Parempaa kuin seksi

saurin kansi 001Moni­alatai­turi Pekka Sauril­ta on tul­lut kaunokir­jalli­nen teos Parem­paa kuin sek­si. Siinä kovin tun­nis­tet­ta­vat hah­mot Pete (Pekka Sauri) Tero (Tep­po Turk­ki), Jus­si (Pekka Haav­is­to) ja Anja (Hei­di Hau­ta­la) seikkail­e­vat läpi his­to­ri­al­lis­ten tapah­tu­mien. Ensin ollaan vai­h­toe­htole­hti Pla­nee­tan (Suo­mi-lehti) toim­i­tuk­ses­sa Laivan­varus­ta­jankadul­la ja lop­ul­ta ympäri maail­maa tärkeis­sä tehtävissä.

Kir­ja alkaa melkein kam­er­aalisen tarkkana muis­tel­mana Suo­mi-lehden ajoil­ta, mut­ta irtaan­tuu lop­ul­ta todel­lisu­ud­es­ta niin, että tot­ta ovat enää his­to­ri­al­liset tapah­tu­mat. Min­ulle vihrei­den varhaishis­to­ri­as­ta ker­to­va alku­osa oli kiin­nos­tavampi, kos­ka ne oli­vat osa myös min­un his­to­ri­aani. Tutus­tu­in läheltä Suo­mi-lehden arkeen, kos­ka tein Vihreää lankaa Laivan­varus­ta­jankadul­la samal­la val­o­latomakoneel­la ja saman val­opöy­dän ääressä. Ulkop­uolisen silmis­sä tämä saat­toi olla puudut­tavin osa, kos­ka tosi­asi­at ovat aina tylsem­pää kuin mielikuvitus.

Pari ker­taa alku­osas­sa havah­duin, ettei­hän se noin men­nyt. Pari ker­taa Jussin nimi­in oli pan­tu repli­ik­ki tai teko, jota pidin omanani. Ilmeis­es­ti Sauri on pan­nut Jussin suuhun myös joitain omia repli­ikke­jään. Tämän­hän pitikin olla fiktiota.

Kir­jas­sa peruste­taan puolue. Ei kuitenkaan ympäristöpuoluet­ta, eikä Koi­järveä edes maini­ta, vaan puolue, jon­ka aat­teel­lise­na lähtöko­htana oli parhaan argu­mentin ja avoimen keskustelun peri­aate. Tätä ilosanomaa levitet­ti­in ensin Helsinki­in ja Suomeen ja lop­ul­ta enem­män tai vähem­män men­estyneesti ympäri maailmaa.

Paljon sivu­ja uhrataan vihrei­den alkuaiko­jen ankar­ille kiis­toille. Puolue oli voimakkaasti jakau­tunut nyky­istä lib­er­aalia suun­taus­ta kan­nat­tavi­in ja autori­taarista yhteiskun­taa tavoit­tele­vi­in linko­lalaisi­in, joiden kärkin­i­menä oli Eero Palo­heimo. Sauri kut­sui heitä koirankuono­laisik­si. Hei­dän keskeinen hah­mon­sa oli val­las­ta Pla­neet­ta-lehden ”keskuskomitean” kanssa tais­tel­e­va Kuikkane­va, johon Sauri liit­tää kaik­ki ajateltavis­sa ole­vat negati­ivisen omi­naisu­udet. Se oli juuri niin ahdis­tavaa aikaa, mik­si Sauri sen kuvaa.

Suo­mi-lehden ympäril­lä ole­vaa joukkoa on joskus kut­sut­tu vihrei­den pyhäk­si per­heek­si. Tästä joukos­ta tuli vihreille peräti kolme puheen­jo­hta­jaa peräkkäin, ja näin käy myös Saurin kir­jas­sa. Kir­ja kuvaa koko puolueen olleen Keskuskomitean ohjauk­ses­sa. Kolmikol­la Sauri, Haav­is­to ja Hau­ta­la on ollut vihreis­sä keskeinen rooli ja puolue on saanut heiltä paljon, mut­ta ei se nyt ihan noin keskeinen ollut (tai sit­ten olen ollut kovin sinisilmäinen).

Jos­sain 1990-luvun alus­sa kir­ja irtoaa todel­lisu­ud­es­ta. Pete kyl­lä jatkaa Pekka Saurin viitoit­ta­mal­la tiel­lä: pitää radios­sa yölin­jaa, eroaa vaimostaan ja solmii uuden avi­o­li­iton, pää­tyy kaupung­in­val­tu­us­ton puheen­jo­hta­jak­si ja apu­laiskaupung­in­jo­hta­jak­si ja toimii telekom­mukaa­tioyri­tyk­sen hal­li­tuk­ses­sa (HPY), mut­ta Jussin ja Anjan tehtävät ovat peräisin tois­es­ta todel­lisu­ud­es­ta. Tero siir­tyy toisi­in sväärei­hin hömp­pägu­ruk­si ja tähtitoimittajaksi.

Pete itse on mies, joka ei osaa sanoa ei. Hän seikkailee läpi 1990-luvun niin yli­r­a­sit­tuneena, että luk­i­jallekin tuli huono olo.

Joku voi pitää ongel­mana sitä, että tun­nis­tet­tavi­in henkilöi­hin liit­tyy kek­sit­tyjä asioi­ta ja omi­naisuuk­sia. Minä ainakin luin kir­jan alkua melkein­pä doku­ment­ti­na. Kos­ka tapah­tu­mat oli­vat tut­tu­ja, ymmärsin luul­lak­seni, mis­sä vai­heessa siir­ryt­ti­in mieliku­vi­tuk­sen puolelle, mut­ta entä muut luk­i­jat? Jus­si on vah­vasti ide­al­isoitu vah­vatah­toinen vaikut­ta­ja, joka lop­ul­ta alis­taa muut, esimerkik­si Anjan. Ei se ymmärtääk­seni ihan näin mennyt.

Kuikkane­va on kir­jan alus­sa selvä Palo­heimo, joka esimerkik­si perus­taa kil­pail­e­van puolueen, mut­ta myöhem­mis­sä vai­heis­sa häneen on liitet­ty mon­en muun ”koirankuono­laisen” piirteitä. Vah­va EU-vas­taisu­us on Erk­ki Pul­li­aista ja muut omi­naisu­udet eräistä muista linko­lalai­sista. En tiedä, keneltä on vah­va vasem­mis­to­lainen paatos peräisin, mut­ta sitä omi­naisu­ut­ta nyt ei ole koskaan Eero Palo­heimoon liitetty.

(Hesarin arvosteli­ja vih­jasi, että minä voisin olla Kuikkane­va. Huono on poli­it­tisen his­to­ri­an asiantun­te­mus. Epäedulli­nen ulkoinen ole­mus korkein­taan on min­ua. En ole koskaan kuu­lunut vihreän liik­keen linko­lalaiseen siipeen tai palo­heimo­laisi­in, enem­mänkin päinvastoin.)

Telekom­mu­nikaa­tioy­htiön hal­li­tuk­sen jäseniä en tun­nista, kos­ka en heitä tun­tenut, mut­ta kovin negati­ivisen kuva jois­takin hal­li­tuk­sen jäsenistä kir­jas­sa annetaan. Ehkä tämä on niin fik­ti­ivistä, ettei esiku­via olekaan. Olisiko inspi­raa­tion läh­teenä jokin lautakuntamatka?

Puhet­ta saat­taa tul­la jois­takin muis­takin henkilöistä, jot­ka viit­taa­vat johonkin täysin tun­nis­tet­tavaan henkilöön, mut­ta joi­hin on otet­tu täysin kek­sit­tyjä piirteitä, jot­ka usein ovat vähem­män mairittelevia.

Vähän päälle liimat­tuna kir­jas­sa kul­kee minä-muo­dos­sa ker­to­mus Viipurin viimei­sistä päivästä suo­ma­laishallinnos­sa. Tek­sti on mie­lenki­in­toinen ja vetävä, kir­jal­lis­es­ti minus­ta paras osa, mut­ta olisiko pitänyt kir­joit­taa kak­si kir­jaa? Suo­mi-lehden porukkaa läheltä tämäkin kyl­lä liip­paa, sil­lä Hei­din Hau­ta­lan isä oli keskeisessä roolis­sa Viipurin puo­lus­tuk­ses­sa. Hän myös vilah­taa tek­stis­sä aivan oma­l­la nimellään.

Min­ul­ta kir­ja meni vähän hotki­mal­la. Piket­ty sai taas jäädä yöpöy­dälle odot­ta­maan. Mut­ta en olekaan mikään keskiver­toluk­i­ja vaan asioi­ta varsin läheltä katsellut.

= = =

Pekka Sauri on selvästi kerän­nyt paljon mate­ri­aalia men­neistä tapah­tu­mista. Se pitäisi saa­da jul­ki. Minus­ta hänen pitäisi kir­joit­taa niiden poh­jal­ta toinen kir­ja, Suo­mi-lehden his­to­ria ja sen mukana tärkeä pala vihreän liik­keen his­to­ri­aa, joka on jäämässä pian uno­hduk­si­in. Romaan­imuo­to on sinän­sä oiva tapa kir­joit­taa his­to­ri­aa, mut­ta oikeil­la nimil­lä ja vain oikeil­la tapahtumilla.

 

 

8 vastausta artikkeliin “Parempaa kuin seksi”

  1. Vihrei­den historiasta

    Muis­tatko (voiko kysyä?), ketkä kir­joit­ti­vat tämän Vihreän liiton ensim­mäisen yleiso­hjel­man vuon­na 1988 http://www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelma?tunniste=vihryleis1988 ?

    Siinä on vah­va sosial­is­min ja irra­tionaalisen mys­ti­ikan poh­javire. Ote:

    Val­ta luisuu ylikansal­lis­ten yhtiöi­den käsi­in. Ihmiset kadot­ta­vat luot­ta­muk­sen­sa edus­tuk­sel­liseen demokra­ti­aan. Poli­ti­ikas­ta on tul­lut hallinnoin­tia ja kansalai­sista sen ala­maisia. Ihmisoikeuk­sien sijas­ta pain­ote­taan kulut­ta­jan velvollisuuksia.

    Talout­ta ohjaa­vat lyhyt­näköisyys, itsekäs hyö­dyn tavoit­telu ja vahvem­man oikeus. Yhä use­am­mat meistä syr­jäy­tyvät yhteiskun­nan laita­mille henkiseen ja aineel­liseen tur­vat­to­muu­teen. Alis­te­tun työläisen rin­nalle ovat tulleet riis­tet­ty luon­to, oman yhteiskun­nan osat­tomat kansalaiset, alku­peräiskult­tuu­rit, kehi­tys­maid­en kansat ja tule­vat sukupol­vet. Maa­ta kohdel­laan kuin meitä ja meitä kuin maa­ta: etäältä, ylhäältä ja piit­taa­mat­tomasti. Revitään irti kaik­ki myyn­tikelpoinen ja hylätään lop­ut lojumaan.

    Sosial­is­min vaiku­tus jopa vahvis­tuu 1990-luvun alun ensim­mäisessä ohjel­mas­sa ja mys­ti­ik­ka myös pysyy mukana. http://www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelma?tunniste=vihryleis1990 Ote johdannosta:

    Mei­dät on totutet­tu pitämään län­si­maista ajat­telu- ja elämän­ta­paa ain­oana tai ainakin parhaana mah­dol­lise­na. Maa­pal­lol­la on kuitenkin aina ollut toisen­laisi­akin elämänkäsi­tyk­siä. Vielä keski­a­jan Euroopas­sa “Äiti Maa­ta” pidet­ti­in elävänä olen­tona, jota tuli kohdel­la kun­nioit­tavasti ja jon­ka hyväk­sikäyt­töä sääte­liv­ät ankarat rajoituk­set. Luon­non kun­nioi­tus on kuu­lunut myös suo­ma­laiseen per­in­teeseen: siitä ker­to­vat pyhät lehdot ja piha­pu­ut, luon­non­hal­ti­at ja luon­non­voimia edus­ta­neet jumaluudet.

    Palu­u­ta men­neisyy­teen ei ole. Yhä ilmeisem­pää on myös, ettei tietä tule­vaisu­u­teenkaan ole, ellemme kykene yhdis­tämään nykyaikaisia tieto­jamme, taito­jamme ja voimavaro­jamme alku­peräiskult­tuurien viisauteen ja nöyryyteen.

    Nykypäivää kohden mys­ti­ikan määrä vähe­nee Vihrei­den ohjelmis­sa ja myös talouteen tulee asteit­tain asi­apo­h­jaisem­pi läh­estymistapa, joka ei enää lainaa sanas­toaan ja kuvas­toaan samoissa määrin van­has­ta antikapitalismista.

    Voisin kuvitel­la, että nuoren puolueen ensim­mäi­sis­sä ohjelmis­sa sen keskeisil­lä vaikut­ta­jil­la on ollut hyvin paina­va rooli niiden suun­nit­telus­sa ja kirjoittamisessa.

    Nuo kak­si ensim­mäistä ohjel­maa eivät kyl­lä kuvaa Saurin parhaan argu­mentin peri­aatet­ta ja sin­un omas­sa vihrei­den his­tori­ikissasi välit­tämää kuvaa alkuaiko­jen vihreistä ratio­naal­isi­na parhaim­man argu­mentin etsijöinä.

    Ensim­mäis­ten ohjelmien val­os­sa sosial­is­min aate­per­in­tö ja mys­ti­ik­ka vaikut­ti­vat vah­vasti puolueessa. Tämä on puoli, johon itse en ole tör­män­nyt kuvauk­sis­sa vihrei­den his­to­ri­as­ta (Sauria en ole (vielä?) lukenut). Mut­ta ohjelmien val­os­sa se vaikut­taisi olleen hyvinkin keskeinen. Kir­joit­ta­jista riip­pumat­ta kun puolue kokon­aisuute­na ne ohjel­mat kuitenkin hyväksyi.

  2. Tuos­sa tuo taas tulikin, että pitäisikö tei­dän ihan reilusti irtau­tua siitä ympäristön­suo­jeli­joiden maineesta jot­tei ihmiset odot­taisi liiko­ja. On aika tuhoisaa, että van­ho­jen henkilökauno­jen takia luon­non­suo­jelus­ta on tul­lut näin pahek­sut­ta­va aihe puolueessa joka rat­sas­taa vihrey­del­lä, jos saa siis laina­ta teiltä tuo­ta vihrey­den määritelmää ja laa­jen­taa sitä merk­it­semään jotain muu­ta kuin tuo­ta tei­dän puoluet­ta. Yhtä valitet­tavaa on, että arvio siitä, että ketäs muu­ta ne piiperöt sit­ten äänestäisi on aivan yhtä tot­ta, eikä kil­pail­e­vaa puoluet­ta liene järkevää perus­taa. Protesti­na voi olla vain äänestämät­tä ketään. Valitet­tavasti siel­lä vain tehdään niitä päätök­siä, joi­ta sit­ten laite­taan käytän­töön ja vaikut­ta­mi­nen muuten on aika tuloksetonta. 

    Maini­tut kak­si ukkoa eivät ole kovin fik­su­ja aina puhuneet ja per­soon­i­na vaikei­ta, mut­ta silti nos­ta­neet aivan oikei­ta ongelmia esi­in, joista nämä kamp­pailun voit­ta­neet ovat olleet hil­jaa kaikil­la osaamil­laan kielil­lä. Onko puolueen perus­tamisen jäl­keen asi­at men­neet huo­mat­tavasti parem­paan suun­taan suures­sa kuvas­sa tei­dän voit­tanei­den ohjeil­la? Ei minus­ta ainakaan, eikä tuo ongelmien sivu­ut­ta­mi­nen ainakaan auta, vaan tuot­taa vain suur­ta turhau­tu­mista. Nähtävästi on helpom­paa leima­ta van­has­ta muis­tista uude­tkin kri­itikot oikeis­to­laisik­si vih­er­nat­seik­si, jot­ka ovat jääneet vangeik­si jon­nekin runo-Suomeen, kuin myön­tää ole­vansa totaalisen kuses­sa ilmas­ton ja ympäristön kanssa. Har­mi kun noi­ta Linkoloitakin on oikeas­t­aan kak­si ääripäätä samas­sa julkises­sa ihmisessä, jol­loin sitä leimaan­tuu aina sen väärän takia. Tain­nut Soin­in­vaarakin tästä joskus mainita. 

    Var­maan olisi tilaus­ta sel­l­aiselle ympäristöpuolueelle, joka edus­taisi nykyvihrei­den sijaan sel­l­aista tekemiselle perus­tu­vaa vähem­män korskeaa kar­vaper­se­vihreyt­tä joka halu­aa tulok­sia, eikä nyky­istä sisätilois­sa kok­ous­tavaa ja pape­ria tuot­tavaa fiiniä korkeasti koulutet­tu­jen cityvihreää puoluet­ta, joka ker­too ole­vansa ensin sosi­aalidemokraat­ti ja vaivaan­tuu suun­nat­tomasti kun joku puo­lus­taa jonkun öttiäisen eli­naluet­ta. Ongelma­han ei ole enää tuo van­hakan­tainen, ehkä rasisti­nenkin ajat­telu, jota vuosikym­menten takaiset linko­lalaiset har­ras­ti­vat, vaan se että sen nykyisen arvolib­er­aalin lisänä ei ole sitä luon­toa puo­lus­tavaa ajat­telua. Ei kai niiden tarvitse toisi­aan pois­sulkea, vaan ehkä keino­ja vaan voisi ajatel­la uusiksi. 

    Kysymys kuu­luukin, että onko puolueel­la enää edes tavoit­teena oikeasti paran­taa ympäristön ja ilmas­ton tilaa, vai vain kat­sel­la vuosi vuodelta huononevaa tilan­net­ta ja samal­la turhaut­taa ihmiset? Kos­ka suures­sa kuvas­sa nyt men­nään alamäkeä ja kovaa.

  3. az, erikoista, että pidät vihrei­den alkuaiko­jen syväekolo­giakeskeisyyt­tä yllät­tävänä. Minus­ta se on jopa itses­tään­selvää nuoren ympäristöpuolueen tapauk­ses­sa. Mys­ti­ikkaa en lain­auk­sis­tasi sinän­sä löy­dä muuten kuin ehkä retorisel­la tasol­la. Kaik­ki arvopo­h­jat piir­tyvät mys­tis­inä, jos kirkkain silmin läh­tee tarkastele­maan. Ero taitaa olla lähin­nä siinä, että niitä vahviten lävitse run­tat­tu­ja ide­olo­gioi­ta ei yleen­sä tarvitse erik­seen kir­joit­taa auki.

  4. Tässä vihreässä liik­keessä oli tunkua val­lankam­marei­hin, mut­ta ensin liik­keen sisäl­lä oli val­tatais­telu, jolle estet­ti­in liik­keen todel­lisen tarpeen ja merk­i­tyk­sen ymmärtävien mukana olo liik­keessä. Puolueek­si ei halut­tu, kos­ka irjan kuvaa­mat henkilöt oli­si­vat ohjau­tuneet pois liik­keestä. DDR:stä tuli oppi hitaas­ta sisäis­es­tä käh­min­nästä ja tätä kir­ja parhait­en kuvannee.

  5. Kun Väinö Lin­na aloit­ti kir­jan “Tääl­lä poh­jan täh­den alla” kir­joit­tamisen, hän lainasi min­ul­ta lauseen:“Alussa oli suo, kuok­ka ja Jus­si.” Tästä hom­ma lähti. Vihreässä liik­keessä oli run­saasti niitä, jot­ka pyrkivät siitä hyö­tymään. Rahoi­tus tuot­ti vain tiukkaa. Tässä vai­heessa tutus­tui ja osan tun­sin jo yliopis­tol­ta kir­javaan joukkoon, jos­ta “Vihreä liike” muotou­tui. Mitä se on saanut aikaan? Lain­säädän­töä on terävöitet­ty ja perustet­tu yksi min­is­ter­iö lisää. Lait ovat ole­mas­sa konkar­it voivat siir­tyä muis­teloin­nin pari­in tai pariseksiin.

  6. Oli aikoinaan hal­li­tus, joka päät­ti, että 2 vuot­ta min­is­terin tehtävää hoitaa vihrei­den esit­tämä min­is­teri ja toiset 2 vuot­ta RKP:n min­is­teri. Kun vihreän min­is­terin tuli aika siir­tyä syr­jään, niin alkoi val­taisa val­i­tus ja itku, mik­si syr­jäytetään, kun työ on läht­enyt hyvin käyn­ti­in. Vai olsiko se ollut ne val­taoikeudet ja Audin takapenkki.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.