Helsingin Sanomissa oli eilen kirjoitus, jossa toimittaja pani aivan matalaksi Jätkäsaaren, joka on rakennettu kirjoittajan mukaan liian tiiviisti. Koska lehti julkaisi vielä samana päivänä uuden kirjoituksen aiheesta vähän niin kuin anteeksipyyntönä, en mollaa ensimmäistä kirjoitusta sen enempää. Tarkemmin artikkelin outouksia on käyty läpi Facebookin ”Lisää kaupunkia Helsinkiin” ‑palstalla. Siihen palautteeseen kannattaisi Hesarin tutustua.
Kirjoitus herätti myös paljon sympatioita sosiaalisessa mediassa. Niissä oli kaikissa sama perusvirhe: ajatuksena oli, että koko kaupunki pitää rakentua sellaisista alueista, joissa minä viihdyn. Ajatus on aivan hölmö.
On kaupungin rikkaus, että siellä on erilaisia alueita, joista kukin voi valita mieleisensä. Jos ei pidä jostakin vaikka muut pitävät, ei kannata muuttaa sinne.
Tiiviin kaupunginosan hyviin puoliin kuuluvat lyhyet välimatkat ja hyvä palvelutaso– on hyvät yksityiset palvelut ja on hyvät joukkoliikenneyhteydet. Google-haku “Ravintola Jätkäsaari” tuotti 11 osumaa. Vertailun vuoksi haku ”Ravintola Latokaski” tuotti kaksi osumaa, jotka molemmat olivat pizzerioita. Silmämääräisesti alue on yhtä suuri. Nämä ja ihmisten paljous vetävät ihmisiä tiiviisti rakennetuille alueille.
Tiiviys tuo mukanaan myös haittapuolia. Heille, jotka niitä kavahtavat suosittelen, että eivät muuta Jätkäsaareen. Väljästi rakennettuja asuinalueita on pääkaupunkiseutu täynnä, koko Suomesta puhumattakaan.
Hinta on lahjomaton mittari
Asuinalueen houkuttelevuudelle asuntojen hinta on hyvä mittari. Jos henkilö ostaa mieluummin asunnon kaupunginosasta A, vaikka se on vähän kalliimpi kuin samanlainen asunto kaupunginosassa B, täytyy olla aikamoinen taituri selittämään, että hän haluaisi oikeasti kuitenkin asua kaupunginosassa B. Sitten on tietysti niitä, joiden mielestä henkilö on vain väärässä ja hänen kuuluisi oikeasti haluta asua kaupunginosassa B, mutta jätän tämän argumentointitavan kommentoimatta.
En jaksa tehdä asiasta tilastoa, mutta on aivan selvää, että asunnot ovat arvokkaampia tiiviisti kuin harvaan rakennetuissa kaupunginosissa. Joku tietysti väittää, että tämä ei todista mitään, koska ne sijaitsevat keskeisemmin, mutta tämä on kehäpäätelmä. Juuri siksi ne sijaitsevat keskeisemmin, että ne kuuluvat tiiviiseen kaupunkirakenteeseen. Jos Helsinginniemi olisi täynnä harvaa omakotialuetta, se ei sijaitsisi keskeisesti, vaan joku muu paikka sijaitsisi keskeisesti.
Jätkäsaari on Helsingin uusista asuinalueista se, jossa vapaarahoitteisista asunnoista maksetaan eniten.
Kantakaupunki ei ole aina ollut tavoiteltua asuinaluetta. Kuusikymmentä vuotta sitten sieltä haluttiin puhtaisiin ja valoisiin lähiöihin, koska ilma oli myrkyllistä hengittää. Sitten tuli kaukolämpö, lyijytön bensiini, katalysaatorit, joukkoliikenteen suosiminen ja autoilun hillitseminen. Roskien poltto kiellettiin taloyhtiöiltä. Nyt kantakaupungin tiiviisti rakennetut alueet ovat hintojen perusteella sen halutuimpia, eikä niissä asuminen ole enää epäterveellistä.
Eivät tietenkään kaikki halua asua tiiviissä kivikaupungissa. Voi hyvin väittää, että harvaan rakennetuissa metsälähiöissä asunnot ovat halpoja, koska niiden tarjonta on suurta, kun taas ratikkakaupungissa on asuntoja vain niin paljon kuin niitä on. Tämä on totta. Se, että asunnot ovat kantakaupunkimaisesti rakennetuilla alueilla kalliimpia kuin metsälähiöissä, tarkoittaa itse asiassa vain sitä, että niitä on liian vähän. Siksi urbaaneja kaupunginosia kannattaa rakentaa lisää, sanovat Hesari tai Vaattovaara mitä hyvänsä. Jos kantakaupunkia voitaisiin saada lisää hiirtä klikkaamalla kuin jossain tietokonepelissä, jossain vaiheessa tiiviisti ja harvaan rakennetuissa kaupunginosissa asunnot olisivat saman hintaisia.
(Tämä ei itse asiassa ole varmaa. Kantakaupungista tulee sitä parempi palveluiltaan ja kiinnostavampi elämänrytmiltään, mitä enemmän siellä asuu ihmisiä. Voi olla niinkin, että kantakaupungin laajentaminen tekee siitä entistä houkuttelevamman. Manhattanin hintoja lisärakentaminen ei ole vielä tasoittanut.)
En sano, etteikö tiivistä kaupunkia voisi rakentaa paremmin — tai myös huonommin. Kävin katsomassa Espoon uusia metrokaupunginosia ja ihmettelen. Miksi on pitänyt tehdä niin kolhoa, kun olisi voitu tehdä todella hienoa? Jos sain edes tyydyttäviä kuvia, kirjoitan tästä joskus lisää.
Historiallinen keskusta houkuttelee kaikkialla
Niin Helsingissä kuin muuallakin tiiviit kaupunginosat ovat sitä halutumpia mitä vanhempia ne ovat. Turisteina suuntamme yleensä vanhaankaupunkiin, missä kaupungissa sitten olemmekin.
Luulisi olevan toisin päin. Kaikki vanha kaupunkirakentamisen tietotaito on olemassa ja lisää osaamista on kertynyt, joten luulisi nyt pystyttävän parempaan.
Tästä pääsemme vakioteemaani: auto rikkoi kaupungin mittakaavan. Jätkäsaaressa osa ongelmasta on hanskattu panemalla pysäköinti pääosin maan alle. Toimii osittain, mutta tuli kalliiksi.
Lähden huomenna Turkuun nyt kun kehitys on kehittynyt niin, että melkein Turkuun asti pääsee jo junalla. Yritän kirjoittaa tästä jotain junassa.
”Erilaiset asuinalueet ovat kaupungin rikkaus”, sanoo otsikko. Kuitenkin sosiaalisesti eriytynyt kaupunki (ja kaupunginosat) on riski, ei rikkaus. Kaupunkisuunnittelun suurin haaste kasvavilla kaupunkiseuduilla on turvata sosiaalinen monimuotoisuus (ja asuntojen hallintamuotoinen moninaisuus) kaikilla asuinalueilla. Asia ei ole yksin kaupunkien ohjattavissa, vaan siihen vaikuttavat keskeisesti asumisen sosiaaliset tukijärjestelmät, jotka ovat (valitettavasti?) lähes kokonaan valtion käsissä. Kuitenkin niin kauan kuin katsotaan välttämättömäksi ylläpitää ja luoda erillisiä hyväosaisten alueita, vahvistetaan segregaatiota, joka jossakin vaiheessa tuottaa isoja ongelmia.
On Espoon rikkaus, että siellä on erilaisia alueita, joista kukin voi valita mieleisensä. Jos ei pidä esimerkiksi Espoon uusista kolhoista metrokaupunginosista, ei kannata muuttaa sinne.
Niin, sanotaan, että Espoo on aina nihkeillyt sosiaalisen asuntotuotannon kanssa ja tarkoituksellisesti kaavoittanut kaupunkia hyväosaisille. Kyllä nuo 2000-luvun metrolähiöt mielestäni kertovat toista, mutta tietenkin kyse saattaa olla osaamattomuudesta eikä tavoitteellisesta toiminnasta.
Ylipäänsä pks:lla kaavoitusta vaivaa ymmärtämättömyys kriittisistä massoista (ja toisaalta hinnoista informaationa). Vaikka joku lämpäre saadaan kaavoitettua vähän tiiviimmin, niin se on lähes aina pieni ja irrallinen. Syntyy postipuistoja, kivistöjä ja niittykumpuja, joissa yhdistyy kerrostalo- ja maaseutuasumisen huonot puolet. Analyysi siitä, mikä tekee asuinalueista kysyttyjä, on heikkoa.
Vaikka arkkitehdit aina mainostavat alansa olevan monialainen ja poikkitieteellinen, niin puheen tasolle tuntuu jäävän.
No toki parempaan päin koko ajan mennään ja itse asiassa aika vauhdilla. 30 vuotta vanha Ruoholahti on kanavarantaa lukuunottamatta aivan hirveä ja sanon tämän entisenä asukkaana. Koiratkaan ei viihtyneet. Aika usein lähdettiin iltalenkille autolla Merisatamaan tai Lauttasaareen.
Lundqvistille kommenttina että nämä Soininvaaran maintsemat Espoon metrolähiöitä muistuttavia lähiöitä löytyy myös Itäisestä Helsingistä. Espoon metrolähiöiden rakentaminen on vielä kesken joten alueiden kehittäminen elää koko ajan. Espoon kaupunkisuunnittelu on kuitenkin onnistunut torjumaan segreaatiota paremmin kuin Helsingin kaupunginsuunnittelu varsinkin kun vertaa Itä-Helsingin metrolähiöitä Espoon metrolähiöihin. Vaikka en pidä Matinkylän keskusta onnistuneena lähiönä ei Itäkeskus ja siitä eteenpäin olevat lähiöt ole millään tavalla malliesimerkkejä onnistuneesta kaupunkisuunnittelusta. Sekin pitää muistaa että metroliikenne Espoossa on vasta uutta. Matinkylä-Kivenlahti osio valmistui 2023. Kivenlahden suunnittelu on vielä kesken.
Erittäin hyvä täydennys Soininvaaran blogiin Lundqvistilta.
Vermonniityt, Kivistöt ja Finnoot ovat raideyhteyden varaan rakennettuja “metsälähiöitä”, ainakin alkuun vailla kunnollisia palveluita. Jos alueelle kaavoitetaan korkeaa rakentamista ja pienasuntoja, mutta palvelut unohtuvat, ei alueesta muodostu kovinkaan toimivaa. Toki tällaiset alueet toimisivat yksityisautoilun varassa, mutta ainakin Kivistössä jäivät parkkipaikatkin rakentamatta.
Jätkäsaaressa asunto- ja aluesuunnittelu on mielestäni poikkeuksellisen laadukasta. Raitiovaunut kiertävät ympäri alueen, ja kivijalan liiketilat tuovat kaupunkimaisen fiiliksen (vrt. uudisalueet, jonka palvelut keskitetään reunalle rakennettavaan “ostariin”).
Jos Jätkäsaarta voi jostain syyttää, niin alueen kaavoittaminen/rakentaminen on herpaantunut n. 2017–2018. 2010-luvun alussa alue valmistui “järjestyksessä” pohjoisesta etelään, kortteli kerrallaan. Palvelut tuotiin heti uuden korttelin keskelle. Näin syntyi kerralla valmista kantakaupunkia.
Sittemmin periaatteesta ilmeisesti luovuttiin. Esim. Atlantinkadun kaukaisimpaan päähän rakennettiin pari korttelia täysin valmiiksi, ja alettiin vasta sitten pohtia, mitä keksittäisiin kadun alkuun. Tämän seurauksena muutama täysin valmis asuintalo kökötti muutaman vuoden “työmaan” keskellä.
Jos alue olisi rakennettu johdonmukaisesti “mantereelta merta kohti” kuten aloitettiin, ei autojakaan varmaan tarvittaisi niin paljon päivittäisen elämän pyörittämiseen. Voi olla, että alueen palvelujen valmistuttua ehkä 10–15 vuoden kuluttua pysäköintipaikkojen ylikysyntäkin purkautuu.
Espoon vähitellen näkyviin tuleva ongelma on asuinalueiden sosiaalinen yksipuolisuus. Ei tarvitse suunnitella ja rakentaa erillisiä matalampituloisten asuinalueita — ne syntyvät suunnittelematta, kun huolehditaan erillisistä hyväosaisten alueista.
Jokatapauksessa, tykkäsin tästä blogauksesta paljon, koska siinä esitetään oleellinen havainto, jota harvoin kuulee/näkee: lisärakentaminen kasvattaa taajaman väkimäärä, houkuttelevuutta, haluttavuutta ja hintatasoa.
Keskiverto kaupunkitaloustieteilijät järkeilevät (mielestäni) aivan väärin tähän tapaan: haluamme kohtuuhintaista asumista->lisärakentaminen on tarjontaa->lisätarjonta laskee hintatasoa->siksi on hyvä lisärakentaa.
Mielestäni oikea tapa ajatella on blogissa (osittain) väläytetty: haluamme mahdollisimman houkuttelevan ympäristön ja asumisen->korkea hintataso kertoo onnistumisesta->haluamme siis mahdollisimman korkeita hintoja->taajaman kasautumisedut tekevät korkean hintatason, ei “seinät”->mahdollisimman kalliit asunnot saadaan rakentamalla runsaasti->siksi pitää (lisä)rakentaa.
Hinta on lahjomaton mittari? Vai hieman vaatimattomammin hyvä mittari?
On totta että Vaattovaara ei asuntojen hintaa korosta suunnittelun lähtökohtana, mutta muut tekevät sen sitäkin enemmän. Ongelma on, että miten hinta tulisi tarkkaan ottaen ottaa kaavoituksessa huomioon. Mikä on uuden alueen optimaalinen mitoitus? Tähän kaavoittajat Helsingin kaupungilla ovat turhaan kysyneet neuvoa ekonomisteilta.
Mikä sitten on tarkkaan ottaen on Jätkäsaaren kalleus? Se ei ole paljoakaan kalliimpi kuin Ruoholahden tai Lauttasaaren iäkkäämpi rakennuskanta. Se on hieman kalliimpi kuin ainoa toinen uusi alue kantakaupungissa, Kalasatama. Kysymys Jätkäsaaren ja Kalasataman statuksesta kuitenkin ja vastaus elää ja muuttuu.
Sinänsä Helsingin päättäjät ovat viimeiset noin 20 vuotta kaavoittaneet onnistuneesti paljon ja korkealla tehokkuudella potentiaalisesti kalleimpiin sijainteihin. Mikä neuvo kaavoittajille halutaan antaa iskulauseen “Hinta on lahjomaton mittari” lisäksi? Miten tuota mittaria tulisi käyttää?
Melkoinen mielenmuokkaus lehdillä tulevia kunnallisvaaleja varten meneillään, kun kaikki on paskaa paitsi kusi, joka haisi Jätkäsaaren kujilla toimittajan ensimmäisessä otsikoinnissa. Lehdet ovat päättäneet palauttaa kaupungin 60-luvulle autoideologian syvimpään suohon ja vielä niin, ettei putkia ja katuja saa kunnostaa, kun tulee työmaasta haittaa autoilijoille. Isot näsäviisaat lapset väittävät lehdissä kaupungin haluavan pitävän keskustan tyhjinä ihmisistä, vaikka ainoat puuttuvat ovat uusrikkaat kiinalaiset ja ryssät, mutta tätä ei saa mainita lehdissä. Ilmeisesti juttuja kirjoitetaan jossain pellon takana, kun keskusta on aina täynnä ihmisiä, jos ei satu kovempi sade. Mutta se, että luksuslaukkuja ei mene ryssille kaupaksi samaan malliin, riittää toimittajille jokaisessa lehdessä ajamaan autopuolueen asiaa. Ehkä ne laukutkin ostetaan sieltä Vantaan rajan outletista, joka lentoturisteille rakennettiin. Taisi kadota keskustan myyntiä sen avauduttua aika paljon. Vihreät lopettivat työnteon tämänkin suhteen, joten nyt ihmiset oppivat taas samat valheet eikä niitä kukaan korjaa.
Kaupunkilainen näkökulma on Hesarista hävinnyt viimeisen kymmenen vuoden aikana tyystin. Toimittajat asuvat hyvinkäillä ja ties missä, kuskaavat lapsiaan harrastuksiin ja bingettävät televisiosarjoja. Ennen asuivat kaupungissa ja osallituivat kylän sosiaaliseen elämään (ts painobaarin kautta kalleen).
Tietysti luonnollista, että henkilökohtainen vaikuttaa juttuideoihin, mutta kyllä stadilaisena alkaa olla melko raskasta lukea jatkuvaa valitusta rakentamisesta ja katuremonteista, haastateltavina nimbyt, Vaattovaara ja liikenteen jäsuhteen omaa parastaan ymmärtämätön kauppakamari. Sitten yrittäjiä ei saa hakkua tyhmiksi, vaikka ovat, koska ovat myös sankarityöllistäjiä.
Eipä ole paljoa muuta luettavaa aviisissa kuin kulttuuriosio ja silti pommittavat, että tilaisitko, mikset tilaa?
Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikö Jätkäsaari rakennettu paljolti asuntosijoittajien ts vuokrakeinottelijoiden pelikentäksi?
Eli asukkaat ovat pitkälti opiskelijoita ja pienituloisia asumistuen saajia, jotka elättävät velkavivulla asuntoja sijoitusmielessä ostaneita? Silloin kun lainankorot olivat hieman päälle 0 %, sijoitukset olivat riskittömiä, mutta miten on nyt? Kaatuvatko Jätkäsaaren kämpät pian veronmaksajien syliin? Olisiko saarelle sittenkin kannattanut rakentaa enemmän kovan rahan perheasuntoja?
Hyvä kirjoitus. Alueet ovat erilaisia, ja niin tulee ollakin.
Tapani mukaan muistutan kuitenkin asunto — ja asumisparemmuuksista ja eduista ja hinnoista ja tunnelmista väitteleviä etuoikeutettuja, että meillä tässä kaupungissa on useiden kymmenien tuhansien aikuisten ihmisten joukko, joka ei juuri voi asumispaikkaansa ja kaupunginosansa valintaan vaikuttaa.
Asunto otetaan sieltä mistä se osoitetaan.
Jos et sinne mene, uutta osoitusta on turha toivoa vuosiin. Toivoa saa, mutta vain toivoa. Tuntematon hakijalta salattu instanssi jakaa asunnot. Hakija ei saa edes tietää mitään jakajista, valittaa ei voi.
Tilanne on suurin piirtein yhtä vapaavalintainen kuin mitä se oli Neuvostoliitossa. Tai siis ihan samanlainen.
Puhun tietysti Hekalaisista.
Perusolettama hinnan ja haluttavuuden korrelaatiosta varmaan on toimiva pääsääntö ja paljon pahaa mieltä ja tyhmiä tekoja voisi välttää, jos ei yritettäisi kieltää tätä.
Jätkäsaaresta toki minullakin on mielipide ja se ei ole positiivinen. Mitään uuttahan tässä ei ole ja samaa keskustelua on käyty laajalti sekä kadunmiesten että ammattilaisten taholta, mutta silti: Miksi nykyään halutaan rakentaa viivoittimella piirrettyjä laatikoita ja vielä maalata ne tummilla väreillä? Suomessa jossa on pimeää ja synkkää muutenkin puolet vuodesta? Tämä ei koske pelkästään kaupunkirakentamista vaan kaikki uudet pientaloalueetkin ovat nykyään täynnä tummansävyisiä kenkälaatikoita.
Jätkäsaaren erityinen ongelma muihin uusiinkin alueisiin nähden omaan silmääni on, että siellä on poikkeuksellisen paljon kapeita katukuiluja korkeahkojen talojen välissä ja rakennusten yleissävy on monotonisesti jotain tummanharmaasta mustaan. Esimerkiksi Kalasataman ympäristössä on mielestäni onnistuttu mittakaavassa ja vaihtelevuudessa paljon paremmin, muutamasta tornitalosta huolimatta.
Umpikorttelit taloyhtiöiden yhteisine avoimine viherpihoineen, vaaleat värit muultakin kuin valkoinen-musta akselilta ja maltillinen rakennuskorkeus eli neljästä viiteen kerrosta olisi mielestäni voittava resepti viihtyisään ja kuitenkin tehokkaaseen kaupunkirakentamiseen, mutta se lienee suunnittelijoiden mielestä liian viime vuosituhatta.
Jätkäsaaressa ja muuallakin on onnisttu parissa asiassa oikein hyvin. En puutu rakentamisen tiiviyteen, vaikka mielipide siihenkin löytyy. Silikonisauma elementtien välissä on onnistuttu vihdoin piilottamaan. En tiedä pitääkö tästä kiittää insinöörien loputonta aherrusta ihmiskunnan hyväksi vaiko arkkitehtien taiteellisen maun muuttumista. Pientaloista sauma on jostain syystä puuttunut kokonaan. En tiedä miksi sitä ei ole ujutettu mukaan, kun se kaikkialta muualta löytyy. Toinen ihmeellinen asia on tiliien latominen niin, että ei ole enään helppo huomata onko seinä ihmisen vai koneen muuraamaa. Tieto tässäkin on valttia. Ylipäänsä Jätkäsaaressa julkisivujen tiilet ovat hienoja. Onko insinööri onnistunut lopulta rakentamaan tiilitehtaan, josta saa muutakin kuin yhtä tiiltä monistettuna. Oudon väriset kuutiot eräiden talojen yläkerroksissa olisi voinut jättää pois.