EU pitää kriisikokouksen torjuakseen markkinoiden tuomiota huomisaamuna pörssien avautuessa. Kyse ei ole kreikasta, vaan siitä, mitä tämä New York Timesin kuva kertoo. (Kiitokset linkistä nimimerkki TL:lle) Luvut ovat dollareita. Amerikkalaiseen tapaan triljoonilla tarkoitetaan biljoonia. En tiedä minkä päivän vaihtokurssin mukaan. Kuvasta saa isomman klikkaamalla. Jatka lukemista “Setelirahoitusta pöytään”
Tekijä: Osmo Soininvaara
Kaupunkisuunnittelulautakunta 6.5.2010
Kaikki asiat läpi yksimielisesti esityksen mukaan.
Tapulikaupungin kaava
Kaava hyväksyttiin yksimielisesti kiitoksin. Asiasta oli tullut asukkailta paljon kielteistä palautetta, jota lautakunnassa vähän ihmeteltiin.
Kiinnostavin kysymys jäi kokonaan ulkopuolelle. Tapulikaupunkia on ehdotettu purettavaksi ja rakennettavaksi tilalle uusi nykyaikainen ja paljon tehokkaammin suunniteltu alue. Sitä kuitenkin juuri peruskorjataan suurin kustannuksin, joten olemme jo menneet sen tienhaaran ohi. Niinpä tämäkin kaava vastasi alueen väljää rakentamista, aseman lähellä. Tapulikaupungin väljyys on jotenkin erilaista kuin vaikkapa Munkkivuoren väljyys. Se on vain maan tuhausta ilman, että väljyys ilmenisi parempana asuinympäristönä.
Jätkäsaaren rakentamistapaohje
Helsinki ohjeistaa varsin pilkuntarkasti, mutta huonoja kokemuksia on saatu, kun ei ole ohjeistettu vaan on luotettu rakennusliikkeiden kykyyn tuottaa hyvä asuinympäristöä. Ne olivat niitä aikoja, kun asukkailla ei ollut varaa maksaa paremmasta ja siksi vapaus tuotti huonoa ja halpaa. Tämä oli sellainen jättipaketti, ettei luottamusmies voi kuin luottaa.
Lausunto ELY-keskuksen investointisuunnitelmasta
Valtion rahanpuute vaikeuttaa yhdyskuntien kehittämistä. Olisi paljon parempi, jos vastuu infrastruktuurin rahoituksesta siirrettäisiin kunnille. Tehtävän mukana siirtyisi tietysti myös rahaa.
Kyselin liittymien kaarresäteistä. Ohjenopeuksia ja mitoituksia on kuulemma jatkuvasti alennettu niin, ettei >Lahden väylän ja Kehä III:n risteyksen kaltaisia järjettömyyksiä enää tehdä, mutta vielä voisi parantaa.
Tässä lautakunta poisti maininnan Itäväylän ja Kehä I:n risteyksen siltavaihtoehdosta, koska koko vaihtoehtoa ei ole meille vielä esitelty.
Pitäisikö euroalua hajottaa?
Vastaukseni HS-raadin kysymykseen
2) Ei pitäisi hajottaa.
Mutta jos se hajoaa, se hajoaa, vaikka ei pitäisi. Kaatuessaan rakennelma tuhoaa paljon ympäriltään.
Yhteisessä valuutassa on valuvika. Ennen valtioiden velkapaperit olivat taattua tavaraa, koska niiden vakuutena oli setelipaino. Velka kuitattiin inflaatiolla, eli pantiin koko kansa tasaisesti maksamaan. Kun tätä mahdollisuutta ei enää ole, lainanantajien pitäisi suhtautua valtioiden velkapapereihin samalla tavalla kuin yritysten velkapapereihin. Tämä taas tekisi elvytyksen hyvin kalliiksi lama-aikoina, koska velkaantuva valtio joutuu maksamaan korkeaa korkoa. Jos taas tästä lamasta ei olisi pyritty yli velkaantumalla, se olisi tullut vielä kalliimmaksi. Lama-aikana pitäisi hyväksyä se, että keskuspankki elvyttää setelirahoituksella, kuten EKP onkin tosiasiassa tehnyt, mutta suunnannut rahoituksen epäurheilijamaisesti vain joihinkin valtioihin.
Yhteiseen valuuttaa pitää liittää yhteinen finanssipolitiikka.
Jotenkin Yhdysvalloissakin on selvitty osavaltioiden taloudellisesta itsenäisyydestä ja yhteisestä valuutasta, vaikka Kalifornia onkin jo pahasti kuralla.
Hyvä Sirpa Pietikäinen!
En yleensä pidä siitä, että suomalaiset valittavat kotimaan poliittista ratkaisuista EU:lle. Asiat pitäisi ratkaista kotimaassa. Tällä kertaa valitus on aiheellinen. Sirpe Pietikäinewn (kok) on valittanut EU:lle norppien hävittämisestä ja on vaqlituksessaan aivan oikeassa. On aivan tolkutonta, että Sirkka-Liisa Anttila ei saa kielletyksi norppien verkkokalastusta. Tästä tulee Suomelle isot ja täysin ansaitut sakot. Jotenkin Anttilan arvomaailma tuntuu päivä päivältä vieraammalta.
Asuntopolitiikan epäonnistuminen
Lyhennelmä puheestani Helsingin kaupunginvaltuustossa 5.5.2010
Tavan takaa sanotaan, että Helsingin asuntopolitiikka on epäonnistunutta, koska asuntojen hinnat ovat täällä niin korkeita. Oikeastaan se osoittaa, että meidän asuntotuotantomme on erittäin onnistunutta ja muiden epäonnistunutta, koska Helsingissä haluaisi asua enemmän kuin asuntokantaamme mahtuu. On meilläkin betonibrutalismin jäljiltä alueita, joilla asuntopolitiikka on ”onnistunutta” jos onnistumisella nyt todella tarkoitetaan sitä, että asunnoista ei haluta paljon maksaa.
Epäonnistunutta on elinkeinopolitiikka sellaisilla paikkakunnilla kuin Pori ja Imatra, joista väkeä virtaa Helsingin seudulle. Asunnon niistä kyllä saa halvalla.
Epäonnistuneita olemme kyllä koko seudun tasolla, koska asutus on hajaantunut pitkin nurmijärviä ja pornaisia. Koska ihmiset eivät rakasta pitkiä ja aikaa vieviä matkoja, asuntojen hintoihin muodostuu etäisyydestä johtuva ero. Mitä kauempana sijaitsevat marginaalisesti kannattavat asunnot, sitä kalliimpia ovat asunnot lähellä. Jos sama määrä asuntoja, olisi rakennettu järkevämpiin paikkoihin, asuminen Helsingissä olisi halvempaa.
Korkeat uusien asuntojen myyntihinnat uhkaavat johtaa siihen, että Helsingin Hitaspolitiikka epäonnistuu. Vaikka asuntojen hintasäännöstely on talousteoreettisten tosiasioiden vastaista, olen pitänyt sitä pienempänä pahana. Ihmisellä on vain yksi elämä, eikä sitä mielellään uhraisi asuntomarkkinoiden tasapainottamisen alttarille. Jos uusia Hitas-asuntoja jonotetaan vuorokausikaupalla, on jotain kyllä pielessä. Hintasäännöstely ei toimi, jos hintaero vapaiden ja säännösteltyjen markkinoiden välillä on liian suuri.
Täydellinen epäonnistuminen meillä oli viime vuoden asuntotuotannossa, kun rakennusliikkeet lopettivat vapaarahoitteisen tuotannon kuin yhteisestä sopimuksesta. Omalta kannaltaan ne toimivat järkevästi, koska toimenpide johti asuntojen hintojen voimakkaaseen nousuun. Tätä ei kaupunki voi hyväksyä. ATT:n on otettava suurempi vastuu myös kovan rahan tuotannosta. Yksityisille tontteja vuokrattaessa vuokraehtoon liitettävä kohta, jonka mukaan vuokraoikeus loppuu heti, jos minkäänlaista suhdanneluontoista viivyttelyä esiintyy.
Lopuksi: kun Outi Alanko-Kahiluoto kertoi, että VATT:n tutkimuksen mukaan asumistuki menee asuntojen vuoksiin noin kuusikymmentäprosenttisesti, lisään tähän, että korkojen verovähennysoikeus menee hintoihin sataprosenttisesti.
Yritykset rikkureina
Elintarvikealan lakossa työnantajapuolelle on ilmaantunut runsaasti rikkuriyrityksiä, Valio etunenässä, jotka ovat menneet solmimaan yrityskohtaisen sopimuksen työntekijäpuolen kanssa. Kyse ei ole vain välistävedosta. Olen törmännyt moneen työnantajapuolen edustajaan, jotka ”yksityishenkilöinä” eivät hyväksy EK:n koventunutta linjaa, vaan haluaisivat jatkaa konsensuksen hetkessä.
Toteutuneesta riskistä pitäisi maksaa edes jotain
Minulla ei ole riittävästi tietoa ottaakseni kantaa siihen, pitäisikö Kreikka päästää selvitystilaan vai pelastaa. Molemmat vaihtoehdot ovat huonoja. Sitä en kuitenkaan voi hyväksyä, että Kreikan korkeakorkoisilla lainoilla rikastumaan pyrkivät pelastetaan kokonaan, erityisesti ne pankit, jotka ovat tahkoneet rahaa keskuspankin rahapumpun avulla. Jatka lukemista “Toteutuneesta riskistä pitäisi maksaa edes jotain”
Kaupunkisuunnittelulautakunnan lista 6.5.2010
Tapulikaupungintien eteläpuolen ja Maatullin ala-asteen ympäristön kaava
Kaavaa ajanmukaistetaan ja ennen kaikkea tehdään mahdolliseksi rakentaa kerrostalo senioreille. Rakennusoikeus ei muutu, mutta käyttämättömäksi jäänyttä rakennusoikeutta muutetaan muuhun muotoon. Ehti jo näyttää selvätä tapaukselta, kunnes sähköposti toi vastustavan asukasmielipiteen. Jatka lukemista “Kaupunkisuunnittelulautakunnan lista 6.5.2010”
Alue- ja energiapoliittinen paketti
Hallituksen energiapakettia on vaikea analysoida, koska siitä ei ole helpolla saanut kunnon aineistoa. Lahdenseudun kuntaliitos on niin työläs, etten ehdi kunnolla paneutua mihinkään muuhun. Niinpä eräitä hajahuomioita.
Pekkarinen on taitava. Paketti on paitsi voimakas energiapolitiikan linjaus, aivan loistava aluepoliittinen selätys Pekkariselta. Se kuitenkin suurimmalta osalta sallittakoon, koska bioenergian on ollutkin määrä lisätä työllisyyttä maaseudulla. Toki olisi voinut ajaa turvetuotantoa samalla alas, mutta se ei keskustalta onnistu. Aluepolitiikkaa oli myös Fennovoiman suosiminen sillä, että Fortum ei saanut lupaa. Jatka lukemista “Alue- ja energiapoliittinen paketti”
Kaupunkisuunnittelulautakunta 29.4.2010
Investointiohjelma
Tälläkin blokilla esille otettu Topeliuksenkadun ratikka palasi ohjelmaan esittelijän muutettua ehdotustaan. Kiitän tpyyluomaa tarkkanäköiysyydestä. Muuten esityksen mukaan. Jatka lukemista “Kaupunkisuunnittelulautakunta 29.4.2010”
