EU:n hankintadirektiivin mukaan julkiset hankinnat on kilpailutettava korruption hankaloittamiseksi. Kilpailutus on kuitenkin kallista, koska siihen liittyy niin sanottuja transaktiokustannuksia, joten aivan pieniä hankintoja ei tarvitse kilpailuttaa. Direktiivissä kilpailutusraja on tavaroiden ja palvelujen ostossa 221 000 euroa ja rakennusurakoissa 5,5 miljoonaa euroa.
Suomessa rajat ovat kuitenkin paljon alemmat, esimerkiksi tavaroiden ja palvelujen ostossa 60 000 euroa ja rakennusurakoissa 150 000 euroa. En tiedä, miten Suomessa on päädytty aivan toisenlaisiin rajoihin kuin muualla. On sanottu, että koska Suomi on pieni maa, pitää rajojenkin olla alempana, mutta ei se tietenkään näin voi olla. Optimi määräytyy kilpailutuksen aiheuttamien kustannusten suhteesta kilpailutuksesta koituvaan oletettuun hyötyyn. Tämä suhde ei ole Suomessa erilainen. Korkeintaan voisi ajatella, että koska maa on pieni, tarjoajia on vähemmän ja kilpailutuksen riskit suurempia, eli optimaaliset rajat olisivat Suomessa korkeampia.
Nyt kilpailutusta ollaan lisäämässä. Hallitus perustelee tätä sillä, että näin tavoitellaan julkisista hankinnoista merkittävää kustannussäästöä ja turvataan laadukkaat palvelut. Jos tämä toimisi näin, yksityiset yritykset noudattaisivat omissa hankinnoissaan samanlaisia menettelytapoja, mutta eivät noudata. Joskus ne kilpailuttavat, mutta usein perustavat hankinnat neuvotteluihin eivätkä sitoudu kilpailutuksen tulokseen, jos se on yrityksen kannalta järjenvastainen.
Hallitus haluaa lakkauttaa keinottelun inhouse-yhtiöillä. Tottakai on kyse keinottelusta, kun kunta tai hyvinvointialue ostaa muutaman promillen osuuden yhtiöstä, jotta voisi ostaa suorahankintana. Kun raja vedetään kymmenen prosenttiin, suuret kunnat ja hyvinvointialueet voivat ostaa suorahankintana ja pienet joutuvat kilpailuttamaan, niin hyvin kuin osaavat. Lopputulos on aivan nurinkurinen.
Miksi kunnat ja hyvinvointialueet pyrkivät keplottelemaan itsensä ulos kilpailutuksen vaatimuksesta? Tehdäkseen laadultaan huonoja ja hinnaltaan kalliita hankintoja? Eivät suinkaan, vaan välttyäkseen kalliilta kilpailutuksilta ja siihen liittyviltä ilmeisiltä riskeiltä.
Kilpailutuksen kalleus on syynä siihen, että EU:n direktiivissä rajat kilpailutukselle ovat olennaisesti korkeampia kuin Suomessa. Kilpailutus vie paitsi rahaa voi johtaa kalliisiin viivästyksiin ja suoranaisiin tyhmyyksiin, kun on hyväksyttävä huonompi tarjous vain koska tarjousasiakirjoissa ei osattu ottaa huomioon kaikkea mahdollista.
Runsaat 20 vuotta sitten HYKS kilpailutti jonkin oheispalvelun, muistaakseni sairaanhoidon puhelinpalvelun. Hinnalle oli annettu muistaakseni 60 prosentin paino. En ole tarkasta luvusta varma, mutta olennaista oli, että hinnan paino oli yli 50 %.Yksi tarjoajista tarjosi mullistavan hyvää palvelua, joka olisi säästänyt todella paljon rahaa ja parantanut kansalaisten saamaan palvelua. Valitettavasti se oli kaksi kertaa kalliimpi kuin toiseksi kallein. Vaikka se olisi saanut täydet laatupisteet muiden nollaa vastaan, se ei voinut voittaa kilpailua. Kaikkien mielestä tuo kalliimpi tarjous olisi kannattanut hyväksyä, mutta ei voinut. Sanoin, että olen ollut tekemässä laitonta patoa Koijärveen, joten olisin valmis samaan tässäkin, mutta muut eivät olleet yhtä halukkaita kansalaistottelemattomuuteen. Teimme huonon hankinnan vain koska hankintalaki oli mitä oli.
Jos 1800-luvulla olisi kilpailutettu hevoskärryjä ja joku olisi tarjonnut autoa, sitä ei olisi voitu ostaa, koska kilpailutusasiakirjan laatija ei ollut itse keksinyt autoa. Tämä heikentää laatua ja hidastaa innovaatioita.
Yllä oleva yllättävän laadun kysymys on tietysti vältettävissä, jos tarjousasiakirjan laatija on nero. Se, että näitä neroja olisi erityisesti pienissä kunnissa, on hallitukselta erikoinen lähtöoletus.
Kilpailutuksiin liittyy myös toinen turha riesa. Yleensä aina joku valittaa, vaikka vain kilpailijaansa kiusatakseen ja hankinta joudutaan pysäyttämän. Ison rakennushankkeen pysäyttäminen pariksi vuodeksi vain, koska siihen liittyvään pieneen osaan liittyy keskeneräinen valitus, on kohtuuton haitta.
Muuten olen sitä mieltä, että paras voittakoon – myös silloin kun se paras on julkisesti omistettu. HUSLAB tuottaa laboratoriopalveluja selvästi halvemmalla kuin yksityisten terveysasemien nyrkkipajat – erityisesti koska nuo yksityiset laboratoriot ovat noiden terveysasemien rahantekokoneita kohtuuttomine hintoineen. On vähän kyseenalaista, voiko HUSLAB myydä labroatoriopalvelujaan ulos. Yksityisten mielestä ei saisi, koska on niin epistä, että se on niin hyvä. Veronmaksajana olen aivan toista mieltä.
Lääkkeiden osalta Kela maksaa samanlaisista lääkkeitä vain halvimman mukaan. Näin pitäisi olla myös laboratoriopalvelujen osalta. Jos yksityinen terveysasema haluaa käyttää ylihinnoiteltuja laboratoriopalveluja, se on sen ja sen potilaiden välinen asia, johon ei pitäisi sotkea veronmaksajia Kelan kautta. Asiakas äänestää sitten jaloillaan.
Siis yhteenvetona:
- Hankintalaissa kaipailutusvaatimuksen rajat pitää laittaa samaksi kuin EU:n hankintadirektiivissä eli nostaa moninkertaisiksi.
- Jos hankinta pääty ostajan kannalta hölmöön tulokseen, on voitava poiketa kilpailutuksen säännöistä. Ehkä kilpailutuksen voittajalle voidaan palauttaa kilpailutukseen osallistumisen kustannus.
- Julkisen tahon on myös voitava osallistua kilpailutukseen. Sekään ei saa tarjota alle todellisten (marginaali)kustannusten, kuten ei yksityinenkään saa. (saalistushinnoittelu)
Mites, jos hankinta on tarpeeksi pieni, että suorahankinta olisi sallittua, saako silti järjestää tarjouskilpailun mutta löyhemmillä ehdoilla? Saisiko silloin esim sanoa, että tarjouksia saa lähettää, mutta valintakriteerit päätetään vasta tarjouksien saapumisen jälkeen?
Osmo: “Suomessa rajat ovat kuitenkin paljon alemmat, esimerkiksi tavaroiden ja palvelujen ostossa 60 000 euroa ja rakennusurakoissa 150 000 miljoonaa euroa.”
Mun mielestä 150 000 miljoonaa euroa on aika korkea raja.
Kiitos, korjasin. Tietysti 150 000 euroa.
Olen työni puolesta erittäin hyvin perillä julkisista hankinnoista. Nykyisestä lakiesityksestä ei ole kovinkaan paljoa hyvää sanottavaa. Seuraavat olennaiset kohdat kiitoksena blogistille aiheellisesta postauksesta + lukijayhteisölle pohdittavaksi:
(i) Julkisia kilpailutuksia rasittaa kansallisen lainsäädännön lisäksi muuta EU-aluetta tiukempi oikeuskäytäntö. Kun Markkinaoikeus on yksittäisen asian päätöksessään kieltänyt, ei tätä keinoa sovi julkisen hankkijan enää käyttää. Monet muissa EU-maissa aktiivikäytössä olevat julkisen ostajan keinot ovat Suomessa laittomia. Esimerkkeinä asiantuntijakilpailutuksissa käytettävät haastattelut (ok, mutta kysymykset kerrottava kaikille etukäteen), alati tiukentuvat rajoitukset tarjousten pisteytettävien tuotosten arvioinnissa (esim. projektisuunnitelmat/“mitä saatte meiltä tällä rahalla” ‑sitovat kuvaukset) ja tarjoajan aikaisemman vastaaviin hommiin kohdistuvan kokemuksen pisteytys (kaksivaiheisissa menettelyissä suotavaa, mutta eniten käytetyssä avoimessa menettelyssä automaattisesti kiellettyä). Hankintayksikön on oikeuskäytännön valossa hylättävä vaivalla laadittuja tarjouksia välillä hyvinkin mitättömien virheiden johdosta. Vain muutamia mainitakseni.
(ii) Hinnan ja laadun painoarvo eivät ole sama asia kuin ostajan kokema laatu. Soininvaaran mainitsemassa HUS:n puhelinpalveluesimerkissä kilpailutuksen valmistelu on ollut puutteellista. Olisi kannattanut asettaa vähimmäisvaatimuksiksi tuo mullistavan hyvä puhelinpalvelu, ja kisata, kuka tekee sen halvimmalla.
Yksityiselämässä hankintoja tehdään usein “hinta edellä” mistä julkisia hankintoja soimataan. Jos ostan auton, käyn koeajamassa erilaisia vaihtoehtoja ja muodostan kuvan, minkälaisen tarvitsen. Kun sopiva yksilö sattuu eteen, ostan sen pois. Mietin siis vähimmäisvaatimukset (merkki, malli, ajomäärä, vuosimalli, olennaisimmat varusteet) ja kartoitan nice-to-have ‑juttuja (webasto ja vetokoukku). Kun sopiva yksilö löytyy, tingin hinnan minimiin ja ajelen pois kaupasta.
Jos kilpailuttaisin “laatu edellä”, saattaisin myöntää alle 3v vanhalle autolle vaikkapa 10 lisäpistettä ja alle 50tkm ajetulle 10 lisäpistettä. Isosta tavaratilasta saisi 5 pongoa, hybridivoimalinjasta 15p jne. Lähettäisin kupongit autoliikkeisiin ja pyytäisin heitä tarjoamaan yhden auton, jonka sitoudun ostamaan. Kisan saattaisi voittaa lommoinen 2000-luvun alun Toyota Yaris tai 85 000 € maksava kolarikorjattu Audin edustusmaasturi, joka olisi sitten vain ostettava. Vasta kun auto olisi pihassa, tietäisin, miten hyvin pisteytyskriteerini onnistuivat. Eli mitä en tajunnut huomioida pisteytyksessä.
Julkisten hankintojen toteuttaminen on ollut n. 10v ammattimaista. Tämä asettaa etenkin pienille kunnille omat haasteensa, kun kokopäiväistä hankinnan ammattilaista ei harvoin tehtäviin hankintoihin kannata palkata. Tuskin olen väärässä, jos kolmen vuoden sisään julkisiin hankintoihin tarjoaminenkin alkaa olla oma ammattinsa.
Silloin tuon mullistavan palvelun konseptin olisi pitänyt olla HUS:n tiedossa eikä tarjoavan yrityksen liikealaisuus.
Näissähän voidaan käydä markkinavuoropuhelu (tmv.) tarjoajien kanssa, eli selkokielellä otetaan etukäteen selvää, mitä ylipäätään voisi olla tarjolla ratkaisuksi. Tosin voisiko tuossa kyseisessä tapauksessa olla niin, että ei ole edes osattu aavistaa, että jollakin voisi olla jotain muutakin tarjolla kuin nutturapäistä sentraalisantraa — noin niin kuin vähän värittäen?
Se että julkisella ostajalla on mielipide mitä tarkalleen hän haluaa perustuen tietämykseensä tarjonnasta mielletään usean mielestä jonkinsortin korruptiona tai muuten vääränä. Eli se että räätälöidään tarjouspyyntö vastaamaan juuri tietyn toimittajan sen hetkistä tuotetta/palvelua nähdään vääränä, vaikka kuten tässä keskustelussa on hyvin käynyt ilmi voi olla joissain tapauksissa perusteltua.
Selvää tieten on että jos kilpailutus tehdään selkeästi joku tietty toimittaja mielessä niin koko prosessi hukkaa kaikkien prosessiin osallistuvien aikaa ja resursseja.
Helsingin kaupungilla kilpailutusrajat ovat vielä tiukemmat. Jos hankinnan arvo on 20 000€ tai suurempi ja alle 60 000€, niin pitää tehdä kilpailutettava pienhankinta. Silloin tehdään tarjouspyyntö kolmelle ja tehdään pisteytykset ja vertailut jne. Sen jälkeen valmistellaan viranomaispäätös. Kaikki hankinnan liput ja laput mukaan sitten päätöksen liitteeksi. On muuten työlästä ja kallista. Hankinnan saa jättää kilpailuttamatta jos kilpailutuksella saatava hyöty arvioidaan pieneksi. Tosin sitä harvoin käytetään. Sitten tohon vielä lisäksi jos on kyseessä IT-hankinta, niin tietosuojavaikutuksen arviointi, jonka joutuu yleensä tekemään kun kuitenkin käsitellään henkilötietoja. Se on vähintään yhtä työläs kun toi itse hankinta. Se jälkeen jos on kyse hankinnasta jossa on tekoälyä, niin EU:n AI Actin hommat vielä päälle ja siinä on riskianalyysiä ym. Siis lisää töitä jälleen. Sitten vielä se tekoälyratkaisu pitää rekisteröidä EU:ssa jos se on joku uusi palvelu. Tosta kun alkaa arvioimaan paljonko tarvitaan työvoimaa, niin niin ja niin… Siis edes Helsingin kokoinen kaupunki ei kykene noita hoitamaan koska hallinnossa on noihin aivan liian vähän ihmisiä. Siis tarkoittaa, että hoidetaan miten sattuu. Entäs pienemmät kunnat? Noh! Virkavastuulla noissa mennään pienissä ja suurissa kaupungeissa ja kunnissa. 😀
Kohta Helsinki on kunnolla lirissä Microsoftin kanssa. Kun on hankinnallaan ajautunut täydelliseen toimittajalukkoon. Ellei jo ole. Microsoftin lisenssibisnes ja käytön mukaan määräytyvät maksut on melkoinen sekasotku ja tietenkin se on kannattanut tehdä sellaiseksi koska ostajalta karkaa kustannukset hallinnasta kun se huomaa joutuneensa toimittajalukkoon. Helsingin kaupungilla on just nyt se tilanne.
Ennen korona-aikaa Microsoft Teams-hankintaa tuskin kilpailutettiin. Se oli jo levinnyt laajasti kaupungilla käyttöön ennen korona-aikaa ja toimittajalukko kaikessa karuudessaan viimeisteltiin sitten korona-aikana kun etätöiden aikana Teams oli kaikilla käytössä. Siitä sitten seurasi, että sen varjolla sitten tuli kaikenlaista muita kivoja ominaisuuksia työkäyttöön. Maksullisia tietenkin. Nyt on niin laajasti kaikkia niitä käytössä, joten enää niistä ei pääse irti. Copilotin varjolla tulee lisää. Tietosuoja vielä jarruttelee sitä asiaa.
yhteen asiaan on vaihtoehto, se on https://matrix.org/ . tietysti serveri täytyy ostaa tai perustaa, ja joo euroopasta tai suomesta.
trump kakkosen takia en luota usa:n talouteen enää, myös yksityinen sektori, erityiset suuret teknologia yritykset, ns. big tech. microsoft:n tuotteista olisi päästävä eroon, vaikka hintalappu olisi kalliimpi. vastaavaa voi sanoa muillekin yrityksille, esim apple, alphabet inc, meta inc, amazon. niin amazon pilvi palvelut olisi hyvä vaihtaa.
euroopassa nyt liikkuu aalto jossa vaihdetaan microsoft:n palveluja muihin, yleensä ilmaisiin open source tuotteisiin.
Mikrosoftista on kokonaisuutena vaikea päästä eroon mutta Teamsille on hyviä vaihtoehtoja. Toki vaihtaminen on aina kallista kouluttamisineen ja mahdollisine integrointeineen.
Vähän siinä ja tuossa. Hankitalailla rajoitetaan kuntakoplaamista pikkurahoista. Esim. surullisen kuuluisat jumppakepit rautakaupasta ja kuntovideo vs vaikka vasta kaupunkipyörät, joiden käyttöönotto viivästyy markkinaoikeuden valitusten myötä ja mukana oliko Sveitsistä ja Tanskasta(?) suomalaisten lisäksi. Hinkkauksella kulutetaan rahaa, mutta sitten rajat auki koplaaminen lisääntyy. Toki esim. ite oon joutunu kokemaan sen, että otan vähän järjellisesti takkiin sillä, että tarjoan jotain ja ostaja sanoo, että laita hinta alle tuon niin ei tarvi kysyä muilta.
yksi lisäpointti.
pakkokilpailutus voi olla myös ideologinen, jolla vaan siirretään rahaa julkiselta yksityiselle tai yksityisille. sanoen asian toisin, joskus julkinen on parempi, eli asia tehdään talon sisällä. jotain tällaista olikin artikkelissa.
eli kilpailutuksessa joskus täytyy päätyä sellaiseenkin tulokseen että ei valita mitään, eli tehdään talon sisällä.
Oikein. Mutta kilpailutuksesta on tosiaan tehty niin hankalaa, että se on karannut käsistä. Lakiasiantuntijat kohta määrää kuka voitti! Tulee USA malli! Ei lisää valtaa byrokraateille ja lainviilailijoille.
Koko järjestelmä on täysin kieroutunut. Hankintalain mukaan hankintayksikkö VOI asettaa tarjoajille esim. liikevaihtovaatimuksia tai vaatimuksia referenssihankkeista. Hankintayksiköt tulkitsevat tätä nyt niin, että rajat TÄYTYY asettaa. Laitetaan liikevaihtovaatimukset maksimiin ja referenssivaatimukset niin mahdottomiksi, ettei niitä täytä enää kuin isoimmat yritykset. Näin saadaan tapettua kaikki suomalaiset terveet ja hyvin toimivat PK-yritykset. Mutta pääasia on, että hankintayksiköt turvaavat oman selustansa kun vaativat mahdottomia. Hinnat nousevat ja isot yritykset porskuttavat. Ja iloinen veronmaksaja maksaa. Monet pk-yritykset ovat halunneet pitää toimintansa suht pienimuotoisena mm sen takia, että toiminta on helpommin hallittavaa ja laadun tuotto varmempaa. Nyt tulee puukkoa selkään niille, jotka ovat tällaisia arvoja pitäneet kunniassa.
Virkamiestä ei yleinen etu kiinnosta pätkääkään. Osmo tietää aiheesta paljon, paikalliset yrittäjät tietävät vielä enemmän. Puitesopimuksen alla voidaan kiskoa mitä tahansa hintaa, ja virkamiehellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin maksaa
Mitä hankalammaksi kilpailutus käy, sitä enemmän töitä konsulteille. Itsekin olen tässä urallani varmaan 10 vuotta laatinut kilpailutusmateriaaleja julkiselle sektorille. On muuten todella hyvää liikentoimintaa.
Samalla oppii myymään muiden laatimiin kilpailutuksen. Sekin on oikein hyödyllistä.
Niin ja julkinen sektori maksaa tuon kaiken. Ei se kilpailuttaminenkaan ilmaiseksi tule, eikä varsinkaan ostaminen jos kilpailutusta ei tehdä hyvin. Siksi ideologinen pakkokilpailutus palvelee harvoin yleistä etua ja
pahimmillaan se avaa vain mahdollisuuden verorahojen rahastukselle.
Samalla suomalaiset yritykset oppivat keskittämään myyntinsä julkisen sektorin kilpailutuksiin. Niiden ulkopuolella kilpailukyky on usein heikko mutta onneksi isot kilpailijat eivät halua räätälöidä tuotteitaan siten kuin joku julkinen organisaatio haluaisi!
Juuri hankinnan laadun ja tehokkuuden vuoksi kuntien pitäisi saada tehdä yhteistyötä yhteisillä hankintaorganisaatioilla. Näin esimerkiksi Pohjois-Savon maakunnan kuntien yhteinen hankintaorganisaatio voi hankkia huomattavasti paremman hankinta-ammattilaisten joukon ja käytännöt kuin yksittäinen kunta. Toisaalta Pohjois-Savon pienimmän kunnan, Rautavaaran, väkiluku on vajaa 0,6 % eli vajaa 6 promillea Pohjois-Savon maakunnan väkiluvusta, joten 0,5 % on vielä ihan järkevä omistusosuus in-house yhtiölle.
Kilpailuttamalla lillukanvarret ei kukaan kiinnostu pihvistä.
https://markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/hankinta-asiat/mao3492025.html
> Kaipailutus vie paitsi rahaa voi johtaa …
Juuri tästä syystä kilpailutuksen rajat ovatki Suomessa alhaiset: Tarkoituksena on työllistää ylisuurta virkakuntaa pyörittämään turhia ja vahingollisia tarjouskilpailuja: jokaisen puolueen pitää voida nimittää edustuksellinen määrä virkamiehiä jokaiseen tehtävään.
> tarjousasiakirjan laatija on nero
Tämä nerous-juttu tuli hyvin esille, kun tietokoneet tulivat kuntiin. Jos jokin kunta onnistui palkkaamaan nörtti-neron, niin kohta tietokoneiden myyjät bongasivat kyseisen henkilö ja tarjosivat hänelle paikkaa palkalla, jonka suuruus on kunnallisen virkaehtosopimus plus yksi euro. Sitten tuo nörtti siirtyi tiskin toiselle puolen myymään tietokoneita kunnille (kun ennen hän oli niitä ostamassa). Tuo ostajasta myyjäksi siirtynyt nörtti ansaitsi hyvin, koska hän tunsi perin pohjin kuntien heikkoudet ja osasi hinnoitella tuotteen korkeimpaan mahdolliseen hintaan.
Kansainvälisellä tasolla ilmiötä sanotaan pyöröovi-ilmiöksi. Siinä suurfirmat lähettävät omia työntekijöitään valtionhallintoon korjaamaan «epäkohtia», jotka haittaavat voiton muodostumista. Suomessa esimerkiksi THL palkkasi äskettäin tiedostusvastaavan, Piia Aarnisalon, Pfitzer-lääkeyhtiöstä. Kun hän saa homman hoidettua, siirtyy hän takaisin Pfizerille nostamaan «ansaitsemaansa» palkkaa uuden tehtävänimikkeen mukaisesti.
> HUSLAB
Eikö Huslab voisi muodostaa myyntiorganisaation samalla osaomistus-mallilla, joista puhut, kun sanot että omistetaan alihankkijasta yksi prosentti.
Kun tähän kuvioon vielä yhdistetään sama poliittisen osaamisen taito, jota käytetään «yhteistyössä» rakennusliikkeiden kanssa, jotta saadaan lisärakentaminen näyttämään ainoalta ratkaisulta mihin tahansa ongelmaan.
Kun poliittiset puolueet pääsevät hyötymään Huslab’in edullisista hinnoista, jolloi ne tosin eivät enää olekaan edullisia, niin taivaan portit aukenevat Huslabille tullakseen nopeasti valtakunnallisesti dominoivaksi palveluntarjoajaksi ja kunnallisten poliitikkojen rahasammoksi..
En oikein pysty yhtymään käsitykseesi, että HUSLABn edulliset hinnat olisivat rahasampo poliitikoille.
Julkinen kilpailutus näin keskisuuren yhtiön näkökulmasta — emme viitsi edes tarjota
samaan hintaan pitää sitoutua 3 vuoden ajaksi
Järjetön raportointibyrokratia ja lähes nollakatteet. Joo noin miljoonalla kahdella saisi automaattiraportoinnin gdpr — henkilökuntaa on vähän ja kaikki tuuraa kaikkia. Ei se Tj ja myyntijohtaja myy vaan ihan kaikki henkilökunnasta käsittelee tilauksia
Kun meillä oli sopimus niin kyllä ne hanselin asiakkaat keksi syyt käyttää kilpailijoita — ei se sido mihinkään
Pelkkä kilpailuun vastaaminen vie kuukauden myyntiaikaa muulta myynnistä koka on kannattavampaa
Pitäkää tunkkinne ja myyköön kilpailija palvelukset ilmaiseksi
Halvalla saa paska eikä laatua voi odottaa
Siksi kilpailuttavat pitää olla tietoinen mitä ostaa tarkalleen
Kelatakseja ei saa koska huonolla hinnalla ei viitsitä ajaa kuin viimeisessä asiakaspulassa
Kilpailutuksessa on myös pilipalivaatimuksia ja se tarkoittaa että työt valuu vain suurille yrityksille ja keskittyy. Halvalla hinnalla voi ottaa markkinan ja sitten seuraavaksi nostetaan hinnat. Lentoliikenne toimii näin