Pienessä myötötuulessa tasaisessa maastossa alkumatka meni todella joutuisasti ja pienin fyysisin ponnistuksin. Ensimmäiset 20 kilometriä olivat kuitenkin olivat kuitenkin minullekin stressaaia. Ei piennarta juuri lainkaan ja todella kova rekkaliikenne. Oli seurattavaa vastaan tulevaa liikennettä. Jos vastaan tuli rekka ja takaa kuului rekan ääni, oli järkevää mennä suosiolla sivuun. Tätä väliä on vaikea suositella kenellekään.
Kahden kymmennen kilometrin päästä painajainen päättyi ja piennar leveni.
Pohdin, ajanko hyvissä olosuhteissa todella pitkiälle vai poikkeanko Riikaan.
Menin Riikaan ja se maksoi minulle yli kaksi tuntia. Tästä ajasta tunnista meni 45 minuuttia pastan odotteluun terassilla (kuva) (!!!) 30 minuuttia sateen pitämiseen ja loput todella hitaaseen matkantekoon kaupunkiin sisään ja ennen kaikkea kaupungista ulos. Ei siis ylipitkään matkaa tänään.
Moukan tuurini sateen suhteen siis loppui. Pienestä sateesta ei ole haittaa, mutta rankkasateessa ei voi ajaa, koska ei näe mitään.
Päädyin Saulkrastiin. Sinne oli jäätävä, koska seuraavaan hotellin oli yli 50 kilometriä. Menin luottavaisena hotelliin, josta sanottiin, ettei ole tilaa eikä ole missään muussakaan hotellissa tässä kylässä. Voi itku! Näytin varmaan säälittävältä, sillä lopulta minulle kunnostettiin huone, jota ei remontin jäljiltä olut vielä oettu käyttöön.
Nyt oli taas nettiyhteys, joten saatoin lähettää myös eilisen tekstin.
Teen Hesarin kuluttajasivulle testijuttua sähköavusteisesta retkifillarista. Kiinnsotaisi kuulla Osmon ja muidenkin retkipyöräilijöiden näkemyksiä sähköavusta. Sillä on mummopyöräilyn maine, mutta minua kiinnostaa siinä juuri retkeilymahdollisuudet: kuinka pitkiä päivämatkoja voi tehdä ja kuinka riippumaton tuulista voi olla, jos lähtee joka aamu täydellä akulla ja lataa vähän lounastauollakin.
Huomenna tarkoitus mennä mutkittelevia maaseutureittejä Hämeenlinnaan ja tulla suorinta tietä takaisin. Siitä tulisi sellainen 220km. Aiempaa kokemusta on Ruotsin läpiajosta, kolme lähes 200 km päivää putkeen, sellaisella kaupunkipyörällä.
Poikkesimme pyöräreissulla Saulkrastissa joku vuosi sitten Nizzan matkaraportin perusteella. Hotellin nimi oli Marve.
Valitettavasti Oden edessä olevat matkakilometrit ovat aika tylsiä. Via Balticaa on siellä piirretty viivoittimella ja rekkaa riittää. Vasta Eestin puolella saapuu armahdus; mukava, vanha Pärnun tie alkaa aivan rajan pinnasta (Ikla).
Sähköavusteinen retkifillari on ihan hyvä ajatus, mutta akkujen kesto vähän arveluttaa. Fillareita on erilaisia, mutta omat kokemukseni sähköavusteisesta eivät kannusta lähtemään retkelle.
Kaupunkioloissa vaihtelevassa ajossa (hidastuksia, mäkeä) momenttianturilla varustettu Panasonicin elektroniikka kestää yhdellä 10 Ah/26V akulla suurimmalla avustuksella suoratankoisella napavaihteisella 30 km. Pienemmällä avustuksella mennään pidemmälle, ja ilman avustusta tietysti rajattomasti. Maantiellä todennäköisesti pääsee pidemmälle, paitsi sitten taas vastatuulessa.
Ainakin tuo Panasonicin systeemi on siitä juntti, että lakisääteinen nopeusrajoitus lasketaan kammen pyöritysnopeudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että kun avustus lakkaa suurimmalla vaihteella 25 km/h:ssa, se lakkaa alemmilla vaihteilla alempana. Reippaan matkavauhdin ylläpitämiseksi pitää ajaa suurimmalla vaihteella, mutta sitten taas kadenssi putoaa epämukavan alas. (Enkä viitsi edes sanoa, onko joskus käynyt mielessä rattaiden vaihtaminen. Sehän olisi laitonta.)
Toiselta puolelta systeemin eduksi on laskettava se, että sen ajatus momentin mittaamisesta toimii hyvin. Kun kampea vääntää vaikkapa 20 Nm:n momentilla, laite laittaa avustusasennosta riippuen voimaa lisää 10 Nm, 20 Nm tai 30 Nm (muistaakseni). Tästä tulee aika lailla ihmemiesolo jalkoihin; kerrankin tuntuu siltä kuin jaloissa olisi voimaa…
Panasonicin systeemi lienee edelleen hienostunein, mutta muunkinlaisia systeemeitä on. Laki antaa kolme vaatimusta:
1. avustus ei saa olla päällä, jos ajaja ei polje
2. maksimiteho 250 W
3. maksiminopeus avustuksella 25 km/h
Sähköfillarin loistavin puoli on se, että se ihan oikeasti hävittää kaksi suurta pyöräilyn vetovoimaisuutta vähentävää tekijää (vastatuuli ja vastamäki). Lisäksi se mahdollistaa kaupunkioloissa varsin pitkienkin matkojen menemisen hyvin kilpailukykyisellä vauhdilla ilman kohtuutonta hikeä. Käytännössä keskinopeus kaupungissa on 22-23 km/h miinus liikennevalot.
Kulkuneuvonakin sähköavusteinen fillari on energiatehokas. Raskaallakin kelillä ja isolla avustuksella on vaikea saada menemään enemmän kuin 10 Wh/km. Tätä voi verrata sähköautojen tyypilliseen lukemaan 200 Wh/km. Tässä mielessä näen sähköavusteisen pyörän uuden ajan kulkuneuvona.
Odotan mielenkiinnolla retkitestin tuloksia!
Tienrakentaminen Latviassa ja Baltiassa yleensäkin haastellista.
Esteinä ovat byrokratia ja korruptio.
NL jälkeen yksityisomistusta puolustetaan äärimmäisyyteen.Niinpä yksityisten lunastaminen yleiseen käyttöön on tehty vaikeaksi ja kalliiksi.
Niinpä tiealuetta ei voi käytännössä laajentaa helposti.
Myöskin maanomistajien selvittäminen on vaikeaa,sillä perintöveroja vältelläkseen monetkaan perikunnat eivät jaa maita ja omsitajien selvittäminen on vaikeaa.
Lisäksi kaikki omistajat on raahattava notaarin eteen henkilöllisyyden tarkistamiseksi.
Latvia, samoin kuin Viro ja Liettuakin laajsati ovat soramaita,joten sopivaa kiveä kantavaan rakenteeseen ja/tai asfalttiin on vaikea löytää.Latviassa on saatavana vain hiekkakiveä,joka murenee liikenteen tärinästä.Kovempi kivilaatu on tuotava kaukaa,esim Lemminkäinen toi kiven Suomesta laivoilla .
Niinpä Via Balticasta tuli ainakin Latvian kohdalla torso:Kapea ja huonosti perustettu.
EU rahat häipyivät suurelta osalta parempiin taskuihin
@Marko, sähköfillari on paras juuri retki- ja matkapyöräilyssä. Silloin pyörässä pitää olla kunnollinen akku. Meillä on pyörissä Li-Ion 36 V15 Ah 540 Wh akut ja niillä ajaa yhdellä latauksella 120-180 km. Eli ajoaika on käytännössä rajaton, sillä emme ainakaan me jaksaisi tuota pitempään yhtenä päivänä ajaa vaikka olisi millaiset akut 🙂 Yöllä (tai miksei päivälläkin) tietenkin pitää olla latausmahdollisuus. Eli ihan erämaahan sähköpyörällä ei kannata lähteä.
Kiintoisaa! Mitkä fillarit, mitkä avustimet? Kuinka paljon nuo avittavat? Saako tuon 120 km kunnon vastatuuleen kuorman kanssa?
Pyörä oli sähköapunsa hyvin naamioinut BH Emotion Neo. Hki-HML 105 km meni 5 m myötätuulessa economy-avustuksella 4 tunnissa ja rapiat, akkuun jäi 20 %. Paluuta ennen lounaalla 2,5h latausta, nousi 80 prossaan. Avustusta tarvitsi vastatuuleen samalla 25 keskinopeudella enemmän, akku hyytyi Keimolassa. Kahvitauolla lisää virtaa muutaman kilometrin mäkiin ja Haagan tienoilta sitten onneksi lähinnä alamäkiä kotiin.
Ilman apua tuo on raskaampi kuin oma kaupunkipyöräni, mutta tavallisia rumia sähköpyöriä se on useita kiloja kevyempi. Pysty asento, joten ei optimi painaa sähköllä tuulta vastaan maantiellä. Keskuspuiston kumpuilevassa tuulensuojaisessa maastossa aivan mahtava, kaupunkipyöränä myös hyvä, erityisesti jos haluaa näyttää coolilta. Design poikkeaa täysin tyypillisistä sähköavusteisesta.
@Viherinssi, meidän sähköpyöristä ja retkistä voi lukea sivuilta http://sahkofillari.wordpress.com/
Kalkhoffeilla ajetaan. Akkujen kesto riippuu perustehon lisäksi monesta asiasta, kuten pyörän + lastin + ajajan painosta, maastosta, tuulesta jne.
Kiitoksia tiedoista, hieno blogi!
Ajomatkojen erot kävivätkin blogista irti, johtuvat pääosin kahdesta syystä. Oma ajotapani on epätaloudellinen (pysähdyksiä, keskinopeus paljon korkeampi, paljon suurinta avustusta), ja akkukin on käyttämässäni vehkeessä paljon pienempi (260 Wh vs. 540 Wh). Voimansiirto muuten on sama ilmeisesti vaihteistoa myöten.