Avainsana: Antti Pelttari

On päästävä eroon min­is­ter­iöi­den kak­soishallinnos­ta. Poli­it­tiset val­tiosi­h­teer­it kor­vat­takoon vaa­likau­den ajak­si val­i­t­ul­la kansliapäälliköllä.

Jotkut kokoomus­laiset ovat polt­ta­neet päreen­sä siitä, että val­tioneu­vos­to val­it­si sisämin­is­ter­iön kansli­apääl­likök­si Kir­si Pim­iän, vaik­ka hei­dän mielestään olisi pitänyt vali­ta Antti Pelt­tari. Pim­iän val­in­ta oli hei­dän mukaansa poli­it­ti­nen, kun taas kokoomus­laisen Antti Pelt­tarin vali­ta ei olisi ollut.

Pim­iää pide­tään poli­it­tise­na, kos­ka hän on ollut oikeusmin­is­teri Tui­ja Brax­in eri­ty­isavus­ta­jana. Pelt­tari taas on ollut Anne Holm­lundin (kok) val­tiosi­h­teer­inä. Poli­it­tisu­us on tässä suun­nilleen tasan.

Pelt­tari on toimin­ut muun muas­sa Suo­jelupoli­isin pääl­likkönä ja Kir­si Pim­iä yhden­ver­taisu­us­val­tu­utet­tuna. Minus­ta nämä meri­itit ovat jok­seenkin tasan. Tähän tulok­seen tuli myös Uuden Suomen pää­toimit­ta­jan Markku Huusko. Kahdes­ta suun­nilleen yhtä pätevästä hak­i­jas­ta oli kyse.

Vas­ta nyt havah­duin siihen, että meil­lä on ollut kokoomuk­sen luot­topoli­itikko Suo­jelupoli­isin pääl­likkönä. Se tehtävä ei minus­ta oikein kuu­lu poli­itikolle, mut­ta ei nyt keski­tytä tähän. Halu­an kuitenkin korostaa, etten kuu­lu niihin, jota suh­tau­tu­vat suo­jelupoli­isin toim­intaan lähtöko­htais­es­ti vieroksuen.

Eduskun­nan hallinto­valiokun­ta käsit­telee lähin­nä sisämin­is­ter­iön asioi­ta. Tätä valiokun­taa kut­su­taan eduskun­nas­sa leikil­lis­es­ti pamp­pu­valiokun­naksi. Tämän mieliku­van takia var­maan moni kokoomus­lainen ajat­telee, että poli­isi sopii parem­min kansli­apääl­likök­si kuin ihmisoikeusasiois­sa kun­nos­tau­tunut. Mut­ta sit­ten voi ajatel­la juuri toisin päin.

Ei näis­sä kansli­apääl­likkö­valin­nois­sa kuitenkaan ole kaik­ki kun­nos­sa. Aja­tus, ettei niis­sä saisi olla mitään poli­it­tista, on epäre­al­isti­nen ja typerä.

Ei nimit­täin ole kovin hyvä tilanne sekään, ettei istu­va min­is­teri luo­ta omaan kansli­apääl­likköön­sä. Sel­l­ais­takin tilan­net­ta olen läheltä seu­ran­nut. Oli min­is­ter­iön toimin­nan kannal­ta hyvin haitallista, että min­is­teri pyr­ki valmis­telus­sa sivu­ut­ta­maan kansliapäällikön.

Pitäisi men­nä samaan käytän­töön kuin Ruot­sis­sa ja Yhdys­val­lois­sa. Niis­sä korkeim­mat virkamiehet vai­h­tu­vat, kun hal­li­tuk­sen väri vaihtuu.

Nyt meil­lä on kum­malli­nen kak­soishallinto, jos­sa val­ta ja vas­tu­uasi­at ovat aivan sekaisin. Min­is­terin käsikas­sarana on poli­it­ti­nen val­tiosi­h­teeri, eivätkä virkamiehet oikein tiedä, kenen määräyk­siä hei­dän pitäisi kuun­nel­la, kansli­apääl­likön vai val­tiosi­h­teerin. Kor­vat­takoon siis molem­mat, sekä ”puoluee­ton” kansli­apääl­likkö että poli­it­ti­nen val­tiosi­h­teeri rehellis­es­ti poli­it­tis­es­ti vaa­likaudek­si val­i­tu­il­la kansliapäälliköllä.

Tietysti tämä edel­lyt­tää vähän muitakin muu­tok­sia min­is­ter­iöi­den hallinnos­sa. Joitakin kansli­apääl­likön nyky­i­sistä tehtävistä tulee siirtää pysyvälle, puolueet­toma­lle virkamiehelle.