Nyt voimaan tulevasta järjestelmästä olen tyystin lehtitietojen varassa, eli tietoni voivat olla aivan väärin.
Olen ymmärtänyt niin, että korkeakoulujen laitokset on jaettu yhdeksään osaan, joita kutsun tässä lohkoiksi. Niille on yhteinen pääsykoe, joilla voi hakea kaikkia sen lohkon aloituspaikkoja. Ennen piti hakea jokaiseen erikseen ja osallistua moniin erilaisiin pääsykokeisiin. Tämä vähentää opiskelijan tarvetta taktikoida – ennen kannatti jättää haluamansa mutta kovin suosittu ala väliin ja hakea jonnekin, jonne oli realistisempaa päästä sisään.
En ole saanut selville lehtikirjoituksista, saako hakija lisäpisteitä siitä, että on pannut kyseisen oppilaitoksen listassaan alkupäähän tai peräti ensimmäiseksi, vai ohittaako hänet paremmin pääsykokeissa pärjännyt, jolla tämä laitos on listan häntäpäässä. Tällä yksityiskohdalla on huomattava vaikutus siihen, miten malli toimii.
Pääsykoekirjat julkaistaan vasta vähän ennen kokeita, joten koko vuotta ei voi kokeisiin valmistautua eikä karsintakursseille osallistua, kuten nyt voi. Tämä vähentää ahkeruuden ja rahan vaikutusta sekä lisää lahjakkuuden vaikutusta. Hyötyä on erityisesti kyvyssä lukea paljon ja nopeasti sekä omaksua asiat nopeasti. Lukihäiriöiset älkööt vaivautuko.
Tämä malli tuhoaa suurelta osin motivaation vaikutuksen. Hieman jää motivaatiolle kuitenkin tilaa, jos lisäpisteitä heruu siitä, että on pannut kyseisen oppilaitoksen ensisijaiseksi.
Huomattava merkitys on sillä, että yhteinen pääsykoe panee kaikki lohkon hakijat yhteen paremmuusjärjestykseen. Kohtalaisen hyvä hakija voi olla varma siitä, että pääsee jonnekin, huono taas ei pääse minnekään.
Tässä käy ajan myötä myös niin, että lohkon sisällä yksi ala ottaa jokseenkin kaikki parhaat, toinen toiseksi parhaat ja niin edelleen. Näin ei tapahdu ensimmäisenä vuotena, mutta pikkuhiljaa kehitys vie tähän suuntaan. Onhan tuhlausta jättää hyvä pisteet käyttämättä ja mennä jonnekin, jonne olisi päässyt alemmillakin pisteillä.
Yhteiskunnan kokonaisetua ajatellen tämä ei ole järkevää. Lahjakkaiden soisi päätyvän vähän joka suuntaan.
Ihan näin yksinkertaista se ei sentään taida olla. Vaikka pääsykoe on yhteinen, eri laitoksissa voidaan kokeen ja ylioppilaskirjoituksen ósia painottaa hieman eri tavalla. Sitten on mahdollista antaa lisäpisteitä siitä, mihin on hakeutunut ensisijaisesti.
Hyvää tässä mallissa on, että voitetaan tuhansia ellei kymmeniä tuhansia työvuosia siinä, että opintoihin päädytään aiempaa selvästi nopeammin.
Voi käydä niin, että hyvä pääsee sinne minne ei halua. Vuodet vaihtelee ja hyvä sitten on harjaantunut kokeeseen edellisenä vuotena, tulee hakurutiina ja sitten kolmantena tai neljäntenä ottaa sen paikan jonka haluaa. Ei nykynuorisolle kelpaa edes joku paikka, kyllä suurin osa tietää mitä haluaa. Ja jos ei saada mitä halutaan, valitaan välivuosi tai kolme alepan kassana. Oppii siinäkin sitten jotain.
Ei ne ikihakijat lopu tässäkään. Ja huono voi alkaa paremmaksi. Jos minulla on lukihäiriö lataisin tekstit niin että ne luetaan minulle. Kai tämä on mahdollista nykytekniikalla. Lukihäiriö ei tarkoita että on tyhmä. Miten kuurot pääsee hakemaan?
Ajattelit siis, että jos lääkis on suositumpi niin juristiksi haluavat päättävätkin alkaa lääkäreiksi? Uskoisin, että suurin osa hakijoista ymmärtää jotain omista taipumuksistaan. Lääkärin ura ei ole kyllä kaikille, äly voi riittää vaan ei riitä sosiaalisuus. Minä en hakenut lääkikseen koska tiesin olevani erittäin epäsoveltuva niin että pyörtyisin tai oksentaisin potilaan edessä. Ei ruumiinavauksia minulle kiitos. Juristiksi näin jälkikäteen ajatellen olisin voinutkin kelvata, vaan tykkään kyllä varmasti enemmän omasta alasta kauppatieteen parissa. Ja luulen että lääkisopiskelijat ajattelevat että juristinhomma on pölyistä ja kuivaa
Tuo järjestelmä on hieman erilainen, kuin kuvasit. Tiivistetysti: Yliopistot järjestävät yhdeksän kansallista valintakoetta (eli pääsykoetta) vuonna 2025. Valintakokeilla valitaan noin puolet uusista opiskelijoista kanditason opintoihin. Valintakokeet ovat käytössä myös joissakin maisteritason koulutusten valinnoissa.
Valintakokeita on yhdeksän (A‑I) ja kutakin valintakoetta järjestetään samanaikaisesti useassa paikassa. Kukin valintakoe kattaa useita aloja ja useissa yliopistoissa. Esimerkiksi valintakoe C kattaa: Biologia ja ympäristötieteet, elintarviketieteet, geotieteet, maantiede, maataloustiede ja metsätieteet. Eli tällä valintakokeella haetaan samanaikaisesti kaikkiin yliopistoihin ja kaikille näille aloille. Opiskelija tietysti indikoi mihin hakee ja priorisoi, jos hakee useampaa samalla kertaa. Lopulta paikan voi ottaa vain yhdessä koulutusohjelmassa ja priorisointijärjestyksessä.
Näin siis opiskelijoille hakeminen helpottuu ja saavutettavuus parantuu, kun voi osallistua kokeeseen lähellä omaa asuinpaikkaansa. Valintakokeisiin ei myöskään liity tiettyä kirjallisuutta, jota testataan tai jos on materiaalia, se julkaistaan vain pari päivää etukäteen. Pyritään siis vähentämään hakijoiden pitkää lukupainetta ja preppauskurssien epätasa-arvoistavaa vaikutusta.
Sattuneesta syystä olen joutunut perehtymään systeemiin, koska oma lapsi on juuri pyrkimässä lukion jälkeiseen koulutukseen. Uusi järjestelmä on vasta sisäänajovaiheessa, joten sen kaikkia vaikutuksia ei vielä tiedetä.
Tiettyyn pääsykokeeseen osallistuvat eivät ole kaikki samassa hakujonossa, vaan he jakautuvat oppilaitosten ja hakukohteiden mukaisiin jonoihin. Hakukohteiden järjestys hakulomakkeella ei vaikuta hakijan loppupisteisiin, ainoastaan pääsykokeessa saadut pisteet. Järjestys määrää vain sen, missä järjestyksessä hakijalle tarjotaan opiskelupaikkaa.
Pääsykoesysteemin lisäksi on muuttunut ylioppilastodistuksen pohjalta tapahtuva todistusvalinta. Esimerkiksi pitkän matematiikan merkitystä on pienennetty niin että menestys siinä ei ole yhtä hallitseva jokaisella alalla. Nämä muutokset tulevat voimaan ensi keväänä sekä yliopistoissa että ammattikorkeakouluissa, eli ovat käytössä kevään 2026 valinnoissa.
Yksi hyvin merkittävä asia sisäänpääsyssä on ensikertalaiskiintiö. Joissakin oppilaitoksissa otetaan todistusvalinnassa sisään vain ensikertalaisia. Ensikertalaisen pisteet ovat usein sen verran suuremmat, että välttämättä opiskelupaikkaa ei kannata ottaa vastaan jos se ei vastaa omaa toivetta. Välivuonna voi korottaa yo-arvosanoja, lukea pääsykokeisiin tai suorittaa avoimen väylän opintoja.
Lisätietoja toteutuneista valinnoista eri vuosina ja eri oppilaitoksissa saa sivustolta yliopistovalinnat.fi. Tässä kannattaa muistaa korkeakoulujen ja yliopistojen osalta, että kun systeemi nyt muuttuu, edellisten vuosien pistemäärät eivät enää päde. Sieltä näkee kyllä edelleen mille aloille ja mihin oppilaitoksiin on vaikea päästä ja minne helppo päästä. Pääsykoevalinnan osalta tulokset tältä vuodelta soveltuvat vertailuun. Ainakin kokeisiin osallistunut näkee sen mihin hakukohteisiin olisi tietyn kokeen omilla pisteillä päässyt.
Suomessahan lääkkis on jo vuosikymmeniä kerännyt terävimmät. Tämän vuoksi tuo kritiikki menee vähän ohi.
Kummasti parhaimmisto lääkäreinä ei ole realisoitunut juurikaan minkäänlaisina merkittävinä lääketieteellisinä innovaatioina Suomessa. Mutta eihän se ole mikään ihme, jos terävimmät hoivaavat mummoja ja pappoja, ettei talous oikein nouse.
Taitaa olla että ne briljantimmat aivot tylsytetään useiden vuosien rutiinihommilla ja kun kerran julkinen puoli vielä pakottaa ottamaan kaikki lisät vapaina, niin ahkeruudesta ei palkita taloudellisesti, vaan siten, että lääkärit keskittyvät vapaa-ajan harrastuksiin tai rahan tahkomiseen niillä samoilla rutiinihommilla yksityisellä puolella.
Joka tietysti vähentää entisestään motiivia siellä julkisella puolella muuhun kuin minimi- eli normisuoritukseen.
Meillä tehdään paljon(?) kansainvälistä tutkimustyötä ainakin tukielinsairauksien ja liikuntalääketieteen parissa yliopistosairaaloissa. Ymmärtääkseni monella muullakin alueella. Juuri uutisoitiin Parkinsoniin liittyvästä lääkityksestä (TYKS). Tuotteistamisesta ja niiden rahoituksesta en osaa sanoa.
Nimenomaan nuo ensikertalaisuuspisteet tekee sen että lukion jälkeen ylioppilaat jää korottelemaan ylioppilastodistuksen arvosanoja jotta pääsevät todistuksella sisään. Pisteet menettää jos ottaa jonkun ei niin toivepaikan vastaan ja joutuu öömappiin valinnoissa. Pääsykokeissa paine on hurja kun niin harva pääsee opiskelemaan sitä kautta. Eli lääkikseen pitää saada 3–4 laudaturia niin vain kahden laudaturin ja muutaman exemian yo joutuu korotuskierteeseen jos lääketiede tuntuu omalta. Näin tyttöni teki ja hanttihommia vuosi lukion jälkeen.
Tässäkin varmaan taas perheen tuen ja varallisuuden vaikutus korostuu. Nyt vielä kun työmarkkinat vetävät huonosti niin edes kaikki lahjakkaat eivät voi tehdä tätä korotuskikkailua. Ja tämä on muutenkin varmasti helpompaa kaupungeissa kuin syrjemmässä.
No, puhdasta meritokratiaa tavoittelevan ehkä kannattaisi siirtyä vain tavoittelemaan jotain muuta. Lisäksi se kun on montaa kertaa huomattu, että meritokratiaa korostavat kannattavat lähes aina perintöverojen laskemista ja poistamista. Eli se siitä meritokratiasta, se on hyvä keppihevonen kun pitää perustella tulo- ja varallisuuseroja: Se on vaan meritokratiaa hei, että mun penska saa enemmän kuin sun penska tekemättä mitään. Sitten itketään, että verotetaan jo kerran verotettua, samalla kun toiset maksavat kovia veroja ja maksuja sen jälkeen kun tekevät pitkiä työpäiviä.
Täällä osa vain selvästi uskoo vanhan testamentin ylisukupolviseen meritokratiaan. Näinhän se kuninkaidenkin valta periytyi, vanhempien ansiot muuttuvat lapsien ansioiksi. Tällaista liberalismia meille tarjoillaan.
Tuhlataan aikaa
” Eli lääkikseen pitää saada 3–4 laudaturia niin vain kahden laudaturin ja muutaman exemian yo joutuu korotuskierteeseen jos lääketiede tuntuu omalta.”
Aikaisemmin sama tehtiin menemällä yliopistoon lukemaan luonnontieteitä tai sitten ihan puhtaasti välivuodella, jolloin luettiin vain pääsykokeisiin.
Jos haluaa lääkikseen ja valinta perustuu mihin tahansa uusittavaan kokeeseen, edessä on helposti vuosien rumba. Hakupainealoille syntyville jonoille ei oikein mahda mitään.
Tai sitten voi mennä Tartoon tai muualle Suomessa.
Mutta tuo “ajan tuhlaaminen” on ollu maan tapa vuosikymmeniä.
Mikä sille olis sit se parempi vaihtoehto?
Jos kaikki päästetään sisään ja aletaan karsia vasta koulussa, niin silloin haaskataan opiskelijan ajan lisäksi oppilaitoksen resursseja.
Edelleinen näistä kahdesta on helpompi unohtaa, kun ei näy “viivan alla”.
Niin ehkäpä kaikki suomen opiskelupaikat pitäisi antaa köyhimmille ja suomalainen keskiluokka voi lähettää lapsensa kouluun ulkomaille
Tärkeä aihe, kiitos Osmo keskustelun aloittamisesta. Onkohan tutkittua tietoa, kuinka moni ylioppilaaksi kirjoittanut lähtee ulkomaille suorittamaan tutkintoa ja kuinka moni tulee takaisin ja kuinka moni haluaisi tulla Suomeen takaisin, jos työpaikka löytyisi. Ja ketä nämä ovat ja miten he kymmenen vuoden tähtäimellä sijoittuvat työelämään? Näppituntuma on, että ulkomaisella tutkinnolla työllistyminen ei ole ainakaan helpompaa kuin kotimaisella.
Opiskelu esim. Alankomaissa maksaa lukukausimaksuna muutaman tonnin vuodessa, mutta systeemi myös pakottaa valmistumaan nopeasti eli nopeammin pääsee myös ansaitsemaan.
Eli onko Suomen sisäänpääsyvalinnan filtteri oikein viritetty ja mitä filtterillä lopulta tavoitellaan.
Ode:
Tuota “totuutta” on aika paljon hoettu nyt julkisuudessa, myös some-sellaisessa.
Kyseenalaistaisin tuota aika paljon.
Jos ja kun se viime hetken pääsykoekirja jotenkin liippaa jotain kyseisen lohkon keskimääräistä aihetta, niin ihan muutaman vuoden iteroinnin jälkeen valmennuskurssit osaavat kyllä tarjota matskua, joka valmistaa pääsykokeeseen huimasti.
Ehkä jopa enemmän kuin ennen.
Aiemminhan piti vain osata ulkoa jonkun alan annetut kirjat.
Asiat voi muistaa ulkoa ymmärtämättä niitä ja pienellä kyvyllä niiden soveltamiseen.
Jonka takia preppauskurssi oli lähinnä ulkoamuistamisen sparrausta.
Nyt sitten tarvitaan nopeaa omaksumistaitoa, hahmottamiskykyä ja jonkun kokonaisuuden suhteuttamista. Tuota on paljon vaikeampi yksin omassa huoneessa treenata.
Kun taas preppauskursseilla alan ammattilaiset leipovat erilaisia lähestymismalleja tuleviin koitoksiin.
Kurssilla voidaan parantaa kyseisen lohkon yleistietoutta, jolloin saadaan ennakkoymmärrys niihin luultavimpiin aiheisiin, joita viime hetken pääsykoekirja käsittelee.
Ja mikä tärkeintä, osataan opettaa hakijat hyödyntämään tekoälyä, kun on kiire palikoida ja lokeroida joku iso möykky.
Tällä uudella tyylillä siis korostuu purskeenomainen hätäkiirenythetikaikki, eikä mikään analyyttinen pohdiskelu. Syteen tai saveen.
Tässä on helppo unohtaa, että pääsykokeiden toistamisella yhä uudelleen ei pysty hirveästi parantamaan tulosta. Ensinnäkin pääsykokeeseen tulee joka vuosi uusi ryhmä niitä ensikertalaisia, joilla on edellytykset päästä läpi. Nämä pitävät riman korkealla. Suurin osa ihmisistä valitaan nimittäin ensikertalaisten joukosta. Pääsykokeita monta kertaa jauhavat ja lopulta sisälle pääsevät ovat pienehkö vähemmistö. Suurin osa jauhajista ei tule koskaan hyväksytyiksi.
Kuten Osmo sarjan kirjoituksessa “Älykkyystesti” esitti, älykkyyskokeiden tuloksia ei voi merkittävästi parantaa uusimalla. Tosiasiassa sama näyttäisi koskevan myös ylioppilaskirjoituksia ja pääsykokeita. Eivät ylioppilaskirjoituksissa uusijat saa merkittävästi parannettua arvosanojaan. Kirjoitukset mittaavat, erityisesti ylempien arvosanojen kohdalla, siinä määrin yleisälykkyyttä, että nuoremmat, älyllisiltä lähtökohdiltaan paremmat osallistujat pesevät uusijan, vaikka tämä olisi harjoitellutkin pari vuotta enemmän. Sama näyttäisi koskevan pääsykokeita.
“Pääsykokeita monta kertaa jauhavat ja lopulta sisälle pääsevät ovat pienehkö vähemmistö. Suurin osa jauhajista ei tule koskaan hyväksytyiksi.”
Ongelma ei ole vain “jauhaminen”, vaan myös se, että suuri osa vaikeapääsyisiin sisäänpäässeistä on käynyt kalliin preppauskurssin. Ihan ensikertalaisinakin. tuota “etua” on haluttu ottaa pois.
“Kuten Osmo sarjan kirjoituksessa “Älykkyystesti” esitti, älykkyyskokeiden tuloksia ei voi merkittävästi parantaa uusimalla.”
Missäs noin muka oli?
käsittääkseni esim. Mensan testien harjoittelu nostaa huomattavasti niissä pärjäämistä. Ja miksi ei nostaisi? Niisä toistuu samanlaiset aiheet ja nopeus kasvaa kokemuksella.
“Eivät ylioppilaskirjoituksissa uusijat saa merkittävästi parannettua arvosanojaan.”
Olikos tälle väitteelle jotain tietolähdettä?
“Kirjoitukset mittaavat, erityisesti ylempien arvosanojen kohdalla, siinä määrin yleisälykkyyttä[…]”
Nyt on erikoinen, miten vaikka matematiikka tai useat reaaliaineet hyötyvät “yleisälykkyydestä”, kun niissä tarvitaan juuri se tieto ja taito, joka siinä aineessa on annettu?
Tuosta älykkyyskoeasiasta on jo keskusteltu sen verran aiemmin, etten toista käytyä keskustelua: harjoitus voi parantaa tulosta hiukan, muttei tolkuttomasti.
Tuo käsitykseni yo-kirjoitusten parantamisen vaikutuksista perustuu anekdootteihin, koska tilastoja ei ole saatavissa. Tärkein syy käsitykseeni on se, että edelleen puhutaan paljon valintakokeiden uusimisesta. Jos yo-kirjoituksia uusimalla merkittävä osa mieleistä opiskelupaikkaa vailla olevista saavuttaisi sisäänpääsyyn oikeuttavia tuloksia, puhuttaisiin yo-kirjoitusten uusimisesta enemmän eikä valintakokeita jauhavista enää tarvitsisi puhua. Koska yo-kirjoitusten uusinnalla opiskelupaikan saavista ei juurikaan puhuta, ei tämä selvästikään ole merkittävä reitti opiskelemaan — eli merkittäviä parannuksia ei kirjoituksia uusimalla tule.
Tuo viimeinen kommenttini perustuu puolestaan siihen, että äidinkielen ja pitkän matematiikan laudatur-arvosanat edellyttävät opitun aineksen itsenäistä soveltamista siinä määrin, ettei se onnistu enää vain näiden aineiden puolittain mekaanisella hallinnalla. Tunnettua on, että juuri äidinkielen koe ennutaa kaikken parhaiten tuleva opintomenestystä kaikilla aloilla, eli se on pitkälti akateemisen yleisälykkyyden mittari. Sama koskee pitkää matematiikkaa, joka on melkein yhtä luova laji kuin äidinkieli ja ennustaa myös hyvin tulevaa opintomenestystä. Lisäksi se korreloi yllättävän vahvasti äidinkielen arvosanan kanssa, mikä näkyy esim. Todistusvalintahankkeen loppuraportin kuvista 2 ja 3.
Tämä menestymisen sitoutuminen pysyviin yksilökohtaisiin tekijöihin näkyy myös siinä, että jos pitkä matematiikka ja äidinkieli olisivat helposti parannettavissa, huomattava määrä ihmisiä saisi haluamansa opiskelupaikan käymällä uusimassa matematiikan ja äidinkielen sekä ottamalla niistä laudaturin. Periaatteessa vaikka kaikki uusijat voisivat tämän tehdä, jos pelkkä ahkeruus riittäisi, koska uusijat eivät vaikuta kokeen arvosteluasteikon sijaintiin.
Erastotenes aleksandrialainen sanoo:
29.6.2025 15:23
Ongelma tuossa on logiikka: jos jotain ei ole todistettu, ei se tee sitä epätodeksi.
Meillä ei ole tutkimusta preppauskurssien tehosta ennen tai jälkeen uudistuksen.
Ei myöskään siitä kuinka suuri osa ensikertalaisista saa siitä hyödyn ja kuinka moni vasta seuraavalla yrityksellä. Anekdootinomaisesti fb-rullaan pukkaa mainoksi siitä, kuinka preppauskurssilla on päästy vaikka arkkitehtuuriin sisään.
On siis aloja, joissa preppauskurssi vaikutusta “luovuuteen” on hyvin vaikea mitata, vaikka haluttaisiinkin.
Ite kirjotin laudaturin (joskin ajalla ennen eximiaa) sekä äikästä, että matikasta.
Jälkimmäisestä ei jäänyt minkäänlaista muistikuvaa luovuudesta.
Voihan se olla, että tehtävät ovat vuosikymmenten saatossa muuttuneet?
Ensinnäkin Suomessa amk:ssa ja yliopistoissa on aivan liikaa erilaisia valittavia sisäänton aloja ja putkia. Millään tavalla ei ole mahdollista, että kukaan hakija tai opinto-ohjaaja tuntisi suurinta osaa niista ja niiden ideasta. Tämä on haitallista niin hakijoille kuin yhteiskunnalle. Monialaisemmat sisäänotot, joista pystyy erikoistumaan olisi järkevämpää. Esimeriksi kuinka onta eri tietotekniikan koulutussuuntaa tarvitaan yhdessä yliopistossa?
Toisekseen valmennuskurssit ja pääsykoekirjat antavat kuvan alasta ja siitä mihin joutuu perehtymään. Jos edes pääsykoemateriaali ei kiinnosta ja motivoi, miten sitten jatko? Mistä sen tietäisi etukäteen fiilispohjalta? Jokin realismi tarvitaan.
kolmanneksi, eri tapoja on kokeiltu. Sipilän hallituksen varmaan ihan hyvää tarkoittanut idea matematiikan tärkeydestä johti täysin arvattavaan katastrofiin. loppupeleissä tarvitaan hyvin erilaisia ihmisiä ja eri aloilta, jotka pystyvät yhteistyöhän.
Pahinta on, että on vain yksi putki, johon valinta tehdään 15 vuotiaana, siis onko yläasteella hereillä oppitunneilla ja mihin lukiopainoptuklseen päätyy. Orpon hallituksen Satosen tekemät päätökset ovat katastrofi. Ei ihme, että teinit alkavat panikoida ja osa vain lyö hanskat tiskiin ja ei yritä mitään.
Miksi kukaan ei halua sanoa, että on monia reittejä ja keinoja päästä sinne minne haluaa, jos on kykyjä ja motivaatiota? Nyt tehtiin uudet yo-kirjoitukset ja jotenkin ei tunnu ihan vielä olevan kohdallaan.
“Kuinka monta eri tietotekniikan koulutussuuntaa tarvitaan yhdessä yliopistossa?”
Otapa esimerkiksi yliopisto, jossa niitä on eniten ja kerro sitten lukumäärä?
Tampereen yliopisto lienee tässä suhteessa ehkä paras esimerkki:
* Tietojenkäsittelytieteen ohjelma: LuK+FM (neljä maisterivaiheen pääainetta)
* Tietotekniikan ohjelma: TkK+ DI (12 maisterivaiheen pääainetta)
* Tietojohtamisen ohjelma: TkK+DI (4 maisterivaiheen pääainetta)
Näistä viimeinen on ihan erilainen sisällöiltään kuin kaksi muuta. Tietojohtaminen on olennaisesti tuotantotalouden tietojenkäsittelyyn painottuva versio ja sellaisena ihan perusteltu. Maa tarvitsee data-analyytikkoja ja projektipäällikköjä.
Tietotekniikan ja tietojenkäsittelytieteen iso ero on puolestaan siinä, että DI-ohjelmaan kuuluu DI-tutkinnon yhteiset peruskurssit eli selvästi enemmän luonnontieteitä ja matematiikkaa. Käytännössä DI-ohjelmassa on mahdollista tehdä likimain samat, osittain jopa ihan samat pääainevalinnat kuin FM-ohjelmassa. Tietojenkäsittelytieteen ohjelman perusteena on periaatteessa mahdollisuus syventyä paremmin puhtaaseen teoreettiseen tietojenkäsittelyyn, kun ei tarvitse käyttää aikaa yleiseen tekniseen sivistykseen. Kuitenkaan pääainevaihtoehtoihin ei näyttäisi sisältyvän kaikkein kovinta tietojenkäsittelyn teoriaa. Varsinaista laskettavuusteoriaa ja sen sukuisia aineita ei voi opiskella kuin DI-ohjelman puolella, sovelletun matematiikan pääaineessa. Vähän tuossa kyllä ihmettelee, mitä varten tuo FM-ohjelma on olemassa. Ei se sinänsä varmaan ketään erityisesti vahingoita ja resurssien kulutuskin lienee vähäistä, sillä kurssit ovat suurelta osin yhteisiä teekkarien kanssa. Kun maa tarvitsee joka tapauksessa paljon tietotekniikan ammattilaisia, lienee hyvä tarjota herkemmille vaihtoehto, jossa ei tarvitse alistua teekkarien puolisotilaalliseen fuksikasvatukseen.
Sinänsä panin samalla merkille, että Tampereella ei voi enää valmistua matemaatikoksi FM-ohjelmista. Ainoat reitit matematiikan pääaineeseen ovat tietotekniikan ja teknis-luonnontieteellisen DI-tutkinnon väylät. Puhdasta matematiikkaa ei Tampereella harrasteta enää ollenkaan.
Erastotenes aleksandrialainen sanoo:
29.6.2025 14:22
Ompa jotenkin erikoista, että data-analyysin katsellaan olevan “johtamista”.
Noin yleisesti oon ajatellu, että on ihan hyvä jako, että dippailussa keskitytään enemmän käytännön tekniikkaan ja y‑lipastolla paneudutaan tieteen teoriaan. Käsittääkseni kursseja voi napsia naapuristakin jonkinverran, jos kiinnostusta on.
“Puhdasta matematiikkaa” ei käsittääkseni ole voinut Otaniemessäkään opiskella.
Korjaan muuten itseäni: Tampereella on puhdaskin matematiikan ja tilastollisen analyysin koulutusohjelma, josta valmistutaan filosofian maisteriksi. Jos siis haluaa opiskella Tampereen yliopistossa oikeaa puhdasta matematiikkaa, se on mahdollista. Tosin varmaan suurin osa kyseisen ohjelman opiskelijoista valitsee “Tietotekniikan matematiikan” tai opettajakoulutuslinjan, joilla työllistyminen lienee helpompaa.
Tossa on toisaalta se suhtautumisero, että “ennenwanhaan” ajatelttiin, että akateeminen koulutus antaa pätevyyden lähes mihin tahansa. Tuosta on edelleenkin valtionvirkojen pätevyysvaatimus.
Mutta sitten amk-tutkintoja ajatellaan täsmäsiiloina, jotka antavat pätevyyden vähän niinku yhteen tehtävään. Ja siten opetusohjelmatkin on laadittu.
Joka sitten on aikamoinen ansa, kun otetaan huomioon muuttuva maailma ja kuinka hankalaksi nyt on uudelleenkouluttautuminen tehty.
Näin se kansantalous näivettyy.
Josta taas rikkain desiili hyötyy, kun voi kalastaa itselleen halvalla sen omaisuuden, jolla voi tehdä tulosta välttämättömyyksien myymisellä.
Miksihän elämän välttämättömyydet ovat Suomessa maailman kalleimpia?
Onko kukaan koskaan yrittänyt tehdä niistä halvempia?