Kun joskus vuosituhannen alussa oli peruspalveluministeri, nousi suuri kohu vanhusten hoidon tasosta. Silloin ongelmana eivät olleet yksityiset palvelut vaan kunnalliset.
Laaditutin pikavauhtia vanhusten huollon laatusuositukset. Niissä oli myös suositukset henkilöstömitoitukseksi. Minua vaadittiin julkaisemaan se asetuksena, mutta en julkaissut. Sen sijaan sanoin, että jos näitä ei aleta ottaa vakavasti, muutamme otsikon asetukseksi. Siihen aikaan ministeriön asetuksenanto-oikeus oli vähän vapaamielisempi.
Miksi en halunnut panna henkilöstömitoitusta asetukseen? Se olisi kiinnittänyt palveluntuotannon tavan. Olisimme määränneet palvelut tuotettavaksi 2000-luvun alun tavoilla hamaan iäisyyteen.
Tulen juuri Laurea ammattikorkeakoulun Tekno-hankkeen päätösseminaarista. Tekno-hankkeessa on selvitetty, millaisia ratkaisuja uusi teknologia tuo sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Tarkoituksena on, että teknologia tekoälyineen ja robotteineen voi vapauttaa hoitohenkilökuntaa rutiinitöistä varsinaiseen ihmisen hoitoon. Hoitorobotit eivät korvaa ihmisiä, mutta vapauttavat heitä tekemään sitä työtä, johon tarvitaan ihmistä eikä konetta. Jos näin tehdään, samaan hoidon tasoon vaadittava henkilöstömäärä tietysti vähenee. Jos vaaditaan, että kaikki tämä ulosmitataan palvelutason parannuksena, niin ihan kaunis ajatus, mutta miksi se paha ja rahanahne yritys laittaisi senttiäkään uuteen teknologiaan, jos se niin tehdessään saa itselleen vain lisää menoja?
Edelleen tuo mittari on huono sikälikin, että sitä voi manipuloida. Henkilökuntaa on kyllä tarpeeksi, mutta heidät pannaan tekemään muuta työtä. Ruoka esimerkiksi voidaan tehdä paikan päällä tai tilata muualta. Jos molemmissa tapauksissa henkilökuntaa on yhtä paljon, hoitoon käytetty aika ei ole sama. Jos taas vaaditaan, että ruuan laittoon käytetään aivan eri henkilöitä, eivätkä nämä saa osallistua vanhusten hoitoon millään muulla tavalla tai jos osallistuvat, sitä ei oteta huomioon, on tehty typerä päätös. Kokkaamisen ohella kyse voi olla siivouksesta, pyykkihuollosta, kiinteistön hoidosta ja vaikka mistä.
Hoidon laadulle pitäisi siis keksiä mittareita, jotka kertovat siitä, mitä on tehty sen sijaan, että kertoisivat, mitä on panostettu.
Ymmärrä jossain määrin ajatusta, että kitsaita kuntia pitäisi kaitsea lakiin kirjoitettavilla normeilla, mutta en sitä, että näitä normeja käytettäisiin kuntien ostopalveluihin. Eikö tämä tehtävä kuulu kunnalle, joka ostaa palvelut? Jos lehtitiedot pitävät paikkansa (mikä ei ole aina varmaa), Esperin sopimuksessa oli henkilöstömitoitus, jota ei vain noudatettu. Silloin kyse ei ollut henkilöstömitoituksen puutteesta vaan valvonnasta.
Lakia parempi paikka normittaa henkilöstömitoitusta on kunnan tekemä sopimus, koska silloin voidaan ottaa huomioon yllä mainitut tekijät – siis vaikka robotit ja se, tehdäänkö ruoka paikan päällä ja kuinka vaikeahoitoisia vanhuksia laitoksessa on ja niin edelleen. Jos tilat ovat toimimattomat, tarvitaan henkilökuntaa enemmän.
Jokin ratkaisu tähän vanhusten heitteillejättöön on keksittävä, mutta lakiin ikuisiksi ajoiksi kirjoitettu kiinteä normi on kyllä huono. Valvontaa on näköjään myös lisättävä. Työsopimuksissa pitää kieltää henkilökunnan vaitiolovelvollisuutta tarkoittavat pykälät siltä osin, kun ne koskevat hoidon laadussa olevia ongelmia. Painostustoimet henkilöstön suun tukkimiseksi on sanktioitava ankarasti.
= = =
Onko väärin käyttää esiin tulleita tapauksia aseena sote-uudistuksessa kaavailtua pakollista yksityistämistä vastaan? Ei sen enempää väärin kuin käyttää julkisen palvelun puolella ilmenneitä ongelmia sen puolesta.
Juurinkin näin. Taas kerran aivan erinomainen kirjoitus.
Tähän voisi vielä lisätä, että jos ja kun ihmiset itse pääsevät enemmin valitsemaan edes osaa palveluiden tuottajista syntyy markkinalle automaattisesti laatua korostava toimintamalli. Ihmiset tulevat tarvitsemaan jonkin verran apuja ja tukea tässä, mutta tuen järjestäminen kattavasti on oleellisesti helpompaa kuin valvonnan järjestäminen kattavasti. Lisäksi kuntien toiminta sopimusten valvojina ei välttämättä ole helppoa, tai ainakaan kivaa.. ja kun ei ole ihan omista asioita ja rahoista kyse, jäävät ikävät asiat helposti seuraavalla viikolla hoidettaviksi. Lisäksi, omaisvalvonta, jos siihen liittyy edes jotain valtaakin ylittää aina viranomaisvalvonnan kyvyt. Viran puolesta valvontaakin tarvitaan, mutta paljon vähemmän, jos asiakasvalvonta on olemassa. Yritysten oma valvonta on sitten ihan eri juttu ja toimii vain kun sitä on harjoiteltu tarpeeksi. Näin uudessa tilanteessa se ei riitä vielä pitkään aikaan.
Meillä on vaikeuksia Suomessa ymmärtää miten markkinaehtoinen toiminta saadaa toimimaan. Sen sijaan palataan selkäytimellä hyvin perinteisiin ja vanhanaikaisiin logiikkoihin. Tätä selventääkseni lainaan itseäni: “Nykyinen systeemi, joka Suomeen on vuosien aikana rakennettu ja jossa rakentajina ovat olleet ihan kaikki puolueet on onnistunut keksimään uudelleen 1800 luvun huutolaissysteemin. Siinä ruotumuori (siis ruodun yhteisillä varoilla ylläpidetty vanhus) huutokaupattin pitäjän isäntien (toisin sanoen kunnan päättäjien) toimesta siihen taloon (nyt hoitofirmaan), joka sen halvimmalla hoiti. Valvonta oli mitä oli (niinkuin nytkin) ja vanhukset olivat puhtaasti isäntien mielivallan kohteina. Joskus homma toimi, useimmiten ei.
Täysin itsestäänselvä valinta on antaa vanhukselle palveluseteli ja ohjata tämä ostamaan oma hoitopalvelu vapailta markkinoilta. Jos (ja usein kun) vanhus ei itse kykene, niin edunvalvoja, eli lähiomaiset hoitakoon kilpailutuksen.
Mikään ei anna vanhukselle ja/tai tämän omaisille niin suurta vipuvoimaa palvelun laadun vaatimuksissa kuin se, että hän voi itse (tai hänen edunvalvojansa) voi vetää 4000e/kk palvelusetelin pois hoitopaikalta vaihtamalla toiseen hoitokotiin.
Mikään muu kuin oma / omaisvalvonta on aivan tolkuttoman kallista toteuttaa vastaavalla tasolla. Viranomaisvalvonta / ‑edunvalvoja on sitten se viimesijainen vaihtoehto jos perheestä ei ole katsomaan perään.
-
Tuolla yksinkertaisella muutoksella vanhus muuttuu hoitopalveluita tarjoavalle yritykselle pakollisesta laskutuksen mahdollistavasta kuluerästä maksavaksi asiakkaaksi.
Eiköhän käytäntö muodostuisi sellaiseksi, että vanhuksella olisi mahdollisuus valita huonon hoidon ja huonon hoidon väliltä.
Tuskinpa julkisen talouden nykytilanteessa pystytään tarjoamaan vanhukselle seteli, jonka summalla hoito pystytään toteuttamaan laadukkaasti.
Suomessa pistetään jo valmiiksi vähän rahaa terveydenhuoltoon. Loputtomiin ei voida tehostaa.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/236033-taloustieteen-professori-ihmettelee-sote-laskelmia-yhtalo-suoraan-sanottuna-vastuuton
Miksi muodostuisi? Jos markkinoita ei pakoteta toimimaan huonosti yliregulaatiolla, niin miksi kohtuullisen hyviä hoitopaikkoja ei muodostuisi? Asiakkaat kun vaihtaisivat ilman muuta paremman hoidon perässä huonoista paikoista pois, jolloin huonot paikat näivettyvät pois.
Tuo on vähän kuin sanoisi, että ravintoloiden välillä ei ole kilpailua. Tarjolla on vain huonoja ja huonompia vaihtoehtoja, koska syöminen on pakollista ja ravintoloilla ei ole mitään tarvetta tarjota minimiä parempaa ruokaa…
Miksi kysyntä ja tarjonta ei toimisi vanhuspalveluissa, jos sen vaan annetaan toimia?
Tässä sotketaan kaksi asiaa. Terveysmenot ovat yksi alue, jossa mukana on koko väestö.
Vanhusten palveluseteli on jotain ihan muuta, eli sosiaalimeno (seteli voi sisältää pienen osuuden myös terveysmenoja). Sosiaalimenoissa Suomessa on ollut erittäin voimakas kasvu viimeisen kymmenen vuoden aikana.
https://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_sosiaaliturva.html
Vuonna 2017 menot olivat noin 70mrd euroa. Vanhuuden osuus on noussut kuudessa vuodessa 19 mrd:sta 27 mrd:iin. Tässä rahaa on siis lisätty noin 44%. En olisi mitenkään voinut uskoa, ellei tämä keskustelu olisi saanut minua katsomaan tilastoista.
On kait täysin selvää, että tällainen kehitys ei voi jatkua. Meidän töissä olevien työn tuottavuus ei mitenkään pysty samaan kasvuun, etenkin kun työväki alkaa vähentyä.
Kuten sanoin, nämä luvut ovat sosiaalimenoja ei terveysmenoja (ne ovat noin 20 mrd).
Kannattaisi nyt kuitenkin vähän pitää malttia. Vanhuusmenoihin sisältyvät myös eläkkeet ja ne tietysti kasvavat melkoista vauhtia, koska suuret ikäluokat ovat eläköityneet ja useimmat heistä saavat työeläkettä. Kestävyysvaje on tietysti ongelma ja kaipaa luultavasti korjauksia eläkepuolella. Ei tilanne kuitenkaan katastrofaalinen ole, kuten annat tuossa ymmärtää.
Jos vanhuushoitajien (laitoshoito ja kotihoito) määrää lisättäisiin vaikka parilla tuhannella, maksaisi se osapuilleen 100 miljoonaa. Se taasen maksaisi keskimäärin tulonsaajaa kohden noin 40 € vuodessa. Pitäisi siis esimerkiksi jättää yksi baari-ilta väliin. Ei kai se ihan sietämätöntä ole?
Odotetun kiihkoton puheenvuoro. Kiitos!
Yksityinen vs. julkinen ‑jankkaamisen sijaan pitäisi vihdoin päästä asiaan, eli siihen, että järjestetään vanhustenhoito miten hyvänsä, miten laatua mitataan ja valvotaan.
Jos kallistutaan yksityiseen palveluntuotantoon, keskeiseksi tulee lisäksi pitää huolta siitä, miten luodaan markkinat, joilla kilpailu toimii.
Kok — kepu ‑akselin sote on oikeastaan ollut paraatiesimerkki siitä, miten asia saadaan hoidettua päin helvettiä. Kannustimet eivät ole kunnossa, toimivia markkinoita ei synny, vaan käytännössä vaan terveyspalveluita on tarkoitus sysätä julkiselta yksityisille toimijoille. Toisaalta kepun minimaakunnilla ei ole mitään takeita siitäkään, että valvontaan olisi riittäviä resursseja.
Demareilla ei ole esittää mitään muuta vaihtoehtoa kuin pitää mahdollisimman paljon sotea julkisella ja lisäksi nimittää pari eduskuntavaalipudokasbroileria palkkiovirkoihin valvoviksi sosiaalidemokraateiksi yksityisiä kaitsemaan.
VMP. Tässä tilanteessa heikko hallitus, hukatut neljä vuotta ja Mehiläis-Orpon vaihtuminen markkinaliberaaliin puheenjohtajaan, josta isoilla terveysalan yrityksillä ei ole kuvia kassakaapissa, on parasta mitä voi toivoa.
Laatumittareita ei ole edes teoriassa mahdollista rakentaa siten, että ne mittaisivat subjektiivista laatukokemusta, koska eri ihmiset arvostavat eri asioita. Joku nauttii siitä, että hiukset hoidetaan hyvin, mutta tyytyy mielellään kaurapuuroon ja pettuleipään. Toinen kaipaa sushia, mutta hoitaa hiukset mielummin partakoneella kaljuksi kerran viikossa. Kolmas jättää mielellään hampaiden pesun väliin, koska suussa on tekarit jotka voi ajaa astianpesukoneen läpi ja vaihdattaa mielummin lakanat joka toinen päivä, siinä missä neljäs tarvitsee jokaisen ruokailun jälkeen hampaiden harjauksen, jotta pahanlaatuinen karies saadaan pidettyä kurissa, mutta nukkuu mielellään 2vk samoissa lakanoissa.
Me ihmiset ihan vaan omien mieltymystemme, henkisten ja fyysisten ominaisuuksiemme ja monien muiden seikkojen takia arvostetaan eri asioita eri tavalla. Tämän seurauksena mikään ylhäältä käsin annettu laatustandardi ei voi päätyä yhtä hyvään lopputulokseen kuin se, että annetaan jokaisella asiakkaalle itselleen (tai tässä tapauksessa usein heidän edunvalvojilleen) mahdollisuus valita sitä, että miten juuri kyseisen yksilön “laatukokemusta” pitää mitata.
-
Osmo selittää hyvin, miksi laadun objektiiviset mittarit ovat usein aika hyödyttömiä ja miksi ne vain lisäävät kustannuksia sekä pitkällä tähtäimellä huonontavat subjektiivista laatua keskittymällä epäolennaisiin asioihin. Hän ei vaan vie päättelyketjua loppuun asti.
Tämän mukaan vain täydellinen valinnanvapaus tuo toivotun ratkaisun. Ongelma onkin siis siinä, ettei riittävän aikaisin puututtu konsolidoinnin tuomaan ongelmaan, kaikille tarjotaan samanlaista hoitoa.
Täsmälleen.
Henkilöstömitoituksen täsmällinen lukuarvo on sivuseikka. Kuntien pitäisi hallita edes hankintatoimen alkeet ja osata tehdä sopimuksia. Jos eivät itse pysty, Kuntainliitosta luulisi löytyvän apuja.
Jo se seikka, että ongelmat ovat paljastuneet vasta AVIn tarkastuksissa, soittaa hälytyskelloja. Eivätkö kunnat ole itse osanneet tai halunneet tarkastuksia tehdä, vaikka vastuu hoivapalveluista on lakisääteisesti niillä, ei palvelun tuottajilla? Vai ovatko sopimukset olleet niin huonoja, ettei kunnille ole jäänyt vipuvartta pakottaa tuottajia ruotuun?
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan esim. Espoo on hoitanut hankinnan ja valvonnan asianmukaisesti. Ongelmia on ollut, niitähän on aina, mutta ne on korjattu tai tuottaja on kärsinyt nahoissaan. Myös Oulu näyttää toistaiseksi selviytyneen kohtalaisesti.
Ilmi tulleet tapaukset, mm. toistuva dokumenttien väärentäminen (haamuhoitajat etc.) olisivat yksityisten toimijoiden välisessä kaupassa johtaneet joko henkilövaihdoksiin johdossa tai sopimusten irtisanomisiin. Vähän pelottaa, että osa kunnista on tässä pukkina kaalimaata vartioimassa. Tuottaja kuiskuttaa, että saatte sopimuksen halvalla, kun ette niin tarkkaan valvo ettekä joka risaukseen puutu, me laskutamme nuo risaukset asiakkailta, tyyliin 15€ vessapaperirullan vaihto.
Ratkaisua tähän hakisin samasta paikasta kuin mistä hakisin ratkaisua rakennusvalvonnan ongelmiin: valvojien laittaminen oikeasti vastuuseen siitä, että heidän valvomansa toiminta on ohjeiden ja sääntöjen mukaista. Nythän tässä käy niin, että kuntien valvojat pääsevät kuin koira veräjästä, vaikka heidän vastuullaan nimenomaan olisi tarkkailla, että haamuhoitajia ei listoilta löytyisi. Jos sen sijaan kuntien valvonnasta vastaavat tahot olisivat oikeasti lirissä, jos heidän valvontansa alaisilla toimijoilla paljastuisi tämänkaltaisia rikkeitä asiakasvalitusten takia, meillä olisi taatusti ihan eri ote valvovilla tahoilla.
Ilmiselvä kysymys tähän perään on, että miten pienen kunnan resurssit voisivat riittää tämänkaltaiseen valvontaan, jolloin vaatisin kuntaa ryhdistäytymään vähän toiminnassaan. Ei siellä vanhainkodissa joka päivä tarvitse käydä, mutta jos vaikka kerran kahdessa kuukaudessa käytäisiin yllättäen kääntymässä ja katsomassa, että kaikki vuorolistaan merkityt hoitajat ovat oikeasti paikalla ja että kukaan vanhus ei ole viikon vanhoissa vaipoissa niin eiköhän siellä ryhdistäydytä ja varmisteta, että loputkin kuukauden päivät hommat ovat tiptop. Onko muka oikeasti niin, että koko kunnan sosiaalitoimesta vanhustenhoidon puolelta ei löydy yhtään tyyppiä, jolla ei olisi yhtä aamupäivää mahdollista antaa tälle tarkastukselle kerran kahdessa kuukaudessa? Jos vastaus on kyllä, niin siinä tapauksessa kannattanee pyrkiä liittymään johonkin naapurikuntaan resurssivajeen helpottamiseksi ja lopettaa itsenäisenä kituuttaminen.
Yksi seuraus lakiin kirjatusta hoitajamitoituksesta on, että sellaiseen hoitoon pääsy, johon mitoitusta sovelletaan tulee erittäin vaikeaksi. — Kunnat alkavat “kehittämään” avohoitoa ja potilaan itsenäistä “valinnanvapautta”.
En nyt aivan ymmärrä tämän pohdinnan relevanssia nimenomaan ydinkysymykselle eli vanhuksen saaman hoivan laadulle: “Jos näin tehdään, samaan hoidon tasoon vaadittava henkilöstömäärä tietysti vähenee. Jos vaaditaan, että kaikki tämä ulosmitataan palvelutason parannuksena, niin ihan kaunis ajatus, mutta miksi se paha ja rahanahne yritys laittaisi senttiäkään uuteen teknologiaan, jos se niin tehdessään saa itselleen vain lisää menoja?” Olletikin että rahanahne yritys haluaa maksimoida tulonsa ja minimoida menonsa ei liene hoidettavan kannalta välttämättä huono asia että robotti jää hankkimatta koska rahanahneuden vuoksi investointi ei kuitenkaan johtaisi hoidon laadun paranemiseen vaan kulujen niistämiseen toisaalta eli ihmistyövoimasta. Siinä asetelmassa “Hoitorobotit eivät korvaa ihmisiä, mutta vapauttavat heitä tekemään sitä työtä, johon tarvitaan ihmistä eikä konetta. ” ei pidä paikkaansa koska hoitorobotti nimenomaan korvaa ihmisen jos vain mahdollista — muuten sitä ei hankita. Koska se rahanahneus.
Mutta muuten olen aika lailla samaa mieltä, joskin suhtautuisin suopeammin ajatukseen normimitoituksesta koska en jaa optimismia palveluntuottajien halusta panostaa nimenomaan laatuun ja asiakaskokemukseen kun tilinauhassa helpommin ja suoremmin näkyviä muuttujia on olemassa. Mutta sinänsä toki Osmo on oikeassa, että fiksattu luku kangistaa ja sitä voi manipuloida (kuten Esperikin teki). En vaan jaa täysin käsitystä siitä, että se olisi huonompi vaihtoehto kuin nykysvoboda, joka toki pitkälti myös johtuu juuri valvonnan puutteesta kuten Osmokin totesi. Ei ole omavalvonnasta tosiaankaan viranomaisen korvikkeeksi.
Mutta siitä olen täysin samaa mieltä, että ydinongelma on sama kuin terveydenhuollossakin: “Hoidon laadulle pitäisi siis keksiä mittareita, jotka kertovat siitä, mitä on tehty sen sijaan että kertoisivat, mitä on panostettu.” ja varsinkin minkälainen vaikutus hoidettavan elämänlaatuun tekemisellä on ollut. Näiden puute vaikeuttaa myös valvontaa, koska tuota haluttua lopputuotetta on kovin hankala mitata ja suhteuttaa toimintaan etenkin vajaavaltaisten kohdalla.
En ihan ymmärrä pointtiasi. Voisi olla tilanne, missä robotti ja kaksi hoitajaa antaisivat laadukkaamman hoidon kuin vaikkapa viisi hoitajaa. Jos lakiin on kirjattu, että viisi on minimi, niin tällöin ei robottia kannata hankita, koska se olisi pelkkä lisäkulu, sillä pitäisi olla 5 + robotti.
On mielestäni todennäköistä, että automatisointi korvaa ne suoritteet joilla ei ole hoidettavien elämänlaadun kannalta suoraa vaikutusta ja vaipanvaihtoihin, suihkukäynteihin ja ulkoilutuksiin käytettävissä olevan henkilökunnan määrä ja aika per potilas ei parempaan suuntaan muutu kun siitä on mahdollista säästää. Voin toki olla väärässäkin, mutta itse en pidä todennäköisenä että tuollainen tilanne olisi käytännössä mahdollinen vaikka periaatteen tasolla toki keskustelussa pohdittavissa.
Erinomaisen havainnollinen esimerkki. Kiitoksia!
Sama asia Osmon tekstinä: “Miksi en halunnut panna henkilöstömitoitusta asetukseen? Se olisi kiinnittänyt palveluntuotannon tavan. Olisimme määränneet palvelut tuotettavaksi 2000-luvun alun tavoilla hamaan iäisyyteen.”
Kuten tehdasteollisuudessa, pitää kehittää ja ottaa hoitopaikoissakin käyttöön uusia innovaatioita, jotka tuottavat parempaa laatua (esim. puhtaampia hoidettavia) tai vähentävät työntekijöiden tarvetta ja silti hoitoa parantaen. Ei robotti tietenkään korvaa ihmistä, mutta vaikkapa robotin avulla työn tuottavuuden paraneminen hoitopaikoissakin säästää rahaa. Sillä pitää palkata lisää sellaisia henkilöitä, joiden koulutus ja nimenomainen tehtävä on ylläpitää kontaktia hoidettaviin. Eri asia, millä säädöksillä tämä saadaan toteutukseen.
Brutaali esimerkki, mutta verrataampa tilannetta siistiin nykytekniikan mahdollistamaan navettaan. Ei lehmä siellä ainakaan onnettomampi ole kuin oli entisaikaan likaisena sonnan keskellä.
Kuukausi sitten voimaan tulleessa varhaiskasvatusasetuksessa sen sijaan on tarkat rajat kuinka monta tietyllä suojatulla ammattinimikkeellä työskentelevää pitää tiettyä lapsimäärä kohden olla. Samoin oli vanhassa asetuksissa joka tällä korvattiin
Olisiko kuitenkin pitänyt huomioida että Touhulalla ja Ankkalammella ei nyt ole intensiiviä investoida lastenhoitajarobotteihin?
“Valvontaa on näköjään myös lisättävä. Työsopimuksissa pitää kieltää henkilökunnan vaitiolovelvollisuutta tarkoittavat pykälät siltä osin, kun ne koskevat hoidon laadussa olevia ongelmia. Painostustoimet henkilöstön suun tukkimiseksi on sanktioivat ankarasti.”
Nykyisessä laissa velvoitetaan henkilökuntaa raportoimaan ongelmista. Se ei kiellä työnantaja pistämästä vaitiololausekkeita työsoppareihin ja joka tapauksessa omalla nimellään ilmoituksen tehneet hoitajat ovat pääsääntöisesti saaneet kenkää ja joutuneet mustalle listalle.
Oikeudessa työnantaja on saanut muutaman kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen
Mutta kun yhteiskuntakin rankaisee karenssilla niin korvaus kuluu tähän.
En oikein osta argumenttia, että jonkinlaisen hoitajamäärän velvoittavan miniminormin asettaminen sementoisi hoitokäytännöt “ikuisiksi ajoiksi”. Sääntelynhän voisi tehdä sillä tavalla älykkääksi, että normista saisi poiketa, kunhan on asiallisesti valvovalle taholle dokumentoinut, millaisilla innovaatioilla toimija varmistaa hoidon laadun vähemmillä hoitajilla. Valvojan pitäisi olla sen verran valppaana, että esimerkiksi “innnovaatio” jättää sängystä pudonneet lattialle ei menisi selityksenä läpi (muualla kuin kokoomusjohtoisissa kunnissa).
Olen samaa mieltä, että tehokas valvonta on avainasemassa, oli kyse sitten julkisesta tai yksityisestä hoidosta. Kyse on haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten perusoikeuksista. Toimivat valitus- ja ilmiantokanavat sekä riittävän ripeät ja drakoniset seuraamukset voisivat kummasti ryhdistää.
Tähän tähdätään joustavilla laatusuosituksilla ja kunnan ja soteyhtiön välisillä sopimuksilla. Nyt vaatimus on 0,7 ilman mitään joustoa.
Valvonta on välttämätöntä, mutta pelkästään sillä ei laatua saada aikaan, tai se tulee ainakin hyvin kalliiksi. Tavoitteena pitää olla, että tuottajien johdon asenne saadaan sellaiseksi, että lakeja ja sopimuksia noudatetaan eikä sopimuksista jatkuvasti etsitä porsaanreikiä.
Seuraamusten pitää olla joko suoraan ja tai välillisesti taloudellisia, jolloin niiden ja varsinkin progressiivisten seuraamusten käyttö helpottaa kummasti myös johtajien asennekasvatusta. Parasta kuitenkin olisi, jos kunnassa/kuntayhtymässä saataisiin synnytettyä aito kilpailutilanne tuottajien välille. Pienissä ja keskikokoisissa kunnissa se on vaikeaa, varsinkin jos kunnan omistamat hoivatilat on pörriäisille myyty.
Pörriäisille täytyy nostaa hattua pitkäjänteisestä toiminnasta, esim. nuo kuntien hoivatilojen osto. Nyt vain ahneus taisi mennä liian pitkälle.
“Hoitorobotit eivät korvaa ihmisiä, mutta vapauttavat heitä tekemään sitä työtä, johon tarvitaan ihmistä eikä konetta. Jos näin tehdään, samaan hoidon tasoon vaadittava henkilöstömäärä tietysti vähenee. Jos vaaditaan, että kaikki tämä ulosmitataan palvelutason parannuksena, niin ihan kaunis ajatus, mutta miksi se paha ja rahanahne yritys laittaisi senttiäkään uuteen teknologiaan, jos se niin tehdessään saa itselleen vain lisää menoja?”
Aika naiivi ajatus, että yritys haluaisi pitää yhtäkään työntekijää jos voi korvata jokaisen roboteilla. Osmokin voisi lakata esittämästä tyhmää. Yrityksen tehtävä ei ole pitää työntekijöitä palkkalistoillaan vaan maksimoida voitto.
Missä määrin kuntien tekemiä sopimuksia palveluntuottajien kanssa voisi vaatia julkisiksi?