvaikutusta.
Osmo (ja miksei muutkin): Jos haluat kuvion taustalla olevan datan, laita sähköpostia.
t. Tomi Kyyrä
Voi selittää sen, mutta silloin ansiosidonnaista käytetään tavalla, johon sitä ei ainakaan käsittääkseni ole tarkoitettu: mahdollistamaan työnantajalle pienen palkan maksaminen vain kauden ajalta luottaen siihen, että ansiosidonnainen kantaa työntekijän offseasonin yli (ja pitäen myös työntekijän toimettomana koko tämän ajan, mikä ei välttämättä myöskään ole yhteiskunnan etu). Silloin meidän olisi aiheellista yhteiskuntana kysyä, että haluammeko me tukea yrittäjiä tässä ja jos haluamme, niin olisiko se järkevämpi tehdä jollain toisella tavalla?
Asfalttiala toimii täsmälleen näin.
Mielenkiintoista! Täällä voisi myös olla jotain mielenkiintoista eli Kansalaispalkka nyt! ‑aloitteemme? Olkaahan yhteydessä keitä asia kiinostaa, blogisti myös. 😉
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2884
Muistaakseni sama ilmiö, siis työllistymistodennäköisyyden kasvu juuri ennen etuuksien loppumista, on havaittu myös joissakin muissa maissa. Niissä tuskin on kaikissa samanlaista sakotuskäytäntöä kuin meillä.
Käyrä kuvaa työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Tukityöllistettyjä ei lasketa työllistyneiksi, eli ns. “Kela-sakko” ei selitä piikkiä. Tosin jos piirretään vastaavaa käyrä todennäköisyydelle siirtyä tukitöihin, myös siinä on piikki etuuskauden lopussa. Alle prosentin todennäköisyys nousee noin kolmeen prosenttiin, eli siirtymistodennäköisyys pysyy kuitenkin suhteellisen pienenä.
Kyseinen käyrä löytyy otsikolla “Job placement program” tästä dokumentista:
http://vatt.fi/the-spike-at-benefit-exhaustion-in-the-finnish-labor-market
Aiemmat piikit selittyvät lähinnä porukalla, joka palaa entiselle työnantajalle (lomautet on pudotettu aineistosta). Katkot töissä ovat usein tasan kuukauden, kolme kuukautta jne. Esimerkiksi sijaisuuksia tekevät opettajat ovat kortistossa kesän ja palaavat samoihin hommiin lukukauden alkaessa.
Kaikki on aidosti työllistyneitä.
Jos piirretään erilliset käyrät vanhalle työnantajalle palaaville ja uuteen firmaan työllistyville, molemmissa on about saman suuruinen piikki etuuskauden lopussa.
Eräissä maissa mainitsemasi ongelma on huomioitu. Esimerkiksi Yhdysvalloissa työnantajan työttömyysvakuutusmaksun suuruus riippuu siitä, paljonko yrityksen entiset työntekijät ovat työttömyysetuuksia aiempina vuosina nostaneet. Suomalainen järjestelmä kannustaa työnantajia mm. lomauttamaan herkästi.
Ei yhtä ilman toista, joten tuskin vaan asfalttiala tätä harrastaa. Ansiosidonnaisen lakkauttaminen heiltä tuskin on oikea ratkaisu, mutta en oikein pidä siitäkään, että tällä lailla toimitaan. Nykymallissa voisi siis periaatteessa minunkin työnantajani tipauttaa minut aina kesäloman ajaksi työttömäksi ja ulkoistaa minun palkan maksamiseni veronmaksajille ja ottaa taas palvelukseen kesäloman päätyttyä ja asiakasyritysten aktivoiduttua.
Juu, esimerkiksi opettajien määräaikaiset työsuhteet toimivat usein samalla tavalla, eli osataan sitä julkisellakin puolella…
En pidä ajatuksesta asfalttimiesten työttömyysvakuutusmaksujen korottamisesta, koska se tekee kalliiksi niidenkin asfalttimiesten työllistämisen, jotka löytävät päivän varoitusajalla vaihtoehtoisia töitä kun syksy tulee.
Pitäisi olla asfalttimiesten oma asia, että haluavatko he itse säästää itse omista ansioistaan aurinkorannikolla lomailuun. Ei se ole työnantajan ja työttömyysvakuutusrahaston tai yhteiskunnan tehtävä mahdollistaa veronmaksajan / vakuutuksenottajien rahoilla lomailua.
–
Ansiosidonnainen pitäisi todellakin lakkauttaa ja muuttaa henkilökohtaiseksi perustiliksi / säästötiliksi.
10% bruttopalkasta säästötilillle verottomasti kunnes siellä on vaikka puolen vuoden bruttopalkan tai ainakin 18 000e verran rahaa. Sieltä niitä saan ostaa sitten normaalilla ansiotuloveroprossalla. Työttömyyden koittaessa jos alkaa nostaa puolta bruttopalkasta, niin säästöt riittäväks vuodeksi ja veroprosenttien pudotessa nettoansiot eivät romahda älyttömästi.
Mikään muu ei tule hinnoittelemaan tätä lisääntynyttä työttömyysriskiä tiettyjen alojen palkkavaatimuksiin kuin se, että se kustannus laitetaan itse työntekijöiden maksettavaksi.
–
Otetaan vaikka ajatusleikki: Nyt asfalttimiehen nettovuosiansioista 10 000e tulee ansiosidonnaisesta ja loput nettopalkkoina.
Nostetaan asfalttimiesten nettoliksoja 10 000e vuodessa, mutta lopetetaan 100%:sesti kaikkien tukien maksu joita nyt maksetaan “työttömyyskuukausilta”.
Jos ihmiset eivät muuta toimintaansa mitenkään, heidän ansionsa pysyvät identtisinä nykyiseen verrattuna, ts kukaan ei menetä mitään. Uskaltaisin kuitenkin lyödä vetoa, että asfalttimiesten työllisyys talvisin paranisi tuolla muutoksella…
Liittyen näihin tutkimuksiin.
Vartiainen meni A‑studiossa hiljaiseksi, kun hänen esiin nostamiaan tutkimuksia rupesivat tarkemmin käsittelemään. Filatov nosti esiin, etteivät ne työttömät olleetkaan välttämättä työllistyneet, kun työttömyysturvan kestoa, tai tasoa oli pienennetty. Ne olivat poistuneet työttömien joukosta.
Siis pitäisi selvittää mitä oikeasti tulokset kertovat? Myös on tärkeää tietää, onko menossa muita tutkimustulokseen vaikuttavia työttömiä koskevia toimenpiteitä.
Tutkimuksen alkuoperäinen tekijä Tomi Kyyra vastasi tuossa ylhäällä tähänkin. Filatov oli väärässä. Käyrä kuvasi tyllistyneitä. Samanlainen piikki on myös toimenpiteisiin päätyneillä, mutta tämä kuva koski työllistyneitä.
Katswkin kerran Metallin työttömyysjaksojen pituuksia
Eipä kuviosta nähnyt piikkiä 50 viikon tienoilla.
Työttömyysjaksojen pituus on verrannollinen ikään eli ikääntyneet ovat tyypillisesti pitkään työttömänä
Kunnalla on velvoite työllistää eläkeputkea lähestyvä puoleksi vuodeksi, jos 500 päivää on täyttymässä
Eli kuten tuttavalleni kävi: Kun 500 päivää täyttyi niin kunta palkkasi hänet puoleksi vuodeksi , jotta hän pääsee eläkeputkeen
Näin määrää laki, joten unta ei voi kikkailla sakkomaksuilla, kuten nuorempien pitkäaikaistyöttömien kohdalla.
Rli pikku piikki voi syntyä tuostakin syystä
Mutta kiihko oikeistolaiselle kuva on hyvä polttoainetta ja nykyään kun on muotia potkia huono-osaisia niin tästäpä vain lööppejä runoilemaan
Toimeentulotuki ei ole kunnalle halpa vaihtoehto. Perustoimeentulotuen korvausmenoista kunta maksaa puolet (lukuunottamatta eräitä poikkeuksia, kuten hiljattain maahan tulleita toimeentulotuen saajia), ja täydentävästä ja ehkäisevästä toimeentulosta lähtökohtaisesti kaikki menot. Kunnalle on paljon halvempi vaihtoehto, jos saa järjestettyä asiat niin, että mahdollisimman harva tulee toimeentulotuen piiriin.
Ansiosidonnainen alkaa olla katoavaa kansanperinettä
Kelan tilastot osoittavat, että ansiosidonnaista sai enää n 120000 työtöntä.
Perusturvaa sai n 240000 ja 70000 ei saanut mitään
Työttömiä työnhakijoita oli n 430000 syksyllä 2017
Tulin juuri Singaporesta ja vieressä istui kaki nuorta naista.Sinänsä mukavaa juttuseuraa
Kävi ilmi, että he olivat olleet surfaamassa Balilla liki kolme kuukautta.
Heillä oli korkeakoulututkinto ja sinkkuina heillä ei ollut paljon velvoitteita
Niinpä he olivat sopineet työnantajan kanssa, että un projekti loppuu niin he saavat kenkää.
Mutta pääsevät takaisin uuteen projektiin kolmen kuukauden kuluttua
Tuon väliajan he suffasivat ansiosidonnaisella
Kolmessa kuukaudessa ei työkkäri ehdi reagoida eikä ulkomaillaolo ole enää este päivärahab saannille
Onpa yllättävää, että keskellä kovinta nousukautta nimenomaan ansiosidonnaista saavien määrät vähenevät nopeiten: uusia työttömyysjaksoja ei ala entiseen malliin, entisetkin työttömät pääsevät töihin ja ne jotka eivät pääse, niiltä loppuu ansiopäiväraha.
Mutta ollos huoleton, laskukausi tulos on! Nimittäin tälläkään kertaa mikään ei ole muuttunut aikaisemmasta ja jälleen kerran nousukausi ei jatku ikuisesti.
Jos arvata saa, veikkaanpa että työttömyys ei käy niin alahaalla kuin edellisessä nousussa (6,4%) tosin tässä asiassa olen mielelläni väärässä.
Nordlin:
“Vartiainen meni A‑studiossa hiljaiseksi, kun hänen esiin nostamiaan tutkimuksia rupesivat tarkemmin käsittelemään. Filatov nosti esiin, etteivät ne työttömät olleetkaan välttämättä työllistyneet, kun työttömyysturvan kestoa, tai tasoa oli pienennetty. Ne olivat poistuneet työttömien joukosta.”
Vähän vaikea muun kuin tutkimuksen tekijän on vastata tarkasti tutkimusta koskeviin detaljikysymyksiin kun ei siltä istumalta voi lähteä asiaa tarkistamaan. Nytkin Filatov oli väärässä, mutta varmasti jäi käsitys että Vartiainen ei tiennyt mistä puhui.
Tämä on varsin mielenkiintoinen ehdotus. Sen paras puoli on siinä, että koska jokainen vakuuttaa itse itsensä, kellään ei ole ainakaan nokan koputtamista sen suhteen, että toi elää meidän rahoilla.
Ainoana heikkoutena näen sen, että tuollaisesta systeemistä tulee eräänlainen kikka sapattivuoden rahoittamiseen. Näin etenkin, jos on siellä ylimmissä veroluokissa. Ensin kerää bruttopalkasta tuonne kunnon potin (leikaten sitä korkeinta marginaaliprosenttiaan) ja sitten nostaa sitä alemmalla veroprosentilla sapatilla ollessaan. Periaatteessa on kyse samasta kuin vapaaehtoisessa eläkevakuutuksessa sillä erolla, että rahan käytölle ei ole mitään rajoituksia (eläkettä saa käsittääkseni alkaa nostaa vasta tietyn iän jälkeen). Periaatteessa tämä on siis vain eläkevakuutuksen laajennus.
Mutta tuo on minusta pieni vika siihen verrattuna, että se poistaisi kokonaan ansiosidonnaisesta systeemistä sen, että muut joutuvat osallistumaan toisten suht hyvällä elintasolla elämisen kustantamiseen (perusturva on siten ihan eri asia).
Tämä on todellinen ongelma, mutta ehkä kuitenkin pienempi ongelma kuin nykyinen, jossa ylempien tuloluokkien sapattivapaat rahoitetaan työssäkäyvien rahoista. Kuten mainitset itsekin tässä kuvaillussa mallissa ne rahat siihen sapattivapaaseen tulevat ihmiseltä itseltään.
Eikö työttömille ole mahdollista kehittää sellaista kannustinjärjestelmää, että on “aina” kannattavampaa ottaa vastaan tarjottu työ? Hallituksen aktiivimallihan yrittää motivoida työtöntä töihin etujen heikennyksillä.
Löytisikö joltakin säätiöltä tai ay-järjestöiltä rahaa, jotta pari sosiologia selvittäisi käyrien todellista sisältöä?
Valtioneuvoston strategiseen tutukimuuseen nämä kansalaisten murheet eivät kuulu ja hallituspuoluiden kansanedustajathan sen tietävät muutenkin.
Turhempaakin on tutkittu. Oma havainto on, että kunta alkaa hotamaan työllistämistä silloin kun siitä koituu kustannuksia. Ei aiemmin. Kun on työpaikkoja niin työttömyys vähenee.
Lisäksi on duuneja, joissa todella kierrätetään ihmisiä työn ja ansiosidonnaisen välillä. Kuntien kohtelu opettajia kohtaan on häpeällistä juristeriaa. Toki on kiva olla 100%:n palkan vakivirassa kesällä ja muuten vaikka hoitovapaalla.
Kansantaloustieteilijät ja tilastotieteilijät huippuyksikössäkin ovat ihan väärää porukkaa hommaan.
Keikkalääkärihommissa näkyy miten homo economicus toimii, kun palkkataso on kohdallaan. Otetaan vapaata ja tehdään muuta kuin palkkatyötä. Työvoima ainakin liikkuu.
Tavoite kuulostaa oikein hyvältä, mutta ei ole ihan triviaali haaste, koska silloin pitää joko laskea työttömien saamia tukia tai sitten nostaa kaikkien työssäkäyvien palkkoja. Ilman automaatioasteen nostoa jälkimmäinen vaihtoehto toimisi samalla myös edellisenä, koska se nostaisi inflaation kautta hintoja niin, että työttömän saama tuki ei enää riittäisi samaan kuin ennen.
Laskea työttömien saamia tukia. Palkat ovat nousussa.
YLEn Perjantai-ohjelmassa (Kuka on köyhä) oli pari viikkoa sitten reilu 30-vuotias, työtön yksinhuoltajaäiti. Tulot muodostuivat asumistuesta, Kelan elatustuesta, toimeentulotuesta, lapsilisästä (nämä kaikki verottomia) ja verotettavasta työmarkkinatuesta. Yhteensä 1.490 euroa/kk ja veroja ei noista tuloista käytännössä mene. Asunnosta ei ollut mainintaa oliko edullinen kaupungin kämppä. Oli kännykkä, läppäri ja kivasti sisustettu koti.
Miten tällainen henkilö voisi vaikkapa kaupan kassalle haluta töihin kun tulot kotona oleskelusta ovat noin suuret, vastaten suunnilleen sitä mitä kaupassa työskentelystä kokopäiväisessä työssä tienaa?
Yksinkertaisesti sosiaaliturva on liian antelias. Luulenpa että osa leipäjonoissa kävijöistä pärjäisi ilman sitä ruokajakelua, mutta hankkimalla ruokansa sieltä jää rahaa johonkin muuhun tarkoitukseen enemmän. Rationaalista toimintaa sekin.
Palkkojen ja sosiaaliturvan tasossa tulee olla nykyistä paljon selvempi ero, jotta taloudellinen porkkana työntekoon olisi olemassa.
Tästä olen samaa mieltä ja rummutan tässä asumiskustannusten rajun laskemisen puolesta: niin kauan kuin asumisen hinta korvataan niin anteliaasti kuin se korvataan tukirahoista ja työssäkäyvän pitää pääsääntöisesti tai kokonaan korvata se kokonaan omasta palkasta niin asumiskustannusten laskulla saadaan heti työssäkäyvälle enemmän rahaa käteen ilman, että työttömän elintaso laskee.
Asumisen hintaa on vähän vaikea alentaa, jos hallinto-oikeus kieltää 40 000 suunnitellun asunnon rakentamisen.
Kieltämättä, mutta en ihan vapauttaisi Helsinkiäkään vastuusta, kun on tarkasti pidetty huolta siluetista ja jätetty rakentamatta korkeata. Menee vähän tämän kirjoituksen aiheesta ohi, mutta hankala nähdä kenelläkään asunnonomistajalla todellista tahtotilaa laskea asumisen hintaa (mukaan lukien suurimmat vuokranantajat joilla aivan varmasti olisi kyky tähän vaikuttaa). Mukaan lukien kaikki päättäjät ja virkamiehet, jotka Helsingissäkin näitä asioita ovat toteuttamassa ja joilla todennäköisesti on omistusasunnot.
Nykytilanteessahan kuitenkin asunnonomistajat ja vuokraisännät voittavat ja häviäjänä on “yhteismaa”: matalapalkkaiset työntekijät joilla ei niin väliä, veronmaksajat asumistukien muodossa joten vaikutus yksittäiseen vuokraisäntään on hyvin pieni ja kansantalous, kun ihmiset eivät pääse muuttamaan pääkaupukiseudulle töiden luokse tai työt jää tekemättä, kun ei kannata niitä tehdä.
Mutta joutuuko pienipalkkainen sitten maksamaan sen kokonaan omasta palkasta. Siellä toisessa ketjussa, jossa vertailtiin hypoteettisten Pekan (työtön) ja Kallen (1500€/kk työssäkävijä) tuloja, mielestäni joku laski, että Kallekin saa huomattavan osan asumismenoistaan katettua asumistuella.
Siitä olen samaa mieltä, että jos tuki sidotaan asumiskustannuksiin, niin tämä tarkoittaa myös sitä, että sinne se myös valuu. Tuensaaja ei myöskään ole erityisen kiinnostunut koittamaan painamaan asumismenojaan alaspäin, jos tästä syntyvä säästö menee lähes kokonaan siihen, että hänen tukeaan lasketaan. Jos tuki on riippumaton siitä, mihin se käytetään, tämä todennäköisesti johtaisi asumisen hinnan laskuun, kun rahaa käytettäisiin yleisesti vähemmän asumiseen ja enemmän muuhun.
Tämä siis kysyntäpuolella. Tarjontapuolesta on vaikeampi sanoa mitään. Itse olisin taipuvainen kallistumaan siihen, että markkinat kyllä tuottavat asioita, joille on kysyntää, kunhan niiden annetaan toimia (riittävä kaavoitus, kartellit pois).
Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastosta selviää, että Helsingissä oli työllisiä 267.125 v. 1990 ja 298.893 v. 2016.
Työllisten (18–64v) määrä on siis lisääntynyt 31.768:lla 26 vuodessa. Samassa ajassa 18–64 v väestö on lisääntynyt 89234:llä (423949–334715).
Erotus 54466 on siis työikäistä väestöä, joka ei ole töissä. Osa on varmaan opiskelijoita, jotka ovat siirtäneet kirjansa Helsinkiin, mutta entä loput?
Miten työttömällä on varaa asua Helsingissä, maan kalleimmassa kaupungissa?
Aivan. Kalliista asunnoista häviäjinä on myös iso joukko omistusasujia, joille isompaan asuntoon muuttaminen halpenisi, jos asunnot yleisesti halpenisivat. Heitä ei välttämättä haittaisi oman asunnon halpeneminen muuten kuin siksi, että laina on otettu sitä kallista asuntoa varten. Koska vain pieni osa asujista on siinä tilasssa, että “kohta ostan ensiasunnon” ja taas hyvin suuri joukko siinä tilassa, että asunto on jo ostettu, kukaan ei ole halukas siihen, että se oma asunto halpenee suhteessa pankkilainaan.
Luulen, että moni omistusasuja olisi halukas laskemaan asumisen hintaa, kunhan se tehdään pitkällä siirtymäajalla, jolloin kukaan ei ole se, jolle jää musta pekka käteen, kun juuri tuli ostettua asunto kalliilla ja sitten hinnat romahtivat. Jos asuminen halpenisi esim. sitä kautta, että asunnot eivät kallistuisi lainkaan, mutta inflaatio muuten laukkaisi normaalia vauhtia, omistusasujat olisivat varmaan ihan tyytyväisiä, koska heille asunto on ennen kaikkea asumista varten, ei sijoitus, johon on pantu kaikki irti saatava omaisuus sillä mielellä, että toivotaan sen hinnan mahdollisimman nopeaa nousua.
Samuli. Monilla asuntolainansa maksaneilla omistusasujilla on lapsia, joiden huolet asuntomarkkinoilla ovat myös heidän huoliaan. Asuntojen korkeasta hinnasta ei hyödy kuin lapseton eläkeläinen, joka suunnittelee muuttoa Espanjan aurinkorannikolle.
Asumisen hinnan alentamisesta on paljon jauhettu täälläkin. Kun rakentamisen resurssit on ylikuumentumisen takia pääkaupunkiseudulla varattuja, niin uudisrakentamisella ei pysty vaikuttamaan ennen kuin tilanne jäähtyy ja paljon.
Kaksi konstia tulee mieleen: 1. vuokrasääntely ja 2. saatava pääkaupunkiseudun vuokra-asuntokanta työssäkäyvien käyttöön. Kummallekin löytyy varmasti vastustajia.
Vuokrasäännöstely johtaa tietysti siihen, että vuokra-asunnot myydään omistusasunnoiksi. Ehdotuksella, että eläkeläiset häädettäisiin Helsingistä maakuntiin, Viroon tai Malagalle, saisi varmaan aikaan vilkkaan keskustelun.
Ei hallinto-oikeus kiellä, jos asiat tehdään lain mukaan. Vai eikö maakuntakaavan määräykset koske Helsinkiä? Kaikkia muita kuntia se koskee.
Tässä maakuntakaavan vastainen on se mielenkiintoinen asia, että maakuntaliiton mielestä ristiriitaa maakuntakaavan kanssa ei ollut kuin ehkä Vartiosaaressa.
Kyllä siitä, että hänen asuntonsa hinta on 200k€ (jolla hinnalla hän sen juuri osti) eikä 100 k€, hyötyy myös nuori asuntovelallinen perheellinen. Jos hänen asuntonsa hinta putoaisi puoleen, mutta asuntolaina säilyisi siellä, missä se on, niin hän ei ikinä pystyisi muuttamaan isompaan, vaikka senkin hinta olisi mennyt puoleen, koska hänen nettovarallisuudestaan olisi pyyhkiytynyt hetkessä 100k€ pois.
Juuri tämä tässä on ongelmana. Tämä nuori asuntovelallinen olisi tietenkin juuri ennen ostoaan hyötynyt siitä, että asunnot olisivat halvempia, mutta sen jälkeen, kun nimet on paperissa, hänelle on kullanarvoista (kirjaimellisesti) se, etteivät asuntojen hinnat romahda.
Entä ne kommentit siitä, että nuorten sukupolvien ei kannata olla huolissaan mistään, koska asunnotkin tulee perintönä vanhemmilta sukupolvilta? Vakavissaan niin voimme spekuloida motiiveilla niin paljon kuin haluamme, mutta lopputuloksen perusteella asuntojen hintaa ei paineta laskuun vaan korkeintaan hidastetaan kasvua, vaikka se olisi kansantaloudelle kuinka hyödyllistä saada ne laskemaan. Tuskin siellä mikään salaseura kokoontuu keskustelemaan siitä, että miten asunnot pidetään kalliina, mutta ei siellä mikään palava kiirekään ole tilannetta korjata ainakaan tulosten perusteella.
Rakentaminen voi olla pullonkaula, mutta tyypillisesti ei kovin pitkään. Rakennnuskapasiteettia voi aina lisätä, pk-seudulle voidaan tuoda lisää rakennusmiehiä ja ‑kalustoa muualta Suomesta aina ulkomaita myöten, rakenusalalle voidaan ottaa enemmän porukkaa ja niin edelleen.
Rakennusteollisuus voi kasvattaa tuotantoa aivan varmasti pitkän aikaa pk-seudulla ja vieläpä täysin hallitusti. Jos koko suomessa kapasiteetti lisääntyy vaikka 3–5% niin siitähän voi haarukoida, missä mennään vaikka viiden vuoden kuluttua. PKS kapasiteetti voi kasvaa varmasti tasaiseen tahtiin sen 5–10% vuodessa.
Jos rakennusliikkeet voivat olla varmoja, että rakentamisenkova vauhti jatkuu pääkaupunkiseudulla seuraavat kymmmenen vuotta, kapasiteettia tulee lisää ja paljon.
Jos Helsingissä on kaavoitettu (ja vieläpä voimassa oikeuden päätöksen jälkeen) maata asunnoille ja asuntojen hinnat yli muiden kasvukeskusten ja nousevat nopeammin kuin muissa kasvukeskuksissa, mikä pysäyttäisi rakentamisen? Äkillinen ja jyrkkä lama? Mikään muu?
Kuinka kauan rakentamisen kustannukset Helsingissä pysyvät yli ARA-rajan, eli milloin kaupunki voi aloittaa oman vuokra-asuntotuotantonsa uudelleen?
Jos markkinaehtoinen rakennuttaminen jatkuu kymmenen vuotta voimakkaana ja hiipuu sen jälkeen vähitellen, kaupungin tarve vuokra-asunnoille on kasvanut kymmenen vuotta eikä ole vähenemässä joten sillä hintatasolla mennään vaikka toiset kymmenen vuotta ennen kuin on saatu edes odottamaan kertyneet talot pystyyn.
Jos muutaman vuoden sisään iskee syvä lama, eikö kaupungin pitäisi silloin panostaa omaan rakentamiseen kaksin verroin koska hinnat ovat alhaiset kaiken muun kysynnän kaikottua? Eli edes lama ei pysäyttäisi rakentamista.
Uskotko näin tosiaan tapahtuvan? Huonolta nyt näyttää, rakentamisen hintataso kovassa nousussa kapasiteetin niukkuudesta johtuen.
Olen eri mieltä vuokrasääntelyn seurauksesta. Käsittääkseni esim. Saksassa vuokrasääntelyllä on saatu pidettyä asuntojen hinnat ja vuokrat hyvin kohtuullisina, Helsingin tasoon verrattuna naurettavan alhaisina.
En provossani niinkään tarkoittanut eläkeläisten häätämistä vaan enemmänkin sitä, että vähennettäisiin erittäin runsasta muiden kustannuksella asumista maan kalleimmilla asuinalueilla. Asumisen tuet aiheuttavat merkittävän osan vuokra-asuntojen kysynnästä ja tuet nostavat vuokria ja asuntojen hintoja karkottaen pienempituloiset itse maksavat työssäkäyvät.
Rakentamisen hinta ei laman aikana tod.näk. olennaisesti laske, nousu paremminkin pysähtyy. Rakennusliikkeet eivät päästä hintatasoa laskemaan vaan mieluummin vähentävät merkittävästi tuotantoa. Tämä onnistuu nykyään aiempaa helpommin kun työn suorittava porukka on pääosin aliurakoitsijoilla (usein virolaisilla) ja pääurakoitsija vaan johtaa työtä.
Avaimet uudisrakentamisen hintatason alentamiseen on kaavoittajalla ja rakennusmääräyksistä päättävällä eli kaupungilla. Muutokset ovat äärettömän hitaita kaupungin puolella ja poliittinen tahtotila olematon.
Näyttää siltä, että asuntojen ja vuokrien hintataso saataisiin merkittävämmin alas vain 90-luvun alun kaltaisella lamalla ja korkealla korkotasolla. Voi vielä toteutuakin kun kaikkinen velkaantuminen on maailmassa järkyttävällä tasolla. Elämme täysin velkavetoisessa maailmassa ja laskun maksun aika koittaa vielä.
Meikäläisen arvio vastaa sinun arviotasi ja se tuleekin sitten olemaan kylmää kyytiä juuri ensiasunnon hankkineille, kun asunnon arvo tulee rytinällä alas samalla, kun lainan korot nousevat hurjaa vauhtia. Meidän pitäisi vakavissaan harkita Suomessa jenkeissä ainakin joissain osavaltioissa käytössä olevaa “avaimet postikuoressa” ‑sääntöä, jossa asunnon pankille antamalla kuittaa samalla sen koko lainan riippumatta asunnon sen hetkisestä hinnasta.
Sillä vältettäisiin monta kymmeniä vuosia kestävää velkavankeutta ja ulosottoa seuraavan kerran, kun asuntomarkkinoilla lähtee rytisemään. Muussa tapauksessa suljemme ison nipun nuoria työikäisiä ulos paitsi asuntomarkkinoilta niin myös todennäköisesti työelämästä koko elämänsä ajaksi, sillä harva viitsii tehdä töitä tilanteessa, jossa leijonanosa ansioista menee ulosottoon ennen kuin velat saa anteeksi. Bonuksena saataisiin myös pankit olemaan vähän tarkempia siinä, että keille ne lainan myöntää, minkä kokoisena ja missä päin Suomea.
Oikeastaan raha on aina velkaa, joten velkavetoisia on oltu niin kauan, kuin vaihdon välineitä on käytetty. Virtuaalisen omaisuuden suuruus voi kasvaa äärettömiin tai romahtaa nollaan, mutta reaalielämään se ei vaikuta yhtään mitään.
Sivumainintana: länsimainen kapitalistinen (yksityiseen pääomaan pohjaava) vapaa markkinatalous nojautuu velkaan ihan peruspilareiltaan. Jos länsimaissa julkinen ja yksityinen lainakanta kutistuisi merkittävästi (lainoja maksettaisiin pois, uusia ei otettaisi), järjestelmä ei kykenisi toimimaan. En osaa arvata miten romahtaisi.
Hupijuttuja, työllisiä on vähemmän kuin esim 2012 Vuonna 2012 keskimäärin 2,432 miljoonaa , vuonna 2017 n 2,403 miljoonaa.
Vuoteen 2015 ero on suurin, silloin työllisiä oli n 2,368 miljoonaa eli n 35000 vähemmän kuin 2017
Eivät työttömät ole kulkeutuneet työlliseksi vaan aivan muualle.