Wuppertal – Köln

Pyöräilybloggausta Travemünde-Pariisi:

Torstai, Wuppertal – Köln

Alkumatkan kohti Reiniä piti olla laskuvoittoinen, mutta oli joukossa isoja ylämäkiäkin. Sää oli kovin sateen oloinen. Havaitsin vastaantulijoiden viuhuttavan tuulilasin pyyhkijöitä viuhaan ja jäin sillan alle odottamaan edessä olevan sateen menoa ohi. Pyöräillessä kannattaa tarkkailla vastaantulevien tuulilasin pyyhkijöitä, hyvä kolmen minuutin sääennuste. Kun tuuilasin pyyhkijät rauhoittuivat vähän verkkaisemmiksi jatkoin matkaa oudossa tihkusateessa, josta oli vaikea päättää, oliko se sadetta vai sumua. Ilma vain oli märkä, mutta läpinäkyvää. Maa oli erityisen märkä ja siispä minun selkänikin.

Lumian GPS on lakannut mittaamasta korkeutta. Mitä sille pitäisi tehdä? Olisihan se kiva tietää, millaisia mäkiä on noussut ja laskenut.

Iltapäivällä sade rauhoittui ja tuli jopa hyvä ajoilma. Tuuli oli heikkoa ja jos sitä oli, se oli lähinnä myötäistä. Ajoin kohti Kölniä Lederkusenin kautta, mutta en nähnyt Teemua. Oli varmaan treeneissä. Lederkusen on voimakkaan teollistunut Kölnin esikaupunki.

Saksalaisert autoilijat suhtautuvat todella hyvin pyöräilijöihin. Tai siis noudattavat niitä liikennesääntöjä, jotka ovat voimassa Suomessakin. Ei tarvitse pelätä, että jatkaessaan pyörätietä suoraan, käantyvä auto ajaa päällesi. Toivottavasti en opi täällä liian hyvälle ja jää auton alle heti Suomeen tullessa.

Löysin oikein hyvän rantareitin pyörille, jota oli ilo ajaa.
Kölniin Reinin yli menevässä rautatie- ja jalankulkusillassa oli kymmeniätuhansia lukkoja. Katajanokan rakkauden silta ei ole tähän verrattuna mitään.

Ajattelin ajaa Kölnin läpi pysähtymättä ja jatkaa Bonniin. Taivaalle nousi kuitenkin niin tummia pilviä, että alkoi kyllästyttää. Sateen yltyessä pelastauduin hätäisesti netistä varaamaani hotelliin. Kun olin tullut suihkusta, sade lakkasi ja olisi ollut erinomainen sää polkea vielä tunti tai pari.

En käynyt ottamassa pakollista kuvaa Tuomiokirkosta.