Koulujen pitäisi maksaa kiinteä oppilaskohtainen maksu oppimateriaalinen tuottajille sen mukaan, kenen tuottaman materiaalin mukaan ne opettavat ja kirjojen pitäisi maksaa noin euron.
Helsingin kaupunginvaltuusto keskusteli eilen oppimateriaalien ilmaisuudesta. Olihan hallitus jo ehtinyt päättää, että kirjat tulevat maksullisiksi niille lukiolaisille, jotka ovat jääneet kerran luokalle tai olleet vuoden vaihto-opiskelijoina. Tämän älyttömyyden hallitus ehti jo perua, mutta keskustelussa nousi esille kysymys oppikirjoista ja digitaalisesta oppimateriaalista.
Koulut säästävät nyt jakamalla oppimateriaalinen vain digitaalisena. Monelle paperikirja sopii paremmin, eikä siinä ole näppäimen päässä Tiktokia.
Olen kirjoittanut tästä aiemminkin, mutta kertaus on opintojen äiti. Paperisen kirjan painaminen maksaa marginaalikustannuksena noin yhden euron. Siksi oppimateriaalin pitäisi olla saatavilla euron hintaan kirjalta. Kirjoja ei kannata myöskään kierrättää, sillä luettu oppikirja on mitä arvokkain asia kirjahyllyssä. Aina voi katsoa, mitä siinä oikein sanottiinkaan.
Oppikirjamateriaalien tekijöiden pitää tietysti saada korvaus työstään, mutta nyt maksetaan väärästä asiasta ja se tuottaa suuren hyvinvointitappion. Pitäisi siirtyä siihen, että koulut maksavat kiinteän hinnan oppilasmäärästä riippuvan hinnan sille materiaalin tuottajalle, jonka mukaan ne opettavat. Tämä myisi koululle tämän lisäksi painetut kirjat sillä noin yhden euron marginaalihinnalla.
Koulut maksaisivat oppimateriaaleista suunnilleen yhtä paljon kuin nyt, oppimateriaalien tuottajat saisivat suunnilleen yhtä korkean korvauksen työstään kuin nyt, mutta oppilaat saisivat oppikirjat omikseen.
Helsinki ei pysty tätä älyttömyyttä yksin korjaamaan. Maan hallituksen pitäisi tehdä asialle jotain.
Tai sitten Helsingin pitää sopia asiasta suoraan kustantamojen kanssa, mutta tämä järjestely voisi vuotaa niin, että vantaalaiset oppilaat hankkivat kirjansa ”helsinkiläisinä” maksamatta sisällön tuottajille mitään.
Helsinki ja muutama muu isompi kunta, voisi teettää omat kirjat. Muut voisi niistä valkata haluamansa. Kaikki voisi painattaa paperille niin monta kuin haluavat
Kymmenisen vuotta sitten eräät aktiivit ajoivat Avoimien oppimateriaalien asiaa ja perustivat esim. yhdistyksen tälle: http://avoimetoppimateriaalit.fi/
Sen jälkeen homma tuntuu kuolleen, mutta lopputuloksena tuosta tuli ainakin muutama peruskoulun matematiikan kirja, jotka, kiitos avoimuuden, edelleen ovat saatavilla, luettavissa ja vaikka muokattavissakin netissä.
Tällaisella toiminnalla oppimateriaalit pitäisi tuottaa. Voisi kuvitella, että Avoimet oppimateriaalit ry:n toiminta olisi saanut enemmän tuulta alleen, jos se olisi vaikkapa saanu Opetusministeriöltä hieman rahoitusta toimintaansa. Mutta hommaan varsinaisesti osallistuneet varmaan osaavat tarkemmin kertoa, miksi toiminta hiljeni.
Kyllä minusta oppimateriaaleja voisivat tuottaa ihan ammattilaiset ja heille pitäisi siitä maksaa. Ongelma on, että nyt maksetaan väärää kautta (kirjan hinnassa) ja saadaan välttämään painettuja kirjoja.
Niin no yksi vaihtoehto tosiaan voisi olla että valtio maksaa niiden materiaalien tuotannosta ihan ammattilaisille. Eli vaikka rahoitusta ton kaltaiselle RY:lle jolle tarjottaisiin sen verran rahaa että on varaa käyttää ammattilaisia ja maksaakin heille. Ja julkaisisi kaiken tuottamansa avoimella lisenssillä jolloin siitä hyötyisi koko kansa.
Julkisen sektorin ideologista vastustamista harrastaville se ei tietenkään käy.
Ajatus on todella hyvä! Samalla ymmärrän, millainen valtava vastustus siltä kustantamokoneiston puolelta tulee. Mitenköhän tämän voisi toteuttaa?
Erikseen paperista ja sisällöstä maksaminen olisi toki tehokasta, mutta miten sinne päästään?
Nythän oppikirjan hinnoissa otetaan väistämättä huomioon se, että kirjoja kierrätetään. Jos koulu ostaisi tällä periaatteella yhden vuoden kirjat, sen pitäisi saada ne siis selvästi halvemmalla. Millaisella sopimusehdolla tai lailla varmistat sen, ettei koulu fuskaakin, ja rupea kierrättämään kirjoja? Kuka tämän toteutumista valvoisi?
Esim. monivuotiset sopimukset olisivat huono idea. Koulut elävät taloudellisessa epävarmuudessa, tämä haittaisi oppikirjamarkkinoiden kilpailua, eikä kukaan edes tiedä, milloin esim. seuraava opetussuunnitelma astuu voimaan. Periaattessa myös opettajien pitäisi pystyä päättämään käyttämänsä oppimateriaali, ja opettajat vaihtuvat.
Paperikirjat maksuttomassa lukioissa ovat joka tapauksessa ongelma. Muistetaan, että lukioillahan ei ole koskaan ollut logistiikkaa kirjojen jakamista varten. Tyhjästä pitäisi siis rakentaa sellainen, jolla saataisiin jaettua 6 oppikirjaa jokaista opiskelijaa kohden viidesti (abeille kolmesti) vuodessa, tarkkaa tarvittavaa määrää etukäteen tietämättä. Peruskouluissa asia on eri, koska kirjoja on vähemmän, niitä varten rakennuksissa on kirjavarastot, eikä oppilaat valitse itse kurssejaan. Lukiorakennuksissa ylimääräistä varastotilaa ei ole, ja samassa luokassa voi olla periaatteessa periodin aikana 8 eri kurssia, jossa kullakin on 30 opiskelijaa, eikä ne 240 kirjaa luokkaankaan aivan itsestään noin vain sujahda.
Tietysti voi sanoa, että lukiolaiset hankkikoot kirjansa jostakin kirjakaupan tapaisesta jonkinlaista seteliä vastaan. Tätäkään logistiikkaa ei tietenkään ole enää olemassa, ja jonkun pitäisi se setelijärjestelmäkin kehittää.
Sama hinnoitteluongelma on aina koskenut kaikkea fyysistä mediaa. Sitä ei ole koskaan ratkaistu, koska se ei oikein ole mitenkään järkevästi ratkaistavissa.