Kaupunkisuunnittelu, Talouspolitiikka, _

Markkinaliberaali liikennepolitiikka (1) Rekkojen tuottama haitta kantakaupungissa

Olen kirjoittanut, että maailmasta tulisi parempi, jos politiikaksi otettaisiin vasemmistolainen markkinaliberalismi. Yritän muutaman kirjoituksen voimin hahmotella sitä, mitä se merkitsisi kaupunkiliikenteessä. Pontimen tähän antoi tietysti keskustatunneliselvitys ja Juhana Vartiaisen esittämä vaatimus taloudellisten laskelmien odottamisesta. Keskustatunnelia on perusteltu voittopuolisesti sillä, että se vapauttaisi kantakaupungin satamasta vyöryvien rekka-autojen piinalta. Vaihtoehdoksi on esitetty, että rekat voitaisiin ohjata Vuosaareen. Sitä vartenhan sinne rakennettiin satama. Satama ja varustamot esittävät, ettei se käy, koska on…

Jatka lukemista

Kaupunkisuunnittelu, liikennepolitiikka, Pyöräily, _

Keskustatunneli olisi niin kallis, ettei halukasta maksajaa löydy

Joskus 1970-luvulla enemmistö ry:n puheenjohtaja Harri Halsti sanoi, että Vapaudenkatu veisi jalankulkijan vapaudet, mutta Keskustan Kehäväylä ehkä ei. Minulla on aina ollut vähän ambivalentti suhtautuminen Keskustan kehäväylään siitä riippumatta, millä nimellä sitä on tyrkytetty. Käytän siitä nimitystä keskustatunneli, koska tunnelista nyt kuitenkin on kyse. Jan Vapaavuori ajoi keskustatunnelin selvittämisen kaupungin strategiaan. Samalla selvitettäisiin jalankulkuolosuhteiden parantamista. Ehkä on nyt aika tulla kaapista ja todeta, että tässä historiallisessa kompromississa voisi olla…

Jatka lukemista

_

Pitäisi sallia geenimuunnellut lajikkeet, jotka ovat jalostettavissa risteyttämällä

Banaaninviljelyä uhkaa sienitaudin vuoksi katastrofi, joka uhkaa viedä banaanit kaupoista tai ainakin moninkertaistaa niiden hinnan. Katso HS.fi Suomessa myytävät banaanilajikkeet ovat kaikki Cavendish-banaania. Muitakin lajikkeita on, mutta ne ovat ominaisuuksiltaan olennaisesti heikompia. Yksi vielä parempi oli, mutta se tuhoutui jo kauan sitten samaan sienitautiin. Pitäisi saada nopeasti uusi banaanilajike, joka on ominaisuuksiltaan cavendishin luokkaa, mutta pystyisi torjumaan sienitaudin. Se voidaan tehdä hitaasti risteyttämällä tai nopeasti geeniteknologialla. Muu maailma päätyy…

Jatka lukemista

anekdootteja elämäni varrelta, _

Anekdootteja (4) Tuomari Henriksson pelasti vihreät vuonna 1980

Vihreät saivat vaihtoehtoinen Helsinki -listalta Ville Komsin valtuustoon vuonna 1980. Se meinasi tyssätä minun mokaani tai siihen, ettemme kukaan olleet niin hyviä juridiikassa. Vihreätä puoluetta ei ollut, vaan menimme vaaleihin yhteislistalla. Jokaisen ehdokkaan tukena oli valitsijayhdistys, jossa piti olla vähintään kymmenen äänioikeutettua. Näiden listojen asiamiehet muodostivat keskenään yhteislistan. Asioiden yksinkertaistamiseksi Anja Meriluoto, Ville Komsin vaimo, oli kaikkien listojen ja yhteislistan asiamies, joka siis allekirjoitti kaikki nuo sopimukset.  Hänen nimensä…

Jatka lukemista

Matalapalkkatyö, Talouspolitiikka, _

Vasemmistolaista markkinaliberalismia

Markkinatalous näytti toisen maailmansodan jälkeen lempeät kasvonsa teollisuusmaissa. Jokseenkin kaikki pääsivät osallisiksi kulutustason noususta. Ay-liike avitti kasvavan kakun jakamisessa, mutta pääsääntöisesti siitä on kiittäminen hyvää tasapainoa työmarkkinoilla. Lähes kaikki kelpaisivat töihin eikä huonolla palkalla saanut töihin ketään. Sitten kaikki muuttui. Muutos alkoi Yhdysvalloista, jossa palkka-asteikon alimman puoliskon reaalipalkat eivät ole kohonneet 1970-luvun jälkeen. Vähän koulutettuja tarvitaan vähemmän. Presidentti Trump syyttää globalisaatiota. Valmistavaa teollisuutta on mennyt Kiinaan, mutta valtaosa työpaikkakadosta…

Jatka lukemista

anekdootteja elämäni varrelta, _

Anekdootteja(3): Vennamo valtuustossa

Vihreät – silloin nimeltään vaihtoehtoinen Helsinki – saivat vuoden 1980 kunnallisvaaleissa ensimmäisen valtuutettunsa, Ville Komsin Helsingin valtuustoon. Minusta tuli valtuustoryhmän sihteeri ja sain oikeuden istua salin laidalla kokousta seuraamassa. Paikkani oli Veikko Vennamon istuinpaikan lähituntumassa. Ilkka Hakalehto, Keskustapuolueesta omaan ryhmäänsä loikannut populisti piti jostain asiasta itselleen tyypillisen puheen, puhui narisevalla äänellään etuoikeuttujen ja suurpääoman hyysäämisestä ja kaikesta ikävästä, jota pahat päättäjät olivat Helsingissä tehneet. Käsiteltävää asiaa en muista. Vennamo…

Jatka lukemista

Kaupunkisuunnittelu, _

Kaupunkiympäristölautakunnan lista 3.9.2019

Edellisessä kokouksessa pöydälle pantujen asioiden (Herttoniemen metroasema, Puotilan ostoskeskus ja kuntoportaat) lisäksi ainoana isona asiana on Meri-Rastilan täydennyskaava Meri-Rastilaan 2400 uutta asukasta Vuosaari liitettiin Helsingin maalaiskunnasta (nyk. Vantaa) Helsinkiin aikomuksena rakentaa sinne ydinvoimala lämmittämään Helsinkiä. Sittemmin ydinvoimalasta luovuttiin ja rakennettiin asuntoja sen sijaan. Ensin asialla oli Asuntosäästäjät ry, joka rakennutti paitsi asunnot, myös sillan Helsingistä Vuosaareen. Aika poikia. Kaupunki osti sillan myöhemmin itselleen. Olen pitänyt Meri-Rastilaa hirveänä virheenä. Metroaseman…

Jatka lukemista

_

Helsingin pitäisi aikaistaa investointejaan rohkeasti

Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli budjettiesitystä. Kovin mainittavia muutoksia ei tehty. Ryhmät esittivät itsensä näköisiä muutoksia, jotka myös hyväksyttiin. Demarit halusivat kokoomuksen tukemana edistää autoilua Itä-Helsingissä ja vihreät pyöräilyä ja aurinkoenergiaa. Itse en tehnyt mitään muutosta, koska jos olisin esittänyt, mitä ajattelen, se olisi ollut vastoin kaikkia raameja ja strategioita. Kokenut kunnallispoliitikko ei tee sellaista. Olisi esittänyt investointeihin 100 miljoonaa euroa lisää. Kun Helsinki kasvaa keskikokoisen kaupungin verran vuosikymmenessä, se tarkoittaa keskikokoisen…

Jatka lukemista

Kaupunkisuunnittelu, _

Kaupunkiympäristölautakunnan lista 27.8.2019

Johanneksen puiston puistosuunnitelma Puisto pannaan kuntoon 1,6 miljoonan euron voimin. Näitä puistoja pitäisi pitää paljon paremmassa kunnossa, mutta hyvä että edes tämä. Osana puistoa on Johanneksen kenttä, joka säilytetään ja jonka pintamateriaaliksi ollaan ottamassa harmaa hiekkatekonurmi. Jalkapalloa harrastava poikani protestoi voimakkaasti. Hiekkatekonurmella ei hänen mukaan voi pelata mitään, jossa on riski kaatua. Se on kuin hiekkapaperille kaatuisi. Samaa pelaamisen estävää pintaa suunnitellaan tiettävästi myös Katajanokalle. Kaupunkiympäristön budjettiesitys Aivan mahdottoman…

Jatka lukemista

Eduskuntatyö, _

Luotin siihen, että eduskunnassa puhutusta ei voi syyttää

Minä olen elänyt uskomuksessa, että kansanedustajaa ei voi syyttää siitä, mitä hän on eduskunnan pöntöstä sanonut, mutta olen siis ollut nämä vuodet ollut väärässä. Minulle tämä tuli yllättäen ajankohtaiseksi kesken puheenvuoroni eduskunnassa noin 30 vuotta sitten. Eduskunnassa käsiteltiin kysymystä pienten valtionosuuksien muuttamisesta prosentuaalisista markkamääräiksi. Silloin vielä tällaisiin lakeihin tarvittiin määräenemmistö ja hallitus tarvitsi vihreiden neljää ääntä. Tätä minun oli vähän tätä vaikea vastustaa, koska oli muualla kirjoittanut, että prosentuaaliset…

Jatka lukemista