Avainsana: Yritysvastuu

Adam Smith on kir­joit­tanut, ettei (talous)järjestelmästä tule koskaan niin hyvää, etteikö ihmisenkin tarvitse olla hyvä. Tätä halu­aisin jatkaa niin, ettei toisaal­ta ihmi­sistä tule koskaan niin hyviä, etteikö talousjär­jestelmänkin olisi olta­va hyvä. 

Eräässä Board­man Oy:n keskustelus­sa tulin sanoneek­si, että en oikein usko maail­man paran­tamiseen yri­tys­ten yhteiskun­tavas­tu­un kaut­ta. Jos väärin toim­imi­nen on kan­nat­tavaa, hyvis­ten johta­mat yhtiöt häviävät markki­noil­la pahis­ten johtamille. Sik­si on yhteiskun­nan tehtävä muut­taa sään­töjä niin, että väärin toim­imi­nen on kan­nat­tam­a­ton­ta. Vain se lop­ul­ta tehoaa. Sen myön­ny­tys­ten voin tehdä, että joka han­kkii yri­tyk­selleen men­estys­tä taval­la, joka vahin­goit­taa yleistä etua (toisia ihmisiä, ilmas­toa ym.), ottaa riskin, että sään­töjä muute­taan ja hänen investointin­sa filunki­toim­intaan osoit­tau­tuu kan­nat­ta­mat­tomak­si. Sik­si kan­nat­taa vähän kat­soa, onko oma toim­inta päivän­val­oa kestävää.

Puheen­vuoroni sai osit­tain tyr­mistyneen vas­taan­oton. Sitä pidet­ti­in perin kyynisenä. En saa refer­oi­da muiden puheen­vuoro­ja, mut­ta yritän tässä perustel­la kantani.

Kukaan tuskin ajat­telee, että vero­jen mak­samisen tulisi olla vapaae­htoista. Vapaa­matkus­ta­jaon­gel­ma muo­dos­tu­isi aivan liian suurek­si. Edes kirkko ei usko vapaae­htoisi­in avus­tuk­si­in vaan kerää pakol­lista kirkollisveroa.

Min­un ajatuk­seni paino oli ilmastopoli­ti­ikas­sa. Toive, että ihmiset ja yri­tyk­set oman­tun­non syistä vähen­täi­sivät fos­si­ilis­ten polt­toainei­den käyt­töä, on yhtä nai­ivi kuin aja­tus, että hyv­in­voin­ti­val­tio voitaisi­in rahoit­taa vapaae­htoisin mak­suin. Pidän fos­si­ilis­ten verot­tamista paljon uskot­tavam­pana keinona.

Kyynisyyteni yri­tys­ten vapaae­htoisia ilmas­toteko­ja kohtaan johtuu myös siitä, että olen näh­nyt niin paljon niin vilpil­listä viherpesua.

En myöskään jak­sa hur­ra­ta, kun se tai tämä taho ilmoit­taa lopet­ta­vansa fos­si­ili­te­ol­lisu­u­den rahoit­tamisen. Maail­mas­sa on finanssi­var­al­lisu­ut­ta niin paljon, ettei fos­si­ili­te­ol­lisu­u­den rahoi­tus han­kaloidu, vaik­ka 90 % rahoit­ta­jista vetäy­ty­isi. Olen paljon toiveikkaampi, jos joku pahik­sista ilmoit­taa vetäy­tyvän­sä, kos­ka pelkää menet­tävän­sä rahansa. Se taas ei tapah­du ennen kuin fos­si­il­isia verote­taan kunnolla.

Lap­sior­jien käyt­töä ali­hank­in­taketjuis­sa voi kyl­lä säädel­lä yhteiskun­tavas­tu­ul­la – tai oikeam­min maine­hai­tan uhal­la. T‑paidan tuotan­tokus­tan­nuk­set ovat niin mität­tömiä, ettei paidan hin­ta tästä juuri nousisi. On siis myös hal­paa eettisyyttä.

Senkin myön­nän, että omaa henkilökun­taa kan­nat­taa kohdel­la vas­tu­ullis­es­ti. Se on yri­tyk­sen oman toimin­nan kannal­ta järkevä investoin­ti. Halut­tu työ­nan­ta­ja saa parem­paa henkilökuntaa.

En halua täl­lä kyynisyy­del­lä vetää mat­toa kaikkien eet­tisiä arvo­ja arvostavien alta vaan korostaa, että viime­si­jainen vas­tuu on val­tioil­la ja kaupungeil­la: mil­laisik­si ne määräävät pelisään­nöt ken­täl­lä, joil­la yri­tyk­set pelaavat.

Maail­ma oli joskus toisen­lainen. Olen kir­jois­sani käyt­tänyt esimerkkinä Juu­so Walde­nia, jon­ka aikana Yhtyneet paperite­htaat otti hoitaak­seen tehda­s­paikkakun­tien urheiluken­tät ja joka mak­soi äideik­si tulleille työn­tek­i­jöilleen äidin palkkaa. (Juusi Walden ei hyväksynyt äitien työssäkäyn­tiä.)  Tämä laa­jasy­dämisyys oli mah­dol­lista ennen markki­na­t­alout­ta ja kil­pailua ja oli kan­nat­tavaa aikana, jol­loin kom­mu­nis­min pelko oli viisauden alku. Enää se ei onnis­tu, kos­ka sak­salainen lehti­ta­lo ei mak­sa paperi­sta enem­pää sik­si, että osa paperin hin­nas­ta menee Kaipolan jalka­pal­lo­ken­tän kun­nos­tuk­seen. Ei toimin­ut pitkään Juu­so Waldenin aikanakaan. KOP erot­ti hänet.