sote, _

Onko vanhustenhuollon palvelujen ongelman ydin hankintalaissa?

Vanhustenhuollon palveluissa on vakava ongelma palvelujen laadussa. Edellisessä postauksessani sanon, että henkilöstömitoituksen normittaminen ei välttämättä ole paras mahdollinen tapa ratkaista asiaa, koska tulemme samalla normittaneeksi toimintatavat.

Vanhusten huollon ostopalvelut toimisivat (ehkä) melko hyvin, jos käytössä olisi palveluseteli, jonka päälle saisi maksaa enemmän, jos haluaa parempaa. Vanhus itse ei ehkä ole aina hyvä toimija, mutta monella on lapsia. Potilas muuttuisi asiakkaaksi. Tämä toimii, koska hankintalaki ei koske asiakasta.

Tämä toimisi hyvä- ja keskituloisilla vanhuksilla, mutta harmi, kaikki vanhukset eivät ole varakkaita.

Kirjoitin edellisessä postauksessa, että vastuu palvelun laadulle pitää antaa kunnalle, joka voi ostajana asettaa vaatimuksia vaikka henkilömitoitukselle.

Mutta nyt tullaan hankintalain älyttömyyksiin, ja jos saa puolueita syyttää, niin tässä syytän kokoomusta.

Kuvitellaanpa, että Radion sinfoniaorkesteri tilaisi juhlavuotensa kunniaksi sinfonian. Se pitäisi tietysti kilpailuttaa. Helpointa olisi kilpailuttaa pelkällä hinnalla, mutta minä ainakaan en menisi kuuntelemaan lopputulosta.

Olkoon siis 70 % hintaa ja 30 % laatua. Miten tilausvaiheessa, siis ennen kuin sinfonia on sävelletty, määrität laadun? Eniten nuotteja? Eniten tai vähiten riitasointuja? Tasapuolisuus eri soitinten roolin välillä?

Hyvä, ei sitä sinfoniaa pidä kilpailuttaa. Taiteelliset tilaukset ovat luumuilleet itsensä pois hankintalain ikeestä, joten tämä jäi älylliseksi tehtäväksi.

Vanhusten hoidon laadun määritteleminen on kuitenkin suunnilleen yhtä vaikeata. Ainakin niin, että panee paperille kriteerit.

Kunnan on turvallisinta panna kriteeriksi pelkkä hinta. Se on objektiivinen. En kuitenkaan haluaisi, että joutuisin potilaaksi voittajan vanhusten säilytyslaitokseen.

Laatukriteerit pitää ilmoittaa etukäteen. Tässä on kaksi ongelmaa. Ensiksikin laaduksi kelpaa vain se, mitä tilaaja on osannut vaatia. Jos joku tarjoaja keksii jotain aivan uutta, sitä ei voi ottaa huomioon, koska kriteeriä ei mainittu asiakirjoissa.

Toinen ongelma on, että laittaa laatukriteereiksi mitä hyvänsä, lopputulos on, että yksi voittaa ja muut tekevät valituksen. Ne tekevät valituksen, vaikka asia olisi ihan selvä, koska kilpailijan liiketoimintaa kannattaa vahingoittaa.

Päätös laadusta siirtyy maan parhaille sosiaalitoimen asiantuntijoille, eli markkinatuomioistuimen ja hallintotuomioistuimen tuomareille. En tiedä, miten sosiaalitoimen laatua on oikeustieteellisessä tiedekunnassa opetettu, mutta eri tavalla kuin muualla.

Turvallisinta on siis panna kriteeriksi vain se hinta.

Hyvä, myönnän, että jos pienellä kunnalla olisi käytössään maan paras asiantuntemus ja tämä asiantuntija tekisi vuoden töitä, saataisiin aikaan kilpailutus, jossa ei olisi näitä ongelmia. Tosin silloinkin hävinneet valittaisivat vain, koska kilpailijan liiketoimien haittaaminen kannattaa aina, vaikka mitään syytä valitukseen ei olisikaan. Valittaminen ei maksa juuri mitään. Jos aiheettomasta valituksesta joutuisi maksamaan siitä aiheutuvat kustannukset, niitä tulisi murto-osa nykyisestä.

Mutta jos kunta haluaa, se voi panna hankinnan edellytykseksi valtakunnallisen laatusuosituksen noudattamisen. Tämän se voi tehdä ilman, että laatusuositusta kirjataan lakiin.

Älyttömintä mitä voi kuvitella on, ettei kilpailussa saa käyttää tietoa siitä, että tarjoaja on tuottanut sutta ja sekundaa aiemmissa hankkeissaan, elleivät ne ole aiheuttaneet liiketoimintakieltoa. Miksi ei saa? Jos minä valitsen ravintolaa, voin katsoa netistä paitsi kehuvia myös moittivia arvioita. Kun ostan tuotetta, katson netistä, onko siitä ollut valituksia. Mukaan saa ottaa vain ne referenssit, joita tarjoaja itse esittää, eikä se tietenkään esitä totaalisia epäonnistumisiaan.

Transaktiokustannukset hyvässä hankinnassa ovat niin mahdottomia, että viisainta on olla ostamatta ja tehdä itse. Näin kannattaa ehdottomasti tehdä.

Muussa tapauksessa vanhukset kärsivät. Ja kaikki muutkin.

Jos hankintalaki koskisi myös yrityksiä, jotka ostavat jotain toisiltaan, tämä maa menisi konkurssiin.

Kunnan ei kannata ostaa palveluja vaan tehdä ne itse. Sääli.

Kokoomus, hankintalaki on teidän aikaansaannoksenne.

LISÄYS 1.2.-18 klo 7:15

On tässä vielä muutakin. Lehtitietojen mukaan jotkut toimijoista väärentävät henkilövuorolistoja osoittaakseen, että ovat noudattaneet sopimusta. Vuorolistoille pannaan näiden tietojen mukaan haamuhenkilöitä, jotka eivät tosiasiassa ole työvuorossa. Jos tämä pitää  paikkansa, asia kuuluu minun järkeni mukaan poliisille. Sehän on ilmiselvä petos.

66 thoughts on “Onko vanhustenhuollon palvelujen ongelman ydin hankintalaissa?

  1. Miten ihmeessä hankinnan, jonka kustannukset ovat hyvin samankaltainen (jos puhutaan perinteisistä hoiva- tai terveysulkoistuksista joita on tehty kutakin tyyppiä jo kolminumeroinen määrä) transaktiokulut voisivat olla noin korkeita? Mihin tuo arvio perustuu? Kun näiden hankintojen kausi on esimerkiksi hoivassa 3-5 vuotta ja volyymi vuositasolla miljoonia – kymmeniä miljoonia?

    Kunta voi myös hoitaa hankinnan palvelusetelillä, jonka provisio on tyypillisimmin alle prosentin ja sen maksaa palveluntuottaja. Jos sote menee läpi, asiakasseteli on pääasiallinen hankintatapa.

    Se mikä on aito ongelma, on siinä, että esimerkiksi Siun Sotella on kiinteä hinta, 108 euroa sisältäen hoivan ja ruoan, joka kattaa niukin naukin tuotantokustannukset. Sopimuskauden aikana taas uudet asiakkaat huutokaupataan ja hinta on painunut alle 90 euron. Lopputulos on ollut, että pienet yritykset on myyty pois, firmat tekevät tappiota ja laatu on sen mukaista. Vastaavat mallit ovat levinneet muuallekin, esimerkiksi Tampereen ja Porin menossa olevissa kilpailutuksessa on ehdot, joiden noudattaminen tarkoittaa tappion tekemistä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. Lauri Korkeaoja: Se mikä on aito ongelma, on siinä, että esimerkiksi Siun Sotella on kiinteä hinta, 108 euroa sisältäen hoivan ja ruoan, joka kattaa niukin naukin tuotantokustannukset. Sopimuskauden aikana taas uudet asiakkaat huutokaupataan ja hinta on painunut alle 90 euron. Lopputulos on ollut, että pienet yritykset on myyty pois, firmat tekevät tappiota ja laatu on sen mukaista. Vastaavat mallit ovat levinneet muuallekin, esimerkiksi Tampereen ja Porin menossa olevissa kilpailutuksessa on ehdot, joiden noudattaminen tarkoittaa tappion tekemistä.

      Miten kenellekään voi tulla yllätyksenä, että vuonna 2019, että huutolaisjärjestelmä ei ollutkaan paras tapa hoitaa sosiaalia ongelmia? Sitähän nykyinen systeemi on: kunta huutokauppaa vanhukset sille joka lupaa “hoitaa” halvimmalla.

      En oikein ymmärrä miten suomi on onnistunut nyrjähtämään tähän psykoosiin jossa koko yhteiskunta uskoo, että keskuskomitea tietää ihmisiä itseään paremmin sen, että mitä he haluavat ja tarvitsevat.

      Sinänsä 108e palvelun ostoon 90e seteli kuulostaa aika järkevältä. Erotukseenhan riittää jopa pienin mahdollinen takuueläke. Ongelmaksi jäävät vanhuksen muut kulut, etenkin lääkkeet.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  2. Palveluseteli toimisi osalla tarvitsijoista varmasti nykyistä järjestelmää paremmin. Kilpailuttaminen sujuu, kun osataan määritellä, mitä halutaan. Mutta jos kunnat tekevät palvelutuotannon itse, lopputuloksena on julkisen sektorin perusvaiva, mikään henkilöstömäärä ei riitä, henkilöstö on suuren osan ajasta lomilla ja sairauslomilla ja kustannukset kasvavat tuplaksi yksityispohjaiseen toimintaan verrattuna. Julkinen sektori on lopettanut bussiliikennöinnin, rakentamisen, siivoamisen ja suuren osan sote-toiminnasta eikä sitä trendiä vastaan kannata taistella vaan opetella kilpailuttamaan. Ja vaatia sähköiseen automatisoituun tiedonkeruuseen perustuvaa raportointia, aivan kuten vartiomiehet raportoivat käyntinsä vartiointikohteissa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  3. ”Tämä toimisi hyvä- ja keskituloisilla vanhuksilla, mutta harmi, kaikki vanhukset eivät ole varakkaita.”

    Jos tarjotaan se palveluseteli kaikille jotka haluavat sen ottaa vastaan? Loput hoidettakoon kuten nyt? Perustuslaillisia ongelmia?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  4. Hankintalaki on kaikkineen huono ja valtiolla, saati kunnilla on hyvin vähän ihmisiä, jotka pystyvät kirjoittamaan edes jonkinlaisia kriteerejä. Nyt esimerkki on vanhustenhoito, mutta tietojärjestelmähankkeissa palaa ehkä eniten rahaa hukkaan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  5. Jos huonosta työntekijästä on vaikea päästä eroon niin vielä vaikeampaa on päästä eroon kelvottomasta yrityksestä. Erityisesti palvelutalon kelvottomuudesta on vaikea saada näyttöä, sillä asiakkaat ovat yleensä oikeustoimikelvottomia ja kelvottomia todistamaan

    Todisteiden saaminen on vaikeaa ellei mahdotonta. Omaisista ei ole hyötyä, sillä harvalla omainen käy edes joka viikko. Kuntien tarkastustoiminta perustuu ennaltailmoitettuihin vierailuihin
    Kuolleiden sielujen todistaminen on vaikeaa ellei joku henkilökunnasta todista vastaan.

    Mutta kuten viime aikaisista tapahtumista voi päätellä kantelija saa kenkää vaikka laki sanoo muuta. Työsuhteen purkua ei peruta, joten työntekijä saatta saada muutaman kuukauden palkan ja pääsee mustalle listalle.Päälle tulee karenssi eli yhteiskuntakin rankaisee kantelijaa.

    Selvittelin isäni hoitoa entisessä kotikunnassani ja asiasta selveni paljon epäkohtia. Harvalla kunnalla on ammattitaitoista henkilökuntaa . Sosiaalijohtaja joutui tunnustamaan, että he ovat sosiaalialan ammattilaisia eikä heillä ole käsitystä hankinnoista.Kunnalla on toki lakimiehiä ja teknistä henkilökuntaa, joka tekee hankintoja mutta on eri asia ostaa asfaltointia kuin vanhusten hoitoa.

    Niinpä yleisin tapa valmistella tarjouspyyntöjä on antaa se jonkun varteenotettavan toimijan tehtäväksi eli tuleva urakoitsija tekee tarjouspyynnön.Ei ole ihme , josa tarjouspyynnön laatija päätyy myös palveluntuottajaksi.

    Oma lukunsa on kustannukset.Isäni kustannuserittelyssä esim asunnon vuokra oli korkeampi kuin Helsingin keskustan yksiössä. Sosiaalijohtajan perustelu oli, että kun on niin paljon yhteisiä tiloja.Mutta ei niitä oikein löytynyt, ja kyllä niitä on kerrostaloissakin.
    Kiinteistövuokrat on yksi tapa lypsää rahaa .

    Samoin ihmetytti ruuan hinta, se maksoi 16 euroa/vrk. Armeija ruokkii varusmiehen 12 eurolla päivä ja vankila 8 eurolla. Varusmies kukluttaa 3000-4000 kcal ja vanki 3000 luokkaa vanhus 1500-2000 kcal/päivä

    Summa summarum , lähestymme uushuutolaisuutta

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. Liian vanha: Samoin ihmetytti ruuan hinta, se maksoi 16 euroa/vrk. Armeija ruokkii varusmiehen 12 eurolla päivä

      Onko 16 e / pvä muka paljon? Oma työpaikkalounaani maksaa 9 euroa.

      Intissähän on helppoa, ruoka voidaan tehdä jättimäisessä keskuskeittiössä ja varusmiehet kävelevät omilla jaloillaan isoon ruokalaan ja ottavat itse omat ruokansa linjastosta. Tuskinpa siinä hoitokodissa on 300-1000 vanhusta, jotka pystyvät siirtymään majoitustiloista ruokalaan ja takaisin nätissä muodossa.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    2. Liian vanha: Kunnalla on toki lakimiehiä ja teknistä henkilökuntaa, joka tekee hankintoja mutta on eri asia ostaa asfaltointia kuin vanhusten hoitoa.

      Varmaankin totta toinen puoli, mutta vain toinen, sillä hankinnoissa on paljon yhteistä, esimerkiksi tuottajan laaduntuottokyvyn ja laaduntuttohalun, siis sen johdon asenteen arviointi, tuotetun laadun seurannnan proseduurit jne. Myös sopimusmenettely on juridiikan osalta olennaisesti sama ostitpa tavaraa tai palveluja.

      Keskikokoisten ja suurten kuntien eri sektorit ovat vain pahasti siilootuneet, eikä ulkopuolisia palveluja osata tai raskita käyttää. Myös Kuntainliitto on ollut käsittämättömän hiljaa näissä hankinta-asioissa.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  6. Osmo ei halua ymmärtää mistä on kysymys. Mummelit makaavat sängyssä nälkäisinä paskat ja kuset housuissa ja sillä aikaa kun pääomasijoittajat keräävät miljoonavoitot. Lässytys hankintalaeista ei osu maaliinsa, kun tahallinen heitteillejättö on mahdollista ilman rangaistusta. Suomessa siitä ei seuraa yhtikäs mitään. Hoitajia ei oikein voi syyttää asiasta, koska he ovat vain töissä vajaamiehityksellä. Yrityksen johto saa enintään huomautuksen. Entä mahdollinen vahingonkorvaus. Siihen laki ei taivu, koska kärsitty taloudellinen vahinko on enintään saamatta jäänyt ruoka-annos ja vaihtamattomat vaipat.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  7. “Vuorolistoille pannaan näiden tietojen mukaan haamuhenkilöitä, jotka eivät tosiasiassa ole työvuorossa. Jos tämä pitää paikkansa, asia kuuluu minun järkeni mukaan poliisille. Sehän on ilmiselvä petos.”

    En edes ymmärrä, mitä lakisääteinen henkilöstömitoitus auttaa tilanteessa, jossa yritys on päättänyt jättää lait noudattamatta.

    Minusta on ihan selvää että ostajalla on oikeus periä rahojaan takaisin kaikilta niiltä vuoroilta, joissa ei ole ollut tarpeeksi väkeä. Ei taloakaan tarvitse maksaa, jos rakennusyhtiö jättää katon rakentamatta. Joku voi väittää että palvelut ovat erilaisia, no eivät ole. Jos tilaan autohuollon ja huollosta puolet onkin jätetty tekemättä, ei siitä kyllä täyttä hintaa pidä maksaa. Jos palvelu ei vastaa sopimusta, on jätetty toimittamatta jotain mitä on pitänyt toimittaa, silloin on oikeus hyvitykseen ja hinnanalennukseen.

    Jos olisin asiakas, alkaisin selvittelemään vuorolistoja ja vaatisi hinnanalennuksia sekä jättäisin laskut maksamatta ja riitauttaisin mahdolliset perintäyritykset ja sitten katsottaisiin oikeudessa kaikki tuntilistat ja palvelut läpi pidemmältä ajalta. Isommilla kunnilla pitäisi olla tällaiseen ihan hyvin varaakin, mutta jos tuntilistat eivät kestäisi valoa, hoivayrityksellä ei.

    Jos on tehty suoranainen rikos, olen sitä mieltä että tällaisissa tapauksissa pitäisi soveltaa huumetuomioistakin tuttua tapaa: rikoksen tekijä joutuu maksamaan takaisin koko rikoshyödyn. Eli kaiken mitä on laskuttanut, ei huumelorditkaan saa vähentää rikoshyödystä kulunkeja. Lisäksi huijareiden täytyy joutua henkilökohtaiseen vastuuseen teoistaan.

    Mutta ihan ensimmäiseksi pitää aloittaa siitä, että kunnat laittavat kunnon sanktiot sopimuksiin.

    Näin rehellisenä yrittäjänä eli samaan aikaan sekä omistajana että yrityksen johtajana näen aina punaista, jos jonkun toisen yrityksen toimiva johto tekee jomman kumman asioista, joita pidän yritystoiminnan majesteettirikoksina: huijaa tietoisesti joko asiakkaitaan taikka omistajiaan.

    (yritys ei itsessään tee mitään, se on abstraktio, kaikki toimen mitä yritys tekee, on jonkun yksilö-pyksilön päättämiä, ei ole olemassa kollektiivia “Yritys”, joka olisi syyllinen mutta yksilö-pyksilöt vapautuisivat vastuusta)

    Minusta jokaisen todellisen markkinatalouden kannattajan tulisi suuttua, kun huijataan asiakkaita.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  8. Miten ihmeessä julkinen sektori ei kykene kilpailuttamaan, kun julkisella sektorilla tiedetään hoitotyön tarvitsemat työmäärät! Nyt on jossain kohtaa tämä homma kyykännyt ja pahemman kerran. Julkisen sektorin hoitotyönhankinta on hyvin helppoa, ei tarvitse muuta kuin omissa hoitolaitoksissa laskea työmäärät ylös. Se on yksinkertainen toimenpide. Olen työmäärien laskentaa ja resurssisuunnittelua tehnyt. Minulla on siis tästä kokemusta ja nyt on kertynyt kokemusta jo julkisista hankinnoistakin, siis olen tehnyt niitä. Olen tehnyt kilpailutuksia, tarjouspyyntöjä, vertailuja päätösvalmisteluja jne… Asiasta on vain tehty julkisella sektorilla ja julkisissa hankinnoissa tarpeettoman vaikea.

    Hoitotyön minimiresurssoinnin voi määrittää ja helposti.

    Siis nyt on kyse hoitotyöstä, ei muusta työstä.

    Ensin määrätään, että hoitotyö on kirjattava ylös, siis hoitotyön resurssikirjanpito pakolliseksi. Muut työt ovat sitten asia erikseen.

    On hyvin helppoa laskea kuinka paljon työmäärää menee hoitotyöhön, sitä työmäärää ei voi kilpailutuksellakaan mitenkään vähentää merkittävästi.

    On hyvin helppoa nähdä hoitolaitoksesta paljonko pitää olla minimissään hoitohenkilökuntaa ja paljonko sitten muuta henkilöstöä. Ihan samalla tavalla kun sen näkee tietojärjestelmäkehitystiimistäkin, paljonko pitää olla tietyn kokoisessa projektissa ohjelmistokehittäjiä, testaajia, määrittelijötä jne. kun tiedetään mikä on projektin koko työmääränä.

    Toki se projektin koko työmääränä ei ole aivan tarkalleen heti selvänä, se tarkentuu, mutta hoitotyö on tässä helpompi, koska tarvittavat työt tiedetään heti alussa.

    Olen laskenut työmääriä, olen resurssoinnut ohjelmistokehitystyötä ja suunnitellut resursseja jne. Ei tämä ole mitään rakettitiedettä asettaa ne minimivaatimukset. Sellaisilla aloilla, kuten ohjelmistokehitys, jossa on jo kauemmin näitä tehty ja perusteellisemmin, niin ne ovat pidemmällä kuin hoitoala ja julkinen sektori näissä.

    Enemmänkin tässä on kyse siitä, että resurssoinnin hallinnan suhteen toiset alat eivät ole niin kehittyneitä.

    Toki aina voi yrittää perustella sillä, ettei voida tehdä koska ei voida estää väärinkäytöksiä, mutta sillä perusteella ei esimerkiksi liikennesääntöjäkään voitaisi säätää, joten se peruste ajaa äkkiä päin seinään.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  9. Palvelusetelimalli voi mennä alustatalouden suuntaan. Alustataloudessa esimerkiksi julkishallinto tarjoaa alustan, jonne pääsee palvelujen tarjoajia. Alustalle pääsee vain kun täyttää alustalle pääsyn kriteerit. Alustatalous on voimassa, jos alusta itsessään ruokkii kasvua. Jos kasvua ruokkivaa mekanismia ei ole, niin ei ole kyse alustataloudesta. Alustassa palvelujen käyttäjät antavat arvioita laadusta ja nämä näkee myös muut alustan kautta palveluita käyttävät. Esimerkkinä alustataloudesta on kännyköiden sovelluskaupat, erilaiset muut pelikaupat esimerkiksi Steam ja perinteinen tori kauppapaikkana (esimerkiksi Hakaniemen tori).

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. Jorma Nordlin:
      Palvelusetelimalli voi mennä alustatalouden suuntaan. Alustataloudessa esimerkiksi julkishallinto tarjoaa alustan, jonne pääsee palvelujen tarjoajia. Alustalle pääsee vain kun täyttää alustalle pääsyn kriteerit. Alustatalous on voimassa, jos alusta itsessään ruokkii kasvua. Jos kasvua ruokkivaa mekanismia ei ole, niin ei ole kyse alustataloudesta. Alustassa palvelujen käyttäjät antavat arvioita laadusta ja nämä näkee myös muut alustan kautta palveluita käyttävät. Esimerkkinä alustataloudesta on kännyköiden sovelluskaupat, erilaiset muut pelikaupat esimerkiksi Steam ja perinteinen tori kauppapaikkana (esimerkiksi Hakaniemen tori).

      Mihin tarvitaan muuta alustaa kuin “Euro”. Turha monopoli-alusta siinä välissä voi ainoastaan haitata ja estää asiakkaita saamasta sitä mitä he haluavat.

      Köyhät vanhuksetkaan eivät ole ongelma, mikäli palveluseteli mitoitetaan tarpeeksi reiluksi.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  10. Sinä lähdet siitä, että kun sinä olet älykäs ja aktiivinen, niin voit tehdä parhaan päätöksen vaikka kuinka monimutkaisilla perusteilla. Oikeasti (kuntien) ihmiset ovat kiireisiä ja väsyneitä ja haluavat saada homman hoidettua. Heitä auttaa, jos 1. kriteeri on 0,5 hoitajaa hoidettavaa kohti ja 2. kriteeri on hinta.
    Toinen peruste tuolle 0,5 hoitajaa hoidettavaa kohti on, että sääntöjen kannattaa olla yksinkertaisia, jolloin niitä on helppo valvoa.
    Lähdetään noilla liikkeelle ja parannetaan niiden päälle lisää kriteereitä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. klma:
      Sinä lähdet siitä, että kun sinä olet älykäs ja aktiivinen, niin voit tehdä parhaan päätöksen vaikka kuinka monimutkaisilla perusteilla. Oikeasti (kuntien) ihmiset ovat kiireisiä ja väsyneitä ja haluavat saada homman hoidettua. Heitä auttaa, jos 1. kriteeri on 0,5 hoitajaa hoidettavaa kohti ja 2. kriteeri on hinta.
      Toinen peruste tuolle 0,5 hoitajaa hoidettavaa kohti on, että sääntöjen kannattaa olla yksinkertaisia, jolloin niitä on helppo valvoa.
      Lähdetään noilla liikkeelle ja parannetaan niiden päälle lisää kriteereitä.

      0,5 hoitajaa per hoidettava kuulostaa tosi kivalta, mutta meillä on kohta 2 miljoonaa eläkeläistä. Jos näistä vaikkapa vaan joka neljäs on hoidettavana, me tarvitsemme 250 000 hoitajaa vaan ja ainoastaan hoitamaan näitä eläkeläisiä. Yhdessä vuosikerrassa on ulkomuistista n. 50 000 ihmistä, joten meillä on viisi vuosikertaa joista jokaikinen edustaja on vaan ja ainoastaan hoitamassa eläkeläisiä. Ei yhtään kotiäitiä, ei yhtään työtöntä, ei yhtään insinööriä, poliisia, lakimiestä tai lääkäriä. Tämä mittakaava mielessä pitäen vähän epäilen meidän kykyyn taata meidän eläkeläisille edes 0,5 hoitajaa per hoidettava, sanoo lakikirjat mitä tahansa.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      1. Tuukka:
        Minä tunnen n. 30 eläkeläistä, joista 1 on vanhainkodissa. En oikein jaksa uskoa mainittuun neljäsosaan…vai onko otokseni valikoitunut?

        Omassa lähipiirissä kaikki eläkeläiset yhtä lukuunottamatta ovat olleet jossain vaiheessa elämäänsä vanhainkodissa ja luulen viimeisenkin siirtyvän kohti kasvavassa määrin tuettua asumista lähitulevaisuudessa. Nähdäkseni meikäläisellä on kuitenkin erittäin pitkäikäisiä sukulaisia ja heidän tuttaviaan tässä, joten siksi laitoin sen prosentin jonnekin 25 prosentin tienoille realistisempana arviona. Mittakaavan osalta se ei kuitenkaan oikeasti merkittävästi muuta mitään, jos se todellinen prosentti asettuu 15 prosentin hujakoille, se tarkoittaisi 150 000 ihmisen tekevän vain vanhusten hoitamista ja se on meidän vuoden 2018 työllisistä vähän alle kymmenen prosenttia.

        Voiko meidän kansantalous kestää sitä, että joka kymmenes työllinen keskittyy vain vanhusten hoitamiseen suurten ikäluokkien päätyessä vanhainkoti-ikään? Mitä jos tämä prosenttiluku asettuukin jonnekin 25 prosentin yläpuolelle, onko meillä mitään mahdollisuuksia taata edes tätä 0,5 hoitajaa per hoidettava saatikka 0,7:ää, mikä oli Maria Guzenina-Richardsonin tavoite demareiden ollessa hallituksessa? Meidän on saatava aikaiseksi merkittävää tehostumista tällä sektorilla, mutta tyypillisesti hoiva-alan tehostuminen on erittäin hidasta ja aikaavievää, koska esimerkiksi automaatiolla on huomattavasti vähemmän ilmiselviä sovelluskohteita kuin valmistavassa teollisuudessa.

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  11. Mikään kilpailutus ei ratkaise, jos normaalia valvontaa ei järjestetä. Julkisuudessa esiintyneiden tietojen mukaan 10% valvonnasta on ennakolta ilmoittamattomia ja 90% ennalta ilmoitettuja. Ja kaikkiaan valvontaa todella vähän. Jos yhtiö onnistuu merkitsemään yhden “Aku Ankan” työntekijäksi, kustannus esim 50.000 €/vuosi, merkitsee se osakekannan arvonnousua 750.000-1 milj € (P/E-luku 15-20). Valvonta ei näytä törkeimmissäkään tapauksissa johtaneen tämän taloudellisen hyödyn poistamiseen. Onkahan luotu todellinen kannustinloukku?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  12. Kilpailutuksessa laadun määrittely on monesti äärimäisen vaikeaa, etenkin kun se tulee arvioida tarjoajalta pyydettyjen ja tarjoajan antamien asiakirjojen perusteella. Hankaluutena on jokaisen nippelin määrittely: jos jollekin asialle unohtuu mittari/kriteeri tarjouskilpailusta, aiheuttaa sen pyytäminen jälkikäteen lisäkustannuksia. Tarjoajat osaavat pyytää noista aika huomattaviakin lisämaksuja helposti.

    Nykyinen hankintalaki kyllä mahdollistaa tarjoajan sulkemisen pois, jos on konkreettista näyttöä ettei tarjoaja ole pystynyt täyttämään vastaavanlaista palveluvelvoitetta aiemmin. Käytännössä tämä edellyttää selviä ja toistuvia oleellisia puutteita sopimuksenmukaisen palvelun toimittamisessa. Näyttökynnys tässä lienee korkeahko ja menettelynä sulkeminen pois on harvinaista.

    Hankintoja hankaloittaa valitusten käsittelyaika. Markkinaoikeuden käsittelyaika on tällä hetkellä helposti 12-18kk! Tämä kannustaa valittamaan, koska kilpailijan rattaisiin saa kapulan vuodeksi. Markkinaoikeuden kustannus on kiinteä 240eur eli taloudellinen riski valittajalle on olematon. Maissa joissa markkinaoikeuden käsittelyaika on nopeampi, on myös turhien valitusten määrä pienempi.

    Taidevertaus Osmon tekstissä oli hyvä. Mitä enemmän palveluun kuuluu ei-konkreettisia asioita, sitä vaikeampi niitä on määritellä. On helppo määritellä vaikkapa ruoka-aikojen säännöllisyys, mutta entäs se ruuan laatu, terveellisyys tai maistuvuus, puhumattakaan siitä miten se mätetään lautaselle, joka voi estetiikan kautta vaikuttaa maistuvuuteen.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  13. Huutolaisuus oli mainettaan paljon parempi. Yhteiskunta (=muut ihmiset) teki sentään _jotakin_, ja ihan kelvollisiakin paikkoja oli.

    Hoiva-alalle iski raha 1990-luvun lopulla. Silloin pääsin osallistumaan irvokkaaseen näytelmään. Siihen asti terveyskeskusten vuodeosastoilla ja pitkäaikaisosastoilla _ei_ päällimmäisenä ollut raha. Silloinkin lopulta tehtiin pitkäaikaishoitopäätöksiä (nyk. maksukyvyn mukaisethoitomaksut), mutta niitä vähän kartettiin ja pidettiin jotenkin moraalittomina tai ainakin epäilyttävinä.Ei oikein ollut sopivaa ryöstää avuttomia, vaikka heillä ryöstettävää olisi ollutkin.

    Sitten jotain muuttui. Tuhatmäärin potilaita “uloskirjoitettiin”. Heistä tehtiin loppuarviot. Heille tehtiin B’lausunnot erityiskorvattavuuksia varten, C-lausunnot hoitotukia varten ja loputon määrä reseptejä. Heidän fyysinen sijaintinsa ei muuttunut, mutta se käytävänpää tai siipi, jossa he olivat, sai uuden seesteisenkuuloisen nimikyltin. Henkilökunta saattoi saada uudenväriset verkkarit, mutta mikään olennainen ei muuttunut. Samat ihmiset samoissa sängyissä, samat hoitajat. Lääkekaapissa tosin oli sama määrä Furesis-purkkeja kuin ennekin (100 kpl on suurin koko, 1000 olisi käytännöllisempi), mutta nyt niissä oli nimilaput, eikä lääkkeitä jaettu kerralla yhdestä purkista, vaan jokaiselle omastaan, ja ennenkaikkea nyt kustannuksia oli vyörytetty kunnalta “yhteiskunnalle”, eli valtiolle. Tämä oli selvä petos, kuten moni tunnustikin.

    Yksi asia tahtoo unohtua. Jos pää ei pelaa ja/tai kroppa on lopussa, elämästä ei oikein saa arvokasta millään resurssoinnilla, niin se vaan on. Alzheimer-potilaan todellisuus ei kauaa ole se mainosten ja brosyyrien siisti ja iloinen ikäihminen, jolla tarkkaan katsoen on tilanteeseen sopiva hivenen hämmentynyt olemus. Ei ole. Todellisuus on kaikkea muuta, mutta sitä ei voi esitteisiin ja julisteisiin painaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  14. Tuollainen “70 % hintaa, 30 % laatua” kriteeristö kuulostaa aika merkityksettömältä. Eikö kilpailuttaja voi määritellä indifferenssikäyriä? Niillähän sitä taloustieteessä kai preferenssejä yleensä kuvataan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      1. Osmo Soininvaara: Oikeustieteellisessä ei opeteta indifferenssikäyriä.

        Sepä sääli. Luulisi, että ne voisi opettaa ainakin osalle jollakin valinnaisella kurssilla. Ei se mitään rakettitiedettä ole. Ainakin yksi tuntemani oikkisopiskelija kertoi, että heille oli opetettu ainakin jotain talouskäsitteistöä kuten pareto-optimaalisuus.

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  15. En olisi yhtä pessimistinen. Suurin osa kunnista vain ei ole osannut tai halunnut ottaa käyttöön yksityisellä puolella jokapäiväisessä käytössä olevia hankintamenettelyjä, m.l. sopimusjuridiikka eikä myöskään laatutekniikoita, niitä ei edes omassa toiminnassaan. Monessakohan kunnassa on laatupäälliköitä, tai vastaavia toimijoita?

    Tilanne muistuttaa yksityisen puolen tilannetta 60-luvulla, jolloin kevyt teollisuus aloitteli vientitoimintaa ja kansainvälistymistä. Suomalaisia yrityksiä vietiin kuin litran mittaa niin sopimusasioissa, myynnissä kuin hankinnoissakin. Suomen Laatuyhdistys ja Vientikoulutussäätiö tekivät hartiavoimin arvokasta työtä, ja 90-luvulla suomalaiset yritykset ainakin elektroniikkapuolella olivat laatuymmärryksessä Euroopan ja jopa maailman huippua. Osakiitos siitä kuuluu myös Nokialle.

    Yksityisellä puolella tärkeissä (siis suurissa ja/tai kriittisissä) hankinnoissa pannaan suuri paino esitöille, siis mitä tehdään ennen tarjouskilpailua ja sopimuksen allekirjoitusta. Viranomaiset ovat todenneet muutamien yritysten toiminnassa rikos- tai siviilioikeudellisesti rangaistavia tekoja, kuten keskeisten asiakirjojen väärennöksiä (haamuhoitajat), potilasturvallisuuden vaarantamista (lääkkkeiden säilytys, -jakelu ja-hävitys), heitteillejättöä (vammojen viivästynyttä hoitoa, jätetään yöksi lattialle makaamaan, pesu kerran viikossa, hygieeniahaalareiden pitkäaikaista käyttöä (vrt. vankilat) jne. Yksityisellä puolella tällainen toimija suljettaisiin ulos jo tarjouskilpailusta (paitsi ehkä rakennusalalla, joka sekin on sairas).

    Ennakkoehdoksi voidaan asettaa myös sertifioitu laatu- ja/tai ympäristöjärjestelmä tms. Myös terveyspalveluille on olemassa oma ISO 9001 -standardi: SFS-EN 15224 “Laadunhallintajärjestelmät. Standardi ISO 9001:2015 terveydenhuollon käyttöön”. Monessakohan paikassa se on käytössä?

    Ennen sopimuksen allekirjoitusta loppusuoralla olevista yrityksistä tehdään yksityisellä puolella eräänlainen yritystutkimus, jossa painopiste on yrityksen toimintakyvyissä ja johdon asenteissa. Toimittajan laatujärjestelmä käydään yleensä tarkasti läpi. Sertifiointihan ei takaa laatujärjestelmän käytännön toimivuutta

    Yksityisellä puolen hankintatoimintaa helpottaa, että sopimuksissa voidaan viitata standardeihin ja yleiseti hyväksyttyihin kirjattuihin suosituksiin, “Hyvä toimintatapa xxx”. Kuntien ja kuntien järjestöjen pitäisi ensi tilassa ryhtyä vastaavia laatimaan ja olemassa olevia standardeja ja suosituksia opettamaan ja käyttämään.

    Toinen helpottava asia on, että yksityispuolella sopimusrikkomukset viedään kohtalaisen herkästi oikeuteen. Ennakkotapauksia on siis runsaasti. Hoiva-alaa taatusti tervehdyttäisi, jos joku kunta, kuntayhtymä, kuntainlittto tms. ryhtyisi käymään oikeutta näissä asioissa. Joukkokanteen tekeminen pitäisi myös olla mahdollista (saattaa olla jo nyt?).

    Maakuntauudistus mahdollistaisi, muttei takaisi toiminnan nopean korjaamisen. Palveluseteleistä saattaisi kehittyä oiva keino ongelmatapausten vähentämiseen. Kuntien ei silloin tarvitsisi tehdä juuri mitään muuta kuin maksaa hieman ylihintaa. Omaiset tekisivät laadunvalvonnan kunnan puolesta aivan kuten Sepi aiemmin kirjoitti.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. Tapio: Suurin osa kunnista vain ei ole osannut tai halunnut ottaa käyttöön yksityisellä puolella jokapäiväisessä käytössä olevia hankintamenettelyjä, m.l. sopimusjuridiikka eikä myöskään laatutekniikoita, niitä ei edes omassa toiminnassaan. Monessakohan kunnassa on laatupäälliköitä, tai vastaavia toimijoita?

      Laatupäällikkö-titteli on viimeksi julkaistun kuntien työpaikkatilaston mukaan ollut 30 naisella ja 7 miehellä, eli yhteensä 37 henkilöllä. Monessa kunnassa laatuasioiden parissa toimitaan erityisesti kehittämispuolella. Kehittämispäälliköitä kunnissa on 211, kehityspäälliköitä 50, kehittämiskoordinaattoreita 41, kehitysjohtajia 34, kehittämisasiantuntijoita 25, kehittäjiä 19 kehittämisinsinöörejä 13, ja kehitysinsinöörejä 10.

      Tapio:
      Ennen sopimuksen allekirjoitusta loppusuoralla olevista yrityksistä tehdään yksityisellä puolella eräänlainen yritystutkimus, jossa painopiste on yrityksen toimintakyvyissä ja johdon asenteissa. Toimittajan laatujärjestelmä käydään yleensä tarkasti läpi. Sertifiointihan ei takaa laatujärjestelmän käytännön toimivuutta

      Yksityisellä puolen hankintatoimintaa helpottaa, että sopimuksissa voidaan viitata standardeihin ja yleiseti hyväksyttyihin kirjattuihin suosituksiin, “Hyvä toimintatapa xxx”. Kuntien ja kuntien järjestöjen pitäisi ensi tilassa ryhtyä vastaavia laatimaan ja olemassa olevia standardeja ja suosituksia opettamaan ja käyttämään.

      Julkinen sektori ei saa toimia noin, koska hankintalaki. Yritysten kannattaa rakentaa strategisia pitkäaikaisia kumppanuuksia. Ne voivat huomoida johdon asenteita ja vaikka sitäkin, miten henkilökemiat pelaavat potentiaalisen alihankkijan kanssa. Mutta julkinen sektori ei saa käyttää sellaisia perusteita julkisena hankintana toteutetuissa kilpailutuksissa, koska niitä koskevien perusteluiden oikeutusta ei pysty oikeudellisesti kestävällä tavalla osoittamaan. Sertifioitujen laatujärjestelmien olemassaolo on jo nykyisin osa monien sote-kilpailutusten laatupisteytystä. Kuitenkin laatujärjestelmänkin osalta kilpailutuksessa voi huomioida vain sen, mitä yritys itse tuo tarjouksessaan siitä esiin. Jos laatujärjestelmä ei toimi käytännössä, ei sitä mikään yritys tarjoukseensa mene kirjoittamaan, eikä sen toimimattomuus voi käytännössä laskea kilpailutuksessa saatavia laatupisteitä.

      Viime aikoina julkisuudessa olleella Esperi Carellakin on vuodesta 2008 lähtien ollut laatusertifiointi. Nykyisin yhtiöllä on Labquality Oy:n myöntämä ISO 9001:2015 -laatujärjestelmäsertifikaatti. Sertifikaatti kattaa Esperin ikääntyneiden, mielenterveyskuntoutujien ja vammaisten asumispalvelut, arjen ja asumisen tukipalvelut, Saga-palveluasumisen sekä lääkäripalvelut.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      1. Osmo Soininvaara:
        Kunta voi määritellä kilpailuttaessaan, mitä se ostaa ja sen voi määritellä esimerkiksi laatusuositusten mukaisella hoidolla. Kunta voi siis esimerkiksi laittaa ehdoksi haluamansa henkilöstömitoituksen.

        Jos henkilöstömitoitus kattaa vain lähihoitajat ja sairaanhoitajat, niin sitten talossa ei ole yhtään kokkia, siivoajaa tai ilmastoinnin korjaajaa, vaan kaikki tehdään hoitajien toimesta, koska se säästää rahaa.

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      2. Osmo Soininvaara:
        Kunta voi määritellä kilpailuttaessaan, mitä se ostaa ja sen voi määritellä esimerkiksi laatusuositusten mukaisella hoidolla. Kunta voi siis esimerkiksi laittaa ehdoksi haluamansa henkilöstömitoituksen.

        Jolloin se, jolla on väkeä voittaa. Mitä tekemistä sillä on laadun kanssa?

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      3. t: Mutta julkinen sektori ei saa käyttää sellaisia perusteita julkisena hankintana toteutetuissa kilpailutuksissa, koska niitä koskevien perusteluiden oikeutusta ei pysty oikeudellisesti kestävällä tavalla osoittamaan. Sertifioitujen laatujärjestelmien olemassaolo on jo nykyisin osa monien sote-kilpailutusten laatupisteytystä. Kuitenkin laatujärjestelmänkin osalta kilpailutuksessa voi huomioida vain sen, mitä yritys itse tuo tarjouksessaan siitä esiin.

        Tarkoitatko, ettei kunta voi hankintalain takia käyttää hyväkseen esimerkiksi tietoa, että AVI on todennut tarjoajayrityksessä lainvastaista toimintaa ja toistuvia sopimusrikkomuksia, eikä käydä tarkastamassa yritystä, esimerkiksi vaaditun laatujärjestelmän toimivuutta paikan päällä? Entä jos yritys on haettu konkurssiin tai se itse on hakeutunut selvitystilaan?

        Kunta kai kuitenkin voi tehdä valvontakäyntejä kilpailun voittaneen tuottajan luona. Jos yrityksessä on alkeellinenkaan laatujärjestelmä, siitä on helppo havaita sopimusrikkomukset (laatupoikkeamat ja niiden käsittely), tai sitten todeta koko laatujärjestelmä silmänlumeeksi. Tässä mielessä tuo Esperi Caren tapaus on aivan ihmeellinen. Eivätkö a.o. kunnat ole halunneet tai oikeudenkäyntien pelossa uskaltaneet tehdä tarkastuksia eikä vaatia tilanteen korjausta, vaan ovat siirtäneet valvontavastuun valtion viranomaisille?

        Kuntien teknillinen puoli tekee laajamittaista hankintatoimintaa, joka sekin on hankintalain piirissä. Minulla on sellainen käsitys, että laittomuudet, lain rajoilla toimiminen ja aiemmat räikeät sopimusrikkomukset osataan siellä ottaa huomioon. Välillä istutaan oikeudessa, jolloin syntyy ennakkotapauksia, jotka sitten hyödyttävät kaikkia. Sen takia olisi ensiarvoisen tärkeää, että vaikkapa joku kuntayhtymä lähtisi nyt testaamaan hankintalain rajoja jossain pienessä sote-hankkeessa. Risikon viesti, että tuottajat on nyt saatu sitoutettua lakiin ja laatusuosituksiin on toiveajattelua. Toki ne jonkin aikaa kasvojaan pesevät.

        “Luottamus hyvä, kontrolli paras” sanoi L.

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      4. t: Julkinen sektori ei saa toimia noin, koska hankintalaki. Yritysten kannattaa rakentaa strategisia pitkäaikaisia kumppanuuksia. Ne voivat huomoida johdon asenteita ja vaikka sitäkin, miten henkilökemiat pelaavat potentiaalisen alihankkijan kanssa. Mutta julkinen sektori ei saa käyttää sellaisia perusteita julkisena hankintana toteutetuissa kilpailutuksissa, koska niitä koskevien perusteluiden oikeutusta ei pysty oikeudellisesti kestävällä tavalla osoittamaan.

        Tällaisella hankintalain tulkinnalla on sitten selkeät seuraukset: Julkinen valta voi hankkia laatua vain valvonnalla, mikä tulee ainakin virkamiestyönä kalliiksi.

        Vähän edelleen ihmettelen, ettei ennakoivia mittareita voi käyttää. Eivätkö esimerkiksi AVI:n tuottajakanditaatille antamien huomautusten ja korjausvaatimusten yms. määrä x henkeä kohti edellisenä y vuotena voisi sellaisina toimia. Muitakin mittareita varmasti löytyy, mutta se vaatisi asiantuntijoilta vähän päänvaivaa.

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      5. Vähän edelleen ihmettelen, ettei ennakoivia mittareita voi käyttää. Eivätkö esimerkiksi AVI:n tuottajakanditaatille antamien huomautusten ja korjausvaatimusten yms. määrä x henkeä kohti edellisenä y vuotena voisi sellaisina toimia. Muitakin mittareita varmasti löytyy, mutta se vaatisi asiantuntijoilta vähän päänvaivaa.

        Ellei lakia tai sen tulkintaa ole muutettu, tällainen on hankintalaissa erikseen kielletty. Negatiivisia tietoja hakijasta ei saa ottaa huomioon. Tätä on viakea ymmärtää, mutta niin kuin olen monasti sanonut, ihminen ei opi koskaan ymmärtämään juristia.

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      6. Osmo Soininvaara: Ellei lakia tai sen tulkintaa ole muutettu, tällainen on hankintalaissa erikseen kielletty. Negatiivisia tietoja hakijasta ei saa ottaa huomioon. Tätä on viakea ymmärtää, mutta niin kuin olen monasti sanonut, ihminen ei opi koskaan ymmärtämään juristia.

        No sitten ei ole ihme, miksi tuloksena on sutta ja sekundaa ja turhautuneita ostajia. Kai kuvailemieni kaltaisia mittareita voidaan kuitenkin käyttää laatupisteytyksen yhteydessä? Jos ei, niin julkiset hankinnat ajautuvat pikku hiljaa rikollisille.

        Kiellon syynä lienee suosikkijärjestelmän synnyn estäminen. On vain järjettömän järeä ase siihen.

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      7. Osmo Soininvaara: Ellei lakia tai sen tulkintaa ole muutettu, tällainen on hankintalaissa erikseen kielletty. Negatiivisia tietoja hakijasta ei saa ottaa huomioon. Tätä on viakea ymmärtää, mutta niin kuin olen monasti sanonut, ihminen ei opi koskaan ymmärtämään juristia.

        Väitteesi oli niin järkyttävä, että piti vilkaista hankintalakia. Lain 1397/2016 §81:ssä “Harkinnanvaraiset poissulkemisperusteet” lukee:

        3) joka on ammattitoiminnassaan syyllistynyt sen luotettavuuden kyseenalaistavaan vakavaan virheeseen, jonka hankintayksikkö voi näyttää toteen;

        9) jonka suorituksissa aikaisemmissa hankintasopimuksissa tai käyttöoikeussopimuksissa on ollut merkittäviä tai toistuvia puutteita jonkin keskeisen vaatimuksen toteuttamisessa; lisäedellytyksenä on, että puutteet ovat johtaneet kyseisen aikaisemman sopimuksen ennenaikaiseen irtisanomiseen, purkamiseen, vahingonkorvauksiin tai muihin vastaaviin sanktioihin;

        Laissa on myöhemmin määräyksiä, jotka hieman vesittävät noita jakeita, mutta tilanne ei ole täysin mahdoton. Kuntien vain pitäisi lähteä oikeuteen testaamaan, mikä katsotaan vakavaksi virheeksi, mikä vaadittavaksi näytöksi ja mitä rittäviksi irtisanomis-, purkamis- ja sanktion laukeamisen perusteeksi.

        Luulisi, että analogisia tapauksia löytyy yksityisten sopimusriitojen tuomioista.

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      8. Kyllä. Jos on joutunut liiketoimintakieltään, jättänyt veroja maksamatta tai syyllistynyt rikoksiin, voidaan sulkea kilpailun ulkopuolelle. Mutta sitä, että toiminta on ollut noin vain normaalin vaihtelun verran huonoa, ei saa ottaa huomioon. Jos sinua koskisi tämä ravintolan asikkaana. saisit ottaa huomioon toistuvat ruokamyrkytykset, mutta eti sitä, että ruoka on ollut huonoa.

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      9. Osmo Soininvaara:
        Mutta sitä, että toiminta on ollut noin vain normaalin vaihtelun verran huonoa, ei saa ottaa huomioon. Jos sinua koskisi tämä ravintolan asikkaana. saisit ottaa huomioon toistuvat ruokamyrkytykset, mutta eti sitä, että ruoka on ollut huonoa.

        Yksityisellä puolella b2b-kaupassa on päästy tämän tyyppisissä asioissa eteenpäin. Siellä vain on määritelty tasot laadulle (tapauksessasi esim. erittäin hyvä ruoka, hyvä ruoka, keskinkertainen ruoka, huono ruoka, erittäin huono ruoka, toistuvia ruokamyrkytyksiä aiheuttava ruoka) ja joissain tapauksissa myös hajonnan tasot.

        Tasojen määrittely tapahtuu tilaajien ja tuottajien yhteisessä pöydässä, ja sitä kutsutaan standardisoinniksi. Tilaaja sitten määrittelee tarjouspyynnössäään haluamansa tason (esimerkkitapauksessa minimitason, koska riman ylitys ei haittaa), ja millaisella frekvenssillä poikkeamia (esimerkkitapauksessa siis riman alituksia) sallitaan. Poikkeamiahan aina on.

        Noissa standardisoimispöydissä käydään joskus hyvin kipakkaa keskustelua. Tuottajilla on taipumus vastustaa rajojen asettamista ja varsinkin sen hetkistä kireämpien tasojen määrittelyä, mutta kun tilaajat sanovat, että jos tässä pöydässä ei päästä sopuun, tavataan oikeudessa. Sopimukseen päästään lähes aina, sillä kumpikaan osapuoli ei oiken luota tuomarien asiantuntemukseen a.o. alan laadunmäärityksissä.

        Siis ei muuta kuin että kuntien ja toimittajien järjestöt kipin kapin yhteiseen pöytään määrittelemään a.o. standardeja ja Hyviä käytäntöjä!

        Huom: Esittämäni kuvaus standadisoinnista on rajusti yksinkertaistettu enkä tiedä, onko esim henkilöstöravintoloiden laatua standardisoitu, tai onko siellä yhteisesti sovittuja Hyviä käytäntöjä.

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  16. Osmo: “Kunnan ei kannata ostaa palveluja vaan tehdä ne itse. Sääli.”

    Ei se mikään sääli ole. Kunnan itse tekemillä palveluilla on selkeät etunsa. Mallissa kaikki kontrolli säilyy kunnalla, koetun kaltaisia “yllätyksiä” ei tule. Kuntien ei tarvitse maksaa hoivayrittäjien kohtuuttomia liikevoittoja, nekin rahat säästyvät vanhusten hoitoon. Jos kunnat pystyvät järjestämään perusopetuksen, niin miksi ihmeessä ne eivät pystyisi järjestämään vanhustenhoitoa.

    Yksityistäminen ei ole mikään itsearvo, vaikka kokoomusnuoret niin hokevat. Nykyisessä yrittäjyyskulttuurissa ei ole mitään sijaa kohtuullisuudelle. Pyritään järkyttävän suuriin tuloksiin. Kun nämä tulokset revitään vanhusten selkänahasta, on jälki rumaa katseltavaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. Yrjö Tuominen: Kuntien ei tarvitse maksaa hoivayrittäjien kohtuuttomia liikevoittoja, nekin rahat säästyvät vanhusten hoitoon.

      Todellakin pitää säästää rahaa vanhustenhoitoon, koska päivän Hesarin mukaan esimerkiksi Helsingissä itse järjestetty hoito maksaa 187 e/ vrk ja ostopalveluna 132 e/vrk. Siinä saa kaupunki raapia säästöjä kasaan muilta sektoreilta noin 1500 euron edestä kuukaudessa per hoidokki, kun kunta alkaa tekemään itse.

      Oulussa tehostetun palveluasumisen kustannus ostopalveluna 95 e/ vrk ja oma sen 50% kalliimpaa 148 e / vrk.

      Ja noissa ostohinnoissa on vielä ne voitot mukana.

      Tuosta voi nopeasti laskea, että 10 hoidokkia kun siirretään ostopalvelun piiristä omaan toimintaan maksaa 150 000 euroa vuodessa. Ei muuta kuin kolmelle opettajalle potkut, niin rahat oat kasassa.

      (okei okei, nuo ovat keskimääräisiä, eivät marginaalisia hintoja, oletettavasti hoidettavien palvelutarvekaan ei ole sama kunnallisessa ja ostopalvelulla toteutetuilla, mutta kumminkin)

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  17. Tapio says:

    “Ennakkoehdoksi voidaan asettaa myös sertifioitu laatu- ja/tai ympäristöjärjestelmä tms. Myös terveyspalveluille on olemassa oma ISO 9001 -standardi: SFS-EN 15224 “Laadunhallintajärjestelmät. Standardi ISO 9001:2015 terveydenhuollon käyttöön”. Monessakohan paikassa se on käytössä?”

    Ainakin Esperi Caressa! Tämä, omistuspohja ja johtoporukan (Suomi) palkkatiedot kertovat, mikä on tälle yritykselle ja muillekin isoille toimijoille oleellista. Tavoitteena on hyvä tuotto, ei hyvä hoito. Tästä kumpuaa ristiriita näiden toimijoiden ja meidän (hoidon tilaajien) välillä. Meillä pitäisi ensisijaisena tavoitteena olla vanhusväestön hyvä hoito.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. TJii:
      Tapio says:

      “Ennakkoehdoksi voidaan asettaa myös sertifioitu laatu- ja/tai ympäristöjärjestelmä tms. Myös terveyspalveluille on olemassa oma ISO 9001 -standardi: SFS-EN 15224 “Laadunhallintajärjestelmät. Standardi ISO 9001:2015 terveydenhuollon käyttöön”. Monessakohan paikassa se on käytössä?”

      Ainakin Esperi Caressa! Tämä, omistuspohja ja johtoporukan (Suomi) palkkatiedot kertovat, mikä on tälle yritykselle ja muillekin isoille toimijoille oleellista. Tavoitteena on hyvä tuotto, ei hyvä hoito.Tästä kumpuaa ristiriita näiden toimijoiden ja meidän (hoidon tilaajien) välillä. Meillä pitäisi ensisijaisena tavoitteenaolla vanhusväestön hyvä hoito.

      Joo, ei sertifioitu laatujärjestelmä sellaisenaan laatua takaa.

      Olin parikymmentä vuotta sitten tekemässä mainitsemiani esitöitä keskisuuren ulkomaisen toimittajakanditaatin luona. Heillä oli sertifioitu ISO 14001-ympäristöjärjestelmä ja auditoija oli hyvämaineinen. Lattiakierroksella, johon tapanani oli liittää myös jätehuoneen ja takapihan läpikäynti, kaikki ei täsmännyt. Pyysin sertifiointiasiakirjat nähdäkseni, ja heureka!, auditoitu ympäristöjärjestelmä koski vain tehtaan etupihan puistoa. Se oli moitteettomassa kunnossa.

      Olisi mielenkiintoista tietää, mitä Esperi Caren laatukäsikirjassa ja sertifiointipöytäkirjassa lukee.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  18. Eduskunnassa on vaadittu lakiin hoitajien vähimmäismiotoituksen arvoa. Tiedetään, ettei tämä toimi. Mielestäni vähimmäismitoitus pitäisi saada vanhuspalvelujen hankintaprosessiin. Ja vieläpä niin, että kunnat pyytävät hintatarjouksia vaihtoehtoisille mitoituksille. Vaihtoehdot esimerkiksi 0,5, 0,7, 0,9 (hoitsua/vanhus). Kunta saisi sitten valita haluamansa mitoituksen ja sitä kautta haluamansa palvelutason.

    Tähän tietysti tarvitaan luotettava raportointi ja sen valvonta, jolloin tarjotun tason alituksesta seuraisi automaattisesti rahallinen seuraus tuottajalle (ilman että se katsotaan rikokseksi, mutta rahallisesti huomattava määrä).

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  19. Paheksunta on kohdistunut ahneisiin kapitalisteihin, jotka haluaa maksimoida osinkonsa. Keitähän ne ahneet ovat. Eläkeyhtiö Ilmarinen ilmoittautui Esperin osakkaaksi. Ei kai muutkin omistajat ole eläkesäätiöitä tai – yhtiöitä? Niiden on pakko olla ahneita, jotta eläkkeet voidaan maksaa. Rahoitusta ei siis löydy sieltä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  20. Ongelma vanhusten ja vammaisten hoidossa taitaa olla se, että tilaaja ja maksaja (kunta) ei pysty mittaamaan laatua. Sen pystyy mittaamaan vain asiakas, jolla ei nyt ole sananvaltaa asiassa. Hänellä tai hänen edustajallaan pitäisi olla mahdollista äänestää jaloillaan ja vaihtaa hoitopaikkaa, jos laatu ei tyydytä. Kunnille ei pitäisi antaa ollenkaan lupaa kokonaisulkoistaa palvelujaan, sillä silloin kunnassa on vain yksi palveluntarjoaja, eikä edes teoreettistakaan mahdollisuutta vaihtaa. Jos tätä sotevetkuttelua vieläkin jatketaan, niin lopulta koko maassa on vain yksi palveluntarjoaja. Ensiksi “pörriäiset” pakottavat pienet yksityiset lopettamaan ja lopulta ne fuusioituvat keskenään.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. TimoT: Ongelma vanhusten ja vammaisten hoidossa taitaa olla se, että tilaaja ja maksaja (kunta) ei pysty mittaamaan laatua.

      Samaa valittelitteli yritysjohto 70-luvulla, kun laatujärjestelmiä alettiin ajaa heidän yrityksiinsä. Kyllä voitiin, mutta yritysten piti tehdä töitä tosissaan, sillä esikuvia ei ollut. Nyt on helpompaa.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      1. Tapio: Samaa valittelitteli yritysjohto 70-luvulla, kun laatujärjestelmiä alettiin ajaa heidän yrityksiinsä.Kyllä voitiin, mutta yritysten piti tehdä töitä tosissaan, sillä esikuvia ei ollut. Nyt on helpompaa.

        Ei millään pahalla, mutta minusta koko laatujärjestelmä on täyttä humpuukia. Ennen esim. kodinkoneet kestivät lähes ikuisesti huollettuina ja korjattuina, nyt ne sertifioidut kestävät tuskin takuuaikaakaan. Asiakas laadun tuntee, ei joku pikainen auditoija.

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      2. Laatujärjestelmä on työkalu, jolla on tarkoitus parantaa laatua. Mutta eihän se toimi, jos laatujärjestelmän hankinnan varsinaisena tarkoituksena onkin vain hankkia nätti sertifikaatti, kun muillakin on.

        En itsekään pidä laatujärjestelmää takeena yhtään mistään. Jos johtoa kiinnostaa laadun parantaminen, sen voi tehdä järjestelmällä tai ilman. Mutta laatujärjestelmän käyttäminen vain antaa siihen ehkä vähän järjestelmällisempiä työkaluja ja jos yrityksessä sitoudutaan laadun parantamiseen, voi siitä olla paljonkin hyötyä. Jo pelkän yrityksen toiminnan kuvaaminen laatukäsikirjaan voi tuottaa johdolle ajatuksia siitä, missä on parantamisen varaa.

        Onko laatuun oikeasti panostettu vai ei, selviää parhaiten kokeilemalla. Kunnan pitäisi lähettää pari koepotilasta tekemään arvosteluja hoidon laadusta 😉

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      1. Osmo Soininvaara: Kuten jo twitterissä sanoin, puskettuani 30 vuotta päätä seinään ja tyrkytettyäni ajatuksiani turhaan, huomasin, että parhaiten ne menevät perille, kun alan myydä niitä.

        Olet väärässä puolueessa. Virheet on patavanhoillinen.

        No ei se paljon parempaa ole muualla. Kokoomuksessa on pieni liberaalisiipi kuten RKP:ssäkin.

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  21. Hinnan ei tarvitse olla kilpailuttamiskriteeri lainkaan. Julkisen kilpailutuksen voi tehdä myös toisin päin: Kunta kertoo, kuinka paljon rahaa sillä on käyttää per vanhus ja vuorokausi, ja tarjoajat kertovat, mitä kaikkea sillä rahalla saa juuri heiltä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  22. jos hankintalakia pitäisi soveltaayksityisissä yrityksissä, lain noudattamatta jättäminen olisi yleisempää kuin lain noudattaminen,pakolinen noudattaminen johtaisi joko konkursseihin tai yritysten poistumiseen maasta työpaikkojensa kanssa, kunnan ja valtion virkaoletetuilla ei ole edes osaamista kilpailuttamisessa

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  23. Soininvaara kuten muutkaan poliitikot eivät tiedä resurssoinneista ja niiden säätelystä, tai normittamisen mahdollisuudesta, sekä laatujohtamisesta yhtään mitään. Nyt on Vartiainenkin töräytellyt asiantuntemattomuuksia asiasta. Soininvaara ja Vartiainen politikoivat asialla. Nämä asiat on jo yrityselämässä vuosikymmenien aikana nähty mikä onnistuu ja mikä ei. Tällä minimimitoitusasialla ei ole mitään muita esteitä kuin poliittiset esteet.

    Minimiresurssit on helppoa laskea, jos se onnistuu ohjelmistoalalla, niin miksi se ei onnistuisi vanhusten huollossa.

    Sitten voidaan säätää laissa alaraja kiinni ja asettaa alarajat erilaisille tunnistetuille tilanteille.

    Poliitikot tekevät näistä tahallaan erilaisilla selittelyillä monimutkaisia juttuja, jolloin on vaikeaa kehitellä yhtään mitään paremmaksi.

    Sitten vielä Vartiaisen kirjoituksen uskottavuus kruunataan heiluttelemalla kirjoituksessa Neuvostoliitto- ja sosialismikorttia.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  24. Hankintalaki on huono ja siltäkin osalta kun se voisi toimia niin sitä ei kunnissa osata käyttää. Tämä ei kuitenkaan ole nähdäkseni suurin ongelma. Suurin ongelma on että meillä ei käytännössä ole mitään seuraamuksia sen puoleen suositusten, sopimusten tai edes lakien rikkomisesta.

    Nyt nousseessa kohussa ei ole mitään uutta, yllättävää tai ihmeellistä kuin se että avi/valvira kerrankin päätti antaa edes jotain seuraamuksia. Kaikki ongelmat (ja pahempiakin) mistä nyt on julkisuudessa keskustelu on kaikkien alalla toimijoiden tiedossa ollut vuosikausia (puhutaan ainakin reilusta kymmenestä vuodesta). Meillä on nyt käytännössä järjestelmä jossa ainoat henkilökohtaista vastuusta tekemisistään kantavat henkilöt ovat ylikuomittuneet lähihoitajat palveluyksiksiköissä 1901,63e peruspalkalla (pääkaupunkiseudulla vähän enemmän).

    Esimerkiksi tässä Esperi Caren tapauksessa juuri tehtävänsä jättänyt toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohannin on täytynyt olla tarkalleen tietoinen että hänen johtamassaan yrityksessä rikottiin suosituksia. sopimuksia ja lakia, koska ks. asioita on puitu vuosikausia eri toimijoiden (kunta, avi, ammattijärjestöt) ja Esperi Caren johdon kanssa. Esperi Caren johto on johdonmukaisesti kieltäytynyt myöntämään mitään rikkeitä tapahtuneen ja päätynyt syyttämään yksittäisiä hoitajia ylireagoinnista tai väittänyt ks. henkilöiden itsensä olevan ammattitaidottomia. Lisäksi keskijohto on, tietämäni mukaan, antanut yksiköiden lähiesimiehille lakien, suositusten ja sopimusten vastaisia määräyksiä/ kieltäytynyt korjaamasta ks. ongelmia jos lähiesimiehen omatunto ei rikkomuksia ole kestänyt (tietämäni henkilö käytännössä savustettiin yhden yksikön johdosta pois, kaikki mahdolliset valitukset oli tehty sekä yrityksen johtoon, kuntaan, aviin, valviraan sekä ammattiyhdistysliikkeeseen, mitään korjauksia niistä ei seurannut, oikeudessa en tietenkään tätä pysty todistamaan).

    Hänen pitäisi olla syytteessä ainakin petoksesta ja heitteillejätöstä, ei matkalla Bahama-saaria (tai mihin lie matkalla) toisten kärmyksellä ansaitut kymmenet miljoonat taskussaan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. käytännön kokemusta alalta: Hankintalaki on huono ja siltäkin osalta kun se voisi toimia niin sitä ei kunnissa osata käyttää. Tämä ei kuitenkaan ole nähdäkseni suurin ongelma. Suurin ongelma on että meillä ei käytännössä ole mitään seuraamuksia sen puoleen suositusten, sopimusten tai edes lakien rikkomisesta.

      Edelleenkin ihmettelen, miksei sopimus- ja jopa lakirikkomuksia ei ole viety eteenpäin.

      Joissakin muissa kommenteissa on korostettu, että rikkomusten näyttökynnys on kuntien hankinnoissa hyvin korkea. Tuskin se voi kuitenkaan olla korkeampi, kuin yksityisellä puolella, jossa sopimisrikkomusten käsittely erilaisissa oikeuksissa on arkipäivää ja siis ennakkotapauksia runsaasti.

      Oma johtopäätökseni on, että joko kunnat pelkäävät oikeudenkäyntien kustannuksia tai sitten ne eivät halua valittaa. Oikeudenkäynneissähän saattaisi syntyä myös kuntia sitovia tulkintoja, joita niiden sitten pitäisi soveltaa niiden omissa vanhuspalveluissaan. Tiukempi ote saattaisi myös korottaa tuottajien jatkossa tarjoamia hintoja. Jatkuva kohu yksityisten toimijoiden ympärillä vie sitä paitsi pois huomiota kuntien omien vanhuspalvelujen ongelmista, joten miksi valittaa. Toimivatko kunnnat siis yhtä moraalisesti, kuin kaalimaata vartioiva pukki?

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      1. Tapio: Edelleenkin ihmettelen, miksei sopimus- ja jopa lakirikkomuksia ei ole viety eteenpäin.

        Joissakin muissa kommenteissa on korostettu, että rikkomusten näyttökynnys onkuntien hankinnoissa hyvin korkea. Tuskin se voi kuitenkaan olla korkeampi, kuin yksityisellä puolella, jossa sopimisrikkomusten käsittely erilaisissa oikeuksissa on arkipäivää ja siis ennakkotapauksia runsaasti.

        Oma johtopäätökseni on, että joko kunnat pelkäävät oikeudenkäyntien kustannuksia tai sitten ne eivät halua valittaa. Oikeudenkäynneissähän saattaisi syntyä myös kuntia sitovia tulkintoja, joita niiden sitten pitäisi soveltaa niiden omissa vanhuspalveluissaan. Tiukempi ote saattaisi myös korottaa tuottajien jatkossa tarjoamia hintoja. Jatkuva kohu yksityisten toimijoiden ympärillä vie sitä paitsi pois huomiota kuntien omien vanhuspalvelujen ongelmista, joten miksi valittaa.Toimivatko kunnnat siis yhtä moraalisesti, kuin kaalimaata vartioiva pukki?

        Olen itse kyynisenä päätynyt samaan lopputulokseen, kun kunnissa jätetään riitauttamatta jopa ilmiselvät tapaukset (löytyy myös muilta puolilta kuin vanhustenhuollolta), joissa palvelusta maksetaan, mutta mitään ei tarjota. Hyvänä esimerkkinä tästä oli viime toukokuinen kaaos Helsingin kaupungilla, kun varajärjestelmä josta oletan Helsingin kaupungin maksaneen vuosikausia ei käynnistynytkään suunnitellusti. Mitään julkisuudessa näkyviä merkkejä en ole nähnyt siitä, että palveluntarjoaja olisi joutunut korvaamaan yhtään mitään aiheuttamastaan kaaoksesta, jonka estävää palvelua he nimenomaan ovat olleet Helsingin kaupungille myymässä ja josta ovat taatusti laskut lähettäneet.

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      2. Osmo Soininvaara: Auta huonomuistista. Mistä varajärjestelmästä puhut?

        Viittaan tässä uutisessa mainittuun varajärjestelmään, joka ei käynnistynytkään toivotulla tavalla ja sen takia kaikki meni sekaisin noin vuorokauden ajaksi. Jos teillä on taustalla tapahtunut jotain toimittajan kurmotusta niin hyvä, mutta julkisuudessa mitään semmoista en ole havainnut, vaikka mitä ilmeisimmin tässä on maksettu toimittajalle jonkinlaisesta kahdennuksesta, joka ei kuitenkaan tosipaikan tullen merkannut yhtään mitään:

        https://yle.fi/uutiset/3-10207997

        Lisäksi mieleeni palaa oheisen linkin takaa löytyvässä jutussa mainuttu HUS:lla käytössä ollut oma erityinen varajärjestelmä. Vuonna 2017 sattui häiriö, joka olisi ollut mainio paikka järjestelmälle näyttää kyntensä, mutta se kaatuikin toiminnan turvaamisen sijaan. Oletan, että myös HUS on maksanut tästä varajärjestelmästä jokusen euron palveluntarjoajalle, mutta mitä ilmeisimmin turhaan, koska tosipaikan tullen mitään apua siitä ei ollutkaan (vähän kuin maksaisi vuosikausia palovakuutuksesta, joka ei tulipalon tullen korvaisikaan mitään). Kun oma ammatti on näiden juttujen hoitaminen yrityksille, voin arvailla minkä kokoluokan maksuja palvelujen tarjoajat näistä turva- ja varajärjestelmistä laskuttaa ja ihan pikkurahoista ei yleensä puhuta.

        https://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/hus-n-massiivisen-hairion-syyna-oli-poikkeuksellinen-vika-asiantuntija-ei-voi-sattua-6686340

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  25. Aika monet “keskituloset” ovat valuneet siihen ryhmään , jolle ei ole varaa kustantaa vanhuuttaan. Nyt varmaan suuret ikäluokat alkavat ajatella vanhuuttaan. Ehkä jotain muuttuu.
    Sellaisia aloja, joita ei pystytä valvomaan, ei pitäisi ulkoistaa. Kun vastakkain ovat jerseysaaren sijoitusyhtiö ja vanhus, tilanne ei ole oikein tasapuolinen. Kyllä pistää rintaan, kun suomalaisia kutsutaan ihmishirviöiksi.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  26. Tuukka:
    Minä tunnen n. 30 eläkeläistä, joista 1 on vanhainkodissa. En oikein jaksa uskoa mainittuun neljäsosaan…vai onko otokseni valikoitunut?

    Omista isovanhemmistani ja heidän sisaruksistaan jokainen yhtä lukuunottamatta on jossain vaiheessa ollut vanhainkodissa ja uskon viimeisenkin vielä kyseiseen laitokseen päätyvän vähän vanhettuaan. Osa asusti pidemmän aikaa ja osa lyhyemmän aikaa. Joko minulle on valikoitunut poikkeuksellisen pitkäikäinen ja tapaturmia välttävä otos tai sinulle todella lyhytikäinen ja tapaturmille altis otos, mutta keskiarvo lienee jossain meidän kokemusten välissä. Siksi tämä 25% tuntui minulle jollain tasolla luontevalta arviolta.

    Oleellista on mielestäni ymmärtää, että vaikka se todellisuus asettuisikin tuosta 25% vaikkapa 15% hujakoille, meillä on silti 150 000 ihmistä työllisistä vaan hoitamassa vanhuksia, mikä on melkein 10% tämän hetken työssäkäyvästä väestöstä (puhumattakaan siitä, miltä tilanne näyttää, jos se todellisuus asettuukin jonnekin 25% yläpuolelle). Olen huolissani, että miten meidän kansantalous voisi mitenkään kestää ilman merkittävää tehostumista kyseisessä toiminnassa, joka tekee nykyisten lakien kirjaamisen kansiin hölmöksi, koska poliittisesti niiden mitoitusten höllentäminen on erittäin hankalaa, vaikka se olisi kuinka tarpeellista (“Pääministeri Nönnönnöön hallitus leikkaa hoitajia vanhuksilta! Kuinka he kehtaavat?”)

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  27. Suurin ongelma on, ettei kunnissa ole hankintaosaamista. Suomen kunnat ovat pieniä eikä niissä ole kovinkaan erikoistunutta henkilöstöä. Ei ainakaan hankintaan perehtyneitä.

    Entisen kotikuntani sosiaalijohtaja joutui ,ajauduttuaan nurkkaan, myöntämään , että he ovat sosiaalialan ammattilaisia eivätkä tiedä sopimusten hallinnasta ja hankinnasta mitään.
    Tarjouspyynnötkin tekee joku palveluntuottajista.

    Hinnat olivatkin sen mukaisia.Kun vanki ruokitaan 8 € per päivä, varusmies 12 € per päivä niin vanhuksen ruoka maksaakin 16 € per päivä vaikka ravinnon tarve on alle puolet noiden muiden vertailuryhmien tarpeesta.
    Tai asunnon vuokra on kalliimpi kuin Helsingin keskustan yksiössä

    Maakuntauudistuskaan ei mitään pelasta, sillä maakuntien johdossa jatkavat samat henkilöt, jotka eivät osaa kunnissakaan hankintaa

    Tästä on myös seurauksena se, ettei palvelun laatua osata valvoa

    Minusta on aika tolkutonta, että kunnat ja maakunta pannaan tekemään sellaista , mihin ei ole osaamista

    Ja myös strategiat oavt hukassa.Kunnat myyvät kiinteistöjään kiihtyvällä vauhdilla pörriäisille. Samalla pörriäiset varmistavat itselleen monopolin. Harva kilpailija pistää pystyyn toista samanlaista palvelulaitosta ja näin tuon kiinteistön ostanut on monopoliasemassa tai ainakin hyvin vahvassa asemassa

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. Liian vanha:
      Suurin ongelma on, ettei kunnissa ole hankintaosaamista. Suomen kunnat ovat pieniä eikä niissä ole kovinkaan erikoistunutta henkilöstöä. Ei ainakaan hankintaan perehtyneitä.

      […]

      Maakuntauudistuskaan ei mitään pelasta, sillä maakuntien johdossa jatkavat samathenkilöt, jotka eivät osaa kunnissakaan hankintaa

      Tässä voin olla turhan optimistinen, mutta kyllähän se on niin, että isommissa yksiköissä on enemmän mahdollisuuksia hankkia organisaatioon hankintaosaamista. Alle kymmenen hengen yrityksessä hankintatoimi koostuu useimmiten toimarista siinä missä suuryrityksissä on ihan omat organisaationsa vastaamassa hankinnasta. En näe mitään syytä miksei kuntien ja maakuntien kohdalla olisi mahdollisuutta vastaavaan: pieni kunta tekee hankintoja niin harvoin, että ei ole järkeä / mahdollisuutta palkata erillistä hankinnan erikoisosaajaa kun taas maakunnalla on niin paljon hankintoja, että on perusteet pistää pystyyn erillinen osasto vastaamaan hankintaprosessista.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      1. Jukkis: Tässä voin olla turhan optimistinen, mutta kyllähän se on niin, että isommissa yksiköissä on enemmän mahdollisuuksia hankkia organisaatioon hankintaosaamista. Alle kymmenen hengen yrityksessä hankintatoimi koostuu useimmiten toimarista siinä missä suuryrityksissä on ihan omat organisaationsa vastaamassa hankinnasta. En näe mitään syytä miksei kuntien ja maakuntien kohdalla olisi mahdollisuutta vastaavaan: pieni kunta tekee hankintoja niin harvoin, että ei ole järkeä / mahdollisuutta palkata erillistä hankinnan erikoisosaajaa kun taas maakunnalla on niin paljon hankintoja, että on perusteet pistää pystyyn erillinen osasto vastaamaan hankintaprosessista.

        Samaa mieltä. Asiasta on myös näyttöä, sillä suuret kaupungit ja kuntayhtymät näyttävät onnistuneen sote-hankinnoissaan kohtalaisen hyvin lukuunottamatta IT-hankintoja. Mokia sattuu myös yksityisellä puolella, mutta niitä ei tuoda julki.

        Jos maakuntauudistuksesta ei tule mitään, kuntien pitäisi pystyttää asiantuntijapalvelu, josta ne sitten voisivat ostaa tarvitsemiaan konsultointeja. Sellainen palvelu levittäisi tehokkaasti myös hyviä käytäntöjä.

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.