Noin 30 vuoden ajan terveydenhuoltomme iso ongelma oli, että erikoissairaanhoito söi perusterveydenhuollon rahat. Näin tapahtui muissakin maissa.
Erikoissairaanhoito valtion vastuulle?
Norjalaiset keksivät tähän mielestään nerokkaan ratkaisun. He ottivat erikoissairaanhoito valtion vastuulle, jotta perusterveydenhuolto saisi turvatuksi voimavaransa.
Muutaman vuoden he kiersivät kehumassa oivallustaan, mutta pian he alkoivat varoittaa siitä. Tuli nimittäin todella kalliiksi. Erikoissairaanhoito paisui, kun perusterveydenhuollosta saattoi lähettää potilaita maksutta erikoissairaanhoitoon. Lähettämällä potilaan eteenpäin, saattoi vähentää omaa taakkaansa. Onneksi Norjalla oli öljyrahansa.
Tästä opimme, ettei lähettäminen erikoissairaanhoitoon saa olla ilmaista.
Todettakoon muuten, että yksityislääkäreille lähettäminen erikoissairaanhoitoon ei maksa mitään. Tälle asialle pitäisi tehdä jotain.
Talouiden pelisäännöt ratkaisevat
Kun jotkut kunnat ulkoistivat terveyskeskuksensa, tämän saattoi tehdä niin, että terveyskeskusta hoitava yritys joutui tai ei joutunut maksamaan erikoissairaanhoidon maksuja. Se vaikutti suuresti lopputulokseen. Jos ei joutunut, kunta joutui pulaan erikoissairaanhoidon maksujen kanssa, koska yrityksen kannatti lähettää mahdollisimman paljon pois omilta niskoiltaan. Jos taas yritys oli niistä vastuussa, yritys vahvisti oman terveyskeskuksensa toimintaa niin, että lähetteitä tuli vähemmän ja menot pysyivät kurissa. Moni palkkaisi terveyskeskukseen erikoislääkäreitä, ennen kaikkea geriatreja ja psykiatreja.
Miksi kunnan toimintana ei pystytty tehostamaan terveyskeskuksen toimintaa vastaavalla tavalla, olisi taas oman kirjoituksensa aihe, mutta en mene siihen.
Olennaista on mistä maksetaan
Kun 1990-luvun alussa HYKSissä siirryttiin kiinteästä laskutuksesta toimenpidelaskutukseen, sen toiminta tehostui valtavasti, mutta samalla kuntien menot kasvoivat. HYKS pystyi lisäämään kapasiteettiaan aina vain enemmän. Kapasiteetti täyttyi aina, koska ”sairaalasänky ei koskaan jäähdy.” HYKS:issä kunnat yrittivät hillitä laskutuksen kasvua määräämällä sairaalahuoneita suljettavaksi. Lopputuloksena oli, että potilaat makasivat käytävillä samalla kun huoneita oli tyhjinä.
Sairaalan kokonaiskustannukset kustannukset jakautuvat kiinteisiin kustannuksiin ja muuttuviin. Kiinteät kustannukset ovat seurausta kapasiteetin olemassaolosta ja muuttuvat kapasiteetin käytöstä. Oikea tapa laskuttaa olisi maksaa kiinteät kustannukset asukasluvun tai jonkin muun periaatteen mukaan ja vain muuttuvat käytön mukaan. Kun hinnassa maksettiin kokonaiskustannukset, sairaala saattoi lisätä jatkuvasti kapasiteettiaan, jolloin kuntien budjetit eivät pitäneet. Jos maksettaisiin vain muuttuvat kustannukset, sairaala ei voi lisätä kapasiteettiaan rajatta.
Nytsote-uudistuksen yhteydessä HUSin laskutuksessa on siirrytty takaisin kiinteään laskutukseen, jolloin sairaala ei voi lisätä hyvinvointialueiden kustannuksella omaa kapasiteettiaan. Kokonaan ilmaista lähettäminen HUS:iin ei sentään ole hyvinvointialueille, vaikka HUS ei rahaa saakaan lisää, vaikka hoitaisi potilaita enemmän. Jos yksi hyvinvointialue käyttää HUSia suhteessa enemmän kuin muut, se joutuu maksamaan tästä ylikäytöstä muille hyvinvointialueille – joutuu muuten maksamaan myös niistä alueensa asukkaista, jotka yksityislääkärit ovat lähettäneet.
Tämä on pitänyt HUS:n menot kurissa, mutta ei tämä ole optimaalista. Kun potilaiden hoidosta ei makseta mitään, on riskinä, että sairaala vajoaa samaan tehottomuuteen, josta toimenpidelaskutus nosti sen 35 vuotta sitten.
Pitäisi maksaa kiinteät kustannukset jäsenmaksuina ja muuttuvat kustannukset käytön mukaan. Koska kiinteiden ja muuttuvien kustannusten määrittäminen on vähän hankalaa, riittää, että toimitaan suurin piirtein oikein –esimerkiksi niin, että maksetaan puolet käytön mukaan ja toinen puoli jäsenmaksuna.
Panen tähän taas pisteen. Ei tullut valmista vieläkään.