Pyöräilybloggausta Travemünde-Pariisi:
Perjantai, Köln — Aachen
Aamulla oli pientä jatkuvaa sadetta. Sääennuste lupasin sen muuttuvan jatkuvaksi ja voimakkaaksi. Päätin jäädä Kölniin. Mutta kun sadetta luvattiin lauantaiksikin, tajusin, että minun on ajettava sateessa, ellen aio nolosti myöhästyä treffeiltä keskiviikkona Pariisissa. Menin ostamaan pyöräilyyn sopivan sadetakin.
Olin yrittänyt ostaa sadetakkia aiemminkin, mutta pienillä paikkakunnilla on huonot valikoimat. Kolmikerroksissesta (!) urheilutavaratalosta löytyi sadetakki etsimättä. Painoi noin 50 grammaa ja sateen loputtua sen saattoi tunkea taskuun.
Siispä Kölnin vettä juomapulloihin ja matkaan.
Nyt oli kaikki hyvin. Sateesta ei tarvinnut piitata — kuten ei olisi tarvinnut muutenkaan, jos lämpötila olisi ollut normaali. Jos jotain voisi vielä toivoa, niin tuulilasinpyyhkijät silmälasee Nyt kaupan mainostaulu toivotti hyvää matkaa kertoen, että lämpötila on 13 astetta.
Jouduin luopumaan Mosel-joen laaksosta ja oikaisemaan Luxemburgin kautta. Niinpä Luxemburgstrasse tuntui hyvältä reitin valinnalta. Päättelin, että se on joko mahdoton ajaa tai erittäin hyvä pyöräyhteys. Aluksi se oli erittäin hyvä. Tietä mukaillen kulki korkeatasoinen pyörätie, johon oli viitoitettu useampiakin pyöräreittejä.
Löysin iPadiin sovelluksen, joka etsii sijaintisi perusteella pyöräreitit. Ne olivat kaikki lenkkejä, jotka päättyvät samaan paikkaan, josta ovat alkaneet, joten ei niistä kovasti hyötyä ole kuin muutaman kilometrin matkalle. Mutta kuitenkin piste Applelle, ensimmäinen pitkään aikaan.
Sitten reitti muuttui mahdottomaksi. Pyörätie/kaista pättyi ja tie jatkoi kovin moottoritien oloisena, joka ei mitenkään vetänyt puoleensa ajaa pientareella. Etsin Nokian kartalta pieniä tietä kulkevan reitin, jonka piti päättyä lopulta samaan paikkaan. Sitten löysin viitoituksen avulla todella hyviä pyöräreittejä, jotka menivät jokseenkin oikeaan suuntaan, paitsi että aivan liian pohjoiseen.
Tajusin, ettei Luxemburgiin kannata mennä, koska pikkutiet näyttivät kovin mäkisiltä, ei kai niitä muuten olisi pantu mutkalle. Navigaattori oli suositellut reittiä Aachenin tai Maastrichtin kautta ja sitä suuntaa minäkin päätin hakea.
Jouduin katkerasti kokemaan pariinkin kertaan, että oli suuri virhe jättää kompassi pois. Se perustui aktiiviseen harkintaan ja siihen, että onhan puhelimessa kompassi. Puhelimen kompassi on kuitenkin monen operaation takana. Siinä etulaukun päällä ihan tavallinen kymmenen grammaa painava kompassi olisi auttanut selviämään monesta harhaan ajosta. On ollut viikko pilvistä putkeensa. Auringon näkyessä ei kompassia tarvitse; kello riittää.
Tämä oli ihan landea. Jos nyt olisi tullut rajuilma, hotelliin olisi ollut matkaa. Nojoo, viisitoista kilometriä, mikä ei Suomessa olisi mitään, mutta täällä kyllä.
Pelloilla oli mansikoita poimimassa noin 50 hengen ryhmä, joka oli tullut sinne fillareilla. Yritin ottaa kuvan, mutta se kiellettiin kielellä, jota en tunnistanut.
Puhelimen GPS, joka oli eilen lakannut mittaamasta korkeutta, lakkasi mittaamasta ylipäänsä mitään. Karttaohjelma paikansi noin kilometrin tarkkuudella pelkkien puhelinmastojen varassa. Tämä oli minulle pieni katastrofi, koska koko suunnistukseni perustui Nokian karttaohjelmaan ja tarkkaan sijaintiin. Ilman sitä on isojen teiden vanki. Vanha keino auttoi. Virta hetkeksi pois. Sähkön saannin tyrehtymisestä pelästyneenä GPS toimi taas kiltisti, niin horisontaalisessa kuin vertikaalisessakin suunnassa.
Loppumatkasta kohti Aachenia korkeuden mittaamiselle oli sijaa. Tie nousi yhtäkkiä 160 metriä, laski alas ja nousi taas. Ja niin edelleen. Minun piti olla Aachenissa puoli kahdeksan maissa, mutta olin tuntia myöhyemmin.
Olisi pitänyt varata hotelli netistä — tai siis yrittää, niin olisi huomannut, että kaupunkia kannattaa välttää. Hotellihuoneiden hinnat olivat liki kolminkertaiset normaaliin ja yrittipä jokin hotelli myydä viimeistä huonettaan 999 eurolla. Jokin hevosurheilukilpailu, “maailman mestaruus”, oli täyttänyt paikan hotellit. Ymmärtääkseni kyse oli ratsastuskilpailusta, ei raveista. Suomessahan ei kilparatsastusta ole.
Hotellin baarissa tunsin itseni pitkäksi. Taisi olla aika paljon entisiä ratsastajia. Kilparatsastus on siinä mielessä hölmö laji, että siinä pärjävät 130 senttiä pitkät ja 25 kiloa painavat. Kannattaisi panna ratsastajille jokin minimipaino, jota voi tarvittaessa täydentää lyijypainoilla.
Matkaa kertyi 92 kilometriä. Puhelin kertoo, että suorinta tietä (moottoritietä) Pariisin olisi 420 km. Tuohon 30 % päälle, niin olemme lähellä tottuuta. Eiliseen verrattuna matka lyheni 69 km, vaikka ajoin 92 km.
Sykemittari väitti kilokaloreja kuluneen 3020.
Google mapsissa voi valita kulkupeliksi fillarin, ainakin näin tuolissa istuen vaikuttaa kätevältä. Suomessa ainakin toimii ihan hyvin, huutelee korvanapeista vasenta ja oikeaa. Miten lienee Saksassa?
Tietääkseni Suomessa on kouluratsastuksen MM-tason joukkue, joka osallistui tuohon Aachenin tapahtumaan.
Mitä hevosurheiluun tulee, niin siinä on tulevaisuuden pelto kynnettäväksi. Missä menee eläinrääkkäyksen ja inhimillisyyden rajat?
Se mihin on totuttu ja miten on aina tehty, ei aina ole hyvän kohtelun mittari.
Sorry, minä olin siinä käsityksessä, että kyseessä oli hevosten nopeuskilpailu. Oli vähän kieliongelmia Kouluratsastus on ihan eri asia kuin laukkakisat.
Ei kannata laittaa Kölnin vettä (eau de cologne) juomapulloon. Hengitys raikastuu, mutta alkoholi haittaa pyöräilyä.
Hei Osmo,
Tsekkaa faktat, kuulostat Soinilta.
Yst. Terv. BvH