Kun hevonen1960-luvulla korvautui autolla ja traktorilla, noin puoli miljoonaa hehtaaria peltoa vapautui hevosten ruokinnasta muuhun käyttöön. Syntyi mittava ylituotanto-ongelma. Vilja- ja voivuorten dumppaaminen vientimarkkinoille tuli valtiolle todella kalliiksi. Kannatti ennemmin maksaa siitä, ettei pelloilla viljelty mitään. Säädettiin pellonvarauslaki, jossa viljelijä luopui korvausta vastaan peltojensa viljelystä kolmeksi vuodeksi tai peräti metsitti peltonsa, mistä maksettiin vielä enemmän. Tätä kutsuttiin kansanomaisesti peltojen paketoimiseksi. Peltojen paketointi synnytti valtaisan raivon. Se oli merkittävä syy SMP:n murskavoittoon vuoden 1970 vaaleissa.
Periaatteessa mahdollisuuden paketoida peltonsa ei pitänyt haitata ketään, sillä kukaan ei kieltänyt jatkamasta viljelyä entiseen tapaan. Viljelijät eivät siis menettäneet taloudellisesti mitään, mutta he menettivät työnsä arvostuksen eikä se ollut mitenkään vähäinen asia. Se oli kuin märkä rätti päin naamaa. Olihan moni sodan jälkeen suurin ponnistuksin raivannut pellot, ja nyt maksettiin niiden jättämisestä kesannolle.
Tämä tuli etsimättä mieleen, kun aloin pohtia, mikä saa niin monen ajattelemaan, että asiat ovat huonommin ja epäoikeudenmukaisemmin kuin ennen, vaikka tilastojen valossa näin ei ole. Globalisaatio ja automaatio on tuhonnut paljon työpaikkoja, mutta suomalainen hyvinvointivaltio on huolehtinut tulonjaosta niin, etteivät tuloerot ole kasvaneet käytännössä lainkaan tällä vuosituhannella. Joidenkin asema on heikentynyt mutta toisten on noussut. Keskimäärin kaikki hyvin. Yhdysvaloissa ja Britanniassa menee huonommin, mutta siellä onkin sitten Trump ja Brexit.
Kokonaiset ammattiryhmät ovat menettäneet asemansa. Vaikka taloudellinen menetys ei ole suuri, itsetunnon ja ylpeyden menetys on. Se merkitsee enemmän kuin raha.
Ennen vihattiin riistetyksi joutumista, nyt katkeroidutaan tarpeettomuudesta, sitä ettei kelvata riistettäväksi. Se tuntuu sosiaalisen eriarvosuuden kasvulta.
Hylkysyrjät
Katkeruus moninkertaistuu, kun sama koskee kokonaisia alueita. Ihminen on sosiaalinen eläin. Jos vain itsellä menee huonosti, se masentaa, mutta jos koko joukolla menee, se herättää katkeruutta. Trumpia äänestettiin siellä, missä oltiin jääty muutoksen alle, mutta yksittäiset kelkasta pudonneet eivät äänestäneet Trumpia Kaliforniassa tai Itärannikolla.
Suomi on jakautumassa alueellisesti niin, että kasvu ja menestys keskittyy suurimmalta osaltaan viiden yliopistokaupungin ympärille: Helsinkiin, Tampereelle, Turkuun, Ouluun ja Jyväskylään. Melkein koko muu Suomi on taantuva aluetta.
Tämä on ongelmana viheliäinen. Tekniselle kehitykselle emme voi oikein mitään, koska vastavirtaan uivan käy huonosti. Pitäisi päästä eroon ihmiskunnan historiassa lyhyeksi jäävästä ajasta, jolloin ihmiset määrittelevät itsensä palkkatyön kautta. Mutta tämä olisikin jo kokonaisen kirjan aihe.
Mihin perustuu tieto, että yksittäiset kelkasta pudonneet eivät äänestäneet Trumpia Kaliforniassa tai Itärannikolla?
Osmon esittämä on totta, ja se täytyisi tunnustaa rakentamalla nopeat junayhteydet eripuolilta Suomea Helsinkiin. Ei siis ainoastaan Turusta ja Tampereelta, vaan myös Itä-Suomesta.
Tämä maksaa ja ajan voittamiseksi rahoitus pitäisi hoitaa poikkeuksellisesti budjetin ulkopuolelta esimerkiksi eläkeyhtiöiden kautta.
Nopeat junayhteydet.
Junien nopeutta rajoittaa myös kovin tiheä liikenne, rata tulee täyteen. Vuorovälit lyhenevät ja pienetkin häiriöt aiheuttavat ongelmia. Asiantuntijat, niitähän riittää aina haastateltaviksi, voisivat kertoa tarkemmin.
Kummalla keinolla saadaan halvemmalla aikataulussa pysyvä, nopea ja mukava junayhteys Tampereen ja Helsingin välille, kuluttamalla 3 miljardia euroa rahaa ratatöihin vai vähentämällä hieman liikennettä. Tarvitseeko kokoustaa niin hirveästi Helsingissä? Voisiko ostaa hieman digitalisaatiota vähentämään turhia matkoja?
Jyväskylä-Helsinki matka-ajasta saadaan varmaan 10 minuuttia pois jos juna ei käykään Tampereen asemalla, ratapihalla on valmis raide ja silta niin että Tampere voidaan unohtaa. Ollut jo melkein sata vuotta.
Pääradan kapasiteettia voidaan kasvattaa pidentämällä junia. Ei tarvitse siirtyä autoihin tai jättää kokouksia väliin.
Olen ongelman kuvauksesta samaa mieltä, mutta melko pessimistinen sen suhteen, että tarpeettomuus olisi itsessään korjattavissa.
Ensinnäkin minusta on itsestäänselvää, että ”kilpajuoksu pohjalle” eli palkkatason alentaminen on täysin näennäinen ratkaisu. Jos jostakin työstä ei olla valmiita maksamaan oiketa palkkaa, se ei yksinkertaisesti voi olla kovin tarpeellista. Siksi meillä ei ole enää kengänkiillotajia Suomessa, ja hyvä niin. (Hyvin palkattu työpaikkakaan tosin ei ole mikään tae tarpeellisuudesta, mitä David Graeber on tarkastellut ansiokkaasti kirjassaan Bullshit Jobs.)
Alueellinen eriarvoistuminen on ongelmallista, mutta tuskin on niinkään, että huono-osaisten alueiden huono-osaiset muuttuvat parempiosaiseksi parempiosaiselle alueelle siirtämällä. Jotakuinkin kaikki, joille on aidan vihreämmällä puolen tarvetta, ovat jo muuttaneet sinne ilman patistamistakin. Kaupungistuminen ei tule ratkaisemaan tarpeettomuutta, vaikka sen tahallinen jarruttaminen ehkä sitä haittaakin.
Pohjaton usko (uudelleen)koulutuksen voimaan on myös katteetonta. Jos nuoristakin jo iso osa valmistuu suoraan kortistoon, niin paljoa ei voi laskea aikuiskoulutuksen varaan.
Siksi ei riitä, että tarpeettomaksi jääneet ihmiset luopuvat identiteetistään, nielevät ylpeytensä ja suostuvat väkisin työllistetyiksi, vaan yhteiskunnan puolelta pitää olla myös valmis luopumaan kaikkia koskevasta palkkatyövelvoitteesta. Pienen pieni perustulokaan ei riitä, vaan sen pitää mahdollistaa normaali katkeroitumista aiheuttamaton elämä, jossa on myös mahdollista perustaa perhe jne.
Katkeroitumista ei aiheuta vain matala tulotaso, vaan myös tunne tarpeettomuudesta. Korkea perustulo ei voi tarjota tunnetta tarpeellisuudesta.
Se sattuu syvälle kun pitäisi tunnustaa itselle, ettei minusta ole oikeasti mitään hyötyä kenellekään tai että en osaa mitään millä olisi arvoa.
Tiedät varmaan Osmo, että Trump ja Brexit eivät ole seurausta katkeruudesta, vihasta tai pelosta. Jos joku Suomessa on katkera, vihainen ja pelokas, niin se porukka löytyy ilmastonmuutosahdistujista, vegaaniaktiiiveista ja joukkoliikenteeseen hullaantuneista downshiftaajista.
Kuten myös tiedät, että tullakseen valituksi, poliitikon kannattaa luvata rahaa ja tulonsiirtoja. Mitä enemmän ihmiset ovat riippuvaisia julkisista tuista, sen hanakammin he äänestävät sosialisteja, jotka lupaavat säätää lain, jolla toisilta voidaan ottaa ilman, että se on rikos. Sehän on – päinvastoin – täysin laillista!
Vasemmiston äänestäjät ovat katkeria (rikkaille), vihaisia (kapitalisteille) ja katkeria hyvätuloisille. Vasemmistoa äänestävät ovat muita useammin huolissaan kyvystään varmistaa oma elantonsa, eli ne peloissaan olevat ja katkerat ihmiset liikkuvat niissä piireissä. On hämmentävää, että Vihreiden johto ei tunnista tätä tosiasiaa, mutta ehkäpä he eivät liiku enää köyhän kansan keskuudessa?
Britannian köyhyys- ja eriarvoisuusongelma ei johdu Brexitistä, vaan Brexit johtuu köyhyys- ja eriarvoisuusongelmasta. Populistien on helppo keksiä syntipukkeja kun asiat on pitkällä aikavälillä hoidettu huonosti.
Väittäisin Briteissä pari vuotta asuneena, että ongelman luo sikäläinen erikoinen yhdistelmä yksityistä maaomistusta ehdottomilla omistusoikeuksilla ja rankka kaavoitustegulaatio.
Pakkolunastuksia ei voi tehdä helposti infran kehittämiseksi, mutta toisaalta julkinen sektori voi rajoittaa rajusti maanomistajien päätöksiä rakentamistiheydestä jne.
Lopputuloksena Lontoon seutu on harvaan asuttua ja liikenneinfra on alkeellista. Työmatkat ovat ajallisesti karmeita ja asuminen parhailla paikoilla maksaa aivan uskomattoman paljon kun tarjontaa rajoitetaan kaavoituksella ja kauemapaa ei voi tulla järkevässä ajassa kun infra laahaa perässä.
Samalla ulkomaalaiset tulevat kilpailemaan palvelualoille nostaen entisestään kysyntää asumiselle ja hinaten asumiskustannuksia aina vaan korkeammalle.
Jos Lontoon kaavoitus ja maanomistukseen, kaavoitukseen ja raideliikenteeseen perustuva politiikka kopioitaisiin Tokiosta, niin tilanne voisi olla erilainen, kun kaupunkirakenne olisi voinut reagoida paremmin palvelualojen nousuun.
Siis Lontoon seutu oli niitä harvoja alueita Englannissa, jotka äänestivät EU:hun jäämisen puolesta (Englannin ulkopuolella sen puolesta äänestettiin sitten kovemmin). Mutta mitä väliä, jos on hyvältä kuulostava teoria, niin onko sillä nyt niin väliä, että se antaa havaintojen kanssa ristiriitaisia ennusteita.
Eniten Brexitin puolesta äänestiin juuri niillä paikoilla, jotka sopivat Osmon alkuperäiseen teesiin, eli kuihtuvilla entisillä teollisuusalueilla, kuten vaikkapa Sunderland, Stoke ja Wolverhampton. Näillä alueilla asujaimisto on reippaasti yli 90%:sti brittiperäistä, joten ulkomaalaisten massamainen niille tulo ei ole voinut olla todellinen vaikuttaja. Niillä kaikilla myös väkiluku on laskusuunnassa, eikä luonnollisesti voi olla pulaa asunnoista. Lontoo on jälleen päinvastainen ja se siis äänesti jäsenyyden puolesta.
Suunnilleen kaikki analyysissäsi Brexit-äänestäjistä oli siis faktuaalisesti pielessä, mutta kuten sanoin, mitä väliä, kunhan teoria kuulostaa uskottavalta.
Heh, eniten tulonsiirtoja saavat keski-jahyvätuloiset.
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/kolumni-rikkaat-saavat-suurimmat-tulonsiirrot-23970964
Ja yrittäjät, yritystukia maksettiin vähintään 4,1 miljardia ja kun lasketaan välilliset niin jopa 8 miljardia .
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/valtion-jakamien-yritystukien-summa-riippuu-laskijasta-hurjin-loppusumma-on-kahdeksan-miljardia-24437756
Noihin verrattuna köyhien saamat tulonsiirrot ovat almuja
Kerroppas Liian vanha, että kuinka paljon se alin desiili maksaa veroja ja paljonko se saa euroissa saa? Kerro sen jälkeen, kuinka paljon se ylin desiili maksaa veroja ja paljonko se saa.
Minun on mahdotonta kuvitella että Soininvaaran blogia seuraisi joku älyllisesti niin epärehellinen, etteikö hän ymmärtäisi sitä, että köyhät eivät ole nettoveronmaksajia. Siitä olen täysin samaa mieltä, että esimerkiksi tuulivoimatuet (kaksi miljardia vuodessa) ja kehitysapu (miljardi) ovat erinomaisia paikkoja kohdentaa verovarojen käyttöä vanhuksiin ja sairaisiin.
Oikea, mutta tarkoituksella harhaanjohtava tieto. Laajempi analyysi esim:
meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266817-pieni-ja-keskituloisille
Niinpä, eläkeläiset ovat nykyisin keski- ja hyvätuloisia. Toista se oli silloin kun Liian vanha oli itse eläkkeitä maksamassa. Muuten tuossa Aamulehden jutussa Kontulan Anna on yksinkertaisesti tehnyt laskuvirheitä, Anna ei ole ottanut huomioon sitä, että pienituloisimmaksi arvioidussa väestökymmenyksessä on paljon enemmän kotitalouksia kuin suurituloisemmissa.
Minulle ainakin jäi epäselväksi, mihin tilastoihin Kontula viittaa. Puhuiko hän tosiaan kotitalouksista? Pienituloisin kymmenys kotitalouksista koostuu 75%:sti yksinelävistä, kun taas suurituloisimmassa kymmenyksessä on vain 20% yksineläviä. Aika olennainen tieto asian kannalta…
Pienituloisin kymmenys ei ole tulonjaon kannalta kovin kiinnostava joukko, koska se koostuu suurelta osin opiskelijoista, siis tulevista ylilääkäreistä ja muista sellaisista. köyhät ovat toisessa desiilissä.
Miten määritellään köyhä? Meneekö se sen mukaan, mihin koko elämän yli integroidun tulon mukaan sijoittuu? Tällaisia harvemmin näkee, koska tuo luku on saatavissa vain eläkeläisille (tai siis periaatteessa heilläkin se on vajaa sen eläkkeen suhteen).
Noiden lääkisopiskelijoiden vastapainona voi sitten olla toisinpäin köyhiä, eli hyvässä teollisuustyöpaikassa olleita, jotka sitten automatisoinnin seurauksena ovat pudonneet 55-vuotiaana työttömiksi. Ovatko he sitten köyhiä, jos lääkiksen opiskelijat eivät ole? Tiukoille heilläkin elämä voi taloudellisesti mennä ansiosiodonnaisen loppuessa, jos entistä työtä vastaavaa ei vaan mistään löydy. Moni olisi todennäköisesti laskemassa tällaisen pitkäaikaistyöttömän ”köyhäksi”, vaikka hänellä voi olla alla maksettu omistusasunto, jollaisesta lääkisopiskelija saa vielä vain haaveilla.
Osmo :”Pitäisi päästä eroon ihmiskunnan historiassa lyhyeksi jäävästä ajasta, jolloin ihmiset määrittelevät itsensä palkkatyön kautta”
Tämä voi olla melko vaikeaa, koska pääministerimme määrittää ihmiset palkkatyön kautta. Sipilä meinasi seota täydellisesti, kun alettiin keskustella perustulosta. Vastikeeton tulo on hänelle selkeästi täysin sielunvihollisen juonia. Työtä ja toimeentuloa täytyisi alkaa ajatella täysin uudelta pohjalta, mutta se ei onnistu ennen kuin kaikki Pekkariset saadaa eläkkeelle.
”Keskimäärin kaikki on hyvin” Teoriassa näin, mutta kuten itsekin totesit, niin se ei lämmitä niitä, jotka häviävät. Entä jos suhtautuisimme rasismiin samalla logiikalla? Tummaihoisille tuli paha mieli kun heidän ihonväriään halveksuttiin, mutta rasisteilla oli hauskaa, joten ”keskimäärin kaikki on hyvin”. Tämä ajatusmalli ei nyt oikein tunnu toimivan, koska se on väärin. Kuitenkin usein se tuntuu toimivan, kun on itse voittavassa ryhmässä. Globalisaation ongelma on siinä, että voitot ja tappiot ovat epäsymmetrisiä. Näitä on pyritty Suomessa tasoittamaan, mikä on hyvä asia. Ongelmaa kuitenkin kärjistää se, että kaikki kuviteltavissa oleva kritiikki sivuutetaan luuserien mölinänä. Vähän kuten OS:kin kiteyttää Trumpin voiton siihen, että katkeroituneet ihmiset äänestivät. Mielestäni tämä on ehkä pikemminkin projektio, kuin analyysi. Varsinainen kysymys ei ole miksi Trump voitti, vaan miksi Hilary hävisi. Silloin vastaukseksi ei enää riitä, että älyllisesti alemmat ihmiset äänestivät.
Viimeinen kappale kuulostaa vähän epätoivoisen yhteiskuntateoreetikon hassutukselta. Milloin maailmassa ihmiset eivät ole mitanneet tekemisensä/suorituksensa arvoa (eli työnsä arvoa) saadun palkkion perusteella? Jos tarkoitat rahapalkkaa, niin lyhyen aikaa. Mutta jos rahapalkan sijasta ajattelemme palkkiota – oli se sitten viljaa, lihakimpaleita, vastavuoroinen työsuoritus tms – niin luulen ettei ihmislaji ole ehtinyt muuttua niin ratkaisevasti viimeisen sadan vuoden aikana, että evoluution jatkumo olisi saatu muutettua.
Sitä, ettei etuoikeutettu asema kestä loputtomiin, kutsutaan sosiaaliseksi liikkuvuudeksi. Toiset pitävät sosiaalista liikkuvuutta hyvänä, toiset huonona asiana. Jos nousijoita ja laskijoita on yhtä paljon, kokonaisuutena eriarvoisuus ei lisäänny, mutta häviäjhää tietysti potuttaa.
Eikö sosiaalisella liikkuvuudella viitata lähinnä yhteiskuntaluokan periytyvyyteen, siis isältä pojalle -tyyliin? Sen sijaan globalisaation ja automaation tuoma hävitys kehittyneiden maiden duunaritöille koskee usein yksilöä (*), joka joutuisi etsimään uuden elinkeinon, kouluttautumaan uudelleen, tyytymään alemman statuksen töihin yms. Jos murros hoituisikin täysin eläköitymisten kautta, niin ongelma olisi paljon vähäisempi.
(*) Suomen kaltaisissa tulonsiirtovaltioissa rakennemuutosten kitka koskee myös kansantaloutta, koska työnsä menettäneelle kohdennetaan monenlaisia verovaroista maksettavia tukia.
Osmo :”Pitäisi päästä eroon ihmiskunnan historiassa lyhyeksi jäävästä ajasta, jolloin ihmiset määrittelevät itsensä palkkatyön kautta”.
Tämä olisi tärkeä asia varsinkin pitkäaikaistyöttömien kannalta. On olemassa paljon tarpeellista ja henkisesti/sosiaalisesti palkitsevaa työtä/harrastusta, joilla työttömien olotila voisi huomattavasti parantua.
Tällaisten vaihtoehtoisten tekemisten löytäminen ja sitä mahdollisesti sitä tarvitseville tarjoaminen ei taida kuulua minkään kolmannen sektorin toimintakenttään?
> Kun hevonen 1960-luvulla korvautui autolla ja
> traktorilla
Ihmiskunnan hyvinvointi on kokonaan seurausta uusista keksinnöistä. Ei poliittisista päätöksistä.
Luovuus politiikassa on sitä, miten saada kansalaiset uskomaan, että väistämätön, mikä oli tapahtuva, jotenkin johtui ”meidän puolueen” ajamasta politiikasta; että palamme helvetin tulessa, jos jatkossa emme noudata ”meidän puolueen” ohjelmaa.
— Maya kansa uskoi, että aurinko ei voi nousta, kuu pimentyä, ilman että poliitikot joka aamu temppelin harjalta käskevät sen tapahtumaan. Tiede oli otettu politiikan käyttöön.
— Meillä uskotaan, että kahdeksantuntinen työpäivä on seurausta poliittisista päätöksistä vaikka se on kokonaan seurausta teknisestä kehityksestä ja työn tuottavuuden kasvusta.
— Jos lakia käyttäen ei olisi käsketty jokaista tekemään kahdeksantuntista työpäivää ja vain kahdeksantuntista, meillä olisi kuitenkin sellainen.
— Lyhyt työpäivä, mutta ei jokaisella. Yksi tekisi lyhyttä päivää, toinen pitkää päivää, mutta lyhyttä viikkoa. Kolmas pitkää viikkoa, mutta vain osan vuodesta. Neljäs paiskoisi rankasti töitä nuorena, mutta sitten vanhemmiten vähän ja kevyesti.
— Kansalainen olisi vapaa päättämään työn tekemisestä ja hänen kykyynsä päättää omasta elämästään luotettaisiin. Sille annettaisiin arvo.
Että kansan usko poliitikkoihin säilyisi ja kansalaiset vahvistuisivat tuossa uskossa, tarvitaan instituutiot.
— Ammattiyhdistysliike, globaalit uskomukset ja monet muut pienemmät kirkkokunnat ovat tärkeä osa pakkoon perustuvan yhteiskuntajärjestyksen ylläpitämistä. Näiden hyväksikäyttäjien onneksi suuri osa kansaa on hyvin herkkäuskoista.
Eikä tässä kaikki. Kun valta on saatu ja se vakiinnutettu instituutioihin, seuraava vaihe on tottelevaisuuden ylläpitäminen pelottelemalla.
Politiikassa mikään ei ole ilmaista. Kansan on maksettava kaikista näistä ”palveluista” veroina. Nämä verot aina käytetään hyvään tarkoitukseen kuten esimerkiksi sen loihtimiseen, että aurinko nousee taas huomen aamulla.
— Maya kansa oli valmis uhraamaan parhaat neitsyensä eliitin käyttöön.
— Nykyihminen lähettää rahansa hallitukselle, että ilmasto ei kuumenisi ja ettemme kaikki palaisi poroksi tai hukkuisi valtaviin tulviin. Pelkkä eriävä mielipide on terroristinen ajatus ja vihapuhetta ja siten myös ankarasti tuomittavaa.
Näitä legendoja pitävät yllä ne, joiden toimeentulo riippuu kansan antamista uhrilahjoista.
— Uhrilahjojen vaatiminen on vain yksi tapa ansaita henkilökohtainen toimeentulo; yksi elämän selviytymisstrategia monien muiden joukossa.
Todella hyvä kommentti. Oletko Osmo eri mieltä? Miksi et kommentoi näitä näkemyksiä lainkaan? Onko poliitikon mahdoton tunnustaa vai tunnistaa tuo asia? Jos tunnustaa, kyse on moraalista. Jos tunnistaa, niin älystä.
Herää vakava kysymys – ilman sarvia ja hampaita – ovatko johtajamme moraalittomia tolloja? Osmo, voisitko ehkä vaikka kirjoittaa tästä blogin, ja kertoa kuinka sinä ymmärrät alamaisen ja päättäjän eron, mitä motiiveja päättäjällä voi olla ja ovatko ne alamaisen edun mukaisia.
Kyllä viljelijät tietävät merkityksensä nyt ja vielä paremmin 60-luvulla. He eivät vain pitäneet siitä, että valtio tuli osalliseksi peltomarkkinoille. Kyllä jokainen yrittäjä haluaa kehittää omaa yritystään, ei tyytyä siihen, miten on ennenkin tehty. Tänä päivänä suurimmat yritykset haluavat jopa sosialisoida pienempien tilojen maat omaan käyttöönsä (vuorineuvos Karhisen suulla).
Nyt puhut suurista, sanotaan yli 100 ha:n viljellyistä tiloista.
Olen elänyt tuon ajan, ja Soininvaaran kuvaus on varsikin uudistilallisten kohdalla osuva. He kokivat, että heidät huijattiin maata raivaamaan ja viljelemään, ja nyt se oli arvotonta. Olisivat voineet tehdä vallankumouksen tai lähteä Australiaan. – Heidät todellakin huijattiin uudistilallisiksi, mutta Suomi pelastettiin. Vennamolle kiitos.
Osattomuus on tunne. Suomalaiset ovat osanneet sitä kokea ainakin sata vuotta, vaikka numeroilla kuvattu kehitys on ollut huikea. Absoluuttisilla tekijöillä ei siihen ole ollut suurta vaikutusta, vasemmistopropagandalla senkin edestä.
Olen kasvanut paikkakunnalla, jossa keskisuuri saha tai pelto antoi leivän, saha aivan kohtalaisen. Olin kesätöissä 13-vuotiaasta opiskelun aloittamiseen asti uitossa ja lautatarhalla ja kuuntelin kaunaa ja valitusta. Saha teki sitten konkurssin, kauna ja valitus jatkuivat. Tiloihin tuli uusi yrittäjä. Kauna väheni, mutta valitus jatkui.
Sahan konkurssin jälkeen paljon tuttuja ja puolituttuja lähti Ruotsiin. Valitus loppui heiltä kuten veitsellä leikaten, vaikka elinolosuhteet eivät olleet aluksi kaksiset. Kysymys ei ollut pelkästään näytön pakosta, vaan siitä, että he eivät kokeneet olevansa Ruotsissa pahnan pohjimmaisia. Jugoslaavit, assyyrialaiset ja turkkilaiset olivat valmiiksi siellä. Hallitseva SAP ei myöskään markkinoinut duunareiden kurjuutta.
…
Muutamat pitkään Suomessa asuneet ulkomaalaiset sanovat ihailevansa suomalaista työttömien ja osatyökykyisten uudelleenkoulutusta etc.. Heidän kotimaissaan ihmiset jäävät täysin oman aktiivisuutensa varaan. Suomessa on parempi mahdollisuus nousta pois pahnan pohjalta. Prosessissa joutuu toki usein nielemään ylpeytensä.
Kuten moni muukin, minäkin puutun tähän. Uskaltaisin olla sitä mieltä, että ihmiset ovat määritellet itsensä elinkeinonsa kautta hyvin pitkään. Se, että elinkeino on palkkatyö, on kohtuullisen uusi ilmiö, mutta se, että elinkeino määrittelee ihmisen yhteiskunnallisen aseman eli säädyn, on vanhaa kuin mikä. Väittäisinpä jopa, että tämä on suunnilleen yhtä vanhaa kuin korkeakulttuurit.
Ainoa yhteiskuntatyyppi, jossa elinkeino ei suoranaisesti määrittele ihmistä, on sosiaalisesti eriytymätön heimoyhteiskunta. Tällöin kaikki ihmiset työskentelevät eriytymättömästi päivittäisen toimeentulon parissa, ja niin poppamiehet, laulajat kuin päällikötkin tarttuvat yhtäläisesti aurankurkeen ja keihääseen. Sellaisessa yhteiskunnassa ihmisen sosiaalinen identiteetti voi riippua harrastukseen verrattavasta lisätaidosta. Muuten
varsinaisena identiteettinä on lähinnä ”mies”, ”vaimo” tms sukupuoli- ja ikäkausispesifinen ilmaus Kalevalan ja saagojen tapaan.
Sen sijaan kaikissa kehittyneemmissä yhteiskunnissa työnjako on eriytynyt niin pitkälle, että kansalaisen asema riippuu pääasiassa hänen ensisijaisesta tulonhankintakeinostaan. Jos näin ei ole, yhteiskunnassa on aika paljon mekanismeja, jotka ohjaavat ihmisen siihen, että varsinaisen päätyön rinnalle nousevasta toissijaisesta elinkeinosta tulee varsinainen pääelinkeino. (Oikeastaan ainoa alue, missä ihmisen ensisijainen identiteetti voi nousta vapaa-ajan harrastuksesta, lienee kunnallispolitiikka. Yleensä esim. kunnanhallituksen puheenjihtaja mielletään ensi sijassa kunnallispoliitikoksi ja vasta toissijaisesti vaikkapa opettajaksi.)
Minua kiinnostaisi – ihan rehellisesti, ei vain retorisesti – kuulla, miten ajattelet ihmisen identiteetinmuodostuksen tulevaisuudessa kehittyvän.
Suomalaisten alistaminen tarpeettomaksi alkaa jo koulutuksessa. Meillä tekee palkatonta työtä jo 500000 ihmistä vuodessa ja tällä syödään n 250000 palkkatyöpaikkaa
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/yli-500000-suomalaista-tekee-ilmaista-tyota/
Kun nuorelle kerrotaan, että sinun työsi on arvotonta niin nuori osaa päätellä, että hän on myös henkilönä arvoton
Saksassa ja Ruotsissa ja monessa muussa maassa on ymmärretty, että ihmisen tekemä työ on arvokasta ja siitä kannattaa aina maksaa palkkaa
Kun yhteiskunta ei arvosta nuorten työntekoa niin he hakevat arvostusta muualta kuin työelämästä
Ihan kuin uutisessa olisi sanottu, että nämä työharjoittelupaikat ym muodostyavat yhteensäå 82 000 työvuotta. Miten ne silloin voivat viedä 250 000 työpaikkaa.
Vaikka siten, että 250 000 työpaikkaa ovat sellaisia, joissa voi tehdä viisipäiväisen viikon sijaan noin puolitoista päivää viikossa.
Kannattaa katsoa kansakunnan tekemiä työtunteja ja niistä saatavaa keskimääristä tuntipalkkaa. Mitä vähemmän työtunteja mitä suuremmalla keskimääräisellä tuntipalkalla tehdään, sitä paremmin menee.
On täysin naurettavaa väittää, että jopa puolet noista harjoittelupaikoista söisi palkkatöitä.
Esimerkiksi ammattikoulun harjoittelijoille ei kovin moni maksaisi oikeaa palkkaa, harjoittelujaksot jäisivät pitämättä. Eli työpaikkoja joita harjoittelijat täyttävät, ei oikeasti ole olemassakaan. Meilläkin on töissä ollut joskus pari ilmaista työharjoittelijaa, eikä niille olisi juuri silloin laskutettavaa työtä löytynyt. He eivät siis vieneet yhtään työpaikkaa, koska ketään ei olisi kumminkaan palkattu tilalle.
Naapurissa on kiikun-kaakun vasta-aloittanut verkkokauppa, jossa on työharjoittelja. Liikevaihdolla ei maksaisi kolmen ihmisen palkkoja, joten siinäkään ei mene kenenkään työpaikkaa. Kaverin LVI- firmassa on ollut noita ammattikoulun harjoittelijoita. Kovinkaan monta kehuvaa sanaa työn ladusta ei ole kuulunut eli melko alkeellisella tasolla monella ovat taidot, kun harjoitteluun tullaan.
On totta että varsinkin yksinkertaisissa töissä harjoittelijoilla voidaan korvata työntekijöitä, etenkin jos harjoittelijalla on aikaisempaa kokemusta. Mutta turha kuvitella, että tuosta määrästä olisi TES-palkoilla puristettavissa merkittävää määrää todellisia työpaikkoja.
Ja miksi artikkelissa ei puhuta mitään siitä todellisesta paikasta, jossa harjoittelijat korvaavat työntekijöitä? Eli sairaaloissa. Sairaanhoitajien opintoihin kuuluu paljon työharjoittelua ja he pääsevät kohtuullisen nopeasti tekemään oikeaa avustavaa hoitotyötä. No, heitä käyttääkin julkinen sektori, joten kaipa se on hyvää ilmaistyötä.
Asiasta toiseen, onko näyttöä että armeija (tai siviilipalvelus) opettaisi poikia mitenkään parantamaan työnteko- ja opiskelutapoja? Toisten mielestä armeijan käyneet pojat ovat oma-aloitteisempiä ja taitavampia kuin sellaiset joila on se vielä suorittamatta. Vai onko se vain myytti, laiskistuttaako armeija?
En nyt osaa vastata kysymykseesi, mutta armeija ei taida itse syrjäytymistä paljoa vähentää. Muistaakseni reilu 10% palvelukseen saapuneista keskeyttää sen muutaman viikon kuluessa, ja syynä ovat useimmiten psyko-sosiaaliset syyt. Tuo 10% lienee samalla hehtaarilla vuosiluokasta syrjäyvien nuorten miesten osuuden kanssa.
Ne jotka eivät pärjää siviilissä eivät yleensä pärjää armeijassakaan. Nykyään kun ’firma’ joutuu säästämään niin heitä ei useinkaan edes yritetä saada pärjäämään vaan laitetaan suoraan vapautus.
Eli jos on ennestään alahuuli lurpallaan ES & sipsidieetillä elävä peräkammarinpoika niin harvoin armeija, saati sivari, sitä muuksi muuttaa.
Armeija laiskistuttaa henkisesti, kun omia aivoja ei tarvitse (tai saa) käyttää. Taitavuutta armeija kehittää esim. rynnäkkökiväärin purkamisessa ja kasaamisessa, mutta useimmissa päivätöissä tarvitaan toisenlaisia taitoja. Se, että on ”oma-aloitteisesti” innokkaasti valmis tekemään jotain – mitä tahansa satutaan pyytämään – on eri asia kuin että tekee jotain hyödyllistä.
Tämä varmaan riippuu paljon palvelustehtävästä. Oma kokemukseni on toinen. Ainakaan varusmiesjohtajalta, erotyisesti upseerikokelaalta, omien aivojen käyttöä ei kielletä. RUK:n koulutus on älyllisestikin ihan kohtuullisen vaativaa, ja pitkän kokelasajan saa palvella kouluttajana ja oman sodan ajan joukkueensa joukkueenjohtajana. Kyllä siinä tulee haasteita, joissa saa pyöritellä harmaita aivosolujaan ihan tarpeeksi. Ehkä omaa kokemusta vahvisti vielä palvelus teknisessä aselajissa, jossa upseerikoulutus oli kovin teoriapitoista.
Sen sijaan miehistössä on mahdollista palvella niin sanotusti ”nollat taulussa” ja tulos on tosiaan älyllinen laiskistuminen. Ryhmänjohtajakin voi mennä samantapaisella asenteella, mutta tällöin henkilölle todennäköisesti jää palvelusajastaan paha mieli, sillä sellaisella asenteella ryhmänjohdosta ei tule mitään.
Ehkä maailma on muuttunut sitten oman upseerikokelasaikani. Ei se kovin älyllisesti haastavaa ollut silloin. Eikä varsinkaan odotettu kyseenalaistamaan kaikkea, mikä on menestyksen salaisuus ”vapaassa (yritys)maailmassa”. Juuri armeijan aloittanut nykynuori kuvaili kokemustaan vankilassa oloksi ja sama oli oma kokemukseni aikoinaan. Älykkäälle ihmiselle armeija tuntuu sellaiselta. Tai siis nykyisin vankilassa taitaa olla mukavampaa ja ehtii enemmän opiskellakin… No, toisaalta vankilassa ei yritetä tehdä pojista miehiä vaan yhteiskuntaan sopeutuvia 😉
Mihin tuo väite oikein perustuu?
En ole ainakaan itse yritysmaailmassa menestynyt ”kysenalaistamalla kaikkea”, vaan
1) tekemällä hommat hyvin ja
2) suuntautumalla sinne, mistä raha tulee helpoiten
Tietenkin joskus kohdat 1 ja 2 vaativat toiminnan muuttamista ja kriittistä tarkastelua, mutta se ei mitenkään ole näytelmän pääosassa. Pikkuhiljaa parempaan hipsuttelu on tärkeämpää kuin satunnainen radikaali muuttaminen.
Kaiken kyseenalaistamista tarvitana lähinnä silloin kun ollaan jo kurkkua myöten nesteessä ja kannattavuuskriisissä. Toki voi johtajana suuntautua saneeraajaksi tai yritysten kuntoonlaittajaksi, jolloin touhu on varmaankin enemmän kaiken kriittistä tarkastelua ja vähemmän rauhallista parantamista.
Kaiken kyseenalaistaminen johtaa helposti muutokseen mutoksen takia.
Olen samaa mieltä. Armeijassa upseerioppilaille opetettiin aivan tietty asennoituminen maailmaan. Perusteena on siis se, että esimiehen käskyä ei lähtökohtaisesti kyseenalaisteta. Sen sijaan luotetaan käskyn tarkoituksenmukaisuuteen ja toteutettavuuteen ja pyritään ymmärtämään käskyn pohjana oleva ajattelu. Tämän jälkeen toteutetaan käsky oman harkinnan mukaisesti tavalla, joka parhaiten vastaa sen antajan tahtoa. Eli ei toimita sokeasti vaan pyritään kaikki omat ruumiilliset ja henkiset resurssit keskittäen toteuttamaan annettu päämäärä.
Alaisille saatu käsky puolestaan viestitään omana tahtotilana esimiehen mielipiteeseen sitoutuen, vaikka itse pitäisi ratkaisua itsetuhoisena. Eli jos ylempi esimies vaikkapa käskee joukon pitämään asemansa omasta selviytymisestä välittämättä, ei alaisille kerrota, että kyseessä on itsemurhatehtävä vaan korostetaan vihollisen pidättelyn tärkeyttä koko joukon tehtävän kannalta. (Olen itse nähnyt kaksipuoleisessa KASI-harjoituksessa, kuinka kiinteään puolustukseen ryhmitetty joukkue tuhotaan yhtä miestä lukuunottamatta, kun vihollinen hyökkää kuusinkertaisella ylivoimalla. Silti tehtävä oli mielekäs, sillä joukkue pidätteli vihollista paikassa, jossa sen kimppuun hyökkäisi parin tunnin kuluttua oma mekanisoitu taisteluosasto. Lisäksi vihollinenkin kärsi hyökkäyksessä noin 50 prosentin tappiot.)
Tällä lailla yleistettyinä nämä ajattelumallit vastaavat hyvin pitkälti niitä ominaisuuksia, jotka hyvällä keskitason esimiehellä myös yrityselämässä on. Oma menestyminen on ollut ihan mukavaa, joten en minäkään uskoisi yritysmaailman edellyttävän ”kaiken kyseenalaistamista”. Yleisesti ottaen se päinvastoin edellyttää nimenomaan mukautumista ja lojaalisuutta. Tällöin se kyseenalaistaminenkin tapahtuu nimenomaan organisaation valmiiksi asettamissa rajoissa, ei villinä ja vapaana.
Älä unohda lastentarhoja, lasten- ja nuortenkoteja, vanhainkoteja ja muita sosiaalialan työpaikkoja. Se määrä ”ilmaista” työtä minkä kunnat, kaupungit ja valtio ottavat itselleen opiskelijoilta on käsittämättömän suuri, mutta siitä ei sovi puhua. Insinööriopiskelijana oli suoraan sanoen härskiä seurata miten tutut tekivät pakollisissa harjoitteluissa täsmälleen samoja hommia kuin muut työntekijät ja kaikki mitä jäi käteen olivat opintopisteet, kun muilla tuli palkkaakin tilille. Itse taas kun oli kesätöissä niin ei saanut ammattilaisen palkkaa, mutta tuli kuitenkin tilille jotain, jolla maksaa elämistä seuraava vuosi.
Positiivisena puolena pitää kai todeta se, että se osoittaa miten käytännöllinen tämmöinen ylimääräinen ja joustava työvoimareservi on, kun harjoittelijoilla voi paikata kaikki sairastumiset ja teettää tylsät perjantain iltavuorot ja vakkarit voi päästää ajelemaan kesämökeilleen hyvissä ajoin.
” Peltojen paketointi synnytti valtaisan raivon. Se oli merkittävä syy SMP:n murskavoittoon vuoden 1970 vaaleissa.
Periaatteessa mahdollisuuden paketoida peltonsa ei pitänyt haitata ketään, sillä kukaan ei kieltänyt jatkamasta viljelyä entiseen tapaan. Viljelijät eivät siis menettäneet taloudellisesti mitään, mutta he menettivät työnsä arvostuksen eikä se ollut mitenkään vähäinen asia. Se oli kuin märkä rätti päin naamaa.”
Ei kai meillä vaan ole kytemässä ilmiön toisinto? Hoivakotien henkilökunta tekee ylipitkiä työjaksoja liian pienellä henkilömäärällä, usea kutsumuksesta. Mikä on ollut palkka ja kiitos? Omaisten torut ja laitosten johdon syyttelyt, että kalliiksi tulee, tehkääpä työtä ahkerammin. Kun avaa lehden, purskahtaa silmille omistajien miljoonavoitot ja vielä se, että ne eivät jää Suomeen vaan menevät veroparatiiseihin.
Oli totta tai liioittelua, ainekset on samaan kuin oli SMP:n murskavoitolla. Ei olisi ihme eikä vääryys, jos hoitohenkilöt ja heitä sympatiseeraavat turhautuvat. Määrittämättä on enää kanava, mitä kautta vaaleissa paineet puretaan.
Osmo osuu tärkeään aiheeseen. Kansantaloustieteilijät näkevät kuluttamisen ainoana tekijänä, joka tuo onnea. Tämä ei ole liioittelua. Kansantaloustieteen teoria aina Marxia myöten näkee työn lähes yksinomaan sinä panoksena ja uhrauksena, jolla ansaitsee resurssinsa mennä markkinoille lisäämään onnellisuuttaan. Tässä näkökulmassa on hyvin helppo mieltää, että ei se haittaa jos suomalaisen työn arvostus ja tekeminen laskee jos vastalahjana saa halvempia taulutelkkareita ja lenkkareita.
Donald Trumpin valinnan luin aiheesta erinomaisen kiteytyksen Voxissa. Lainaus:
The divide among economists on trade is driven by the fact that labor economists study the real effects of unemployment on real people, where trade and macroeconomists treat people as just another commodity. (One of the people who broke the consensus on the effects of trade with China — who highlighted some of the negative effects — was David Autor, a leading labor economist.)
I’d phrase it this way: Are people just like a barrel of oil? In the abstract models of trade economists, commodities like oil will always get sold at some price, they will get to where they need to get to do so, and they’re largely indifferent on the process. Even when commodity markets are off, oil can sit in tankers floating in the ocean waiting out price moves, and it makes no difference to the oil.
Oil doesn’t experience unemployment as the most traumatic thing that can happen to it. Oil moves magically to new opportunities, unlike people who don’t often move at all. A barrel of oil doesn’t beat their kids, abuse drugs, commit suicide, or experiencing declining life expectancy from being battered around in the global marketplace. But people do, and they have, the consequences persist and last, and now they’ve made their voices heard. It’s the dark side of the political theorist Karl Polanyi’s warning against viewing human being as commodities.
Sama ihmisten ja hyödykkeiden samaistus on sen taustalla, miten ekonomistit tarkastelevat työvoiman maahanmuuttoa käyttämällä analogioita kansainväliseen kauppaan tai teknologian kehitykseen (”miten muka halvan filippiiniläisen sipulinpilkkojan työmarkkinavaikutus eroaa monitoimikoneen keksimisestä?”).
Hyvinkoulutetuilla ja sisäsiisteillä ekonomisteilla on suuria vaikeuksia tarkastella valtioita kansalaistensa omaisuutena: jonain jonka omistussuhteiden epäselvyydestä seuraa vääryyttä ja tehottomuutta.
OS kirjoittaa pääosin aivan oikein: ”Ihminen on sosiaalinen eläin… Jos vain itsellä menee huonosti, se masentaa, mutta jos koko joukolla menee, se herättää katkeruutta.”
OSn kirjoitus henkii kuitenkin masentuneisuutta, toivottomuutta ja näköalattomuutta.
OSn toivottomuuteen on varmaankin syynä tämä: Suomen kurssin muutoksesta ei näy juurikaan merkkejä, kun ottaa huomioon AY-liikkeen jämähtäminen kivikaudelle, sote-uudistuksen loputon veivaaminen ja veret pysäyttävä ryöstö-verotuksemme, sekä poliitikkojemme populismi.
Tästä syystä parhaat yritykset ja 5000 osaajaa poistuu vuosittain maasta heti kun voivat. Tätä ei Suomi pitkään kestä!
Yhdessä asiassa OS on kuitenkin väärässä: ”Tekniselle kehitykselle emme voi oikein mitään, koska vastavirtaan uivan käy huonosti.”
Kyllä me voimme osallistua tekniseen kehitykseen ja onnistuakin, niin kuin aina ennenkin.
Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että käännetään Suomi nopeasti 180 astetta, myötävirtaan kulkevaksi maaksi: Suomesta pitää tehdä ketterästi aikaa seuraava, yritysystävällinen ja lahjakkuuksia suosiva maa. Näin saadaan myös huono-osaisuuden ongelma korjattua.
Nykyiset halpatyöpaikat ovat paljon hyväpalkkaisempia kuin entiset hyvät työpaikat. Palkat ovat nousussa, eivät yleensä laskussa. Sosiaaliturva on kuin peltojen paketointia: luo tarpeettomuuden tunteen.
Minua ihmetyttää, että kaikkea mahdollista ekstrapoloidaan kauas tulevaisuuteen visioida visioiden perään luoden, mutta biologia ja lääketiede unohdetaan, vaikka näillä tulee olemaan se ratkaisevin ja mullistavin merkitys. Ne ovat tulevaisuuden Internet, jota kukaan ei osannut ennustaa muutamaa vuotta aiemmin.
Kustomoitujen alkuperäisvaraosien tuottaminen kantasoluista on jo todellisuutta. Vanhenemisprosessin pysäyttämisestä ja täydestä kuolemattomuudestakin puhutaan jo täysin realistisina tavoitteina.
Satojen vuosien mittainen elämä ei vaan ole jokamiehelle lankeava. Ainakin aluksi siihen tarvitaan todella paljon rahaa. Se toimii myös mahtavana porkkanana uskollisille palvelijoille. Kerrankin oligarkeilla on jotain ainutlaatuista tarjottavaa työväelleen.
Ja tuolloin tulee se tarpeettomuuden ongelma. Kuolemattomien kannalta maailmassa nyt vaan on noin kuusi miljardia ihmistä liikaa, jotka ovat paitsi tarpeettomia, myös uhka. Heillähän on menetettävänä vain elämänsä.
Arvatkaas, mitä teidän ”oikeuksillenne” silloin tapahtuu?