Leppoistamalla nollakasvuun

3.11.2010 · Aihe: _ 

Suomessa vierailleet kasvukriittiset taloustieteilijät syyttivät (Ranskan) vihreitä siitä, etteivät nämä ole kyllin ponnekkaasti olleet pysäyttämässä taloudellista kasvua.

Missähän kansantaloudessa on ruuvi, jolla kasvu pysäytetään. Toki nostamalla reaalikorko kymmeneen prosenttiin saadaan kasvu alas. Samaan pystyy myös raju verojen korotus ilman julkisten menojen vastaavaa kasvua. Molemmissa tavoissa on se vika, että seurauksena on laaja työttömyys ja suuri yhteiskunnallinen onnettomuus.

Kokonaistuotanto on karkeasti työn tuottavuus kerrottuna työn määrällä. Kokonaistuotannon kasvu voidaan pysäyttää pysäyttämällä tuottavuuden kasvu. Kielletään kaikki rationalisointi ja automatisointi. Ranskalainen taloustieteilijä tuntui tätä kannattavan kehuessaan, kuinka paljon työtä syntyy esimerkiksi biopolttoaineiden tuotannossa perinteisin menetelmin.

Toinen vaihtoehto on tehdä työtä vähemmän. On vähän hankala sanoa alipalkatulle köyhälle, että siirry osapäivätyöhön ja kuluta vieläkin vähemmän.

Paljon todennäköisempää on leppoistamisen yleistyminen vähän paremmin koulutettujen ja siis parempipalkkaisten keskuudessa. Tällainen vaiheittainen muutos on meneillään. Eräs VM:n virkamies valitti minulle, että veroja ei tule tarpeeksi, koska nuoret koulutetut laiskottelevat ja tyytyvät pienempiin ansioihin. Samaa ilmiötä on myös kotihoidontuen suosion kasvu – myös hyväpalkkaisten keskuudessa, vaikka valinta on heille hyvin kallis.

Vapaaehtoinen, henkilökohtainen rahan vaihtaminen vapaa-aikaan on minusta hyvin terveellinen ilmiö. Tätä ei pidä paheksua, päinvastoin; ei ahneutta ainakaan ennen ole hyveenä pidetty. Leppoistamisen kautta tapahtuva muutos sujuu leppoisasti. Se ei tuota työttömyyttä, ei tosin myöskään työn jakamisen kautta juuri vähennäkään työttömyyttä.

Valtiovarainministeriölle se tietysti aiheuttaa vähän murhetta, koska verotuksemme perustuu lähes yksinomaan palkkaveroihin. Verokannat siis tulevat nousemaan, mutta maltillisesti.

Tämä eri vaadi poliitikoita päätöksiä. Ihmiset tekevät sen itse.

Kommentit

110 Vastausta artikkeliin “Leppoistamalla nollakasvuun”

  1. Matti Kinnunen kirjoitti 3.11.2010 kello 11:40

    Leppoistamista estää lähinnä asumisen kalleus. Jos tarkoituksena on pitää kansa ja hyvinkoulutetut töissä 11kk/v ja 40h/vko, niin pitää huolehtia, ettei asuminen halpene.

    Ehkäpä etätyö lisääntyy, ja leppoistajat muuttavat maaseudulle ratojen lähelle ja tekevät sieltä duunia pari-kolme päivää viikossa.

    Tai sitten leppoistajat älyävät tyytyä halvempiin (=pienempiiin) asuntoihin pidempien lomien rahoittamiseksi.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  2. Osmo Soininvaara kirjoitti 3.11.2010 kello 12:03

    Leppoistamista estää lähinnä asumisen kalleus

    Siksi leppoistaminen onkin alkamassa perijäsukupolvesta, joka saa käyttöönsä velattoman asunnon. Muiden pitää leppoistua jossain muualla kuin Helsingissä. Erityisen leppoisaa elämästä tulee, kun perii asunnon Helsingissä ja muuttaa vaikka Mikkeliin

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  3. Mikko Särelä kirjoitti 3.11.2010 kello 12:57

    Otso, leppoistaminen tuo muassaan muitakin ongelmia kuin verovarojen riittävyyssongelman. Julkinen sektori on vaikeuksissa esimerkiksi lääkärien riittävyyden kanssa, kun lääkärit eivät enää suostukaan tekemään 60 tuntisia työviikkoja. Kun työviikko putoaa esimerkiksi 30 tuntiin, niin lääkäreitä tarvitaan kaksinkertainen määrä saman hoidon tuottamiseen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  4. Tiedemies kirjoitti 3.11.2010 kello 13:03

    Leppoistaminen on klassinen trade-off kahden kuolemansynnin välillä, nimittäin laiskuuden ja ahneuden. Suo siellä, vetelä täällä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  5. Juho Laatu kirjoitti 3.11.2010 kello 13:28

    “Missähän kansantaloudessa on ruuvi, jolla kasvu pysäytetään.”

    Ehkä kasvulla tarkoitetaan tässä jatkuvaa luonnonvarojen kulutuksen lisääntymistä eikä niinkään palveluita (eli sitä, että parturi myy palvelujaan hierojalle ja hieroja parturille). Kai normaalit ohjaustoimet, kuten verotus, käyvät. Haittaverot tuntuvat luonnollisilta vihreästä näkökulmasta katsottuna.

    “Vapaaehtoinen, henkilökohtainen rahan vaihtaminen vapaa-aikaan on minusta hyvin terveellinen ilmiö.”

    Samaa mieltä. Mutta työn tai tuottavuuden vähentäminen ei minusta ole tarpeen. Vain ympäristölle aiheutuvaa kulutusta tulisi vähentää. On ihan ok keksiä tapoja tuottaa enemmän vihanneksia kasvimaalla, ja lisätä työn määrää kasvukautta pidentämällä, jos kasvimaa pysyy entisen kokoisena ja rasite ympäristölle pysyy entisellä tasolla.

    “On vähän hankala sanoa alipalkatulle köyhälle, että siirry osapäivätyöhön ja kuluta vieläkin vähemmän.”

    Tuon kaverin työn määrää ei tarvitse rajoittaa, paitsi jos hänen tekemänsä työ on haitallista ympäristölle. Hänen kulutustaan tulee valitettavasti joiltain osin rajoittaa – tietenkin ympäristöä rasittavia kulutustottumuksia.

    Minun maailmankuvassani kyse on siitä, että aiempi talouden malli, jossa ihminen oli pieni tekijä maapallon ekosysteemissä, on tullut tiensä päähän. Enää ei ole uutta luontoa valloitettavaksi ja uusia mantereita löydettäväksi. Ovat ihmiset oppineet kodeissaankin pitämään omat lelunsa omassa huoneessaan, ja olemaan saamatta aivan kaikkea haluamaansa lelukaupassa, ja silti keksimään hauskaa tekemistä sisarusten kanssa. Ei tämän uuden maailmantalouden pitäisi olla periaatteessa sen kummempi juttu. Toki aikuiset ovat hankalampi tapaus kuin lapset :-).

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  6. Evert The NeveRest kirjoitti 3.11.2010 kello 13:35

    Mitä jos leppoistetaan kansakunnan “puutarhan” hoidosta.

    Suomessa on peltoa 2,3 miljoonaa hehtaaria eli “hoitosuhde” on runsas hehtaari jokaista työllistä kohden. Ruotsissa ja Saksassa vastaava hoitosuhde on 0,3 hehtaaria.

    Miksi meillä rakastetaan peltoa kolme kertaa enemmän kuin muualla?

    Se tulee kalliiksi, sitoo resursseja ja näin estää talouden kasvua.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  7. Heikki kirjoitti 3.11.2010 kello 14:03

    Talouskasvu on ennenkaikkea tuotteiden parantumista. Eli esimerkiksi sitä että bensa-auton tilalle tulee sähköauto. Enkä edes minä voi nähdä miten vihreät tuota edes haluaisivat vastustaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  8. Jaakko Kauppi kirjoitti 3.11.2010 kello 14:06

    Työkaveri tuossa juuri leppoisti itsensä. Vaihtoi (itse maksetun) omakotitalon yksiöön ja uudehkon maantielaivansa kymmenen vuotta vanhaan sopivan kokoiseen. Seuraavaksi vuorotteluvapaalle. Kyllä se onnistuu, kun vaan uskaltaa hypätä vauhdissa junasta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  9. Turkka Louekari kirjoitti 3.11.2010 kello 14:18

    Eikö tämä aihe liity ensisijaisesti ympäristöön ja luonnonvaroihin? Materiaalisen kulutuksen vähentäminen tarkoittaa kai käytännössä talouden supistamista, vaikka pystymmekin kuvittelemaan ääri-immateriaalisen talouden.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  10. az kirjoitti 3.11.2010 kello 14:24

    Kuinka Nokia voi leppoistua ja kilpailla kansainvälisten haastajiensa kanssa? Ei tietenkään mitenkään. Kuinka lääkärikunta, kuten yllä jo todettiin, voi leppoistua, ilman että terveydenhoidon kriisi kasaantuu entisestään? Kuinka terapeuttien ammattikunta voi leppoistua, ilman että nuorisopsykiatrian kriisi pahenee entisestään? Kuinka opettajien ammattikunta voi leppoistua, ilman että luokkakoot kasvavat tai opetuksen määrä tai taso vähenee? Kuinka julkisen liikenteen kuskit voivat leppoistua, ilman että liikenne rupeaa ruuhkautumaan?

    Tehdyn työn määrä vähenee. Onko tämä toivottavaa? Millä aloilla? Jo nyt on vaikea löytää toivottua työvoimaa, eli kuka tekisi leppoistumisesta seuraavan tekemättömän työn terveydenhoidossa tai suomalaisen liike-elämän kilpailukyvyn takaamisessa kansainvälisten haastajiensa puristuksessa? Kuka sen maksaisi ja kuinka kannattavasti?

    Jos Suomen talouskasvu jäisi muista länsimaista jälkeen tämän leppoistumisen myötä, niin meiltä pian hupenisi kyky uusintaa tuotantovälineistöämme uusimman teknologian tasolle, sillä ei sitä meille alennuksella myytäisi. Samoin kulutushyödykkeet olisivat kalliimpia palkan ostovoiman laskiessa.

    Entä mitä ihmiset oikeasti tekisivät sillä lisääntyneelle vapaa-ajalla, jotta se olisi menetysten arvoista? Alentunut suhteellinen elintasommehan tekisi esimerkiksi ulkomaanmatkailun meille aikaisempaa kalliimmaksi.

    En ole ikinä pystynyt näkemään “vauraus ja aika” -filosofian mielekkyyttä. Mielestäni se hajoaa kasaan vähänkään läheisemmässä rationaalisessa tutkailussa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  11. Seppo S kirjoitti 3.11.2010 kello 14:49

    Nykyinen hallitus perusteli 2008 hyvätuloisille suunnattuja veronkevennyksiä kannustettavuudella. Ajatuksena ilmeisesti oli, että työnarkomaniasta stressaantuneet toimihenkilöt rääkkäisivät itseään vielä enemmän, kun käteen jäävä tulo on suurempi.

    Mutta hallituksen veronkevennyksillä taisikin olla päinvastainen vaikutus. Kun hyvätuloiset saavuttavat varallisuustarpeet aikaisemmin ja helpommin, niin he ryhtyvät leppoistamaan elämäänsä.

    Tavalliset perusduunarit joutuvat maksumiehiksi, koska he eivät pääse leppoistamisen tasolle omin voimin sitten millään.

    Lieneekö hallitus viisastunut, kun käänsi ketterästi takkia ja ryhtyi laman iskettyä perustelemaan kyseisiä veronkevennyksiä elvytyksellä?

    Vai oliko kannustettavuudella perusteleminen vain tyypillistä poliittista kansan huijaamista, jolla ajettiin etuja omalle kannattajakunnalle?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  12. Marko Hamilo kirjoitti 3.11.2010 kello 14:51

    Leppoistaminenhan on ollut käynnissä yli sata vuotta. Tuottavuuden lisäyksestä on otettu osa elintasona ja osa vähentyneen työn ja lisääntyneen vapaa-ajan parantamana elämänlaatuna. Voisi uskoa että tuo kehitys jatkuu kutakuinkin entisellään.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  13. Osmo Soininvaara kirjoitti 3.11.2010 kello 15:44

    Suomessa tehdään asukasta kohden työtä suunnilleen yhtä paljon kuin sata vuotta sitten. Pientiloilla oli talvella hyvin leppoisaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  14. TomiA kirjoitti 3.11.2010 kello 15:09

    “Talouskasvu on ennenkaikkea tuotteiden parantumista.”

    Kyllä, ja vähän laajemmin sanottuna myös tuotannon tehostumista. Yhä pienemmällä panostuksella saadaan aikaan yhä enemmän. Tämä trendi heikkenisi huomattavasti, jos talouskasvu lopetettaisiin poliittisella päätöksellä. Siinähän sitä kusessa vasta oltaisiin, kun näköpiirissä olisi vain luonnon yhä pahenevaa tuhoutumista. Ihmiskunta olisi taas malthusilaisessa helvetissä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  15. Riitta kirjoitti 3.11.2010 kello 15:24

    Samaa ilmiötä on myös kotihoidontuen suosion kasvu – myös hyväpalkkaisten keskuudessa, vaikka valinta on heille hyvin kallis.

    Tähän liittyen. Osittaisen hoitorahan ehdot ovat niin pöljät, että sen käyttäminen leppoistamiseen onnistuu vain harvoilta.

    1. sitä saa osa-aikatyöstä vain, jos työpäivää on lyhennetty nimenomaa lastenhoidon vuoksi
    2. sen saadakseen pitää olla ollut samassa työssä vähintään 6 kk

    Käytännössä oikeutta ei ole, 1) jos vaihtaa työpaikkaa, 2) aloittaa uudessa työssä tai 3) tekee osa-aika työtä jo valmiiksi.

    Äidin (tai isän), jolla ei ole vanhempainvapaan päättyessä työpaikkaa odottamassa on näin ihan mahdoton jäädä osittaiselle hoitovapaalle. Lisäksi osittaisesta hoitorahasta on turha uneksia, jos hakee suoraan osa-aikatyötä voidakseen olla enemmän lastensa kanssa.

    Kun tietää, miten pitkät lasten hoitopäivät ovat, jos tekee täyttä päivää, niin ei ihme, että moni jää sitten kokonaan kotiin.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  16. Jaakko Särelä kirjoitti 3.11.2010 kello 16:07

    Erittäin hyvä kirjoitus.

    Yritteliäisyys on mielestäni yksi ihmisen perusominaisuuksista enkä usko, että ranskalaisen utopia voisi toteutua ilman pakkokeinoja.

    Talouskasvua oleellisempaa olisi kuitenkin puhua hyvinvoinnin kasvusta. On selvää evidenssiä, että hyvinvointia voi kasvattaa lähes rajattomasti, vaikka luonnonvarojen käyttö ei kasvaisikaan (esim. paremmin tuotetuilla palveluilla ja laitteilla, jotka hyödyttävät ihmisiä enemmän kuin aiemmat laitteet).

    Kannatan vihreiden ajatusta siitä, että raaka-aineiden käyttöä tulisi rankasti verottaa ja edelleen jätteiden käsittely tulisi hoitaa niin, että toimijoilla on taloudellinen intressi kierrättää ja hyötykäyttää jätettä.

    Työn verotuksesta sen sijaan pitäisi asteittain yrittää luopua, koska siitä seuraa turhaa byrokratiaa, joka esimerkiksi lisää pimeästi teetetyn työn määrää, ja se kohtelee epäreilusti palvelualoja, jotka ovat hyvinvoinnin kasvussa keskeisiä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  17. Marko Hamilo kirjoitti 3.11.2010 kello 16:07

    Onko tuosta työn määrästä sata vuotta sitten jotakin ajankäyttötutkimustakin? Olin kyllä elänyt siinä käsityksessä että aina oli jotakin korjattavaa ja pelkkä taloudenhoito sinänsä ilman elämää helpottavia laitteita vei melkoisen ajan sielläkin missä elettiin lähes omavaraistaloudessa eikä siis tehty töitä muille kuin vähän.

    Palkkatöissä nyt kai ainakin muutos on ihan selvä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  18. Seppo S kirjoitti 3.11.2010 kello 16:16

    Osmon mukaan leppoistaminen ei tuota työttömyyttä.

    Mutta eikö leppoistaminen laske kulutusta, kun henkilöt sopeuttavat elämäntapansa pienempiin tuloihin. Ruokaa tehdään enemmän itse ja käydään harvemmin ravintolassa. Investoinnit hienompaan kesämökkiin jätetään väliin jne.

    Minusta leppoistaminen kasvattaa työttömyyttä. Myös verokantojen nousun kautta kulutus supistuu ja työttömyys lisääntyy.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  19. Turkka Louekari kirjoitti 3.11.2010 kello 16:42

    TomiA, voimmehan toki kannattaa lämpimästi sähköautoja, tehokkuutta ja laadukkuutta. Tämä ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että ekologisesti kestävä politiikka kokonaisuutena, nettomääräisesti, johtaa negatiiviseen talouskasvuun.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  20. tpyyluoma kirjoitti 3.11.2010 kello 17:12

    az, noin tuhannen kerran, se että sinä näet jossain ongelmia ei tarkoita että noin yleisesti “se hajoaa kasaan vähänkään läheisemmässä rationaalisessa tutkailussa”. 🙂

    Ei kansainvälinen liike-elämä tai asiantuntija-alat vaadi 60+ tuntisia työviikkoja, itseasiassa nimenomaan asiantuntija-aloilla työajan kasvattamisen rajahyöty on laskeva. Klapeja tekee varmaan kahdeksassa tunnissa 30% enemmän (ei siis 33%) kuin kuudessa tunnissa, mutta vaikkapa laadukasta dokumentaatiota tuskin.

    Jotkut ovat sitä mieltä että vaativaa aivotyötä pystyy tehokkaasti tekemään pari tuntia päivässä, ja tämä yhtälö on sitten ratkottu niin että loppuaika haukotellaan aivotyötä vaatimattomissa palavereissa. 🙂 Usean lyhennyttyä työviikkoa tekevän kokemus on ettei työmäärä tai tuottavuus muutu mitenkään, aikansa vaan käyttää tehokkaammin. Tästä tosin seuraa että tuottavuus ei laske, eli tällä ruuvilla ei talouskasvu katkea.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  21. Tiedemies kirjoitti 3.11.2010 kello 17:23

    Az:n käsitys on vähän kummallinen. Yhteiskunta koostuu ihmisistä, joten hyvinvointi on sitä, mitä ihmiset kokevat itselleen hyödylliseksi. Kritiikki on väärää kolmesta syystä.

    Ensiksikin, se, että työtä tehdään vähemmän, kun tuottavuus nousee, ei ole välttämättä niin olennaista sille, miten teknologian kehitys ja käyttöönotto reagoi. Voi olla, että tällainen tendenssi kasvattaa insentiiviä investoida tuottavuutta lisäävään teknologiaan. Teknologia ja työvoima ovat osittaisia substituutteja, joten jos työvoiman tarjontakäyrä siirtyy ylöspäin, teknologia tulee houkuttelevammaksi.

    Toisekseen, Koska reaalikorot ovat nyt olleet jo vuosikaudet nollissa eikä inflaatio ole jyllännyt, tämä näyttäisi tarkoittavan sitä, että pääoma nyt vaan on halpaa. Koska pääoma on halpaa, myös sen korvaaminen on todennäköisesti halpaa.

    Kolmanneksi, koska yksilötasolla leppoistaminen tarkoittaa vähemmän tehtyjä työtunteja, leppoistaminen näkyy yksilön kulutuksessa. Jos yksilöiden ja perheiden kulutus vähenee lähinnä ulkomailla tuotetun kulutustavaran suhteen, ei ole mitään syytä, miksi kansantaloudella olisi vähemmän varaa hankkia teknologiaa ulkomailta.

    Keksin muitakin syitä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  22. TomiA kirjoitti 3.11.2010 kello 18:04

    En tiedä tarkkoja yksityiskohtia ajankäytöstä sata vuotta sitten, mutta yleinen linja oli, että talvella tehtiin töitä myös rankasti. Naisilla oli hommia eläinten (Suomi oli merkittävä voin viejä) ja lasten kanssa, miehillä metsätöissä.

    On kuitenkin totta, että sellaisilla alueilla, joissa ei oltu päästy markkinataloudesta kiinni elättiin maanviljelyllä. Ihmiset vaipuivat kuvausten mukaan liki talviuneen. Sellaistakin kurjalistoa Suomenkin syrjäseuduilla oli vielä sata vuotta sitten — siis kurjalistoa siinä mielessä että elettiin satojen eli säiden armoilla, kun ei ollut vaihtoehtoisia tuloja.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  23. pekka kirjoitti 3.11.2010 kello 18:35

    Seppo S:

    Nykyinen hallitus perusteli 2008 hyvätuloisille suunnattuja veronkevennyksiä kannustettavuudella.

    Nämä erityisesti hyvätuloisille suunnatut verokevennykset ovat kyllä legendaa. 2008 veroasteikkoa alennettiin tasaiset 0,5% ja 2009 1,5% asteikon ala- ja 1,0% yläpäässä.
    Lisäksi on koko ajan suosittu pienituloisia nostamalla kunnallisverotuksen ansiotulovähennystä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  24. Paavo Häikiö kirjoitti 3.11.2010 kello 18:53

    Leppoistaminen ja voimaannuttaminen.

    Kaksi karmeinta keksittyä sanajohdannaista.

    Itse asiahan on vanha, jo muinaiset kreikkalaiset pitivät vapaana vain ihmistä, joka pystyi keskittymään ajatteluun työn tekemisen sijasta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  25. Artturi kirjoitti 3.11.2010 kello 18:59

    Tiedemies:

    Koska reaalikorot ovat nyt olleet jo vuosikaudet nollissa eikä inflaatio ole jyllännyt, tämä näyttäisi tarkoittavan sitä, että pääoma nyt vaan on halpaa.

    Milton Friedman

    “Low interest rates are generally a sign that money has been tight, as in Japan; high interest rates, that money has been easy.”

    Eli en lähtis veteleen ihan noin rohkeita johtopäätöksiä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  26. Pekka Taipale kirjoitti 3.11.2010 kello 19:04

    OS:
    >Suomessa tehdään asukasta kohden työtä suunnilleen
    >yhtä paljon kuin sata vuotta sitten. Pientiloilla
    >oli talvella hyvin leppoisaa.

    Rohkenen hieman epäillä näiden “tilastotietojen” vertailukelpoisuutta. Isäni syntyi torpparin lapsena alle sata vuotta sitten, ja jos lapsityövoiman puurtaminen aamusta iltaan ja torpparin tai pientilallisen jatkuva epävarmuus leivän riittävyydestä oli “leppoisaa”, olen mieluummin leppoistamatta. Tuo menneisyyden romantisointi perustuu mielestäni yksinkertaisesti tietämättömyyteen menneestä todellisuudesta, joka oli raakaa, armotonta työtä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  27. az kirjoitti 3.11.2010 kello 19:07

    tpyyluoma,

    Sinä olet aivan vapaa uskomaan, että kirurgi leikkaa yhtä monta potilasta 30 tunnissa kuin 50:ssä, tai bussikuski ajaa yhtä monta vuoroa, mutta pidän itselläni vapauden olla siitä eri mieltä. Yleistyksesi luovan työn vähentämisen nollamerkityksestä työn tuottavuuteen on hyvin rajallinen. Se ei yksinkertaisesti päde missään suuremmassa ammattikuvien otannassa, enkä usko sen pätevän tietyn rajan alitse luovassakaan työssä. Kirjailija esimerkiksi voi kirjoittaa aamusta iltaan saatuaan inspiraation ja koodari koodata.

    Tiedemies,

    Sinulla on varmaankin perusteesi nähdä asia siten kuin näet, mutta en näe mitään syytä muuttaa kantaani.
    Omiin silmiini perusteesi ovat hyvin köykäisiä. Ne ovat liian yleistäviä, eivätkä kosketa esimerkiksi Suomen ja suomalaisten yritysten asemaa kansainvälisessä kilpailussa sekä tämän pidemmän aikavälin vaikutuksia Suomen kansantaloudelle.
    Se, että Suomessa siirryttäisiin soininvaaralaiseen utopiaan/dystopiaan, ei tarkoita sitä, että muut olisivat halukkaita tekemään samoin. Tämä on hyvin keskeinen pointti mielestäni. Ranskan 35-tunnin työviikon kokeilu oli oman käsitykseni mukaan taloudellinen epäonnistuminen.

    Globaalien kulttuuristen kehityslinjojen (“jos kaikki tekisivät samoin”) esittäminen on taasen aika utopistista, ja sillä on lähinnä kuriositeettinen abstrakti merkitys, koska kaikki eivät tule toimimaan samoin.

    Vielä nollakasvusta. Se ei pidä yllä nykyistä elintasoa vaan johtaa asteittain yhteiskunnan köyhtymiseen. Nykyisen elintason ylläpitäminenkin edellyttää talouskasvua. Tämä on ihan taloustieteen perusteita. Ranskalainen intellektuaali on kyllä aika turha otus, tai ollut ainakin sitten 1700-luvun. Camus poikkeuksena.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  28. Johannes Hirvaskoski kirjoitti 3.11.2010 kello 19:29

    Talouskasvun kyseenalaistaminen on kovin eri asia kuin sen kieltäminen.

    Oleellista on havaita että kasvu ei voi jatkua fysikaalisista resursseista riippumatta. Toki kasvun ja resurssien käytön yhteyttä voidaan vähentää, mutta täysin immateriaalinen talouskasvu olisi jotain aivan muuta kuin mitä tarkoitamme nykyisin talouskasvulla.

    Tuottavuuden kasvu ei merkitse talouskasvua. Se vain merkitsee että pienemmällä inputilla saadaan suurempi output. Jos input pidetään samalla tasolla, talouskin kasvaa. Toisaalta sillä voidaan säästää resursseja, jos tyydytään samaan outputin määrään. – Mutta kun ei tulla tyytymään. Mikään data ei tue tätä. Tätä degrowth tutkijat ovat aika huolellisesti dokumentoineet. Tarpeet ja tarpeentyydytys määräävät outputin. Tarpeiden määrä kasvaa, kun väestö kasvaa ja väestön vaatimukset kasvavat. Tämä ajaa meidät (on ajanut jo) törmäyskurssille fysikaalisten resurssien kanssa.

    Talouskasvun kritiikki on ennenkaikkea sitä että koska väestö ja sen tarpeentyydytys ei voi enää kasvaa ilman fysikaalisten resurssien vakavaa liikakäyttöä, läntisen maailman julkisen talouden vajeiden tasapainotuksessa ei ole enää realistista uskoa kasvun ratkaisevan ongelmia. Tämä on ollut mahdollista tähän asti, mutta ei jatkossa. Toki kasvua voi vielä saavuttaa paikallisesti ja jonkin aikaa. Mutta BRIC – maiden suurten asukasmäärien tuleminen osaksi mukaan läntiseen kulutus- ja elintasoon seuraavien 10-20 vuoden kuluessa vie kasvun mahdollisuuden, nimenomaan kestävän kasvun mahdollisuuden.

    Talouskasvua ei tietenkään pidä kieltää, tai alkaa tavoittelemaan nollakasvua jollakin finanssi- saati korkopoliittisella toimella. Mutta julkisen talouden kestävyyttä ei voida vastuullisesti ja esimerkiksi eläkekeskustelussa relavanteilla aikajänteillä rakentaa talouskasvun varaan. On alettava näkemään ylikulutuksemme valtaisuus. Leppoistaminen on yksi keino asian ratkaisemiseksi, mutta muitakin tarvitaan. Työreformi saattoi olla yksi sellainen keino mutta se törmäsi ay-liikkeeseen. Asia on ehdottomasti enemmän kuin vain yksityishenkilöiden asennemuutosta.

    On jopa niin että tehokkuuden tavoittelu ei ole koko systeemin näkökulmasta enää relevanttia. Tehottomuus saattaa olla hyvästä, ei vähiten tehokkaaseen ja keskittyneeseen talouteen liittyvien riskien vuoksi.

    Varmuuden ja väärinkäsitysten välttämiseksi huomautan että talouskasvua tulee tavoitella edelleen, Suomessakin, mutta nyt on jo luotava skenaariot ja politiikka nollakasvun sekä miinuskasvun varalle. Eihän tämä ole poliittisesti vielä läpivietävissä, se on selvää.

    Olen aika vaikuttunut itsekin siitä että tarvitaan keskustalainen alkava poliitikko sanomaan tämä kaikki kokeneelle vihreälle poliitikolle. – Ehdotan Osmo sinulle julkista väittelytilaisuutta asiasta ja pyydän kaikkia tämän palstan aktiiveja paikalle. Missä ja milloin? Degrowth seminaari? Tuletko Osmo mukaan?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  29. Puolueeton tarkkailija kirjoitti 3.11.2010 kello 19:40

    Miksiköhän Suomen valtio (hallituspuolueet) vastustavat jyrkästi kaikkea leppoistamista?

    Miksi Suomessa vastustetaan kynsin ja hampain sitä, että poikkeuksellisen työttömyyden vallitessa lyhennettäisiin kaikkien työaikaa, sen sijaan, että erotetaan jotkut työttömiksi ja teetetään joillakin sellaiset määrät töitä, että terveys menee?

    Miksiköhän eläkkeitä pitää välttämättä myöhästyttää? Miksi ei anneta ihmisten jäädä eläkkeelle halutessaan ja makseta hänelle eläkerahat sen suuruisina, kuin hänelle kuuluu etukäteismaksujensa suhteen.

    Toisin sanoen, miksi saa halutessaan leppoistaa työelämäänsä? Onko kyseessä kateus vai pahansuopaisuus

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  30. JP kirjoitti 3.11.2010 kello 19:03

    “Kokonaistuotannon kasvu voidaan pysäyttää pysäyttämällä tuottavuuden kasvu.” Perimmältään vain tuottavuuden kasvu on luonut viime vuosisatojen ja kiihtyvän viime vuosikymmenten talouskasvun, sillä kuten Osmo kommentissaan toteaa, “Suomessa tehdään asukasta kohden työtä suunnilleen yhtä paljon kuin sata vuotta sitten.” Eikö se tarkoita, että työnteon määrä ei ole ratkaisevaa, lopultahan työntekoa voidaan lisätä kovin rajallisesti ja vain hetken aikaa?

    Mutta eikö tästä seuraa, että talous kenties pientä notkahdusta lukuunottamatta jatkaisi kasvuaan, vaikka työntekoa vähennettäisiin, jos vain työn tuottavuus paranee?

    Ihan vakavasti ottaen, miksi rähkiä, koska ei oma eikä isänmaamme hyvinvointi lopulta siitä näyttäis olevan kiinni? Työhön hiostetaan, kuten eläkeikiä nostamalla, koska kaikkialla kilpaillaan, niin valtioiden kesken ja valtion sisällä ihmisten kesken (kuin luonnossakin). Kaikki keinot tarvitaan, myös ahkerampi työnteko, jotta voidaan pärjätä kilpailijoille, vähitellen syrjäyttää ne ja ottaa suurempi valta. Mutta kilpailu jatkuu senkin jälkeen, koska aina syntyy uusia vallantavoittelijoita. Jos siinä kilpailussa häviämme leppoistamalla, huonosti meille käy, vaikka leppoistaminen olisi järkevää ihmiskunnan mittakaavassa.

    Mikä sitten parantaa työn tuottavuutta? Uudet keksinnöt ja niiden soveltaminen tuotantoon – muuta ei tarvittaisi. Suurempi luonnonvarojen hyväksikäyttö ja uusien löytyminen ovat nekin tuottavuuden kasvun seurausta. Viimeiset 20 vuotta ennen kaikkea tietotekniikan hyväksikäytön jatkuva lisääminen lienee ollut tärkein tekijä työn tuottavuuden kasvuun ja siten siis myös talouskasvuun.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  31. TomiA kirjoitti 3.11.2010 kello 19:34

    Juttuhan on niin, että seuraavien vuosikymmenien ensisijainen haaste on luultavasti väestönkasvu ja tarkemmin sanottuna se, että väestönkasvu kääntyy laskuun mahdollisimman pian. En ihan ymmärrä, miten leppoistaminen edesauttaisi tämän tavoitteen saavuttamista. Pidän pikemmin todennäköisenä, että talouskasvun hidastuminen maailman innovaatiokeskuksissa heikentää mahdollisuuksiamme.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  32. Tiedemies kirjoitti 3.11.2010 kello 19:43

    Az,
    minusta teet jonkinlaisen abstraktiovirheen, kun kuvittelet että siitä, että yksittäiset ihmiset vähentäisivät työntekoaan, seuraisi kansallinen maksutasekriisi.

    Ensinnäkin, on varmaankin totta, että jos siirryttäisiin pakotettuun 32 tunnin työviikkoon kaikille, niin se olisi todennäköisesti kansallinen katastrofi. Sensijaan on paljon elämäntilanteita, joissa ihmiset mielellään tekisivät vähän vähemmän töitä kuin nyt. Se, että yritysmaailmassa suhtauduttaisiin tähän suopeammin, voi olla utopiaa, mutta tällaisen käsityksen pitäisi voida lähteä yksittäistapauksista.

    Ensinnäkin, meillä AY-mafia hyvin tehokkaasti pyrkii estämään “epätyypillisiä” työsuhteita, eli työsuhteita, joissa tehdään vähemmän työtunteja tai hieman erilaisin järjestelyin kuin “normaalisti”. Tämä nähtiin esimerkiksi kuljetusalalla jokin aika sitten.

    Itse pidän näitä nollakasvu-juttuja yleensä aika typerinä, koska niihin liimataan usein kaikenlaista vasemmistolaista retoriikkaa ja jotain sellaista jolla yritetään saada muut maksamaan oma lekottelu. Tällaiseen ei tietenkään pidä lähteä.

    Minä jotenkin kuvittelen, että jokaisen yrityksen toimiva johto ja työntekijät tietävät jotenkin paremmin, miten yrityksen kilpailukykyyn vaikuttaa se, että jotkut sen työntekijät tekevät lyhyempää päivää, kuin esimerkiksi Osmo, Az, minä, SAK tai vaikka EK. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu jotenkin sellainen kauhean voimakas autoritaarinen käsitys, että jonkun pitää päättää kaikkien muiden puolesta jossain kabinetissa.

    Kuvittelisin, että leppoistamisen ensimmäinen perusedellytys – siis jos oletetaan että se voidaan tehdä tehokkaasti – on, että ihmiset noin yleensä voisivat neuvotella itselleen sopivia ratkaisuja, eikä mitään olisi ylhäältä ja ulkoapäin suljettu automaattisesti pois. AY-fascistit eivät sulata ajatusta siitä, että joku haluaa ehkä tehdäkin vain 6 tuntia päivässä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  33. mr.hoitsu kirjoitti 3.11.2010 kello 19:45

    Jep, tuo osmon kasitys 100 vuoden takaisista ajoista, hm… hymyilyttaa: pareen valossa runoa laulettiin, isa hissukseen vuoli kirveen vartta ja rukki hiljaa nurkassa hyrisi…

    Paataloa kannattaa lukea! (Iijoesta 2-3 ekaa) kirkastuu moni asia, ja ihan varmasti ainakin leppoistajien!

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  34. Osmo Soininvaara kirjoitti 3.11.2010 kello 21:25

    Käsitys työtuntien määrästä asukasta kohden on peräisin esimerkiksi tästä artikkelista, sivulta 35. Edellisen vuosisadan alussa työtunteja asukasta kohden olisi 850, 1940-luvun alussa noin tuhat ja nyt noin 770.
    http://www.vnk.fi/julkaisukansio/2004/j32-talouskasvu-ja-julkistalous/pdf/fi.pdf
    Seuraavilla sivuilla tämä on komponoitu. Työllistä kohden tehdään nyt vähemmän töitä, mutta työllisten osuus on kasvanut. Työllistä kohden vuotuisten työtuntien määrä on laskenut noin 2100:sta noin 1700:aan. Naisten työssäkäynnin yleistyminen on kompensoinut miesten työajan lyhentymistä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  35. Ville-Pekka Heikkilä kirjoitti 3.11.2010 kello 20:05

    Seppo S: “Minusta leppoistaminen kasvattaa työttömyyttä.”

    Mitä on tapahtunut kuluneen 100 vuoden aikana? Aineellinen kulutus on kasvanut moninkertaiseksi, mutta silti työttömyys ei ole kadonnut.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  36. Rotwang kirjoitti 3.11.2010 kello 20:29

    Ei kansainvälinen liike-elämä tai asiantuntija-alat vaadi 60+ tuntisia työviikkoja, itseasiassa nimenomaan asiantuntija-aloilla työajan kasvattamisen rajahyöty on laskeva.

    Väittäisin tuntevani aika hyvin erästä asiantuntija-alaa, jossa ihmisiin kohdistuu varsin kova meritokraattinen valinta. Ei siellä kansainvälisellä huipulla kyllä mitään 40 tunnin työviikkoja tehdä. Varsinkin uran kriittisimpinä vuosina 60+ tuntiset työviikot on kyllä ihan normaaleja.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  37. Jaakko Hirvonen kirjoitti 3.11.2010 kello 20:51

    Osmo: “Suomessa tehdään asukasta kohden työtä suunnilleen yhtä paljon kuin sata vuotta sitten. Pientiloilla oli talvella hyvin leppoisaa.”

    On muistettava myös, että 100 vuodessa kotityöt ovat vähentyneet huimasti. Näkemäni lukemat ovat USA:sta, mutta antanevat suuntaa Suomeenkin: Vuonna 1900: n. 60 tuntia, vuonna 1970 n. 20 tuntia viikossa. Olikohan per kotitalous.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  38. Olli Vihervuori kirjoitti 3.11.2010 kello 21:26

    Jos tehtävän työn määrää vähennetään, monessa ammatissa myös työn tuottavuus välttämättä laskee. Tämä johtuu monista luonteeltaan kiinteistä kustannuksista, kuten työntekijöiden kouluttamiseen kuluvasta panoksesta, joka silloin jakautuisi pienempään määrään tuottavaa työtä.

    Voisi ajatella, että työn tekemisen määrä on jokaisen henkilökohtainen päätös. Kokonaistuotannon määrä ja sen muutos eli talouskasvu muodostuu yksinkertaisesti näiden summasta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  39. Samuli Kaisis kirjoitti 3.11.2010 kello 21:39

    Tämä leppoistaminen tuntuu hyvältä ajatukselta.
    Itse tosin en näe että se olisi mitenkään mahdollista omassa tilanteessani.
    Kohtuullisen hyvätuloisena asiantuntijaesimiehenä koen, että jos leppoistaisin yhtään 50-60h/vko vauhtiani, hommista ei tulisi kohta yhtään mitään.
    Minusta tuntuu, että ollaan menossa leppoistamisesta kohti sen vastakohtaa: olet vastuussa ja töissä koko ajan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  40. Evert The NeveRest kirjoitti 3.11.2010 kello 21:41

    Jatkan talouskasvun turvaamiseksi työtä Isänmaan hyväksi elämäni hamaan loppuun saakka. Perustan yrityksen nimeltä Tmi Evert’s Escort Service.

    Vastaavia elättiläis-yrityksiä ja ammatteja on Suomi täynnään. Peltoakin on tukiaistuotannossa 2,3 miljoonaa hehtaaria, kun <0,6 miljoonaa hehtaaria riittäisi.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  41. tpyyluoma kirjoitti 3.11.2010 kello 21:48

    az, kirurgi on siitä erikoinen tapaus että kyseessä on korkeasti palkattu käsityöläinen ja minä olen siinä käsityksessä että kirjailija kirjoittaa keskimäärin muutaman tunnin päivässä.

    Rotwang, johtotehtävissä tehdään pitkää päivää siksi että homma on sitä että vähän kaikessa tarvitsee olla jotenkin luupissa, jos sitä haet takaa. En ajatellut tuollaisia tehtäviä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  42. Aarne kirjoitti 3.11.2010 kello 22:15

    Miksei laskeva rajahyöty saattaisi koskea myös taloutta kokonaisuutena. Kun kasvu on tarpeeksi nopeaa, yhden sukupolven aikana ihmiset voivat huomata, ettei “kolmas hampurilainen” enää teekään onnellisemmaksi. Kasvun hidastuminen olisi tavallinen talouden ilmiö, ja jatkossa tavoiteltaisiin vain sellaista kasvuvauhtia, mistä on optimaalinen hyöty yhden sukupolven eliniän aikana. Ehkä joskus voi tulla vaihe, missä lähes nollakasvu on optimi?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  43. Matti H kirjoitti 3.11.2010 kello 23:18

    Kirjoitin tästä aiheesta jo otsikkoon Katkerien kanava 27.10.2010 kello 20:23. Jäikö lukematta/ymmärtämättä?

    Oman työnteon leppoistaminen ei ole ratkaisu; jokainenhan on voinut tehdä sitä jo nyt – ja jotkut ovat tehneetkin ilman että sillä olisi ollut mitään vaikutusta kokonaisuuteen. Pitäisi leppoistaa toisia. Se on kuitenkin mahdotonta niin kauan kuin kilpailu taloudellisten resurssien hallinnasta on niin kovaa. Mitä kovempaa on kilpailu, sitä vähemmän se on leppoista.

    Kilpailun kovuus on puolestaan verrannollinen palkintojen suuruuteen. Mitä enemmän taloudellisia resursseja on voitettavissa eli ostettavissa, sitä kovempaa kilpailu niistä on.

    Ei kasvua tarvitse eikä voi rajoittaa. Sen sijaan lainsäädännöstä voidaan poistaa sinne varta vasten talouden kasvattamiseen tarkoitettuja kaupallisesti kiihottavia palkintoja, keinotekoisia resursseja, kuten patenttioikeudet ja tekijänoikeudet.

    Ei pitäisi olla vaikeasti ymmärrettävää – vaikka olisikin vaikeasti nieltävää.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  44. Mikko Särelä kirjoitti 3.11.2010 kello 23:28

    tpyyluoma: tuo leppoistamisen ongelma ei koske yhteiskuntaa yleisesti, eikä kaikkia aloja. Se koskee niitä aloja, joissa tekniikalla ollaan voitu kohtuullisen huonosti korvata ihmisiä. Toisin sanoen pääasiassa niitä aloja, joista valtio ja kunnat ovat vastuussa. Terveydenhuolto, opetus, lasten päivähoito ja niin edelleen.

    Osmo: kuulostaa siltä, että tilasto unohtaa niin kutsutun kotityön määrän. Kuten muut kommentoijat ovat jo kirjoittaneet, 1900-luvun alussa sitä oli paljon.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  45. Osmo Soininvaara kirjoitti 4.11.2010 kello 5:18

    Kotityö varmaankin puuttuu tästä. Mutta ei sinä kyllä ole kaikki. Pääosa ihmisistä eli hyvin pienillä tiloilla, joita ei voinut viljellä intensiivisemmin. Metsätöitä ei tuohon aikaan vielä ollut. Töitä oli paljon kesällä, mutta talvella vietettin joulua kolme viikkoa.
    Tehtaissa tehtiin melkein kolmetuhatta työtuntia viikossa, mutta tsaarin virkamiehet menivät töihin kymmeneki ja pääsivät kotiinkahdelta. Väliin mahtui tunnin ruokatunti.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  46. MR kirjoitti 3.11.2010 kello 23:48

    …Leppoistamista estää lähinnä asumisen kalleus
    … Siksi leppoistaminen onkin alkamassa perijäsukupolvesta, joka saa käyttöönsä velattoman asunnon.

    Olen elänyt siinä uskossa, että yleisesti ottaen perittävää varallisuutta on alkanut kertyä “keskiluokalle” viimeisen yhden – kahden sukupolven aikana. Ennen kaikkea vanhempien ja isovanhempien omistusasunnot ovat varallisuus, josta rakentuu yhä useamalle aidosti ainakin henkilökohtaisessa taloudessa merkittävää (perittävää) varallisuutta. Kun vielä ikäluokat ovat erikokoisia, niin seuraavien kymmenien vuosien aikana aika moni nyt keski-ikäinen (ja keskiluokkainen) henkilö saa merkittävän perinnön.

    Itseäni onkin mietityttänyt mitä tapahtuu sitten, kun suurten ikäluokkien asunnut tulevat seuraaville ikäluokille perinnöksi? Jos oma asunto on jo muutenkin silloin maksettu, voi aika moni valita todellisen varhaiseläkkeen?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  47. Joakim kirjoitti 4.11.2010 kello 0:56

    “Siksi leppoistaminen onkin alkamassa perijäsukupolvesta, joka saa käyttöönsä velattoman asunnon. Muiden pitää leppoistua jossain muualla kuin Helsingissä. Erityisen leppoisaa elämästä tulee, kun perii asunnon Helsingissä ja muuttaa vaikka Mikkeliin”

    Ei ole oikeudenmukaista, että jotkut saavat ison perinnön ja voivat siksi downshiftailla kun taas toiset eivät saa mitään ja joutuvat tekemään paljon töitä hankkiakseen edes jokseenkin tyydyttävän asunnon. Olisiko jo aika saada tähän muutosta?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  48. Pohtija kirjoitti 4.11.2010 kello 0:56

    Evert The NeveRestille: Valtion tuet ovat valintakysymyksiä esim. meitä on yli 5 miljoonaa ja silti lastentekoa tuetaan hienosti, vaikka varmasti pienempikin kansa joillekin riittäisi jos vain hänen veronsa olisi pienemmät.

    Tähän mennessä vaan on “poliittisesti” ajateltu että tärkeintä on: turvattu yhteiskunnan jatkuvuus lapsissa ja varmasti tarpeeksi ruokaa heille. Toisinkin voi toiset toki asiat ajatella.

    Kirurgiasta sitten sattui silmääni: http://yle.fi/alueet/turku/2010/05/robotti_syopien_kimppuun_turussa_1713350.html ja kommentti “Leikkaukset kuitenkin nopeutuvat, mikä vaikuttaa jonoja lyhentävästi”.
    Nyt varmaan ainakin osa (ainakin näistä Turun) kirurgeista ehtiikin leikata yhtä monta potilasta 30:ssä tunnissa kuin 50:ssäkin tunnissa? Robotti taas ei vaadi palkkaa eli toivottavasti kirurgi voi sitten ottaa samalla palkalla tuon 20 tuntia leppoisammin.

    Toki jos vaatimustaso elämässä itsellä kasvaa, niin ei se ahneuttakaan ole että haluaa/joutuu ahkeroimaan eikä voi harkitakaan leppoisampaa oloa – tosin heistäkin jokainen ottaa Suomessa siitä kaiken leppoisasti takaisin eläkkeellään, kun kaikkialla maailmassa ei tätä ihmisen toimettomuuden tuottamatonta joutoaikaa tunneta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  49. J kirjoitti 4.11.2010 kello 3:22

    Leppoistaminen on minusta miellyttävä suomennos ärsyttävälle anglismille downshifting.

    Kannatan luonnollisesti ajatusta ja päämäärää: oma kokemukseni on, että kun leppoistin työviikkoni viime vuonna nelipäiväiseksi ihan vain pyytämällä 20 % palkanalennusta, elämänlaatuni parani huomattavasti. Sitten otin asuntolainan ja taas painetaan pitkää päivää… Mikään ei kuitenkaan hajonnut tehdessäni vähemmän, vaikka toki tutkijan työssä on tilanne on ehkä keskimääräistä helpompi tässä suhteessa. Ennen kaikkea jäi fiilis, että parempi elämänlaatu on kiinni ennen kaikkea asenteesta kiinni. Omasta, että uskaltaa kävellä paineita vastaan, ja työympäristön, joka näkee käsittämättömänä sen että joku ei halua tienata aina vain enemmän.

    Mitä lääkäreihin tulee, niin käsittääkseni ammattikuntaa pidetään poikkeuksellisen vahvalla ammattijärjestöllä keinotekoisen pienenä sekä kysynnän että liiton voiman takaamiseksi. Pyrkijöitähän on niin paljon, että karsimisella ei ole paljoakaan tekemistä sen kanssa että etsittäisiin soveltuvia isosta joukosta soveltumattomia. Pikemminkin hakijoiden karsinta on keinotekoista kiusaamista, koska jotenkin ne onnekkaat pitää saada arvottua kaikkien ihan kelvollisten joukosta. Monessako kriittisessä ammattiryhmässä olisi oikeasti ongelma jos yksittäiset ihmiset tekisivät vähemmän? Minne oleellisiin töihin ei saataisi lisää tekijöitä jos taakkaa jaettaisiin useammalle?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  50. az kirjoitti 4.11.2010 kello 7:30

    ”SOININVAARALAISUUDEN” KRITIIKKI

    Suomen vuosittaisen talouskasvun ”leppoistuminen”/”leppoistaminen” vaikkapa yhdellä prosenttiyksiköllä voi tuntua pieneltä, mutta sen kumulatiivinen vaikutus vuosikymmenten mitassa johtaa siihen, että suomalaisten ostovoima, verokertymä ja palkkataso jäävät runsaasti jälkeen kilpailuhenkisemmistä maista. Koska globaalissa taloudessa hintataso pyrkii kuitenkin olemaan uniformaali (lähinnä miinus kuljetus/matkustuskustannukset), tällä on drastisia seurauksia hyvinvointiyhteiskunnalle. Kyse ei ole vain ”krääsän” tai ”roinan” määrästä. Suomen kyky houkutella koulutettua työvoimaa tulee vaikeutumaan. Suomen kyky pitää omaa koulutettua työvoimaansa kotimaassa tulee vaikeutumaan. Rikkaammissa maissa maksetaan korkeampaa palkkaa, ja sinne varmasti lähtevät monet osaajat. Myös lääkärit sekä terveydenhoitajat, joista länsimaiden ikääntyessä tulee olemaan runsaasti kysyntää.
    Verokertymän rapistuminen rampauttaa hyvinvointivaltiota ja vaikeuttaa sen funktioiden täyttämistä. Julkisen sektorin töihin kouluttautumisen houkutus alenee. Seurauksena mm. opetuksen tason lasku ja krooninen pula välttämättöminä pidetyistä palveluista tai niissä edellytetyn vaatimustason lasku.

    Suomalaisten kuluttajien suhteellisen ostovoiman alentuminen estää mahdollisuuksiamme päästä osallisiksi uusien tuotteiden hyödyistä niiden tullessa markkinoille. Kyse ei ole vain lastenhuoneen sadannesta muovisesta robotista tai nukesta. Ehkäpä bio- ja geenilääketieteen edistymisen seurauksena voidaan vuonna 2040 tarjota hoitoja, jotka esimerkiksi silloiselle 50-vuotiaalle tarkoittavat jäljellä olevan eliniänodotteen pidentymistä useammalla vuosikymmenellä. Nämä hoidot ovat erittäin kalliita, niitä antavat vain hyvin korkeasti koulutetut ammattilaiset ja heidän taustallaan olevat kalliit resurssit. Se mihin ihminen tyytyy ja on onnellinen on suhteellista. Ihminen on tyytyväinen suhteessa siihen, mitä hän voi kuvitella/toivoa olevan ulottuvillaan.
    Kännykkää, tietokonetta, internettiä tai keskuslämmitystä ei kaipaa, jos niistä ei ole tietoinen. Jos niistä on tietoinen, niin toivoo olevan käytettävissään sen verran talouskasvun tuomaa varallisuutta, että näihin hyödykkeisiin on ostovoimaa. Sama tulee olemaan suhtautumisemme tulevaisuuden vastaaviin innovaatioihin. Toivomme, että meillä tulee olemaan niihin varaa.

    Mikä olisi ostovoimamme nykyisten hyödykkeiden suhteen, jos olisimme Suomessa aloittaneet ”soininvaaralaisuuden” vuonna 1970 ja edellisten 40 vuoden talouskasvumme olisi ”leppoisasti” ottaessa ollut paljon tapahtunutta vähäisempää? Mikä olisi tämän hetken kykymme pitää maassa kouluttamiamme lääkäreitä tai hoitajia? Olisiko meille tullut Nokiaa? Kadehtisimmeko naapureidemme elintasoa ja sitä mihin heillä on varaa? Olisimmeko kansana ja ihmisinä onnellisempia? ”Leppoistaminen” ei ole vain kysymys hetken lungimmin ottamisesta yksilön perspektiivissä, vaan kumulatiivisena kehityksenä paljon suurempien mittakaavojen ja merkitysten kysymys.

    Se, mitä voisimme hypoteettisesti kuvitella soininvaaralaisuuden meiltä vieneen vuosien 1970-2010 kehityksessä suhteessa nykyiseen, sen soininvaaralaisuus tulisi hypoteettisessa skenaariossa meiltä viemään 2010-2050, jos monien muiden maiden ihmiset päättäisivät kuitenkin jatkaa talouskilpailuaan. Eikä ole meidän estettävissämme, että he niin tekevät.

    Samat argumentit pätevät, jos EU lähtisi yhteisellä päätöksellään toteuttamaan maanosan laajuista downshiftausta ja Yhdysvallat ei niin tekisi. Koulutettu työvoima, lahjakkaimmat yksilömme vuotaisivat Yhdysvaltoihin. Teknologinen osaaminen keskittyisi yhdysvaltoihin, sillä se vaatii suuria pääomia, ja huiput haluavat maksimoida markkina-arvonsa. Eivät he ole 1900-luvun alun mukamas-laiskoteltujen talvien myyttisiä idealisteja.

    Tällöin tapahtuisi aivan sama kehitys Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä, kuin aiemmassa kuvauksessa Suomen ja muiden länsimaiden välillä. Teknologinen kehitys tapahtuisi pääosin Yhdysvalloissa, ja sen hedelmien hinnat määräytyisivät Yhdysvaltojen markkinoiden tuotantokustannusten perusteella. Vain rikkailla eurooppalaisille olisi alhaisemman varallisuutemme johdosta varaa. Eurooppalaisten onnellisuus ja hyvinvointi vähenisivät radikaalisti, kun eurooppalaiset eivät pystyisi saavuttamaan erilaisia hyvin houkuttelevia tuotteita, joita näkisivät amerikkalaisen keskiluokan kuluttavan. Olisitko 1990-luvulla vaihtanut 5 tuntia vähemmän työtä viikossa siihen, ettei sinulla olisi ollut varaa silloisiin alussa korkeisiin internet-hintoihin? 5 tuntia vähemmän työtä viikossa siihen, ettei sinulle ehkä ole varaa tulevaisuuden ”tietokoneeseen” tai ”keskuslämmitykseen” tai ”AIDS-lääkkeisiin” niiden tullessa markkinoille? Vieläkö muistuu, mitä maksoivat ensimmäiset kännykät? Tai mitä maksoi yksinkertainen videonauhuri vuonna 1970?

    Talouskehityksen laittamista syntipukin asemaan on vaikea ymmärtää muutoin kuin sosialismin antirationaalisena perintönä länsimaisessa yhteiskuntafilosofiassa. Talouskehitys mittaa tehokkuuttamme tuottaa sitä, mitä kuluttajina pidämme arvokkaana. Tämä on kulttuurinen kysymys. Hyvin erilaisilla kulttuurisilla preferensseillä esimerkiksi tehotuotetun lihan kysyntä olisi jo nyt alamaissa. Erilaiset ympäristölliset ja sosiaaliset (ulkoiset) kustannukset näkyisivät tuotteiden hinnoissa ja kulutustottumuksissamme. Silloin parhaimmillaan talouskasvu voisi mitata sitä, kuinka tehokkaasti parannamme maailman tilaa.

    Tämä on tietysti utopistista, mutta siinä on yksi tärkeä tiedostettava totuutensa. Erilaisten ympäristöllisten ja sosiaalisten arvojen ”marginaalihyöty” kasvaa sitä todennäköisemmin, mitä tehokkaammin markkinat pystyvät tuottamaan niitä tärkeämpinä pitämämme kulutuksen. Ympäristöarvot nousevat esille vasta kun meillä on niihin varaa. Mitä pienempi osuus tuloistamme riittää maksamaan tietokoneen, keskuslämmityksen ja geenilääketieteellisen eliniän pidentämisen, sitä enemmän jää potentiaalisia resursseja ympäristönsuojeluun. Totuus on, että emme laajempana maailmana tule laittamaan tällaisia kulutusarvoja ympäristön edelle kuin joko äärimmäisessä hädässä (milloin on liian myöhäistä) tai sitten diktatuurin alaisena.

    Siksi talouskasvu on keskeisen tärkeää myös ympäristön ja sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta. Talouskasvun vahvuus on suorassa yhteydessä teknologisen kehityksen nopeuteen. Teknologinen kehitys on suorassa yhteydessä kykyymme tuottaa tehokkaammin ja vähemmin resurssein itsekkäissä intresseissämme oleva ensisijainen kulutus.

    Talouden voimakkuuden ja tämän kulutuksen erotus on käytössämme oleva vapaan yhteiskunnan realistinen resurssi suojella ympäristöä, antaa kehitysapuun, syödä eettisemmin.

    Teknologinen kehitys tulee myös tarjoamaan ratkaisukeinoja moniin näistä ns. globaaleista ja eettisistä ongelmista. Tämä teknologinen kehitys tulee toteutumaan sitä nopeammin, mitä vahvemmin talous kasvaa.

    Talous kasvaa sitä vahvemmin, mitä ahkerammin teemme työtä ja mitä vahvempia insentiivejä lahjakkaille yksilöille on innovaatioita tuottaa talouden edistämiseksi. Siten ”leppoistaminen”, tosiasiassa, on ei vain hyvinvoinnille vaan myös ympäristölle ja mm. eläintenoikeuksille haitallista.

    Kysynnän ja sitä kautta laajemman globaalin talouskehityksen preferensseihin vaikuttavassa arvojen ristiriidassa talouden vahvuus tulee olemaan valtaa. Siten on toivottavaa, että Eurooppa olisi Yhdysvaltoja vahvempi taloudellisesti. Koska Eurooppa on moraalisempi. Siten on toivottavaa, että länsimaat olisivat vahvempia nouseviin talouksiin kuten Kiinaan nähden, koska länsimaat ovat huomattavasti moraalisempia.

    Mahdollisimman vahva talouskasvu on välttämätöntä niin yhteiskuntana oman pidemmän aikavälin onnellisuutemme kuin laajemman maailman ja ympäristön hyvinvoinnin näkökulmasta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  51. Osmo Soininvaara kirjoitti 4.11.2010 kello 8:07

    En ymmärrä az:n kirjoitusta lainkaan. Vaikka Japani on ollut nollakasvussa 20 vuotta, siellä ovat vinyylilevysoittimet vaihtuneet digitaaloisiin vastineisiinsa. Miksi me jäisimme osattomaksi maailmalla tapahtuvasta teknologian kehityksestä sillä, että tyydymme pienempään määrään. Jos kansainvälisen lääketehtaat kehittävät uusia lääkkeitä, miksi me ostaisimme niiltä vanhoja vain siksi, että otamme vähän iisimmin? En kertakaikkisesti ymmärrä syy- ja seuraussuhteita.
    Käsitys siitä, että jäämme työpanoksen pienentymisen vuoksi prosentin kasvusta jälkeen siitä mitä se voisi muuten olla, on mahdollinen jonkin aikaa.
    Jos vähennämme keskimäärin työpanosta prosentilla vuodessa – tätähän kasvun jääminen prosentin jälkeen osapuilleen tarkoittaa – työaika olisi vuonna 2050 kyllä aika lyhyt.
    Työaikamme on nyt neljänneksen pidempi kuin Hollannissa. Onko Hollannissa tapahtunut kaikki se kammottava, jota työajan lyhentäminen Suomessa aiheuttaisi?
    Jos työn tarjonta pienenee prosentilla vuodessa, BKT tuskin jää tämän takia prosentin jälkeen kasvu-urastaan. Luulisi markkinoiden hoitavan pois vähemmän tarpeelliset tehtävät ennen tarpeellisimpia.
    Mutta ennen kaikkea. Tämä leppoistaminen on ihan vapaaehtoista. az saa tehdä työsuojelulainsäädännön puitteissa ihan niin paljon työtä kuin haluaa ja täyttää talonsda kaikella krääsällä. Mitä hänelle kuuluu se, jos muut tavoittelevat elämässään jotain muuta?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  52. Artturi kirjoitti 4.11.2010 kello 8:49

    Mun mielestä tässä on nyt kommunikointiongelma, eli siis Osmo ja az puhuvat keskenään eri asioista.

    Osmo ei kai väitä, että leppoistuminen tarkoittaisi sitä, että ihmiset laskis elintasoaan, vaan pelkästään sitä, että elintason noususta yhä isompi osa menis vapaa-ajan kasvattamiseen materiaalisen hyvinvoinnin sijaan.

    Tähän luultavasti liittyy markkinoilla vaihdettavien asioiden supistuminen, eli BKT:n kasvunopeus pienenee, mutta se ei tarkoita sitä, että ihmisten hyvinvoinnin kasvaminen hidastuis tippaakaan.

    Talousjärjestelmä ei riipu mitenkään BKT:n kasvusta. Jos talousjärjestelmä tuottaa koko ajan enemmän ja enemmän hyvinvointia, niin se on ihan sama jakautuuko se hyvinvointi siihen osaan mitä BKT mittaa vai johonkin toiseen osaan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  53. Juanito kirjoitti 4.11.2010 kello 8:51

    ” Missähän kansantaloudessa on ruuvi, jolla kasvu pysäytetään”

    Kasvu on keino millä saavutetaan jotain, ei voi olla päämäärä. Taloudelliseen kasvuun sekoitetaan taloudellinen kehitys ja kasvu. Mielestäni se on väärin. Ei ole sama asia tulla isommaksi kuin tulla erilaiseksi, paremmaksi. Kehitys voi sisältää mitä H. Daly kutsui ”Stady State Economy”. Kehittyvä mutta ei kasvava talous. Tämä pitäisi tapahtua maailman laajuisesti, se että yksi tai kaksi maita niin tekevät se on itsemurha. Eli vaatii syviä rakakenteellisia muutoksia, taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia.

    ” Kokonaistuotanto on karkeasti työn tuottavuus kerrottuna työn määrällä.”

    Jos työ tehostuu, enemmän tuottavuutta, parempi tulos, vähemmän työtä, en näe ongelmaa.

    ” Toinen vaihtoehto on tehdä työtä vähemmän. On vähän hankala sanoa alipalkatulle köyhälle, että siirry osapäivätyöhön ja kuluta vieläkin vähemmän.”

    Vaihtoehto olisi jakaa maailman lounnonresurssit tasapuolisesti maailman asukkaiden kesken niin että voisivat vaihtaa, tehdä kauppaa, samalla tavalla kuin tehdään päästökaupalla. Se olisi oikea vapaakauppa kun kaikki ovat samassa lähtöpisteessä ja lisäisi mahdollisuuksia kaikille, nimenomaan koulutusmahdollisuuksia.

    Yksi perusongelma tässä maailmassa on ”rikkauksien” jako. Se ei vaan toimi että lunnonresurssit saavat kayttöön vaan ne jotka osaavat niitä hyödyntää tai ne joiden maassa ne esintyy. Poliittinen, kulttuurinen maailman jako ei auta poistamaan köyhyyttä samoin kun ei myöskään kasvava ero rikkaitten ja köyhien välillä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  54. tcrown kirjoitti 4.11.2010 kello 10:18

    az:n kirjoitus on pitkä, ja kommentoin vain kahta kohtaa, vaikka siinä kyllä oli muutama muukin epäselvä kohta.

    Talous kasvaa sitä vahvemmin, mitä ahkerammin teemme työtä ja mitä vahvempia insentiivejä lahjakkaille yksilöille on innovaatioita tuottaa talouden edistämiseksi.

    Tässä on oletettu, että ihmiset saataisiin rahalla (tai taloudellisella hyvinvoinnilla) motivoitua tekemään enemmän ja/tai parempaa työtä. Ei niin yllättävästi, asiaa on tutkittu. Hetki sitten linkkasin tänne mainion youtube-pätkän aiheesta, laitetaan uudestaan:

    http://www.youtube.com/watch?v=u6XAPnuFjJc

    Eli todellisuudessa ihmisiä kannustaa oppiminen, se, että saa itse määrätä omasta työstään ja se, että työllä on “tarkoitus”. Ja noihin nimenomaan päästäisiin leppoisammassa yhteiskunnassa paremmin kuin vähemmän leppoisassa. Karrikoiden, vähemmän leppoisassa yhteiskunnassa missä sosiaalinen normi on tehdä maksimaalinen määrä rahaa, lahjakkaimmat päätyvät työskentelemään sata tuntia viikossa investointipankkeihin rakentamaan asuntolainainstrumentteja tai patenttilakimieheksi valvomaan, että kukaan ei vahingossakaan pääsisi kehittämään mitään paremmaksi, kun leppoisammassa yhteiskunnassa näille lahjakkaimmille voisi jäädä aikaa tehdä vaikka jotain hyödyllistä.

    (Jos riviesi välistä on luettavissa, että IP-oikeudet kuuluvat näihin hyviin kannusteisiin, haastan sinut löytämään edes yhden peer-review-tutkimuksen, jossa on edes jotain näyttöä siitä, että IP-oikeuksien kiristäminen on kasvattanut innovaatioiden määrää.)

    5 tuntia vähemmän työtä viikossa siihen, ettei sinulle ehkä ole varaa tulevaisuuden ”tietokoneeseen” tai ”keskuslämmitykseen” tai ”AIDS-lääkkeisiin” niiden tullessa markkinoille?

    Todettakoon alkuun, että minä olen työhistoriani aikana harrastanut leppoistamista silloin tällöin eri tavoilla.

    Ensin ottaisin tähän yksilönvapausargumentin. Millä oikeudella sinä yrität tulla sanomaan, että minä en saa ottaa kuukauden palkatonta vapaata, jose se työnantajalle sopii, ja koen saavani vapaasta enemmän iloa kuin raatamisesta?

    Toiseksi pyytäisin suhteellisuudentajua. Todella suuri osa keskituloisen suomalaisen tuloista menee enemmän tai vähemmän tarpeettomaan krääsään, mikä nyt vain sattuu olemaan kivaa omistaa tai kokea. Se, että tulevaisuudessa syntyisi jokin tuote, johon minulla ei olisi varaa, koska olen joskus ollut palkattomalla lomalla, mutta pystyisin sen ostamaan, kun palkattoman loman sijaan olen tehnyt enemmän töitä (ja todennäköisesti ostanut niillä rahoilla kotiin enemmän krääsää), on täysin mieletön oletus. Niin kauan kuin tuo leppoistaminen menee ihmisten omilla ehdoilla, se tasapainottuu kyllä muun maailman talouskehityksen kanssa. Sitten kun “leppoistaminen” tapahtuu pakolla (Argentiina), meillä on käsissä ongelma.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  55. Johannes Hirvaskoski kirjoitti 4.11.2010 kello 10:45

    Artturi oikeassa siinä että työn määrän vähentäminen vähentäisi taloudellisen vaihdannan volyymia, eli BKT:ta. – Mutta tarkoittavatko muut tällä palstalla talouskasvulla vaihdannan volyymia rahassa mitattuna? Osmo taitaa puhua tuotannosta ja tuotannon kasvusta. Mutta Artturi itsekin puhuu synonyymeina BKT:n kasvusta, elintason kasvusta, jopa hyvinvoinnin kasvusta. – Ollaan jo aika sekaisin siitä mistä puhutaan.

    Talouskasvua on syytä kritisoida nimenomaan silloin, kun määritellään talouskasvuksi BKT:n kasvu. Silloin puhutaan taloudellisen vaihdannan volyymista. Se ei voi kasvaa pelkästään immateriaalisesti. Tai, jos määrittelemme talouskasvuksi myös täysin immateriaalisen rahassa mitattujen arvojen kohoamisen, puhumme pyramidipelistä.

    Hyvinvoinnin kasvua ei degrowth ajattelussa ymmärtääkseni kukaan kritisoi.

    Az oikeassa siinä että talouskasvun hidastaminen tai jopa vakaaseen talouteen (steady state economy, johon joku viittasi) ohjaaminen ainoastaan yhdessä kansantaloudessa suhteellisesti kurjistaisi ao. kansakuntaa. – Osmon kirjan juuri luettuani on vaikea ymmärtää miksi Osmo ei ota tätä az:n argumenttia todesta.

    Matti H:lla on hyviä esimerkkejä siitä miten talouskasvuun ja sen vauhdin edellytyksiin voi vaikuttaa poliittisesti. Tässä voisi viitata myös esimerkiksi mainonnan rajoittamiseen.

    Tällainen luonnollisesti tulisi vaikuttamaan innovaatioihin, hidastamaan niitä, ja leikkaamaan materiaalista hyvinvointiamme. Mutta planeetan fysikaalisten resurssien näkökulmasta tämä juuri onkin hyväksyttävä. Innovaatiot, jotka johtavat luonnonvarojen käytön tehostamiseen eivät johda luonnonvarojen käytön vähenemiseen, vaan niiden käytön lisääntymiseen, niin kauan kuin tarpeentyydytyksessä on valtavat tasoerot ja kysyntäpotentiaalia on seitsemän miljardin ihmisyksilön verran. Toki tähän kysyntään on inhimillisesti vastattava, mutta ei länsimaiden elintason asteelle saakka.

    Kaikkien on luovuttava jostakin. Tässä mielessä leppoistaminen on oleellinen osa tulevaisuuden ihmisen käyttäytymistä.

    Ja taas; korostan että mikään kansantalous ei voi tehdä kasvun leikkaamista yksin ja että Suomen näkökulmasta meidän on tavoiteltava talouskasvua. Silti meidän pitää varautua pitkällä tähtäimellä kasvu-uran saavuttamatta jäämiseen. Aivan reaalisena vaihtoehtona. J.M. Korhonen toisessa ketjussa hyvin kuvasi kasvun leikkaantumisen mekanismin. Resurssien ehtyminen (ei loppuminen) tekee niiden hinnoista kovassa kysyntäpaineessa volatiileja ja johtaa talousshokkeihin.

    Vielä kerran tiivistäen: kasvu ei vaarannu siksi että ei olisi kysyntää. Kasvu vaarantuu siksi että tarjonta tulee leikkautumaan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  56. juha kirjoitti 4.11.2010 kello 10:50

    Maallikkona tekee mieli huomauttaa, että tasaisen nollakasvun ylläpito voi olla yhtä vaikeaa kuin vaikka tasaisen +10% kasvun ylläpito.

    Luulisin, että lama voi iskeä nollakasvuun samalla tavalla kuin muutenkin. Jos laman jälkeen jatketaan nollakasvua, ollaan alenevilla portailla.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  57. IJ kirjoitti 4.11.2010 kello 10:56

    Leppoistamisen vaikutuksista verojärjestelmään ja julkiseen talouteen olisi kyllä keskusteltava enemmän. Varsinkin progressiivisen tuloveron maassa valtio kärsii merkittävästi palkanalennuksista, joko reaalisista, tai palkan kasvunopeuden pienenemisestä. Toisaalta julkisen vallan vastuut eivät ole pienenemään päin – itse asiassa leppoistamalla hyvätuloinenkin voi päästä nauttimaan julkisen vallan tuista asumisesta tulotukiin – sen sijaan että rahoittaisi niitä muille.

    Sairaanhoito, koulutus ym. eivät tehostu samaan tahtiin kuin teollisuus, kuten jo aiemmin on huomautettu. Jos julkisen vallan kulutus pysyy vakiona, niin leppoistaminen tarkoittaa veroasteen nousua. Joko verot kaivetaan kansasta kulutusveroina, tai sitten tuloveroina. Jälkimmäinen työntäisi yhä useampia leppoistamaan itsensä, joten se ei ole vaihtoehto. Edellinen taas tekisi tavaran kalliiksi köyhimmillekin, joten se toisaalta toimisi jonkinlaisena hidasteena leppoistumiselle.

    BKT:tä voi toki kritisoida, mutta se kuvaa verotettavan (tuotannollisen) rahaliikenteen määrää. BKT:n kasvu näkyy julkisen vallan verotulojen kasvuna, mutta erilaiset onnellisuusindeksit eivät tuota lisää rahaa.

    Jos ryhdytään leppoistamaan, pitäisikö sosiaalitukia sekä julkisen sektorin työntekijöiden palkkoja ryhtyä laskemaan?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  58. Johannes Hirvaskoski kirjoitti 4.11.2010 kello 11:01

    Vielä Az:lle

    Näkemyksesi on johdonmukainen ja pitää yhtä havaintojen kanssa; siis se että ihmisen itsekkyys ja oman kulutuksen ensisijaisuus ehkäisee käytännössä kokonaisuuden edun kannalta ajattelemisen ja resurssien kestävän käytön. Että demokraattinen prosessi ei onnistu viemään läpi muutoksia, joissa ihmiset joutuvat luopumaan, vaan tarvitaan diktatuuri tai tilanne jossa kriisi on jo kaikkien silmien edessä.

    Tätä vastaan on vaikea asettaa muuta kuin ihanteensa. Uskon toisaalta myös että nyt kun ulkoistamisen mahdollisuudet alkavat olla laajasti käytetty, rajaseutuja ei ole ja systeemi sulkeutuu, myös tiedostaminen paranee.

    Päivänpolitiikan yläpuolelle pitäisi saada luotua keskustelukulttuuri, jossa keskityttäisiin ehdottomasti pitkän aikavälin ongelmiin. Osa ratkaisua on konsensusajatteluun palaaminen ja lyhyen tähtäimen “vaihtoehtojen” etsimisestä pidättäytyminen. Vaalit eivät ole “muutosta” varten vaan sitä varten että eri näkemykset saavat painoarvonsa verran sanansijaa maan kehittämisessä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  59. Kari Koskinen kirjoitti 4.11.2010 kello 11:06

    Artturi:

    Talousjärjestelmä ei riipu mitenkään BKT:n kasvusta. Jos talousjärjestelmä tuottaa koko ajan enemmän ja enemmän hyvinvointia, niin se on ihan sama jakautuuko se hyvinvointi siihen osaan mitä BKT mittaa vai johonkin toiseen osaan.

    Tähän ehkä etäisesti liittyen, mutta varsinaiseen aiheeseen hyvinkin tiiviisti (ja moneen muuhunkin, jota täällä on aiemmin puitu mm. se sähköinen kirja), olen viime aikoina lueskellut Yochai Benklerin teosta Wealth of the Networks, jossa käsitellään nimenomaan sitä ilmiötä, jossa toiminta siirtyy ns. “perinteisen kaupankäynnin” ulkopuolelle ja tuottaa asioita, jotka tuottavat huimia määriä hyvinvointia, vaikka eivät sinällään näkyisi BKT:ssä millään tavalla ja joista tekijöille ei varsinaisesti makseta mitään.

    Esimerkkejä tästä olisivat esimerkiksi Wikipedia, Linux tai vaikkapa tämä blogi 🙂

    Suosittelen lämpimästi. Asiaan tietenkin kuuluu, että ko. teos on saatavissa ilmaiseksi. Täältä:
    http://cyber.law.harvard.edu/wealth_of_networks/index.php?title=Download_PDFs_of_the_book

    Kari

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  60. Spoileri kirjoitti 4.11.2010 kello 12:02

    Huomisen talouskasvu on vakuutena tämän päivän veloille. Koska raha on velkaa, josta maksetaan korkoa, kasvun hyytyessä pitkäksi aikaa tai pysyvästi moni asia mietitään uusiksi. Jos katselee esimerkiksi kotitalouksen lainakannan kasvua viimeisen kymmenen vuoden ajalta, ei ole vaikea nähdä, mistä saman ajan muutaman prosentin vuosittainen BKT:n kasvu on revitty. Miten poliittinen järjestelmä kestää, kun kahden auton nurmijärveläisasuminen ja sen jalopuiset keittiötasot ulosmitataan?

    Nykyinen elintaso on seurausta fossiilisen energian valjastamisesta lyhyen tähtäimen etujen tavoitteluun: monia asioita on voitu koneista ja automatisoida, ja ihmiset ovat voineet erikoistua. Jos kuitenkin geologeja on uskominen, halvat energialähteet (erityisesti öljy) on käytetty, ja edessä on heikkenevän tuoton kehä: energian tuottamiseen menee jatkuvasti enemmän energiaa. Näin kaikki tuottaminen, kuljettaminen, kuluttaminen ja loppusijoittaminen on kalliimpaa energiassa ja sitä kautta oravannahoissa, dollareissa ja pullonkorkeissa. Uskoakseni tästä seuraa, että keskimäärin ihmisen kyky vaihtaa facetimea ja powerpointteja kulutushyödykkeisiin heikkenee.

    Ilman globaalia tiukkaan kytkeytynyttä talousjärjestelmää moni meistä olisi täysin hyödytön. Sama järjestelmä on monella tapaa kestämätön. Jos ja kun geologiset tosiasiat hinnoittelevat itsensä tuotteisiin, emme koe maailmanloppua, mutta monista nyt itsestään selvistä eduista lauletaan enää kaihoisasti. Leppoistaminen on niistä yksi.

    Toki niukkuus on koskeva eri ihmisiä eri tavoin. Jotkut istuvat pergolan alla nautiskellen chiantia.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  61. Tiedemies kirjoitti 4.11.2010 kello 12:14

    Disclaimer alkuun: En pidä nollakasvu-, degrowth-, leppoistamis-, jne ideologioita kovin mielekkäinä. Niihin ladataan aivan liikaa sellaista kollektivismia, joka on oikeasti haitallista kaikille.

    Olen kuitenkin jyrkästi eri mieltä yllä esitetyistä väitteistä, joiden mukaan tuottavuuden kasvun laajamittainen osittainen ulosmittaaminen kulutuksen sijaan vapaa-aikana, olisi jotenkin kansakuntaa “kurjistava” tekijä. Kritiikki, jonka mukaan nykyinen vero- ja palvelujärjestelmä soveltuu huonosti siihen, että ihmiset laajamittaisesti alkavat lyhentää työaikaansa palkankorotusten sijaan, on osin aiheellista, mutta väärin suunnattua. Kritiikin pitäisi kohdistua verojärjestelmän heikkouksiin, siihen, että palvelut ovat ylimitoitettuja ja subventiot väärin kohdennettuja jne.

    Kritiikki on kuitenkin täysin väärin kohdistettua, ja Az:n argumentti on rikki. Jos ihmiset kuluttavat jo nyt kaiken, niin kulutuksen vähentäminen samassa suhteessa kuin tuottamista vähennetään, ei vaikuta kerrassaan mitään kykyyn hankkia tulevaisuudessa jotakin hyödykkeitä. Huoli olisi aiheellinen, jos meillä olisi positiivinen säästämisaste, joka alenisi leppoistamisen myötä.

    Jos eletään “kädestä suuhun”, niin olennainen muuttuja ei ole BKT, vaan keskimääräinen tuottavuus, koska jos haluamme, että meillä on varaa johonkin asiaan X, niin voimme sitten tehdä enemmän työtä, kun huomaamme, että se alkaa olemaan kallis. Se, että painamme laikka punaisena duunia, että saamme ajaa saksalaisella citymaasturilla ja polttaa norjalaista bensaa, ei mitenkään lisää meidän kykyämme tulevaisuudessa hankkia uutta teknologiaa. Argumentti on oikeastaan niin selvästi virheellinen, että suorastaan ihmettelen, miten Az on voinut siihen päätyä.

    Jos olemme huolissamme siitä, onko meillä tulevaisuudessa varaa johonkin kansainvälisiltä markkinoilta hankittaviin hyödykkeisiin, niin pitäisi keskittyä säästämisasteen nostoon, tuottavuuden kasvattamiseen ja siihen, että investoinnit tehdään tuottavasti. Nykyinen BKT:n kasvuun keskittyvä talouspolitiikka – jonka keskeinen targetti näyttäisi olevan työllisyys – näyttäisi suosivan täysin päinvastaista: matalaa korkoa, jotta säästämisaste saadaan alas ja kulutus korkealle, ja huonotkin investoinnit kannattaviksi.

    Ei sillä, että ostamme nurkat täyteen tamagotcheja ja joka taskuun kännykän, jokaiselle perheenjäsenelle oman ipodin, ja kaksi thaimaanmatkaa vuodessa, ole mitenkään hyödyksi noiden asioiden hankkimisessa tulevaisuudessa, joista Az haaveilee. Päinvastoin, se, että taloudellinen toimeliaisuus keskittyy tähän, on este ja haitta sellaisen tulevaisuuden toteutumiselle.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  62. Artturi kirjoitti 4.11.2010 kello 12:26

    Johannes Hirvaskoski:

    Mutta Artturi itsekin puhuu synonyymeina BKT:n kasvusta, elintason kasvusta, jopa hyvinvoinnin kasvusta. – Ollaan jo aika sekaisin siitä mistä puhutaan.

    Siis minä yritin nimen omaan eritellä nämä käsitteet toisistaan, eli en ainakaan mielestäni käyttänyt niitä synonyymeinä.

    BKT on noin suunnilleen markkinoilla myytävän tuotannon määrä, joka tietysti sekin tuottaa hyvinvointia, mutta jos joku asia vaikka siirtyy markkinoilla myytävästä asiasta kotona tuotettavaksi asiaksi, niin ei se mitenkään vähennä ihmisten hyvinvointia, vaikka se vähentääkin BKT:ta.

    Eli siis elintason ja hyvinvoinnin kasvulla ei oo mitään vedenpitävää yhteyttä BKT:n kasvuun.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  63. Matti H kirjoitti 4.11.2010 kello 13:15

    Az:lla on järkeviäkin ajatuksia, mutta nyt tuli pohjanoteeraus:

    Ympäristöarvot nousevat esille vasta kun meillä on niihin varaa.
    Siksi talouskasvu on keskeisen tärkeää myös ympäristön ja sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta.
    Teknologinen kehitys tulee myös tarjoamaan ratkaisukeinoja moniin näistä ns. globaaleista ja eettisistä ongelmista.

    Tämän logiikan mukaan asioiden pitäisi nyt jo olla erinomaisella tolalla. Onhan vain kahden sukupolven aikana työn tuottavuus eli kyky tyydyttää ihmisten materiaaliset tarpeet kymmenkertaistunut. Nyt meillä pitäisi siis olla aiempaan nähden moninkertaiset mahdollisuudet pitää huolta lähimmäisistämme ja luonnosta. Sodat ja terrorismi olisivat muisto vain, meret ja järvet olisivat entistä elinvoimaisempia ja metsät viheriöisivät runsaina ja täynnä luonnon monimuotoisuutta. Miksi näin ei kuitenkaan ole?

    Entä miten az kuvittelee teknologisen kehityksen tarjoavan ratkaisukeinoja moniin ”eettisiin ongelmiin”. Otetaan esimerkiksi Lähi-idän ”eettiset ongelmat”. Millä teknillisillä edistysaskeleilla niitä voitaisiin ratkaista?

    Johannes Hirvaskoskelle,
    Kiitos huomiosta. Mainontaakaan ei tarvitse rajoittaa, eikä siinä olisi järkeäkään. Se sijaan on kysyttävä, mikä järki on siinä, että yhteiskunta tukee mainontaa antamalla sille samanlaiset veroedut kuin varsinaisen tuotannonkin tekijöille, so. yrityksessä mainonnan tekemisen kulut ovat yhtä lailla vähennyskelpoisia kuin tuotteiden tekemisen kulut.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  64. Tiedemies kirjoitti 4.11.2010 kello 13:49

    Halvan energian aika on toki pian ohi, mutta kohtuuhintaista energiaa kyllä riittää koko ihmiskunnalle, vaikka öljy ja hiili jätettäisiin maahan.

    Uraania on maankuoressa muutama miljoonasosa, merivedessä muutama miljardisosa, toriumia on maankuoressa keskimäärin noin sadastuhannesosa. Näistä riittää energiaa hinnoilla, jotka ovat ehkä kolmin-nelinkertaiset nykyisiin energiahintoihin verrattuna, kulutuksella, joka vastaa nykyistä kulutustasoa, luokkaa sadaksituhanneksi vuodeksi.

    Energiasta tuotetaan fossiileilla noin kaksi kolmasosaa. Ydin-, tuuli-, aurinko-, jne. voimanlähteiden kolmin- nelinkertaistaminen siis riittäisi korvaamaan fossiiliset täysin. Hinta olisi konservatiivisesti arvioiden nelinkertainen nykyiseen verrattuna.

    Kuulostaa toki pahalta, mutta ei se mikään loputon katastrofi ole. En löytänyt tietoa siitä, mikä on energian osuus BKT:sta nyt, mutta veikkaan sen olevan jotain viiden prosentin paikkeilla, se voi toki olla Suomessa suurempi, kun täällä on paljon energia-intensiivistä teollisuutta. Se on kuitenkin ollut osuutena huomattavasti suurempi vielä 40 vuotta sitten, ja nyt en löytänyt heti lähdettä, mutta muistaakseni osapuilleen kaksinkertainen.

    Wikipedia, tämä blogi, tai Linux eivät näy BKT:ssa suoraan, mutta kyllä ne sitä kasvattavat. No, tämä blogi ehkä ei, mutta wikipedia ja Linux kylläkin. Kuvitelma, että siitä, että jonkin ennen niukan hyödykkeen saakin nykyisin halvalla, olisi jotenkin “haitaksi” yhteiskunnalle, on oikeastaan vain toisesta suunnasta katsottu rikottujen ikkunoiden virhepäätelmä – niinkuin muuten on pseudokeynesiläinen väite, jonka mukaan valtion kannattaisi rakentaa pyramideja laman aikana – ja perustuu sille, että vaihtoehtoiskustannuksen käsite sivuutetaan täysin.

    Eli, jos ihmisten ei tarvitse maksaa tietosanakirjoista eikä käyttöjärjestelmästä, heille jää enemmän resursseja tehdä jotain muuta. Tämä on niin yksinkertainen asia, että on hämmentävää, miten sekavasti joku viitsii ajatella ja kuvitella, että maksuttomista asioista ei ole “mitään hyötyä”. Niistähän on hyvänen aika paitsi paljon hyötyä niille, jotka niitä käyttävät, myös kaikille niille, jotka tekevät jotain muuta. Ja jopa niille, jotka muuten tekisivät näitä ilmaisia asioita: he voivat tehdä nyt jotain muuta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  65. Jouni Lehikoinen kirjoitti 4.11.2010 kello 13:53

    Leppoistaminen-sana kuulostaa niin hyvältä, että sitä on syytä kannattaa.

    Työn jakaminen useammalle tekijälle tuo tietysti työpaikan useammalle. Ehkä tämä toimii ns. hyväosaisten keskuudessa, joilla on se perintöasunto Helsingissä. Pienipalkkaisen on hankala leppoistaa, eikä hänen verotaakkaansa ainakaan voi nostaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  66. TomiA kirjoitti 4.11.2010 kello 14:10

    Soininvaara: “Metsätöitä ei tuohon aikaan vielä ollut.”

    Ai, että 1900-luvun alussa ei ollut metsätöitä! Kaikkea sitä …

    Suomen metsien kaupallinen hyödyntäminen alkoi jo pronssikaudella nelisen tuhatta vuotta sitten. Tervanpolttoa harrastettiin 1500-luvulta lähtien siinä määrin, että 1700-luvulta rautalaivoihin asti Suomi oli maailman johtavia tervan tuottajia. Suomen teollistumisen vahvin juuri syntyi metsäteollisuuden myötä 1800-luvulla. Yhtiöt (ja keinottelijat) ostivat suurten jokien varret. Puut eivät kaatuneet ja hakeutuneet tehtaille itsestään

    Yhtiölle tehdyn tukkisavotan lisäksi metsässä
    tehtiin talvella ainakin:
    -omat polttopuut
    -suon raivaus (onnistui talvellakin)
    -kaskimaan valmistus
    -metsästys

    Lisäksi talvella – jos kaupallisista elinkeinoista puhutaan — hoidettiin karjaa ja etenkin lehmiä. Kun ulkomainen, edullinen vilja nimittäin tulvi markkinoille 1800-luvulla, siirryttiin tuottoisampaan voin valmistukseen ja myyntiin etenkin Venäjälle. Viljan viljely vähentyi niin, että oltiin kaukana omavaraisuudesta. Mutta rahaa tuli.

    Työ lisääntyi onnekkailla alueilla, vauraus lisääntyi — ja väkiluku kasvoi, kuten kehitysmaissa tuppasi tapahtumaan, kun päästiin markkinoihin kiinni. Perinteiseen malthusilaiseen tapaan, nälkä korjasi tilanteen vielä 1860-luvlla. Sitten tuli apuun voimakas talouskasvu teollistumisineen, joka tarjosi elinmahdollisuudet “liikaväestölle”.

    Jossain Kainnun perukoilla eli vielä kurjalistoa, joka ehkä viettikin joulua kolme viikkoa, mutta maksoi siitä kovan hinnan. Vielä 1920-luvulla sikäläisistä jotkut elivät nälkäkuoleman partaalle kädestä suuhun.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  67. Osmo Soininvaara kirjoitti 4.11.2010 kello 14:21

    Oli metsätöitä tietysti, mutta ei siinä laajuudessa kuin 1950-luvulla, jolloin 300 000 suomalaista suurinpiirtein sai ansioita puunkorjuusta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  68. Kari Koskinen kirjoitti 4.11.2010 kello 14:29

    Matti H:

    Tämän logiikan mukaan asioiden pitäisi nyt jo olla erinomaisella tolalla. Onhan vain kahden sukupolven aikana työn tuottavuus eli kyky tyydyttää ihmisten materiaaliset tarpeet kymmenkertaistunut.

    No, verrattuna siihen, mikä tilanne oli pari sukupolvea sitten, asiat kyllä ovat varsin erinomaisella tolalla. Maailman köyhyys on vähentynyt merkittävästi ja hyvinvoinnin kasvu on ollut lähes spektaakkelimaista.

    Kari

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  69. Pasi kirjoitti 4.11.2010 kello 14:38

    Tsaarillinen virkamiehistö on varmasti oiva esimerkki menneestä leppoisuudesta. Sen sijaan pientilallisen talvi ei ole ollut leppoinen muualla kuin romantisoiduissa kuvitelmissa. Yleisen taloushistorian ohella perustan arvioni tietoihin oman sukuni historiasta. Ainakin pohjoisessa Suomessa pientilat ovat olleet muutaman lehmän maitotiloja, joista isännät ja teini-iän saavuttaneet pojat ovat käytännössä aina olleet talvet palkkatöissä – yleensä savotoilla. Siellä meno ei tiettävästi ole ollut järin leppoisaa. Tilan (ja lapsilauman) hoitaminen jäänyt emännän ja perheen tyttöjen harteille. Tuolloisissa oloissa siinä on ollut kokolailla puuhaa. Maalaispoikana voin kertoa, että yksi lehmä juo päivässä aika monta ämpärillistä vettä, joten jo pelkkä veden vinttaaminen kaivosta karjalle on sisältänyt päivässä parin nykykonttoristin kuukauden bodypumpit. On yllättävää, että Osmo pitää tällaista elämää leppoisana idyllinä – pikemminkin sitä on leimannut linkolalainen raadanta.

    Siitä olen Osmon kanssa samaa mieltä, että nykypäivänä kaikkien joilla on siihen mahdollisuus olisi syytä harkita pientä hölläämistä – ihan vaan kunkin itsensä ja luonnonvarojen käytönkin kannalta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  70. az kirjoitti 4.11.2010 kello 14:47

    Japani on hyvin keinotekoinen esimerkki degrowthista. Varsinkaan kun kyse ei ole ollut mistään leppoistamisesta vaan deflaation kanssa kamppailusta. Yhdysvalloissahan pelättiin tosissaan 1980-luvun lopulla, että Japani ohittaisi maan maailman suurimpana kansantaloutena, vaikka sen väkiluku oli puolet pienempi. Tämä kuvastaa sitä, mistä Japani on tullut deflaatio-ongelmineen. Maan palkkataso on edelleen maailman korkein (tai yksi korkeimmista) ja työttömyys alhaisimpia. BKT asukasta kohden on saman suuruinen kuin esimerkiksi Suomessa, vaikka Japanin ikärakenne (puolet kansasta ikäihmisiä) aiheuttaa taloudelle ongelmallisen huoltosuhteen koko maailman mitassa.

    Tämä oli vain yksi pointti siitä, mitä en Osmon vastauksessa ymmärtänyt, eikä vastaus mielestäni juuri koskenut esittämääni kritiikkiä vaan tölvi sen vierestä vastauksia sellaiseen, mitä en lainkaan esittänyt, varsinkin se, että muka olisin halunnut pakottaa ihmisiä johonkin.

    Hollannin jatkuva mainitseminen tuntuu myös kertovan tarkoitushakuisesta esimerkkien valitsemisesta. Hollannilla on vuosisataiselle pohjalle rakentunut vientiteollisuus, joka on yksi maailman vahvimpia. Jos Suomella olisi vastaava perintö, tai Norjan öljy- ja kaasuvarat, niin ehkä kysymys olisi toisenlainen.

    Tpyyluoman linkin “tutkimus” on keinotekoinen. Ei mitään viittausta todellisuuden trendeihin. Työnsä merkityksen kokemiselle on tietysti arvonsa, ja joillakin luovien alojen työpaikoilla voi olla tulokselle hyväksi antaa silloin tällöin yksi päivä vapaata työntekijöille toimia täysin oman valintansa mukaan, mutta en ylipäänsä näe tällä juuri yhteyttä käsiteltyyn aiheeseen.

    Me olemme ilmeisesti lukeneet tiedemiehen kanssa aivan eri kirjoja taloustieteestä.

    Se, että painamme laikka punaisena duunia, että saamme ajaa saksalaisella citymaasturilla ja polttaa norjalaista bensaa, ei mitenkään lisää meidän kykyämme tulevaisuudessa hankkia uutta teknologiaa.

    Saksalaisen “citymaasturin” myyminen Suomessa työllistää suomalaisia. Nämä suomalaiset maksavat verotuloja. Näillä veroilla ylläpidetään palveluita. Kaikesta “krääsästä” menee merkittävä osa kansantaloudelle, sen vahvistamiselle. Kun on riittävästi verotuloja, niin valtion velka pysyy esimerkiksi paremmin hallinnassa. Jos auton myyjä on autojen myymisen sijaan Goalla downshiftaamassa yhteiskunnan tuella, niin hän ei kerrytä näitä verovaroja, vaan kuluttaa niitä entisestään. Näillä verovaroilla vuosien kumuloituessa pidetään yllä esimerkiksi Suomen julkisen sektorin palkanmaksukykyä. Jos se jää merkittävästi jälkeen naapurimaista, niin ehkä julkisen sektorin terveydenhoitajalla todella voi olla vaikeuksia ostaa sitä markkinoille tullutta elinikää pidentävää geenilääketieteellistä hoitoa itselleen vuonna 2040. Mutta ehkä maassa Y, jossa on pulaa hoitajista, ja joka on kasvattanut valtiontalouttaan paljon Suomea vahvemmin edellisten vuosikymmenten aikana on sekä kysyntää tämän hoitajan osaamiselle, että kykyä maksaa hänelle palkkaa, jolla hoitaja saa myös itselleen haluamansa.

    Argumenttini kosketti kansantaloutta, joka kokonaisuutena “leppoisammin” ottaen pyrkisi “nollakasvuun”, kuten Osmo ehdottaa, että pitäisi pyrkiä. Tämä olisi mielestäni tuhoisaa hyvinvointipalveluiden ylläpitämiselle (saati parantamiselle), Suomen houkuttelevuudelle osaavan työvoiman silmissä, ja kyllä mielestäni myös suuren osan väestöä kyvylle kyetä hankkimaan tulevaisuuden kalliita, mutta yksilöille arvokkaita tuotteita. Varsinkaan niiden tullessa markkinoille, jolloin hinnat alkuun ovat aina korkeita.

    Ei taloudellisesti vuosikymmeniä paikallaan muihin nähden pysynyt talous hetkessä vaurastu tarjoamaan kansansa suurille joukoille vaurautta, kun äkisti päättääkin, että nyt onkin jotain kallista, minkä kuluttaminen ihmisille näyttää välttämättömältä saada. Kyllä esimerkiksi julkisen sektorin palkkojen nostamiseen tuon kuluttamisen mahdollistavalle tasolle voi mennä useita vuosia.

    Tämä kaikki on toki hypoteettista, koska soininvaaralainen visio ei voi onnistua kuin sen pakottavan lainsäädännön kautta. Toisin kuin syytetään, ei tarvitse pakottaa sitä vaihtoehtoa, että Suomi jatkaisi kilpailua.
    Näkeehän tämän esimerkiksi aloittavista pienyrityksistä, jotka ovat olemassa todellisuudessa, eivätkä jonkin vasemmistolaisen akateemikon youtube-klipissä. Työtä pitää yleensä tehdä ympäri viikon ja vuoden ja toisen ja kolmannen vuoden, jotta oma asema markkinoilla vahvistuu ja vakiintuu. Markkinat siivoavat alkuunsa lungimmin ottavat pois. Samoin he siivoutuvat Nokian kaltaisista yrityksistä, joissa toki voi luovan työn tasolla olla hyötyä vapaista päivistä, mutta joissa kuitenkin painetaan paljon duunia. Enemmän kuin keskimääräiset 40 tuntia.

    Tässäkin ketjussa on muutama kertonut lungimmin ottamisestaan, mutta sitten pitikin ruveta maksamaan asuntolainaa tms. ja työ muuttuikin ihan muuksi. Kuinka sattuikaan. Taitavat Osmolle itselleenkin olla yli 40 tunnin työviikot hyvin tuttuja.

    Kukaan ei ole vaatinut, etteivätkö yksilöt saisi omalla kohdallaan ottaa rennommin (kunhan yhteiskunta ei sitä liiaksi tue, kuten nykyisin on tilanne vrt. hipit goassa yhteiskunnan tuilla, mikä on irvokasta), ja etteikö se voisi olla monelle hyväksikin, ja eikö tätä voisi yrittää AY-liikkeen otetta heikentämällä saada helpommaksi. Kuten myös pidempää palkallista työviikkoa.

    On outoa, että ensin ehdotetaan kokonaisia kirjoja myöten yhteiskunnallista visiota, ja sitten kun tähän yhteiskunnalliseen visioon puututaan, niin vastataan, ettei yhteiskunnallisen vision kritisoija muka antaisi yksilöiden tehdä kuten haluavat, vaikka tällaista ei ole esitetty. Toki jokainen saa tehdä valintansa. Ei ihmisiä tähän mennessä ole pitänyt pakottaa kilpailemaan. Kyllä se tapahtuu ihan vapaaehtoisesti. Päinvastoin paljon todennäköisempää on, että päinvastainen vaatisi pakottamista. Eivätkä degrowth-intoilijat suinkaan ole pidättyneet tämän pakon vaatimisesta lyhyempine lakisääteisine työviikkoineen, energiankulutuksen rajaamisineen, ohjaavine veroineen tms.

    Eli ketkä sitä pakkoa lopulta kannattavat, eivätkä antaisi yksilöiden vapailla markkinoilla ilmaista omaa tahtoaan, koska uskovat näkevänsä ylhäältäpäin paremmin, mikä yhteiskunnalle ja ihmisille itselleen olisi parhaaksi?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  71. az kirjoitti 4.11.2010 kello 15:04

    MattiH,

    Onhan vain kahden sukupolven aikana työn tuottavuus eli kyky tyydyttää ihmisten materiaaliset tarpeet kymmenkertaistunut. Nyt meillä pitäisi siis olla aiempaan nähden moninkertaiset mahdollisuudet pitää huolta lähimmäisistämme ja luonnosta. Sodat ja terrorismi olisivat muisto vain, meret ja järvet olisivat entistä elinvoimaisempia ja metsät viheriöisivät runsaina ja täynnä luonnon monimuotoisuutta. Miksi näin ei kuitenkaan ole?

    Onko vai ei? Eikö järvien tila ole Suomessa kohentunut? Eikö lajeja ole suojeltu nimenomaan vauraissa maissa? Eikö kaupunkien ilmanlaatua ole parannettu (vrt. 1950-luvun Lontoo)? Eikö juuri vauraissa maissa ole perustettu mm. kansallispuistoja (Kanada taisi juuri suojella kaksi kertaa Suomen kokoisen alueen ikimetsäksi). Eikö ympäristöliike syntynyt vaurastuvasta länsimaisesta keskiluokasta (sen jälkikasvusta), jolla jäi aikaa ja mahdollisuuksia kiinnittää katsettaan muuhunkin kuin vain omaan välittömään kulutukseensa?
    Eikö huoli ruoan eettisyydestä ole nimenomaan länsimaissa kasvava trendi? Eikö turkistarhaus ole kielletty monessa länsimaassa?

    Miten teknologia sitten vaikuttaa tähän. Otetaan vain yksi potentiaalinen esimerkki. Kun invitro-lihaa voidaan kilpailukykyisesti kasvattaa pelkkinä lihaksina ilman tehotuotannossa kidutettuja eläimiä, ovat mahdollisuudet tämän tuntevien olentojen kiduttamisen lopettamiselle kasvaneet moninkertaisesti siihen nähden, kuin mihin mitkään eläinoikeusliikkeiden kampanjoinnit olisivat koskaan pystyneet.

    Entä teknologia ja Lähi-Idän kriisi? Entistä tehokkaampien ja siten halvempien desalinaatio-keinojen kehittämisellä voi olla yllättävän suuri merkitys. Samoin Israelia ympäröivien maiden talouskasvulla ja markkinoiden vapautumisella muuten ylipäänsä, mikä on tietysti yksi osa kokonaisuutta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  72. TomiA kirjoitti 4.11.2010 kello 15:17

    “Oli metsätöitä tietysti, mutta ei siinä laajuudessa kuin 1950-luvulla, jolloin 300 000 suomalaista suurinpiirtein sai ansioita puunkorjuusta.”

    Eipä löytynyt tähän hätään sopivaa tilastoa. Selvää kai kuitenkin on, että metsätyön merkitys oli keksimääräisen suomalaisen kannalta monella tapaa suurempi 1900-luvun alkupuolella kuin puolessa välissä. Se työllisti talvella kun muita työllistäjiä ei paljoa ollut ja korvasi kannattomaksi käynyttä viljan viljelyä (voin lisänä). Ilman metsätöitä maaseudun elinmahdollisuudet olisivat käyneet vähiin, kun ei ollut vielä kunnolla tehdastyötä tai muita moderneja ammatteja. Maastamuutto tosin toimi jo 1800-luvun puolella.

    Taisi kyllä käydä niin, että yhteys leppoistamiskeskusteluun katkesi nyt lopullisesti, hmmm … tai, no, sanotaan nyt vaikka näin: Päätalo, johon täälläkin joku taisi viitata, on puhunut 1900-luvun alkupuolesta, omasta nuoruudestaan kiireettömyyden aikana. Hän kai tarkoitti, että elämää ei oltu aikataulutettu niin kuin nyt. Aikaa oli loikoilla rantaniityllä myllyn jauhaessa viljaa ja itse jauhaa leppoisasti niitä näitä muiden kanssa. Mutta hän ei varmastikaan tarkoittanut, että elämä sinänsä oli leppoisaa, huoletonta. Päin vastoin, kirjojen kuvaus arkipäivän eloonjäämiskamppailusta vaikkapa niillä metsäsavotoilla on karmeaa luettavaa tällaisen kaupunkilaisen kermaperseen mielestä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  73. az kirjoitti 4.11.2010 kello 15:17

    Vielä tuore Akavan tutkimus: http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135261412607

    Tpyyluomaa voi kiinnostaa. Siinä todetaan toki, että

    Tärkeintä on saada parantaa omaa osaamistaan ja toteuttaa mielekkäitä asioita hyvien työkaverien yhteisössä, jossa on reilu ja avoin ilmapiiri.

    Mutta kyllä myös, että

    käsitykset työtä vieroksuvasta “downshiftaajasukupolvesta” joutavatkin romukoppaan.

    Eli eivät nämä ole mitenkään vastakkaisia arvoja, ja miksi niiden pitäisikään olla. Luova ja mukava ilmapiiri työpaikalla voi hyvin myös auttaa yritystä parempaan kasvuun. Mutta emmehän me siitä ole keskustelleet vaan kasvusta vs. degrowth. Nollakasvu, kuten ketjun otsikossa jo sanotaan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  74. az kirjoitti 4.11.2010 kello 15:45

    Vielä yhteen kommenttiin puutun tässä välissä, vaikka tässä on tietysti runsauden pulaa aiheista, joisi voisi olla mielenkiintoista väitellä:

    Tiedemies:

    Huoli olisi aiheellinen, jos meillä olisi positiivinen säästämisaste, joka alenisi leppoistamisen myötä.

    Etkö pelkää, että hypoteettisessa skenaariossamme tämä säästämisaste kovin helposti kääntyisi negatiiviseksi, eli velkaantumiseksi? Niin valtion taholla, koska eivät kansalaiset suinkaan tyytyisi vähempiin hyvinvointipalveluihin vaikka rennommin ottavatkin. Tai yksilöiden kohdalla, koska ei se halu kuluttaa niitä markkinoille tulevia tuotteita välttämättä vähene samassa suhteessa kuin oma leppoisampi tulotaso?

    Itseasiassa molemmilla näillä huolilla on yhteytensä sekä Yhdysvaltojen että Kreikan talouskriiseihin.

    Kreikkalaiset olivat “leppoisia”, jotka eivät kuitenkaan suostuneet siihen, etteivät he leppoisina voi kuluttaa sitä mitä protestantit.

    Yhdysvalloissa asunnonhankkijoiden maksukyvyttömyydellä oli keskeinen roolinsa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  75. spottu kirjoitti 4.11.2010 kello 17:03

    Jos marginaaliveroa pitää haittaverona, on loogista pitää hyvänä tilannetta jossa koulutettu ihminen ei työtä tekemällä pysty niin merkittävästi parantamaan elintasoaan että viitsisi nähdä vaivaa.

    Eikö tämä ole vain yleistys sähkökirja-asiasta jossa (tieto)kirjailija ei voi työtä tekemällä eli kirjoittamalla parantaa omaa elintasoaan ? Leppoistetulla kohdeyleisöllä on rahan sijaan aikaa warettaa ja lainata kirjat kirjastosta ostamisen sijaan.

    Toisaalta, perijäsukupolven leppoistumisessa on lopulta kysymys vain kasvaneista (asumis)tuloeroista. Perimällä saavutettu elintaso on niin korkea ettei sitä enää voi työtä tekemällä merkittävästi parantaa. On vahvasti makuasia onko tämä tilanne “terveellinen”.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  76. spottu kirjoitti 4.11.2010 kello 17:19

    “Se, että painamme laikka punaisena duunia, että saamme ajaa saksalaisella citymaasturilla ja polttaa norjalaista bensaa, ei mitenkään lisää meidän kykyämme tulevaisuudessa hankkia uutta teknologiaa.”

    Jos ei tee töitä, syrjäytyy, ja sitten pitää käytännössä aloittaa alusta. Eli siis tätä:

    Kun Eero Paloheimo aloitti Teknillisen korkeakoulun puurakentamisen professorina vuonna 1995, hän kuvitteli, että Suomessa olisi johtavaa puurakentamisen tietotaitoa. Hän sanoi kauhistuneensa, kun huomasi, että tietotaito oli kadonnut. Se oli haettava uudestaan Yhdysvalloista, Kanadasta, Saksasta, Ranskasta, Itävallasta ja Sveitsistä, jotta opetuksen pystyi aloittamaan (lähde)

    Koulutetun ihmisen kontribuutio on suunnitella niitä saksalaisia maastureita ja norjalaisen bensan jalostusta. Ehkä Paloheimonkin olisi pitänyt vain leppoistaa itsensä, puutalojahan saa halvalla vaikka Ruotsista.

    Kumulatiivinen osaamisvaranto tuppaa katoamaan jos sitä ei käytetä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  77. Tiedemies kirjoitti 4.11.2010 kello 17:33

    Etkö pelkää, että hypoteettisessa skenaariossamme tämä säästämisaste kovin helposti kääntyisi negatiiviseksi, eli velkaantumiseksi?

    Kyllä se on riski, ja juuri siksi minusta oikea kritiikin kohde onkin ylimitoitettu julkinen sektori ylimitoitettuine palveluineen ja epätarkoituksenmukaisine tulonsiirtoineen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  78. Spoileri kirjoitti 4.11.2010 kello 18:21

    @Tiedemies

    Ongelmat vaativat tyypillisesti kahdenlaisia ratkaisuja: teknisiä ja sosiaalisia. Teknisiä ratkaisuja moniin ongelmiin meillä on. Sosiaaliset ongelmat liittyvät näiden ratkaisujen rahoittamiseen, oikeuttamiseen, motivoimiseen, ja seurauksien kautta oikeudenmukaisuusen ja laillisuuden ylläpitoon jne. Esim. jatkuvalle 4000 medihelin valmiudelle ei ole teknisiä esteitä, mutta muutamakin helikopterin rahoitus on vaikeaa. Miksi? Ehkä Soininvaaran kirja vastaa tähän.

    Jos massa on energiaa, energiaa on maailmankaikkeudessa yllin kyllin. Uraania on merivedessäkin, mutta energiataseeltaan järkeviä lähteitä on jo vähemmän. Joillain vaihtoehdoilla on sosiaalisia ongelmia: niiden laajamittainen käyttö aiheuttaa vastustusta vaikka teknisesti ne ovat ratkaistuja. Lento Marsiinkin on teknisesti toteutettavissa, mutta ennen kuin siellä ollaan, pitää sopia rahoituksesta.

    Tuulivoima on teknisesti ratkaistu ongelma, mutta laajamittaisen tuotannon käynnistäminen kohtaa sosiaalisia ongelmia: se tulee markkinoille paljolti ilman sitä suuruuden ekonomiaa, josta esim. hiilivoimalat nauttivat, eli se lähtee kilpailuun hieman lähtöviivan takaa.

    Öljyn kohdalla kyse ei ole oikeastaan varannoista vaan tuotantonopeudesta. Vaikka meillä olisi uima-altaallinen vettä, talo ehtii palaa, jos sammuttamiseen käytössä on pieni puutarhaletku. Useamman letkun hankkiminen on rahoituksellinen, so. sosiaalinen ongelma. Öljyalaa on moitittu ponnettomasta investointihalusta. Se porukka osaa kuitenkin kustannuslaskentaa. Toki öljyalaa vaivaa sekin, että uusia lähteitä löytyy vähän verrattuna kulutukseen, uudet lähteet ovat vaikeissa paikoissa ja ne sisältävät heikkolaatuista tavaraa. Ongelmat ovat mahdollisesti edessä ennen kuin vaihtoehtoja, mitä ne sitten ovatkin, saadaan tuotantoon ja jakeluketjut pystyyn.

    Teknisesti kuitenkin ratkaisut ovat jo olemassa.

    p.s. Maailman BKT:sta energia on 4-5%. Mitä tapahtuu, kun energian tuottaminen vaatii enemmän energiaa?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  79. Matti H kirjoitti 4.11.2010 kello 18:53

    Kari Koskinen:

    No, verrattuna siihen, mikä tilanne oli pari sukupolvea sitten, asiat kyllä ovat varsin erinomaisella tolalla. Maailman köyhyys on vähentynyt merkittävästi ja hyvinvoinnin kasvu on ollut lähes spektaakkelimaista.

    No, jos tarkoitat hyvinvoinnilla kulutettavan tuotannon määrää, niin olen aivan samaa mieltä kanssasi. Kysymykseni koski sitä, miksi siitä huolimatta aavikoituminen lisääntyy, meret saastuvat ja lajirunsaus vähenee. Ja miksi kaikesta materiaalisesta hyvinvoinnista huolimatta taloudellisista resursseista tapellaan asein ja armeijoin. Ja miksi äärimmäistä köyhyyttä on silti niin paljon.

    az:

    Eikö järvien tila ole Suomessa kohentunut?
    Eikö ympäristöliike syntynyt vaurastuvasta länsimaisesta keskiluokasta (sen jälkikasvusta), jolla jäi aikaa ja mahdollisuuksia kiinnittää katsettaan muuhunkin kuin vain omaan välittömään kulutukseensa?
    Eikö huoli ruoan eettisyydestä ole nimenomaan länsimaissa kasvava trendi?
    Entä teknologia ja Lähi-Idän kriisi? Entistä tehokkaampien ja siten halvempien desalinaatio-keinojen kehittämisellä voi olla yllättävän suuri merkitys. Samoin Israelia ympäröivien maiden talouskasvulla ja markkinoiden vapautumisella muuten ylipäänsä, mikä on tietysti yksi osa kokonaisuutta.

    Oman kokemukseni mukaan, joka rajoittuu Etelä-Suomen järviin ja Suomenlahteen, vesien tila on heikentynyt.

    Huoli luonnon monimuotoisuudesta ja ruoan eettisyydestä saattaa olla länsimaissa kasvava trendi. En silti näe että pelkkä huoli jostain merkitsisi ongelman poistumista tai edes vähenemistä.

    Entä Lähi-Itä. Käsitykseni mukaan sekä Israelin että sitä ympäröivien valtioiden talous on kasvanut viime vuosikymmeninä. Miten se on edistänyt sopua tällä alueella? Onko elämä siellä tullut kaikille entistä leppoisammaksi?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  80. Tiedemies kirjoitti 4.11.2010 kello 19:02

    Kylmästi laskien, jos BKT:sta energia on 4-5% ja energian hinta nelinkertaistuu, niin se tekisi sitten 15-20%, joten muusta reaalisesta BKT:sta leikkaantuisi 10-15%.

    Tämä on järkyttävän suuri luku, sitä ei kukaan kiistä. Mutta jos ajatellaan, että siihen tähdätään pitkällä aikavälillä, so. niin, että kasvusta suurempi osuus ohjataan energiaratkaisuihin, niin maailman ei tarvitse “romahtaa”, kun öljyn tuotannon ja kysynnän gäppi kasvaa.

    Henkilökohtaisesti olen kyllä sitä mieltä, että öljyn hinnannousu pitäisi verottaa pois arabeilta. Mitään hyvää ei seuraa siitä, että Saudien sortovaltaa rahoitetaan eurooppalaisella päristelyllä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  81. Mikko kirjoitti 4.11.2010 kello 22:06

    Työn historiasta pari kommenttia:
    Talvella tehtiin vähemmän töitä, sillä ei ollut keinovaloja, joten ulkona ei voinut tehdä töitä paria tuntia enempää. Paleltuminen oli myös todellinen riski, joten kylmimmät päivät jätettiin suosiolla väliin. Ja syksyn kurakeleillä oli ihan turha mennä mettään rämpimään. Korjaustöitä yms. kyllä saattoi tehdä, mutta ei niitäkään jatkuvasti ollut, sillä tilat olivat pieniä ja koneita ei ollut.

    Kotityöt olivat sata vuotta sitten varsin erilaisia kuin mitä nykyään. Ruuanlaittoon oli vaivanlaista, joten ruokalajit olivat hyvin yksinkertaisia. Siisteyteen meni vähän aikaa, sillä ihmiset elivät nykymittapuun mukaan paskan keskellä. Talon sisusta pestiin kaksi kertaa vuodessa (juhannus ja joulu). Lakaisemalla poistettiin suurimmat roskat silloin tällöin. Vaatteita pestiin harvoin, eikä niitä todellakaan silitetty. Säihkyvänä hohtava koti oli mahdollista vasta koneellistamisen myötä 1950-luvun Amerikassa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  82. Mikko kirjoitti 4.11.2010 kello 22:13

    Leppoistamisesta ja julkisesta taloudesta:

    Leppoisempaa elämää viettävät aikuiset kykenevät paremmin huolehtimaan itsestään, lapsistaan ja vanhemmistaan. Miten tämä vaikuttaisi julkisten palvelujen kysyntään? Miksi koulussa pitäisi olla kouluavustajia, kun paikalle voisi saada lasten vanhempia?

    Julkisten palveluiden tehokkuuta voidaan nostaa. Esim. koulussa opettajat eivät halua vähentää tuntejaan, sillä heidän palkkansa laskisi tästä. Jos heille taattaisiin sama palkka vähemmillä opetustunneilla (mutta yhtä suurilla oppimistuloksilla), saattaisi uudistuksia tulla hyvinkin nopeaa. Itse ainakin keksisin lukioon useampia tapoja tehostaa opetusta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  83. Ville Komsi kirjoitti 4.11.2010 kello 22:48

    “Kasvupakon” perimmäinen perusta on ihmisten eriarvoisuudessa – paikallisesti ja maailmanlaajuisesti. Joskus se voitiin oikeuttaa perinteisenä itsestäänselvyytenä (säädyt) tai jumalan tahtona tms. Orjakapinat olivat harvinaisia.

    Enää tuo ei onnistu yhtä hyvin. Köyhät eivät enää katso rikkaita häveliäästi kaukaa vaan kiusallisen läheltä. Kuninkaalliset ja rallitähdet vielä siedetään, vaikka kylpisivät kuohuviinissä, mutta pomoa tai naapurin sikaniskaa ehkä ei.

    Kasvun julistaminen ikuiseksi ilmiöksi on vastaus kysymykseen “eikö tämä ole epistä?”. Taloudelliset selitykset ovat toisarvoisia, sillä oikeasti kysymys on tyynnyttävästä ideologiasta: odottakaa … kyllä kaikki saavat vielä lisää leluja.

    Makrotaloudelliset perustelut ovat toki päteviä niin kauan kuin tuijotetaan varpaisiin ja viisivuotiskausiin. Yhteistä tarjotuille perusteluille on kuitenkin:
    (a) luonnontaloudellinen likinäköisyys tai huikean huimapäinen usko siihen, että laskuvarjo keksitään ennen maahan mätkähtämistä,
    (b) usko siihen, että ihmiset ovat perimmältään ja ikuisesti aineellisesti ahneita “rationaalisia idiootteja” eli kuluttavia koneita joiden hyvinvointi voidaan mitata markoissa tms., sekä
    (c) aivan erityisesti sen seikan näkemättä jättäminen, että kun vilusta ja nälästä on päästy, köyhyys muuttuu suhteelliseksi: ihminen vertaa itseään aina johonkin.

    Köyhyys on sitä, että et pysty olemaan mukana siinä missä muut — ne joiden joukossa haluaisit olla. Köyhyys voi olla myös sitä, että jokin aiemmin kaikkien saatavissa ollut hyödyke lakkaa olemasta. Yleisöpuhelin katoaa, bussi ei enää kulje, saat vanhan tietokoneen divarista mutta se ei ole yhteensopiva minkään kanssa. Saat ostetuksi vanhan kännykän, mutta joku nauraa kun et pysty ottamaan sillä valokuvia.

    Vahva alakulttuuri voi pelastaa itsetunnon, mutta valtakulttuuri vainoaa sitä ja tunkee joka tuutista.

    Jonkinasteinen taloudellinen eriarvoisuus varmaankin siedetään. Kuninkaalliset ja rallikuskit mainitsin jo. Jos oikein fänität jotakuta, se joku saa ikään kuin kuluttaa kamaa sinunkin puolestasi. Nämä ovat kuitenkin erikoistapauksia. ”Sietokerroin” vaikkapa naapurin tai yleensä ”herrojen” suhteen ei tietenkään ole luonnonvakio. Se vaihtelee ajan, paikan ja tiesminkä mukaan. On sosiologien duunia yrittää selvittää tätä.

    Hitaasti muuttuva sääty-yhteiskunta on jo muuttunut – ja muuttuminen kiihtynyt – niin paljon, että varsin merkittävä osa ihmisistä Suomessa ja muualla tuntee olevansa koko ajan mukana jonkinlaisessa kilpailussa niin vertaisten kuin ylempien ja alempienkin kanssa. Juokse äläkä kaadu. Läähätä haudassa.

    Tällainen yhteiskunta ei ole vakaa. Eikä tällainen maailma. Se, mikä uhkaa yhteiskuntarauhaa, voi uhata myös hyvinmenestyneiden saavutettuja etuja. Sille on tehtävä jotakin.

    Ideologia – siten kuin minä sen käsitän – on tapa valita lähtökohdat, arvottaa niitä, unohtaa jotain ja päätellä siten, että tulos miellyttää päättelijää. Päätelmän omaksuminen ja selittäminen ainoaksi vaihtoehdoksi turvaa aineelliset edut, pönkittää itsetuntoa, antaa hyvän omantunnon sekä tuottaa mainetta ja kunniaa.

    Taloustiede on aina ideologista. Voi se silti olla tiedettä, mutta lähtökohtia on hyvä tutkailla tarkoin.

    Kasvupakko syntyy siitä ettei ihmisten eriarvoisuutta haluta tasata. Köyhät tyynnytetään lupaamalla tulevaa tavaraonnea. Jotkut köyhätkin elävät mieluummin haaveissa ja äänestävät kokoomusta.

    Nimim. en ole kommunisti, mutta

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  84. Markku af Heurlin kirjoitti 4.11.2010 kello 23:28

    Kävin tässä joskus Luston metsämuseossa. Muistinkohan oikein:

    Työpäivän aikana justeerilla ja kirveellä metsätyömies sai aikaan motin (1 m3) halkoja, korkeintaan 2. Ja ne piti vielä saada tienvarteen tai tupaan, hevopelillä. J a jsutterisaha oli jo vähön korkemapaa teknologiaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  85. Viki kirjoitti 5.11.2010 kello 1:11

    Jos työnteko arvotetaan korkealle, niin kuin taidamme tehdä, niin työtön on silloin luuseri.

    Ja eikös automaation lisääntyminen väistämättä lisää työttämyyttä? (Älkäähän nyt kyllä se automaatio tulee vielä palvelualallekin – ja ryminällä, esim. nettipankki)

    Seurauksena meillä on valtava joukko luusereita.

    Pidän leppoistamisesta sen takia, että se syö työntekemisen itseisarvoa, jolloin välttämättä tuo kasvava porukka ei olisi luuserijengi.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  86. Artturi kirjoitti 5.11.2010 kello 9:22

    Ville Komsi: Minun korvaan sinun kommentti kuullosti vähän salaliittoteorialta. Tuskin ne, jotka haluavat itselleen lisää hyvinvointia (oli se sitten vapaa-aikaa tai materiaalista hyvinvointia) erityisesti haluaa sitä muilta pois.

    Enkä oikein hyväksy sinun kirjoitusta kasvupakosta. Eihän se oo mikään pakko, vaan elintason kasvu on vaan seurausta siitä, että ihmiset haluavat itselleen hyvää. Sitten kun ihmiset lakkaavat haluamasta hyvää, niin kasvukin loppuu.

    Ei tällä ole mitään tekemistä eriarvoisuuden tai köyhien tyynnyttelemisen kanssa.

    Voisko tässä olla kyse siitä, että sinä vertaat itseäsi muihin ja arvotat itseäsi suhteellisen asemasi kautta niin sinun voi olla vaikea kokea empatiaa niitä kohtaan, jotka eivät koe samalla tavalla?

    Viki:

    Ja eikös automaation lisääntyminen väistämättä lisää työttämyyttä?

    Ei lisää. Voit todeta tämän helposti. Työttömyys ei oo lisääntynyt radikaalisti metsästäjä-keräilijämeiningeistä, vaikka automaatio tietysti lisääntyy koko ajan.

    Työttömien määrä riippuu varmaankin eniten siitä miten hyvin työtön voi tulla toimeen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  87. Liian vanha kirjoitti 5.11.2010 kello 10:32

    “Oli metsätöitä tietysti, mutta ei siinä laajuudessa kuin 1950-luvulla, jolloin 300 000 suomalaista suurinpiirtein sai ansioita puunkorjuusta.”

    Heh, Osmon käsitys maaseudun elämästä 1900-luvun alussa on vähän samanlainen kuin Marie-Antoinetten.

    Minun juuret ovat Lapissa pienehköllä maatilalla
    Lappi oli vielä 50-luvulla saksalaisten tuhojen jäljiltä samassa tilassa kuin se oli 1900- luvun alussa, maaseudulal ei ollut sähköä ei puhelimia ei edes teitä .
    Jokapäiväinen eläminen vaati ponnisteluja, ei taloa lämmitetty sähköllä vaan puuta haettiin metsästä hevosella, katkottiin ja halottiin käsisahalla ja kirveellä.
    Puutakin kului n 3-5 kertaa enemmän kuin nykyaikaisessa kotitaloudessa,
    talot oli sodan jälkeen rakennettu miten sattuu ja eristeet olivat ohuita.Navettakin vaati lämmitystä kovilla pakkasilla
    Karja vaati päivittäisen vesiannoksen ja se piti hakea hevosella tynnyrissä joesta, joskus parikin kertaa päivässä.
    Lehmät lypsettiin pari kertaa päivässä käsin oli sunnuntai tai maanantai.
    Ilmisesti karja hoito ei ole Osmon mielestä työtä vaan lepoa
    Karjan rehu ei ollut navetan vieressä vaan heinä säilöttiin niityllä suovissa Kun niityt olivat rantaniittyjä niin kauimmat suovat olivat kilometrien päässä Kun lunta oli 0,5-1 metriä niin ei rehun hakeminen tai puiden ajo mitenkään kevyt harrastus ollut
    Pyykin pesukin oli suuri operaatio, ei ollut pesukoneita, vesi lämmitettiiin muuripadassa ja se oli vintattava käsin kaivosta ,joka sekin oli n kilometrin päässä.
    Tämän päälle tehtiin pienimuotoista puukauppaa ja puut piti kaataa kesällä ja pöllit parkata käsin
    Talvella ne ajettiin jokirantaan hevosella.
    Maitoakin alettiin lähettää meijeriin jossain vaiheessa ja se edelytti päivittäistä hevosmatkaa joen yli tien varteen, matkaa n 4 kilometriä. Kesällä tietysti venematkaa soutamalla

    Lisäravintoa hankittiin metsästämällä ja kalastamalla. Ei siihen aikaan pilkitty vaan kalastettiiin verkolla , joka olikin kovaa ja kylmää työtä.
    Metsästys umpihangessa ei ollut myöskään kevyt kaupunkilaisharrastus.
    Etenkään, kun isä oli ainoa lapsi ja minä myös, joten raskain työ kasaantui meille .Pappa oli iäkäs jo siihen aikaan, joten hänestä ei ollutaapua raskaisiin töihin

    Kyllä Osmon kuva kattoon sylkivistä laiskanpulleista maalaisista on viherpiipertäjien romantisoitu kuva maaseudusta.

    Voi olla, että etelän kartanoissa oli tähän Osmon laiskotteluun varaa.

    Tuskinpa torppari, joka teki kahden talon työt paljoa ehti sohvalle loikoilemaan

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  88. az kirjoitti 5.11.2010 kello 11:08

    “Heh, Osmon käsitys maaseudun elämästä 1900-luvun alussa on vähän samanlainen kuin Marie-Antoinetten.”

    Mahtava lohkaisu. Kiitos hyvistä nauruista.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  89. Tiedemies kirjoitti 5.11.2010 kello 11:20

    Marie-Antoinettea haukutaan aivan turhaan, jopa kahdella eri tavalla virheellisesti. Ensinnäkin, hänen aikanaan ei ollut edes nälänhätää.

    Ja toisekseen, paradoksaalista kyllä, “syökööt leivoksia” – vaikka Marie Antoinette tuskin sitä koskaan sanoi – ei olisi ollut niin todellisuudesta vieraantunut kuin kuvitellaan, koska Ranskassa oli jonkinlainen sääntelymekanismi, jonka puitteissa tietty osa jauhoista piti leipoa leiväksi, jossa sen rajatuotto oli heikompi kuin rikkaiden suosimissa kalliimmissa leivonnaisissa (joihin käytettiin kananmunia yms.). Kun leipä oli lopussa, näitä kalliimpia leivonnaisia oli edelleen kaupoissa.

    Tietysti läppä bilehile-prinsessasta heittelemässä typeriä mattinykäsiä on paljon viihdyttävämpi kuin todellisuus.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  90. Liian vanha kirjoitti 5.11.2010 kello 11:41

    Minä olen nyt leppoistanut itseni eli olen eläkeputkessa
    Mutta ei tämä mitenkään iloinen asia ole, tulot tipahtivat paljon olettua enemmän Erityisesti verotus kiristyi todella paljon ja maksan nyt korkeampaa veroastetta kuin työssä ollessa, joten erityisesti käteen jäävät ansiot putosivat minimitulotasolle Kun kotona on vielä lapsia niin kyllä tällainen tulotason pudotus alkaa jo rajoittaa kaikin tavoin minin elämääni
    Lisäksi työttömyys rajoittaa liikkuvuutta, esim muu vaimo lähee lomalle etelään, mutta minä en voi.Eli perhe matkailee ilman minua

    Jos tämä pätkä olisi kohtuullisen mittainen niin se ei niin kauheasti haittaisi
    Mutta 2005 eläkeuudistuksessa meille 50-luvulla syntyneille valtiolta ulkoistetuille tehtiin ruma temppu eli kun aikaisemmin valtion eläkeikä oli 63 vuotta niin se kääntyikin niin, että nyt se on 65 vuotta ja eläköitymien päivääkin ennen 65 vuoden ikää vähentää eläkettä 13 % +elinajanodotteen vähennyksen eli n 20 %

    Todella ruma temppu valtiotyönantajalta, enpä olisi odottanut , että valtio on yksityistä huonompi ja epäluotettavampi työnantaja.
    ERritysesti päätöksen teki moraalittomaksi, että se yritettiin salata esim Soneran palkkaama eläkeneuvoja ei tiennyt asiasta mitään. Valtiokonttorikin yritti valehdella, että se vastaa yksityisen sektorin varhennusleikkausta 63-62-vuoteeni.

    Ja nyt työkkäri pompottaa kaikin tavoin, viimeksi minua vaadittiin lähtemään hitsaaja-levyseppäkursiille , siis 60-vuotiaana rakaisiin töihin.Kun kortisstossa on jo muutama sata kokenutta iäkästä hitsaria niin tuskinpa kokemattomalla on senkään vertaa mahdollisuuksia

    Muutenkin työkkäri ei tarjoa amiskoulutusta pitemmälle koulutetuille mitään
    Osaamiskartoituskin oli kysely onko minulla: Raskaan liikenteen kortti, bussikortti, tulityölupa, VTT märkäsertifikaatti, trukinajokortti etc.
    Insinöörin tutkinnolla, yliopisto-opinnoilla, loppusuoralla olevalla opettejakoulutuksella,40-vuoden työkokemuksella ei ollut mitään merkitystä , ne viskattiin roskikseen.
    Virkailija vain totesi, etti niillä mitään tee, tämän ikäinen voi saada vain hanttihommia

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  91. Osmo Soininvaara kirjoitti 5.11.2010 kello 12:59

    Liiasn vanha: Elinajanvähennyskerroin on tällä hetkellä vähän alle prosentti.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  92. Pekka Taipale kirjoitti 5.11.2010 kello 12:22

    Isoisäni, kuten isänikin, meni miesten töihin metsään reilun kymmenen vanhana, jotakuinkin sata vuotta sitten. Ei hänen tekemisiään varmasti “työllisten” tilastoista löydy. Mutta siellä oltiin, ja jalka jäi pinoon nostettavien tukkipuiden väliin.

    Mentiin ihan lääkärille asti. Lääkäri kertoi, että polvi uhkasi jäädä suoraksi koko loppuiäksi. Tähän isoisäni isä: “Mitä minä sellaisella pojalla teen?”

    Eikä hän sitä ilkeyttään kysynyt. Elämä vain oli silloin sata vuotta sitten niin leppoisaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  93. Liian vanha kirjoitti 5.11.2010 kello 13:39

    “Liiasn vanha: Elinajanvähennyskerroin on tällä hetkellä vähän alle prosentti.”

    Eläköidyn näillä näkymillä 2016, joten sekin % voi olla mitä vain
    Ja mitä tulee kadehtimaasi ansiosidonnaiseen niin voin nyt ilmoittaa , että omasta tilille kolahtavasta voi laskea että hyvätuloisellekin se on vain työmarkkinatuki+ yksiön vuokra.

    Siinä sitä riittääkin vihreille poisotettavaa, ilmeseti klaikki halutaan ajaa sossun luukulle jonoon Riittää vihreille sossun tädeille töitä ja poliittisia virkoja

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  94. Juho Laatu kirjoitti 5.11.2010 kello 14:07

    Ville Komsille,

    Kohdat (a), (b) ja (c) ovat erinomainen analyysi kolmesta keskeisestä nyky-yhteiskunnan takana olevista ajatusmallista (jotka eivät välttämättä aina johda ihmisten kannalta parhaaseen lopputulokseen).

    Ehkä kohtia b ja c voisi lähestyä myös kotimaisin poppakonstein eli sananlaskujen voimalla, esim. “kohtuus kaikessa”.

    Ihmiset ovat rationaalisia ympäristöään ymmärtämään pyrkiviä olentoja, jotka aina silloin tällöin löytävät myös jyvän. Tämän kumulatiivisen vaurastumisen ja rajattomien resurssien ajatusmallin kohdalla pitäisi ymmärtää, että jossain vaiheessa vanhentunut ajatusmalli alkaa tuottaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Jossain vaiheessa orava voi lopettaa pähkinöiden keruun talvivarastoon. Ja oravanaaraat ymmärtävät, että hyvässä pähkinätilanteessa jatkuvasti pähkinöitä keräävä uros ei välttämättä ole se fiksuin orava ja paras puolisokandidaatti.

    Myös kohta a on b:n ja c:n kaltainen siinä mielessä, että kyse on turhan yksinkertaisten mallin soveltamisesta monimutkaiseen tilanteeseen. Tämä on tyypillisesti nuoren idealistin ongelma, mutta toki myös vanhan kaikkitietävän jäärän. Ongelma a koskettaa muuten myös vihreitä, vaikka vihreiden voi sanoa olevan varsin valistuneita kohtien b ja c suhteen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  95. antti kirjoitti 5.11.2010 kello 15:00

    Isoisän kutsuntakortista vai sotilaspassista 1920-luvulta jäänyt mieleen pituus 185 cm, paino 60 kg. Niin sitä isännän paino silloin nousi jo nuorella iällä leppoisassa maalaiselämässä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  96. Kari Koskinen kirjoitti 5.11.2010 kello 16:29

    Tiedemies:

    Wikipedia, tämä blogi, tai Linux eivät näy BKT:ssa suoraan, mutta kyllä ne sitä kasvattavat. No, tämä blogi ehkä ei, mutta wikipedia ja Linux kylläkin.

    Myönnän, että luonnehdintani “ei millään tavalla” oli liioittelua. Silti. Ei ole mitenkään itsestäänselvää, että esimerkiksi Linux tai vastaavat “tuotteet” kasvattaisivat BKT:tä.

    Otetaan skenaario A: meillä ei ole vapaita ohjelmistoja, vaan firma X tekee softaa ja myy sitä Y:lle, joka taas myy omaa tuotettaan X:lle. BKT tietenkin kasvaa, koska vaihto lisääntyy.

    Vaihtoehdossa B molemmat käyttävät ilmaisia softia ja puuhaavat jotain muuta. Tämä softanvaihdosta syntynyt BKT:n kasvu (joka siis on vain numero paperilla) jää syntymättä.

    On mahdollista, että ilmaiset softat yms. tuottavat muilla tavoilla enemmän BKT:tä kuin jos niitä ei olisi (ei esimerkiksi tarvitse keksiä pyörää joka ikisessä firmassa erikseen). Itsestäänselvää se ei kuitenkaan ole.

    Kuitenkin on ilmiselvää, että Linux ja vastaavat tuottavat – hyvinkin suuria määriä – _hyvinvointia_ näyttivätpä BKT luvut mitä tahansa. Minä väitän, että _pääosa_ tuosta hyvinvoinnista ei näy BKT:ssä.

    On varsin luultavaa, että tulevaisuudessa merkittävä osa hyvinvoinnin kasvusta syntyy “informaatiohyödykkeistä”, joita ei vaihdeta perinteisen markkinamekanismin kautta. Tämä on tietenkin ongelma niille firmoille, jotka repivät nykyisin rahaa tuosta bisneksestä (levy-yhtiöt, kustantamot jne.).

    Vielä suurempi ongelma se on sosialisteille ja muille ihmisen orjuuttamiseen pyrkiville tahoille, koska sitä ei voi verottaa. Siksi lainsäädäntöä pyritään (tekijänoikeudet, patentit yms.) jatkuvasti siirtämään siihen suuntaan, että moinen hyvinvoinnin valuminen “väärille” tahoille saataisiin estettyä.

    Kari

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  97. Ville Komsi kirjoitti 5.11.2010 kello 18:05

    Artturi (klo 9:22):

    Ville Komsi: Minun korvaan sinun kommentti kuullosti vähän salaliittoteorialta. Tuskin ne, jotka haluavat itselleen lisää hyvinvointia (oli se sitten vapaa-aikaa tai materiaalista hyvinvointia) erityisesti haluaa sitä muilta pois.

    Sanottaisiinko näin: lisähyvinvoinnin (olkoon se mitä tahansa) kaipaaja ei välttämättä tietoisesti tahdo vähentää toisten hyvinvointia, mutta hyvin monelle nimenomaan suhteellinen asema yhteisössä on se tärkeä juttu. Lainatakseni vaikkapa isäntäämme Odea ajalta anno dazumal, tapana oli, että konepäällystö ja laivapäällystö pysäyttivät kauppamerenkulun vuorotellen lakkotaisteluillaan, eikä kysymys suinkaan ollut nälästä vaan nokkimisjärjestyksestä.
    Jos et tätä “keeping up with the Joneses” -ilmiötä näe etkä tunnusta, saatan epäillä sinua viattomaksi höntiksi. Parempi niin päin kuin että tahallasi fuulaisit.

    Enkä oikein hyväksy sinun kirjoitusta kasvupakosta. Eihän se oo mikään pakko, vaan elintason kasvu on vaan seurausta siitä, että ihmiset haluavat itselleen hyvää. Sitten kun ihmiset lakkaavat haluamasta hyvää, niin kasvukin loppuu. Ei tällä ole mitään tekemistä eriarvoisuuden tai köyhien tyynnyttelemisen kanssa.

    Ei mitään tekemistä? Olet tosiaan varsin viaton.
    Hyvä on hyvää, määritelmällisesti, kunhan se ei tuota pahaa eikä pahoja riskejä toisille – edes jälkipolville. Tällä varauksella kukin saa kernaasti miettiä ja päättää, mikä juuri hänelle on hyvää. Lisään silti vielä yhden varauksen: tyhmää tai hädässä olevaa ei saa kusettaa mielin määrin. En esim. hyväksy pyramidihuijausta enkä työsuojelun laiminlyöntiä.

    Olisi mainiota, jos ihmiset alkaisivat kaikkialla nauraa törsääjille ja rehvastelijoille. Näin aine-, energia- ja rahavirtojen kasvu hyytyisi hiljalleen. Elettäisiin kohtuullisesti, vastuullisesti, toisiamme auttaen ja siitä tyydytystä saaden ja melko tyytyväisinä kaikki.

    Avaruutta ja alkeishiukkasia kyllä tutkittaisiin edelleen. Lääketiede ja lämpöpumput voisivat kehittyä, mutta motivaatioksi ei enää tarvittaisi veretseisauttavia tuloeroja eikä piikkilankamuurein ympäröityjä loistohuviloita. Se olisi mainiota.

    En tällä haikaile reaalisosialismia, jossa sikatörsäys oli vain piilotettu kaiken kansan silmiltä. Se ei ollut mainiota. Avoimuus ja ihan todellinen kulttuurin muuttuminen olisivat.

    Valitettavasti täysin pakottomaan kulttuurikumoukseen luottaminen ei maailman nykytilanteessa oikein riitä. Hölmöjä mahtailijoita, härskejä vapaamatkustajia ja vastuuttomia keinottelijoita – taudinkantajia ja tartuttajia niin sanoakseni – on niin paljon, että jonkinlaisia sitovia ryhmäpäätöksiä pelisäännöistä ja sallitun rajoista tarvitaan. Tällä tarkoitan mm. haittaveroja, tulontasausta ja sosiaalipolitiikkaa.

    Usko edustuksellisen kansanvallan viisauten ja voimaan ei lepää kovin lujalla pohjalla sekään. Silti yhtenä työkaluna taudinkantajien taltuttamiseksi niin sanottu valtio johdannaisineen (kunnat, valtioliitot, sopimusyhteisöt jne.) on varmaankin välttämätön aika pitkälle tulevaisuuteen. Muitakin työkaluja tarvitaan. Ne ovat sitten kaikenlaista kansalaisyhteiskunnan puuhaa reilusta yrittäjyydestä ajattelun ja kirjoittamisen kautta väkivallattomaan vastarintaan.

    Jos paneudut historiaan, löydät runsaasti esimerkkejä yhteiskuntakerrosten välisestä kilpailusta, jonka kurissa pitämiseksi mm. lain voimalla kiellettiin ketään pukeutumasta säätyänsä koreammin. Miksi se piti kieltää, jos kaikki ihmiset halusivat vain pelkkää hyvää itselleen ja kernaasti samaa muillekin?

    Säätyjen sisälläkin arvovalta- ja pöyhistelykilpailu kukoisti. Kukoistaa yhä.

    Ei millään pahalla, mutta jos tätä et näe, juuri sitä minä nimitän ideologian mahdiksi.

    Kommenttisi eilen klo 8:49 oli kuitenkin oikein hyvä. Kukaan meistä ei ole täysin virheellinen.

    Voisko tässä olla kyse siitä, että sinä vertaat itseäsi muihin ja arvotat itseäsi suhteellisen asemasi kautta niin sinun voi olla vaikea kokea empatiaa niitä kohtaan, jotka eivät koe samalla tavalla?

    Voisi varmaan, mutta enpä luule. Muistan, kuinka ollessani ihan lapsi äitini marisi että ”virkamiehet ovat jääneet palkkakuoppaan”. Isäni oli siis virkamies. Ihmettelin alakoulukakruna, mitä se kuoppa oikein voi tarkoittaa. Kuka muka on mitannut ja määrännyt, että näin paljon on oikein suutarille ja näin paljon kraatarille? Ehkä en täysin vielä tajunnut markkinamekanismin enkä luokkataistelun olemusta, mutta jollakin tavalla silti tajusin, että ”työn arvo” oli melkoisen mielivaltainen käsite.

    Mielestäni elimme ihan riittävän leveästi, vaikka isäni jupisikin – äitini ostettua puolisalaa minulle fillarin – ”ettei tässä suvussa vielä ennen ole lapsille omia polkupyöriä ostettu”. Tämä oli 50-lukua. Kun tänään katselen telineisiin unohdettuja, rikki väännettyjä, ojiin heitettyjä lasten satavaihteisia maastopyöriä tai mitä tahansa roskikseen kannettua tai heitelle jätettyä krääsää, minua tympii.

    Olisimme ilmeisesti eläneet paljon leveämminkin, ellei vanhempi siskoistani olisi sairastanut niin vaikeata sokeritautia, että sen hoitamiseen meni melkein kaikki. Tämän opin myöhemmin tietämään. Toki toivon, että siskovainaa – eli sentään lähes 70-vuotiaaksi – olisi ollut terve, mutta en minä lapsena mitään kaivannut. Jos ne hoitokulut olisivat kiertäneet valtion terveysbudjetin kautta eivätkä olisi vilahtaneetkaan isäni lompakossa, se olisi ollut ihan jees.

    Tänään olen valtion syöttiläs, melko pahan masennustaipumuksen takia työkyvyttömyyseläkkeellä ja suotuisen sattuman kautta keskituloinen kansalainen. Ei mitään valittamista taloudellisesti. Enintään vähän nolottaa. Yritän tavalla tai toisella maksaa puuroni ja vellini maailmalle takaisin.

    Olen elänyt vuosikymmeniä nykyistä tiukemminkin. Enkä koko aikana olisi ikinä halunnut vaihtaa osia kenenkään kanssa, en nytkään.

    Niin että sikäli.

    Isot tulo- ja varallisuuserot ihmisten välillä ovat minusta yksinkertaisesti tuhoisia niin oman yhteiskuntani kuin koko maailmankin ilmapiirille, hyvinvoinnille ja onnellisuudelle – valitkoon kukin sanan josta tykkää. ”Kehitystä” ne kyllä voivat sparrata, mutta enimmäkseen hyvin ikävää kehitystä.

    Eriarvoisuus lietsoo köyhien kateutta ja katkeruutta, rikkaiden pelkoa, yleistä epäluuloa, kyynärpäiden käyttöä ja kaikkien sotaa kaikkia vastaan. Puhu siinä sitten ilmastosta, pakolaisista, ihmisoikeuksista, asunnottomista, avuttomista vanhuksista, yhteisvastuusta.

    Lainatakseni vielä toisen kerran listan isäntää: ”Suomessa on ihan kyllin kivaa olla rikas ja kyllin kurjaa olla köyhä; ei sitä ainakaan tarvitse kärjistää.”

    Talouskasvun hehkutus on kaikkein helpoin keino välttää näitä pohdintoja.

    Nimim. olen kyllä anarkisti, mutta

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  98. tpyyluoma kirjoitti 5.11.2010 kello 18:21

    Kar, ohjelmistoista syntyy hyvin helposti de facto monopoleja. Kynnys vaihtaa ohjelmistoa sen jälkeen kun sen käyttöönottoon, koulutukseen, jne. on investoitu on hyvin suuri, semminkin kun muutoksiin voi liittyä koko organisaation kannalta isoja riskejä. Ohjelmistoissa ei ole hyödykkeenä kyse niinkään niiden lisäarvosta, vaan sitä että jos ne eivät toimi niin niillä pystyy aiheuttamaan hyvin suuria tappioita, ja monopoliasemassa oleva toimija voi rahastaa tuon vahingon mukaan. Tämän takia sillä että on maksuttomia vaihtoehtoja on hyvin suuri merkitys, se pitää kaupallisten vaihtoehdon hinnan jotenkin kohtuullisena. Itseasiassa jos unohdetaan koordinaatio-ongelmat niin noiden kaupallisten ohjelmistojen käyttäjien kannattaisi maksaa kollektiivisesti open source -vaihtoehdon kehitys vaikkeivat he koskaan käyttäisi sitä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  99. Tiedemies kirjoitti 5.11.2010 kello 18:28

    Kari, esimerkissäsi on vika. Nominaalinen BKT voi toki nousta, mutta jos Y ei myy omaa tuotettaan X:lle se myy sen jollekin muulle, ehkä hiukan halvemmalla.

    Tällöin Y:llä on käytössään enemmän rahaa, jolla se voi ostaa jotain muuta. Vähintäänkin sen verran enemmän kuin tuosta päittäisestä kaupasta maksettaisiin veroa. Yritystä X taas ei ehkä ole olemassa, tai ehkä se tekee jotain muuta. Ehkä se antaa softansa ilmaiseksi ja tarjoaa kustomointipalveluita, käyttötukea jne.

    On totta, että hyvinvoinnin lisääntyminen ei näy nominaalisessa BKT:ssa. Ja on totta, että kuluttajan ylijäämää ei pystytä mittaamaan luotettavasti BKT:lla, samasta syystä kuin se, että juomavesi on puhdasta, ei näy BKT:ssa, mutta se nyt vaan on niin. BKT on kohinainen mittari, ja se ei mittaa kaikkea.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  100. az kirjoitti 6.11.2010 kello 3:13

    se, että juomavesi on puhdasta, ei näy BKT:ssa

    Mitä??

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  101. Kari Koskinen kirjoitti 6.11.2010 kello 8:50

    Tiedemies:

    Kari, esimerkissäsi on vika.

    Niin on, mutta eri tavalla kuin ajattelet. Sen oli tarkoitus havainnollistaa näkökantaani, ei onnistunut, joten yritän hieman toisella tavoin.

    Pointti oli siis siinä, että nuo mainitut esimerkit ovat touhua, jossa useat ihmiset käyttävät kohtuullisen paljonkin aikaa ja vaivaa, mutta se ei tapahdu juuri ollenkaan “markkinoilla”. Kenellekään ei makseta palkkaa, eikä kukaan pyri voitontavoitteluun. Siitä huolimatta syntyy hyvinvointia.

    Tätä voisi luonnehtia (myös) “soininvaaralaiseksi” leppoistamiseksi. Ihmiset puuhailevat vapaaehtoisesti ja harrastusluonteisesti asioita, joista muille saattaa olla suurtakin hyötyä. Ei se palkallisen työnteon vähentäminen välttämättä tarkoita sitä, että istuskellaan GT kädessä Goalla.

    Mitä tulee tuohon esimerkkiini, niin pidän aivan mahdollisena, että ainakin lyhyellä tähtäimellä kaiken “vapaan” IP-omaisuuden olemassaolemattomuus aiheuttaisi BKT:n kasvamista, koska rahaa jouduttaisiin siirtelemään taskuista toisiin paljon rivakammin. On toki mahdollista, että moisesta touhusta seuraava _tosiasiallinen_ hyvinvointitappio on niin suuri, että se näkyy myös BKT:ssä, mutta se ei ole minusta mitenkään itsestäänselvää. Tai kääntäen: nykyinen tekijänoikeus- ja patenttilainsäädäntö nähdäkseni lisäävät BKT:tä, mutta vähentävät ihmisten hyvinvointia.

    tpyyluoma

    Kar, ohjelmistoista syntyy hyvin helposti de facto monopoleja. Kynnys vaihtaa ohjelmistoa sen jälkeen kun sen käyttöönottoon, koulutukseen, jne. on investoitu on hyvin suuri, semminkin kun muutoksiin voi liittyä koko organisaation kannalta isoja riskejä. Ohjelmistoissa ei ole hyödykkeenä kyse niinkään niiden lisäarvosta, vaan sitä että jos ne eivät toimi niin niillä pystyy aiheuttamaan hyvin suuria tappioita, ja monopoliasemassa oleva toimija voi rahastaa tuon vahingon mukaan. Tämän takia sillä että on maksuttomia vaihtoehtoja on hyvin suuri merkitys, se pitää kaupallisten vaihtoehdon hinnan jotenkin kohtuullisena.

    No samahan pätee lähestulkoon mihin liiketoimintaan tahansa. Vaihtaminen on useimmiten aina kallista, puhuttiinpa sitten tietojärjestelmistä, komponenttitoimittajasta, vaimosta tai mistään vähänkään monimutkaisemmasta.

    En minä tuota sinällään suuren suurena ongelmana pidä, se on vain elämää.

    tseasiassa jos unohdetaan koordinaatio-ongelmat niin noiden kaupallisten ohjelmistojen käyttäjien kannattaisi maksaa kollektiivisesti open source -vaihtoehdon kehitys vaikkeivat he koskaan käyttäisi sitä.

    Ei siihen mitään “kollektiivia” tarvita, koska noinhan tapahtuu nykyiselläänkin ihan massiivisessa mitassa. Hyvin suuri määrä OS kehityksestä tehdään firmoissa palkallisina hommina. Itse suosin OS systeemien käyttöä lähinnä siitä syystä, että ne ovat luotettavampia. Jos jonkun tarpeellisen systeemin ylläpitoa ei enää haluta jatkaa, sen voi tarvittaessa tehdä itse.

    Kari

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  102. Tiedemies kirjoitti 6.11.2010 kello 18:16

    Az, oletetaan kaksi skenaariota, joissa kansantalous on täysin identtinen, toisessa kansalla on puhdasta juomavettä ja toisessa ei.

    Kansantaloudesta viedään jotain maailmanmarkkinoille ja viennillä rahoitetaan tuontia, sanotaan yksinkertaisuuden vuoksi miljardilla.

    Jos on puhdasta juomavettä, tuodaan miljardilla bemareita, jos ei ole, tuodaan puolella miljardilla puhdistuslaitteita ja eviania, puolella miljardilla ladoja. BKT on kummassakin sama, mutta jälkimmäisessä on ankeammat autot ja vaivalloisempaa saada puhdasta vettä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  103. Ville Komsi kirjoitti 6.11.2010 kello 20:12

    Lapsellisen yksinkertainen mutta kiertämätön totuus lienee:

    Jos samaan aikaan yhtäältä puhutaan, että ihmiset haluavat parantaa elämäänsä ja toisaalta ollaan hirveän huolestuneita siitä, että työtä ei löydy tarpeeksi … niin silloin jossakin pätkii. Tai sitten jotkut teeskentelevät tietoisesti.

    Kuinka moni ajattelee, että niska limassa raataminen + niska limassa kuluttaminen = hyvä elämä? Kuinka moni ajatelee niin omalla kohdallaan? Ehkä jotkut, ehkä monet, mutta miksi?

    Eikö vain itse kunkin kohdalla ole kysymys pelosta, että putoaa yhteiskunnan arvoasteikossa? Tai suorastaan siitä että “menestyjän” ja “menettäjän” välissä ei nähdä mitään tukevaa jalansijaa. Uskomuksesta, että se, joka ei juokse ja paisu, pian putoaa ojaan, kutistuu ja kuolee.

    Mistä tämä vaihtoehtojen vähyys mahtaa johtua? Ettei vain tietoisesta politiikasta: harkiten lietsotusta kirityksestä ja kahtiajaosta?

    Mikä on totuus kansamme vauraudesta? Leipäjonoja on, mutta kukaan ei täällä enää kuole nälkään – paitsi ehkä yksin asuva, harhoista kärsivä ja kaikea pelkäävä vanhus joka ei uskalla kysyä mitään mistään ja jolla ei ole yhtäkään ystävää. Auttaako talouskasvu yksinäisyyteen?

    Tunnen pari leipäjakelun asiakasta. Itse asiassa olen saanut toisinaan ylijäämäsyötävää kummaltakin. Eivät he ole ensinkään onnettomia minun mittapuillani. Jos minun pitäisi vaihtaa osia joko heidän tai jonkun vuorineuvoksen kanssa, neuvos saisi jäädä rauhassa sikaria polttamaan.

    Aikamme suuri kysymys on muotoiltu väärin, ja siitä on tehty häntäänsä pureva koira.

    Etsimme helppoutta ja mukavuutta mutta samalla pakenemme niitä. Etsimme mielekkyyttä elämäämme, mutta tavarataivas ei sitä tarjoa. Etsimme asemaa yhteiskunnassa tai yhteisössä ja kieltäydymme myöntämästä itsellemme, että juuri siitä tässä on kysymys.

    Tiedämme, että yksiulotteinen pöyhistelykilpailu on nollasummapeliä, mutta teeskentelemme muuta.

    Käytän ”me”-muotoa, koska olen jäävi itseäni mittaamaan. Kaikkia tuo kuvaus ei kuitenkaan koske. Valitettavasti kovin monia koskee.

    Politiikan huiput ja järjestöjyrät vaalivat väärää kysymystä. Veikkaan, että oma asema yhteiskunnassa on heidän joko tietoinen tai tiedostamaton motiivinsa. On tavallaan turvallista hehkuttaa kysymyskimppua (elintaso – tulonjako – työllisyys) joka nykytavalla asetettuna ei voi koskaan ratketa.

    Yritän asettaa sen toisin:

    (1) Me tarvitsemme välttämättömiä aineellisia hyödykkeitä, mutta emme tarvitse niitä määrättömästi. Holtittoman haaskauksen määrä omassa maassamme on jo yököttävä.

    (2) Muualla on miljoonittain nälkiintyneitä, sairaita ja monenlaisessa kurjuudessa eläviä ihmisiä. Siellä muuallakin haaskauksen määrä on usein yököttävä, ja siihen syyllistyy paikallinen yläluokka, usein yhdessä ulkomaisten yritysten kanssa. On todennäköistä, että maailman voimavarat reilummin suunnattuina riittäisivät kohtuulliseen elämään kaikille. Uudelleensuuntaaminen ei ole helppo nakki, mutta oman ja yhteisen turvallisuutemme takia – jotten puhuisi mitään omastatunnosta tai mielenrauhasta – meidän pitäisi pyrkiä edistämään sitä mahdollisuuksiemme mukaan.

    (3) Meidän ei kuitenkaan tarvitse repäistä viimeistä vaatettamme. Meillä on oikeus tavoitella iloa, onnea, nautintoa ja mukavuutta. Meidän pitäisi vain nykyistä kirkkaammin nähdä, mistä niitä saadaan. Kilpailun osuus aineellisista pyyteistä pitäisi sekä yksilötasolla että poliittisessa harkinnassa kylmästi hylätä. Suosittelen arvonimiä, kilpalaulantaa, pesäpalloa, pussihyppelyä tms.

    (4) Me tarvitsemme – ainakin useimmat tarvitsevat – mielekästä työtä sekä tunnetta että kuulumme johonkin ja että vähintäänkin joku arvostaa meitä sen takia mitä olemme tai mitä teemme. Tämä saattaa olla ongelmaluettelon vaikein kohta. Toistaiseksi uskotaan laajalti, että se, mistä maksetaan, on tärkeää, ja sama toisinpäin. Tämän ajattelun mukaan nettipokerilla rikastunut tai häikäilemätön arvopaperikeinottelija ovat kunnioitettavia kansalaisia (kunnes köyhtyvät). Se, joka onnistuu myymään rihkamaa ökyturisteille, on arvostetumpi kuin se, joka vapaaehtoisena käy ulkoiluttamassa liikuntakyvyttömiä vanhuksia. Jonakin päivänä tämä saattaa kääntyä toisinpäin, ja sitä päivää odotan hartaasti. Minä kirjoitan tätä kommenttia ollakseni olemassa ja hankkiakseni arvostusta itseltäni.

    (5) Hyvää tarkoittavat poliitikot ja monenlaiset asiantuntijat haluaisivat taata kaikille kansalaisille itsekunnioituksen järjestämälle heille työtä josta maksetaan. Tulojen saaminen omasta työstä esitetään ihmisen perustarpeena, vaikka – minun mielestäni – se on vain yksi mahdollinen eksistentiaalisen perustarpeen tyydyttämistapa ja vieläpä aika hutera. Piilevänä sivumotiivina niin palkkatyön kuin yrittäjyydenkin edistämisessä saattaa olla yhteiskunnan vakauttaminen. Yrittäjä – jopa rikollinenkin – pyrkii mitä todennäköisimmin säilyttämään yhteiskunnan olosuhteet ennallaan. Niiden varaanhan hän on bisneksensä suunnitellut. Kokopäiväiseen palkkatyöhön sidottu taas on erittäin todennäköisesti ”rauhallisempi” kuin joutilaana kaduilla notkuva.

    (6) Tämän ratkaisun huteruus näkyy neljässä asiassa:

    (a) Luonnonvarat ja biosfäärin ”häirinnänsieto” ovat rajalliset. Perustotuus ei muutu, vaikka saatamme riidellä siitä, missä kohtaa rajat ovat.

    (b) Myös ihmisten aineelliset tarpeet ovat rajalliset. Ette ehkä usko tätä vielä, mutta uskonette viimeistään sitten kun jätehuoltokustannukset muodostuvat yksityistalouksissa tavaranhankintakustannuksia korkeammiksi.

    (c) Voidaan kyllä kasvattaa aineetonta rahataloutta – myydä arvonimiä ja pelata arvopapereilla – mutta lopulta ihmiset kyllästyvät siihenkin, eikä raha enää kierrä siten kuin veroministeri toivoisi.

    (d) Lopulta ihmiset kyllästyvät myös pilipaliduuneihen, joiden ainoa yhteiskunnallinen tarkoitus on sitoa heidät johonkin – yhtäältä kohentaa heidän kärsinyttä itsetuntoaan ja toisaalta sitoa heidät jollakin tavoin paikoilleen eli supistaa heidän vaarallista vapauttaan. Joskus tämäkin päivä tulee.

    (7) Vielä tänään meillä on iso kimppu monenlaisia yhteiskunnallisia ongelmia – niin iso ja sekava, että pää on helppo työntää niiden sekaan, kun ei haluta katsoa kauempaa. Voi olla, että olen tyhmä, mutta näen neljä muita suurempaa ja perustavammanlaatuista kysymystä, jotka pitäisi nähdä:

    (a) Miten parhaiten edistämme sitä – tai poistamme esteitä sen tieltä – että kaikki ihmiset voisivat tuntea olevansa jollakin tavoin hyviä, taitavia, toivottuja, hyväksyttyjä, arvostettuja? Tämä on eksistentiaalinen tarve, ja väitän, että tämä on suurempi kuin yksikään nykyisistä aineellisista tarpeistamme. Moni ihminen on ihan omasta tahdostaan kiristänyt vyötä, kärsinyt ja kuollut tätä tarvetta tyydyttäessään. Se on ihmisen luonto. En viitsi ryhtyä väittelemään siitä, onko se geeneissä vai monituhatvuotisessa kultturiperimässä, sillä tämä on joka tapauksessa totta tänään ja koko ihmislajin piirissä – se tulee esiin viimeistään siinä vaiheessa, kun alkeellisimmat aineelliset tarpeet on tyydytetty. Kuten vaikkapa Suomessa.

    Jos poikkeuksia on, ne ovat harvinaisia. Autisteista ja cp-lapsista en sano mitään varmaa, mutta ehkä tämä heidän kohdallaan on lähinnä määrittelykysymys.

    Yksi tapa todeta sama asia on, että ihminen – lapsi varsinkin – tarvitsee rakkautta ja jos ei saa, niin sitten pitää ruveta hankkimaan valtaa vaikkapa kiusaajaporukassa ja kasaamaan tavaraa sekä herättämään pelkoa ja kateutta muissa.

    Vaikka pätemisentarve on melkein luonnonvakio, sen ilmeneminen ei ole. Ja vaikka emme voi nuijankopautuksella muuttaa kansakunnan luonteenlaatua ja pyrkimyksiä, kyllä me sentään himpun verran voimme niihin politiikallakin vaikuttaa – hyvään tai huonoon suuntaan. Neukkulassa meni huonoon suuntaan, kun luultiin liikaa eikä oltu ihan rehellisiäkään.

    Poliittisilla päätöksillä vaikutetaan asioihin, jotka vaikuttavat elämämme ehtoihin, jotka taas … jne. Lisäksi me jokainen vaikutamme ihan suoraan omaan itseemme ja yleensä myös lähellämme oleviin.

    Monella meistä lienee ideologisista syistä tarve työntää tässä sanomani hyllylle henkimaailman hölynpölynä. Kehotan vakavasti ottamaan sen sieltä pöydälle. Eihän kukaan ole aikoihin tosissaan väittänyt, että Suomesta – yhteen laskettuna – puuttuu tavaraa tai varallisuutta. Kysymys, the big issue, on vain työllisyys eli tavaran ja ihmisarvon jakaminen. Jälkimmäinen on yhä suuremmassa määrin nollasummapeliä. Monet tietävät sen mutta jatkavat höpötystään. Juuri se näet takaa heille, että mikään ei todella muutu. (Ks. edellä kohdat 4 ja 6d.)

    (b) Toinen iso ongelma on jo tuossa edellä puoleksi esitelty. Sen toinen puolikaskin perustuu geeneihin tai monituhatvuotiseen kulttuuriperimään. Lohdullista on, että tämä puolikas sentään rakoilee. Eihän muuten mitään almuja, köyhäinhoitoa tms. olisi ennen Keynesiä koskaan keksittykään.

    Monille tänä päivänäkin vaurauden tasoittaminen on vihonviimeinen ajatus. Toki tälle vastustukselle perusteluja löytyy – mutta ne kaikki nojaavat itseisarvoiseen kilpailuun milloin ketäkin vastaan sekä ”kehityksen” kiihdyttämiseen. Sen kehityksen, joka varmasti joskus oli tarpeen mutta jonka tarpeellisuus ja toivottavuus nykyisellä vauhdilla on hyvin kyseenalainen.

    Vaikka tämäntyyppiset perustelut osaksi olisivat järkeenkäyviä, ne ovat osaksi likinäköisiä – ei kysytä, minne olemme tätä tietä matkalla – ja osaksi ideologisia eli kaunistelevasti itsepetoksellisia. Niiden takana on vuosituhantinen paatos: vahvojen kuuluu syödä, heikkojen ei. Vahvoja ovat nyt ennen kaikkea ne, jotka pystyvät kahvaa kääntämällä panemaan yhteiskunnan polvilleen – heikkoja ne jotka eivät voi. Vahvat voivat kiristää itselleen paljon etuja, joskus niin paljon kuin vain kehtaavat.

    Mikä rajoittaisi kehtaamista? Joko valtiovalta tai siihen verrattava voimatekijä – tai sitten mielikuva siitä, mitä ”vertaiset” ajattelevat. Vertaispaheksunta ei vielä liene kovin mainittavaa. Pikemminkin saattaa tuntua siltä, että ahneudesta tinkivää pidetään ryhmäluopiona tai tyhmänä. Sitä ei moni tahdo.

    Tietysti voi antaa almuja ja kymmenyksiä. Siinä on pr-arvoa, ja ehkä se rauhoittaa mieltä. Ei tuossa välttämättä ole muuta vikaa kuin että ne ovat vain almuja ja kymmenyksiä. Jos joku miljonääri soittaa, lupaan kyllä kertoa muutaman paikan, missä rahaa todella kipeästi tarvittaisiin.

    Ehkä keskiluokka onkin se joka tiukimmin vastustaa tulontasausta ja ”tyhjästä maksamista” – mene ja tiedä. Joka tapaksessa lujassa istuu se ajatus, että jos emme suorastaan kehtaa nälkiinnyttää ”laiskoja lurjuksia”, voimme ainakin simputtaa heitä. Se on hyveellistä, se on oikein.

    (c) Moni työ on sen laatuista, että pomon tai muun erityis-osaajan on oltava mahdollisimman paljon paikalla tai ainakin tavoitettavissa. Tämä on varmaankin totta, enkä minä mahda sille mitään. Ratkaisuja kannattaisi silti etsiä, ja ainakaan niitä ei pidä valtion tai etujärjestöjen toimin vaikeuttaa. Lyhyempi työviikko, jolloin pomon lepopäivänä tehdään rutiinihommia? Lyhyempi työura?

    Tietysti jotkut meistä nauttivat polttaessaan kynttilää kummassakin korvassaan. Mikäpä siinä. Sanovathan jotkut ilotyöläisetkin tekevänsä sitä ilokseen. Kunhan se vain pitää paikkansa ja kunhan meillä on jokin tapa arvioida väitteen totuusarvoa.

    Raatajalle pitäisi ehkä joskus lyödä valinta eteen: joko sitoudut isyyslomaan tai tulet kuohittavaksi.

    Eihän sitäkään hyvällä katsota, että nuori metsuri sahaa hulluna yötäpäivää ja kulkee loppuikänsä tärinätautisena raakkina.

    (d) Neljäs iso ongelma, joka aina heitetään jossakin vaiheessa pöytään, on fiskaalinen: mistäs verotulot, jos raha ei kylliksi kierrä? Myönnän: onhan siinä miettimistä.

    Sama kysymys herää, kun puhutaan paikallisrahasta. En ole aivan varma, mutta paikallisvaluuttojen menestys maailmalla on saattanut suurehkolta osalta selittyä niiden avulla syntyneen vaihtotalouden tosiasialliseen verottomuuteen. Mutta tähänkin on esitetty ratkaisuja, ainakin jonkinlaisia.

    Äkkipäätä tulee mieleen, että aika monta vuosisataa täällä pyöritettiin kruunun taloutta luontaistuotteilla ja päivätöillä. En ehdota palaamista juuri siihen, mutta joku varmaan pystyy keksimään tavan, jolla tarpeellinen julkinen toiminta rahoitetaan ilman kohtuuttomia tuhovaikutuksia kaikelle hyvälle ja järkevälle.

    Ne haittaverot nyt tietysti ihan ekaksi. Niiden sopiva taso lienee optimointitehtävä, jossa arvioinnin ja valvonnan kustannukset otetaan huomioon. Paitsi jos tärkeintä on saada haitta nopeasti lähes nollille.

    Mitä muuta? (Odotan ja höristelen.)

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  104. Ville Komsi kirjoitti 6.11.2010 kello 21:19

    [Tiedemies 5.11. 18:28]:

    … se, että juomavesi on puhdasta, ei näy BKT:ssa …

    [az 6.11. 3:13]:

    Mitä??

    Etkö ihan oikeasti ymmärrä???

    Minä juon mökillä vettä porakaivosta. Se on täytynyt porata, kun puroihin ja lähteisiin ei enää voi näillä nurkilla luottaa. Se tietty maksoi ja kasvatti BKT:ta verrattuna siihen, että edellinen omistaja olisi pitänyt seteleitä sukanvarressa ja porari pyöritellyt peukaloitaan.

    Nyt se kaivo on olemassa. Pumpun moottori pitää varmaankin joskus vaihtaa, muuten ei tarvita mitään. Sähkön kulutus on mitätön vaikkapa monien pihavalaistukseen verattuna.

    Jos sinun riemuksesi joku tyhjentää öljyrekan kaivoni juurelle, täytyy tehdä paljon. Laskua tulee ja BKT kasvaa. Senkö sinä vasta huomaat, ja siitäkö iloitset?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  105. Evert The NeveRest kirjoitti 6.11.2010 kello 22:19

    Uutisissa on tänään ollut EK:n väistyvän pj:n ehdotus, että työuria pidennettäisiin lomia lyhentämällä.

    Ehdotan, että työuria pidennetään työmatkanopeuden lisäämisellä. Työmatkoilla ei sakotettaisi ylinopeudesta.

    Työuria voi myös pidentää sekoittamalla risiiniöljyä työmaaruokalan sapuskaan. Suoli tyhjenee nopeasti ja kerralla…

    EK aikoo näyttää esimerkkiä ja palkkaa PR-ikonikseen yhdysvaltalaisen Eunice Sanbornin 114 v.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  106. Ville Komsi kirjoitti 7.11.2010 kello 2:44

    Turha tulla sanomaan, että toiseksi viimeisin kommenttini tässä ketjussa (klo 20:12) on pitkä, pursuileva ja jankuttava. On se. Näen itsekin. Siinä on jopa pari lauseopillista mokaa, mikä ottaa itsetunnolle. Olisi pitänyt nukkua yön yli.

    Vielä nolompaa on, että sitä edeltävässä kommentissani (klo 18:05) kaksi ensimmäistä sitaattisisennystä osuvat väärien kappaleiden kohdalle. Tekninen häikkä. Häiritsee hahmottamista. [OS: Virhe oli minun. Se on nyt ilmeisesti korjattu]

    Nimim. en tahtoisi jaaritella, mutta

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  107. az kirjoitti 7.11.2010 kello 3:35

    Jos on puhdasta juomavettä, tuodaan miljardilla bemareita, jos ei ole, tuodaan puolella miljardilla puhdistuslaitteita ja eviania, puolella miljardilla ladoja. BKT on kummassakin sama

    Ei ole. Talous on kokonaisuus. Siihen kuuluvat myös likaisen veden aiheuttamat sairastelut ja niiden sairastelujen aiheuttama työn tuottavuuden ja tehdyn työmäärän lasku. Veden puhdistamiseen kuluva työ ja pääoma voisi tuottaa voittoa esimerkiksi vientiteollisuudessa ja suuremmassa kotimaisessa kulutuksessa tukien paikallisia yrityksiä, jos maalla olisi runsaat puhtaan veden varannot, eikä tätä kuluerää olisi. Silloin monet likaisen veden yhteiskunnassa submarginaaliset hyödyt tulisivat marginaalisiksi.

    Huomaat tämän kun nostat yhä suuremmaksi resurssien tarvetta, joka kuluu puhtaan veden tuottamiseen. Ääritilanne on verrattavissa siihen talousteorioiden yleiseen lähtökohtaan, jossa työvoima on sidottuna maatalouteen, ja kehitys ja talouskasvu alkavat kun maata kyetään viljelemään tuottavammin ja työvoimaa vapautuu muuhun työhön. Vuosien kuluessa vaikutus tietysti kertyy.

    Samoin Linux näkyy BKT:ssa, olettaen, että se esimerkiksi on monelle työntekijälle tuottavampi työalusta kuin Windows ja lisää siten heidän työpanostaan ja sen työn laatua. Valtio ja yritykset voivat myös säästää ohjelmistohankinnoissa ja käyttää säästyneen rahan muuhun toimintaan.
    Kuten itse aiemmin mainitsit myös, ostovoimaa vapautuu toisaalle talouteen, joten sitä ei menetetä kulutuksesta ja kierrosta windowsin pienemmän kysynnän myötä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  108. Matsu kirjoitti 9.11.2010 kello 20:37

    Työtä tehtiin sata vuotta sitten hyvin leppoisasti. Työteho oli hyvin matala, sillä rajallisten maanomistusolojen ja suurten perheiden tuottama yhtälö painotti lähinnä jonkinlaisen tekemisen keksimistä kaikille. Raskas työnteko myös lisäsi ruoan kulutusta hyvin voimakkaasti, joten maltillinen työrytmi oli tavoiteltavaa. Erilaisia kirkollisia pyhiä ja vapaita oli käytännössä kolmasosa työajasta ennen teollistumisen alkamista.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  109. Juhana Vartiainen kirjoitti 14.11.2010 kello 2:15

    En ole vähään aikaan käynyt sivuillasi, huomaan nyt tämän vanhemman kirjoituksen jota on tarvis kommentoida. Kirjoituksesi on vähän yllättävä, koska ihastelet tätä “leppoistumista”, vaikka toisaalta myös kirjassasi ansiokkaasti tuot esille sen kielteiset seuraukset julkisten palvelujen rahoituksen kannalta. Leppoistuminen tarkoittaa vapaamatkustamista: osapäivätyöllä tai ennenaikaisella eläkkeellä velttoilija käyttää tietysti samoja kalliita julkishyödykkeitä (erityisesti terveydenhoito) kuin kaikki me muutkin. Verokiilat joka tapauksessa mitä dennäköisimmin työntävät työn tarjontaa alaspäin verrattuna markkinaratkaisuun. Toisin ilmaistuna, vapaa-ajan yhteiskunnallinen kustannus on suurempi kuin privaatti kustannus ja siksi täytyy yhteiskuntapolitiikassa kovasti pitää huolta työn tarjonnasta.
    Vain ranskalaiset huuhaataloustieteilijät voivat kuvitella että työajan lyhentäminen tuo lisää työpaikkoja.
    “Valtiovarainministeriön ongelma” on tietysti meidän kaikkien ongelma, koska olemme kansakuntana vastuussa julkisesta budjettirajoituksesta. Jos hyvinvointivaltion rahoitus romahtaa, on turha luulla että päästään johonkin kovinkaan leppoisaan yhteiskuntaan: pitkää päivää ja 80-vuotiaaksi saadaan tehdä jotta yksilöllinen terveysvakuutus ja lasten koulut saadaan maksetuksi. Katsele vaikka Yhdysvaltain (suurta) työpanosta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  110. Nina Jaakkola kirjoitti 16.11.2010 kello 19:12

    Tätä yhtälöä leppoistamisesta (tässä keskustelussa määritellyllä tavalla toteutettuna) ja julkisen talouden rahoituksesta on mahdoton ratkaista nykyisen järjestelmän sisällä. Juututaan loputtomiin väittelyihin, jotka eivät johda minnekään.

    Täytyisi olla rohkeutta määritellä asioita uudella tavalla.

    Ei leppoistamisen tarvitse eikä pidä olla sitä, että tyytyväisenä vain otetaan aurinkoa perintönä saadun omakotitalon terassilla ja välillä ravataan terveyskeskuksessa raskaan työn raatajien laskuun. Tällaista menoa ei mikään yhteiskunta kestäisi. Leppoistaminen pitäisi määritellä PALKKAtyön vähentämisenä, ei absoluuttisena työnteon vähentämisenä. Lyhentämällä PALKKAtyöhön kulutettua aikaa jää aikaa tehdä mielekkäämpää työtä, esimerkiksi vapaaehtoistyötä. Jolloin vapaaehtoistyönä voidaan toteuttaa niitä hyvinvointipalveluita, joihin yhteiskunnallamme “ei ole varaa”. Tätä arvokasta työtähän jo nyt tekevät monet kansalaisjärjestöt, tosin yleensä niissä vain muutamat harvat ylityöllistetyt aktiivit.

    Millä hyvinvointipalvelut maksetaan on myös osittain kompakysymys, koska suuri osa “hyvinvointipalvelujen” tarpeestamme on suoranaista seurausta nykyisestä yhteiskuntajärjestelmästä. Mielenterveysongelmien räjähdysmäinen kasvu on yksi hyvä esimerkki tästä. Jos emme tee jotain nykyiselle työelämälle, masennus ja burn-out ovat pian töissäkäyvien kansantauti numero yksi. Taitavat itse asiassa olla sitä jo nyt.

    Se että nykymeno ei voi jatkua, koska ihmisten psyyke ja luonnon kantokyky eivät sitä kestä, on hyvä asia. Se pakottaa meitä miettimään järkevämpiä tapoja tehdä asioita.

    Paras tapa varmistaa hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus on minun mielestäni yksinkertaisesti kääriä hihat ylös ja alkaa tehdä niitä asioita, jotka itse kokee tärkeiksi. Maksettiin niistä sitten palkkaa tai ei. Miten se on mahdollista taloudellisesti, siihen voi kysyä neuvoa esimerkiksi pienen eläkkeen, työmarkkinatuen, tutkimusapurahan tai pienyrityksen tuottojen varassa eläviltä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

Jätä vastaus