Köln — Aachen

Pyöräily­blog­gaus­ta Travemünde-Pariisi:

Per­jan­tai, Köln — Aachen

Aamul­la oli pien­tä jatku­vaa sadet­ta. Sääen­nuste lupasin sen muut­tuvan jatku­vak­si ja voimakkaak­si. Päätin jäädä Köl­ni­in. Mut­ta kun sadet­ta luvat­ti­in lauan­taik­sikin, tajusin, että min­un on ajet­ta­va sateessa, ellen aio nolosti myöhästyä tre­f­feiltä keskivi­ikkona Pari­i­sis­sa. Menin osta­maan pyöräi­lyyn sopi­van sadetakin.

Olin yrit­tänyt ostaa sade­takkia aiem­minkin, mut­ta pie­nil­lä paikkakun­nil­la on huonot valikoimat. Kolmik­er­roksiss­es­ta (!) urheilu­tavarat­alosta löy­tyi sade­tak­ki etsimät­tä. Pain­oi noin 50 gram­maa ja sateen lop­ut­tua sen saat­toi tunkea taskuun.

Siis­pä Köl­nin vet­tä juoma­pul­loi­hin ja matkaan.

Nyt oli kaik­ki hyvin. Sateesta ei tarvin­nut piita­ta — kuten ei olisi tarvin­nut muutenkaan, jos läm­pöti­la olisi ollut nor­maali. Jos jotain voisi vielä toivoa, niin tuulilas­in­pyyhk­i­jät silmälasee  Nyt kau­pan main­os­taulu toiv­ot­ti hyvää matkaa ker­toen, että läm­pöti­la on 13 astetta.

Jouduin luop­umaan Mosel-joen laak­sos­ta ja oikaise­maan Lux­em­bur­gin kaut­ta. Niin­pä Lux­em­burgstrasse tun­tui hyvältä reitin valinnal­ta. Päät­telin, että se on joko mah­do­ton ajaa tai erit­täin hyvä pyöräy­hteys. Aluk­si se oli erit­täin hyvä. Tietä mukaillen kul­ki korkeata­soinen pyörätie, johon oli viitoitet­tu use­ampiakin pyöräreittejä.

Löysin iPadi­in sovel­luk­sen, joka etsii sijain­tisi perus­teel­la pyöräre­itit. Ne oli­vat kaik­ki lenkke­jä, jot­ka päät­tyvät samaan paikkaan, jos­ta ovat alka­neet, joten ei niistä kovasti hyö­tyä ole kuin muu­ta­man kilo­metrin matkalle. Mut­ta kuitenkin piste Applelle, ensim­mäi­nen pitkään aikaan.

Sit­ten reit­ti muut­tui mah­dot­tomak­si. Pyörätie/kaista pät­tyi ja tie jatkoi kovin moot­tori­tien oloise­na, joka ei mitenkään vetänyt puoleen­sa ajaa pienta­reel­la. Etsin Nokian kar­tal­ta pieniä tietä kulke­van reitin, jon­ka piti päät­tyä lop­ul­ta samaan paikkaan. Sit­ten löysin viitoituk­sen avul­la todel­la hyviä pyöräre­it­te­jä, jot­ka menivät jok­seenkin oikeaan suun­taan, pait­si että aivan liian pohjoiseen.

Tajusin, ettei Lux­em­burgi­in kan­na­ta men­nä, kos­ka pikku­ti­et näyt­tivät kovin mäk­isiltä, ei kai niitä muuten olisi pan­tu mutkalle. Nav­i­gaat­tori oli suositel­lut reit­tiä Aachenin tai Maas­trichtin kaut­ta ja sitä suun­taa minäkin päätin hakea.

Jouduin katk­erasti koke­maan pari­inkin ker­taan, että oli suuri virhe jät­tää kom­pas­si pois. Se perus­tui akti­iviseen hark­in­taan ja siihen, että onhan puhe­limes­sa kom­pas­si. Puhe­li­men kom­pas­si on kuitenkin mon­en oper­aa­tion takana. Siinä etu­laukun pääl­lä ihan tavalli­nen kymme­nen gram­maa paina­va kom­pas­si olisi aut­tanut selviämään mon­es­ta harhaan ajos­ta. On ollut viikko pil­vistä put­keen­sa. Auringon näkyessä ei kom­pas­sia tarvitse; kel­lo riittää.

Tämä oli ihan lan­dea. Jos nyt olisi tul­lut rajuil­ma, hotel­li­in olisi ollut matkaa. Nojoo, viisi­toista kilo­metriä, mikä ei Suomes­sa olisi mitään, mut­ta tääl­lä kyllä.

Pel­loil­la oli man­sikoi­ta poim­i­mas­sa noin 50 hen­gen ryh­mä, joka oli tul­lut sinne fil­lareil­la. Yritin ottaa kuvan, mut­ta se kiel­let­ti­in kielel­lä, jota en tunnistanut.

Puhe­li­men GPS, joka oli eilen lakan­nut mit­taa­mas­ta korkeut­ta, lakkasi mit­taa­mas­ta ylipään­sä mitään. Kart­tao­hjel­ma paikan­si noin kilo­metrin tarkku­udel­la pelkkien puhe­lin­mas­to­jen varas­sa. Tämä oli min­ulle pieni katas­trofi, kos­ka koko suun­nis­tuk­seni perus­tui Nokian kart­tao­hjel­maan ja tarkkaan sijain­ti­in. Ilman sitä on iso­jen tei­den van­ki. Van­ha keino aut­toi. Vir­ta het­kek­si pois. Sähkön saan­nin tyre­htymis­es­tä pelästyneenä GPS toi­mi taas kiltisti, niin horison­taalises­sa kuin ver­tikaalises­sakin suunnassa.

Lop­pumatkas­ta kohti Aache­nia korkeu­den mit­taamiselle oli sijaa. Tie nousi yhtäkkiä 160 metriä, las­ki alas ja nousi taas. Ja niin edelleen. Min­un piti olla Aachenis­sa puoli kahdek­san mais­sa, mut­ta olin tun­tia myöhyemmin.

Olisi pitänyt vara­ta hotel­li netistä — tai siis yrit­tää, niin olisi huo­man­nut, että kaupunkia kan­nat­taa vält­tää. Hotel­li­huonei­den hin­nat oli­vat liki kolminker­taiset nor­maali­in ja yrit­tipä jokin hotel­li myy­dä viimeistä huonet­taan 999 eurol­la. Jokin hevo­surheiluk­il­pailu, “maail­man mes­taru­us”, oli täyt­tänyt paikan hotel­lit. Ymmärtääk­seni kyse oli rat­sas­tuskil­pailus­ta, ei raveista. Suomes­sa­han ei kil­parat­sas­tus­ta ole.

Hotellin baaris­sa tun­sin itseni pitkäk­si. Taisi olla aika paljon entisiä rat­sas­ta­jia. Kil­parat­sas­tus on siinä mielessä hölmö laji, että siinä pär­jävät 130 sent­tiä pitkät ja 25 kiloa paina­vat. Kan­nat­taisi pan­na rat­sas­ta­jille jokin min­imi­paino, jota voi tarvit­taes­sa täy­den­tää lyijypainoilla.

Matkaa ker­tyi 92 kilo­metriä. Puhe­lin ker­too, että suor­in­ta tietä (moot­tori­ti­etä) Pari­isin olisi 420 km. Tuo­hon 30 % päälle, niin olemme lähel­lä tot­tuu­ta. Eiliseen ver­rat­tuna mat­ka lyheni 69 km, vaik­ka ajoin 92 km.

Sykemit­tari väit­ti kilo­kalore­ja kuluneen 3020.