Ekonomistille asuntojen markkinahinta on osoitus asunnon ja sen sijainnin hyvyydestä. Korkea hinta onnistumisen mittarina on ristiriitainen asia, sillä onhan asumisen kallistuminen sinänsä ikävä asia. Asiat eivät kuitenkaan ole erityisen hyvin siellä, missä asuminen on erityisen halpaa ja asuntojen arvo laskee kohti nollaa niin, ettei niitä kannata edes peruskorjata. Jos asunnot ovat halpoja kokonaisen kaupungin alueella, kaupunki on todennäköisesti muuttotappioaluetta. Jos asunnot ovat yksittäisessä kaupunginosassa halvempia kuin muualla samassa kaupungissa, se ei mairittele tätä kaupunginosaa; sinne ei haluta, vaan sinne joudutaan.
Määräytyessään vapaasti asuntojen hinnat kertovat asuinalueen haluttavuudesta. Tätä vastaan on vaikea väittää. Jos henkilö on valmis maksamaan enemmän samanlaisesta asunnosta alueella A kuin alueella B, hän varmaankin pitää aluetta A itselleen parempana.
Tosin tätä itsestäänselvyyttä on yritetty kiistää sanomalla, että ostaja saattaa pitää asuntoa myös sijoituksena ja olettaa asuntojen hintojen nousevan tulevaisuudessa alueella A enemmän kuin alueella B ja maksaa siksi enemmän asunnosta alueella A, vaikka oikeastaan haluasi asumaan alueelle B. Silloin hänen on kuitenkin oletettava, että tulevaisuudessa muut haluavat asua enemmän alueella A kuin alueella B ja vielä niin, että pitää itseään muita parempana arvaamaan tulevaa kehitystä. Ei tämä vastaväite silti täysin tyhjä ole. Se pätee muuttotappioalueilla, joilla ei kannata maksaa asunnosta paljonkaan, vaikka mielellään asuisi siellä seuraavat vuodet. Mutta saman kaupungin eri kaupunginosissa hinta kertoo kiistatta alueen haluttavuudesta.
Niinpä toimet, jotka jollakin alueella parantavat sitä asukkaiden silmissä, lisäävät asuntojen tai maan arvoa siellä. Kun tässä kirjassa kehotetaan maksimoimaan alueen tonttimaan yhteenlaskettu arvo, kyse ei ole rahanahneudesta vaan siitä, että alueesta tulisi mahdollisimman hyvä. Kenelle kohonnut maan arvo kuuluu, on toinen kysymys, johon palataan myöhemmin.
Huomattakoon, että asuntojen arvoon jollakin alueella saattaa vaikuttaa alueen ominaisuuksien lisäksi myös se, keitä muita siellä asuu. Tähän vahvasti segregaatioon nivoutuvaan kysymykseen palataan myöhemmin.
Kirjan alkuun tästä
Seuraava luku tästä
“Silloin hänen on kuitenkin oletettava, että tulevaisuudessa muut haluavat asua enemmän alueella A kuin alueella B ja vielä niin, että pitää itseään muita parempana arvaamaan tulevaa kehitystä.”
Tuo itsensä pitäminen muita parempana tulevan kehityksen arvioijana ei liene pakollista sille, että käsittelee asunnon ostamista myös sijoitusnäkökulmasta. Tieto siitä, että asunnot ovat alueella A arvokkaampia kuin B, tai että alueelle A on odotettavissa arvonnousua voi olla aivan yleisesti tunnettu, ja siitä huolimatta se puoltaa asunnon hankintaa alueelta A.
Se, että myyntihinnat eivät ole linjassa alueen arvon tai odotettavan kehityksen kanssa ei välttämättä johdu myyjien epätietoisuudesta. Jos asunnon myyjällä on esimerkiksi kiire saada asunto-omaisuuttaan muutettua rahaksi, joutuu hän tyytymään huonompaan myyntihintaan.
Mites sitten omistamisen ja vuokraamisen suhde, samassa tasapainossa sitten liikkuu tuotto-odotukset. Kun suurempi osa asuu vuokralla, niin suurempi osa omistaa useampia asuntoja ja hakee näillä tuottoja. Tähän asti ihan selvää, eikö?
Muissa maissa, ja osittain Suomessa jo nähdään asuntokannan siirtymistä korkeamman tuoton käyttöön lyhytaikaiseen vuokraan. Kutsun itse tätä asuntomarkkinoiden finansialisaatioksi — haetaan suurempia tuottoja. Tätä sitten julkishallinto katsoo läpi sormien, liberaalia ei kiinnosta mitkään perustarpeet kuten asuminen, sehän on jokaisen yksilön omalla vastuulla [=liberalismi määritelmällisesti] varmistaa markkinoilla omien perustarpeiden toteutuminen. Valtio ja julkishallinto sitten nostaa kädet ylös ja antaa markkinoiden hoitaa [=julkisen hallinnon liberalisaatio], eli alistetaan kaikki markkinoille ja yksilöiden omalle toiminnalle markkinoilla. Tähän suuntaan asuntomarkkinoita on viety jo pidemmän aikaa, arvon blogisti myös on muistaakseni useasti todennut, että vuokralla asuminen lisää kansalaisten liikkuvuutta. Itse lisäisin että samoin korkeampi vuokralla asuminen lisää taloudellista nöyryyttä ja aivan turhaa vuokrankiskontaa välissä.
Tämä kehitys ei ole pitkällä aikavälillä edes kokonaistaloudellisesti edullista ja on pienituloisille yksilöille äärimmäisen turmiollista, mutta erittäin tuottoisaa hyvätuloisille joilla on ylimääräistä rahaa ostaa asuntoja. Mutta sehän nyt ei ole mitään uutta, etteivät ekonomistit ja tilastotieteilijät kykene laskemaan 1–2 kvartaalia pidemmälle, saatika kykene hahmottamaan monimutkaisempia tasapainoefektejä ja niiden ajamia pidemmän aikavälin tasapainosuhteiden muutoksia ja kehitystä taloudessa ja yhteiskunnassa.
Mutta onneksi kaiken kritiikin voi aina leimata venäläiseksi ja kiinalaiseksi yritykseksi horjuttaa länsimaisen omistusta keskittävän kuplatalouden perustuksia, tällöin ei tarvitse käydä minkäänlaista keskustelua, riittää vaan että vetoaa markkinoihin ja liberaaliin ideologiaan.
Nimimerkki Stadist käy ostamassa muutaman osakkeen lainarahalla ja laittaa ne vuokralle. Toivottavasti on niin kannattavaa kuin kuvittelee. Meinaan, tulot ja kulut laskemalla ei niin kovin hyvin kannattavaa ole.
No juuri nyt, entä muutaman vuoden päästä?
Jos korot laskevat, todennäköisesti Helsingin keskustan asuntojen hinnat nousevat. Mutta kuten sanottua, ei mikään estä ottamasta näkemystä ja lähtemistä mukaan asuntosijoittamiseen.
Entisenä maalaisena olen yrittänyt aiemminkin argumentoida, ehkä huonosti siinä onnistuen, että ihmisten “halussa” muuttaa Helsingin tiiviille ja kalliille alueille on ainakin osittain kyse jostain peliteoriasta tutun vangin dilemman variaatiosta.
Kun kaikki muuttavat pois maalta, maaseutu näivettyy ja sen talous kuolee. Näin ollen siellä on tulevaisuudessa vielä vaikeampi kenenkään asua. Anekdotaalisen kokemukseni perusteella on valtavasti ihmisiä, jotka periaatteessa haluaisivat asua väljemmin maaseudulla, mutta eivät oikein voi, kun kaikki palvelut ja työpaikat ovat kaupungissa. Jos nämä ihmiset kaikki yhdessä päättäisivät muuttaa maalle (ei ehkä kuitenkaan kaikki samaan paikkaan, koska silloin tuosta paikasta tulisi kaupunki), saattaisi pienempien maalaispaikkakuntien talous hieman elpyä, jolloin niillä asumisesta tulisikin mahdollista. Yksittäin jokaiselle näistä ihmisistä on mukavampi asua Helsingissä, mutta viidentuhannen vastaavasti ajattelevan ihmisen muuttaessa maalaispitäjään he olisivatkin kaikki onnellisempia.
Niin, jos tätä OT:ta jatkaa, niin sopii miettiä miksi se maaseutu tyhjenee?
Kuten sanot, työpaikat on kaupungeissa ja kun nykyään arvonlisäys tapahtuu enemmän ihmisten korvien välissä kuin tehtaassa, ei mitään hajasijoitusohjelmaa työpaikkoien suhteen oikein voida järjestää.
Mutta meillä tuetaan kuitenkin maaseutua isoilla maaTaloustuilla. Tämän ongelma on se, että tämä kaikki 2.4 miljardia menee maa- ja metsätaloudelle. Jos tästä rahasta vaikka puolet menisikin maaSeudun tukeen, olisi taatusti enemmän yrityksiä maataloussektorin ulkopuolella ja näin enemmän asujia ja sitä kautta myös palveluja. MaaTaloustuet on kuitenkin asia johon ei kyetä puuttumaan koska erälle puolueelle ne on niin keskeinen osa politiikkaa. Enkä siis tarkoita että huoltovarmuusajattelusta tulisi luopua, jonkinnäköistä tietotaitoa runotuotannosta on oltava ja ylläpidettävä, mutta kun se maa- ja metsäTalous tartte yhtä vähemmän työvoimaa, joten maaseudun tyhjeneminen on vääjäämätöntä ellei tukimallia muuteta.
Samoin kylien elävöittäminen, jonkinnäköinen käänteinen isojako, joka hajauttamisen sijaan ajaisi pikkupaikkakuntien asutusta yhteen loisi enemmän kohtaamisia ja mahdollisuuksia. TämäKään ei taida sopia tietyille piireille.
Mutta se OT:sta, kaupungeistahan tässä piti puhuman…
Usein voi unohtua, että valtaosa suomalaisista ei tee tietotyötä.
Palvelusektori ja kauppa työllistää lähinnä väkeä, jonka pitää matkata sinne, missä työ tehdään.
Hyvä huomio, ja asia on todellakin näin. Omatkin vanhempani muuttivat 80-luvun lopulla aika syrjään, jossa kuitenkin oli pyörämatkan päässä palveluita kuten posti, polttoaineen myyjä, ruokakauppa ja pankkipalvelut.
Jos he olisivat tienneet sen mitä nyt voimme jälkikäteen huomioida, että vanhojen saatavilla olevien palveluiden määrä joko puolittuu kerran vuosikymmenessä tai etäisyys niihin keskimäärin yli tuplaantuu vuosikymmenessä, eivät he varmaankaan olisi sinne muuttaneet. Ja että alueen väkiluku kääntyy radikaaliin laskuun ja jäljelle oleva väestö vain ikääntyy ilman uusia nuoria asukkaita. Silloinen ajan henki ja tulevaisuuskuva oli vain toisenlainen.
Itseään ruokkiva noidankehä kuten kuvaat. Itsekin olen miettinyt että jos joku saisi isomman joukon ihmisiä uskomaan että jollekin alueelle on muitakin nuorehkoja tulijoita, niin niitä tulijoita voisi olla yllättävän paljon. Miten tuollainen usko valetaan on tietenkin vaikeampi tehtävä.
Palvelujen katoaminen ei johdu vain väkimäärästä.
Meille on tullut ihan ruohonjuuritasolle markkinatalous, joka johtaa kulujen karsimiseen.
Ennen ruokakauppa eli tuhannella asiakkaalla, nyt tarvitsee kymmenen tuhatta. Ja kaikki muut palvelut samansuuntaisesti.
Markkinataloudella on puolensa, toistaiseksi varmaankin positiivinen voittaa?
Otsake on erinomainen.
Koska siis Hkin kaupunki, kun omistaa valtaosan maasta, hyötyy suuresti sen arvon noususta.
Ja sitten taas ne, jotka eivät hyödy, ovat asukkaat.
Tai siis ne asukkaat, jotka maksavat koko elämänsä tontinvuokraa kaupungille, eivät hyödy siitä alentuneena verotuksena niin paljoa kuin naapuri, joka asuu omistustontilla, joka myyty pilkkahinnalla joskus aiemmin.
Maan arvon nousu tekee ajaa pikkuhiljaa sgregaatiota eteenpäin, vain varakkaimmalla vähemmistöllä on loppujen lopuksi varaa asua esim. umpikorttelialueella, poislukien ara-reservaatit, joista varmaan niistäkin luovutaan kalleimmilla alueilla, koska “hukataan rahaa” niiden olemassaololla.
Toinen havaittava trendi on, että arvokkainta maata ei vuokrata, koska ostajapuoli haluaa vuokran sijasta omistuksen. Tämä tietty leviää koko ajan laajemmalle.
Jos haluaisi jonkun muun kehityksen, olisi kaupungin pakko etsiä joku muu strategia kuin maan maksimaalisen arvonnousu ja sen hyödyntäminen.