Pyöräilybloggausta Travemünde-Pariisi:
Lauantai, Aachen — Ciney
Aamu aukeni kovin sateisena. Ilman sadetakkia ei olisi ollut mahdollista lähteä matkaan. Minun sadetakkini on kirkkaan keltainen. Näitä on näköjään myös asfaltinharmaita. Mitä ihmettä! Henkivakuutus oli niin kallis, että jotain katetta sille on saatava?
Alettiin olla siinä osassa Eurooppaa, jossa asutuilta seudulta poistutaan aina ylämäkeen. Erityisesti tietysti nyt, kun oltiin kolmen valtakunnan rajalla. Valtakunnat yleensä kohtaavat korkeuksissa. Suomenkin korkein kohta on rinteessä Norjan rajalla.
Aluksi siis ylämäki. Olin valinnut pienen tien, joka yhtyisi päätiehen. Nousu oli raivostuttavan jyrkkä ja pelkäsin koko ajan alamäkeä, koska sen joutuisi maksamaan uutena ylämäkenä. Pikkutieni yhtyi kuitenkin isoon tiehen melkein huipulla. Risteyksen parkkipaikalla oli kovin professionaalisen näköisiä maastopyöräilijöitä purkautumassa autoistaan.
Ylämäkeä seurasi railakas lasku seuraavaan kylään. Se näytti ihan oudolta. Pyöräilijöitä ei pakotettu hidastusreiteille, vaan liikennejärkestelyt muistuttivat kovasti kotimaisia. Sinne vaan autoilijoiden sekaan. Huomasin tienviitan: Rue de jotain. Niin ja tietysti, kaikki autot olivat Belgian rekisterissä. Edes Ridley ei ollut hirnahtanut, kun oli saapunut synnyinmaahansa.
Kunnanrajan olin huomannut, mutta valtakunnan rajaa en.
Se oli tietysti samassa paikassa, sillä Aachen on rajakaupunki. Kukaan nyt ei vain ollut saanut päähänsä merkitä valtakunnan rajaa. Eläköön Schengen, mutta ihan oikeusturvasyistä pitäisi tietää, että nyt saa kuunnella musiikkia pyöräillessä ja onhan noita muitakin määräyksiä niin kuin vaikkapa sitä kannabisksen käyttöä koskevat, jotka muuttuvat rajalla.
Tie oli aika kapea ja raskaasti liikennöity. Minua häiritsi lähinnä se, että suuri määrä autoja joutui jäämään taakseni odottamaan ohitusmahdollisuutta. Etsin kartalta pienemmän tien ja siitä alkoi seikkailu.
Ensin tämä takapihojen tie meni vain asutuksen sivuitse, mutta sitten se muuttui pelkäksi maataloustieksi. Maisema oli kumpuilevaa ja sateen harmaannuttamana varsin kuvauksellinen. Edessä oli korkea metsäinen mäki. Olin varma, että sen tämä tie edes kiertäisi, mutta ei kiertänyt. Tie meni synkkään metsään. Niin synkkään, että autot panivat valot päälle metsään tullessaan, tai siis kumpikin vastaantullut pani. Mäki oli niin jyrkkä ja liiskautuneiden etonoiden ja muun sellaisen liukastama, että katsoin viisammaksi taluttaa, koska lipsuva takapyörä ja lukkopolkimet ovat huono yhdistelmä.
Kova nousu ei mennyt hukkaan, koska pikkutieni yhtyi ilman mainittavaa alamäkea päätiehen.
Sade yltyi ja kaipasin todella niitä tuulilasinpyyhkijöitä silmalaseihini, kunnes älysin ottaa lasit pois kokonaan.
Liegeen oli riemastuttava, melkein 15:n kilometrin loiva lasku. Wikipedia tiesi kertoa, että Liege on Belgian kolmanneksi suurin kaupunki. Kovin mahtipontisen keskustan olivat Liegeen laittaneet. Monumentaalikeskustan suuri aukio oli autio ja tyhjä, kun taas katedraalin aukio kuhisi elämää, vaikka aukio oli tärvelty todella mauttomasti. Mittakaava: tämä aukio oi sopivan pieni.
Lähdin ajamaan Maas-jokea länteen. Löysin pyöräreitin opasteen, jonka kanssa minulla tärväytyi ainakin varttitunti, kun yritin seurata, mihin reitti oikein jatkuu seuraavissa kulmissa. Todennäköisesti se opasti pyöräilijät ihan samalla rinnakkaistielle, jolle olin menossa muutenkin, mutta opastus oli luokaton.
Joen vartta ajaminen oli tietysti fyysisesti helppoa, vaikka juuri siksi välillä vähän yksitoikkoista. Huyn kaupungissa päätin suunnata pohjoiseen enemmän Pariisin suuntaan, vaikka Nokian navigaattori yritti inttää, että Pariisin pääsee parhaiten, kun jatkaa jokea länteen.
Yritin varata hotellia puhelimella, mutta vasta nejäs tärppäsi. Hotelli löytyi Cineystä. Olin huolissani, ehdinkö kirjautumaan hotelliin ja syömään. Hyvää englantia puhuva hotelli-ihminen ehdotti, että jos olen tuosta huolissani, voisin mennä ensin syömään ja sitten hotelliin.
Reitti nousi ensin todella rankasti. Olin valinnut Huyn keskustasta “oikotien”, jossa nousu oli noin 15% eivätkä vaihteeni oikein riittäneet, mutta lopulta ylös pääsin. Yksi nousu ei riittänyt. Tie nousi ja laski moneen kertaan. Aloin jo pohtia, olisiko kannatttanut vain seurata sitä Maas-jokea.
Yksi henkeä salpaava tilannekin syntyi. Ajoin vauhdikasta laskua alas noin neljää kymppiä. Edessä oli risteys, mutta kun muuta liikennettä ei näkynyt, ajoin risteyksen vaihdilla läpi. Täällä on tapana jostain syystä joskus värjätä risteyksissa asfaltti punaiseksi. Niin tässäkin. Aivan liian myöhään huomasin, että punainen alue olikin shikaani, joka olisi pityänyt kiertää. Ehdin kuitenkin hypätä pyörineni shikaanin päälle. Se oli päällystetty katukivillä eikö esimerkiksi pyörellä mukulakivillä, joita myös näkee, joten selvisin pienellä täryyttämisellä.
Ajoin Cineyn keskustaan, mutta en löytänyt ravintolaa vaan snack-baarin, joka olisi auki kymmeneen. Suunnistin kohti hotellia, koska halusin käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet ennen illallista.
Perillä odotti linnamainen hotelli. Oikein miellyttävä paikka. Kiirehdin syömään, etten joudu tyytymään hampurilaiseen. Cineyn keskustorilla, joka oli jostain syystä muutettu “hiekkarannaksi”, soitti hyvin meluisa bandi.
Ravintolat olivat sulkeneet jo keittiönsä, paitsi yksi, josta sain erinomaista sienirisottoa ja grillattuja jättikatkarapuja. Matkan tähän asti paras ateria.
Hotellissa iPadiin oli tullut useita viestejä, jossa O2 mainosti, että heiltä saa euroopanlaajuisen dataroamingin viidelläkympillä kuukausi. Tätä olin juuri kysynyt heidän toimistossaan, mutta sellaista ei ollut ollut. Viestejä ei voinut mitenkään aktivoida. Kun olin jo Belgiassa, roaming ei toiminut. Kaipa tähän jokin ratkaisu olisi.
Osmo,
Belgiassa asuneena en ihmettele että löysit sieltä reissusi tähän asti parhaan aterian. Belgian kaakkoisen alueen maisemat ovat kivoja — siis hyvää matkan jatkoa kohti Pariisia,
‑Lauri.