(Kirjoitettu Innsbruckissa)
Armeija valitsee reserviupseerikouluun tulijat lähinnä palikkatestin perustella. Myös amerikkalaisilla yliopistoissa painotetaan (isukin yliopistolle antaman lahjoituksen ohella) älykkyystestejä.
Suora älykkyystestin käyttö koetaan armottomana, koska sitä ei juuri voi parantaa seuraavana vuonna. Tämä valinnan lopullisuus on kauhistus. Jos valinta perustuisi arvontaan, moni vaatisi, että huonon arpaonnen saaneet voisivat yrittää seuraavana vuonna uudestaan. Se ei toisi yhtään opiskelupaikkaa lisää, vaan jakaisi ne vähän toisin. Nykyinen käytäntö, jossa yritetään vuosi toisensa jälkeen uudestaan, on kokonaisuutta ajatellen todella tuhlaava, mutta inhimillisesti ymmärrettävä.
Lahjakkuuden mittaamista pidetään paheksuttavana. Siksihän se äidinkielen koekin muutettiin sellaiseksi, että se palkitsee myös ahkeruudesta.
Moni sanoo, että älykkyystesti on lahjakkuustestinä suppea ja siksi yksinkertaisesti vain huono. Tähän nähden älykkyystesti, esimerkiksi se armeijan palikkatesti, ennustaa hämmästyttävän hyvin menestystä elämässä. Jos se kuitenkin on lahjakkuustestinä huono, silloinhan jokin parempi lahjakkuustesti ennustaisi vielä paremmin, mikä osoittaisi, että elämässä menestys on pelkästä lahjakkuudesta kiinni.
Minun pitäisi liittää tähän viittaus tutkimukseen, mutta täältä Innsbruckista käsin se on hankalaa. Kun palaan Suomeen, ehkä täydennän tätä.
On aloja, joilla pelkkä älykkyystesti ei sovi, vaan tulisi testata muita ominaisuuksia, mutta sivuutan ne, koska monelle alalla älykkyystesti sopisi.
Minä muuten olen henkilökohtaisista syistä sitä mieltä, että palikkatesti pitäisi voida uusia, jos se on mennyt huonosti. Olen joskus saanut migreenikohtauksen vuoksi vitosen matematiikan kokeissa, vaikka matematiikka oli minulla todella helppoa. Naisillakin saattaisi olla vielä omat syynsä.
Entä motivaatio?
Paras näkemäni peruste lahjakkuustestejä vastaan on, että ne eivät mittaa motivaatiota. Aloilla, joilla osa sisään otetuista otetaan papereiden perusteella, noissa helposti sisään päässeissä on paljon huonosti motivoituneita.
Jos sisäänpääsy perustuisi älykkyystestiin ja vain siihen, älykkäimmät päätyisivät halutuimmille aloilla. Se voisi olla yksilöitä ajatellen perustellumpaa, mutta ei yhteiskunnan toimintaa ajatellen. Älykkäästä voi olla suhteessa eniten hyötyä alalla, jossa älykkäitä on harvassa.
Reserviupseerikurssin valinnoissa P‑koe on vain yksi tekijä. Enemmän painoarvoa on aliupseerikurssin I‑jakson opintomenestyksellä.
Asia on toki noin, että p‑koe on vain yksi taustamuuttuja valinnoissa. Enemmän sillä on kai painoarvoa ollut siinä, ketkä valitaan aliupseerikouluun kuin siinä, ketkä aliupseerikoulun ensimmäisen vaiheen jälkeen lähetetään RUKiin. Mutta aika yleisesti niillä, ketkä RUKin käyvät, on yliopistossa opintoja takanaan tai vähintään yliopistossa opiskelupaikka. Yleisemmin kaiketi ensimmäistä. Myös keski-ikä on jonkin verran korkeampi kuin alikersanteiksi koulutettavilla.
Jos haluaa parantaa todennäköisyyksiä päätyä RUKiin, kannattaa ensin mennä opiskelemaan yliopistoon pariksi vuodeksi, ja mennä vasta sitten armeijaan. Silloin näyttäytyy kypsempänä pääasiassa 18–20 vuotiaita olevien nuorten seassa, ja on jo iän puolestakin vähän auktoriteettiä, ja tulee herkemmin myös valituksi RUKiin.
Aikoinaan kun itse kävin, Ruk:n mentiin suoraan ja sinne oli pääsykokeet. Jämät kävivät aukin
Käytäntö on vaihdellut vuosikymmenten varrella. 1970–80 luvun taitteessa kaikki jotka halusivat johtajakoulutukseen kävivät 3 kuukautta kestävän RAUK:in joista parhaiten menestyneet valittiin RUK:iin. Ne yliopppilat tai korkeammin koulutetut jotka terveytensä puolesta olivat A‑miehiä mutta jotka eivät halunneet johtajakoulutukseen eli halusivat selvitä intistä 8 kuukaudella, vastasivat sitten tahallaan väärin alokasajan palikka- ym testeissä tai näyttelivät itseään tyhmempää että ei tarvinnut mennä RAUK:iin. Joitakin saatettiin silti määrätä, tai sitten saatettiin määrätä automieheksi tai muista teknisistä laitteista vastaaviksi jotka silti palvelivat 11 kk.
Juu, aukkiin heitetään lähinnä automaattisesti hyvällä palikkakokeella, mutta rukkiin vaaditaan motivaatiota ja kiinnostusta kyllä huomattava määrä. Minimivaatimus ei ole kovin korkea edes rukkiin, jos muuten on pätevä.
Entä jos älykkään opiskelema ala ei enää työllistää tai kiinnosta? Saako älykäs viedä montakin opiskelupaikkaa?
Entä jos suurten maiden suht älykkäät päättää ottaa opiskelupaikat täällä kun enää ei opiskella suomeksi?
Ketä me halutaan kouluttaa on arvovalinta. Saako keskinkertainen ja ahkera opiskella edes omilla rahoilla tutkinnon?
Saanko hommata tukea ahdh lapselle joka on kyllä älykäs. Miten lukihäiriön kanssa?
Älykkyystestissäkin suoriutumista voi parantaa merkittävästikin, ihan vain harjoittelemalla ja opiskelemalla. Eritoten jos tiedossa on minkätyyppisestä testistä on kysymys. Mahdottomiin ei toki tällä tavalla pysty, eli jos lähtötaso on vaikka 90, turha unelmoida 140 tuloksesta. Mutta muuten treenaamaton saa 120, niin varmastikin suhteellisen pienelläkin vaivalla nostettua 130–140 tuloksiin.
Lisäksi älykkyystesteihin vaikuttaa myös muut tekijät. Eritoten köyhistä lähtökohdista olevien tuloksia voidaan parantaa yksinkertaisesti antamalla heille rahaa sen verran että heidän rahahuolensa poistuvat. Sama muunkin kroonisen stressin kanssa joka ikäänkuin syö jatkuvasti ihmisen kognitiivista kapasiteettia.
Lisäksi toki muut tekijät kuin stressi, kuten vaikkapa tuo migreeni kuten Soininvaara sanoi.
Mutta älykkyyden nostaminen korkeimpaan arvoon on kyseenalaista muistakin näkökulmista. DEI-argumentti on yksi. Parhaat tiimit eivät välttämättä koostu vain huippuälykkäistä. Tästä Soininvaara mainitsikin, ryhmä laiskoja älykköjä voi olla katastrofi. Ahkeruudella ja motivaatiollakin on ilmiselvästi arvoa.
Toinen argumentti älykkyyden nostamista jalustalle vastaan on että Soininvaarankin argumentti on ilmiselvä kehäpäätelmä: Menestys korreloi älykkyyden kanssa, joten meidän pitäisi valita menestyspolulle ihmiset heidän älykkyytensä perusteella. Eli koska älykkyys korreloi menestyksen kanssa, tulisi näin olla jatkossakin.
Jotenkin pitäisi perustella että tämä nykyinen malli on paras mahdollinen tai edes hyvä. En esim. ole lainkaan varma onko nykyinen tapa valita edustajat eduskuntaan paras mahdollinen, vaikka eduskunta varmasti on monta askelta keskiarvoltaan älykkäämpi mitä kansa. On esimerkiksi hyvin mahdollista että eduskunta edustaisi kansaa paremmin ja jopa tekisi yhteiskunnallisesti parempia päätöksiä jos vaikkapa neljännes edustajista valittaisiin arvalla, vaikka tämä tarkoittaisikin keskimääräisen älykkyysosamäärän laskua eduskunnassa.
Loppuun vielä pakollinen muistutus: Viisaus on hyvin eri asia kuin älykkyys. Älykkyys on nopea auto, viisautta on ymmärtää mihin autolla kannattaa ajaa, tai kannattako ehkä vaikka vain pysyä kotona. (autovertauksien käyttäminen joka tilanteeseen on muuten varma korkean älykkyyden merkki)
Olen aika paljon lukenut ÄO-asioista, ja joudun olemaan kanssasi tässä jyrkästi eri mieltä. Meillä on kaikilla jo syntyessämme tietty ÄO, joka perustuu suurimmilta osin genetiikkaan, ja jos saamme elää normaalin lapsuuden, niin se ÄO pysyy. Niin lohdutonta kuin se onkin, nostaa sitä ei voi oikein mitenkään, ei ainakaan pysyvästi eikä muutamaa pistettä enempää. Sen sijaan se voi kyllä laskea ulkoisten tekijöiden vuoksi, jos heikko ravinto, päihteet tai vaikkapa jatkuva univaje piinaavat.
Näin ollen hyvin laaditun ÄO-testin tulosta ei voi parantaa harjoittelemalla. (Sen sijaan Ode on oikeassa siinä, että jos testiin menee vaikkapa heikosti nukkuneena, niin se testitulos voi olla huono ja myöhempi tulos parempi, eli testin uusimisen voisi kyllä sallia, mutta ei siksi, että harjoittelemalla sitä saisi parannettua vaan lähinnä siksi, että ulkoiset olosuhteet saattavat olla epäoptimaaliset juuri sillä hetkellä, kun testiin osallistuu.)
ÄO on hirvittävän karu ja armoton mittari ja monessa mielessä kiusallinenkin. Samalla se ennustaa pelottavan hyvin, miten ihminen tulee elämässään pärjäämään. Minäkin soisin, että yhteiskunnassa tätä mittaria hyödynnettäisiin paljon laajemmin kuin nyt, vaikkapa juuri korkeakoulujen pääsykokeissa sekä monessa ammatinvalinnassa. Yhdysvalloissa armeijaan ei hyväksytä, jos ÄO jää alle 83:n, sillä tällaisesta henkilöstä ei heidän arvionsa mukaan ole missään tilanteessa enemmän hyötyä kuin haittaa.
Lisäksi heitän aivan erilaisen pallon: jos eläisimme utopistisessa maailmassa, jossa ajokorttioikeuskin voitaisiin rajata ÄO-testin perusteella, miten paljon liikenneonnettomuudet vähenisivät? Tunnetusti on niin, että kun yksilön ÄO laskee, niin ensimmäisinä kärsivät kyky ennakoida asioita ja kyky ratkoa ongelmia. Näitä molempia tarvitsee tuolla liikenteessä jatkuvasti, ja jos nämä kyvyt ovat heikot, niin löytää itsensä ja autonsa vähän turhan helposti vaikkapa jokeri-ratikan keulan alta.
Intin testin tulosta ainakin voi. Varsinkin se kolmas laskuosio on täysin kiinni harjoittelusta ja tiettyjen päässälaskusääntöjen opettelusta. Sama koskee amerikkalaisia tasokokeita. Mensa ei enää ole vuosiin hyväksynyt niistä kuin muistaakseni yhden testin eli lakikouluun vaaditun LSAT-testin. Siinäkin kyllä treenaaminen auttaa.
Ainakin jos puhutaan jostain numerosarjoihin tms perustuvista älykkyystesteistä, niin kyllä sellaisissa vähintään on syntymässä saadun älyllisen potentiaalin lisäksi ympäristövaikutuksillakin, kuten sillä, että onko opiskellut edes matematiikan perusteita vaiko kenties ei ole saanut juuri lainkaan minkäänlaista koulutusta, jolloin ei pysty juuri laskemaan vähänkään isommilla luvuilla, kertolaskun ja potenssilaskun käsite ovat vieraita, ei ole kuullut alkuvuista jne.
Muistelen lukeneeni joskus kognitiota mittaavien testien (esim. WAIS) tuloksia pysäyttävän parantamaan harjoittelulla (tilapäisesti) noin 5–10%, eli ei aivan noin paljoa, mitä ehdotat.
On aika outo oletus, että älykkäiden joukkoon kasaantuisi poikkeuksellinen määrä laiskoja. Voisi olettaa, että tämä ominaisuus on tasajakautunut koko väestössä.
Mikä on muuten perustelusi sille, että testitulos parantuisi elämäntilanteen, mikä se sitten onkaan, olosuhteiden kohenemisen myötä?
Suomalaisten älykkyysosamäärä nousi yhden standardipoikkeaman verran sadassa vuodessa 1800-luvun puolivälistä alkaen. Saattaa johtua turvallisemmista synnytyksistä, koska parannus painottui jakauman alapäähän.
En oleta näin. Tarkoitin siis että jos nykyinen pääsykoemalli, joka mittaa ahkeruutta ja motivaatiota sen kautta paljonko henkilö näkee vaivaa pääsykokeeseen harjoitteluun, korvataan sellaisella mallilla joka perustuu vain älykkyyden mittaamiseen niin tällöin valintaprosessin painoarvoa siirtyy ahkeruuden ja motivaation mittaamisesta kohti älykkyyden mittaamista.
Oleellista ei siis ole se paljonko on minkäkin kokoväestön tasolla tarkasteltuna ryhmän “laiskuus”, vaan se minkä kriteerin pohjalta pääsykoeprosessi valitsee opiskelijat. Jos se jatkossa mittaa ja palkitsee vähemmän ahkeruudesta ja enemmän älykkyydestä, on oletettavaa että valitut ovat vähemmän ahkeria mutta enemmän älykkäitä.
Tätä on tutkittu. Tässä pikaisella googletuksella yksi kirjoitus aiheesta:
https://www.princeton.edu/news/2013/08/29/poor-concentration-poverty-reduces-brainpower-needed-navigating-other-areas-life
Jos on hs.fi tilaus niin suomeksi ja kansatajuisemmin aiheesta löytyy myös Jani Kaaron kolumni “Köyhyys on aivoja syövä loinen”:
https://www.hs.fi/tiede/art-2000002674802.html
Nälkä ja kurjuus tyhmentää. Josta kyllä parantuu kun elämä muuten tulee kuntoon
https://www.hs.fi/tiede/art-2000002670779.html
Hankala virikkeetön lapsuus sen sijaan aiheuttaa osalle pysyvää haittaa.
En väittänyt että treenamalla voi nostaa älykkyyttä, vaan että sillä voi parantaa älykkyystesteissä menestymistä joka on hyvin eri asia. Toki voi argumentoida että täydellinen älykkyystesti mittaa älykkyyttä täydellisesti, mutta en tiedä onko tälläisiä, ja jos on ovatko ne kuinka monet päivän testejä, ja missä niitä käytetään? Ainakin armeijassa vielä viime vuosikymmenellä käytettiin muunmuassa hyvinkin perinteisiä “mikä on seuraava kuvio” testejä joihin voi treenata ja parantaa menestymistä harjoittelulla ihan merkittävästi.
Kirjoitin tästä myös pidemmän kommentin, mutta se varmaan meni jostain syystä Soininvaaran blogin spämmilaatikkoon enkä jaksa toistaa itseäni kovin paljoa. Jos Soininvaara huomaat tämän kommentin, voit halutessasi poistaa tämän ja hyväksyä sen pidemmän spämmilaatikosta ja hylätä tämän. Tai saa toki tämänkin julkaista, ei siinä.
Lähimmäksi pääsee varmaan psykiatrinen mielentilatutkimus. Käsittääkseni haastatteluin, tehtävin, elämänkaaren tapahtumia kartoittamalla ja henkilön toimintaa suljetussa ympäristössä useamman viikon ajan observoimalla voidaan päätyä esim. toteamukseen, että tutkittava henkilö on todennäköisesti keskimääräistä älykkäämpi.
Omaa suoriutumistaan esim. kuviopäättelytesteissä, sudokuissa tai ristikoiden ratkomisessa on hyvin helppo parantaa treenaamalla ja omaksumalla testissä suotuisia tekniikoita. Esim. sanavarastoon (“parempi xx pivossa kuin 10 oksalla”) tai ongelmanratkaisutaitoon pohjautuvat testit lienevät vaikeampia harjoiteltavia. Ellei sitten juuri kyseiseen testiin löydy kohdennettua valmistautumismateriaalia.
Erikseen ovat yksilöt, jotka pärjäävät joko tosi hyvin tai tosi huonosti erilaisissa “suoriutuminen tässä kokeessa voi määrittää loppuelämäsi kulun” ‑tilanteissa. Ominaispiirre näkyy esim. inssiajossa, ylioppilaskirjoituksissa ja myöhemmin valintakokeissa “nappionnistumisina” tai kroonisena alisuoriutumisena.
@Tutkija Punavuoresta
“Erikseen ovat yksilöt, jotka pärjäävät joko tosi hyvin tai tosi huonosti erilaisissa “suoriutuminen tässä kokeessa voi määrittää loppuelämäsi kulun” ‑tilanteissa. Ominaispiirre näkyy esim. inssiajossa, ylioppilaskirjoituksissa ja myöhemmin valintakokeissa “nappionnistumisina” tai kroonisena alisuoriutumisena.”
Erinomainen huomio. Tähän ei oman mielikuvan ja osittain omien kokemusten perusteella auta muuta kuin se, että henkilö pitää saada siedätettyä kestämään stressiä ENNEN näitä isoja hetkiä. Tavallaan vastuu putoaa vanhemmille, mutta jos vanhemmilla on itsellään heikot kyvyt käsitellä stressiä on kysymysmerkki, mistä lapsi oppii terveet tavat selvitä stressaavista tilanteista.
Mutta hei, sehän on oma vika jos stressaa, sietääkin kärsiä ja karsiutua. Ymmärrystä ei juuri heru samalla kun voittajat juhlii ja hekumoi.
Lähimmäksi älykkyystestiä opiskelijavalinnan kriteerinä taitaa päästä taannoinen kauppakorkean SAT/GMAT-testitulokseen pohjautunut valinta. Fiksuimmat toki hankkivat jonkin valmennusmateriaalin tuossa testissä pärjäämiseen. Käsittääkseni suorituksen parantaminen ko. kokeessa oli vaikeampaa kuin esim. perinteisessä kuviopäättelytestissä, jossa muutamalla pienellä tempulla voi parantaa nopeasti ja raa’alla treenaamisella vähän hitaammin tulostaan.
Pitkälle uralleni on mahtunut hetki erään yliopiston pääsykokeiden laadinnan ja tarkastuksen parissa. Tämän — ja muun yliopistokokemuksen valossa — pitäisin optimaalisimpana yhteisvalintakokeita, jotka simuloivat mahdollisimman tarkasti pyrittävän aineen opiskelua. Hyviä esimerkkejä ovat esim. historia (”pääsykokeen aiheena on 1700-luku Pohjoismaissa, etsi materiaali itse”), TKK:n DIA-valinta (lukion taidot matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa), oikeustiede (aineiston luku-urakka yksin) ja lääketiede (lukiota laajentavan biologian, fysiikan, kemian ja kevyen matematiikan/tilastotieteen kirja).
Yhteisvalinta siksi, että ylioppilaan piti aikoinaan taktikoida, mihin yliopistoon kannattaisi hakea. Tyypillistä oli, että Helsinkiin hakeneet olisivat päässeet sisään Tampereelle, Ouluun tai Turkuun, jos vain olisivat tajunneet hakea sinne. Tämä taas ei palvele oikein ketään.
Yhteishaulla toteutettu opiskeltavaa ainetta simuloiva pääsykoe kuulostaa minunkin korviini aika paljon järkevämmältä kuin älykkyystesti. Varmaankin paljon kalliimpi toteuttaa, tarkistaa ja pisteyttää kuin koneluettava rasti ruutuun ‑blanketti. Siksi ei varmaan tule, valitettavasti, enään takaisin käyttöön. Daniel Federley totesi tuossa ylhäällä, että Yhdysvaltain armeijaan pääsyyn on minimipistesaldo. Ihan alunperin ÄÖ kehitettiinkin kaiketi standardiksi kvantifioimaan älyn puutetta. Siinä se toimii erinomaisesti, mutta miten on erottelykyky toiseen suuntaan? Testien reliabiliteetin ohella validiteetin arviointi on tärkeää: mittaako testi sitä, mitä se väittää mittaavansa. Mikäs olisi hyvä määritelmä ‘älykkyydelle’ (siis muu kuin tautologinen “ÄÖ-testeissä pärjääminen”)? Varsinkin näin älyttömän tekoälybuumin aikoina.
Muistelin että aihetta sivuttiin aiemmin, ja haulla löytyi
https://www.soininvaara.fi/2019/06/12/huonokin-arvosana-pitkassa-matikassa-tuottaa-hyvat-tulot/
Noiden älykkyystestien ongelma on se että ne mittaavat lähinnä matemaattis-loogista lahjakkuutta. Monella alalla sosiaalisilla taidoilla on isompi merkitys, niitä ei mitata oikein mitenkään.
Matemaattis-looginen lahjakkuus ei ole ainoa loogisen lahjakkuuden laji.
Pääsykokeissa pitäisi oikeastaan käyttää tehtäviä, jotka ovat logiikkana äärimmäisen yksinkertaisia, mutta joissa on silti jopa hätkähdyttävän vaikea pärjätä, koska ihmisen arki-intuitio vetää niin voimakkaasti toiseen suuntaan kuin logiikka. Sellaisia kuin ns. Wasonin korttitehtävä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Wasonin_korttiteht%C3%A4v%C3%A4
Älykkyyttä ei voi nostaa, mutta testitulosta voi.
Testit ovat kuitenkin teknistä osaamista. Pärjäsin vielä 30 v hyvin älykkyystesteissä, nyt lähes 60 v en varmaan enää. Rutiini testeihin ja tentteihin puuttuu. Näin voi olla myös niillä peräkammarin pojilla ja tytöillä — ei ole rutiinia suoritua testeistä vaikka onkin älykäs. Olosuhteet kyllä ovat ratkaisevia myös.
Mutta miten saadaan ne opiskelupaikan saaneet valmistumaan? Miten mitata sitä mitä muuta kuin älyä tarvitaan eri ammateissa? Esim. osaako henkilö kommunikoida, onko narsisti, onko kiinnostunut yhtään ihmisistä tai alastaan. Kaikkein älykkäimmistä ei tule välttämättä tule parhaita alallaan.
Älykkyys- ja soveltuvuustestit sopivat parhaiten työpaikkojen rekrytointiin, ja silloin vain osana henkilön arviointia. Kun hakee työpaikkaa, ja jos saa testissä huonot tulokset johtuen hermostuneisuudesta, niin voi yrittää seuraava työpaikkaa, eli ei joudu koko vuotta odottamaan kuten yliopistojen pääsykokeita. Testit muistuttavat aika paljon toisiaan.
Erilaisiin koulutuksiin pyrkiessä käytetään kanssa soveltuvuustestejä, ymmärtääkseni sairaanhoitaja- ja lääkärin koulutuksiin, mahdollisesti myös poliisin. Testien tarkoitus on karsia pois alalle täysin soveltumattomat.
Lääkäreille ei ole soveltuvuustestejä.
Jotenkin tämä älykkyyskeskustelu nousee pintaan silloin, kun ollaan huolissaan miehistä ja koetaan, että naiset ovat jotenkin väärin perustein vallanneet yliopistojen koulutuspaikat. Armeijan palikkatestistä esitetty jotenkin viittaa tähän ajatukseen. Kyseinen testi varmaankin ennustaa menestymistä ( ja osoittaa jo saavutettua esim koulumenestystä ja vaikkapa terveyttä ja parempaa sosiaalista taustaa).
Entäs sellainen ajatus, että laudaturin paperit saanut, yliopisto-opinnoissa menestynyt, perhe- elämää onnistuneesti pyörittänyt ja työssä menestynyt nainen olisi myös ihan lahjakas ja hänelle olisi siksi kaikki onnistunut suht helposti.
En nyt kyllä ymmärrä, miten älykkyystestit suosisivat miehiä. Joskus ennen miehillä oli älykkyystesteissä pieni ero naisiin, mutta ymmärtääkseni se on poistunut Flynn-efektin myötä.
Armeijan palikkatestit ovat tässä mukana lähinnä vain, koska se on ainoa kattava aineisto, mitä on. Naisten osalta aineisto ei ole kattava, koska armeijaan päätyneet ovat kovin vino otos.
En puhunut älykkyystesteistä
vaan siitä, että älykkyys otetaan keskustelun aiheeksi juuri nyt, kun naiset(kin) menestyvät.
Edelleen tunnut ajattelevan, että älykkyys olisi jotenkin miehinen ominaisuus.
Luultavasti miehiä pääsisi sisään puolet kun nyt pääsee opiskelemaan tyttöjä selkeä enemmistö lääkikseen ja juristiksi
Eli älykkyystesti lisäisi miesten määrää ja siis suosisi miehiä nykytilanteeseen verrattuna
Kertoo paljon ihmisen ajatusmaailmasta, jos samanikäisistä ihmisistä toiset ovat hänelle “miehiä” ja toiset “tyttöjä”.
No jos naiset valtaa enemmistönä yliopistot Ja miehet on yhtä älykkäitä mikä saa aikaan vinouman? Eikö sitten joka alalla pitäisi olla puolet ja puolet naisia ja miehiä?
Paljonko Suomessa on riittävän älykkäitä yliopistoihin verrattuna opislelupaikkoihin? Jos vaikka puolet kansasta on kykeneviä yliopistoon miksi sitä ei sallittaisi ? Pistetään jengi opiskelemaan työn ohessa omilla rahoilla myös. Mitä haittaa siitä voi olla jos aikuisille sallitaan opinnot — opetuksen voi striimata nykyään ja lähipaikat koulussa voi jäädä nuorille
Vielä blogistille, tietenkään en ajattele, että älykkyys olisi miehinen ominaisuus enkä tarjoa tilalle mitään ns. pehmeitä asioita kuten sosiaalista älykkyyttä. Oikeustieteen piirissä hellittiin vielä sotien jälkeen ajatusta, että naisilla ei ole kykyä juridiseen ajatteluun. Samantyyppinen ajattelu on kohdistunut esim naissäveltäjiin. Aistin tässä älykkyyskeskustelussa jotakin samaa. Näennäisesti ei puhuta naisten jotenkin ei-ansaitusta menestyksestä mutta tällainen ajatus tuntuu vaanivan taustalla. Vähän samalla tavalla kuin Päivi Räsäsen puheet (johon en toki blogistia mitenkään rinnasta) ovat näennäisesti ”syntymättömän lapsen” oikeuksia puolustavia, mutta pitävät sisällään paljon muutakin. Ehkä pelkään jonkinlaista totalitarismia. Nyt en enää jatka aiheesta, ystävällisesti JH.
Huomasit varmaankin, että en päätynyt kannattamaan karsintaa älykkyystestin perusteella.
Ehdotit kuitenkin ÄO-testejä yhteishakuun ja korkeakouluhakuihin. Minusta se sisältää jo karsintaa ja syrjintää. Älykkyystestit suosivat niitä, jotka ovat nopeita laskijoita (varsinkin jos testi on aikarajoitettu) ja joilla on hyvä stressinsietokyky nopeutta vaativissa tehtävissä. Näillä ominaisuuksilla ei ole juuri merkitystä luovilla aloilla, joita osa akateemisista opintolinjoistakin on.
Tempperamanettitutkimuksen mukaan ÄO ‑testit syrjivät hitaita, harkitsevia tyyppejä, jotka miettivät vastauksia kauemmin. Tämä ei aina kerro siitä että se nopeasti ja yksioikoisesti tehtäviä ratkova on älykkäämpi, saati soveltuvampi jollekin tietylle alalle. Filosofian opiskelijana harkitseva pohdiskelija voi olla parempi. Olennaisinta opiskelussa on tietysti aina se, että ala on sitä, mitä opiskelija todella haluaa opiskella.
Kuka edes ehtisi käymään läpi monivaiheisia testejä niiden opiskelijoiden kanssa? Jos oletetaan, että ne tehtäisiin sitten kunnolla, WAIS ‑testin tekemiseen voi mennä koko päivä. SAT-testissä on paljon ongelmia ja USA:ssa testin mielekkyyttä on kyseenalaistettu.
En esittänyt mitään tapaa valita opiskeliar vaan analysoin eri tapoja.
‘SAT-testissä on paljon ongelmia ja USA:ssa testin mielekkyyttä on kyseenalaistettu.’
Eliittiyliopistot ovat kyseenalaistaneet siksi, että ne haluvat valita itse opiskelijansa niin, että valituksi tulevat eliitin lapset plus sopiva määrä toisaalta huippulahjakkaita ja toisaalta etnisesti monimuotoisia, sen sijaan, että enemmistö opiskelijoista olisi aasialaisia hikipinkoja.
at Motivaatio ratkaisee yhteiskunnan koulutustason
Vaikea sanoa, onko hitaasti pohdiskeleva sen parempi filosofian opiskelija kuin nopea laskija? Tunnetuista filosofeistamme kun suuri osa on matemaatikkoja! Ja myös kansainvälisesti.
Taitaa myös kielellinen osaaminen, kielentaju, olla ratkaiseva?
Filosofian väitöskirjatutkijana sanoisin, että filosofiaa voi tehdä joko hitaasti tai sitten ei ollenkaan. Filosofiassa, toisin kuin luonnontieteissä, ei ole mitään teknisiä innovaatioita jonkin prosessin suorittamiseen entistä nopeammin. Se, että filosofinen logiikka muistuttaa ulkoisesti matemaattista logiikkaa, ei tarkoita, että siinäkään olisi käytettävissä sellaisia nopeuttavia oikopolkuja kuin matematiikassa usein on. Loogikoille itselleen tämä on ollut aina selvää. Esimerkiksi modernin filosofisen logiikan perustajiin kuulunut Ludwig Wittgenstein sanoi, että filosofiassa voittaa päinvastoin se, joka tulee viimeisenä maaliin.
Mutta sen, että nopeudesta ei ole logiikassa apua, osoittaa oikeastaan jo se, että on olemassa tilanteita, joissa intuition mukaan loogisimmalta tuntuva ja siksi nopeimmin mieleen tuleva vastaus on väärä. Aiemmassa kommentissani yllä ehdotin, että pääsykokeissa pitäisi käyttää nimenomaan tehtäviä, jotka mittaavat kykyä suhtautua kriittisesti tällaisiin nopeasti mieleen tuleviin vastauksiin.
Miten pitäisi toimia — nyt ammattikouluun säilötään älykkäitä mutta kielitaidottomia, kun kieliopinnot ei ole sujuneet. Tai onko kaikki kielitaidottomat täällä kuitenkin vuosia asuneet tyhmiä?
Niin tai näin tämän joukon kieli- ja ammattiosaamisen nostaminen voisi nostaa Suomen suosta. Jos siis ovat jäämässä tänne.
Oikeastaan vastasit jo itse itsellesi. Keskivertoälykkyydellä varustettu nuori yltää parissa vuodessa sellaiselle kielitaitotasolle, että amisopinnot sujuvat ihan asiallisesti.
Älykkyystestit eivät mittaa henkilön motivaatiota alalle, mikä olisi se tärkein tieto yhteishaussa. Perinteiset pääsykokeet ovat parhaat, kun on luettava/osattava asioita siltä nimenomaiselta alalta, mille on hakeutumassa. Kun lukee pääsykoekirjoja, pääsee tutustumaan siihen, millaista alalla opiskelu olisi, saa jo hiukan tuntumaa aiheeseen. Taide- ja kulttuurialalle erilaiset näyttötyöt voi olla parempi vaihtoehto. Ne jotka kunnostautuvat pääsykokeissa ja saavat hyvät pisteet, ovat todennäköisesti myös kiinnostuneita ja motivoituneita.
Älykkyystestit suosivat matemaattisesti lahjakkaita muiden kustannuksella, mikä on epäreilua. Matemaattinen lahjakkuus ei välttämättä kerro sitä, olisiko henkilö esim. paras kirjoittajalinjalle tai kulttuurintutkijaksi. Matematiikkaa ei kovin paljoa tarvitse tietyillä aloilla, vaan opiskelu voi olla kirjojen pänttäämistä, jopa ulkoa opettelua. Tällaisilla aloilla se ahkera ja tunnollinen on luultavasti hyvin pärjäävä opiskelija, vaikka ei vetäisikään parhaita pisteitä ÄO-testistä. Huippuälykäs puolestaan saattaisi jopa turhautua “pänttäämisaloilla”, varsinkin jos opiskelu ei sisällä mitään matemaattista ongelmanratkomista.
Mihin ne menisivät opiskelemaan, jotka eivät pärjäisi riittävän hyvin ÄO-testeissä? Heitäkö saisi sitten vain syrjiä? Pitäisikö heidän hakea vain suoraan eläkkeelle? Kyllä on niitäkin, jotka eivät koskaan pärjänneet hyvin missään testeissä, mutta silti löysivät tiensä työelämään ja saivat luotua uran. Suomen koulutuksen vahvuus on ollut juuri sen tasa-arvoisuudessa, eikä tätä pitäisi mennä pilaamaan testihumpalla. USA:ssa on paljon kritisoitu kouluissakin tapahtuvaa jatkuvaa testaamista, joka eriarvoistaa oppilaita ja yhteiskuntaa jo varhain.
Itse en taas ole ikinä ymmärtänyt miksi opiskeltavaa alaa pitää jo osata (pääsykoe) ennen opiskelun aloittamista. Jotenkin aivan nurinkurista. Motivaation mittarina sillä on tietty jotain painoarvoa, enkä osaa edes ehdottaa muuta keinoa sen mittaamiseksi.
Uusissa todistusvalintaperusteissa, jotka tulevat käyttöön vuonna 2026, on otettu juuri tämä linja. Humanistisilla aloilla pitkän matematiikan M antaa melkein samat pisteet kuin L. (Lyhyen matematiikan L antaa sitten samat pisteet kuin pitkän matematiikan M.) Ideana on, että M on riittävä osoitus älystä ja matemaattisesta kyvystä. Sitä paremmasta osaamisesta ei ole enää lisäarvoa humanistisella alalla, joten siitä ei kannata palkita.
Sinänsä matemaattisilla hakupainealoilla (esim. tuotantotalouden ja teknillisen fysiikan alat) huvittavaa on se, että valintaperusteena on hyvä kielitaito. Kaikki valittavat ovat joka tapauksessa saaneet erinomaiset arvosanat matemaattisista aineista, joten erottelevana tekijänä ovat lopulta kielten arvosanat.
Ode:
Mistäs tällanen sammakko hyppäs?
Ei valinnu 90-luvulla, enkä ole kuullut niin tapahtuvan nykyäänkään.
Palikkatesti on vähän niinku pääsyraja.
Ei sen ylittäneet kaikki mene RUKkiin. Osa ei halua ja osa ei pääse.
Kuten ylempänä on jo pariin kertaan esitetty, varusmiesten johtajavalinnat eivät perustu mitenkään yksiselitteisesti älykkyystestiin vaan aika laaja-alaiseen arviointiprosessiin. Aiheesta on varsin paljon tutkimusta. Klassinen on Vesa Nissisen tutkimus Taistelujohtajien valintamenettely, jonka pohjalta varusmiesvalintojen menettely tehdään käsittääkseni pitkälti nykyäänkin.
Validoivia tutkimuksia on tehty säännöllisesti. Esimerkiksi Kai Nymanin tutkimus vuodelta 2007 on tässä suhteessa mielenkiintoinen. Se osoittaa, että valinnoissa psykologiset testit (älykkyystesti ja P2, henkisen stabiiliuden koe) ovat erittäin karsivia. Käytännössä ne, jotka ovat näiden perusteella kelvollisia johtajakoulutukseen, valitaan AUK:hon, koska AUK:hon otetaan paljon väkeä. RUK-valinnoissa karsivat rajat ovat vastaavasti korkeammalla, eikä niidenkään jälkeen ei hirveästi jää tilaa muille valintaperusteille. Lisäksi perusteiden keskinäiset korrelaatiot ovat vahvoja eli psykologisissa testeissä pärjäävä pärjää yleensä muissakin valintaperusteissa. Eli käytännössä Osmo on yllättävän oikeassa. Armeija valitsee johtajat periaatteessa laaja-alaisella arvioinnilla, mutta tosiasiassa psykologiset testit karsivat niin vahvasti, että muut arviointitekijät vaikuttavat vain rajatapauksiin.
Sinänsä Nissinen nostaa esille tutkimuksessaan valintojen suurimman ongelman, jonka osuus oli 1990-luvulla noin viisi prosenttia: sinänsä älykkäät yksilöt, joilla on vahva halu pärjätä kokeissa ja suoriutua henkilökohtaisesti hyvin, mutta ei varsinaista maanpuolustustahtoa. Nämä henkilöt pyrkivät RUK:hon ja valitaan sinne, mutta he epäonnistuvat johtajina. Älykkyystestien osalta mielenkiintoista on se, että RUK:ssa “hyvin sopiviksi” arvioidut ovat koulumenestykseltään ja älykkyydeltään hieman heikompia kuin muut ryhmät. Tämä vastaa kyllä omaa kokemustani: johtajan pitää olla riittävän älykäs, mutta kun “vääntöä” on riittävästi, lisä-äly ei ole enää määräävä tekijä johtajana onnistumisessa.
Soininvaara on suorittanut armeijan 1970-luvulla, jolloin kaikki jotka johtajiksi halusivat ja soveltuivat, suorittivat ensin RAUK:n, joka kesti 3 kk ja niistä parhaimmat opintomenestyksen, fyysisen kunnon ja paineesietokyvyn ym kriteerien mukaan valittiin RUK:iin. RAUK ‑vaihe oli niin raskas että monet jotka olivat kouluja käyneet mutta epäilivät kestävyyttään, jo alokasaikana ja palikkatesteissä teeskentelivät tyhmempää kuin olivat, että ei tarvinnut mennä, että pääsivät 8 kuukaudella. Eroja on ollut myös aselajeittain ja sen suhteen oliko varusmiehellä jo yliopisto-opintoja takanaan esim lääketieteen tai teologian, joille oli omat alakohtaiset RUK ‑kurssinsa.
Käytäntö on vaihdellut vuosikymmenten välillä, esim 1960-luvulle asti piti olla ylioppilas että pääsi RUK:iin, myöhemmin päätettiin että sinne saavat kaikki pyrkiä.
Juu. Itse olen jo 6/9/12-aikaa ja joukkotuotantojärjestelmän tuote. Kyllähän noita, jotka kuvittelevat teeskentelevänsä, on aina ollut, omanakin aikana. Itse katsoisin, että eivät he ole teeskennelleet. Jos henkisen kunnon ja maanpuolustustahdon kokonaisuus saa ihmisen suoriutumaan tarkoituksella huonosti, hän on sotilasjohtajaksi soveltumaton ihan oikeasti.
En kyllä pitäisi tuota AUK:ta mitenkään erityisen hirveänä. Olihan kuri kovempi kuin alokkaana, mutta opetettava asia oli peruskoulutasoista eikä fyysinen rasittavuuskaan mahdoton. Pahinta oli AUK:n I‑vaiheen aikainen kilpailuhenki, kun RUK:hon halukkaiden suuri määrä pilasi yhteishenkeä pahasti. AUK II:lla oli kuulemma rennompaa, mutta se on kuulopuhetta, kun en siellä ollut Rukissa sitten otettiin miehestä irti se, mitä oli otettavissa: opiskelutahti oli pikkuisen lukiota tiukempaa sekä fyysinen ja henkinen rasittavuus omaa luokkaansa. Se etu oli, että oppi tuntemaan rajansa ja tietämään, miten selviytyy yhden tai kahden yön valvomisen jälkeen.
Tuo 2000-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen järjestelmä oli sillä lailla hyvä, että RUK:n jälkeen sai olla viisi ja puoli kuukautta kokelaana, koko ajan omia sodan ajan alaisia johtaen. Nykyään koksut ehtivät olla enää kolmisen kuukautta sodan ajan joukkonsa kanssa.
Älykkyystestiin perustuva alan valinta johtaisi helposti elitistiseen yhteiskuntaan, jossa varallisuus keskittyy samoille suvuille (joiden geenit tukevat testissä pärjäämistä). Näissä suvuissa sitten eläisi käsitys, että he ovat muita ihmisiä älykkäämpiä ja sen vuoksi parempia. Näin kävisi, koska älykkyyden ajatellaan mittaavan yleistä ajattelukykyä, joka taas yhdistetään mm eettisiin valintoihin. Älykkyyteen perustuvassa yhteiskunnassa luokkajako olisi poikkeuksellisen syvä. Sosioekonominen asema nähtäisiin yksilön “luonnollisena” paikkana osana järjestelmää. Tästä tulee väistämättä mieleen Platonin utopia. Kysymys, kenelle valta kuuluu, kuuluuko se parhaimmille, älykkäimmille vai peräti filosofeille nousisi ennemmin tai myöhemmin pintaan siinä yhteiskunnassa. Se saattaisikin kääntyä totalitarismiin Platonin oppeja seuraten.
Pitäisikö kansanedustajille asettaa pääsyvaatimukseksi älykkyystesti? Nykymaailman menoa seuratessa sellaista välillä toivoo. Kuitenkin on syytä miettiä mitä tämä tarkottaisi demokratian näkökulmasta?