Ylen uutisten mukaan kansainväliset lääkeyritykset olisivat valmiita investoimaan lääkkeiden kehittämiseen Suomessa, jos vain meidän lääkekorvausjärjestelmämme ei olisi niin nuiva. Haastateltu Pfizerin edustaja esitti, että lääkkeen kehittäminen Suomessa käy kannattamattomaksi, kun uuden lääkkeen saaminen korvausjärjestelmän piiriin kestää niin kauan.
Yritetään siis leikkisästi väittää, että uutta lääkettä kehitettäisiin vain Suomen markkinoita ajatellen? Tästä ei voi olla kyse, siis mistä?
Haluaako yritys, että maksuksi toiminnasta Suomessa tämän yrityksen lääkkeet saisivat paremman kohtelun. Tällaistakin maailmalla – siis jopa Euroopassa – saattaa tapahtua, mutta sääntöjen vastaista se kyllä on. Mutta Suomi on kuitenkin aika pieni markkina-alue tällaista puliveivausta ajatellen. En oikein usko.
Se missä Suomi on hyvä on lääkkeiden tehon ja haittavaikutusten selvittämiseen, koska meillä tietosuojaväen hyvistä yrityksistä huolimatta on erinomaiset tietokannat. Tarkoittaako lääkeyhtiö siis sitä, että lääke pitäisi saada nopeasti laajaan käyttöön, jotta tätä Suomessa tarjolla olevaa etua voitaisiin käyttää hyväksi. Koko kansa olisi siis koekaniineina. Voidaan hyväksyä, mutta voisiko lääkeyhtiö maksaa sen itse eikä maksattaa Kelalla.
Epäeettisesta lääkekokeesta ei ole kyse. Kyse on jo turvalliseksi havaituista ja myyntiluvan saaneista lääkkeistä, joiden toimintaa väestötasolla halutaan tarkkailla.
Minusta YLE:n rooli toimia lääketeollisuuden viestinviejänä on se vakavin juttu mikä tähän ”uutiseen” liittyy.
Eikö toimittajilla ole enää mitään kykyä miettiä uutisen lähdettä tai tarkoitusperää. Onko YLE:n toimittajat valittu yritysmaailman lobbareista, kun valta siellä on vaihtunut.
Maikkarin ”uutisena” tämä olisi ymmärrettävää, mutta että ylelläkin…pöyristyttävää.
Lääkekorvauksessa on kyllä puutteita. Eräässä käyttämässäni lääkeryhmässä on kolme vaihtoehtoja, joista vain yksi on Kela-korvattava. Lääkkeet ovat identtisiä lääketieteellisesti, mutta kaksi muuta on käytettävyyden osalta jatkokehitettyjä.
Kela-korvattava lääke on halvin, mutta myös hankalin käyttää. Kalliimmista ja helppokäyttöisemmistä lääkkeistä ei korvata mitään.
En sano, että myös kalliimmat lääkkeet pitäisi ottaa samalla prosenttiosuudella Kela-korvattavuuden pariin kuin halvempi lääke, mutta olisi oikeudenmukaista, jos kalliimmasta lääkkeestä saisi saman euromääräisen Kela-korvauksen kuin halvemmasta. Tällöin valinta jäisi asiakkaalle investoiko erotuksen helppokäyttöisyyteen. Kela-korvattavuuden puuttuminen kokonaan kalliimmalta lääkkeeltä tekee siitä niin kalliin, että se ei enää ole vaihtoehto vaikka olisikin parempi käytettävyydeltään.
Olen Mikaelin kanssa täysin samaa mieltä. Jos jokin lääke jätetään korvauksen ulkopuolelle sen ylihinnoittelun vuoksi, se pitäisi ottaa mukaan viitehintajärjestelmän mukaisesti niin, että korvaus olisi sama kuin siinä halvemmassa lääkkeessä, vaikka lääkkeet eivät olekaan identtiset.
Muistan kuulleeni, että Suomi on huonossa huudossa täkäläisen KELA systeemin vuoksi. Ei pidetä hyväksyttävänä.
Suomi taitaa olla jopa jollain mustalla listalla. EU:ssa olo taitaa pelastaa.
Ihan ymmärrettävä ja sen vuoksi ei varmasti ole halua tehdä tutkimustakaan semmoisessa maassa.
Kannattaisi blogin kirjoittajan tarkistavan mistä on oikeasti kysymys ennen kuin ampuu huteja.
Tietysit on helppo huudella populistisesti.
Hallituksen päätöksillä saattaa olla Suomen ulkopuolella vaikutuksia joita ei heti tule mieleen.
Epäilen tuota eettisyyttä. Suomessa mahdolliset vahinkokorvaukset ovat mitättömät. Parempi olisi panostaa uusien lääkkeiden kehittämiseen, kuin toimimaan testauspaikkana.
Erkki
Tässä siis ajateltiin panostaa uusien lääkkeiden kehittämiseen. Sen jälkeen kun uusi lääke on todettu kliinisissä kokeissa turvalliseksi, se päästetään markkinoilla, mutta sen tehoa ja mahdollisia komplikaatioita tarkkaillaan. Jos uusia lääkkeitä ei missään oloissa saa päästää markkinoille, koska niistä ei ole laaja-alaista kokemusta, miksi niitä edesw kehitettäisi?
Toisaalta YLE toimii yhtenään monien muiden etujärjestöjen, lobbarien jne viestinviejänä, ja näin tehdään ”uutisia”. Lähdekritiikkiä harrastetaan yritysten viestinnän kohdalla sentään hieman enemmän kuin erilaisten järjestöjen tai viranomaisten jne.
Toki muissakin tiedotusvälineissä näkee samaa. Esimerkiksi poliisin hallintomuutoksen vastustus on saanut viime aikoina esiin hullunkurisia uutisia Hesarissa, kun Liikkuvan poliisin profiilia yritetään nostaa (puolen broadsheet-sivun kokoinen uutinen ”LP paljasti, että kansainvälisellä lähettifirmalla on ollut ajossa katsastamaton rekka!” Tai ainakin kuorma-auto. )
Itsekin ihmettelin Pfizerin edustajan lausuntoa. Siinä ei ollut mitään liiketaloudellista järkeä. Ei Suomen lääkekorvausjärjestelmä voi vaikuttaa siihen, missä tutkimustoimintaa harjoitetaan.
Mutta korvauskäytännöistä olen vähän eri mieltä. Otetaan esimerkiksi statiinit. Niitä käytetään yleisesti kolesteroliarvojen parantamiseen. Hyvin usein eri statiineilla päästään samoihin vaikuttavuuksiin. Tosin annostukset voivat vaihdella.
Tällaisessa tapauksessa potilas ei voi yksin päättää siitä, ryhtyykö hän käyttämään kalleinta rosuvastatiinia jonkun muun statiinin sijasta. Kyllä lääkärin täytyy kirjoittaa reseptiin, mitä statiinia potilas voi ostaa ja minkä kokoisia annoksia.
Jos potilas joutuu käyttämään muiden statiinien haitallisten sivuvaikutusten takia kalleinta rosuvastatiinia, niin reilua on nykytavan mukainen prosenttikorvaus eikä sama euromääräinen korvaus halvimman statiinin kanssa. Ja ainahan ei edes tiedetä, mitä annostuksia eri statiineilla pitäisi verrata.
Eri tilanne on sitten se, että jos vaikuttava lääkeaine on eri lääkefirmojen tuotteissa aivan sama. Esimerkiksi rosuvastatiinia valmistaa usea firma. Silloinhan apteekki ehdottaa halvinta vaihtoehtoa ja korvaus maksetaan halvimman mukaan. Asikas voi kuitenkin valita myös kalliimman lääkemerkin maksamalla itse siitä enemmän. Eli nykyinen korvausjärjestelmä näyttää asialliselta.
Kyse ei sovelle statiineihin, koska rosuvastatiinille on sentään saatu vahvistetuksi hinta ja sen on joidenkin osalta korvattava. Ongelma koskee sitä, kun patentin voimalla yksinoikeuden omistama yritys esittää niin rasvaista hintaa, ettei sitä korvata. Nyt se jää kaiken korvauksen ulkopuolelle. Olisi lievempi tuomio, jos siitä maksettaisiin sama korvaus kuin lähimmästä kilpailijasta.
Hintalautakuntaa ei voi velvoittaa hyväksyä mitä hintaa hyvänsä, sillä silloinhan yhden pillerin hinta voisi liikkua miljoonissa. Se, että joitakin hyviäkin lääkkeitä joudutaan jättämään myyjän kohtuuttoman ahneuden vuoksi korvausten ulkopuolelle, on ikävää, mutta keksikö joku paremman vaihtoehdon?
Lääketutkimusinvestoinnit Suomessa ovat ilmeisesti pienentyneet dramaattisesti. Mikähän tähän on syynä?
Se on kuule Osmo niin että yhden lääkkeen kehittäminen voi viedä jopa 10 mrd taalaa rahaa. Jonkun on se maksettava, tai lääkkeitä ei kehitetä.
Hyvä Osmo Soininvaara,
en voinut kommentoida blogiasi Facebookin puolella vaikka nimeni keskustelussa taisi vilahtaa. Siksi otan vapauden osallistua keskusteluun hieman pidemmällä tekstillä täällä blogisi puolella.
On hyvä, että Yle on kiinnostunut lääketutkimuksen olosuhteista Suomessa. Tutkimusmäärät ovat nimittäin vähentyneet vuosi vuodelta. Suomessa tehtävällä tutkimuksella on merkityksensä, kun pyritään arvioimaan eri lääkkeiden vasteita suomalaisille. Toisaalta Lääketeollisuus ry:n jäsenyrityksen työllistävät yli 5000 suomalaista – heistä suuri osa korkeasti koulutettuja – ja koko lääkkeen taustalla oleva ekosysteemi tuhansia lisää.
Mielestäni on myös hyvä, että sinä otit asian kirjoituksen aiheeksi.
Ajankohta on siinäkin mielessä sopiva, että tänään Finlandia-talolla on puhumassa tohtori Richard Barker. Barker on painottanut mm. kirjassaan 2030 The Future of Medicine – avoiding a medical meltdown lääketutkimuksen merkitystä koko terveydenhuollon toiminnalle. Lääkkeiden kehittämisprosessin muuttaminen joustavammaksi ja rakenteellisten esteiden purkaminen ovat Barkerin kehitysesitysten listalla. Tietoa Barkerista ja hänen kirjastaan voi löytää osoitteesta: http://www.2030healthfutures.com/
Barker muuten puhuu vahvasti julkisen sektorin ja lääketeollisuuden yhteistyön puolesta.
Lääketutkimuksen ja -kehityksen merkitys Suomessa
Lääketutkimuksella ja -kehityksellä on ollut merkittävä rooli suomalaisenkin terveydenhuollon kehitykselle. Esimerkiksi astmalääkkeiden kehityksellä on ollut suora vaikutus terveydenhuollon palvelujärjestelmäämme: Terveyskeskusten vuodeosastoilla on esimerkiksi 1980-lukua huomattavasti vähemmän vanhuksia astman takia. Tuoreempi esimerkki on reumasairaalan toimintojen hajauttaminen lähemmäs potilaita. Taustalla on biologisten reumalääkkeiden kehitys ja niillä saavutettu reumapotilaiden parempi toimintakyky. Reumasairaalan kohdalla ikävää oli tietysti se, että osalla potilaista hoito oli kesken juuri kyseisessä sairaalassa.
Erityiskorvattavuuden karenssiajasta
Suomessa korkeimpaan korvausluokkaan pääsyllä on siis käytännössä kahden vuoden karenssiaika. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lääkkeen on oltava peruskorvattavana kaksi vuotta ennen erityiskorvattavuuden mahdollista myöntämistä. Karenssiajalla ja lääkkeen testausmäärillä ei siis sinänsä ole korrelaatiota.
Karenssiajan tarkoituksena on ensisijaisesti kustannusten hallinta. Suomalaisen potilaan etua ei siis tuon kahden vuoden karenssiaikana arvioida.
Lääkekorvausjärjestelmä uudistettava
Ongelmat ovat siis lääkekorvausjärjestelmän rakenteessa. Nykyinen lääkekorvausjärjestelmä on sairausperusteinen ja vain tiettyjen sairauksien lääkehoidosta saa korkeamman, ns. erityiskorvauksen.
On siirryttävä kohti reilumpaa lääkekorvausjärjestelmää, jossa eri sairauksia kohdellaan yhdenmukaisesti ja olisi suomalaisten kannalta oikeudenmukaisempi. Lääketeollisuus ry on esittänyt alkuomavastuuseen perustuvaa mallia, jossa nämä seikat huomioitaisiin.
Ehdotuksemme taustoja on tarkemmin koottu sivuillemme: http://www.laaketeollisuus.fi/etusivu/toimiala/laakkeiden_korvattavuus/sairasta_ei_saa_kyykyttaa
Jatkan mielelläni keskustelua.
Parhain terveisin,
Tuomas Nurmela, viestintäjohtaja, Lääketeollisuus ry
Paljon tyhjää puhetta lääketeollisuudelta, ja varsinainen kysymys jätettiin kommentoimatta. Onko lääkkeiden hinnalla Suomessa yhtään mitään tekemistä sen kanssa, miten innokkaasti lääketeollisuus haluaisi tehdä tutkimusta? Ilmeisesti ei.
Kirjoituksen olisi voinut typistää lauseeseen: ”Ehdotuksemme taustoja on tarkemmin koottu sivuillemme: http://www.laaketeollisuus.fi/etusivu/toimiala/laakkeiden_korvattavuus/sairasta_ei_saa_kyykyttaa”.
Totta, mutta yhtiöiden mainosbudjetit ovat käsittääkseni ainakin kolminkertaisia tutkimus- ja tuotekehitysbudjettiin verrattuna…
Tuohon liittyy olennaisesti kysymys, mikä on Kela-korvausten tarkoitus. Onko se taata hoito myös vähävaraisille, joilla ei muutoin olisi hoitoihin varaa – vai olla sellainen laaja tulonsiirtokanava, jolla koitetaan tasata terveysongelmien vaikutuksia – riippumatta varallisuustasosta.
Jos kyse on ensimmäisestä, on fiksua rajata korvaus vain halvimpiin tuotteisiin. Jos joku haluaa ehdottomasti maksaa enemmän, tällä ei todennäköisesti ole kovin suurta tarvetta valtion tukiin lääkeostoksessaan. Jos kyse on jälkimmäisestä, tällöin toimintatavankin tulee toki olla toinen.
Tuomas Nurmela,
kiitos puheenvuorosta. Puheenvuorossasi minua mietitytti kaksi asiaa: toisaalta ensinnäkin eräs sivuseikka. Nimittäin se, minkä takia Lääketeollisuus ry:n jäsenyritykset työllistävät enää noin 5000 henkeä Suomessa. Kymmenen vuotta sitten määrä oli vielä pari tuhatta suurempi. Esim. vuonna 2003 työllistettyjä oli 7032, kun taas vuonna 2005 enää noin 6123, mistä on edelleen tultu jonkin verran alaspäin. Mikä on johtanut alan työpaikkojen vähenemiseen Suomessa? Mikä osuus muuten tuosta noin 5000 hengestä nykyään on tuotekehityksen parissa? 10 %? 20 %?
Toinen, varsinainen pääasiaasi koskeva huomio koskee sitä korvausjärjestelmäuudistusehdotustanne. Kotisivuillanne kirjoitatte, että:
”Sairausvakuutusjärjestelmän vakuutusluonteen mukaisesti jokaisen pitäisi kantaa riski sairastumisestaan ja lääkkeistään. Riskin toteutuessa kukin maksaa – muiden vakuutusten tapaan – omavastuun ennen korvausten saamista.”
En ole vielä sellaista yksityistä vakuutusta löytänyt, jossa omavastuurajan maksamisen jälkeen olisi niin sanotusti piikki vapaasti auki rajattomasti. Ainakin omissa vakuutuksissani on yleensä minimiomavastuuosuuden jälkeen jossain vaiheessa joko jokin korvausrajakatto, tai sitten korvausehtoihin kuuluu jokin omavastuuprosenttiosuus itse korvausosuudessakin. Syynä se, ettei korvauksia nosteltaisi ylenmäärin. Jos korvaus olisi rajattomasti 100 %, se ei kannustaisi säästämään korvauskuluissa, vaan johtaisi valitsemaan kalleimman mahdollisen vaihtoehdon, mikä pidemmän päälle nostaisi vakuutusmaksuja.
Alkuomavastuumallit ovat varmasti lääkkeen myyjän kannalta hyviä malleja. Se kun nostaisi todennäköisesti sekä lääkkeiden määrällistä käyttöä että etenkin liikevaihtoa (johtaessaan kalliimpien lääkkeiden valintaan, koska esim. valitsemalla halvemman lääkkeen samojen vaikuttavien aineiden lääkkeiden joukosta, käyttäjä ei säästäisi mitään. Itse asiassa lääkkeiden ostaja voisi jopa tienata jotain, koska eräisiin maksukortteihin liittyy bonuksia ostomäärien perusteella. Eli mitä kalliimmalla lääkkeitä ostaa, sitä enemmän voi maksukortillaan tienata… mikä ei kannustane myöskään säästämään lääkekuluissa…
Löytyy sellaisiakin.
Ööö? Jos joku (kuten viittaamasi kirjoittaja) olisi valmis maksamaan jonkin verran enemmän paremmin käytettävästä lääkkeestä, niin hänellä ei sitten ole tarvetta valtion tukeen ollenkaan?
Ei edes vaikka hän selkeästi ilmoitti tuettoman hinnan olevan liian korkean, jotta siihen olisi varaa? Jos on valmis maksamaan muutaman kympin voi maksaaa tonninkin?
Mietippä hetki.
Lääke 1, korvauksen piirissä, kuukauden satsi 100 e, omavastuun jälkeen maksaa käyttäjälleen luokkaa 25 e/kk. Vuosikustannus 300 e.
Lääke 2, vähän parempi, mutta ei korvauksen piirissä. Kuukauden satsi 125 e, joten maksaa käyttäjälleen 125 e/kk. Vuosikustannus 1500 e käyttäjälle vaikka vuoden lääkkeiden hintaero on vain 300 e.
Lääketeollisuuden tutkimuksen ja tuotekehityksen tehtävissä oli viime vuonna 1229 henkilöä. Tuo luku vastaa 22,6 prosenttia henkilöstön kokonaismäärästä (2011: 5436).
Alunperin Kansanterveyslaitoksen ex-pääjohtajan Jussi Huttusen esittämässä ja Lääketeollisuus ry:n tukemassa mallissa olisi edelleen nykyisen järjestelmän elementtejä, esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön alainen hintalautakunta hyväksyisi sairaudesta riippumatta kaikkien uusien lääkkeiden korvattavuuden ja korvattavan tukkuhinnan.
Itse asiassa yhdistyksemme puheenjohtaja Ilpo Tolonen käsitteli tätä asiaa eilen Finlandia-talolla pidetyn seminaarin paneelissa: http://www.laaketeollisuus.fi/etusivu/media/tiedotteet?itemid=37&from=ap
Ystävällisesti,
Tuomas Nurmela, viestintäjohtaja, Lääketeollisuus ry
Hyvä Rolle,
kyllä hinnalla on väliä, mutta niin on myös esimerkiksi tutkimusympäristöllä, innovaatiopolitiikalla, lääkekorvausjärjestelmän rakenteella (onko esimerkiksi rakenteellisia esteitä lääkkeiden markkinoille tulolle).
Erään Suomessa toimivan kansainvälisen lääkeyrityksen Suomessa myytävistä lääkkeistä 90 prosenttia on tutkittu ja/tai testattu Suomessa. Lääkeyritykset tekeävät kansainvälisellä tasolla ratkaisut tutkimusinvestointien kohdistamisesta edellisen vuoden tulosten perusteella. Tämä johtaa siihen, että Suomesta muualle siirtyvät lääketutkimukset ruokkivat kehitystä entisestään.
Hinnat muodostuvat ongelmaksi sitä kautta, että useissa Euroopan maissa lääkkeiden hinnat määritellään ns. hintakorien kautta. Suomi on useammissa hintakoreissa, joten hintapolitiikkamme vaikuttavat myös muihin markkinoihin.
Ystävällisesti,
Tuomas Nurmela, viestintäjohtaja, Lääketeollisuus ry
Tuo on yksi vaikeus kaikissa korvausten käytännön järjestämisissä.
Jos tarkkoja ollaan, sanoin että ”ei todennäköisesti ole kovin suurta tarvetta valtion tukiin lääkeostoksessaan.” En siis väittänyt, että välttämättä jokaisen kohdalla tilanne olisi niin. Enkä väittänyt kauheasti kai siitäkään, onko jollain ”varaa”, vaan siitä, onko jollain todennäköisesti (välttämätöntä) ”tarvetta” valtion tukeen. Ne ovat hieman eri asioita.
Jos ihmiseltä itseltään kysytään, varaa ei useinkaan ole (tämä pätee monien asioiden kohdalla). Mutta jos katsotaan mitä ihmiset ostavat, niin moni sellainenkin, jolla ei pitänyt olla varaa, ostaa kuitenkin – vaikkei saisi valtion tukiakaan. Kyse on jossain määrin valinnoista.
Itse olen alkanut kallistua siihen suuntaan, että katson, että yhteiskunnan tulisi minimoida tulonsiirtoja, koska niihin liittyy aina byrokratiakuluja, ja rahaa siis tavallaan hukkuu matkalla. Ja katson, että esim. lääkekuluvähennykset tulisi kohdistaa ensisijaisesti niitä välttämättä tarvitseville.
Itse en ole kai koskaan tarvinnut taloudellisista syistä mitään Kela-korvauksia (vaikka olen tähän vuoteen asti ollut kai tilastojen mukaan hyvin pienituloinen, ja jopa suhteellisten määritelmien mukaan ”köyhä”, nyt olen enää vain pienituloinen – mutta en ole hankkinut kyllä kovin kalliita lääkkeitäkään koskaan). Mutta kyllä Kela-korvaukset apteekissa silti tarpeesta riippumatta annetaan.
Kiitos täsmällisemmästä vastauksesta, mutta varsinaiseen teemaan ei vieläkään oikein tullut selvennystä. Väite oli siis, että lääketeollisuus kertoo tutkimuksen Suomessa loppuvan, jos lääkekustannuksia leikataan. Onko tämä siis ymmärrettävissä niin, että suomalainen lääketeollisuus on täysin riippuvainen kotimarkkinasta, eli tuotteet eivät ole kilpailukykyisiä? Muualta saadaan lääkkeitä edullisemmin ja ainoa keino suomalaiselle lääketeollisuudelle kitkuttaa eteenpäin on korvausjärjestelmän avulla saada tuotteet kilpailukykyisiksi tuontilääkkeiden kanssa? Vai oliko tässä alunperin väärinkäsitys?
Lääketeollisuus ry on varmasti tyytyväinen tähän kommenttiin – mutta asiaahan siinä ei ole edes siteeksi.
1) lääkkeiden markkinat ovat globaalit, Suomen markkinoiden ja hintojen merkitys on häviävän pieni.
2) Suomessa on helppoa ja edullista tehdä lääketutkimusta, tutkimuksella ja lääkkeen suomalaisella loppuhinnalla on häviävän pieni yhteys.
Ja vielä ”ystävällisesti” – millaisia ystäviä hänellä mahtaa olla, onko muitakin kuin maksettuja?
Guardianissa oli toissapäivänä lääketeollisuuden toimintatapoja varsin kriittisesti ruotiva artikkeli:
http://www.guardian.co.uk/business/2012/sep/21/drugs-industry-scandal-ben-goldacre
Ben Goldacre käsittelee vastaavia ongelmia ja muutakin blogissaan.