Suomen luisuminen kohti Unkarin tietä

Tuo­htuneena perus­suo­ma­lais­ten poli­it­tisen val­tiosi­h­teerin nimit­tämis­es­tä Supon johtoon kir­joitin X:ssä:

Ääri­oikeis­to­laiset puolueet eri puo­lil­la Euroop­paa ovat nou­dat­ta­neet samaa kaavaa: men­nään hal­li­tuk­seen talousoikeis­ton kanssa, annetaan sille kaik­ki mitä se ikinä osaa halu­ta ja vasti­neek­si val­lataan tur­val­lisu­uskoneis­to ja lehdis­tö ja rajoite­taan kansalaisoikeuksia

Johonkin tuo viesti osui, kos­ka siitä on tykät­ty 1700 ker­taa ja retwi­itat­tu 300 ker­taa. Silti vähän kadun sen julkaisemista, kos­ka olin päät­tänyt pysyä eril­lään iden­ti­teet­tipoli­it­tis­es­ta keskustelus­ta. Ongel­mana on, että 280 merkissä joutuu julis­ta­maan eikä voi perustella.

Moni ilmoit­ti pet­tyneen­sä siihen, että olen luiskah­tanut salali­it­to­te­o­ri­oiden puolelle. Niin­pä ker­ron, mitä ajat­te­len Suomen vaaras­ta suis­tua Unkarin tielle ja masen­tavas­ta poli­it­tis­es­ta tilanteesta yleensä.

Twi­itis­säni esitet­ty kaa­va on tois­tunut mon­een ker­taan muun muas­sa Sak­sas­sa, Ital­ias­sa, Puo­las­sa ja Unkaris­sa. Pahoin pelkään, että näin käy myös Trumpin USA:ssa.

En kuitenkaan usko, että kyse on tietois­es­ta suun­nitel­mas­ta. Voi olla, että jotkut höyrypäät ovat täl­laisia suun­nitelmia piirustelleet, mut­ta ei heil­lä ole val­taa niitä toteut­taa. Trump on kyl­lä suun­nitel­lut. Kehi­tys johtuu yksinker­tai­sista lainalaisuuksista.

Yksinker­tais­ten san­ot­tuna pääo­ma tekee liiton anti-intellek­tu­aalisen, yleen­sä mata­lasti koulute­tu­il­ta kan­natuk­sen­sa saanei­den kanssa, euroop­palaisen ter­mi­nolo­gian mukaan ääri­oikeis­ton kanssa, mut­ta san­o­taan heitä nyt vaik­ka kansal­liskon­ser­vati­iveik­si, kos­ka sitä nim­i­tys­tä he Suomes­sa itse itses­tään käyt­tävät. Jat­ka lukemista “Suomen luisum­i­nen kohti Unkarin tietä”

Keksi kelvollinen sana “oikeistopopulismille”

Kir­joituk­seni “pop­ulis­min pelko kor­vaa kom­mu­nis­min pelon herät­ti oikeutetun keskustelun sanan pop­ulis­mi käytöstä. Eikö Paa­vo Arhin­mäkikin ole pop­ulisti (on, todel­lakin)? Myön­nän, että ter­mi on epätarkka.

Kyse on siis ilmiöstä, jon­ka seu­rauk­se­na on ollut Brex­it, Trump, Le Penin nousu, Itä­val­lan Vapaus­puolue ja se osa perus­suo­ma­lai­sista, joka ei ole palan­nut demarei­hin tai koh­ta palaa. Moni niput­taa tähän vielä Putinin.

Ulko­mai­sis­sa lähteis­sä tämä on niin help­poa. Poli­it­tis­es­ti puhutaan ääri­oikeis­tos­ta ja vähän tieteel­lisem­mässä tek­stis­sä taan­tu­muk­sel­li­sista (reac­tionary) , sil­lä eiväthän brex­itin puoles­ta pelkästään äärikoikeis­to­laiset äänestäneet, mut­ta his­to­ri­an kulkua he halu­si­vat kuitenkin tuu­pa­ta taak­sepäin. Suomes­sa taan­tu­mus ‑sanan kon­no­taa­tio on kyl­lä kovin kielteinen.

Sitäkään ei tietenkään saa sanoa, että his­to­ria tois­taa itseään. Nämä liik­keet ovat kovin tut­tu­ja 30-luvul­ta ja per­o­nis­min muo­dos­sa vielä 50-luvultakin.

Tähän ilmiöön ryvästyy eli­itin vas­tus­tus ja synkkä arvokon­ser­vastis­mi ja usein kaiken uuden vieroksun­ta ja vah­va kansallismielisyys.

Sanat taan­tu­muk­selli­nen ja ääri­oikeis­to pahoit­taisi­vat kovin mon­en mieltä, mut­ta kek­si­ikö joku parempaa?

Oikeistopop­ulisti?