17. Suunnittelijaa tarvitaan yhä

Päätin joukkois­taa kehit­teil­lä ole­van kir­jani Talous ja kaupun­ki ja julka­ista sen luku ker­ral­laan kom­men­toitavak­si. Sekä kri­it­tiset että kan­nus­ta­vat kom­men­tit ovat hyvin tervetulleita.

Yllä olev­as­ta voisi kuvitel­la, että suosit­te­len kaupunkisu­un­nit­telun kor­vaamista hin­tamekanis­mil­la, johon julkisen val­lan on vain osat­ta­va ympätä ulkois­vaiku­tusten oikea hinnoittelu.

Kaupunkisu­un­nit­telu on niin mon­imutkaista, ettei mikään markki­noiden näkymätön käsi siitä selviä tai ainakin opti­maaliseen tulok­seen pää­tymi­nen veisi pitkään, jopa vuo­sisato­ja. Kaupunkisu­un­nit­telun on tun­nis­tet­ta­va eri­laiset tilatarpeet oike­as­sa suh­teessa ja siinä hin­tamekanis­mil­la on paljon ker­rot­tavaa. Sitä kan­nat­taisi kuun­nel­la herkäl­lä kor­val­la, mut­ta ei totel­la sokeasti.

Yllät­täviä uusia tarpei­ta suun­nit­telulle ilme­nee. Helsingis­sä etsitään sopivia kort­telei­ta kaupun­gin uudek­si yöelämän keskuk­sek­si. Yöelämä on hiipunut Punavuores­sa, kun luo­va luok­ka on väistynyt omis­ta­van luokan tieltä ja asu­jaimis­ton kes­ki-ikä on noussut.

Bilekeskus­ta etsitään nyt jostain Kallion pohjois­puolelta. Ongel­mana on yöelämän ja asumisen sovit­ta­mi­nen toisi­in­sa. Siihen eivät markki­nat riitä – tai ratkaisun löytämi­nen kestäisi pitkään ja tuot­taisi paljon mieli­harmia ja eripu­raa – olisi­han mekanis­mi­na se, että yöelämän häir­iöistä koitu­va hait­ta alen­taisi asun­to­jen arvoa ja ne muut­tuisi­vat pikkuhil­jaa muuhun käyt­töön.  Tarvi­taan siis suun­nit­telua niin kuin sitä tarvi­taan myös teol­lisu­u­den ja asumisen yhteensovittamisessa.

Radan­var­silähiöistä ei ole syn­tynyt toimivia pieniä kaupunke­ja kuin siel­lä, mis­sä ne ovat itsenäisiä kaupunke­ja. Suun­nit­teli­ja ei siis ole onnis­tunut, mut­ta vielä huonom­mat edel­ly­tyk­set ovat hin­tamekanis­mil­la – ainakin, jos maan­omis­tus on hajau­tunut­ta. Itsenäisiltä kaupungeil­ta, kuten Hämeen­linnal­ta, se on kuitenkin onnis­tunut. Suun­nit­teli­jal­la on siis ainakin teo­reet­tiset mah­dol­lisu­udet onnis­tua, hin­tamekanis­mil­la ei juuri minkäänlaisia.

Päättäjän on katsottava kauas

Eräs syy ohit­taa markki­nat on yri­tys­ten voiton­tavoit­telun lyhyt­näköisyys. Jos talot on tarkoitet­tu pysymään pystyssä ainakin sata vuot­ta, viisas päät­täjä pohtii mil­laisille raken­nuk­sille ja esimerkik­si minkäkokoisille asun­noille on tarvet­ta tule­vaisu­udessa.  Joku markkin­auskoinen tietysti väit­tää, että markki­nat otta­vat tämänkin huomioon, mut­ta raken­nut­ta­jan vas­tuu päät­tyy siihen, kun asun­to on saatu myy­dyk­si. Lisäk­si vaik­ka tule­vaisu­ud­es­ta olisi täy­delli­nen tieto, hin­tamekanis­mi aliarvioisi räikeästi tule­vaisu­udessa tapah­tu­via asioi­ta diskont­taa­mal­la ne nyky­het­keen kohta­laisen suurel­la korol­la. Viiden pros­entin diskont­tausko­ron mukaan kus­tan­nuk­sil­la, jot­ka koitu­vat mak­set­tavak­si sadan vuo­den päästä on alle pros­entin paino ver­rat­tuna välit­tömi­in kus­tan­nuk­si­in. Jos nyt pääsemme 7500 euroa halvem­mal­la, se oikeut­taa aiheut­ta­maan miljoo­nan euron kus­tan­nuk­set sadan vuo­den päästä – ja nämä ovat reaa­likus­tan­nuk­sia, jois­sa ei ole inflaa­tio mukana. Päät­täjän on olta­va kaukonäköisempi.

Olen ihme­tel­lyt pitkään sitä, mik­si ker­rostalois­sa putket on muu­rat­tu han­kalasti sisään talon rak­en­teisi­in. Jos ne olisi koteloitu seinän ulkop­uolelle tai vaik­ka rap­pukäytävään kuten Sak­sas­sa, niiden vai­h­t­a­mi­nen sujuisi het­kessä. Seli­tys taitaa tässäkin olla tavas­samme vähätel­lä tule­vaisu­udessa lankeav­ia kustannuksia.

Viimeiset parikym­men­tä vuot­ta Helsin­gin seudulle on raken­net­tu liikaa pieniä asun­to­ja. Olin vah­vasti vaikut­ta­mas­sa siihen, että Helsingis­sä asun­to­jen koko­ja alet­ti­in sään­nel­lä ylöspäin. Raken­nus­li­ik­keet oli­vat vihaisia, sil­lä niille pien­ten asun­to­jen rak­en­t­a­mi­nen oli kan­nat­tavin­ta. Se tietysti osoit­ti, että pie­nille asun­noille oli sil­lä het­kel­lä kysyn­tää, mut­ta asun­to­ja raken­netaan sadak­si vuodek­si. Emme me kai aina aio asua näin ahtaasti.

Jo nyt pien­asun­to­jen liialli­nen rak­en­t­a­mi­nen on osoit­tau­tunut virheek­si. Eri­tyis­es­ti Van­taa olisi tehnyt viisaasti, jos se olisi nou­dat­tanut Kivistössä saman­laista asun­to­jen koon sään­te­lyä kuin Helsin­ki. Voi tietysti ajatel­la, että Kivistöön kohdis­tui suuri paine rak­en­taa yksiöitä juuri sik­si, että niiden rak­en­tamista rajoitet­ti­in Helsingissä.

Aja­tus asun­to­jen rak­en­tamista tule­vaa vau­raam­paa maail­maa varten ei ole mitenkään omintakeinen. Barcelonas­sa vaa­dit­ti­in aikanaan, että uusien asun­to­jen on olta­va vähin­tään sataneliöisiä. Kun Neu­vos­toli­itossa uskot­ti­in vielä kom­mu­nis­mi­in, uusien asuin­raken­nusten laatu Mosko­vas­sa oli maan elin­ta­soon näh­den varsin hyvä. Kun usko yltäkyl­läiseen elämään tulevas­sa kom­mu­nis­mis­sa mureni, alet­ti­in rak­en­taa ankei­ta sosial­is­tisen real­is­min mukaisia betonilähiöitä. Ei sen puoleen Barcelonas­sakaan enää usko­ta tule­vaisu­u­teen, jos­sa kaik­ki oli­si­vat rikkaita.

Eri asia on, osaa­vatko kun­nal­liset päät­täjätkään kat­soa kauas. Vuon­na 1961 raken­net­tu ja nyt puret­ta­va Hakani­men sil­ta raken­net­ti­in epäkäytän­nöl­lisen korkeak­si ja samal­la rumak­si, kos­ka sen ali piti päästä laival­la Hakaniemen ran­nas­sa sijait­se­van ele­ment­tite­htaan lai­turi­in. Kun sil­ta valmis­tui, ele­ment­tite­hdas lakkautet­ti­in. Miten kukaan saat­toi kuvitel­la, että ele­ment­tite­hdas voisi säi­lyä pitkään keskel­lä kaupunkia?

Seu­raa­va luku tästä.

Kir­jan alku­un tästä

14 vastausta artikkeliin “17. Suunnittelijaa tarvitaan yhä”

  1. Kaverin arkkite­hti­toimis­tol­la oli kon­sep­ti, jos­sa ker­rostaloa­sun­nois­sa oli metrin korkea ryömintäti­la, mihin kaik­ki talotekni­ik­ka oli sijoitet­tu. Ryömintäti­la mah­dol­listi huonei­den todel­la vapaa sijoit­telun ja talotekni­ikan uusimi­nen oli help­poa ja halpaa.
    Hin­taan ja ymmärtääk­seni raken­nu­soikeu­den käyt­töön tämäkin kon­sep­ti sit­ten kaatui.

  2. “Ongel­mana on yöelämän ja asumisen sovit­ta­mi­nen toisi­in­sa. Siihen eivät markki­nat riitä – tai ratkaisun löytämi­nen kestäisi pitkään ja tuot­taisi paljon mieli­harmia ja eripu­raa – olisi­han mekanis­mi­na se, että yöelämän häir­iöistä koitu­va hait­ta alen­taisi asun­to­jen arvoa ja ne muut­tuisi­vat pikkuhil­jaa muuhun käyt­töön. Tarvi­taan siis suun­nit­telua niin kuin sitä tarvi­taan myös teol­lisu­u­den ja asumisen yhteensovittamisessa.”

    Niin siis tässähän ongel­ma on ensisi­jass­sa se, että keskus­su­un­nit­teli­ja kieltää asumisen paikas­sa, jos­sa voi olla melua, ja vas­taavasti kieltää melun paikas­sa jos­sa se voi kuu­lua asun­toon. Markki­naratkaisu olisi se, että asun­toi­hin sal­lit­taisi­in vai­htel­e­va määrä melua, jon­ka jäl­keen markki­noil­la asukas saisi vali­ta halu­aako asua ajoit­tain meluisas­sa asun­nos­sa mut­ta yök­er­hon lähel­lä, vai rauhal­lises­sa asun­nos­sa syrjemmällä.

    Per­verssiä tässä on tietysti se, että melunor­mit ovat muut­tuneet ajan kanssa huo­mat­tavasti. Kaupunkissa on val­ta­va määrä asun­to­ja jois­sa muun muas­sa liiken­nemelu on nykynormein lait­toman suur­ta, mut­ta kos­ka keskus­su­un­nit­teli­jaa ei kiin­nos­ta kuin raken­nus­lu­van alainen rak­en­t­a­mi­nen, tämä on ihan ok. 

    Markki­noiden on siis sal­lit­tua toimia kun kyseessä on van­ha raken­nus, mut­ta se on kiel­let­tyä kun kyseessä on uusi.

  3. Asumisen melu- ja päästönormeis­sa on myös ongel­mallista, että niis­sä lähde­tään toisaal­ta siitä, että ikkunoi­ta pitää voi­da pitää auki ja toisaal­ta siitä ettei pihal­la saisi kuu­lua merkit­tävästi melua.

    Nykyään raken­nus voidaan kuitenkin varus­taa koneel­lisel­la ilman­vai­h­dol­la ja jäähdy­tyk­sel­lä. Sil­loin ikkunoi­ta ei tarvitse pitää auki ja melu ja pöly pysyy ulkona. Suuri osa ihmi­sistä ei myöskään ker­rostalos­sa tarvitse pihaa paljon mihinkään muuhun kuin roskalaatikko­jen säi­ly­tyk­seen, joten heille ei ole merk­i­tys­tä minkä ver­ran melua pihal­la on. Jos taas halu­aa viet­tää aikaa ulkona ei sitä niin pitkä mat­ka puis­toon tai meren­ran­taan mis­sään Helsingis­sä ole.

    1. Suuri osa ihmi­sistä ei ole lap­sia. Ei kuitenkaan kan­na­ta suun­nitel­la maail­maa niin, ettei lap­sia ole lainkaan, tai päädymme sel­l­aiseen maailmaan.

      1. Toki per­hea­sun­to­jakin tarvi­taan, mut­ta kun hyvin suuri osa asukkaista asuu yksin tai kaksin ei kaiken rak­en­tamisen tarvitse olla nimeno­maan lap­sille suunnattua.

        Toisaal­ta asuu Helsin­gin van­has­sa kan­takaupungis­sakin jonkin ver­ran lap­sia eikä se, ettei omas­sa talos­sa ole pihaa näytä kokon­aan lap­siper­heitä estävän.

        Lisäk­si suurin osa lap­siper­heistä muut­taa kun tulee lap­sia, joten ei ole järkevä vaa­timus että kaik­ki rak­en­t­a­mi­nen tehtäisi­in samoil­la jous­ta­mat­tomil­la rakennusmääräyksillä.

        Rak­en­tamisen ylisääte­lyä on, ettei talon pihal­la saa olla meluisaa tai vaa­timus että ikkunoi­ta pitäisi voi­da pitää auki, vaik­ka koneelli­nen ilman­vai­h­to ja koneelli­nen jäähdy­tys on jo aiko­ja sit­ten keksitty. 

        Vaa­timuk­sen siitä, ettei asun­non sisäl­lä saa olla liian meluisaa tai että ilman­vai­h­to ja koneelli­nen jäähdy­tys toimii pitäisi riit­tää ihan hyvin.

    2. Melun hillit­semis­es­tä hyö­tyy pait­si sisäl­lä ikku­na auki ole­vat niin käytän­nössä kaik­ki muutkin. Har­va viet­tää koko elämään­sä sisäl­lä ikku­nat kiin­ni. Esim. itselle yksi tois­tu­va järky­tys hyper­aku­si­as­ta kär­sivänä on ratikoiden kirskun­ta kun vierailen Helsingissä.

      Jos melu­ta­so­ja ei hillit­täisi asum­is­normien nimis­sä, ties minkälainen meluhel­vetti Helsingis­sä liikku­mi­nen olisi.

  4. Kun usko yltäkyl­läiseen elämään tulevas­sa kom­mu­nis­mis­sa mureni, alet­ti­in rak­en­taa ankei­ta sosial­is­tisen real­is­min mukaisia betonilähiöitä.

    Koko Itä-Euroopan betonilähiöistymi­nen alkoi todel­lisu­udessa siitä, että Neu­vos­toli­it­to osti vuon­na 1959 ran­skalaiselta Ray­mond Camus ‑yhtiöltä 380 saman­laista talote­hdas­ta ja sai niiden saman­laisu­u­den takia paljousalen­nus­ta. Kaik­ki ne väite­tysti sosial­is­tisen real­is­min mukaiset ele­ment­ti­talot ovat todel­lisu­udessa ran­skalais­ten insinöörien Ran­skas­sa suun­nit­telemia talo­ja. Esimerkik­si Pari­isin ympäristön ban­lieue-alueet ovat täyn­nä samanlaisia.

    Tästä vain yleen­sä ollaan puhu­mat­ta, kos­ka se on niin kiusal­lises­sa ris­tiri­idas­sa sen kli­seisen mieliku­van kanssa, jon­ka mukaan Ran­skas­sa jotenkin osa­taan arvostaa esteet­tisiä arvo­ja ja aistin­autin­to­ja toisel­la taval­la kuin Suomes­sa. Kaupunkisuunnittelussakin.

    1. Pari­isi on todel­la seg­re­goitunut. Osa on todel­la hienoa ja osa silkkaa ankeut­ta. Asukkaat eivät valikoidu näille alueille satunnaisesti.

      1. Kom­ment­ti­na Soin­in­vaar­alle että myös Pari­isin poli­isi ei suos­tu men­emään joi­hin Banlieue-alueille.

    2. Tom­mi Uschanoville kom­ment­ti­na että noi­ta Pari­isin ban­lieue-aluei­ta on kah­den­laisia. Joista ääripäät ovat Clichy-sous-Bois ja Neuil­ly-sur-Seine. Ver­tailu voidaan nähdä esimerkik­si Kon­tu­lan ja Helsin­gin kan­takaupun­gin väliltä..

  5. 1900-luvun alun asun­nois­sa saat­toi olla neliöitä ja huonei­ta sel­l­aiseen käyt­töön joka myöhem­min kävi tarpeet­tomak­si. Jos asun­toon oli erik­seen keit­töra­pun sisäänkäyn­ti, saat­toi sen myöhem­min pilkkoa kahdek­si pienemmäksi.

    Vas­taavasti kak­si tai kolme vierekkäistä yksiötä voidaan yhdis­tää isom­mak­si per­hea­sun­nok­si — kun­han niiden neliöhin­nat arvos­tuk­sen ja kysyn­nän vähen­tyessä ensin laske­vat ja tule­vat muutenkin remont­ti-ikään ainakin tren­di­s­isu­tuk­sen osalta.

  6. Kiin­nos­ta­va kir­joi­tus taas. Jäin pohti­maan tuo­ta väitet­tä että suun­nit­teli­ja osaisi varautua tule­vaisu­u­teen markki­noi­ta paremmin.

    ”Jos talot on tarkoitet­tu pysymään pystyssä ainakin sata vuot­ta, viisas päät­täjä pohtii mil­laisille raken­nuk­sille ja esimerkik­si minkäkokoisille asun­noille on tarvet­ta tulevaisuudessa.”

    Voisiko tämän väit­teen purkaa osi­in seuraavasti:

    1. ”Suun­nit­teli­jal­la on parem­paa infor­maa­tio­ta tule­vaisu­ud­es­ta.” -> Vaikea uskoa, että näin voisi mitenkään olla, pait­si koskien esim tule­vaa kaavoitus­ta. Markki­noil­la tuhan­sia toimijoita.

    2. ”Suun­nit­teli­ja huomioi tule­vien sukupolvien tarpeet, eikä ole lyhyt­näköi­nen.” Tässä siis olen­nais­es­ti ajatel­laan, että suun­nit­teli­ja osaisi soveltaa ”oikeam­paa”, eli alem­paa diskont­tausko­rko kuin markkinat. 

    Ensim­mäi­nen osa väit­teestä on nähdäk­seni ”triv­i­aal­isti väärin”, mut­ta onko toises­sa perää?

    Suun­nit­teli­jan pyrkimyk­senä var­masti on ”olla viisas” ja huomioi­da tule­vat tarpeet, mut­ta ymmärtääkö tämä edes mitä diskont­taus tarkoit­taa? Eikö tuos­sa ole val­ta­va ris­ki, että sovel­letaan ihan väärää, jopa negati­ivista korkokantaa? 

    Meil­lä on paljon esimerkke­jä mitä itsekin tuot esille, jois­sa tule­vaisu­u­teen varautu­mi­nen on men­nyt ihan metsään.

    Olisiko oikeampi läh­estymi­nen se, että suun­nit­teli­ja pyrkii tekemään sel­l­aisia lin­jauk­sia, joil­la mah­dol­lis­te­taan yksi­tyiset investoin­nit alem­mal­la riskitasolla/tuottovaatimuksella/korolla? Hyvien raideli­iken­ney­hteyk­sien varmis­t­a­mi­nen ja käyt­tö­tarkoituk­sen jous­ta­vat muu­tok­set voisi­vat olla näitä.

  7. Mitä kom­plek­sisem­pi sys­tee­mi ja mitä enem­män infor­maa­tiovir­ras­sa on viiveitä sitä huonom­min keskitet­ty opti­moin­ti toimii. Virhei­den hyv­in­voin­ti­tap­pi­oiden odotusar­vo kas­vaa kun päät­täjiä on vain yksi (poli­it­tis­es­ti ohjat­tu suun­nit­teli­ja) ja sen päätök­set koske­vat kaikkia. 

    Mut­ta tätähän se poli­itikko­jen puhe on vaik­ka olisikin ver­hot­tu talousti­eteel­liseen jar­goni­in, poli­it­tisia mielipiteitä.

  8. Kaupunkisu­un­nit­telu on vain edeltävien sukupolvien inno­vaa­tioiden kopi­oimista tämän sukupol­ven käyt­töön. — Vieläpä hallinnos­sa koroste­taan, että vain «koulun käynyt» suun­nit­teli­ja sal­li­taan; siis sel­l­ainen, jon­ka luovu­us on vuosien koulu­tuk­sel­la saatu poistettua.

    Jo tuhan­sia vuosia van­hois­sa kaupungeis­sa oli luo­tu ruu­tikaa­van malli, johon merkki­henkilöitä varten tehdään poikkeuk­sia. Kuka mah­toikaan olla se alku­peräi­nen Alvar Aal­to, joka ensik­si kek­si sen. Sen jäl­keen kaupunkisu­un­nit­telu on ollut vain van­han kopiointia.

    Keinoä­ly voisi hel­posti kor­va­ta suun­nit­teli­jat, mut­ta sil­loin luovu­us katoaisi lop­ullis­es­ti. — Halu­aako «tavalli­nen kansa» kuitenkaan viihty­isää asuinympäristöä, joka on toimi­va vielä sadan vuo­den päästä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.