Kirjoitan kolmen artikkelin juttusarjan tuloeroista, koska hallituksen saksista vastaava ministeri on ilmoittanut, että ne ovat Suomessa liian pieniä.
Pienten tuloerojen maat ovat parempia hieman kaikessa: Kirjassani 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka kirjoitin tuloeroista muun muassa:
”Mitä tasaisempi on tulonjako, sitä vähemmän on sosiaalisia ongelmia, psyykkisiä sairauksia, huumeiden käyttöä, lapsikuolleisuutta, koulupudokkaita, teiniraskauksia, henkirikoksia ja vankeja. Vähemmän on jopa lasten kokemia konflikteja, kuten tappeluja, kiusaamista ja epäystävällistä käytöstä. Pienet tuloerot parantavat elinajan odotetta, koulutustasoa, lasten hyvinvointia, ihmisten välistä luottamusta, sosiaalista liikkuvuutta, innovatiivisuutta ja jopa jätteiden kierrätystä.” (s.204)
Suomessa on sitkeä käsitys, että suuret tuloerot edistäisivät talouskasvua. Suurten tuloerojen maat ovat kuitenkin yleensä köyhiä ja pienten tuloerojen maat rikkaita.
Tähän on selkeä syy. Suuret tuloerot torjuvat sosiaalista liikkuvuutta, joka taas johtaa siihen, että kansakunta haaskaa lahjakkuusreservejään, kun köyhistä perheistä peräisin olevat fiksut jäävät köyhiksi eivätkä pysty kouluttautumaan. Sosiaalinen luottamus on suurten tuloerojen maissa huono, ja se tuottaa kaiken maailman haittaa ja ylimääräisiä kuluja turvallisuuteen.
Vuonna 2017 kansainvälinen valuuttarahasto arvioi, että talouskasvun kannalta optimaalinen Gini-kerroin olisi noin 0,27. Sillä tasolla se oli Suomessa pitkään, mutta on nyt vähän yli, mutta vain vähän. En panisi tuohon tutkimukseen juurikaan painoa, koska ensiksikin asian tutkiminen on metodologisesti todella haastavaa ja toiseksi, ei taida olla yhtä optimaalista tuloerojen tasoa, vaan se riippuu siitä, mitä on tuloerojen taustalla.
Parasta varmaankin on, jos tuloerojen pienuus johtuu siitä, että työmarkkinat ovat hyvin tasapainossa ja työllisyys hyvä. Paljon huonompi tilanne on, jos erot tuotannontekijätuloissa ovat suuret esimerkiksi työttömyyden vuoksi ja niitä sitten tasataan suurilla tulonsiirroilla.
Jos omaisuustulot ovat peräisin maaomaisuudesta, on se paljon huonompi vaihtoehto kuin jos ne ovat peräisin yritteliäiden ja innovatiivisten ihmisten yritystuloista. Maaomaisuudesta peräisin olevat tulot tuottavat joutilaita rikkaita, mikä on tietysti yhtä huono asia kuin joutilaat työttömät. Joutilasta luokkaa paisuttaa myös perintöveron poistaminen.
Erityisen huono juttu on, jos pienet tuloerot johtuvat onnistujien puutteesta. Niin se taitaa nyt Suomessa olla verrattuna vaikka muihin Pohjoismaihin. Eniten tuloeroja Suomessa ovat kasvattaneet Supercellin miljonäärit. Ilman heidän menestystään tuloerot olisivat maassamme pienemmät, mutta tuskin kukaan sitä toivoo.
Onnistumisen edellytysten parantaminen, esimerkiksi hyvä innovaatioympäristö, on muuttanut viime vuosikymmeninä korrelaatiota, jonka mukaan pienet tuloerot kertovat taloudellisesta menestyksestä.
Suomalainen tuloerokeskustelu on paljolti sellaista että tuloerot ovat aina paha asia.
Suomalainen tuloerokeskustelu on paljolti sellaista, että kyhätään todellisuudesta irrallisia olkiukkoja, joita sitten vimmaisesti piestään.
Miten Osmo näet varallisuuserojen merkityksen suhteessa tuloeroihin?
Minusta maallikkona tuntuu, että Suomessa jumiudutaan tuloeroista ja niiden pienuudesta saivarteluun kun pitäisi (vai pitäisikö?) hieman laajentaa näkökulmaa ja tarkastella ihmisten taloudellista tilannetta kokonaisuutena — siis jos halutaan tarkastella seikkoja, joiden takia kuplaudutaan ja sosiaalinen liikkuvuus vähenee.
Käsittääkseni nimenomaan varallisuuserot ovat Suomessa kasvaneet, jos eivät nyt dramaattisesti, niin ainakin selvästi enemmän kuin tuloerot.
Tässä tuloerojen keskustelussa pitäisi ottaa huomioon enemmänkin varallisuuserot. Tuloerot ovat Suomessa pienet mutta varallisuuserot ovat kasvaneet. Oikea kysymys on se että kumpi on vaihtoehdoista on suotuisampi kehitys;pienet tuloerot vai suuret varallisuuserot?
Tässä tuloerojen vertailussa on jäänyt kokonaan huomioimatta valtion “tarjoamat” palvelut kansalaisille. Esim. Varhaiskasvatus, koulutus, terveydenhuolto, ym. Näitähän ei oteta huomioon ainakaan ginikeroimen laskennassa.
Jos nämä otettaisiin huomioon olisi vaikutus kohtuullisen iso… Ainakin maiden välisissä verrailuissa. Ja tietenkin myös maakohtaisesti jos palvelutaso on aikaa myöden muuttunut. Mitä laajemmat yhteiskunnan maksamat palvelut –> reaalisesti pienemmät tuloerot.
Mielestäni tuloeroista puhuessa pitäisi minimissään erottaa toisistaan matalilla tuloilla ja korkeilla tuloilla vallitsevat tuloerot. Niiden implikaatiot ovat keskenään aivan erilaisia sekä moraalin että talouden kehityksen näkökulmasta.
Matalien tulojen osalta on minusta selvää, että yhteiskunnan tulee pitää tuloerot pieninä, tai tarkemmin sanottuna sen tulee toimia voimallisesti suhteellisen köyhyyden ehkäisemiseksi (tukea pienituloisia). Moraalisesti tämä seuraa siitä Rawlsilaisesta periaatteesta, että yhteiskunnan mittari on, miten se kohtelee heikoimmassa asemassa olevia. Tämä on järkevää myös talouden dynamiikan näkökulmasta. Se edistää sosiaalista liikkuvuutta ja sosiaalista luottamusta, jotka kirjoituksessa mainittiinkin. Lisäksi kulutuksen rakenne on todennäköisesti terveempi ja vakaampi, kun talouden laaja perusta huolehtii ihmisten perustarpeista.
Korkeiden tulojen osalta tämä kääntyy tavallaan toisin päin. Talouden myönteinen kehitys edellyttää innovaatioita, joten olisi suotavaa, että innovoinnin kannustimet olisivat kunnossa. Tällöin on myös niin, että jos innovaatio onnistuu, omistajat rikastuvat ja tuloerot siltä osin kasvavat. (Toki tässäkin tapauksessa pitää huomata, että innovaatioon eivät kannusta olemassa olevat, jo realisoituneet tuloerot, vaan mahdollisuus suuriin tuloihin tulevaisuudessa, tavallaan “potentiaaliset tuloerot”.) Myös moraalisessa mielessä korkeiden tulojen kohdalla on minusta enemmän perusteltua huolehtia siitä, että säännöt ovat reilut kuin siitä, että lopputulos on tasainen.
Riittävän korkeilla tuloilla (tai oikeammin sanottuna varallisuuksilla) pitää lisäksi huomioida vaurauden keskittymisen haitat. Vauraus jo itsessään on valtaa, tarkalleen ottaen valtaa päättää niukoista resursseista, ja sitä kautta osaltaan haitallinen ulkoisvaikutus yhteiskuntaan. Riittävän suuri vauraus antaa lisäksi myös muuta poliittista ja yhteiskunnallista valtaa, kuten voimme USA:n viimeaikaisista tapahtumista varsin irvokkaalla tavalla nähdä.
Tämän monijakoisen kokonaiskuvan typistäminen väittämään, että tuloerot edistävät kasvua tai tuloerot haittaavat kasvua, nujertaa tehokkaasti kaikki edellytykset ruokkia ymmärrystä tai keskustelua.
Luulen, että Suomi olisi kuitenkin parempi maa, jos esim. pakolaisten tekemällä ilmaisella työllä rikastuneet wolt miljonäärit olisivat jääneet syntymättä, koska alustatalousyrittäjän riistoa ei olisi sallittu.
Nyt kun tämä on sallittua ja tätä hehkutetaan, niin sama palkanmaksu haluttomuus on leviämässä monelle alueelle.
Niinpä, Wolt:n kehittäjiä ihaillaan ja unohdetaan, mitä sen tyyppinen alustatalous poikii. Wolt-kuskin homma olisi pienessä mittakaavassa aika ok parin vuoden lisäansaintakeino esim. opiskelijoille. Mutta millaiset eläkevuodet ovat edessä niillä, jotka tekevät sitä kokopäiväisesesti “yrittäjinä”. Jo nyt valtio maksaa pienyriitäjien eläkkeitä jatkuvasti kasvavalla osuudella.
Onneksi suurin osa wolt-kuskeista on maahanmuuttajia, joilla ei ole muitakaan mahdollisuuksia, ja joiden ääntä ei yhteiskunnassa muutenkaan kuulla. Täydellinen uhri alustataloudelle.
“Jos omaisuustulot ovat peräisin maaomaisuudesta on se paljon huonompi vaihtoehto kuin jos ne ovat peräisin yritteliäiden ja innovatiivisten ihmisten yritystuloista. Maaomaisuudesta peräisin olevat tulot tuottavat joutilaita rikkaita, mikä on tietysti yhtä huono asia kuin joutilaat työttömät. Joutilasta luokkaa paisuttaa myös perintöveron poistaminen.”
Yhtäläisethän mahdollisuudet it-miljonäärillä on rikastumisen jälkeen joutilauteen kuin perijöillä, eikä kai se it-miljonäärinkään joutilaisuus ole sen arvokkaampaa. Aiemmin olet myös mielestäni puhunut vapaa-ajan lisäämisen puolesta — miten tämä eroaa joutilaisuudesta? Onko sillä merkittävää eroa, tekeekö puolittaista työviikkoa 40 vuotta vai täyttä 20v ja ei lainkaan 20v? Jos ei, niin miksei tätä vapaa-ajan jakamista saisi sitten saman tien ajatella ylisukupolvisesti?
Onkohan se myöskään niin yksinkertaista, että joutilas rikas on yhtä huono asia kuin joutilas työtön? Maailmasta tuskin löytyy valtiota, joka mielellään vaihtaisi joutilaat rikkaansa meidän työttömiin, mutta toiste päin tuskin taas olisi suurta vastustusta.
Oligarkit ovat ehkä vähän asia erikseen. Hekin ovat kuitenkin vain oire paljon vakavemmasta ongelmasta, eli korruptiosta, joka on taloudelle haitallista itsessään ilman merkittävää omaisuuksien kasautumistakin.
Erinomainen lyhyt ja ytimekäs kirjoitus siitä, mitä gini-numero ei kerro!
Tärkeintä on se, mistä ne tulot tulee.
Ja juuri sen suhteen Suomen verotus on ollut vinksallaan jo vuosikymmeniä!
Edelleenkään meillä ei ole mitään näyttöä siitä, että parhaiten tienaavat lääkärit jaksaisivat tehdä 40 tunnin (tai jopa yli!) työviikkoja, jos heidän marginaaliprossaa lasketaan vaikka 5%.
Ansiotuloverotuksen progressio on kyllä jäänyt jonnekin 70-luvulle, kun valtionveron suurin porras on 150k€ ja 44%.
Voisi hyvin mennä vaikka 10 000k€ ja 55%.
Joka siis kannustaisi (sen pienen murenan, jonka merkitys kyseenalainen, mutta yleisesti hoettu) ansaitsemaan myös yli 150k€/vuosi.
Ehkä isompi ongelma on kikkailu pääomatulojen kanssa.
Kun jokaisen, joka vain voi, ja tienaa yli 30k€/v, kannattaa perustaa oma firma. Jonka takia Suomi on täynnä tehottomia ja kasvamattomia firmoja, joiden byrokratia tietty syö tuottavuutta ehkä paljonkin.
Kun tuohon “mikroyritysten” massaan sitten lisätään listaamattomien vähennys, joka kannustaa kasaamaan tuottamatonta pääomaa tyhjäkäynnillä olevaan firmaan, ollaankin sitten jo isojen tuottavuuskehitysloukkujen äärellä.