Valta siirtyy kaupungeille

Valta siirtyy kaupungeille

His­to­ri­an kir­joi­tus tulee ker­tomaan mei­dän elävän aikaa, jol­loin val­ta siir­tyy val­tioil­ta kaupungeille. Trumpin san­o­taan joudut­ta­neen tätä tah­tomat­taan vetäyt­tämäl­lä val­tion yhteiskun­nal­lis­es­ta vastuusta.

Olen ollut kansane­dus­ta­ja, min­is­teri ja puolueen puheen­jo­hta­ja, mut­ta selvästi suurin on vaiku­tuk­seni ollut Helsin­gin kaupunkisu­un­nit­telu­lau­takun­nas­sa. Kaupungeis­sa tehdään suuria ja kauaskan­toisia ratkaisuja.

Meneil­lään ole­va siir­tymä­vai­he on han­kala, kos­ka val­ta ja vas­tuu ovat eri paikois­sa. Taloudelli­nen kasvu tapah­tuu lähin­nä suuris­sa kaupungeis­sa tai se ei tapah­du lainkaan. Kaupunkien pitäisi voi­da vapaut­taa kasvu. Val­ta kaupunkien kehi­tyk­ses­tä pitäisi siirtää niille itselleen nopeasti eikä liukumalla.

Otan esimerk­it asun­topoli­ti­ikas­ta ja seg­re­gaa­tioista, joi­ta tun­nen parhait­en. Niiden osalta vas­tuu on jo kaupungeil­la, mut­ta keinot suurelta osin yhä ovat valtiolla.

Kaupunkien uusi parempi ARA

Kun val­tio vetäy­tyy ARA-poli­ti­ikas­ta, kaupunkien pitäisi perus­taa oma, mut­ta parem­pi jär­jestelmä. Val­tio ei ole pitkään aikaan rahoit­tanut ARA-tuotan­toa oikeas­t­aan lainkaan. Kaupun­git sen sijaan rahoit­ta­vat sitä anta­mal­la ton­tit alle markki­nahin­nan ja joskus myös sit­o­ma­l­la ARA:n rak­en­t­a­mi­nen muiden tont­tien saamiseen. On kum­mallista, että kaupun­git ovat silti kuitenkin hyväksyneet val­tion määräysvallan.

Kaupunkien oma ARA voisi hol­houk­ses­ta vapaudut­tuaan tuot­taa sekat­alo­ja, ostaa asun­to­ja sieltä täältä asun­to-osakey­htiöistä ja määrätä asun­non vuokra riip­pu­vaisek­si asukkaan tulota­sos­ta sen sijaan, että alka­isi häätää yli­t­u­loisia. Asun­to­ja voisi myös  myy­dä vuokralaisille.  Näin väl­tet­täisi­in taloko­htaista seg­re­gaa­tio­ta. Nykysään­nöil­lä joko ARA-talo­jen asukaskan­ta on joko yksipuolista tai pien­i­t­u­loisille tarkoitet­tua tukea val­uu hyvätuloisille.

Kun hal­li­tus heiken­si asum­is­tukea Helsingis­sä, tuskin sen tarkoi­tus oli kiihdyt­tää seg­re­gaa­tio­ta. Asi­aa ei vain ajatel­tu. Viesti oli, ettei val­tion pidä tukea köy­hien asum­ista kalli­is­sa Helsingis­sä. Nyt pien­i­t­u­loisia, työt­tömiä ja maa­han­muut­ta­jia muut­taa naa­purikun­ti­in. Jos Helsin­ki olisi toimin­ut näin omas­ta aloit­teestaan, naa­purikun­nat oli­si­vat vihaisia eivätkä syyttä.

Asum­is­tu­ki on keskeinen osa asun­topoli­ti­ikkaa. Sen pitäisi olla kun­nalli­nen tuki ja kun­tien olisi määrät­tävä sen sään­nöistä alueellaan.

Asuntotuotanto kannattaa pitää tasaisena

Helsin­gin, Turun ja Tam­pereen seu­tu­jen asukasluku kas­vaa yhteen­sä 300 000 asukkaal­la kymme­nessä vuodessa. Siihen tarvi­taan paljon lisää asun­to­ja. On hölmöä pitää raken­nuska­p­a­siteet­tia suh­dan­tei­den vuok­si käyt­tämät­tömänä ja karkot­taa rak­en­ta­jat koti­mai­hin­sa. Suh­dan­nevai­hte­lut ovat markki­navirhe, jon­ka tor­ju­mi­nen kuu­luu julkiselle taloudelle.

Helsin­ki on voin­ut pitää aut­tavasti raken­nus­tuotan­toa  käyn­nis­sä tin­kimäl­lä raken­nus­maan hin­nas­ta, mut­ta muis­sa kun­nis­sa edes maan hin­nan viem­i­nen nol­laan ei riit­täisi. Tarvi­taan mui­ta keino­ja – vaikka­pa määräaikaista vapau­tus­ta arvon­lisäveros­ta – mut­ta taas väli­neet ovat val­tion hal­lus­sa samal­la kun kaupun­git mak­sa­vat seurauksista.