Saulkrasti – Pärnu

Pyöräret­ki koti – kauas – koti on ratio­naal­ista tehdä kuten tein nyt, laival­la (junal­la, lentokoneel­la) kauas ja pyöräillen takaisin. Ver­rat­tuna päin­vas­taiseen, täl­lä on hyvänä puole­na riip­pumat­to­muus aikataulus­ta. Jo min­ul­la olisi ollut lip­pu Gny­di­as­ta Helsinki­in, koko mat­ka olisi ollut pakko­tahtista selviämistä ajois­sa Gdyniaan.

Sit­ten on se vähem­män ratio­naa­li­nen puoli. Tässä toisin päin tulemises­sa ongel­mana on, että viimeiset päivät ovat pelkkää per­ille pääsemistä. Koti­in on kiva tul­la, mut­ta matkas­ta puut­tuu seikkailu ja uuden kokem­i­nen. Koti­in olisi vain kiva tul­la nopeam­min.  Näin min­un on käynyt mon­ta ker­taa ja niin kävi nytkin. Saulkrastista alkoi pelkkä polkem­i­nen kohti kotia. Sik­si en myöskään läht­enyt kiertämään Tar­ton kaut­ta, vaik­ka olin niin vähän ajatel­lut. Olisi kan­nat­tanut tehdä mat­ka toisin päin ja tehdä aikataulus­ta sen ver­ran väljä, ettei per­ille pääsemis­es­tä olisi tul­lut stressiä.

Haikaroi­ta on paljon. Ne eivät pelkää auto­ja, mut­ta pelkäävät pysähtyvää pyöräil­i­jää. Sik­si kovin läheltä ei päässyt kuvaa ottamaan.

Min­ulle alkoi tul­la vaikeuk­sia ren­ga­s­painei­den kanssa. Huoltoasemil­la ei useinkaan saanut ilmaa lainkaan. Nes­teen ase­mal­ta sai, mut­ta vain neljä ilmake­hää (!), kun olisin tarvin­nut kahdek­san. Käyn­nistä taisi olla enem­män hait­taa kuin hyö­tyä. Nilkutin puoli­ty­hjil­lä renkail­la eteen­päin. Huonol­la asfaltil­la tästä on kyl­lä etu­akin, mut­ta Via Balti­calla päällyste oli pääosin pri­imakun­nos­sa. Paikalliselta sai sen­tään viisi ilmake­hää, mikä paran­si asi­aa selvästi. Lop­ul­ta tuli vas­taan Stat Oil, jol­ta sai tyy­dyt­tävät seitsemän.

Olen havain­nut, että moni ajaa aivan liian löysil­lä kumeil­la. Valmis­ta­ja on pan­nut paine­su­osi­tuk­sen­sa renkaan laitaan. Oikeil­la paineil­la fil­lari kul­kee huo­mat­tavasti kevyem­min. Maantiepyöril­lä suositel­tu paine on noin 7,5 – 8, mut­ta taval­lisil­la hybrideil­lä neljän paikkeil­la. Sel­l­aista painet­ta ei käsipumpul­la juuri saa aikaan. Ilmaan saa huoltoasemil­ta. Jos renkaas­sa on ”auton vent­ti­ili”, ei tarvi­ta mitään lisälait­tei­ta. Pres­ta-vent­ti­ili­in (joka pitää ilmaa huo­mat­tavasti parem­min) tarvit­see pyöräli­ik­keestä saata­van välikap­paleen, joka mak­saa noin euron. Kan­nat­taa ostaa parikymp­piä mak­sa­va jalka­pump­pu, jos­sa on paine­mit­tari. Taloy­htiön pyöräkel­lari­in riit­tää yksi.

Jos­sain vai­heessa päällystet­tä oli uusit­tu karheal­la asfaltil­la, jon­ka nimeä en tiedä. Siinä pikik­er­roksen päälle pudote­taan noin viiden millin sepeliä.Tällainen päällyste on aluk­si hyvin rosoista, mut­ta auton renkaat paina­vat sepelin pikeen ja päällyste tasoit­tuu — pait­si pienta­reelta. Fil­lar­il­la on täl­löin suuri houku­tus ajaa vauhdikkaasti sileäl­lä osal­la auto­jen puolel­la sen sijaan, että puskisi valkoisen viivan oikeal­la puolel­la hitaasti eteen­päin kovin suur­ta vier­in­tä­vas­tus­ta vas­taan. Tääl­lä tiemes­tari oli jät­tänyt sen pienta­reen ennalleen,  jol­loin fil­lar­il­la oli sileää asfalt­tia allaan. Kau­nis aja­tus! Mik­sei näin voisi tehdä yleis­es­ti? Se tullee jopa halvemmaksi.

Reit­ti kohti Pär­nua oli Lat­vian puolel­la tyl­sä, mut­ta hel­posti ajet­ta­va. Söin vähän ennen Viron rajaa jotain lohivuokaa Sala­gri­vas­sa ja poljin rajan yli. Hyvästi latit, litit ja slotit. Euroalue!

Edel­lisen päivän huonoista koke­muk­sista johtuen olin varan­nut hotellin netis­sä. Hotel­li lupasi olla keskeisel­lä paikalla ja kar­tan mukaan olisin keskel­lä Pär­nun saas­ta, mut­ta Pär­nun keskus­ta ei ole saaren keskel­lä. Tästä oli keskus­taan pari kilo­metriä, mut­ta oli­han min­ul­la fil­lari. En siis jäänyt nälkäiseksi.