Kirjoitukseni “populismin pelko korvaa kommunismin pelon herätti oikeutetun keskustelun sanan populismi käytöstä. Eikö Paavo Arhinmäkikin ole populisti (on, todellakin)? Myönnän, että termi on epätarkka.
Kyse on siis ilmiöstä, jonka seurauksena on ollut Brexit, Trump, Le Penin nousu, Itävallan Vapauspuolue ja se osa perussuomalaisista, joka ei ole palannut demareihin tai kohta palaa. Moni niputtaa tähän vielä Putinin.
Ulkomaisissa lähteissä tämä on niin helppoa. Poliittisesti puhutaan äärioikeistosta ja vähän tieteellisemmässä tekstissä taantumuksellisista (reactionary) , sillä eiväthän brexitin puolesta pelkästään äärikoikeistolaiset äänestäneet, mutta historian kulkua he halusivat kuitenkin tuupata taaksepäin. Suomessa taantumus ‑sanan konnotaatio on kyllä kovin kielteinen.
Sitäkään ei tietenkään saa sanoa, että historia toistaa itseään. Nämä liikkeet ovat kovin tuttuja 30-luvulta ja peronismin muodossa vielä 50-luvultakin.
Tähän ilmiöön ryvästyy eliitin vastustus ja synkkä arvokonservastismi ja usein kaiken uuden vieroksunta ja vahva kansallismielisyys.
Sanat taantumuksellinen ja äärioikeisto pahoittaisivat kovin monen mieltä, mutta keksiikö joku parempaa?
Oikeistopopulisti?