Parempaa kuin seksi

22.9.2014 · Aihe: _ 

saurin kansi 001Monialataituri Pekka Saurilta on tullut kaunokirjallinen teos Parempaa kuin seksi. Siinä kovin tunnistettavat hahmot Pete (Pekka Sauri) Tero (Teppo Turkki), Jussi (Pekka Haavisto) ja Anja (Heidi Hautala) seikkailevat läpi historiallisten tapahtumien. Ensin ollaan vaihtoehtolehti Planeetan (Suomi-lehti) toimituksessa Laivanvarustajankadulla ja lopulta ympäri maailmaa tärkeissä tehtävissä.

Kirja alkaa melkein kameraalisen tarkkana muistelmana Suomi-lehden ajoilta, mutta irtaantuu lopulta todellisuudesta niin, että totta ovat enää historialliset tapahtumat. Minulle vihreiden varhaishistoriasta kertova alkuosa oli kiinnostavampi, koska ne olivat osa myös minun historiaani. Tutustuin läheltä Suomi-lehden arkeen, koska tein Vihreää lankaa Laivanvarustajankadulla samalla valolatomakoneella ja saman valopöydän ääressä. Ulkopuolisen silmissä tämä saattoi olla puuduttavin osa, koska tosiasiat ovat aina tylsempää kuin mielikuvitus.

Pari kertaa alkuosassa havahduin, etteihän se noin mennyt. Pari kertaa Jussin nimiin oli pantu repliikki tai teko, jota pidin omanani. Ilmeisesti Sauri on pannut Jussin suuhun myös joitain omia repliikkejään. Tämänhän pitikin olla fiktiota.

Kirjassa perustetaan puolue. Ei kuitenkaan ympäristöpuoluetta, eikä Koijärveä edes mainita, vaan puolue, jonka aatteellisena lähtökohtana oli parhaan argumentin ja avoimen keskustelun periaate. Tätä ilosanomaa levitettiin ensin Helsinkiin ja Suomeen ja lopulta enemmän tai vähemmän menestyneesti ympäri maailmaa.

Paljon sivuja uhrataan vihreiden alkuaikojen ankarille kiistoille. Puolue oli voimakkaasti jakautunut nykyistä liberaalia suuntausta kannattaviin ja autoritaarista yhteiskuntaa tavoitteleviin linkolalaisiin, joiden kärkinimenä oli Eero Paloheimo. Sauri kutsui heitä koirankuonolaisiksi. Heidän keskeinen hahmonsa oli vallasta Planeetta-lehden ”keskuskomitean” kanssa taisteleva Kuikkaneva, johon Sauri liittää kaikki ajateltavissa olevat negatiivisen ominaisuudet. Se oli juuri niin ahdistavaa aikaa, miksi Sauri sen kuvaa.

Suomi-lehden ympärillä olevaa joukkoa on joskus kutsuttu vihreiden pyhäksi perheeksi. Tästä joukosta tuli vihreille peräti kolme puheenjohtajaa peräkkäin, ja näin käy myös Saurin kirjassa. Kirja kuvaa koko puolueen olleen Keskuskomitean ohjauksessa. Kolmikolla Sauri, Haavisto ja Hautala on ollut vihreissä keskeinen rooli ja puolue on saanut heiltä paljon, mutta ei se nyt ihan noin keskeinen ollut (tai sitten olen ollut kovin sinisilmäinen).

Jossain 1990-luvun alussa kirja irtoaa todellisuudesta. Pete kyllä jatkaa Pekka Saurin viitoittamalla tiellä: pitää radiossa yölinjaa, eroaa vaimostaan ja solmii uuden avioliiton, päätyy kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi ja apulaiskaupunginjohtajaksi ja toimii telekommukaatioyrityksen hallituksessa (HPY), mutta Jussin ja Anjan tehtävät ovat peräisin toisesta todellisuudesta. Tero siirtyy toisiin svääreihin hömppäguruksi ja tähtitoimittajaksi.

Pete itse on mies, joka ei osaa sanoa ei. Hän seikkailee läpi 1990-luvun niin ylirasittuneena, että lukijallekin tuli huono olo.

Joku voi pitää ongelmana sitä, että tunnistettaviin henkilöihin liittyy keksittyjä asioita ja ominaisuuksia. Minä ainakin luin kirjan alkua melkeinpä dokumenttina. Koska tapahtumat olivat tuttuja, ymmärsin luullakseni, missä vaiheessa siirryttiin mielikuvituksen puolelle, mutta entä muut lukijat? Jussi on vahvasti idealisoitu vahvatahtoinen vaikuttaja, joka lopulta alistaa muut, esimerkiksi Anjan. Ei se ymmärtääkseni ihan näin mennyt.

Kuikkaneva on kirjan alussa selvä Paloheimo, joka esimerkiksi perustaa kilpailevan puolueen, mutta myöhemmissä vaiheissa häneen on liitetty monen muun ”koirankuonolaisen” piirteitä. Vahva EU-vastaisuus on Erkki Pulliaista ja muut ominaisuudet eräistä muista linkolalaisista. En tiedä, keneltä on vahva vasemmistolainen paatos peräisin, mutta sitä ominaisuutta nyt ei ole koskaan Eero Paloheimoon liitetty.

(Hesarin arvostelija vihjasi, että minä voisin olla Kuikkaneva. Huono on poliittisen historian asiantuntemus. Epäedullinen ulkoinen olemus korkeintaan on minua. En ole koskaan kuulunut vihreän liikkeen linkolalaiseen siipeen tai paloheimolaisiin, enemmänkin päinvastoin.)

Telekommunikaatioyhtiön hallituksen jäseniä en tunnista, koska en heitä tuntenut, mutta kovin negatiivisen kuva joistakin hallituksen jäsenistä kirjassa annetaan. Ehkä tämä on niin fiktiivistä, ettei esikuvia olekaan. Olisiko inspiraation lähteenä jokin lautakuntamatka?

Puhetta saattaa tulla joistakin muistakin henkilöistä, jotka viittaavat johonkin täysin tunnistettavaan henkilöön, mutta joihin on otettu täysin keksittyjä piirteitä, jotka usein ovat vähemmän mairittelevia.

Vähän päälle liimattuna kirjassa kulkee minä-muodossa kertomus Viipurin viimeisistä päivästä suomalaishallinnossa. Teksti on mielenkiintoinen ja vetävä, kirjallisesti minusta paras osa, mutta olisiko pitänyt kirjoittaa kaksi kirjaa? Suomi-lehden porukkaa läheltä tämäkin kyllä liippaa, sillä Heidin Hautalan isä oli keskeisessä roolissa Viipurin puolustuksessa. Hän myös vilahtaa tekstissä aivan omalla nimellään.

Minulta kirja meni vähän hotkimalla. Piketty sai taas jäädä yöpöydälle odottamaan. Mutta en olekaan mikään keskivertolukija vaan asioita varsin läheltä katsellut.

= = =

Pekka Sauri on selvästi kerännyt paljon materiaalia menneistä tapahtumista. Se pitäisi saada julki. Minusta hänen pitäisi kirjoittaa niiden pohjalta toinen kirja, Suomi-lehden historia ja sen mukana tärkeä pala vihreän liikkeen historiaa, joka on jäämässä pian unohduksiin. Romaanimuoto on sinänsä oiva tapa kirjoittaa historiaa, mutta oikeilla nimillä ja vain oikeilla tapahtumilla.

 

 

Kommentit

8 Vastausta artikkeliin “Parempaa kuin seksi”

  1. az kirjoitti 22.9.2014 kello 21:35

    Vihreiden historiasta

    Muistatko (voiko kysyä?), ketkä kirjoittivat tämän Vihreän liiton ensimmäisen yleisohjelman vuonna 1988 http://www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelma?tunniste=vihryleis1988 ?

    Siinä on vahva sosialismin ja irrationaalisen mystiikan pohjavire. Ote:

    Valta luisuu ylikansallisten yhtiöiden käsiin. Ihmiset kadottavat luottamuksensa edustukselliseen demokratiaan. Politiikasta on tullut hallinnointia ja kansalaisista sen alamaisia. Ihmisoikeuksien sijasta painotetaan kuluttajan velvollisuuksia.

    Taloutta ohjaavat lyhytnäköisyys, itsekäs hyödyn tavoittelu ja vahvemman oikeus. Yhä useammat meistä syrjäytyvät yhteiskunnan laitamille henkiseen ja aineelliseen turvattomuuteen. Alistetun työläisen rinnalle ovat tulleet riistetty luonto, oman yhteiskunnan osattomat kansalaiset, alkuperäiskulttuurit, kehitysmaiden kansat ja tulevat sukupolvet. Maata kohdellaan kuin meitä ja meitä kuin maata: etäältä, ylhäältä ja piittaamattomasti. Revitään irti kaikki myyntikelpoinen ja hylätään loput lojumaan.

    Sosialismin vaikutus jopa vahvistuu 1990-luvun alun ensimmäisessä ohjelmassa ja mystiikka myös pysyy mukana. http://www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelma?tunniste=vihryleis1990 Ote johdannosta:

    Meidät on totutettu pitämään länsimaista ajattelu- ja elämäntapaa ainoana tai ainakin parhaana mahdollisena. Maapallolla on kuitenkin aina ollut toisenlaisiakin elämänkäsityksiä. Vielä keskiajan Euroopassa “Äiti Maata” pidettiin elävänä olentona, jota tuli kohdella kunnioittavasti ja jonka hyväksikäyttöä säätelivät ankarat rajoitukset. Luonnon kunnioitus on kuulunut myös suomalaiseen perinteeseen: siitä kertovat pyhät lehdot ja pihapuut, luonnonhaltiat ja luonnonvoimia edustaneet jumaluudet.

    Paluuta menneisyyteen ei ole. Yhä ilmeisempää on myös, ettei tietä tulevaisuuteenkaan ole, ellemme kykene yhdistämään nykyaikaisia tietojamme, taitojamme ja voimavarojamme alkuperäiskulttuurien viisauteen ja nöyryyteen.

    Nykypäivää kohden mystiikan määrä vähenee Vihreiden ohjelmissa ja myös talouteen tulee asteittain asiapohjaisempi lähestymistapa, joka ei enää lainaa sanastoaan ja kuvastoaan samoissa määrin vanhasta antikapitalismista.

    Voisin kuvitella, että nuoren puolueen ensimmäisissä ohjelmissa sen keskeisillä vaikuttajilla on ollut hyvin painava rooli niiden suunnittelussa ja kirjoittamisessa.

    Nuo kaksi ensimmäistä ohjelmaa eivät kyllä kuvaa Saurin parhaan argumentin periaatetta ja sinun omassa vihreiden historiikissasi välittämää kuvaa alkuaikojen vihreistä rationaalisina parhaimman argumentin etsijöinä.

    Ensimmäisten ohjelmien valossa sosialismin aateperintö ja mystiikka vaikuttivat vahvasti puolueessa. Tämä on puoli, johon itse en ole törmännyt kuvauksissa vihreiden historiasta (Sauria en ole (vielä?) lukenut). Mutta ohjelmien valossa se vaikuttaisi olleen hyvinkin keskeinen. Kirjoittajista riippumatta kun puolue kokonaisuutena ne ohjelmat kuitenkin hyväksyi.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    Suosittele: Thumb up 18

  2. napander kirjoitti 22.9.2014 kello 22:20

    Tuossa tuo taas tulikin, että pitäisikö teidän ihan reilusti irtautua siitä ympäristönsuojelijoiden maineesta jottei ihmiset odottaisi liikoja. On aika tuhoisaa, että vanhojen henkilökaunojen takia luonnonsuojelusta on tullut näin paheksuttava aihe puolueessa joka ratsastaa vihreydellä, jos saa siis lainata teiltä tuota vihreyden määritelmää ja laajentaa sitä merkitsemään jotain muuta kuin tuota teidän puoluetta. Yhtä valitettavaa on, että arvio siitä, että ketäs muuta ne piiperöt sitten äänestäisi on aivan yhtä totta, eikä kilpailevaa puoluetta liene järkevää perustaa. Protestina voi olla vain äänestämättä ketään. Valitettavasti siellä vain tehdään niitä päätöksiä, joita sitten laitetaan käytäntöön ja vaikuttaminen muuten on aika tuloksetonta.

    Mainitut kaksi ukkoa eivät ole kovin fiksuja aina puhuneet ja persoonina vaikeita, mutta silti nostaneet aivan oikeita ongelmia esiin, joista nämä kamppailun voittaneet ovat olleet hiljaa kaikilla osaamillaan kielillä. Onko puolueen perustamisen jälkeen asiat menneet huomattavasti parempaan suuntaan suuressa kuvassa teidän voittaneiden ohjeilla? Ei minusta ainakaan, eikä tuo ongelmien sivuuttaminen ainakaan auta, vaan tuottaa vain suurta turhautumista. Nähtävästi on helpompaa leimata vanhasta muistista uudetkin kriitikot oikeistolaisiksi vihernatseiksi, jotka ovat jääneet vangeiksi jonnekin runo-Suomeen, kuin myöntää olevansa totaalisen kusessa ilmaston ja ympäristön kanssa. Harmi kun noita Linkoloitakin on oikeastaan kaksi ääripäätä samassa julkisessa ihmisessä, jolloin sitä leimaantuu aina sen väärän takia. Tainnut Soininvaarakin tästä joskus mainita.

    Varmaan olisi tilausta sellaiselle ympäristöpuolueelle, joka edustaisi nykyvihreiden sijaan sellaista tekemiselle perustuvaa vähemmän korskeaa karvapersevihreyttä joka haluaa tuloksia, eikä nykyistä sisätiloissa kokoustavaa ja paperia tuottavaa fiiniä korkeasti koulutettujen cityvihreää puoluetta, joka kertoo olevansa ensin sosiaalidemokraatti ja vaivaantuu suunnattomasti kun joku puolustaa jonkun öttiäisen elinaluetta. Ongelmahan ei ole enää tuo vanhakantainen, ehkä rasistinenkin ajattelu, jota vuosikymmenten takaiset linkolalaiset harrastivat, vaan se että sen nykyisen arvoliberaalin lisänä ei ole sitä luontoa puolustavaa ajattelua. Ei kai niiden tarvitse toisiaan poissulkea, vaan ehkä keinoja vaan voisi ajatella uusiksi.

    Kysymys kuuluukin, että onko puolueella enää edes tavoitteena oikeasti parantaa ympäristön ja ilmaston tilaa, vai vain katsella vuosi vuodelta huononevaa tilannetta ja samalla turhauttaa ihmiset? Koska suuressa kuvassa nyt mennään alamäkeä ja kovaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    Suosittele: Thumb up 12

  3. kake kirjoitti 23.9.2014 kello 1:36

    az, erikoista, että pidät vihreiden alkuaikojen syväekologiakeskeisyyttä yllättävänä. Minusta se on jopa itsestäänselvää nuoren ympäristöpuolueen tapauksessa. Mystiikkaa en lainauksistasi sinänsä löydä muuten kuin ehkä retorisella tasolla. Kaikki arvopohjat piirtyvät mystisinä, jos kirkkain silmin lähtee tarkastelemaan. Ero taitaa olla lähinnä siinä, että niitä vahviten lävitse runtattuja ideologioita ei yleensä tarvitse erikseen kirjoittaa auki.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    Suosittele: Thumb up 11

  4. mikko siitonen kirjoitti 23.9.2014 kello 8:40

    Keiden teidan?

    t. mikko

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    Suosittele: Thumb up 0

  5. Pekka Pietilä kirjoitti 23.9.2014 kello 11:43

    Tässä vihreässä liikkeessä oli tunkua vallankammareihin, mutta ensin liikkeen sisällä oli valtataistelu, jolle estettiin liikkeen todellisen tarpeen ja merkityksen ymmärtävien mukana olo liikkeessä. Puolueeksi ei haluttu, koska irjan kuvaamat henkilöt olisivat ohjautuneet pois liikkeestä. DDR:stä tuli oppi hitaasta sisäisestä kähminnästä ja tätä kirja parhaiten kuvannee.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    Suosittele: Thumb up 3

  6. Pekka Pietilä kirjoitti 23.9.2014 kello 12:42

    Kun Väinö Linna aloitti kirjan “Täällä pohjan tähden alla” kirjoittamisen, hän lainasi minulta lauseen:”Alussa oli suo, kuokka ja Jussi.” Tästä homma lähti. Vihreässä liikkeessä oli runsaasti niitä, jotka pyrkivät siitä hyötymään. Rahoitus tuotti vain tiukkaa. Tässä vaiheessa tutustui ja osan tunsin jo yliopistolta kirjavaan joukkoon, josta “Vihreä liike” muotoutui. Mitä se on saanut aikaan? Lainsäädäntöä on terävöitetty ja perustettu yksi ministeriö lisää. Lait ovat olemassa konkarit voivat siirtyä muisteloinnin pariin tai pariseksiin.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    Suosittele: Thumb up 2

  7. Veli-Pekka Moisalo kirjoitti 23.9.2014 kello 21:26

    Oli aikoinaan hallitus, joka päätti, että 2 vuotta ministerin tehtävää hoitaa vihreiden esittämä ministeri ja toiset 2 vuotta RKP:n ministeri. Kun vihreän ministerin tuli aika siirtyä syrjään, niin alkoi valtaisa valitus ja itku, miksi syrjäytetään, kun työ on lähtenyt hyvin käyntiin. Vai olsiko se ollut ne valtaoikeudet ja Audin takapenkki.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    Suosittele: Thumb up 1

  8. Osmo Soininvaara kirjoitti 23.9.2014 kello 22:35

    Kuka valitti vihreän ministerin syrjään siirtymisestä? Ei kukaan, paitsi myöhemin Paavo Lipponen

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

Jätä vastaus