Ohessa 18.9.2012 pitämäni Vihreän eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro valtion vuoden 2013 talousarvioesityksen lähetekeskustelussa. Olen muokannut sen muistinvaraisesti kirjoitetusta versiosta. Eduskunnan keskustelupöytäkirjaan saattaa tulla hieman toinen versio.
Valtion budjetti on suhdanteita ajatellen tehty niin hyvin kuin nykytiedoin on mahdollista. Budjetti on lievästi kiristävä eli veroja nostetaan ja menoja leikataan. Näissä oloissa budjetissa on vähän ilonaiheita ja paljon ikävää. En puutu niihin tässä puheessa vaan yritän hahmottaa, miten tulevaisuudessa budjetteja voitaisiin tehdä iloisemmissa olosuhteissa.
Synkkien suhdannenäkymien oloissa budjetin pitäisi olla elvyttävä, mutta vain, jos näkymät pidemmällä aikavälillä olisivat valoisat. Elvytyksen nimissä otettavia velkoja ei voida maksaa hyvinä aikoina takaisin, jos hyviä aikoja ei tule. Jo työvoiman vähenemisen vuoksi reipasta talouskasvua ei ole näkyvissä.
Viime aikoina julkistetuissa talousennusteissa kasvuennustetta on vedetty reippaasti alaspäin. Euroopan velkakriisi on tulossa meille kalliiksi – ei siksi, että olemme joutuneet lainaamaan kriisimaille rahaa, sillä ne rahat ovat pennosia tässä kurimuksessa. Euroopan talouden kriisiytyminen lisää työttömyyttä ja vähentää sitä kautta kansantuloamme kymmenillä miljardeilla euroilla.
Näkymien heikkeneminen tarkoittaa, ettei budjetin mukaisilla toimilla saada valtion velkaantumista pysäytetyksi. Tähän on suhtauduttava vakavasti, mutta heikkoa talouskehitystä ei pidä mennä heikentämään entisestään uusilla verojen korotuksilla ja menoleikkauksilla.
Meidän on katsottava pitemmälle. Meillä on suuri ongelma kestävyysvajeessa. Kestävyysvajeella tarkoitetaan sitä, miten julkisen sektorin rahat riittävät nykyisillä vero- ja menoperusteilla pitkällä aikavälillä, kun otetaan huomioon tiedossa olevat muutokset eri-ikäisten määrässä – siis eläkeläisten määrän kasvu ja työvoiman väheneminen sekä siirtolaisuus. Nämä laskelmat ovat Suomen osalta pahoja. Olemme varautuneet huonommin tulevaisuuteen kuin jopa Italia. Jos jatkamme näin, joudumme tulevaisuudessa leikkaamaan menoja ja korottamaan veroja noin kymmenellä miljardilla eurolla. Se ei todellakaan ole hauskaa.
Ruotsilla ei ole kestävyysvajetta vaan pitkän ajan ylijäämää. Kun meillä ovat edessä menoleikkaukset ja verojen korotukset, Ruotsilla on varaa verojen alentamiseen ja menojen lisäämiseen.
Tähän on selityksenä Ruotsin korkeampi työllisyys. Verrattuna Suomeen noin 150 000 ihmistä enemmän on töissä maksaen veroja ja 150 000 ihmistä vähemmän elää tulonsiirtojen varassa. Tämän takia Ruotsissa on varaa vaikkapa palkata riittävästi hoitajia vanhainkoteihin, hyvinvointiyhteiskuntaa voidaan kehittää ja uusiin haasteisiin voidaan vastata.
Ruotsissa mennään työelämään nuorempina ja siirrytään eläkkeelle vanhempina ja ollaan siinä välissä enemmän töissä. Työtä molemmissa maissa tehdään tunteina työikäistä kohden suunnilleen yhtä paljon, sillä vaikka Ruotsissa useampi on töissä, heillä on keskimäärin lyhyempi vuosityöaika.
Meidän on puututtava määrätietoisesti kestävyysvajeeseen nostamalla eri keinoin työllisyysastetta. Se tarkoittaa hankalia päätöksiä, mutta ellemme pysty niistä sopimaan, budjettien tekeminen on seuraavien kymmenien vuosien aikana yhtä tuskaa ja hyvinvointivaltion alasajoa.
Kaksi prosenttiyksikköä häviämme Ruotsille työllisyysasteessa jo sillä, että olemme erittäin huonoja työllistämään osatyökykyisiä. Vihreät ovat pitkään vaatineet palkan ja sosiaaliturvan parempaa yhteensovitusta, jotta saisimme osittaisen työpanoksen niiltä, jotka eivät pysty tarjoamaan sataprosenttista työpanosta. Suomessa on keskitytty vahtimaan, ettei vaikkapa työkyvyttömyyseläkkeellä oleva kehitysvammainen ansaitse liikaa.
Lukion päättämisen ja korkeakouluopintojen alkamisen välillä on yli kolme vuotta. Osa tästä johtuu asevelvollisuudesta, missä annamme Ruotsille paljon tasoitusta, mutta merkittävänä syynä ovat korkeakoulujen sisäänpääsykäytännöt, jotka muistuttavat liikaa opiskelupaikan jonottamista.
Nuorten on vaikea päästä töihin, koska lyhyiden työsuhteiden maailmassa työnantajan ei enää kannata investoida uuden työvoiman sisäänajoon. Tavalla tai toisella nuorten palkkaamisesta on tehtävä työnantajien silmissä houkuttelevampaa.
Siinä missä Suomessa toinen vanhemmista jää kotiin hoitamaan lastaan, Ruotsissa valitaan osapäivätyö ja osapäivähoito. Suomessakin tulee pienten lasten vanhemmille kehittää osa-aikatyöstä toimiva vaihtoehto. Osa-aikatyötä tekevä pysyy työelämän kehityksessä mukana, jolloin työura jatkuu paljon vankemmalla pohjalla lasten vartuttua.
Työttömyysjaksot ovat Suomessa pitkiä osittain työttömyysturvan rakenteesta johtuen.
Yli tuhat nuorta aikuista vuosittain joutuu elinikäiselle sairauseläkkeelle mielenterveysongelmien vuoksi. Tätä ei voi katsoa enää passiivisesti sivusta.
Ruotsissa on myös maahan muuton ansiostasuhteessa enemmän työikäisiä ja maahan muuttajien työllisyysaste on parempi kuin meillä.
Viimeisen työnantajan vastuu sairauseläkkeiden maksamisesta haittaa huomattavasti 50 vuotta täyttänei-den työhön pääsyä. Sen lisäksi se karsii työpaikoista ne, joiden terveyteen – erityisesti mielenterveyteen – sisältyy työhönottajan silmissä riskejä.
Kestävyysvajetta paikataan kaikkialla Euroopassa eläkeikää nostamalla. Näin tulee tehdä myös Suomessa, jotta eliniän piteneminen ei aiheuttaisi kohtuutonta maksutaakkaa työssä oleville.
Arvoisa puhemies!
Jos onnistuisimme nostamaan työllisuusasteen Ruotsin tasolle, voisimme tehdä tulevat baudetit paljon iloisemmissa tunnelmissa. Työllisyysasteen nostaminen ei kuitenkaan yksin riitä. Kuten vasemmistoliiton ryhmäpuheemnvuorossakin korostettiin, on myös välttämätöntä pitää huolta siitä, että kaikki maksavat veronsa rehdisti yhtäläisin perustein. Verohallitus arvioi niin sanotuksi verovajeeksi 4 – 8 miljardia euroa vuodessa. Näin paljon jää siis saamatta veroja, joita jonkun pitäisi maksaa. Ilman verovajetta tätä budjettia tehtäisiin iavan toisissa ja paljon iloisemmissa tunnelmissa.
Huomiota on kiinnitettävä toisaalta harmaaseen talouteen ja toisaalta kansainväliseen verosuunnitteluun. On kaikkien maiden yhteinen etu sulkea veroparatiisit – ei vain teollisuusmaiden vaan myös kehitysmaiden, sillä nyt rahaa virtaa kehitysmaista ulos laittoman ja sääntelemättömän pääomapaon takia paljon enemmän kuin ne saavat kehitysapua. Miksi veroparatiiseja ei saada nujerretuksi tai ainakin eristetyksi?
”Lukion päättämisen ja korkeakouluopintojen alkamisen välillä on yli kolme vuotta. Osa tästä johtuu asevelvollisuudesta, missä annamme Ruotsille paljon tasoitusta, mutta merkittävänä syynä ovat korkeakoulujen sisäänpääsykäytännöt, jotka muistuttavat liikaa opiskelupaikan jonottamista.”
Pääsykokeissa pitäisi jotenkin sakottaa siitä, että on pyrkinyt samaan aineeseen ennenkin. Aikaisemmin pyrkijöillä on merkittävä etu, koska he ovat päässeet opettelemaan kysymyksiä ja koetilannetta. Samalla oppilaitosten resursseja kuormittava ”kepillä jäätä” -pyrkiminen vähentyisi.
”Viimeisen työnantajan vastuu sairauseläkkeiden maksamisesta haittaa huomattavasti 50 vuotta täyttänei-den työhön pääsyä. Sen lisäksi se karsii työpaikoista ne, joiden terveyteen – erityisesti mielenterveyteen – sisältyy työhönottajan silmissä riskejä.”
Tästä olen samaa mieltä. Työnantajan vastuulla yritetään kannustaa työnantajia pitämään huolta työntekijöistä. TYKY -toiminnan mahdollisuuksien ehkäistä sairastumista kuitenkin vahvasti liioitellaan.
yksi asia yli muiden:
”Viimeisen työnantajan vastuu sairauseläkkeiden maksamisesta haittaa huomattavasti 50 vuotta täyttänei-den työhön pääsyä. Sen lisäksi se karsii työpaikoista ne, joiden terveyteen – erityisesti mielenterveyteen – sisältyy työhönottajan silmissä riskejä.”
Hyvä, että tämä tunnettu fakta kerrotaan titetmättömille.
Työelämässä voi olla 68 vuotiaaksi vain jos on julkisella sektorilla töissä. Sekin lähinnä siksi, että työsuhde voi päättyä vain poikkeustapauksessa. Työnantajalla on nykysäännöillä oltava itsesuojeluvaistoa.
Mihin perustat arvion Italian kestävyysvajeesta? Vaikea uskoa, että työeläkerahastot huomioiden Suomen kestävyysvaje olisi mitään muuta kuin yksi Euroopan pienimmistä.
Italiassa on tehty merkittävä eläkeuudistus eikä siellä ole sellaista suurten ikäluokkien pommia kuin meillä.
Kyllä, olenkin ollut jo jonkin aikaa siinä käsityksessä että hyvinvointiyhteiskunnan suurimpia uhkia on Demarit ja ay- liike. Paljon siellä ollaan valmiita maksamaan kun ei osata argumentoida äänestäjilleen, ja tietty kun koko ajan pelottaa, persut jne. Itse olen äänestänyt lähes aina Demareita mutta ei todellakaan pysty enää, ihme miten kukaan alle 50v. sitä tekee.
Suomessa on tehty eläkeuudistus ja on massiiviset eläkerahastot. Italiassa on jakojärjestelmä, työttömyyttä joka ajaa nuoret pois ja hyvin alhainen syntyvyys. Jos uudet maksajat puuttuvat eikä rahastoja ole, vähän pienempikin suuri ikäluokka ajaa maan kriisiin. Rahoitusmarkkinoilla uskotaan Suomen selviävän. Italian ei niinkään. Jos tiedät paremmin, niin vähän tarkemmin voisit perusteluita avata.
Milläs perusteella kokoomus vastustaisi sellaista muutosta, että sairaseläkkeet maksatettaisiin työajalla painotettuna koko työhistorian työnantajilla?
Eivätkös ne suuret ikäluokat (eli 1945-50 syntyneet) ole jo valtaosin eläkkeellä.
Suomen bkt/hlö oli menemäisillään Ruotsin ohi ensimmäistä kertaa 1980-luvulla ja toistamiseen nelisen vuotta sitten.
Ei sitten kuitenkaan mennyt, ainakaan kunnolla. Syy ei ollut työllisyysaste vaan karmea lama. Tämän viimeisin kaksoisnotkahdus iski Suomeen Ruotsia pahemmin euron takia, mutta ilmeisesti vain pieneltä osin.
Mistä muusta Suomen Ruotsia pahempi romahtelu johtuu, sitä voi viisaat pohtia. Joka tapauksessa työllisyysasteella ei liene asian kanssa paljoa tekemistä varsinkaan, kun Ruotsin työllisyysaste on se pari prosenttiyksikkö korkeampi pari prosenttiyksikkö korkeammalla veroasteella. En usko, että Suomen talous piristyisi, jos veroja nostettaisiin ja palkattaisiin väkeä valtion tai kunnan hommiin.
Kannattaa myös muistaa, että Ruotsin lyhempi työaika johtuu naisten osa-aikatyöstä (http://www.suomenpankki.fi/fi/julkaisut/selvitykset_ja_raportit/bof_online/Documents/BoF_Online_08_2008.pdf). Tältäkään osin Ruotsi ei kelpaa esimerkiksi. Suomessa on pikemmin tarvetta korjata ”naisten euroa” ylöspäin työaikaa pidentämällä. Tosin vaurastumien suomalaistasolla näyttäisi säännönmukaisesti tarkoittavan naisten työajan lyhenemistä, joten tuon varaan ei voi paljoa laskea.
Ruotsin parempi taloudellinen menestys ei siis näyttäisi johtuvan korkeammasta työllisyysasteesta.
Niin tai näin, minusta Suomen talouden tulevaisuus ei näytä kovin synkältä. Jos työvoimapula uhkaa, onhan meillä puskureita: asevelvolliset, maanviljelijät, venäläiset … Pelkästään maatalouden kansalliset tuet lopettamalla säätyisi miljardi tai pari vuodessa ja porukka voisi siirtyä tuottavaan työhön. Samalla tulisi ruokaomavaraisuuskin varmaan ratkaistua oikeasti eikä vain leikisti.
Miksi ei kelpaa? Mitä vikaa siinä on, jos kotiäiti siirtyy puolipäivätyöhön? Ruotsin ratkaisu on lastenhoidossa parempi kuin Suomen kotiäitimalli.
Siis kuinka? Suomessa ja Ruotsissa tehdään henkeä kohden yhtä paljon työtä, mutta Ruotsissa se on jaukautunut useammalle. Tämä on julkisen talouden kannalta parempi vaihtoehto. Sen ymmärtää, jos vertaa kahta yhteiskuntaa, joissa
tehdään yhtä paljon työtä. Toisessa työttömyys on nolla ja kaikki tekevät puolipäivätyötä ja toisessa työttömyys on 50 % ja toinen puoli tekee kokopäivätyötä. On kai selvä, että jälkimmäisessä on korkeampi veroaste.
Ruotsin tilanne on parfempi ainakin kolmella tavalla:
1) Työttömiä on vähemmän. Yleensä työttömät eivät pidä työttömyydestä
2) Keskimääräinen vuosityöaika on lyhyempi. Yleensä ihmiset pitävät lomasta ja viikonlopuista enemmän kuin työtunneista.
3) Julkinen talous on paremmakssa kunnossa, koska tulonsiirtoja tarvitaan vähemmän.
Suomen ja Ruotsin kesken eroa ei ole hirveästi nuorten työllisyydessä ja työelämän ulkopuolella olemisessa. Erot ovat sen sijaan todella suuria yli 55-vuotiaiden ikäluokkien osalta. Suomessa ei siinä vaiheessa enää paljon töitä tehdä. Ruotsissa on kaikenlaisia Kampradeja, jotka painavat töitä täysillä tai ainakin osa-aikaisesti vielä yli 80-vuotiainakin. Suomessa moinen on erittäin harvinaista. Tosin Ruotsin eläkejärjestelmäkin on erilainen. Siinä voi parantaa eläkettään ainakin 70-vuotiaaksi asti, jos ei sitä ennen ala nostaa eläkettä. Suomessa eläkkeenkartutus loppuu jostain syystä (jo) 68 ikävuoteen.
Ruotsissa panostettiin 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa paljon syntyvyyden ylläpitämistä edesauttaviin toimiin. Syntyvyys kun oli pudonnut 1990-luvun puolivälissä 1,5:een. Nyt se on nostettu tasolle noin 2 lasta naista kohti. Siinä, missä Ruotsi oli syntyvyydessä 1990-luvun puolessa välissä Suomea jäljessä, on se viime vuodet ollut selvästi edellä. Tulevana vuosikymmenenä Ruotsin työikäisen väestön määrä kasvaa ja Suomen kutistuu. Toki maahanmuutollakin on tässä oma roolinsa.
Ei sellaista taida olla meilläkään. Suurilla ikäluokilla on ollut myös hyvin suuri kuolleisuus. Jo ensimmäisen elinvuoden aikana suurista ikäluokista kuoli yli 5000 lasta. Meno on jatkunut myöhemminkin. Ja moni on vaihtanut asuinmaataankin (etenkin Ruotsiin, jonne väkeä muutti paljon jo 1960-luvulla). Suurten ikäluokkien aiheuttama ”eläkepommi” on osin legendaa, joka ei perustu väestötilastoihin. Nämä aiheuttavat jonkinlaisen kohouman Suomen eläkkeelläolijamääriin, mutta eivät sellaista pommia, mistä aikoinaan puhuttiin.
Kuten Tilastokeskus raportoi, jo vuonna 2015 suuria ikäluokkia (1945–1949) seuraava ikäluokka (1950-1954 syntyneet) tulee olemaan suuria ikäluokkia väkimäärältään suurempi ryhmä.
http://www.stat.fi/artikkelit/2012/art_2012-03-12_001.html?s=0
Suomen erikoisuutena väestörakenteessa esim. huoltosuhteen kannalta eivät ole ehkä niinkään ”suuret ikäluokat”, joista jo yli neljännes on poistunut keskuudestamme, vaan sitä edeltävät epänormaalin pienet ikäluokat, jotka näkyvät väestöpyramidissa notkahduksena, ja jotka saavat suuret ikäluokat yhä näyttämään jonkinlaiselta piikiltä huoltosuhteeseen. Jatkossakin eläkkeelle jäävät ikäluokat tulevat olemaan lähes yhtä suuria kuin ns. ”suuret ikäluokat”, koska myöhemmissä ikäluokissa eloonjäämisosuus on ollut huomattavasti suurempi terveydenhuollon parannuttua yms.
Itse asiassa suurten ikäluokkien myötä Suomi tulee päätymään ”pommitilan” sijaan eräänlaiseen ”normaalitilaan” eläkkeellejäämisten suhteen. Nykyisen keinotekoisen hyvän huoltosuhteen on mahdollistanut se, että tietyistä ikäluokista kuoli sodassa merkittävä osa, minkä takia nämä eivät koskaan eläkeikään ehtineet. On syytä asennoitua niin, että väestön keskimääräinen vanheneminen on normaalitila, ei ”pommi”. Kun otetaan sellainen asenne, myös vanhempaan väestöön suhtaudutaan eri tavalla. Ei pommeina, vaan sellaisena osana yhteiskuntaa, joka on yhtä lailla tärkeä hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen ja hyvinvoinnin tuottamisenkin kannalta kuin esimerkiksi opiskeluikäiset. Vanhempi väestö (etenkin esim. yli 70-vuotiaat) on vain jotenkin unohdetumpi resurssi.
Säästöt voisi aloittaa julkishallinnon suojatöitä karsimalla. Näiden olemassaolo ei liene kenellekään epäselvää. Esim. Helsingin yliopistolla on opetus- ja tutkimushenkilöstöä 4820 ja hallinto- ja tukihenkilöstöä 3770 (2011 tilanne). Suhde on posketon – vertailun vuoksi monella globaalilla pörssiyrityksellä on absoluuttisesti kevyempi hallinto. Vähennyspotentiaali on julkisella sektorilla kymmeniätuhansia, säästömahdollisuus miljardeja.
Mitäpä jos tehtäisiin valinnat vain kylmästi ylioppilaskokeen perusteella eikä ylioppilaskokeelle uusintamahdollisuutta.
”Mitäpä jos tehtäisiin valinnat vain kylmästi ylioppilaskokeen perusteella eikä ylioppilaskokeelle uusintamahdollisuutta.”
Kehno idea. Se karsisi yliopisto-opinnoista lahjakkaita ja palkitsisi keskivertoperheissä kasvaneet eteenpäin piiskatut tai muuten riittävän varhain kypsyneet ja tasapainoiset.
Yleensäkin yhteiskunta, jossa ihminen ei saa näyttää kyvykkyyttään vaan jossa hänet armottomasti lokeroidaan ahtaiden kriteereiden mukaan, ei ole sen enempää mukava kuin tehokaskaan.
Mieluummin kaikki halukkaat sisään, minkä jälkeen karsinta tehdään opintomenestyksen perusteella. Tämän kaltainen malli on monissa maissa käytössä.
Hämmästelijä kirjoittaa:
”Esim. Helsingin yliopistolla on opetus- ja tutkimushenkilöstöä 4820 ja hallinto- ja tukihenkilöstöä 3770 (2011 tilanne). Suhde on posketon – vertailun vuoksi monella globaalilla pörssiyrityksellä on absoluuttisesti kevyempi hallinto.”
Tuo kategoria ”tuki- ja hallintohenkilöstö” sisältää kaiken tutkimuksen ja opetuksen tuen: kirjastojen työntekijät, laboratoriomestarit, IT-ihmiset, tutkimushoitajat ja -apulaiset, viestinnän ihmiset, kiinteistönhoitajat ym. Varsinaista hallintoa on aika vähän, ja siitäkin suuri osa taitaa kuulua henkilöstöhallintoon ja palkanmaksuun.
En ihan vakuutu hämmästelijän säästölaskelmista. Yliopistoa on muutenkin vaikea verrata globaaliin pörssiyritykseen.
Voidaan toki vähentää tukipalveluista. Sitten opettajat ja tutkijat hoitaisivat itse omat IT-palvelunsa, rekisteröisivät opiskelijoiden suoritukset, päivittäisivät kurssisalien muutokset nettiin jne. Mitäs järkeä siinä olisi?
sosiaalitukien saajien etuuksiin ei tule muuta kuin korotusta ylöspäin(tai pysyvät ennallaan) ja työssä käyvien veronmaksajien taakkaa nostetaan eli käteen jäävä rahamäärä pienenee.
jossain vaiheessa Suomessa katoaa veronmaksumoraali lopullisesti kun joutenolosta maksetaan enemmän kuin työnteosta–kärjistäen
demarit ja vasurit ja nykyisin vihreät teki(tekevät) tästä valtiosta hyvinvointivaltion josta tulikin pahoinvointivaltio.
En kannata. Moni löytää opiskelumotivaationsa ja omat kykynsä vasta vanhemmalla iällä. Tällainen järjestelmä hukkaa paljon lahjakkuutta.
”Voidaan toki vähentää tukipalveluista. Sitten opettajat ja tutkijat hoitaisivat itse omat IT-palvelunsa, rekisteröisivät opiskelijoiden suoritukset, päivittäisivät kurssisalien muutokset nettiin jne.”
Toimistosihteerien ja virastomestarien, jotka siis näitä töitä nykyään tekevät, määrä onkin tasaisesti laskenut koko ajan ja entistä suurempi osa käytännön hallinnosta jää nimenomaan opettajien ja tutkijoiden tehtäväksi.
Sen sijaan kaikenlaisten maalaisjärjellä ajatellen aivan tarpeettomien suunnittelijoiden ja kehittäjien määrä on räjähtänyt. Eräälläkin yliopistolla on kyllä ollut varaa palkata esimerkiksi henkilö, jonka ainoa tehtävä on tarkastaa, onko opinto-oppaissa käytetty oikeita verbejä.
”Euroopan velkakriisi on tulossa meille kalliiksi – ei siksi, että olemme joutuneet lainaamaan kriisimaille rahaa, sillä ne rahat ovat pennosia tässä kurimuksessa. ”
Nämä pennoset kertaantuvat digitaalisessa taloudessa valon nopeudella purosta joeksi.
Suomen talous vajoaa silmissä kaikilla indikaattoreilla. Olin jälleen kaksi viikkoa vaihteeksi Ruotsissa. Ei hajuakaan talouskriisistä puhumattakaan eurokriisistä.
Ruotsin talolleni menevää syrjäistä tietä asfaltoitiin samaan aikaan, kun Suomessa revitään syrjäteiltä asfaltteja ylös tien pidon säästöjen takia.
Se puheesta taisi unohtua, että Ruotsi ei osallistu Euroopan pelastustalkoisiin. Tuon pelastusoperaation hyödyt (jos sellaisia on) Ruotsi kai saa. 🙂
Miten ihmeessä pääsykokeiden lukumäärän nostaminen vähentää hukkaan menevien lahjakkuuksien määrä?
Ylioppilastutkinto on testinä huono ainakin ellei sitä painoteta, eikä siitä painotettunakaan saada kunnollista, koska numkjerot kalibroidaan väärin. (Kannattaa kirjoittaa aineita, joita valitsevat vähemmän lahjakkaat oppilaat. Pitkää ranskaa ei pidä kirjoittaa missään tapauksessa, koska kirjoittajien joukossa on paljon äidinkielenään ranskaa puhuvia, ja laudatureja on sama määrä kuin terveystiedossa.) Ylioppilastutkinota on lähinnä kielikoe.
En hyvin perusteltua, että lukiossa on matematiikan opetukseen tasoryhmät, vaikea matematikka ja helppo matematiikka, mutta miten on mahdollista, että helposta matematiikasta voi kirjoittaa laudaturin, joka on saman arvoinen vaikean matematiikan laudaturin kanssa? Kieliin myös helpot ja vaikeat kurssit ja molempien kokewisiin sama kalibrointi!
Lisäksi lukion päästötodistus ja ylioppilaskirjoitus karsii ihmisiä, jotka eivät ole kovin tunnollisia tekemään tylsiä asioita, vaikka ovat lahjakkaista ja herkkiä innostumaan kiinnostavista asioisa. Jos lukion päästoötodistusta käytetään, joku Einstein voi karsiutua yliopistosta heikon ruotsin ja ja uskonnnon numeron perusteella.
Aiemmin äidinkielen koe ennusti parhaiten menestystä valtiotieteellisessä tiedekunnassa, mutta nyt sekin on muutettu. Oli kuulemma asiemmin liiaksi lahjakkuuskoe, joka ei palkinnut ahkeruudesta.
Oikeastaan OS vastasi jo aika hyvin tähän kysymykseen. Koulujärjestelmämme on melko tasapäistävä eivätkä kaikki lahjakkuudet sopeudu siihen. Lisäksi korkeakouluihin pitää pystyä pyrkimään nykyiseen tapaan myös ammattikoulupohjalta. On kohtuuton ajatus, että 15 -vuotiaana tendyt valinnat määrittävät koko loppuelämän.
Jos (kun) ylioppilastutkinto on mittarina surkea, pitäisi se radikaalisti uudistaa. Kyllä ongelmiin voidaan keksiä ratkaisuja jotka eivät edellytä yliopistossa aivan uutta pääsykoetta. Valtaosassa maailman maita yliopistot osaavat valita opiskelijansa ilman pääsykoetta. Ei se mahdotonta pitäisi olla Suomessakaan.
Esimerkiksi jenkeissä on SAT koe, joka mittaa lähinnä äidinkielen ja matemaattisen päättelyn osaamista. Se on hyvä peruskoe. Lahjakkuus ratkaisee paljon, mutta harjoittelulla voi parantaa tulosta selvästi. Lisäksi on aihekokeita, SAT2 Subject Tests, joilla mitataan tietyn aineen osaamista. Lahjakkaammille opiskelijoille löytyy myös Advanced Placement aihekokeita/kursseja, joilla voidaan osoittaa syvällisempää osaamista joltain alalta. Ainakin SAT -kokeissa kysellään osittain samoja kysymyksiä vuodesta toiseen, jotta eri vuosien arvosanat säilyvät vertailukelpoisina.
Opiskelijat tekevät mitä osaavat ja haluavat, ja yliopisto tekee niiden perusteella valinnan. Käytännössä kai lähinnä harkinnan pohjalta. Jos jostain syystä suomalaiset yliopiston sisäänottajat ovat niin poikkeuksellisen osaamattomia etteivät he harkintaa osaa käyttää, niin toki voi jotain jäykkiä matemaattisia mallejakin rakentaa. Otetaan joku painotettu keskiarvo jossa painotetaan kyseisen alan kannalta tärkeitä aineita eniten ja josta tiputetaan tarvittaessa pois alhaisia arvosanoja, jotta ei sakoteta siitä, että on tenttinyt ylimääräisiä kursseja.
Kaikenlaista voi keksiä. Ja pitää keksiä, jos nykyinen systeemi on huono. Jos ylioppilastodistus on käyttökelvoton, se pitää uudistaa ihan kokonaan. On täysin järjetöntä käyttää suuret resurssit täysin turhaan testaukseen.
Sellaisilla aloilla, joissa opetus on valtaosin luento-opetusta, voidaan ottaa sisään kaikki ja antaa heidän karsiutua ajan myötä. Siinä voi kulua pari vuotta ”hukkaan”, mutta väitän, että yliopistossa opiskelu on hyödyllisempä puuhaa, kuin opetella pääsykoekirjojen alaviitteitä ulkoa. Yliopistot vastaavat tähän, että niillä on monikymmenkertainen määrä hakijoita. Joo niin on, yhteenlaskettuna satoja tuhansia. Ikäluokka on kuitenkin alle 60 000, eikä näistä korkeakouluihin hakeudu kuin vähän yli puolet. Moneen pakkaan voi hakea, mutta vain yhteen voi mennä sisään.
Muutama ajatus tästä aiheesta:
1. Vaikka ylioppilaskokeet mittaisivat oikeaa asiaa, koko elämänuran kiteyttäminen yhteen koetapahtumaan on kovin epävarmaa. Harmiton migreeni väärällä hetkellä voi pilata koko loppuelämän.
2. Yhteen koetapahtumaan nojautuminen sotii elinikäisen oppimisen ideaalia vastaan. (Mitäpä jos aikuisena haluaakin opiskella vaikkapa yliopistotutkinnon?)
3. Ylioppilaskokeessa voi menestyä hyvin suurella tai varsin pienellä työmäärällä. Yksittäinen tutkinto ei mittaa omaksumisnopeutta, joka on hyvin tärkeä ominaisuus myöhemmissä opinnoissa.
Opintojen menestyksekäs suorittaminen riippuu kahdesta asiasta, lahjoista ja motivaatiosta. Niden mittaaminen sadalle eri alalle yhdellä ylioppilastutkinnolla tuntuu aika epätoivoiselta teolta.
Jotain rajoituksia kuitenkin voisi rakentaa. Esimerkiksi niin, että samaan oppilaitokseen saa hakea opiskelemaan kaksi kertaa vuosikymmenessä. Samoin pääsykoejärjestelmää voisi kehittää, kuten myös opinto-ohjausta etenkin yliopistoissa.
Ja sitten voisi vähän miettiä sitäkin, minkälainen järjestelmä on niissä maissa, joissa asiat ovat paremmin.
Helsingin yliopisto oli vain esimerkki yleisemmästä ilmiöstä julkisella sektorilla. Mutta jatketaan vielä hiukan: vuonna 2001 HY:llä oli puhdasta hallintohenkilöstöä 1386, 2011 1704. Vaikka ydintoimintojenkin (tutkimus/opetus) henkilöstö kasvoi, olisi tuottavuutta pitänyt kyetä parantamaan ja hallinnon koko edes vakiinnuttamaan. Kenties yksityisellä on positiiviset, ja julkisella negatiiviset skaalaedut? (Aiheesta pitäisi tehdä joku selvitys vaikka crowdsourcing-hengessä, jos viranomaiset eivät tätä itse tutki)
Julkishallinnossa pitäisi myös pohtia, ovatko kaikki aktiviteetit ylipäätään relevantteja (mitä vs miten tehdään). Tehostaminen on usein tehtävien priorisointia ja lakkauttamista. Saattaisi vain sattua useaan koulutettuun ja keski-ikäiseen, siksi ehkä epäsuosittua poliittisena agendana… (tuottavuusohjelma lienee hyvä alku)
”Mitä vikaa siinä on, jos kotiäiti siirtyy puolipäivätyöhön?”
Jos murheena on työvoimapula, kuten ryhmäpuheenvuorossa näyttäisi olevan, on ikävää, jos työvoima eli tässä tapauksessa työtunnit vähenevät.
”Siis kuinka?
Kommentoin tätä kohtaa puheessa: ”Kun meillä ovat edessä menoleikkaukset ja verojen korotukset, Ruotsilla on varaa verojen alentamiseen ja menojen lisäämiseen. Tähän on selityksenä Ruotsin korkeampi työllisyys.”
Työllisyysaste tuskin selittää kovin hyvin Suomen ja Ruotsin talouden eroja. Kasvu tai taantuminen näyttäisivät menevän lähinnä suhdannekriisien rytmissä niin, että Suomi kuroo normaaliaikoina Ruotsia kiinni työllisyysasteesta viis, mutta romahtaa sitten paljon Ruotsia pahemmin laman tai taantuman iskiessä.
Romahdus sitten toki johtaa Suomessa Ruotsia suurempaan työttömyyteen, koska romahduskin on suurempi. Ruotsilla on samasta syystä paremmin varaa elvyttävään työllisyyspolitiikkaan.
Elvytys ei kuitenkaan ole optimaalista, kun se tapahtuu korkealla veroprosentilla perustetuilla julkisen puolen töillä. Joku voisi väittää, että tuollainen pitkällä tähtäimellä pikemmin heikentää kuin vahvistaa taloutta. Jokuhan syy sillekin täytyisi keksiä, miksi Suomi kuroo Ruotsi kiinni normaaliaikoina.
Suomessa kannattaisi, totta kai, pyrkiä työllisyysasteen kohottamiseen, _kunhan_ se pääasiassa tapahtuu yksityisellä puolella. Verotusta pitäisi varmaankin muuttaa esimerkiksi Soininvaaran ehdottamalla tavalla.
En kuitenkaan usko, että työllisyysasteen kohottamisella olisi paljonkaan vaikutusta Suomen talouden perusongelmaan, joka viime vuosikymmenten kokemusten perustella näyttäisi olevan suhdanneherkkyys. Tietysti suhdanneherkkyyttä voi vähentää ja samanaikaisesti parantaa työllisyysastetta.
”Ruotsin tilanne on parfempi ainakin kolmella tavalla:
1) Työttömiä on vähemmän. Yleensä työttömät eivät pidä työttömyydestä”
2) Keskimääräinen vuosityöaika on lyhyempi. Yleensä ihmiset pitävät lomasta ja viikonlopuista enemmän kuin työtunneista.
3) Julkinen talous on paremmakssa kunnossa, koska tulonsiirtoja tarvitaan vähemmän.”
Minustakin työttömyyttä pitää vähentää, kunhan se tehdään pääosin yksityisellä puolella (kohta 1).
Lähinnä naisten osa-aikatyön lisääntyminen voi olla hyvä asia jossain katsannossa, mutta nykyisessä tilanteessa siihen ei pitäisi kai kannustaa (kohta 2).
Ruotsin julkinen talous on paremmassa kunnossa, koska sen yksityinen sektori ei romahtanut yhtä pahasti kuin Suomessa. Muitakin syitä on, kuten Ruotsin oma valuuttapolitiikka laman alkuvaiheissa ja tarmokas tarttuminen kestävyysvajeeseen jo ennen lamaa (kohta 3).
En nyt vieläkään ymmärrä, miten työtunnit vähenevät, jos kotiäiti (työtunnit 0/viikko) siirtyy puyolipäivätyöhön (tyoötunnit 20/viikko).
Kielissä on myös mahdollisuus kirjoittaa lyhyt kieli, vaikka olisi lukenut pitkän oppimäärän. Tai toisinpäinkin, eli voi kirjoittaa pitkän kielen, vaikkei ole sellaista lukenut. Yleensä yliopistoihin haettaessa pitkän aineen L:stä saa selvästi enemmän pisteitä kuin lyhyen aineen L:stä. Sen sijaan sitä on varsin vaikea arvioida, että mitä arvosanaa pitkässä vaihtoehdossa esim. lyhyen aineen M tai E vastaa.
Mitä harvinaisten kielten esimerkkiin tulee, niissä yo-arvosanat eivät seuraa automaattisesti Gaussin käyrää. Esim. pitkästä Venäjästä tuli viime vuonna Laudatureja noin neljännekselle sen kirjoittaneista, kun taas esim. lyhyestä englannista ja kemiasta (siinä ei ole eri mittaisia ainemääriä) laudatureja jaettiin vain 4,5 prosentille kirjoittaneista. Jos äidinkielenä on ranska, se toki kannattaa kirjoittaa, jos haluaa hyviä arvosanoja. Samalle viivalle kaikkia kirjoittajia ei saa millään, edes samassa oppiaineessa.
Yo-kirjoitukset eivät edes mittaa lahjakkuutta, vaan paljon myös muuta. Väitän, että jos esim. molemmat omat vanhemmat ovat töissä terveydenhoitoalalla, on terveystiedosta kohtuu helppo saada lukemattakin varsin hyviä arvosanoja. Terveydenhoitoalan terminologia on monessa tapauksessa tällöin osa ihmisen perussanastoa – siinä, missä joku toinen joutuu tavaamaan joka asian kirjoista, kun ei tunne edes sanoja, saati näiden merkityksiä. Sama asia on kielten kohdalla. Jos on asunut ulkomailla, on aika lailla eri asemassa kuin moni muu, joka ei ole välttämättä koskaan koulun ulkopuolella jotain kieltä käyttänyt. Lahjakkuutta voisi silti olla, mutta jos ei ole ollut tilanteita, joissa kehittää taitojaan, se ei ole samalla tavoin edistynyt joka oppiaineessa.
Yliopistoissakin on muuten monissa aineissa tasoryhmät, mukaan lukien matematiikassa. Toisten lähtötaso on yliopistoon tultaessa korkeammalla kuin joillain käytyään yliopiston matematiikan kurssit. Eikä esim. opintopistemäärät matematiikan kursseissa korreloi välttämättä juuri mitenkään tarvittavan työmäärän kanssa. Tarvittava työmäärä kun riippuu erittäin paljon kunkin lähtötasosta. Ja se on jokaisella erilainen.
Soininvaara:
”Aiemmin äidinkielen koe ennusti parhaiten menestystä valtiotieteellisessä tiedekunnassa, mutta nyt sekin on muutettu. Oli kuulemma asiemmin liiaksi lahjakkuuskoe, joka ei palkinnut ahkeruudesta.”
Äidinkielen arvosana korreloi todella monessa oppiaineessa edelleen aika hyvin opintomenestyksen kanssa. En sitten tiedä, johtuuko asia siitä, että äidinkielen taidot mittaisivat lahjakkuutta – vaiko siitä, että aika monessa oppiaineessa viestintätaidot ratkaisevat arvosanat. Taitava viestijä osaa kirjoittaa vakuuttavan oloisen esseen tai pitää puheen sellaisestakin aiheesta, josta ei tosiasiassa tiedä juuri mitään. Sillä taidolla pärjää aika pitkälle niissä oppiaineissa yliopistossa, joissa ei lasketa, mallinneta tai piirretä, vaan käsitellään ja kirjoitetaan tekstejä. Toisaalta taas esim. patentteja myöhemmin elämässään hakevista ja saavista innovaattoreista aika harvalla taitaa olla Laudaturia äidinkielessä.
”Aiemmin äidinkielen koe ennusti parhaiten menestystä valtiotieteellisessä tiedekunnassa, mutta nyt sekin on muutettu. Oli kuulemma asiemmin liiaksi lahjakkuuskoe, joka ei palkinnut ahkeruudesta.”
Äidinkielestä pojat kirjoittaa 19-v:nä huonommat arvosanat kuin tytöt. Myöhemmin tilanne olisi toisinpäin.
Eikö?
Kuitenkin tuosta ikäluokasta on työelämässä suurempi osa kuin EU-maissa keskimäärin.
Mitähän he tekevät, jos eivät töitä?
Suomen ongelmana ovat kolmekymppiset työkyvyttömyyseläkeläiset.
TKK käytti aikanaan sisäänpääsijöiden valitsemiseen ns. karsintakursseja (tunnettiin myös kärsintäkursseina). Kesällä pidettiin muutama viikko intensiivistä opetusta, ja sisäänpäässeet ratkaistiin näillä kursseilla. Kursseista luovuttiin mm. alueellisen epätasa-arvon vuoksi, koska vieraspaikkakuntalaisilla oli kallista asua Otaniemen nurkilla.
Lääkiksessä oli ainakin ennen viimeisiä isompia sotilasammunnan maaotteluita käytössä medikofiilitutkinnon suorittaminen. Medikofiiliksi pääsi parissa vuodessa, ja opinnot sisälsivät luonnontieteiden perusopintoja. Parhaat medikofiilit otettiin lukemaan lääkäreiksi, lopuilla oli luonnontieteellisen alan pohjakoulutus suoritettuna muita suuntautumisia varten.
Kummassakin tapauksessa varsinaisiin opintoihin päässeiltä oli sekä motivaatio että kyvyt riittävässä määrin tarkastettu. Karsiutuneidenkin kohdalla karsiutumisen syyt olivat selvillä, ja todennäköisesti aika moni totesikin, että ala ei sittenkään syystä tai toisesta ollut se ikioma.
Ehkä näitä karsintajärjestelmiä pitäisi meilläkin miettiä. Aika monella alalla löytyisi yleishyödyllisiä perusopintoja (kielet, viestintä, matematiikka, luonnontieteet, jne. alasta riippuen) sen verran, että vuoden verran pingerrystä ei edes menisi hukkaan.
Heikkoina hetkinäni tosin olen vähän pelännyt sitä, että osittain meillä on liikakoulutuksesta johtuva koulutuksen venymisongelma. Kun perustutkintoja suorittaa kovin moni, lahjakkaampien pitää erottuakseen jatkaa tohtoriksi. Tähän menee aikaa, eikä lisäarvo yksilölle tai yhteiskunnalle ehkä vastaakaan kulunutta aikaa.
Tässä voi piillä sellainen mekanismi, että koska akateemisesti koulutetut tuottavat enemmän lisäarvoa, pyritään kouluttamaan ihmisiä enemmän. Ongelma tulee siitä, että välttämättä koulutuksen ja lisäarvon korrelaatio ei ole kuin osin kausaliteettia; samat yksilöt olisivat ihan yhtä tuottavia pari vuotta lyhyemmälläkin koulutuksella.
Näissä parissa viimeisessä kappaleessa toivon olevani väärässä. Ja turhaa liekinheittimissä käytettävän fossiilisen polttoaineen tuhlausta säästääkseni sanon ihan heti, että minusta akateemista tutkimusta ja nimenomaan siihen tähtäävää koulutusta ei pidä mitata taloudellisella suoralla tuotolla.
Viherinssin esiinottama koulutusinflaatio on minunkin mielestäni tärkeä kysymys, jota pitäisi ennakkoluulottamasti selvittää.
Se on näköjään aika vaikea ymmärtää että on yhteiskunnallisesti kutakuinkin sama rahanmeno onko ihminen työttömänä vai eläkkeellä. Itse asiassa Suomessa on parempi pitää ihmiset eläkkeellä koska eläkkeistä osa maksetaan eläkerahastojen sijoitustuotoilla.
Yksi suurten ikäluokkien jälkeinen ikäluokka vastaa karkeasti 4% työvoimasta. Niinpä jos eläkeikää muutettaisiin vaikkapa 63v -> 65v niin työttömyysprosentti kasvaa nykyisestä 8 prosenttiyksikköä, eli oltaisiin n 16% työttömyydessä. Sepä vasta hauskaa olisi, vähän kun tästä vielä jatketaan ollan hyvällä eteläeurooppalaisella tasolla!
Suomen ensisijainen ongelma onkin yhteiskunnan kilpailukyvyttömyys, jossa edes nykyistä työvoimaa ei saada työllistettyä. Ja kun puheissa keskitytään vain erilaisiin työurien pidennyshöpinöihin varsinainen ongelma ei poistu mihinkään.
Itse suoritin lukion ulkomailla, jossa on täysin vieras ajatus että opiskelupaikan saamiseen kuluisi välivuosia. Mitä parempi lukiomenestys niin sitä enemmän valinnanvaraa opiskelupaikan suhteen. Lukiossani kirjoitettin kansainvälinen ylioppilastutkinto IB. IB tunnetusti mittaa taitoja ja yliopistot käyttävät sitä opiskelijavalinnoissa. Esimerkiksi yksi kaveri sai Oxfordista paikan sillä ehdolla että matematiikasta ja fysiikasta saa molemmista vähintään kuutosen (IB asteikko 1-7).
Nykyään IB:n voi suorittaa joissain harvoissa suomalaisissa lukioissa. Jos sen perusteella voidaan valita porukkaa Oxfordiin niin miksi ei suomalaisiin opetuslaitoksiin? Ehdotan että IB:n suorittamismahdollisuus järjestettäisiin kaikkiin maan lukioihin ja että kaikki yliopistoon mielivät joutuvat suorittamaan sen. Toki muutosvastarinta lukioissa olisi valtavaa (osa opettajista joutuisi oppimaan muutamia uusia asioita), mutta tässä blogikirjoituksessa tuli aika selväksi mikä olisi kansallisen edun mukaista.
(Myös IB:n puitteissa saadaan täyslaidallinen äidinkielistä kirjallisuutta.)
Arvelet siis, että naisten osa-aikatyön lisääntyminen tarkoittaisi kokopäiväisen kotiäitiyden vähenemistä. Näin varmasti kävisi ainakin, jos politiikka nimenomaisesti siihen pyrkisi.
Naisten osa-aikatyön lisääntyminen kuulemma johtuu ”ruotsalaisvauraissa” yhteiskunnissa kuitenkin pääasiassa siitä, että yhä useampi perhe tulee toimeen asuntolainoineen ilman vaimon tai joskus vaihtoehtoisesti miehen kokoaikaisen työn palkkaa. Varaa ei kuitenkaan ole jäädä kokonaan pois työstä.
Kumpi kehitys on todennäköisempi Suomessa? Siirtyykö yhä useampi nainen kokoaikaisesta ”kodin tekemisestä” osa-aikaiseksi vai siirtyykö yhä useampi kokoaikaisesta työtä tekevä nainen osa-aikaiseksi? Onko sinun esittämäsi skenaario todennäköisempi tai vahvempi kuin minun yllä esittämäni?
Pistetäänpä loppuun pari lukua mainitsemastani katsauksesta:
Osa-aikaisten määrä kaikista työllisistä naisista (2007): Suomi 19%, Ruotsi 39%.
Naisten työllisyysaste: Suomi 74%, Ruotsi 77%.
”Minun” skenaariossani tuosta 19 prossasta noustaan reippaasti, sanotaan vaikka 20 prosenttiyksikköä (jos talous kehittyy suotuisasti). Selvää on, että naisten työllisyysaste ei voi lähimainkaan tuollaista vauhtia nousta. Toisin sanoen liikkumisen täytyy tapahtua työllisten sisällä eli täysaikaisista naisista tulee yhä useammin osa-aikaisia.
Tämä kehitys tarkoittaisi kansantaloudessa tehtyjen työtuntien vähenemistä.
Jos talous taas kehittyy huonosti, ”minun” teoriani uskoo osa-aikaisten naisten määrän vähenevän ja naisten kokonaistyöllisyyden kasvavan, kun yhä useampi kotiäiti joutuu siirtymään työelämään.
Ruotsissa sataprosenttinen kotiäitiys on paljon harvinaisempaa kuin Suomessa. Suomessa pienten lasten vanhempien puolipäivätyö on tehty selvästi kotiäitiyttä kannattamattomammaksi sillä, että puolipävihoidosta päiväkodissa joutuu yleensä maksamaan kokopäiväpaikan hinnan ja kotihoidon tuen menettää kokonaan. Tästä oli puheessani kyse.
Kannustimena esimerkiksi yli viisikymppisille välitön eläkkeellepääsy kun omat työtehtävät on saatu rationalisoitua pois. Turhan tiedon kerääminen ja nollaprojektit loppuisivat kuin seinään. Delegointia ei laskettaisi rationalisoinniksi.
Ei nykyisille ensimmäisen vuosikurssin massaluennoille mahdu enempää opiskelijoita kuin nyt. Lisäksi melkein alalla kuin alalla on oikeasti jonkinlaista pienryhmäopetusta, laskuharjoituksia, harjoitustehtäviä ja laboratorio-tehtäviä.
Tai ainakin pitäisi olla. Jos opetus on pelkkää luennointia niin mihin ihmeeseen sitä yliopistoa oikein tarvitaan? Tämmöisellä alalla koko yliopiston voisi typistää opinto-oppaaseen jossa lukee kurssit ja tenttikirjat sekä tentteihin.
Ja sehän se vasta hauskaa onkin, kun yhden pääsykokeen sijasta pitäisi käyttääkin kaksi vuotta per aine sen testaamiseen, riittääkö älli ja motivaatio vai ei.
Vrt. http://www.raahenoppisopimuskeskus.fi/news/108/226/Facebook-perusk-ytt-j-koulutus-oppisopimuksella/
Ehkä se on kuitenkin ihan hyvä, jotta meidän ei tarvitsisi kuunnella vielä räikeämpiä hokemia tyyliin ”naisen euro on 60 senttiä”. Nykyinen ”naisen euro on 80 senttiä” -asetelmahan johtuu paljolti juuri naisten miehiä yleisemmästä osa-aikatyöskentelystä (eikä palkkasyrjinnästä).
Naisten 80 senttiä ei johdu naisten osa-aikatyöstä, sillä se kai lasketaan kokopäivätyön palkoista. Naisvaltaisilla aloilla kokoaikatyö on lyhyempi, mikä selittää erosta noin puolet.
Miksi ei voisi muun maailman tapaan siirtyä aidosti kaksiportaiseen tutkintojärjestelmään. Kandin jälkeen osa porukasta karsittaisin pois maisteriopinnoista. Kyllä kandilla pärjäisi suurimmassa osassa akateemisia työpaikkoja aivan mainiosti.
Vilkuilin vähän tuota 2013 budjettia ja kaikkien ministeriöiden hallintomenoja kyllä kasvateltiin edelleenkin +2%-4% .
Ei taida kestävyysvaje koskea virkamiehiä, ei täällä eikä Kreikassa.
> Eräälläkin yliopistolla on kyllä ollut varaa palkata esimerkiksi henkilö, jonka ainoa tehtävä on tarkastaa, onko opinto-oppaissa käytetty oikeita verbejä.
Höpöhöpö.
Minä taas pidin epäilyttävänä Ruotsin nostamista esikuvaksi, kun Suomea — toivottavasti — uhkaa työvoimapula puheenkin mukaan. Vaikka kotiäidit siirtyisivät työelämään, siitä ei olisi paljon iloa, jos samaan aikaan jokaista kotiäitiä kohti kaksi tai kolme naista siirtyy täysaikaisesta osa-aikaiseksi.
Mutta kuten sanottu, ei sille kai mitään mahda, ei eduskunta säädä lakeja, jotka heikentäisivät tuota trendiä. Lisätyövoimaa pitää vain haalia sitten enemmän jostain muualta. Ikävä kyllä, Karjala on kuulemma jo kokolailla tyhjennytty kuten alkaa olla Virokin …
Ne uudistukset joita ajetaan, osxattainen kotihoidontuki ja päivähoitomaksun puolittaminen puolipäivähoidossa vaikuttavat juuri kotiäiteihin. Sille, että perijäsukupolvi, joka saa suvussa kulkevan asunnon ilmaiseksi, alkaa leppoistamaan, emme voi mitään. Näin käy joka tapauksessa.
Töitähän he tekevät. Mutta ilmeisesti selvästi vähemmän kuin Ruotsissa. Tästä kirjoitti Taloussanomat viime vuonna näin:
”Vartiaisen mukaan pidemmällä tähtäimellä Suomen ongelma on kestävyysvaje: työvoiman määrä pienenee tai pysyy ennallaan, vanhusten osuus väestöstä kasvaa ja julkinen talous kriisiytyy.
Suomessa harvempi yli 55-vuotias on mukana työmarkkinoilla kuin Ruotsissa. Vartiaisen mukaan Ruotsissa on tehty uudistuksia, jotka houkuttelevat tai pakottavat työmarkkinoille. Ruotsissa työvoima kasvaa myös siirtolaisuuden ansiosta nopeammin kuin Suomessa.”
http://www.taloussanomat.fi/raha/2011/05/20/tassa-pelissa-suomalainen-haviaa-ruotsalaiselle/20117151/139
Eiköhän tuo moraali katoa ihan muutenkin. Kun parinkymmenen miljoonan euron potilastietojärjestelmään aiotaan heittää Suomessa pari miljardia veronmaksajien rahaa niin asiaan liittyvä päätöksenteko ei kyllä kestä päivänvaloa.
Kreikkalaisia aina haukutaan siitä että eivät maksa verojaan, mutta tavallinen kansalainen toimii siellä täysin rationaalisesti. Poliittisia päättäjiä pidetään rikollisina, eikä rehellisen kansalaisen pidä rahoittaa rikollisjoukon toimintaa.
Ransalaisessa mallissa yliopistoon pääsevät kaikki halukkaat, mutta opinto-oikeus katoaa, jos opinnot eivät etene. Se on ranskalaisten ystävieni mielestä aika hankala – opetus on todella massaopetusta täpötäydessä luentosalissa minimimerusrsseilla. Siihen myöskään ei kuulu kansalaispalkan luonteinen opintotuki vaan laina.
Ranskassa Ecole Superior -yliopistot taas ovat pääsykoehenkisiä.
Ehkä Suomessa on saavutettu jonkinlainen yliopistojen maksimikoko monellakin tapaa. Koulutamme väestömme hyvin ja monipuolisesti, valtion rahoituksella. Se on hyvä asia.
Entä sitten kun ei vain ole edellytyksiä yliopisto-opintoihin mutta sinne silti aluaa? On olemassa avoin linja, joka vastaa ranskan mallia – tarpeeksi suorituksia avoimessa yliopistossa niin opinnot avautuvat.
Jos sitten lisättäsiin roimasti yliopistojen sisäänottoa suosituimmilla aloilla? Taidetta, näyttelijätyötä, toimittajia koulutettaisiin joku 10 000 henkeä vuodessa? Lapset pääsisivät haluamilleen alaloille. Silti jo nykyisin valitetaan, että amk-kuvattaitelijoiden työlisyyttä ja toimeentuloa ei edistetä tarpeeksi!!
Tällöin ei näitä välivuosia syntyisi. Ihmiset kun ensin pyrkivät sinne minne kuvittelevat haluavansa ja vasta toisella kierroksella alkavat ymmärtää omien kykyjen ja tarjolla olevien mahdollisuuksien eroja ja yhtäläisyyksiä.
Ihmisiä pitää kouluttaa kaikille aloille, mutta joku tolkku pitää olla myös työllsiyysnäkymissä ja koulutuksens suhteessa.
Välivuosi olisi hyvä juttu jos osaamattomille nuorile olisi jotain tekemistä. Ei ole. Miten olisi sitten lukion kymppiluokkaa vastaava versio – julkisen sektorin haalarihommia ja samalla ohjattua opiskelua, jossa parannetaan lukiossa väliinjääneitä taitoja. Ei opintotukea vaan haalarihommien 15 h/vko 7.90 e/h palkka.
Jotain utta on keksittävä. Samalla on myönnettävä nuorten kuvitetlevan itsestään liikoja – se menee ohi – ja vasta hakattuaan pättään seinään löytävän itseleen ihan hyvää tekemistä.
Niin, intin voisi suorittaan lyhennettynä, jos on ensiyrittämällä päässyt opiskelemaan.
Koulutusinflaatiohan näkyy siinäkin, että miehet eivät enää opiskele paljoa. Kun kaikilla on korkeakoulupaparit, ei yksilön kannalta ole paljoa järkeä käyttää vapaa-aikaa opiskeluun. Korkeamman statuksen saa pelaamalla puulaakia, ja soittamalla bändissä.
”IB tunnetusti mittaa taitoja ja yliopistot käyttävät sitä opiskelijavalinnoissa.”
Olen suorittanut toisen tutkintoni kypsemmällä iällä. Opiskelijajoukossa oli muitakin varttuneita. Jotkut heistä olivat suorittaneet ylioppilastutkinnon vasta aikuisina – eivät ehkä loistavin arvosanoin (työn ohessa), mutta kuitenkin.
Nämä ihmiset pärjäsivät opinnoissa keskivertoa paremmin. He kuuntelivat, osasivat opiskella ja kehittivät opiskeluun tehokkaita menetelmiä ja valmistuivat nopeasti ja hyvin arvosanoin. Nuoret sen sijaan haahuilivat, kokeilivat, ryyppäsivät ja juorusivat luennoilla panoretkistään ja sammumisistaan. Kypsässä iässä olevat tulivat luennoille mielellään ja tahtoivat oppia, nuoremmat tulivat haukottelemaan, koska oli läsnäolopakko.
Vain harva teini pystyy opiskelemaan sillä vakavuudella ja tehokkuudella kuin aikuiset. Vasta kokemus elämästä auttaa asemoimaan itsensä opiskelijaksi. Nuorena potentiaali oppimiseen on ehkä parempi kuin vanhempana, mutta käytännössä varttuneemmat pystyvät hyödyntämään yliopistojen tarjonnan selvästi nuoria paremmin.
Opiskelusta ei siis missään tapauksessa pidä tehdä putkimaista suoritusta. Putkimainen tutkintoajattelu johtaa tosiasiassa sivistyksen ja osaamisen laskuun.
Muutenkaan en ymmärrä, miksi opiskelijat pitäisi ajaa valmistumaan työttömiksi. Nykyään on ihan tavallista, että tutkinto seuraa toista, mutta pysyviä töitä ei ole. Ongelma ei ratkea tutkintotehtailulla. Se ratkeaa työpaikoilla, joista lohkeaa sekä keski-iässä tai eläkeiän kynnyisellä työttömiksi jääneille että nuorille.
Silloin kun talous veti hurjasti, opiskelijat haettiin koulun penkeiltä.
”Viimeisen työnantajan vastuu sairauseläkkeiden maksamisesta haittaa huomattavasti 50 vuotta täyttäneiden työhön pääsyä. ”
Yrityksen omat työkyvyttömyyseläkeet vaikuttavat vain kun palkaksumma on yli 1.9 miljoonaa eli liikevaihtoakin pitää olla jotain yli 5 miljoonaa.
Käytännössä tuo sairauseläkeriski voi vaikuttaa vin julkiseen sektrirriin ja suurimpiin yrityksiin
Kun pk-sektori on pääasiallinen työllistäjä niin kovin suurta merkitystä tuolla sairauseläkeriskillä ei ole
Ja pitää muistaa, että yhden 30-vuotiaan eläkeläisen kuluilla voi päästää 6-7 + 50-vuotiasta eläkkeelle.
Ja kun riski seuraa kortistoonkin niin +50-vuotiaan voi palkata takaisin ilman lisäriskiä
http://www.ilmarinen.fi/Production
fi/x_pdf_liitteet_julkaisut/suuryrityksen_tyel_maksu.pdf
Palkkasummarajat
Kun yrityksen vuoden 2010 palkkasumma on
• alle 1 846 500 euroa, yrityksen omat eläketapaukset
eivät vaikuta lainkaan työkyvyttömyysmaksuun
• 1 846 500–29 544 000 euroa, omat eläketapaukset
vaikuttavat osittain. Maksutappioalennus
on 0,16 prosenttia palkoista.
• yli 29 544 000 euroa, omien eläketapausten
vaikutus on täysimääräinen. Maksutappioalennus
on 0,166 prosenttia palkoista.
Mun käsittääkseni esim. Italiassa on semmoinen malli, että yliopistoon pääsee opiskelemaan helposti, mutta vuoden parin jälkeen karsitaan. Olisi järkevempää.
Hyvä ajatus muuten, mutta tässä tulee jo yliopistojen luentosalien koot vastaan. Hirveän harvaan luentosaliin mahtuu 200-300 ihmistä esim HKIn keskustassa. Tietty osan opetuksesta siirtämisessä tehokkaiksi nettikursseiksi, tyyliin https://www.coursera.org/, ois yksi mahdolinen ratkaisu.
Sen sijaan että koitettaisiin jollain konstilla saada ylioppilastutkintotodistuksesta parempi ”sisäänpääsykoe” yliopistoon tai yritettäisiin uudistaa nykyisiä pääsykokeita niin parempi vaihtoehto olisi rukata nykyistä tutkintojärjestelmää. Kandi- ja maisteriohjelmien aito eriyttäminen olisi hyvä alku, joka myös vaatisi nykyisten kandiohjelmien selkeää tehostamista. Kanditutkinnosta pitäisi tehdä oikeasti kiinnostava tutkinto, jolla voi suunnata työelämään. Näin voitaisiin myös ottaa suurempi määrä ihmisiä suorittamaan pelkkää kandia ja pienempi määrä maisteria.
Kun tällä hetkellä yliopistoon pääseminen on niin kovan työn takana niin kuka sieltä saman tien sitten haluaa pois lähteä? Varsinkin kun monet käyttävät vuosia siihen että edes pääsevät sisälle. Parempi vaihtoehto olisi ottaa isompi määrä ihmisiä sisälle suorittamaan kandia ja tehdä karsinta sen jälkeen jolloin niiden jotka eivät pääse jatkamaan olisi mahdollista myös työllistyä järkeviin ja mielenkiintoisiin töihin.
Hei haloo
Vaikka kaikki otettaisi sisään, sisään otettavien määrä ei nousisi kovinkaan paljon , koska melkein kaikki pääsevät sisään jossain vaiheessa. Ensimmäisenä vuotena voisi tulla vähän ruuhkaa.
Ode:
Kokopäiväisistä työsuhteista kyllä, mutta noissa naisen euron ajankäyttötutkimus 80 sentin pintaan kertovissa tutkimuksissa ei oteta huomioon todellisia tehtyjä työtunteja. Tuntipalkkana laskettuna naisten ja miesten eurot (kokopäiväisissä työsuhteissa) ovat hyvin lähellä toisiaan.
”aisten 80 senttiä ei johdu naisten osa-aikatyöstä, sillä se kai lasketaan kokopäivätyön palkoista.”
Kai lasketaan?
Ode:
Ja mitä nämä alat olisivat? Suuntaus koulutuksessa on nykyään kaikilla aloilla poispäin puhuva pää- tyyppisistä luennoista. Oppimistulokset ovat parempia ja opetuskin laadukkaampaa. Tällainen heikoin lenkki- systeemihän on käytössä esimerkiksi Ranskassa. Ongelma tulee vain siitä että jokainen tentti on valtava riski: jos sitä ei saa läpi, putoaa systeemistä hyödyttömällä puolivalmiilla koulutuksella. Lisäksi tarinan mukaan suosittujen alojen luennot ovat Ranskassa aika villejä, koska opiskelijoiden etu on että mahdollisimman moni kanssaopiskelija oppii mahdollisimman vähän.
KKK:
No tätähän kyllä tehdään kaiken aikaa. Varmasti pärjäisi, mutta tuontitavarana tuotu bolognan sopimuksen mukainen koulutus istuu kovin huonosti suomalaiseen yhteiskuntaan, jossa työelämä ja akateemisuus ovat hioutuneet toisiinsa vaatimattomat 400 vuotta. Eli siis työmarkkinat ei oikein tunnista kandeja, semminkin kun ei yliopistotkaan oikein tiedä vielä mitä niiden pitäisi osata ja miten.
Sitten kun tähän päälle otetaan vielä täysin rinnakkainen ja absoluuttisen erilainen ammattikorkeakoulusysteemi ollaankin jo suomalaisen koulutuspolitiikan pimeässä ytimessä.
Ja täytyy nyt vielä sanoa, että bolognan prosessia ei ole ottanut vakavissaan mikään muu maa kuin suomi. Koulutusjärjestelmät ja prosessit ovat niin maa- ja yhteiskuntakohtaisia, että niiden harmonisointi on aivan yhtä järkevä idea kuin harmonisoida eurooppalaiset ruokatottumukset. Jos tähän lähdettäisiin pitäisi koko yhteiskunnan perusstruktuurit lastentarhoista lähtien uudistaa.
Ei ole kauankaan siitä, kun ekonomeja oli Suomessa ihan kunniallisissa tehtävissä. Sehän on välitutkinto, nykyisin kai kauppatieteiden kandidaatti.
Hyvä pointti. Jos tulot lasketaan osa-aikatyöstä, kotiäitien siirtyminen työelämään voisi tulla todella kalliiksi veronmaksajille. Jos pitäisi alkaa kuromaan ”naisen 60 senttiä” 80 sijaan verorahoin, on parempi, että kotiäidit olisivat kotona.
Edelleen toivoisin jotain kättäpidempää siitä Italia vs. Suomi -vertailusta. Sehän päätyi tämän puheen myötä STT:n kautta koko maan tietoon. ”Soininvaara: Suomi varautunut huonommin kuin Italia”. Perustuiko se johonkin muuhun kuin mutuun ja perusteettomaan pessimismiin?
Ainakin kun EU komission 2012 Ageing Reportia luen, niin sen mukaan Italiassa on sekä huoltosuhde että erityisesti taloudellinen huoltosuhde (siis economic dependency ratio) Suomea huonommalla tasolla. Suurista ikäluokista en tiedä, mutta pommi on siellä odottamassa. Koko eläkejärjestelmän alasajokaan ei ongelmaa poistaisi. Eihän Suomessakaan eläkkeet ole mikään erityinen ongelma–työeläkejärjestelmä on melkein tasapainossa, maksuja tarvitaan vain pari prossaa lisää. Ongelmana on julkisen sektorin rahoittaminen. Julkisen talouden ongelma muuttuu vain vaikeammaksi, jos eläkkeiden leikkauksen jälkeen ei ole eläkkeitä verotettavaksi ja joudutaan köyhäinapua maksamaan vanhuksille.
Alunperin tuo tieto Italian pienemmästä kestävyysvajeesta oli peräisin jostain seminaarista. Löysin siihen myös netistä rfeferenssin, joten uskalksin julkaista sen. Täästä kotoa en pysty tuota referenssiä jäljittämään, mutta pitäisi varmaankin, koska se paljasti joitakin aivan katastrofaalisia maita, Yhdysvallat pahimpana. Vaikka Suonmen tilanne on huonompi kuin Italian, monen muuan maan tilanne on paljon huonompi.
Ei yliopistojen opiskelijavalintojen ongelmia voi korjata valintatapoja muuttamalla. Kuten Soininvaarakin sanoi, ongelman ydin on siinä, että yliopistojen porteille on päässyt syntymään jonoa. Vaikka kuinka vaihdeltaisiin tapaa, jolla jonosta valikoidaan parhaat opiskelijat yliopistoihin, eivät jonot katoa siitä minnekään.
Jos jonoista halutaan päästä eroon, on siihen olemassa noin kaksi tapaa. Joko syrjitään muutaman vuoden ylioppilaita niin, että heidän on olennaisesti vaikeampi päästä yliopistoon kuin paria vuotta vanhempien tai nuorempien. Vaihtoehtoisesti voidaan lisätä opiskelupaikkojen määrää väliaikaisesti niin, että jonot saadaan purettua. Vasta sitten, kun jonoista on päästy eroon, voidaan opiskelijavalintoja kehittää sellaisiksi, etteivät ne enää aiheuta tarpeettomia välivuosia.
Suomi häviää Ruotsille monessakin pelissä, mutta Ruotsi ei ole keskiarvo.
Suomen ongelma edelleen on kolmikymppiset työkyvyttömyyseläkeläiset.
Ruotsi ei ole keskiarvo, mutta paljon parempi vertailukohta kuin Pakistan tai vaikka Portugali.
Ja kun aikanaan toimistoon haluttiin ”reipas poika tai tyttö”, niin nyt haetaan tradenomi.
Määrällisesti suuri osa työpaikoista on kuitenkin isoissa ja keskisuurissa firmoissa. Eikä ne pienet firmat määritelmän mukaan ihan pieniä ole, tilastokeskuksen mukaan pienessä firmassa on alle 10 miljoonan liikevaihto.
jos vaikka puolet työnantajista tipahtaa pois pelistä, niin kyllä sillä on valtava merkitys työllistymiselle.
”Työttömyysjaksot ovat Suomessa pitkiä osittain työttömyysturvan rakenteesta johtuen.”
Mihinkähän tuokin perustuu ?
Sattui ensin silmiin New York Timesin artikkeli, jossa esiteltiin työttömyyden keskimääräistä kestoa , se oli kasvanut 2000 luvun alusta 25 viikosta nyt johonkin 45 viikkoon
Ruotsissa keskimääräinen työttömyyden kesto on 26,7 viikkoa, Suomessa 14.Kun Ruotsin työmarkkinat ovat joustavammat työsuhteiden vaihtuvuuden näkökulmasta niin on vaikea uskoa, että työelämän aikana Ruotsissa tehdään enemmän työtä
http://www.tem.fi/files/33333/taulukot.pdf
http://www.scb.se/Statistik/AM/AM0401/2008A01G/AKU2008_1664_.pdf
http://www.tem.fi/files/33333/taulukot.pdf
> Koulutusinflaatiohan näkyy siinäkin, että miehet eivät enää opiskele paljoa. Kun kaikilla on korkeakoulupaparit, ei yksilön kannalta ole paljoa järkeä käyttää vapaa-aikaa opiskeluun. Korkeamman statuksen saa pelaamalla puulaakia, ja soittamalla bändissä.
Olin vastata, että tämä on samaa vanhaa tyhjää amisretoriikkaa, mutta tarkistinpa tilastoja. Olinpa lentää selälleni, kun 30-34-vuotiaista vuonna 2010 oli korkeakoulututkinto hiukan yli 40 %:lla. Sitten, kun vähän kaiveli, niin kävi (totta kai) ilmi, että jotain 2/3 näistä on _ammatti_korkeakoulututkintoja. Ja tämäkin tieto tulee mutkan kautta, kun nyt niin kovasti yritetään virallisesti piilottaa korkeakoulun/yliopiston ja _ammatti_korkeakoulun tilastoja. Ne tilastot vaan lätkäistään samaan. Salaliitto! Etten sanoisi.
> Suomen ongelmana ovat kolmekymppiset työkyvyttömyyseläkeläiset.
Voisit varmaan perustella tätä? Viitteitä? Vertaaminen muiden maiden tilanteisiin? Muiden ongelmien vertautuminen 30-vee tke:ihin?
Kovasti vaan krekut, Islanti, Italia, Espanja, Portugali on (talous/korruptio-)ongelmineen tapetilla. Oliskohan vaan niin, että Suomen 30-vee tke:t ei olis ees maailman mittakaavassa ongelma ja heittosi tyhjää retoriikkaa?
Wikipedia:
”Kauppatieteiden ylioppilas on alan opiskelijasta käytetty nimitys, joka ei siis ole tutkinto. Kauppatieteiden opiskelijan puhekielinen nimitys on kylteri. Kauppatieteiden maisterin tutkinnon suorittanut henkilö saa käyttää ekonomin arvoa.
Vuosina 1980–1995 ekonomi oli ylempi korkeakoulututkinto, jonka suorittanut sai ostaa kauppatieteiden maisterin arvon. Alempaa korkeakoulututkintoa ei tuolloin ollut ollenkaan.
Ennen vuotta 1980 puolestaan ekonomi oli alempi korkeakoulututkinto ja kauppatieteiden kandidaatti ylempi korkeakoulututkinto. Kauppatieteiden maisterin arvon saattoi ostaa.
”Viime vuonna 60–64-vuotiaista oli työelämässä jo lähes 42 prosenttia, kun vuonna 2000 heitä oli 23 prosentia ikäluokasta, Aamulehti kertoo.”
Mikä mahtaa olla Ruotsin luku? Ja Pakistanin ja Portugalin?
Suomen ongelmana ovat edelleen kolmekymppiset työkyvyttömyyseläkeläiset.
> Suuntaus koulutuksessa on nykyään kaikilla aloilla poispäin puhuva pää- tyyppisistä luennoista.
Höpöhöpö. Kyllä se nyt vaan on niin, että opettajan pitää kertoa, miten asiat ovat. Opiskelijat niin mielellään laiskasti jättävät ottamatta selvää asioista ja pitävät hölynpölynä kaikkea heidän maailmankuvaansa vastaamatonta. Kyllä sen puhuvan pään pitää kertoa, miten asiat oikeasti ovat.
> Oppimistulokset ovat parempia ja opetuskin laadukkaampaa.
Mistäköhän tämän repäisit? Tietysti näin on, jos tämäntyyppisellä opetuksella aikaansaatua ”tulosta” pidetään hyvänä.
> Varmasti pärjäisi, mutta tuontitavarana tuotu bolognan sopimuksen mukainen koulutus istuu kovin huonosti suomalaiseen yhteiskuntaan, jossa työelämä ja akateemisuus ovat hioutuneet toisiinsa vaatimattomat 400 vuotta.
Oh, tuo eurooppalainen yliopistosivistys! Siinä ainakin noin sata vuotta sitten proffat kirjoittivat opinnäytteet oppilaittensa puolesta. Kiinassa Maon aikana saattoi yliopisto-opettaja menettää henkensä, mutta niin vaan siellä on nykyisin yliopistoja maailman kärjessä.
> Eli siis työmarkkinat ei oikein tunnista kandeja, semminkin kun ei yliopistotkaan oikein tiedä vielä mitä niiden pitäisi osata ja miten.
Mutta ei huolta! Tuota pikaa Tuomas S. luotaa meidät oikeille urille!
> harmonisoida eurooppalaiset ruokatottumukset.
Mutta EU:n direktiivit vetävät vahvasti juuri tähänkin suuntaan!
> Jos tähän lähdettäisiin pitäisi koko yhteiskunnan perusstruktuurit lastentarhoista lähtien uudistaa.
Näyttää, että sinulla ei ole historiallista silmää. Yhteiskunnan perusstruktuurit on kaikkialla uudistettu niin maan perusteellisesti. Tilastot, säilyneet dokumentit (valokuvat, kirjoitelmat, sanomalehtiarkistot yms. yms.), vanhat ihmiset kertovat karua kieltään siitä, että yhteiskunnan perusstruktuurit on myllätty perin juurin aika vähässä ajassa. Varmaan lentäisit perseellesi, jos sinun pitäisi elää 1900-luvun alun maailmassa. 1950-luvun maailmakin on perusteellisesti kuvailtuna perusteellisesti perusstruktuureiltaan erilainen. Lastentarhat, mitkä lastentarhat?!?
Tuntuu järjettömältä, että pääkaupunkiseudulla pannaan väylähankkeisiin miljardeja euroja ja remontoidaan hullun lailla vaikka oikeasti ei olisi varaa.
Tehdäänkö nämäkin hankkeet vain siksi, että saadaan velkarahalla kaunisteltua hiipuvaa talouskasvua?
Ovathan terveydenhuollon satojen miljoonien eurojen IT-hankkeetkin mukana ”talouskasvussa”, vaikka ne ovat pelkkää rahan menoa ja murhetta.
Ehdotan, että pääkaupunkiseudulla pidetään muutama välivuosi ja valtiohallinnon palkkoja lasketaan 15 prosenttia. Ei yksityisellä puolellakaan palkkoja velkarahalla makseta.
Epäilen että Soininvaara tässä tarkoitti merkonomia.
Soininvaara tarkoitti ennen vuotta 1980 valmistunutta ekonomia. Muistin, että tuo uppgradaus olisi tapahtunut myöhemmin, mutta uskotaan tuohon vuoteen 1980. Noita viisikymppisiä ekonomeja on merkittävissä asemissa.
Mikä on estänyt näihin epäkohtiin puuttumista jo aiemmin?
Sata-komiteassa esitin tätäkin, mutta komiteassa vallitsei kokoomuksen ja työmarkkinajärjerstöjen kesken henki, että kaikki on hyvin edikä mitään tarvitse tehdä.
Opettajiahan toki tarvitaan, siitä ei ole kysymys. Muistaakseni täälläkin on keskusteltu siitä pitäisikö koulujen luokkakokoja pienentää ja mekanismi on täsmälleen sama.
http://rer.sagepub.com/content/69/1/21.short
http://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/713837537
http://www.aishe.org/readings/2005-1/oneill-mcmahon-Tues_19th_Oct_SCL.html
http://books.google.fi/books?hl=en&lr=&id=8OZRuZplGokC&oi=fnd&pg=PA198&dq=student+centered+learning+outcomes&ots=EQHJX_SJqn&sig=wLodWA6tJM49aczZoVO_Fm6Xgyk&redir_esc=y#v=onepage&q=student%20centered%20learning%20outcomes&f=false
Mutta ei toki tarvitse lukea jos on paljon vaikeita sanoja ja vierasta kieltä. Mutta siis, tällaisella opetuksella saatua ”tulosta” pidetään yleisesti hyvänä.
Niin, esimerkiksi Runeberg väitteli tohtoriksi puolustaessaan muutamaa sivua latinankielisestä Ruotsin kasviosta.
Ei kestä, vanhana partiolaisena autan mielelläni heikompaani.
Ilmaisin itseäni ehkä turhan monimutkaisesti, pitäisi aina tosiaan ottaa kirjoittaessa yleisö huomioon. Pahoitteluni. Näin on, ja yliopistolaitos ei ole mikään monoliittinen tyhjiö yhteiskunnan keskellä. Yliopisto on uudistunut ja sitä on uudistettu, mutta Bolognan prosessin kaltaista radikaalia tutkintojen uudelleenmylläystä ei ole kertarysäyksellä kyllä koskaan yritetty. Torsoksi se näyttää nytkin, luojan kiitos.
Varmasti lentäisin Kanarian saarille asti. Eurooppalaisten tutkintojen harmonisointi on jo siitä hankalaa, että kouluun mennään eri ikäisinä. Suomalaiset 7-vuotiaina, ranskalaiset 4-5- vuotiaina. Koulutusputket eivät ole samanlaisia, josta seuraa kärjistäen, että ranskalainen valmistuu yliopistosta kandiksi ja menee työelämään samaan aikaan kun suomalainen on vasta kirjoittanut ylioppilaaksi. Jos siis koulutuksesta ja tutkinnoista halutaan samanarvoisia ja samanlaisia pitää koulutusrakenteet uudistaa ihan perusopetuksesta lähtien. Selvää on että yleinen asevelvollisuus pitää tällöin myös lopettaa.
En nyt löytänyt parempaa jakaumaa yrityksistä ja palkkamenoista , mutta kyllä alla oleva kertoo jo paljon
Tuo 50 henkeä keskimääräisellä palkalla tarkoittaa n 2,5 miljoonan palkkakuluja eli varmaan 90 % yrityksistä jää sen summan alle, jossa maksut on sidottu eläköitymiseen
Kun näissä yrityksissä on n puolet työvoimasta eikä julkisen sektorin pitäsi luonteensa vuoksi hylkiä ikääntyneitä niin 2/3 työpaikoista on sen piirissä, että eläköitymisriskillä ei ole väliä rekrytoinnissa
”Suomessa toimi Tilastokeskuksen yritysrekisterin mukaan 318 951 yritystä vuonna 2010. ”
”Kaikista yrityksistä 99,1 prosenttia oli pieniä eli alle 50 henkilöä työllistäviä. Ne työllistivät 48 prosenttia koko henkilöstöstä ”
Jollakin tavoin vajaakuntoisten osalta ainoa mahdollisuus on työllistyä isoon työpaikkaan, jossa työt voidaan organisoida niin, että vajaakuntoiselle jää työtehtävä, jonka hän pystyy tekemään. Noista Liian Vanhan yrityksistä valgtaosassa on alle viisi työntekijää. Siinä on jokaisen osattava kaikkea.
Minulla oli huono sanavalinta kun sanoin puolet työnantajista, tarkoitin tietenkin puolet työpaikoista. Vaikka 99,1% yrityksista on alle 50 henkeä niin se alle 1% työllistää kuitenkin 50% henkilöstöstä.
Julkisella sektorilla taas ei juurikaan saneerata, joten ongelma ei koske julkisen sektorin työntekijöitä. Vastaavasti ikänsä yksityisellä sektorilla olleille ei juurikaan (?) löydy töitä julkiselta (mitä hitsari tai koneinsinööri tekisikään julkisella puolella?) ellei käy ensin sopivaa koulua.
Lisäksi ihan yleisen elämänkokemuksen mukaan yli 55-vuotiailla alkaa tulemaan kaikenlaista pikkuvaivaa. Ainakin omien sekä appivanhempieni sairaslomapäivät lähtivät tuon iän jälkeen kovaan nousuun.
OS:ltä jäi huomaamatta, että koitäiti tekee yhteiskunnalista työtä eli pienten lasten hoitoa. Päiväkodissa tai perhepäivähoidossa yksi lapsi vie keskimäärin siinä 1,75 tuntia aktiivista työaikaa, kunnan hallintotyöaika mukanalukien ehkä siinä kaksi tuntia. Kahden lapsen äiti siis tekee puolipäivätyötä.
Kuinka moni kotiäititekee lastenhoidon yhteydessä tai sen lisäksi muuta työtä, palkallista tai palkatonta, esim. vetää asuinalueen lastenkerhoa? Tiedän tapauksen, jossa äiti antaa musiikkitunteja ja valmistautuu esiintymään Marco Bjurströmin uusimmassa musikaalissa. (Isä tai isoäiti hoitaa lapsia sinä aikana.)
Siitä olemme samaa mieltä, että järjestelmää on saatava joustavammaksi. Mutta silti osaaikatyö ei välttämätät aina ole mielekäs ratkaisu: Yksi niitä viisauksia, jonka mieltämien on vienyt minulta aikaa (ja kustannuksia) on: Tee kunnolla tai jätä tekemättä, mutta älä tee puolinaisesti.
”Vastaavasti ikänsä yksityisellä sektorilla olleille ei juurikaan (?) löydy töitä julkiselta (mitä hitsari tai koneinsinööri tekisikään julkisella puolella?) ellei käy ensin sopivaa koulua.”
Ei julkisen sektorin saneeraminen vaadi irtisanomisia, luonnollinen poistuma riittää .Etenkin nyt ,kun 70-luvulla rekrytointiin paljon ja nämä ikäluokat eläköityvät
Julkisella sektorillakin on vaihtuvuutta , joten uutta palkataan koko ajan
Esim entinen työnantajassani Telessä oli 1970-luvun alussa liki 20000 työntekijää ja vuonna 1993 viimeisenä valtion laitosvuotena 6300 eikä tuohon tarvittu irtisanomisia.
Poistumasta huolimatta myös uusia palkattiin, poistumaa ei hyödynnetty 100 % sti
Minunkin koulutukseni vanheni ensimmäisen kerran 1979 ja sen jälkeen muutaman kerran lisää.Koulutin itseni,koska jouduin sivutyönä kouluttamaan muita.
Vielä 60-vuotiaana valmistuin opettajaksi.
Suomessa aikuiskouluttautuminen on EU:n huippua.
Ei julkinen sektori ole niin staattinen kuin kuvitellaan.
Tietysti on kallista kouluttaa +60-vuotias uuteen ammattiin, mutta jos sallitaan sen ikäisen poispotkiminen niin pitää myös hänelle antaa mahdollisuus uuteen uraan.
Ykis syy Ruotsin ikääntyneiden korkeampaan työllisyysasteeseen on, että ikääntynyt/vajaakuntoinen voidaan irtisanoa vasta viimeisenä.
Entinen työnantjani TeliaSonera on oiva esimerkki
Ja noista alle viiden henkilön firmoistakin enää harva on fyysisen suorittamisen työpaikkoja.
Tietokonetta voi näpytellä 70-vuotiaanakin, nykyiset +60-vuotiaat ikäluokatkin ovat jo koulutettuja tietotekniikan perusteisiin.
Ja vain suuret yritykset joissa on n 500000 työntekijää kantavat kaiken vastuun työkyvyttömyydestä ,mutta yksi 30-vuotias työkyvytön vastaa kuluiltaan 5-10 kpl + 55-vuotiasta, joten ei ikääntyneen riski ole poikkeava kustannuksiltaan
Itse asiassa suuryrityksetkään eivät suoraan maksa etyökyvyttömyyseläkkeitä vaan ne maksavat erisuuruista maksuja erillisen taulukon mukaan .
Maksuluokka määräytyy alan keskiarvon poikkeamalla eli jos eläköityminen on normaalia vilkkaampaa niin maksuluokka nousee.
Yksittäiset eläköitymiset eivät juurikaan vaikuta maksuluokkaan ja yleensä samna alan suuret firmat maksavat samansuuruista maksua , joten on vaike aymmärtää missä se suuri riski on elleivät firmat ole kartellissa ja sopineet yhteisesti, että iäkkäitä ei palkata
http://www.ilmarinen.fi/Production/fi/tietopankki/01_tyonantaja_tyel/06_tyel_maksut/04_suuryrityksen_tyokyvyttomyysmaksu/index.jsp
”SUURYRITYKSEN TYÖKYVYTTÖMYYSMAKSU
Suurten yritysten työkyvyttömyysmaksu määräytyy etukäteen taulukkomaksuna, joka perustuu yrityksen omaan työkyvyttömyysriskiin. Kukin yritys kuuluu työkyvyttömyysriskinsä mukaiseen maksuluokkaan.
Maksuluokkia on yksitoista. Maksuluokka neljä on perusluokka, ja se vastaa työkyvyttömyysmaksun keskimääräistä tasoa. Mitä suurempi on yrityksen työkyvyttömyysriski, sitä korkeampi on sen maksuluokka ja työkyvyttömyysmaksu.”
Joo, pitäisi. Ainakin minua kiinnostaa kovasti.
” Noista Liian Vanhan yrityksistä valgtaosassa on alle viisi työntekijää. Siinä on jokaisen osattava kaikkea.”
Jos polvessa on vikaa niin ei se pään toimintaa estä.Harva firma on enää ojankaivuufirma, jossa työ tehdään lapiolla.
Eikä ikä estä laaja-alaista osaamista, päinvastoin , ikääntyneiden osaamisen vahvuus on juuri laaja-alainen osaaminen ja kokonaisuuksien hallinta
Nykyään useimmiten kyseessä on ruumillisesti kevyt työ ja enemmänkin tarvitaan älyllisiä ja monipuolisia kokemuksellsia taitoja kuin raakaa voimaa
Hyvä esimerkki on taas kerran ystäväni Make, hänellä on kolmen hengen putkifirma.Vaikka Make on yli 60-vuotias niin hän kykenee edelleen putkitöihin, sillä suurin osa putkityöstäkin on fyysisesti helppoa .
Tuossa on olennaista tuo ”suurin osa”. Ei asiakkaalle kelpaa selitykseksi, että tehtiin hommasta vain 90%, koska työntekijä on vanha ja ei pysty enää kaikkiin työsuorituksiin. Isossa firmassa pystytään junailemaan hommia työntekijöiden taitojen ja kykyjen mukaan, mutta pikkufirmassa huonommin. Siksi pikkufirman työntekijöiden on oltava keskimäärin parempia kuin suuren firman.
Vanhojen työntekijöiden etuina ovat muun muassa laaja-alainen kokemus, lasten sairastumisesta johtuvien poissaolojen puuttuminen ja ainakin omien havaintojeni mukaan parempi immuniteetti pikkuflunssoille ja vatsapöpöille. Miinuspuolelle voisi laskea muutosvastahangan ja sen, ettei uusien asioiden omaksuminen enää kiinnosta, ylityöintokin on vaurastumisen myötä kadonnut ja sitten alkaa tulla noita vakavampia vaivoja ja rajoitteita. Asiakkaiden ikärasismia olen joskus havainnut.
Selvennykseksi: Itse työllistän 15 työntekijää ja joukossa alkaa olla aika monta kuusikymppistä, kaikki mainioita työntekijöitä. Firman keski-ikä taitaa huidella päälle 50 vuoden, kun suuri osa työntekijöistä on palkattu jo vuosikymmeniä sitten. Tästä johtuen uudet kaverit palkkaan mielellään suoraan amiksesta.
”Tuossa on olennaista tuo ”suurin osa”. Ei asiakkaalle kelpaa selitykseksi, että tehtiin hommasta vain 90%, koska työntekijä on vanha ja ei pysty enää kaikkiin työsuorituksiin”
Ei tuo tarkoita töitten kesken jättämistä.
Käytännössä sisääntulevia töitä valikoidaan, sillä jos henkilöstö ,ammattitaito, välineistö ym eivät sovi työhön niin sellaista ei kannata ottaa vastaan.
Väkisiinyrittäjät, jotka yrittävät haalia kaiken mahdollisen taivaan ja maan väliltä ovat tuhoon tuomittuja.
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen (SD) on lausunut Hesarissa kuolemattoman monimerkityslauseen:
”Liikasen mukaan EU:ssa tarvitaan pankkiunionia, mutta se ei saa olla tulonsiirtojen vaan riskien hajautuksen väline.”
Liikasella on vielä kuusi vuotta virka-aikaa jäljellä.
Huolestuttavaa.
Esimerkiksi palovakuutus on riskien hajautuksen mutta ei tulonsiirtojen väline.
Mutta jo palovakuutuksessa vakuutamme toinen toistemme omaisuuden ja tulipaloja on tiedossa, niin silloin tulemme samalla jakamaan tulojamme.
Et näköjään kunnellut Liikasen puheenvuoroa. Siinä hän moneen kertaan alleviivasi, että riskejä voidaan taata vain tästä eteenpäin ja vain, kun ensin on yhtäläinen ja ulkopuolinen pankkivalvonta. Palanutta taloa ei todella ollut tarkoitus vakuuttaa.
OS piti taas tasapainoisen ja linjakkaan puheen.
Se oli kuitenkin enemmän teoreettisella puolella ja riittävä konkretia valitettavasti puuttui.
Puheen heikoin osa oli se, josta ei puhuttu mitään: Kasvun aikaansaannista.
Yrityselämässä jo kymmeniä vuosia toimineena olen voinut huomata todeksi sen väittämän, että uudesta on helppo puhua, mutta vanhasta luopuminen on käytännössä äärimmäisen vaikeata.
Populismin olosuhteissa ja kolmikannan jäykistämissä rakenteissa välttämättömätkään uudistukset eivät näytä olevan mahdollisia.
Kolmikanta-sklerootikkojen pitäisi ottaa neuvotteluihin mukaan Vaigraa, että jäyksityisi jokin muukin kuin järki.
Pitäsi voida hyväksyä se tosiasia, että talous on syklistä ja teknologia / markkinat kehittyvät kovaa vauhtia.
Meidän pitää pystyä mukana tässä dynamiikassa, tai ennen pitkää hukka perii maan.
Nyt ei saisi kouristuksenomaissti akertua vanhaan ja jäädä tulee makaamaan.
Pitäsi ottaa käyttöön ne maan ainoat iskujoukot, jotka voivat pelastaa hyvinvointimme jatkumisen: PK-joukot.
Seppo Korppoo
Yrittäjä täältä jostain eturintamalta
Kuhan pääset kotoa takaisin toimistolle, niin voisitko sen kestävyysvajetutkimuksen kaivaa esiin? Se olisi kiva lukea.