Moni talousoppinut pitää tiukkaa talouskuria Euroopassa järjettömänä. Talo-usnobelisti Paul Krugmanin mukaan Eurooppa säästää itsensä hengiltä. Tulevaisuudessa taloustieteen luennoilla käytetään Euroopan 2010-luvun talous-politiikkaa varoittavana esimerkkinä samaan tapaan kuin brittien palaamista kultakantaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Kun talous on alamaissa, pitäisi elvyttää. Säästöt ja veronkorotukset lisäävät työttömyyttä niin paljon, ettei valtiotalous tasapainotu. Tämä on nähty Krei-kassa ja Espanjassa.
Miksi siis Suomessa leikataan menoja ja korotetaan veroja näin surkeina ai-koina? Jokainen ymmärtää, ettei Kotkan kaupungin kannata yksin velkaantua elvyttääkseen koko Suomea. Suomi on EU:ssa yhtä pieni kuin Kotka Suomes-sa. Vuodesta 2009 Suomea on elvytetty toiseksi eniten EU:ssa Kyproksen jälkeen. Rahat loppuvat.
Euroopan ongelmana on kyvyttömyys päätöksiin, keskinäinen epäluottamus ja se, että juristit ovat kaapanneet talouspolitiikan välineistön.
Eurooppa olisi onnellisempi ja hyvinvoivempi, jos se kykenisi paremmin koordinoituun talouspolitiikkaan. Alijäämäisten maiden säästöjä pitäisi koh-tuullistaa ja ylijäämäisten maiden, erityisesti Saksan, korottaa palkkoja ja alentaa veroja. Tähän vastataan, että mitä hyödyttää, että Saksakin tuhoaa kilpailukykynsä. Eiväthän muiden maiden alijäämät johdu Saksan ylijäämistä.
Itse asiassa johtuvat. Mikään maa ei voi olla vaihtotaseeltaan ylijäämäinen, ellei jokin toinen maa ole alijäämäinen. Euroalueen vaihtotase on euron kellumisen takia suunnilleen tapapainossa, joten Saksan ylijäämät pakottavat muiden euromaiden vaihtotaseet alijäämäisiksi.
Perussopimus estää ylikansallinen päätöksenteon talouspolitiikasta. Sen suuntaiset yrityksetkin kilpistyisivät Saksan perustuslakituomioistuimeen eikä niitä hyväksyttäisi Suomessakaan.
Vuonna 2008 alkanut taantuma on maksanut Suomelle menetettynä kan-santulona yli sata miljardia euroa, mutta Suomessa ollaan kiinnostuneempia sii-tä, siirtyykö meiltä ehkä joitakin satoja miljoonia ”tuhlaajamaille”.
= = =
Asiaa pahentaa Euroopan keskuspankin rahapolitiikka. Muualla keskuspankin on huolehdittava rahanarvon vakauden ohella myös työllisyyden ylläpidosta, mutta perussopimus kieltää keskuspankkia tavoittelemasta mitään muuta kuin vakaata rahanarvoa, jos tämä muu keskuspankin mielestä on vähänkään risti-riidassa rahanarvotavoitteen kanssa. Erkki Liikanen on selittänyt tämän sillä, että Saksassa ajattelua hallitseva menneisyyden painajainen on hyperinflaatio ja Yhdysvalloissa suuri lama. Siksi Saksa torjuu inflaatiota ja Yhdysvallat työttö-myyttä. Saksa saneli yhteisen keskuspankin säännöt.
EKP:llä olisi haluja tulla avuksi niin kuin Yhdysvaltain, Iso-Britannian ja Japanin keskuspankit ovat tehneet. Kevyttä rahapolitiikkaa EKP on kyllä harjoittanut lähes niin paljon kuin se ylipäänsä on mahdollista. Pankit saisivat hakea EKP:sta rahaa negatiivisella reaalikorolla niin paljon kuin haluavat, mutta ne eivät halua.
Yhdysvalloista lähtenyt talouskriisi on velkaannuttanut kaikki Euroopan valtiot. Velkaantuminen oli pakon sanelemaa. Vaatimus tämän velan pois maksusta on yhtä hölmö kuin oli Englannin punnan arvon palauttaminen 1920-luvulla. Kuka siitä hyötyy, että tiet ovat kuoppaisia ja kouluopetusta huononnetaan?
Mitään pahaa ei tapahtuisi, jos EKP maksaisi osan valtioiden suhdannesyis-tä ottamista veloista. Pankki voisi ostaa valtioiden velkapapereita tasapuolisesti kaikilta jäsenmailta ja mitätöidä ne. Tämä on myös ainoa tapa rahapoliittiseen elvytykseen, kun lainaraha ei mene kaupaksi. Kansalaiset eivät kuluta velaksi, mutta jos valtiot palkkaavat lisää opettajia, nämä käyttävät palkkarahojaan kuin omiaan, sillä omiahan ne ovatkin.
Moni myöntää, että näin kannattaisi juuri nyt tehdä, mutta varoittavat, että jos tämä ovi avataan, sitä ei saada suljetuksi. Poliitikkojen mielestä ajat ovat ai-na niin huonoja, että setelirahoitusta tarvitaan. Oli miten oli, setelirahoitus on kielletty ja kiellon purkaminen on jokseenkin mahdotonta.
Eurooppa kärsii siitä, että talouspolitiikka on juridiikan vankina. Oikeusoppineiden talousajattelu poikkeaa kovasti siitä, mitä taloustieteiden luennoilla opetetaan. Kaarlo Tuori jopa kehuu, että lainvartijoiden tiukka ote keskuspankkiin on nostanut euron arvoa. Niin valitettavasti on. Valuutan revalvoi-tumista tässä vähiten olisi kaivattu.
= = =
Suomen osalta toisaalta elvytykselle ei ole paljon tilaa. Elvytyksen on tarkoitus kaventaa tuotantokuilua eli nostaa kokonaistuotanto lähemmäs tuotantokapa-siteetin asettamaa ylärajaa. Ylärajan yli sillä ei pääse, vaan yritys purkautuu in-flaatioksi. Valitettavasti Suomen tuotantokuilu on kovin vähäinen. Olemme menettäneet valtavasti tuotantokapasiteettia Nokia-klusterin surkastumisen ja paperi- ja metallitehtaiden lakkautusten mukana. Eikä ole oikein sopivaa työ-voimaakaan tarjolla. Talouspolitiikan suorasuu Juhana Vartiainen arvioi jokin aika sitten, että työllisyys voi parantua korkeintaan 60 000 hengellä. Sen jälkeen yritysten kilpailu työvoimasta alkaa nostaa palkkoja ja kilpailukyvyn heikkene-minen sammuttaa kasvun.
Työn tarjontaa pitää lisätä. Kannustinloukkuja on kiitettävästi purettu, mutta eläkepäätökset ovat tekemättä. Eikä pienten lasten äitien edelleenkään kannata mennä osa-aikatyöhön niin kuin Ruotsissa sen sijaan, että jäisivät kokonaan pois töistä.
(Kirjoitus on julkaistu Suomen Kuvalehdessä)
Mitä ohjeita antaisit maan hallitukselle. Ihan vaan lyhyesti ja konkretiaa please.
Olipas poikkeuksellisen heikkolaatuinen kirjoitus. Ideologia ajaa tässä selvästi järjen edelle.
OS: “Vuonna 2008 alkanut taantuma on maksanut Suomelle menetettynä kan-santulona yli sata miljardia euroa, mutta Suomessa ollaan kiinnostuneempia sii-tä, siirtyykö meiltä ehkä joitakin satoja miljoonia ”tuhlaajamaille”.”
Yritätkö siis sanoa, että esim. Kreikka ei ole tuhlaajamaa? Miksi suomalaisten veronmaksajien pitäisi rahoittaa toisten maiden velkoja?
Toisekseen, Soininvaara esittää tässä kirjoituksessa, että keynesiläinen taloustiede on jonkinlainen oletusarvo nykyisessä akateemisessa taloustieteessä, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa.
Meiltä valmistuu jatkuvasti taloustieteilijöitä, jotka eivät hyväksy elvytystä tässä tilanteessa.
Krugman on suosittu sen vuoksi, koska hän sanoo ideologiansa siivittämänä niitä asioita, joita hänen kannattajansa haluavatkin kuulla.
OS: “Kuka siitä hyötyy, että tiet ovat kuoppaisia ja kouluopetusta huononnetaan?”
On jotenkin hellyyttävää, että vihreissäkin populismi kukoistaa. Jäin kaipaamaan vielä “ajatelkaa nyt edes lapsia!!1!” ‑tyylistä retoriikkaa.
Onko voimakas inflaatio ainoa tie ulos tästä kurimuksesta? Eikö inflaatiota ole sekin, että keskuspankki lisää setelien määrää rajusti, vaikka itse kuluttajahinnat eivät nousisikaan?
Jos Euroopan keskuspankille annetaan mandaatti monetisoida valtioiden velkoja niin mihin tämä johtaa?
Jos heroinistia “hoidetaan” lisäämällä aika ajoin heroiiniannoksia, niin lopputulos ei onnellinen. Käykö rahan lisäämisen kanssa samalla tavoin?
Minusta olisi syytä jättää suhdannetaantumasta puhuminen, kun Euroopan talouskasvu voi olla ja näyttää olevan ohi niin pitkäksi aikaa, että pitäisi pikemmnkin puhua uudesta “normaalista”. Kasvun loppumisesta taloustiede ei tietenkään kykene keskustelemaan, mutta “secular stagnation” lienee jotain sen suuntaista. Tämän pitkäaikaisen stagnaation mahdollisuutta on pohtinut esim.
Kasvupakko on niin syvälle rakennettu niin finanssijärjestelmään kuin sosiaaliturvajärjestelmiin ja työpaikkojen säilymiseen.
Kysymys kuuluukin, että hoituuko ongelmat
FED hoiti tehtävänsä, ja USA on elpynyt lähes täydellisesti. EKP ei omaa riittävää mandaattia, ja Eurooppa kärvistelee pelimerkki-vajeessa.
Yritykset tarvitsevat juuri näitä pelimerkkejä joiden avulla ostetaan raaka-aineet, koneet ja palkataan työntekijät. Tulee tuotteet, ja palvelutkin tuotettua.
Sopimuksia voi parantaa, ja voimme lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla jos rahanpainaminen suunnataan pankkien omavaraisuuden parantamiseen. Täten voidaan rahaa painaa esimerkiksi 3tonnia jokaista euroalueen asukasta kohti, ja valtiot saadaan ehdotuksen taakse.
Vertailemalla USA:n ja Euroopan kehitystä lamasta pois pitäisi viimeistään tajuta, että EKP tarvitsee vahvemman mandaatin. Historiassa tämä virhe on tehty todella monta kertaa, ja toivoa antaa se, että lopulta on toimittu oikein.
Onko voimakas inflaatio ainoa tie ulos tästä kurimuksesta? Eikö inflaatiota ole sekin, että keskuspankki lisää setelien määrää rajusti, vaikka itse kuluttajahinnat eivät nousisikaan?
Jos Euroopan keskuspankille annetaan mandaatti monetisoida valtioiden velkoja niin mihin tämä johtaa?
Jos heroinistia “hoidetaan” lisäämällä aika ajoin heroiiniannoksia, niin lopputulos ei onnellinen. Käykö rahan lisäämisen kanssa samalla tavoin? Mihin se johtaa?
Minusta olisi syytä jättää suhdannetaantumasta puhuminen, kun Euroopan talouskasvu voi olla ja näyttää olevan ohi niin pitkäksi aikaa, että pitäisi pikemminkin puhua uudesta “normaalista”. Kasvun loppumisesta taloustiede ei tietenkään kykene keskustelemaan, mutta “secular stagnation” lienee jotain sen suuntaista. Tämän pitkäaikaisen stagnaation mahdollisuutta on pohtinut esim. Paul Krugman ja myös Larry Summers.
Talouskasvupakko on syvälle rakennettu niin finanssijärjestelmään kuin sosiaaliturvajärjestelmiin että myös työpaikkojen säilymiseen.
Kysymys kuuluukin, että hoituuko ongelmat pelkästään keskuspankin mandaatinmuutoksella vai tarvitaanko reippaampia (ja raskaita) institutionaalisia muutoksia?
Uhkaako Eurooppaa ihan oikeasti inflaatio?
Elvytyksestä on hyötyä väliaikaisten talouden häiriöiden korjauksessa, eli kun firmoille menee väliaikaisesti huonosti. Muussa tapauksessa se lisää velkaantumista ja sitä kautta valtion velkojen korkomaksuja. Lopputulos on se että tarvitaan vain lisää rahaa. Jos vaikkapa kreikka alkaisi elvyttää niin uskooko kukaan että siitä olisi hyötyä ?
Todelliset hyödyt tulevat siitä että puretaan turhia esteitä taloudelliselle toiminnalle.
Voitasiin aloittaa vaikka rikkidirektiivistä irtautumalla, ei maksa mitään mutta teollisuudelle tulisi säästöjä parinsadan miljoonan edestä vuosittain, kuten vientiteollisuuden edustajat ovat monesti todenneet.
PS. kirjoituksessasi oli kummallinen toteamus että euroopan velkakriisi olisi jollakin tapaa USA:sta lähtöisin, se on mielestäni paikkaansapitämätön väite joka kaipaa perustelut.
En nyt ihan tajua tätä juristien syyttelemistä. Juristien tehtävä on vain yrittää selittää, mitä poliitikot ovat halunneet säätää. Juridiikan sivuuttaminen poliittisessa päätöksenteossa on täsmälleen sama asia kuin poliitikkojen säätämien lakien sivuuttaminen. Toivooko tässä poliitikko siis sitä, että hänen määräämiään päätöksiä ei tarvitse noudattaa? Euroopan keskuspankki noudattaa EU:n perussopimuksia, koska poliitikot ovat sellaiset halunneet saattaa voimaan. Jos EU:n perussopimuksien noudattaminen hiertää, niin kannattaa varmaankin purkaa ne ja saattaa voimaan sellaiset perussopimukset, mitä halutaan noudattaa, eikä valittaa juristeista, jotka huomauttaa siitä, mitä nykyisissä perussopimuksissa lukee. Poliitikoilla on täysi valta säätää sellaiset perussopimukset ja lait EU:lle ja Suomelle kuin huvittaa.
Jos sanon, että olemme JURIDIIKAN vankeja se ei tarkoita, että vika olisi juristeissa. Yritin sano, että perussopimus on huono.Siinä toki on ollut mukana juristeja.
Aika fiksunoloista kirjoittelua.
Tosin kuulostaa siltä että ainoa tie eteenpäin on “euroopan yhdysvallat”
PIkkuisen tuntuu silti huonolta tuo haikailu jonkinlaiseen devalvaatioon. Devalvaatio vie köyhyyteen.
Ei ruotsikaan ole devalvoinut vaikka oma valuutta sen periaatteessa sallisi. Työttömyys ruotsissa on jotain 8%. Tässä kannattaa tosin muistaan että maahanmuuttajien työttömyys voi olla 30–40%. Eli syntyperäisten svenssonien keskuudessa vallinnee täystyöllisyys. Ehkäpä devalvaatio tulee sitten kun syntyperäisten svenssonien työttömyys alkaa nousta.
Ilman todllista säästämistä mikään rakenneuudistus ei onnstu.
Suomessa sote- ja kuntauudistus jäivät tekemättä, koska todellista pakkoa ei tunnetu ja aina joku olisi menettänyt olematonta valtaansa.
Kreikka tuskin olisi uusinut mitään julkisella sektorillaan ja nytkin muutokset on tehty vastentahtoisesti. Tiukak säästökuuri ennen rakennmuutoksia on poliitikoiden vastaus.
Onko muita ajatuksia?
PS. Vihreiden vaalikampanja on todella laimea, onko jo noin paha tappiomieliala vai onko vain porukka päättänyt, että säälipaikka annetaan Heidille ilman sen kummempaa yrittämistä?
Talous on luottoluokittajien vanki. Ja mitä suuremmaksi velka kasvaa, sitä vahvemmiksi kahleet taotaan. Onkohan Krugmanilla jenkkinä vaikea ottaa huomioon, kuinka riippuvaisia muut ovat luokittajista?
Talous on tietysti myös “vuosisadan virheen” (Vesa Kanninen) eli euron vanki. Omalla kelluvalla valuutalla pärjättäisiin luultavasti paremmin, ehkä melkein kuin Ruotsi, eikä tarvitsisi laskeskella, mitä lisäkuluja tulee, kun alue- ja pankkitukea aletaan maksaa myös rajojen ulkopuolelle.
Minusta, muuten, “vuosisadan virhe” on vähättelyä. Eurohan on historian katastrofaalisin talouspäätös. Mikään muu päätös ei ole syönyt vaurautta läheskään yhtä paljon. Ja kaiken lisäksi euron vaarat osattiin ennustaa hyvinkin yksityiskohtaisesti etukäteen, mutta sehän ei vauhtia haitannut. Osattiinhan myös ennustaa EU:n vaikutusvaltaisimman lobbarin, Saksan, pärjääminen, vaikka maa heikossa hapessa tuolloin olikin.
Hyvä kirjoitus, mutta pitäisikö otsikon olla talous politiikan tai ideologian vankina?
Pari kommenttia:
1) Ei se ole saksalaisten vika tai huonoutta vieläkään, että he tekevät työtä, maksavat veronsa ja säästävät.
2) Tuotantokuilu ei ole ongelma, jos elvytys tarkoittaa investointeja. Päinvastoin, elvytys jotta vajaakäyttöinen vanhentuva kapasiteetti tulisi täyskäyttöön, estää rakennemuutosta tapahtumasta, ja nyt jos koskaan on tarvetta nimenomaan rakennemuutokselle.
3) Valtio on tavattoman huono taho laittaa sitä rahaa. Valtiot ovat osa tätä ongelmaa, eivät ratkaisua. Julkiset sektorit ovat turvonneet niin valtavan suuriksi, että niiden on pakko supistua. Kun eivät suostuneet supistumaan nousukaudella, niin nyt on pakko. Ne ovat niin suuria että niiden kautta elvyttäminen on kuin sammuttaisi rasvapaloa vedellä. Ei toimi.
4) Rahapolitiikasta olen samaa mieltä. Valtioiden korkomenoja voisi vallan hyvin hillitä tuolla keinolla. Sen kylkeen pitäisi silti laittaa ankara ukaasi joka rankasti rajoittaa lisävelan ottoa. Muuten ollaan taas kohta nykyisessä tilanteessa.
5) Juridiikka varmaan estää tämänkin, mutta EKP voisi vallan hyvin tehdä esimerkiksi niin, että se yksinkertaisesti antaa ihmisille rahaa. Vaikka 500 euroa per kansalainen. Tämä vastaisi noin 150 miljardin QE-pakettia.
Ode:
Onko noin tehty jossakin kehittyneessä taloudessa lähihistoriassa ja mitkä ovat olleet kokemukset?
Keskuspankit (kuten FED) ovat kyllä ostaneet oman valtionsa velkapapereita jälkimarkkinoilta, mutta velkoja ei ole suinkaan mitätöity.
Otetaan markka takaisin. Ei euron tilalle, vaan euron lisäksi. EKP:n mandaatti olisi edelleen yksikäsitteisesti hintavakaus. Suomen pankin mandaatti sitäövastoin olisi yksikäsitteisesti täystyöllisyys (tai NAIRU). Markka voisi olla olemassa vain tilivaluuttana, jolloin keskuspankin työkalupakkiin saataisiin myös negatiiviset nimelliskorot.
Toki tässä mallissa olisi vähän mietittävää yksityiskohtien parissa. Mitkä verot maksetaan missäkin valuutassa, ja miten sopimusvapautta rajoitetaan eri valuutoissa (pitääkö työsopimukset tehdä markoissa ja pitääkö yksityishenkilöiden mahdollisuutta lainata euroissa rajoittaa jos eurokorot ovat halvemmat)?
Sinänsä tämä voisi periaatteessa lisätä euron uskottavuutta vakaana valuuttana, käytännössä on toki vähintäänkin todennäköistä, että jotkut tahot näkevät tämän ensimmäisenä askeleena euron hajoamiseen. Mikä on sääli, eurossa on paljon hyviä puolia.
Huono ohje. Ellei nousu ole kulman takana, taloutta pitää korjata, ei tekohengittää. Elvytys toimii tukena lyhyen kuopan yli, mutta ei yleisenä pitkän laman lääkkeenä.
Sksi että aiemmin toimivaksi havaittu keino, oman valuutan devalvaatio tai devalvoituminen, ei ole mahdollinen. Elvytyetä ei siksi, että ei kukaan halua elvyttää kuutta vuotta, eikä elvyttäminen korjaa toimimatonta taloutta, vaan vain keventää uuden nousukauden odottelua.
Devalvaatio olisi parempi keino kuin muut mainitut. Jos pysytään eurossa, pitäsi tehdä vastaava sisäinen devalvaatio, eli leikataan kaikkien kulutusta (palkkoja ja muita etuuksia), mikä ajaa saman asian, vaikkakin hieman perinteistä devalvaatiota ikävämmällä tavalla, sillä velat säilyvät euromääräisinä.
Suu säkkiä myöten siis. Jos Nokia ja kumppanit eivät enää tienaa, pitää syödä vähemmän. Talous pitää laittaa toimivaan kuntoon, jos se ei ole. Emme voi olettaa nousukauden olevan kulman takana, ja tiedämme että taloutemme on mm. Nokian kaatumisen johdossa huonommassa vedossa kuin ennen, joten elvytys ei todennäköisesti toimi. Tarvitaan joko talouden rakennemuutoksen tuomaa uutta vetoa (joka ei ole suoraan hallituksen käsissä) tai/ja pienempää kulutusta.
Tilanne on yksinkertainen. Olemme ensimmäisessä euroajan taantumassa. Oletin että poliitikot tai heidän taloudelliset neuvonantajansa olisivat ajatelleet mitä tällaisessa tilanteessa tehdään, jo silloin, kun llityimme euroon. Mutta ilmeisesti luotetaan vanhaan totuttuun keinoon, etä kompuroinnin, kuhmujen ja ensimmäisten täysien epäonnistumisien tuomiin opetuksiin.
Yllättävä nousukausi voisi pelastaa hallituksen kasvot, ja hallitus voisi julistaa selättäneensä laman omilla toimillaan :-). Mutta nousukauden pitäisi olla suurempi kuin Nokian ja kumppanien laskun kokoinen (jos siis hallitus ei uskalla kiristää kansalaisten vyötä nyt, kun devalvaatio ei ole enää euroaikana käytettävissä).
“Mikään maa ei voi olla vaihtotaseeltaan ylijäämäinen, ellei jokin toinen maa ole alijäämäinen. Euroalueen vaihtotase on euron kellumisen takia suunnilleen tasapainossa, joten Saksan ylijäämät pakottavat muiden euromaiden vaihtotaseet alijäämäisiksi.”
Eikö se olisi oleellista tietää, miten sijoittuu euroalueen tasapainoitettu vaihtotase maailmanlaajuisessa vertailussa? Onko euroalue maailman rikkaita vai köyhiä alueita vai jotain siltä väliltä? Onhan köyhissäkin maissa miljonäärejä, mutta vaikka heidän rahansa jaettaisiin köyhille, ei maa silti nouse rikkaiden joukkoon, yhtä köyhäksihän se jää. — Kokonaan eri asia on, hakeutuisiko raha silloin paremmin tuotannollisiin investointeihin. Mielestäni oleellinen pointti olisi tietää, näyttäisikö EU olevan rikas tai hyvinvoipa, jos Saksan ylijäämät siirtyisivät alijäämäisille EU-maille.
En tietysti tarkoita, että näin rysäyksellä tehtäisi, vaikka suuret tuloerot ovat vaarallisia yhteiskuntarauhalle. Riittäisi, että näkisin laskusuorituksen paperilla. Varmaan kuitenkin parempi mittari olisi tuotantokapasiteettien vertailu kuin valuutat, jotka ovat usein yli- tai aliarvotettuja. Auttaisiko tällainen ymmärtämään, kuinka paljon on EU-maissa heti mahdollista?
“Talouspolitiikan suorasuu Juhana Vartiainen arvioi jokin aika sitten, että työllisyys voi parantua korkeintaan 60 000 hengellä. Sen jälkeen yritysten kilpailu työvoimasta alkaa nostaa palkkoja ja kilpailukyvyn heikkene-minen sammuttaa kasvun.
Työn tarjontaa pitää lisätä. Kannustinloukkuja on kiitettävästi purettu, ”
Meillä on työn tarjontaa n 560000 henkeä ja heistä n 480000 on työtä vaikka.Suomen työttömät ovat maailman koulutetuimpia ja tottuneet teolliseen työhön
On aivan älytöntä väittää, että ei noista 560000 löydy kuin 60000 sopivaa, loput ovat tallin taakse vietävää porukkaa
Ja trajontaa tuskin lisää sekään, että eläkeikää nosteaan 63:sta 65:een . Sehän tuo markkinoille lisää väkeä, johon työnantajat eivät koske pitkällä tikullakaan.
Tuntuu todella oudolta, että nuo 63–65-vuotiaat olisivat se porukka jota työnantajat himoitsevat ja joilla maa pelastetaan .
Alkaa tuntua siltä, että terve järki on kadonnut Suomesta
Ode peräänkuuluttaa EU-tasolle elvytystä, mutta uskoo, ettei pieni Suomi yksin voi elvyttää, kun elvytyksen hyödyistä osa valuu muille ja Suomen rahat loppuvat. Olen eri mieltä. Toisin kuin vyönkiristäjät väittävät, Suomen valtio on huomattavan vakavarainen ja voi lama-Euroopassa saada yllin kyllin lainaa negatiivisella reaalikorolla. Investointimahdollisuuksia, julkisia ja yksityisiä, joista voi saada vähintään kolmen prosentin reaalituoton, meiltä taas löytyy yllin kyllin energiansäästöstä taiminkonhoitoon ja homekoulujen korjaamisesta kaavoituksen vauhdittamiseen ja Kruunuvuoren sillan rakentamiseen. Ei ole mitään järkeä lykätä näitä töitä johonkin sellaiseen ajankohtaan, jolloin raha on kalliimpaa kuin nyt ja työttömiä on vähemmän kuin nyt.
Valtion velanhoitokykyä ei heikennä se, että se tekee halpakorkoisella lainalla tuottavia investointeja, joiden ansiosta tulevat julkiset kulut pienenevät tai tulot kasvavat roimasti. Eli jos tehdään ero julkisten investointien ja julkisen kulutuksen välille ja elvytetään ottamalla velkaa edellisiin, mutta ei jälkimmäisiin, varoittelu pienen Suomen rahojen loppumisesta on aiheetonta.
Erityisen perusteltua olisi nyt tehdä Suomen avoimen sektorin kilpailukykyä parantavia tuottavia investointeja. Vaikka onkin totta, että osa elvytyksen hyödyistä valuu usein muualle, tämä ei lähtökohtaisesti päde kilpailukykyä parantaviin investointeihin.
Myöskään Juhana Vartiaisen väite huomattavan pienestä tuotantokuilusta ja suhdannetyöttömyyden tasosta ei vakuuta. Suhdannetyöttömyyden vähättely ja rakenteellisten selitysten ylikorostaminen on ollut hyvin tavallista niille, jotka ovat suhtautuneet epäluuloisesti elvytykseen. Analyysiä siitä, miten epäuskottavia nämä tulkinnat ovat, löytyy muun muassa Krugmanin kirjoituksista. Kunhan kokonaiskysyntä vain saadaan elpymään, moni rakennetyöttömäksi tulkittu saakin työtä, samoin moni sellainen, joka ei nyt ole sen kummemmin työssä kuin työttömänäkään.
Siitä olen samaa mieltä, että Suomen sosiaaliturvajärjestelmää voisi ja pitäisi rukata niin, että työvoiman tarjonta kasvaisi ja julkisille menoillemme saataisiin lisää maksajia, mutta kun tästä puhutaan, ei saisi samalla vähätellä elvytyksen tarvetta.
Ei kai kelluva valuutta vaadi (tai edes oikein mahdollista) vanhan hyvän ajan devalvoimista. Euroopan valuuttaongelma on kaksipäinen. Toisaalta Saksan veto ylläpitää muille liian korkeaa valuuttaa, toisaalta isojen valuuttojen välillä on jonkinlainen upotuskilpailu.
Huonossa markkinasuhdanteessa matala valuutta on kiva asia. Mutta kun se on kiva myös Yhdysvalloille, niin uppoamme yhdessä. Kiinalaiset taas ihan itse pitävät valuuttansa halpana, jottei siellä vain talouskasvu sakkaisi, kun vientivetoisen maan asiakkailla menee huonosti.
Pienen maan kohdalla devalvaatiossa on sellainen haaste, että yleensä kukaan ei ole antanut lainaa maan omassa valuutassa, jollei maan odoteta pitävän tiukkaa rahapolitiikkaa. Ruotsikaan tuskin ihan äkkiä lähtee painotuoreilla seteleillä maksamaan edes kruunuvelkoja pois, koska sen jälkeen seuraavien kruunuvelkojen korot ovatkin jotain ihan muuta kuin nyt.
Euron kohdalla tätä haastetta ei vastaavasti ole, koska velka on euroalueen sisäistä. En kuitenkaan kovin innokkaasti olisi ottamassa setelielvytystä käyttöön, koska jos siihen ei liity tarvittavia muita toimia epätasapainon korjaamiseksi, tilanne vain huononee.
Meidän ongelmamme ovat enemmän rakenteellisia kuin valuutan arvoon liittyviä. Ei Nokia-sektori kaatunut valuutan arvoon. Ei valuutan arvo vaikuta huoltosuhteeseen.
Euro ei ole meille kohtuuttoman kallis, koska meillä on kuitenkin mennyt kohtuuhyvin. Olemme jopa saattaneet vähän hyötyä PIGS-sekoiluista, kun ne ovat painaneet euroa.
Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö Suomelle vielä matalampi arvo erityisesti taalaa ja kruunua vastaan olisi parempi, mutta ei meidän oma valuuttamme välttämättä olisi kovin halpa. Kuulumme mutasarjan parhaimmistoon Saksan kaverina… (Jos markkinat ovat hinnoitelleet euron oikein, se on euroalueen parhaimmistolle liian halpa ja huonoimmistolle liian kallis. Jälkimmäinen on aika vakuuttavasti toteennäytetty.)
“Tuhlaajamaista” ainoastaan Portugali oli oikeasti tuhlaaja Saksaan verrattuna ja sekin hyvin maltillisesti, jos mittarina pidetään julkisen talouden velkaantumista.
http://blog.hse-econ.fi/?p=6109
Ensinnäkin, Fedin löysä rahapolitiikka pitkälti aiheutti nykyisen kriisin. Fed arvioi taloustilanteen väärin, luuli tukevansa työllisyyttä ja itse asiassa aiheutti kupla. Suomessa kävi vähän sama 1980-luvun lopulla. Vahva markka unohtui, ja saatiin kupla.
Taloustiede muistaa myös mainita, että keskuspankki voi pettää vain kerran. Kun luottamus keskuspankin kykyyn turvata valuutanarvo menetetään, joudutaan lainarahasta maksamaan lopullisesti enemmän. OS voi myös pohtia, mitä löysä rahapolitiikka aiheuttaisi euromaiden euromääräisille lainoille!
Saksan syyttely on aika naivia. Jos Saksassa ei ole tuhlattu ja ostettu suu vaahdossa, niin miten se voi olla ongelma? Ongelma on vain ja ainoastaan velkamaissa, jotka eivät olleet taloudellisesti, eivätkä poliittisesti kypsiä euroon. Niissä poliittinen kulttuuri on ollut ylläpitää tehotonta julkista sektoria. Kilpailukyky ongelmat oli hoidettu devalvoimalla. Keskiluokan vaurastuminen tehty mahdottomaksi, kun säästöt sulavat inflaatiossa.
Väitänkin, että saksalainen keskuspankki-politiikka on parhaita tuloerojen pienentäjiä.
Maan velkaantumisen pääviesti on se, että maa kuluttaa enemmän kuin tuottaa.
Velkaantuminen voi olla tilapäistä, jolloin aika hoitaa asian, eli maa voi jatkaa entistä talouspolitiikkaansa. Tilapäinen velkaantuminen voi johtua esimerkiksi poikkeuksellisen suurista investoinneista, lyhytaikaisesta häiriöstä tuotannossa , esimerkiksi halla vie sadon. Tälläisessä tilanteessa voidaan elvyttää, jotta tilapäinen kansantalouden alamäki jäisi mahdollisimman lyhyeksi. Eli elvytys on hyväksi.
Joku maa saattaa olla totuttanut kansansa elintasoon, jota kansakunnan tulot eivät edellytä. Tällöin maa velkaantuu. Tällaisen maan tilanne vain pahenee elvyttämisestä. Kulutus kasvaa, eikä uusia tuottoja synny. Maan velkaantuminen vain lisääntyy. Oikea ratkaisu on tietysti laskea maan kansalaisten elintasoa vastaamaan maan tuotantokykyä.
Elintason laskeminen voi tapahtua monella eri tavalla. Kreikassa ja yleensä Etelässä juuri elintason lasku on tehty hallitsemattomasti. Elintasoa on laskettu muutamilta, joiden työ on loppunut. Pääosa asukkaista, erityisesti varakkaimmat, ovat selvinneet lamasta ilman sanottavaa haittaa. Erityisesti poliitikot ja ylemmät yhteiskunnanm virkamiehet ovat jopa hyötyneet kansan elintason laskusta, koska varsinkin työttömät ovat olleet valmiita tekemään mitä tahansa töitä murto-osalla normaaleja palkkoja.
Vaikeus elvytyksen ja elintason laskemisen välillä on siis tehtävä sen perusteella, onko kysymys tilapäisestä poikkeuksellisestä tapahtumasta vai enemmän normaaliin elämiseen liittyvästä toiminnasta. Ja tämä valinta on osoittautunut vaikeaksi. Osmo ei blogissaan jostain syystä puutu tähän itse ongelman perusvaikeuteen.
Osmon idean ydin on se, että EKP lisäisi eurojen määrää, siten, että velkaantuneet maat voisivat jatkaa kuluttamista enemmän kuin tuottavat. Muutosta ei tapahtuisi tälläisen maan kohdalla.
On selvää, että joku maksaisi kyseisten maiden ylikulutuksen. Osmon ehdottomassa tilanteessa se joku olisi toisten EU-maiden kansalaiset. Joko inflaation tai hintojen nousun kautta. Inflaatiossa laskun maksaisivat säästäjät ja hintojen nousun tilanteessa kaikki EU-kansalaiset.
Osmo kysyy:” Uhkaako meitä inflaatio?”. Ehkäpä juuri nyt inflaatiota ei ole näkyvissä. Jos euroja ruvettaisiin kylvämään holtittomasti velkaantuville mailla, niin inflaatio olisi varma. Jo alkeellisinkin talousoppi tietää, että kysynnän kasvu nostaa hintatasoa.
Jos Osmo on tosissaan sitä mieltä, etteivät talouden perussäännönmukaisuudet päde euroon, hänen tulisi miettiä, kannattaako Suomen jatkaan talousyhteisössa. EU perustettiin markkinavoimien vapaaksi markkinapaikaksi. Tarkoituksena oli antaa markkinavoimien valita kullekin toimijalle parhaat toiminnot.
En ehdottanut tukiaisia alijäämäisille maille vaan että EKP ostaisi valtioiden papereita pääoma-avaimen suhteessa, siis siinä suhteessa kun valtiot keskuspankkia omistavat.
Tcrown, jos markka otettaisiin euron rinnalle ja ihmiset tietäisivät että Euro on vakaa mutta markka devalvoituu, niin ihmiset säästäisivät rahansa euroissa, eivät markoissa.
OS: “Kun talous on alamaissa, pitäisi elvyttää.”
On mielenkiintoista, kuinka keynesiläiset heräävät aina laskukauden keskellä. Kovan kasvun aikana he tuppaavat unohtamaan, mitä Keynesin mukaan pitäisi silloin tehdä.
Mutta toimiiko keynesiläisyys edes sen kannattajien mielestä, jos sitä sovelletaan vain laskukausien aikana?
Minä en kyllä hyväksy tuota väitettä, että keynesiläiset hyeräisivät vain laskukauden aikana, en minä ainakaan. Olin vaatimassa suuria ylijäämiä 2005–2008 kun talous ylikuumeni, ja aika suuria ylijäämiä silloin kerättiinkin.
Olen samaa mieltä siitä että EKP voisi ostaa valtioiden velkakirjoja pois ja näin keventää näiden taakkaa. Mielestäni tähän ei kuitenkaan pitäisi ryhtyä ilman sitovaa talouskuria joka estää sen että muutaman vuoden päästä ollaan taas samassa tilanteessa.
Valtiot ovat tavattoman epäluotettavia sopimuskumppaneita muutenkin.
Tuolloin myös valtion menoja lisättiin melkoisesti, verrattuna esimerkiksi niin ikään ylijäämäiseen jaksoon 1999–2002.
http://www.veronmaksajat.fi/luvut/Tilastot/Julkinen-talous/Valtion-tulot-ja-menot/
Keynesiläisyyttä?
Mainitsemallasi jaksolla toki lyhennettiin valtionvelkaa. Lyhennettiinkö sitä enemmän kuin myytiin valtion omaisuutta?
Tuolloin ylijäämä pantiin edusknnalta piiloon alkamalla rahastoida rahaa valtion eläkkeiden maksamiseen. Rahastointiprosentti oli muistaakseni yli 40 %. Tämä tietysti näkyy valtion menojan kasvuna, vaikka onkin säästämistä.
Jos sinulla on tarjota riskittömiä yksityisiä sijoitusmahdollisuuksia kolmen prosentin reaalituotolla, kerro heti. Pankki maksaa tällä hetkellä miinusmerkkisiä reaalituottoja, ja sama käy (lähes) riskittömillä korkosijoituksilla.
Siitä olen samaa mieltä, että julkisella puolella kannattavat investoinnit kannattaisi tehdä. Ei niitä kuitenkaan ihan järjettömän paljon ole. Onko esimerkiksi homekoulun korjaaminen kannattavaa verrattuna sen korjaamiseen ensi vuonna tai lakkauttamiseen?
Itsenäinen valtio voi tehdä vaikka mitä. Suomen valtiolla oli velkaa suunnilleen 100% suhteessa BKT:een vuonna 1945. Piti maksaa sotakorvaukset, asuttaa evakot ja jälleenrakentaa Lappi, jonka aseveli oli tuhonnut.Lisäksi huoltosuhde oli heikentynyt suurten ikäluokkien ja sodissa kaatuneiden ja haavoittuneiden takia.
1950-luvun lopulla valtiolla oli velkaa enää parikymmentä prosenttia suhteessa BKT:een. Miten velat maksettiin?
Vallitsi täystyöllisyys, talous kasvoi ja markan arvo suhteessa dollariin laski kymmenesosaan vuodesta 1938. Eurooppaa jälleenrakennettiin ja saimme osamme siitä.
Suomen veroaste on 58%. Jos maksan palvelusta 50, sen tekijä saa ehkä 15 euroa. Tälle verokiilalle on tehtävä jotain, jos halutaan, että yksityiset palvelut työllistävät. Euron arvolle emme voi mitään, mutta verotuksesta päätämme toistaiseksi ihan itse.
Perussopimus on hyvä.
Jos monta erilaista maata on yhteisessä valuutassa, on hyvä että valuutta on neutraalin vakaa, eikä sitä yritetä säädellä poliittisten tarpeiden mukaan, joskus yhden, joskus toisen maan eduksi. Jos ollaan kiinteässä yhteisvaluutassa, valtioiden tulee oppia elämään kiinteässä yhteisvaluutassa.
Tilanteessa jossa monta erilaista maata elää vakaassa yhteisvaluutassa on viisasta olla takaamatta toisia valtioita. Jos joku maa ei noudata sääntöjä, ja jotkut pankit hölmöilevät tai yrittävät hyötyä tilanteesta, on parempi, että maa ja pankit opettelevat talon tavoille heti, kuin että vastuut hölmöilyistä ja juonittelusta levitetään muiden maiden veronmaksajille.
Vakaa yhteisvaluutta on vakaa yhteisvaluutta, ja siinä pätevät hieman eri säännöt kuin kelluville erillisvaluutoille. Jos ei osata elää tuossa uudessa maailmassa, ei siihen pitäisi mennä. Välimuoto jossa mukana on valuutan poliittinen ohjaus ja toisten riskien jako, tuo eurojärjestelmään ylimääräisiä ongelmia, joita siinä ei alunperin ollut.
Niin, tavoite voi tietenkin olla kaiken talouspoliittisen päätöksenteon siirtäminen valtioilta keskusjohdolle. Minä en tosin luota siihen, että “keskuskomitea” tekisi aina hyväntahtoisia, kaikkia tasapuolisesti kohtelevia ja korruptiovapaita päätöksiä. Jos tarkastellaan yhteisvaluuttojen tulevaisuutta, minusta keskusjohtoista euro-suurvaltaa mielenkiintoisempi ja toimivampi malli olisi neutraali ja vakaa maailmanvaluutta, jonka vakauteen kaikki maailman valtiot saisivat totutella.
Omat valuutatkin olisivat tässä järjestelmässä ok, mutta paljolti tarpeettomia. Niiden hyöty olisi paljolti sama kuin nykyisessä tilanteessa. Poliitikoille on nimittäin paljon helpompi kiristää kansalaisten vyötä vaihihkaa devalvaatiolla kuin konkreettisesti palkkojen ja etuuksien euromäärää alentamalla. Mutta tästäkin pääsee kyllä yli, jos ottaa vakaan yhteisvaluutan ja sen vaatimukset tosissaan.
Vartiaisen työvoiman tarjontajankkaus on teoreettista jargonia. Lapsia hoitamaan jääville äideille palkataan sijainen, joten työtä ei juuri jää tekemättä. Kotoa työhön etuajassa tuleva vanhempi syrjäyttää tämän sijaisen, joten työvoiman tarjonta tosiaan lisääntyy, kun sijainen jää työttömäksi. Suuret yritykset ovat osaltaan auttaneet jo tähän mennessä viime aikoina työvoiman tarjontaa kymmenillä tuhansilla poispotkituilla. En ole havainnut tämän lisänneen uusia työpaikkoja. Sama tilanne on vanhempien ikäluokkien työllistämisessä. Kun olet, Osmo, älykkään miehen maineessa, niin kysynpä, miten jaksat tukea Vartiaisen epäjohdonmukaista ajattelua?
Täälläkin säikytään kovasti Saksalaisessa hengessä inflaatiota. Tämä on varsin erikoista nykyisessä tilanteessa, jossa euro-alue on ihan aikuisten oikeasti vajoamassa deflaatio-kierteeseen.
http://www.hs.fi/talous/Sijoittajat+pelk%C3%A4%C3%A4v%C3%A4t+euroalueen+deflaatiota/a1399946830271
Inflaatio-pelosta kärsivät voivat myös katsoa mitä USA:ssa on tapahtunut. Siellähän on keskuspankki todellakin ollut paljon aktiivisempi. Hälytyskelloja on soitettu jo kuuden vuoden ajan, että ihan kohta inflaatio räjähtää käsiin. Todellisuudessa inflaatiolle ei ole tapahtunut käytännössä mitään, vaan päinvastoin se heiluu jopa tavoite tason alla.
Kun vaikkapa “Prometheuksen” tyyliin tukeudutaan ad-hominem argumentteihin, voidaan kysyä että kenen mallit ovat ennustaneet oikein ja kenen väärin. Tässä valossa on vähän ohutta syytellä vaikkapa Paul Krugmania typerykseksi. Toki monet vaan kerta kaikkiaan tietävät että hän on väärässä. Mitäs siitä että maailma käyttäytyy täysin toisin kuin heidän ‘mallinsa’ väittävät!
Mikä on tietenkin täysin sietämätön ajatus monelle, on se että jos keskuspankki rupeaisi oikeasti auttamaan, tämä olisi aivan liian helppoa ja mukavaa. Missä kärsimys? Missä kuritus? Miten tässä nyt voidaan kenellekään antaa kunnon opetusta?! Katso: http://www.urbandictionary.com/define.php?term=sadomonetarism
Toiseen argumenttiin mitä täällä on esitetty: On erikoista sanoa, että elvytystä ei olisi voitu harjoittaa, kun lama on ollut niin pitkä. Pointsihan on nimenomaan, että elvytys olisi auttanut pääsemään lamasta paljon aikaisemmin!
Alkuperäisessä kirjoituksessa on varsin kummallinen piirre: Siinä ollaan yht’aikaa samaa mieltä Keynesin ja Vartiaisen kanssa.
Ensin pitkään puhutaan siitä kuinka on tarvetta Keynesiläiselle talouspolitiikalle ja elvyttämiselle, eli käytännössä kysynnän tukemiselle, mutta sitten lopussa polvet notkahtavat ja ollaankiin taas Juhana Vartiaisen kanssa ihan samaa mieltä: Ähäkutti eipäs voikkaan elvyttää, kun inflaatio iskee heti ja tarjonnan rajoilla tässä mennään sittenkin.
Jostain ihmeellisestä syystä arvon blogisti ihailee Vartiaista niin suuresti, että on valmis kampittamaan jopa omat argumenttinsa ollakseen lopuksi hänen kanssaan samaa mieltä.
Osii Lehtinen
Oli tarkoitus sanoa, että Euroopan tasolla pitäisi elvyttää ja se on toki hyödyksi myös Suomelle, koska meillä on suhdanneluontoista työttömyyttä. Mutta sitä ei ole niin paljon, että maksimaalinen elpyminenkän riittäisi tasapainottamaan julkista taloutta ja siksi tarvitaan myös työn tarjontaa lisääviä toimia, jotta saataisiin 200 000 työpaikkaa lisää.
Hyviä pointteja mutta ilmaisin varmaan omaa ajatustani huonosti. Oma ajatukseni oli että Ruotsissa ei devalvoida siitä syystä että siellä on ymmärrystä kansallisten pääomien merkitykselle. Niistä kannattaa pitää kiinni. On kiva olla rikas.
Käytännön taloudessa tähän tietysti liittyy miljoona yksityiskohtaa.
Kyynisenä heittona voin ehdottaa seuraavaa: otetaan tänne miljoona siirtolaista tekemään kaikkia huonosti palkattuja töitä. Siinä talous kasvaa. Samalla työttömyys siirtyy siirtolaisten riesaksi koska suomi äidinkielenä nousee tärkeimmäksi rekrytointikriteeriksi. Saadaan siis suomalaisille täystyöllisyys ja halvan työvoiman reservi siirtolaisista.
Ruotsin tiellä eteenpäin! Ei tarvitse devalvoida.
Kannattavuus riippuu niin kovasti siitä, mitä se vanhempi tekee työkseen. Jos vanhempi on työvoimapula-alalla tai muuten työelämässä haluttu, hänen työpanoksensa on plussalla. Jos taas vaihtoehdot ovat “vanhempi kotona, sijainen töissä” ja “vanhempi töissä, lapsi hoidossa, sijainen työttömänä”, niin silloin tietysti vanhempi kotona on ainakin sillä hetkellä paras vaihtoehto.
Hetkellisesti ajateltuna on niin, että pienituloisten vanhempien kannattaisi jäädä kotiin. Samoin useamman lapsen vanhempien kannattaa herkemmin jäädä kotiin kuin yhden lapsen vanhempien. Pidemmällä tähtäimellä pitänee ottaa huomioon kotivanhemman heikentyvä asema työmarkkinoilla. Pitkä poissaolo heikentää työllistymistä, mutta munan ja kanan suhde ei ole selvä.
Jos tässä asiassa haluaa saada sekä talouden että perheiden kannalta mielekkään vaihtoehdon, silloin tarvitaan nykyistä enemmän osa-aikaisuutta. Siitä olisi iloa erityisesti heikommin työllistävillä aloilla, joilla kaksi ihmistä pysyisi työn syrjässä kiinni yhden hommilla.
Suomihan on jo yli viiden vuoden ajan maksanut 10–20% menoistaan lainatulla rahalla. Minusta tätä voi hyvällä syyllä kutsua varsin voimalliseksi elvytykseksi. Kuinka monta vuotta tätä voi jatkua, ennen kuin oikeaoppista keynesiläistä rupeaa hirvittämään?
Jäin vähän miettimään sitä, mihin inflaatiota mahdollisesti tarvitaan.
Sitä tarvitaan ainakin kahteen asiaan, korkojen säätövaraan ja tulojen alentamiseen.
Jos inflaatio on nollassa, todellisia maksettavia reaalikorkoja ei voi ohjausmielessä vetää miinukselle. Jos pankki lupaa säästötililleni miinusmerkkisen koron, vuokraan tallelokeron ja kannan setelit sinne. Jos taas pankki antaa minulle lainaa miinusmerkkisellä korolla, teen täsmälleen saman tempun — joskin vuokraan isomman tallelokeron.
Tämä tarkoittaa sitä, että koroilla investointien kannustaminen vaatii inflaatiota.
Toinen inflaatiotarve tulee tulojen leikkaamisesta. Reaalituloja ei oikein muuten pääse leikkaamaan tasaisesti ja siististi. Sopimuspalkankorotusten leikkaaminen ei tuota samaa tulosta, koska se ei leikkaa samalla mitalla eläkkeitä, sosiaalietuuksia, parturihintoja, jne.
Jälkimmäisessä on kuitenkin haaste isolla valuutta-alueella. Koko euroalue ei ole ollenkaan niin vientivetoinen kuin vaikkapa Suomi yksin. Jos kaikki hyödyntävät inflaation reaalituloleikkauksiin, valuutta ei välttämättä sitten enää vastaavasti heikkenekään. Jos kukaan ei lähde tekemään inflaation toista puolta (nimellistulotason nousua), inflaatiota ei oikein ole olemassa, koska kyse on suhteellisesta ilmiöstä.
Joten jos inflaatiota lähdetään seteleillä tekemään, niiden seteleiden osoitteella on hyvin paljon merkitystä. Pelkkä “annetaan valtioille” ei ole riittävä vastaus. Jos euroalueen valtio maksaa euroalueen pankille velkansa painotuoreilla seteleillä, niin johtaako se lopulta kovin paljon mihinkään?
Mitä hyötyä FEDin aktiivisesta roolista on ollut?
Ainakin taanoisen dokkarin (FEDin mahti tms.) mukaan USAn yksityinen sektori ei ole reaalisesti kasvanut viimeiseen parin kymmeneen vuoteen. Kasvu on suuntautunut julkisen sektorin pöhöttämiseen ja siinä sivussa rahoitussektorin merkitys on kasvanut suhteettoman suureksi.
Kun kaikki tietävät, että ongelmien ilmaantuessa FED kyllä tulee jeesaamaan, parhaaksi rahantekostrategiaksi on muotoutunut järjetön riskien otto. Tämän kertainen kriisinhoito on lisäksi aiheuttanut sen, että kaikkien riskien laukeaminen reisille itseasiassa mahdollisti vielä satumaisimpien voittojen takomisen.
FEDin setelipainon tuotteet ovatkin lähes järjestään suuntautuneet tuotannollisten investointien sijaan suoraan finanssipeleihin. Ainoa mikä on estänyt dollarin syöksykierteen on sen asema reservivaluuttana ja tietysti se, että koko Aasia Kiina ja Japani etunenässä ostavat jatkuvasti päät märkinä dollareita pitääkseen vientiteollisuutensa pyörät pyörimässä.
Toki USAn teollisuus on alkanut viime vuosina elpymään, mutta voi varsin perustellusti kysyä, että onko tämä tapahtunut FEDin ansiosta vaiko FEDin toilailusta huolimatta. Itse ainakin menisin väittämään, että yli 90% elpymisestä johtuu ennen muuta liuskekaasubuumista ja sen seurauksena tapahtuneesta energian hinnan merkittävästä laskusta.
Kiitos, että jaksat kirjoittaa tästä aiheesta, vaikka palaute ei taidakaan olla kovin kannustavaa!
Mikään ei ole täysin riskitöntä, mutta jokseenkin vähäriskisiä muutaman prosentin reaalista tuottoa tarjoavia yksityisiä sijoitusmahdollisuuksia on esimerkiksi niillä sadoilla tuhansilla suomalaisilla kotitalouksilla, jotka omistavat huonosti hoidettua metsää. Aika moni pientalon omistaja voi myös sijoittaa kannattavasti energiansäästöön. En väitä, että kaikki panostukset energiansäästöön olisivat kannattavia, mutta monet ovat. Sekin on hyvä muistaa, että kun energiansäästöinvestointien kannattavuutta on takavuosina arvioitu, laskuharjoitusten taustalla on yleensä ollut jokin tämän päivän näkökulmasta muhkea tuottovaatimus, esimerkiksi neljän tai kuuden tai jopa kymmenen prosentin reaalituotto, jota huonommat on leimattu kannattamattomiksi. Sellaisetkin energiansäästötoimenpiteet, jotka takavuosina arvioitiin liian huonosti tuottaviksi voivat olla miinusmerkkisten reaalikorkojen maailmassa parempia investointeja kuin rahan paneminen pankkiin.
Jokaisen julkisen investoinnin kannattajat luonnollisesti väittävät omaansa kannattavaksi, joten Viherinssi ei ole skeptinen ihan aiheettomasti. Osa homekouluista on varmaan parempi lakkauttaa ja romuttaa kuin korjata. Mutta se on poikkeus. Enimmäkseen julkiset rakennukset, tiet, radat, kadut, sillat, viemärit ja tunnelit olisi hyvä pitää kunnossa.
Julkisen infrastruktuurin rappeutumisesta huolestuneet puhuvat korjausvelasta. Vaikka sellaistakin infraa on, joka saakin rappeutua, pääsääntö on, että korjausvelkaa kannattaisi lyhentää sellaisena aikana, kun korjausmiehet ja ‑naiset olisivat muuten työttöminä.
Huomattavan hyvin kannattavaa julkista investointia on panostaa sellaiseen, jossa julkisen sektorin rahapula on nyt tulppana sille, että yksityinen sektori pääsisi töihin. Pääkaupunkiseudun kaavoitus ja uusien alueiden kaupunki-infra on esimerkki tästä, kuten tälläkin blogilla on muutaman kerran selostettu.
Niinikään varsin kannattavaa on usein vauhdittaa sitä, mikä on jo työn alla, mutta kituliaasti. Julkisia infrahankkeita aloitetaan usein liikaa ja niihin budjetoidaan liian vähän. Ja niin neljän vuoden rakennusprojektista tuleekin kahdeksan vuoden rakennusprojekti. Se heikentää investointien tuottoa, sillä usein puoliksi valmis on ihan kokonaan hyödytön.
Keskeneräisten projektien vauhdittaminen on usein älykästä elvytystä myös siksi, että se toimii tarpeeksi nopeasti. Jos ruvetaan valmistelemaan jotain kokonaan uutta, lama voi olla ohi ennen kuin kuokka ehditään iskeä maahan. Mutta jos lamaa lääkitään sillä, että palkataan yksi kuokkija lisää sinne, missä kolme muuta jo kuokkii, elvytyksen reaktionopeus nousee ja osumatarkkuus paranee.
Mutta koska valuuttakurssi on kelluva, kukaan ei tiedä devalvoituuko vai revalvoituuko markka, jolloin ihmiset säästäisivät rahansa siinä valuutassa mitä ajattelevat kuluttavansa.
Osmo: “Euroalueen vaihtotase on euron kellumisen takia suunnilleen tapapainossa, joten Saksan ylijäämät pakottavat muiden euromaiden vaihtotaseet alijäämäisiksi.”
Sehän on täsmälleen päinvastoin: muiden euromaiden kulutus velaksi aiheuttaa alijäämät, jotka aiheuttavat Saksan ylijäämän. Mikään ei ‘pakota’ muita maita alijäämiin, kyllä se perustuu vapaaehtoisuuteen, ikävä kyllä.
En nyt pitäisi Kannista ‘vuosisadan virheenä’, mutta jonkinasteisena virheenä kyllä.
Euron (tai muunkin valuuttajärjestelmän) syyttäminen ongelmista on älyllisellä tasolla suunnilleen samaa kuin jos syyttäisi metrijärjestelmää.
Krugmania pidetään kyllä myös populistina. Ainakaan Afrikassa ei näytetä onnistuneen hänen projekteillaan. Niistähän on joku kirjakin olemassa.
Elvyttämisen ongelma on, ettei siihen juuti nyt ole varaa. Sitä on tehty koko ajan v 2008 jälkeen ja velkaannuttu. Pitäisi saada setelikoneet käyntiin, inflaatiota ja Saksa taipumaan. Euron arvo on liian korkea.
Euron arvo on korkea vai dollari ja jeni liian alhaalla? Venäjän pikadevalvaatio ainakin kohensi heidän kilpailukykyään roimasti.
Valitetavasti Kreikka ja muut eivät enää pudota euron arvoa.
Aiemmin ay-liikkeen iloksi nostettiin ensin reippaasti palkkoja ja sitten kelattiin rahat takaisin devalvoimalla. Moinen pelleily ei enää onnistu, mutta ei tunnu menevän jakeluun eteenkään kunnallisela puolella.
Jos julkisen sektorin palkkoja pudotetaisiin kautta linjan 10% ja vähän isotuloismmilta 20%, niin oltaisiin takaisin tuuotavuuskäyrällä. Heillähän on jo irtisanomissuoja.
Vapeehtoisista julkisensektorin työntekijöistä tuskin tulisi pulaa.
OAJ toki vastustaa sitä, että opettajat opetelisivat mitään uutta tai ylipäätään tekisivät jotain, mutta se on heidän roolinsa monopolina.
Poth1ue1,
ensimmäiseksi sanoisin, että väite siitä ettei yksityinen sektori olisi kasvanut USA:ssa kymmeniin vuosiin kuulostaa aikas villiltä. Telkusta tulee kaikennäköisiä ohjelmia, eikä ole aivan ennenkuulumatonta että niissä olisi kärkenä jokin sensaatiohakuinen näkökulma. Noh, vaikea sen tarkemmin kommentoida kyseistä ohjelmaa sitä näkemättä. Julkisen kulutuksen osuus BKT:sta Jenkeissä on kuitenkin ollut aika samoissa luvuissa viimeiset 30 vuotta (toki suhdannevaihelut näkyvät).
Olen samaa mieltä siitä, että Wall Streetilla riskien olisi syytä realisoitua ja siis töppäilyistä joutua jollain tavalla itse maksamaan. Euroopassa kuitenkin kärsijöinä ovat kansalaiset ja tämän kärsimyksen täytyy jatkua, ettei vaan tulisi sitä ‘moraalikatoa’.
Se mitä kirjoitin USA:han liittyen ei varsinaisesti liity kuitenkaan tähän mitenkään. Pointtini liitty inflaatio-paniikkiin. USA:ssa FED on ollut varsin aktiivinen ja inflaatio välittömästä uhasta on paukutettu rumpua vuosien ja vuosien ajan, mutta mitään ei ole tapahtunut. Mitä tästä opimme: nykyisen kaltaisessa talouden poikkeustilassa keskuspankki voi toimia varsin aktiivisesti ilman että tämä välittömästi aiheuttaa inflaatiota, niin kuin ihan tavallinen taloustiede ennustaakin.
Jos (ja väittäisin että kun) setelipainoon ryhdytään, voisi tämän tehdä myös niin, että rahat ohjattaisiin tavallisille tallaajille (tai heidän eduksensa). Hei, pistetään perustulo pystyyn ja rahoitetaan se osaksi keskuspankin kautta (jees, jees ei tule tapahtumaan).
Joka tapauksessa, kun julistetaan, että nyt ei ole varaa tehdä mitään, unohdetaan kuinka tolkuttoman kalliiksi tulee, kun vaikkapa Espanjassa ja Kreikassa hukataan kokonainen sukupolvi. Korjausvelkaa riittäisi katettavaksi infrankin puolella vaikka kuinka, mutta kun ihmisten annetaan mädäntyä paikoilleen, on haaskaus jo melkoista. Ja siitä ei ole minkään sortin iloa jos sanotaan että ennen pitkää rakenteet ovat priimakunnossa kunhan nyt vaan kärvistellään. Tämä ongelma on päällä tässä ja nyt.
Ja nykytilanteessa — tykkäsi siitä tai ei — Espanjalaisten ja Kreikkalaisten ongelmat ovat myös meidän ongelmiamme.
Sotket nimet. Se, jonka Afrikan projektien onnistumisesta on kriittinen kirja hiljakkoin julkaistu, on Jeffrey Sachs.
Krugman on armoitettu popularisoija, mutta se ei tee hänestä populistia. Ei myöskään se, että monenkin sortin populistit ovat vedonneet hänen teksteihinsä.
Vuosina 2005–2008 välillä valtion menot kasvoivat keskimäärin luokkaa 2 miljardia per vuosi. Kuinka suuri osa noista miljardeista meni valtion eläkerahastojen kasvattamiseen?
Aikoinaan nuo devalvaatioit johtuivat enemmän maailman jäykästä rahajärjestelmästä. Bretton-Woods järjestelmässä valuutat oli sidottu kiinteällä kurssilla USA:n dollariin. Järjestelmä oli jäykkä ja kun Suomen ja USA:n taloudet kehittyivät hyvin eri jalkaa niin se pakotti devalvaatioihin. Vihjaamalla tulevasta devalvaatiosta etenkin paperiteollisuus ja omistajat tekivät hyvän tilin valuuttakeinottelulla .
Bretton-Woodsin kaaduttua 70-luvun alussa kiinteät kurssit säilyivät , devalvaatioit harvenivat , mutta eivät loppuneet
Vaihtoehto olisi ollut valuutan kellunta,jos se olisi vain ollut sallittua
Ruotsi kelluttaa valuuttaa nyt eikä kukaan eikä kukaan valita, että kruunun heikkeneminen syö palkansaajan ostovoimaa tai nousu heikentää vientiä.
Eli ei se devalvaatio mikään mörkö ollut, sehän oli normaali korjaus talouksien kehityksen epätasapainoon
Eikö yksinkertaisinta olisi, jos talouskurista lipsuminen kävisi velan antajan kukkarolle eli herkemmin velan maksu jäisi tekemättä?
Puhutaan inflaatiosta ja devalvaation tarpeesta, jotta euron arvo laskisi sen käyttäjien kilpailukyvyn vaatimalle tasolle. Kirjoittajat eivät ymmärrä asian ydintä.
Euro on kelluva valuutta. Sen arvo asettuu aina sille tasolle, jonka markkinat määrittävät oikeaksi. Siinä se on nytkin. Ei euroa ole syytä mitenkään devalvoida. Eikä se ole mahdollistakaan muuten kuin manipoloimalla markkinoita. Markkinoidan manipoloiminen tarkoittaa sitä, että julkaistaan vääriä tietoja, ennusteita tai tilastoja euromaiden talouskehityksestä. EU:n piirissä valheellisten tietojen jakaminen ei ole mitenkään harvinaista. Kuitenkin väärien tietojen syöttäminen maailmalle johtaa helposti siihen, ettei oikeitakaan tietoja enää uskota. Lisäksi markkinoiden manipolopiminen on vastoin EU:n perusteita ja normaalin kansalaisen etiikkaa.
Oikea johtopäätös euron devavaation tarpeesta on vaikea tehdä. Euron sopiva vahvuus on erilainen eri kansoille. Saksan kannalta saattaisi olla hyvä, jos euron arvoa nyt nostettaisiin, Suomen kannalta saattaisi olla hyvä, liki välttämätöntä laskea euron arvoa.
Ruotsi ei ole euroryhmän jäsen. Sen valuutta on edelleen kruunu. Kruunun arvoa ei kriisin aikana devalvoitu. Sen arvo laski markkinavoimien muuttuneen tilanteen takia. Markkinoiden vakaannuttua, kruunu palasi liki entiselle tasolleen ilman mitään revalvaatiota. Sekä kruunun arvon laskunj, että myöhemmän nousun määrittelivat markkinat ilman hallinnollisia päätöksiä. Kruunun arvo pysyy jatkuvasti oikealla tasolla markkinavoimien säätelemänä.
Myös euron arvo pysyy oikealla tasolla markkinavoimien säätelemänä. Ongelma on siinä, että euron kurssi asettuu eurovaltioiden yhteisen liike-elämän määräämälle tasolle. Tämä taso on jopillekin euromaille liian korkea ja joillekin liian matala.
Ainoa toimenpide, jolla euron arvon määrittäminen jokaiselle oikeaksi on se, että maat eroavat eurosta ja siirtyvät omaan valuttaansa. Kelluttamalla tätä, sen arvo on aina oikella tasolla. Valtakunnan elintaso asettuu oikeaksi ja velkaantuneet joutuvat itse maksamaan velkansa. Likimain ka8ikki euroon nykyisin liittyvät vaikeudet poistuvat.
Itse olen aina ihmetellyt julkisen sektorin haukkumista ja pöhöttyneeksi väittämistä saman tien, kun sen koko ylittää 10% BKT:stä. Työtä se julkissektorinkin työ on — missä nyt on se “kaikki työ on arvokasta”-mantra?
Suomen julkissektorimenoista 70% käytetään terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Vaikea nähdä, mitä vikaa on lääkäreiden, sairaanhoitajien ja opettajien palkkaamisessa. Ajatusvirhe piilee mielestäni siinä, että Taavi Tavis kuvittelee, että valtion menot rahoitetaan verovaroilla. Ei.
Yksikään valtio ei ole koskaan maailmanhistoriassa rahoittanut menojaan pelkillä veroilla, vaan pääosin oman keskuspankin lainoilla, valtion bondeja myymällä ja liiketoiminnalla. Tietenkin nykymaailmassa, jossa yksityistäminen on ainoa oikea tapa elää, liikevoitot ovat potista karisseet.
Merkantilistinen “vain vienti tuottaa maalle rahaa” ei voi pitkässä juoksussa toimia koskaan, sillä jokainen maa pyrkii viemään enemmän kuin tuomaan hankkiakseen rahaa ulkomailta. Jollekulle se lyhyt korsi jää aina.
Vika on pankkien ja luottoluokittajien liian suureksi paisuneessa vallassa, ei julkissektorissa.
Itse en varmaan ymmärrä koskaan, miksi finanssikeinottelu, pörssivedonlyönti ja rahoitusinstrumenttikuplat ovat parempaa ja kannatettavampaa talouskasvua (nehän ovat pelkkiä diginumeroita pankkitileillä) kuin laadukas koulutus, terveydenhuolto, infran ylläpito ja yliopistotutkimus.
Puolueeton tarkkailija, “aamen” unohtui lopusta.
Tässä vain annettiin alas se, mitä ylöskin annettiin. Jos veroja olisi kiristetty ylhäältä, näin ei olisi tarvinnut tehdä..
Kyllä noiden sopimusten päälle on kustu jo sen verran ainakin hengessä, jos nyt ei suoranaisesti kirjaimessa, että kyllä sen EU-elvytyksenkin saisi järjestettyä, jos niin vain haluttaisiin. Siellä vain on äänessä Rehnit ja muut “virkamiehet”, jotka — oletettavasti omista ideologisista syistään — eivät usko standardiin makrotalousteoriaan.
Ongelmallinen on myös EKP:n hölmö mandaatti: FED:illä sentään on edes kaksoismandaatti työttömyyden laskemiseen, mutta EKP ei tätä edes saa tehdä. (FED toki kärsii samasta oligarkia-/korporatismiongelmasta kuin muukin hallinto.)
Perusongelma on siinä, että kun kaikkea mitataan rahassa, reaalitalous on aina finanssikikkailua tuottamattomampaa.
Vastaavasti talousjärjestelmämme on meritokraattinen, mutta vain siinä mielessä, että se mittaa ihmisen kykyä tehdä itselleen rahaa. Kun tämän pitää mielessä, moni asia selventyy.
Tarkoitatko nyt talouskurilla esimerkiksi pankkisääntelyn kiristämistä niin, että pankit eivät enää kaadu veronmaksajien niskaan? Kun oikeastaan pitäisi säätää ettei tule laskukausia, koska osa julkistalouden menoista on täysin päivänselvistä syistä vastasyklisiä. Esimerkiksi työttömyyskorvauksia ja toimeentulotukea maksetaan enemmän laskukautena, samoin ihmiset opiskelevat enemmän, tekevät enemmän vauvoja, jne. kun työmarkkinoilla kysyntä on heikompaa.
Jos tätä taustaa vasten vaaditaan julkistalouden tasapainoa syklistä riippumatta, niin johdonmukainen johtopäätös on että laskukaudella leikattaisiin vastaavasti niitä menoja jotka eivät ole syklisiä. Mitä niitä nyt on, puolustusmenot, oikeuslaitos ja infrastruktuuri? Tämä ei nyt oikein kuulosta käytännössä, poliittisesti eikä taloudellisesti realistiselta tai toivottavalta.
Amarji,
tässä ei ole varsinaisesti mitään ymmärrettävää. Kyse ei ole johtopäätöksestä vaan alkuoletuksesta. Jos ottaa ajattelunsa lähtökohdaksi, että vain yksityinen toiminta tuottaa lisäarvoa, niin näinhän se sitten on.
BKT:sta kiertää julkisen sektorin kautta jo 60%. Jos tämä ei ole liikaa niin ei mikään sitten.
Devalvaatiot tehtiin vientiteollisuuden iloksi. Niillä Suomi hissattiin hyvinvointivaltioksi. Se oli nerokasta rahapolitiikkaa, josta Keynes ei osannut edes uneksia.
Suomalaiset osasivat silloin talouden — tai osaa vieläkin. Ruotsin Riksbankenin pääjohtaja on nimittäin turkulaissyntyinen Stefan Ingves, jolla on mm. optimaalisen valuutta-alueen asiat hallussa. Hän ei ole ekonomisti, vaan The Kansantaloustieteilijä.
Yhteiskuntamalli on, kuten mikä tahansa muukin malli, abstraktio todellisuudesta. Keynesiläinen yhteiskuntateoria kertoo, että valtion pitää hyvinä aikoina supistaa julkisia menoja, jotta huonoina aikoina on varaa lisätä niitä väliaikaisesti kunnes laskukausi on ohi.
Jotta keynesiläisyyttä voitaisiin pitää järkevänä yhteiskuntamallina, sen pitäisi ennustaa valtioiden toimintaa ja käyttäytymistä. Toisin sanoen: koska valtiot (demokratiat) eivät käytännössä supista julkista sektoria hyvinä vuosina, niin ei voida vaatia että huonoina aikoina tuleekin noudattaa keynesiläistä politiikkaa. Tämä johtuu siitä syystä, että esiehto elvytykselle keynesiläisessä yhteiskuntamallissa ei ole toteutunut.
Käytännön keynesiläisyys on suuren ja tuottamattoman julkisen sektorin ylläpitoa. Ylisuuri hallinto rahoittaa itse itseään ja valitsee sen talousteorian lukuisien eri talousteorian koulukuntien joukosta joka ylläpitää status quota.
Kaikki muut sektorit yhteiskunnassa ovat jo joustaneet alaspäin. Eiköhän olisi aika jo keskustella vakavasti palkanalennuksista ja hallinnon korkeimpien virkamiesten yt-neuvotteluista sekä ministeriöissä että kunnissa. Tämä nykyinen tilanne jos mikä on osoitus täydellisestä kyvyttömyydestä hyvään taloudenpitoon.
Suomella paras vaihtoehto on valuuttaliitto Ruotsin kanssa. Maat muodostavat optimaalisen valuutta-alueen.
Kuriositeettina voi mainita Tornio-Haaparanta kaksoiskaupungin, jossa ei ole havaittavissa minkäälaisia epäsymmetrisiä shokkeja. Käytännössä siellä olla samassa valuutassa molemmin puolin rajaa. Olen seurannut tilannetta paikan päälläkin vuosien ajan. (Vrt. Helsinki/Tallinna.)
Pari nopeaa kommenttia taas:
1) Se 60% BKT:sta on vähän harhaanjohtavaa, koska se on valtion menojen osuus. Se on siis raha joka menee valtiolta. Esimerkiksi yritysten yhteenlasketut menot ovat moninkertaiset tähän verrattuna, BKT:ta on vain se mistä maksetaan arvonlisäveroa.
2) Siitä huolimatta se valtion osuus on valtava, ja se näkyy nimenomaan siinä miten isot verot ovat. Ei kannata tehdä verojen kera oikein mitään duunia ihmisten toisilleen. Tässä on taustalla myös kai jonkinlainen merkantilismi, eli kun ihmiset ei voi tienata elantoaan toisiaan auttamalla, niin on pakko tehdä vientiin.
3) Ei tietenkään voida vaatia julkistalouden tasapainoa syklistä riippumatta, mutta pitää vaatia ettei julkistalous turpoa kuin pullataikina syklistä riippumatta, vaan jos rankemmassa laskusuhdanteessa tarvitaan velkaa, niin se maksaa itse itsensä pois ja jos stagnaatio tulee, niin velkaantuminen ei kestä loputtomiin
4) Pankkien turpoaminen ja riskinotto silloin kun ne kaatuessaan joutuvat veronmaksajien syliin, pitäisi laskea kestävyysvajeeseen noususuhdanteissa. Talletustakaus pitäisi laskea jossain määrin valtion velkasuhteeseen jne.
5) Nyt on vähän myöhäistä miettiä mistä leikataan. Eläkkeistä pitää leikata, puolustuksesta leikkaaminen on arvovalinta että halutaanko että Suomen hallitus istuu Helsingissä vai Moskovassa, terveydenhuollosta on pakko leikata, sosiaaliturvasta on pakko leikata, koulutuksesta on pakko leikata. Hullu olen kun tämän sanon ääneen sillä minä jään työttömäksi tässä rytäkässä itsekin.
Jez,
tämä ajatus siitä että alijäämää tehdään laskukaudella, mutta nousukaudella ei tehdä ylijäämää on rationaalisessa kyynisyydessään houkutteleva ja jotain mitä toistellaan ‘varmana tietona’.
Kuitenkin, jos katsot vaikkapa tämän Suomemme budjettitasapainoa viime vuosikymmeninä, käy taas niin että pahuksen todellisuus ei käykkään yhteen tämän ‘tiedon’ kanssa. Noh, mitäs moisista.
Tpyyluoman yllä kuvaamat mekanismit pitävät jo osaltaan huolen siitä, että laskukaudella menot kasvavat ja nousukaudella taas laskevat ihan automaattisestikin. Katso: http://en.wikipedia.org/wiki/Automatic_stabilizer
Onko sinulla esimerkkejä elvytystoimenpiteistä, joita oltaisiin jatkettu nousukaudella?
Riippuu siitä mitä julkisella sektorilla tarkoitetaan. Valtion ja kuntien kautta kulkee rahaa n 37 % bkt ja kun lasketaan sosiaalituvarahastot niin 43 %
Mutta kun lasketaan mukaan ns välillinen julkinen sektori niin silloin päästää tuohon 58 %:iin. Mutta ovatko autokatsastus, metsästysseurat ‚kalastuskunnat etec oikeata julkista sektoria.
Samoja pakollisia funktioita löytyy muistakin maista, mutta ei niitä lasketa mukaan julkiseen sektoriin .
ja itse asiassa sotketaan pari erilaista tunnuslukua keskenään, ilmeisesti tarkoituksella
Suomi noudattaa taas linjaa, jossa Suomi yritetään esittää uutena neukkulana
http://www.talouselama.fi/uutiset/julkiset+menot+57+kansantuotteesta+harhaanjohtavaa/a2221355
Jos jokin kiertää julkisen sektorin kautta, niin silloinhan se jo määritelmän mukaan kiertää sieltä myös ulos.
Kerran vuosia sitten näin erään yhdysvaltalaisen vastaavan kommenttiketjun, jossa eräs kommentoija totesi, ettei “Pentagonissa ole mitään kultaista vessanpönttöä”, josta verotuksella kerätyt rahat vedetään ilman että niitä nähdään reaalitaloudessa enää koskaan. Hän oli saanut kuvan, että muiden kommentoijien päänsisäiset mielikuvat julkisen sektorin rahankäytöstä liikkuivat enimmäkseen jossain tällä tasolla. Tästä kommenttiketjusta täällä tuli vähän sama vaikutelma.
Muuten, jo tuolla paljon ylempänä on linkki Pertti Haaparannan kirjoitukseen, jossa huomautettiin, että julkisen sektorin velkaisuus Euroopan väitetyissä “tuhlaajamaissa” oli ennen eurokriisiä vähäisempää kuin talousmoraalin mallimaaksi nyt kovasti tarjoillussa Saksassa. Kommentti, jossa tämä linkki tarjottiin, on tätä kirjoitettaessa saanut vain neljä suositusääntä, joista yksi on omani. Sama vihaisten oikeistolaisten keski-ikäisten miesten kaahotus jatkuu aina vain kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Kuin käskystä pamahti suosituksia 😀 Ei niin ettenkö olisi samaa mieltä…
Kysymys ei ole pelkästään valtionvelasta, vaikka pääasiassa siitä ilmeisesti (?) keskustellaan — nyt esim. Kreikan velan anteeksiantamisesta.
Yksityisen sektorin veloista on eräiden tietojen mukaan järjestelty 70% jo ajat sitten.
Pitää leikata? Miksi?
Eläkeyhtöiden sijoitukset ovat suuremmat kuin koskaan ja suuret ikäluokat ovat pian menneisyyttä. Terveydenhuolto on teollisuusmaiden halvinta, siihen pitää satsata, leikkaukset tehdään sairaaloissa. Puolustusbudjettia on jo leikattu. Sosiaaliturva on Pohjoismaiden huonointa, hyvinvointivaltiosta on vain rakenne jäljellä. Koulutuksesta? Siksikö, että tulevaisuudessa meillä menisi vielä huonommin?
Leikataan ja leikataan. Puukko kädessä riehuva tiedemies on hirviö!
Voisitko hieman avata tätä argumenttia?
Okei, pitääkö täsät nyt päätellä, että muutaman miljardin vuosittaiset aseostot Patrialta ovat mielestäsi täysin ok, koska onhan samalla tavalla ilmiselvää, että se mikä julkisen sektorin kautta kiertää Patrialle, määritelmänsä mukaan tulee sieltä myös ulos…?
Näin siinä käy, kun valtio maksaa asieta Patrialle niin ei Patria pistä rahoja rahasäiliöön tai kultaiseen vessanpönttöön eikä polta rahoja vaan jakaa ne palkkoina työntekijöille , sosmaksuina vakuutusorganisaatioilla, materiaalintoimittajille, alihankkijoille etc ja pieni osuu voitosta palautuu valtiolle .
Yksi luonnollinen syy toiminnan leikkaamiseen on se, että ei ole pelimerkkejä toiminnan ylläpitämiseen.
Pelimerkkien tuotantotahti on Suomessa pitkään ollut laskussa, minkä vuoksi en pidä yleisiä leikkausennustuksia mitenkään harhaisina.
Kulttuuri ei ole muuttuja, joka Krugmannilla selittäisi yhteiskuntien taloudellisia menestymisiä ja epäonnistumisia. Siinä valtavassa harhaopissaan hän ei ikävä kyllä ole suinkaan yksin.
Pelimerkeistä ei sinänsä ole pulaa, kysymys on niiden kohdentamisesta.
Eräs 15 vuotta Berliinissä asunut kaveri kertoi viikonloppuna, että keskituloinen maksaa Saksassa terveydenhuollostaan noin 300 euroa kuukaudessa ja se on OK, koska sillä saa hyvät palvelut. Suomessa sairausvakuutusmaksu on minimaalinen, mutta palveluissa ei ole kehumista. Potilas maksaisi kyllä enemmän, jos rahalle saisi vastinetta.
Esim. ohitusleikkaus maksaa potilaalle 300 euroa, yhteiskunnalle 10.000 euroa, onko suhde oikea?
Tämä nyt yhtenä esimerkkinä, koulutukseen en kajoaisi.
Saksa on on aivan kärkikastia Euroopassa terveydenhuollon kustannuksissa. Siis niin päin, että sekä per nuppi, että suhteessa BKT:hen Saksassa maksetaan about eniten. Mm. suomessa maksetaan vähemmän.
Katso: http://ec.europa.eu/health/reports/docs/health_glance_2012_en.pdf
Anekdotaalista todistusaineistoa ei tarvitse kysyä kaverilta. Asun ja työskentelen itse Saksassa, ja maksan yli 700 euroa sairaskassaan joka kuukausi. Ja en ole mitenkään poikkeuksellisen hyvätuloinen.
Itseasiassa, ylipäätään ihmettelen miksei Saksasta sanota tällaisissa yhteyksissä halaistua sanaa. Saksan kilpailukyky tuntuu olevan ihan OK, eikä systeemi räjähdyspisteessä, vaikka täällä harrastetaan tämän luokan törsöttelyä näihin kertakaikkisen tuottamattomiin julkisiin unelmahöttöihin (ok, sairaskassat ovat muodollisesti yksityisiä, mutta kaikki lähtökohtaisesti maksavat saman verran, kaikkien täytyy ottaa kaikki sisään, ja kaikkien täytyy korvata samat asiat jne.).
Tai sitten tulee tällaisia Raimo K:n tyylisiä kommentteja, joissa vaan tiedetään että Saksassa ei moista harrasteta. Again, never mind the reality! Maailmankuvassa ei olisi muuten järkeä niin tällainen maailman vaan täytyy olla.
OS: Kun talous on alamaissa, pitäisi elvyttää. Säästöt ja veronkorotukset lisäävät työttömyyttä niin paljon, ettei valtiotalous tasapainotu. Tämä on nähty Krei-kassa ja Espanjassa.
Herää tosin kysymys, että voivatko maailman suurimpiin kuuluvat valtiot elvyttää niin voimakkasti että 25% työttömyys saadaan torjuttua. Voiko tuollaista torjua perinteisin, tai millään keinoin?
Siis mitä ei Saksassa harrasteta?
Saksan systeemi on kallis, mutta toimiva.
Suomen systeemi on halpa, mutta toimii huonosti — ja, kuten totesin, ihmiset olisivat valmiita maksamaan enemmän, jos systeemi toimisi. Ja itse asiassa maksavatkin, yksityisten palvelujen suosio sen osoittaa.
Kaverini on toimittaja ja sanoi maksaneensa 300 €/kk — et kovin vähätuloinen ole jos maksat 700€.
Vai onko sinulla Private Krankenversicherung?
Suomessa tavallisen kansalaisen tarjolla oleva erikoissairaanhoito on aivan huipputasoa, mutta perusterveydenhuolto toimii surkeasti — monilla paikkakunnilla.
Mikä on pielessä? Helsingissä vai muualla?
Juuri näin.
Ja vaikea on kuvitella, miten se saataisiin paremmaksi ilman rahaa.
PS:
Vuonna 2010 Saksassa terveydenhuolto maksoi 3.334€ per asukas, Suomessa 2.504€ (OECDn tilasto yllä olevassa linkissä). Saksalainen maksaa siis 277.8€/kk per asukas eli suunnilleen sen, mitä kaverini sanoi maksaneensa.
Suomalainen maksaa 208,67€/kk.
Tanskalainen maksaa 286,58€/kk.
Yritäpä varata suuren kaupungin terveyskeskuksesta aika ei-kiireelliseen lääkärin vastaanottoon.
Tilanne on parempi pienissä kunnissa.
Tuo on yksi ongelma. Isoissa kaupungeissa ei taida olla edes rahasta kiinni, vaan halusta.
Halusta? Uskoisin, että suurenkin kaupungin terveyskeskus haluaisi antaa potilaalle vastaanottoajan, jos niitä olisi riittävästi.
Varmaankin hoitohenkilökunta haluaisi hoitaa potilaat mahdollisimman hyvin ja nopeasti. Mutta kun siellä ovat päättämässä ne “osmosoininvaarat” ;-), jotka eivät suostu antamaan lisävirkoja todellista tarvetta vastaavaa määrää, vaikka rahaa saisi Helsingissä helposti kasaan vaikkapa veroäyriä nostamalla.
Raimo K,
ehkäpä argumentaationi heilahti hitusen sinne perinteisten olkiukkojen puolelle, pahoittelut siitä.
Nyt kun palkkatulojani erittelemisen täällä julkisesti aloitin: Tienaan noin 4300 euroa kuussa. Tällä tulotasolla voisi siirtyä sellaiseen yksityiseen vakuutukseen* mutta itse pysyttelen ‘normaalin yhteiskunnan’ osana. Mahtaisiko prosenteissa olla osavaltiokohtaisia eroja? Tuo per nuppi maksu on tietenkin pienempi, kun siitä meikäläisen maksusta katetaan kaiken maailman lapset ja kotiäidit sun muut, ja hyvä niin.
Mutta, oli miten oli, täällä julkinen sektori on niin sanotusti paisunut terveydenhuollon osalta, eikä se tunnun tuhoavan kilpailukykyä.
* Tämä on aikas erikoinen piirre: Periaatteessa Saksassa on pakko kuulua sairaskassaan ja maksaa siitä tietty prosenttiosuus, paitsi jos tienaa tarpeeksi paljon, jolloin voi ottaa minkä vakuutuksen lystää. Saa pysyä myös normaalissa systeemissä vapaaehtoisiseti. Jos hyppää ‘yhteiskunnan’ ulkopuolelle, on kuulemma hankalaa palata takaisin, vaikka tulot myöhemmin tippuisivatkin.