Adam Smith on kirjoittanut, ettei (talous)järjestelmästä tule koskaan niin hyvää, etteikö ihmisenkin tarvitse olla hyvä. Tätä haluaisin jatkaa niin, ettei toisaalta ihmisistä tule koskaan niin hyviä, etteikö talousjärjestelmänkin olisi oltava hyvä.
Eräässä Boardman Oy:n keskustelussa tulin sanoneeksi, että en oikein usko maailman parantamiseen yritysten yhteiskuntavastuun kautta. Jos väärin toimiminen on kannattavaa, hyvisten johtamat yhtiöt häviävät markkinoilla pahisten johtamille. Siksi on yhteiskunnan tehtävä muuttaa sääntöjä niin, että väärin toimiminen on kannattamatonta. Vain se lopulta tehoaa. Sen myönnytysten voin tehdä, että joka hankkii yritykselleen menestystä tavalla, joka vahingoittaa yleistä etua (toisia ihmisiä, ilmastoa ym.), ottaa riskin, että sääntöjä muutetaan ja hänen investointinsa filunkitoimintaan osoittautuu kannattamattomaksi. Siksi kannattaa vähän katsoa, onko oma toiminta päivänvaloa kestävää.
Puheenvuoroni sai osittain tyrmistyneen vastaanoton. Sitä pidettiin perin kyynisenä. En saa referoida muiden puheenvuoroja, mutta yritän tässä perustella kantani.
Kukaan tuskin ajattelee, että verojen maksamisen tulisi olla vapaaehtoista. Vapaamatkustajaongelma muodostuisi aivan liian suureksi. Edes kirkko ei usko vapaaehtoisiin avustuksiin vaan kerää pakollista kirkollisveroa.
Minun ajatukseni paino oli ilmastopolitiikassa. Toive, että ihmiset ja yritykset omantunnon syistä vähentäisivät fossiilisten polttoaineiden käyttöä, on yhtä naiivi kuin ajatus, että hyvinvointivaltio voitaisiin rahoittaa vapaaehtoisin maksuin. Pidän fossiilisten verottamista paljon uskottavampana keinona.
Kyynisyyteni yritysten vapaaehtoisia ilmastotekoja kohtaan johtuu myös siitä, että olen nähnyt niin paljon niin vilpillistä viherpesua.
En myöskään jaksa hurrata, kun se tai tämä taho ilmoittaa lopettavansa fossiiliteollisuuden rahoittamisen. Maailmassa on finanssivarallisuutta niin paljon, ettei fossiiliteollisuuden rahoitus hankaloidu, vaikka 90 % rahoittajista vetäytyisi. Olen paljon toiveikkaampi, jos joku pahiksista ilmoittaa vetäytyvänsä, koska pelkää menettävänsä rahansa. Se taas ei tapahdu ennen kuin fossiilisia verotetaan kunnolla.
Lapsiorjien käyttöä alihankintaketjuissa voi kyllä säädellä yhteiskuntavastuulla – tai oikeammin mainehaitan uhalla. T‑paidan tuotantokustannukset ovat niin mitättömiä, ettei paidan hinta tästä juuri nousisi. On siis myös halpaa eettisyyttä.
Senkin myönnän, että omaa henkilökuntaa kannattaa kohdella vastuullisesti. Se on yrityksen oman toiminnan kannalta järkevä investointi. Haluttu työnantaja saa parempaa henkilökuntaa.
En halua tällä kyynisyydellä vetää mattoa kaikkien eettisiä arvoja arvostavien alta vaan korostaa, että viimesijainen vastuu on valtioilla ja kaupungeilla: millaisiksi ne määräävät pelisäännöt kentällä, joilla yritykset pelaavat.
Maailma oli joskus toisenlainen. Olen kirjoissani käyttänyt esimerkkinä Juuso Waldenia, jonka aikana Yhtyneet paperitehtaat otti hoitaakseen tehdaspaikkakuntien urheilukentät ja joka maksoi äideiksi tulleille työntekijöilleen äidin palkkaa. (Juusi Walden ei hyväksynyt äitien työssäkäyntiä.) Tämä laajasydämisyys oli mahdollista ennen markkinataloutta ja kilpailua ja oli kannattavaa aikana, jolloin kommunismin pelko oli viisauden alku. Enää se ei onnistu, koska saksalainen lehtitalo ei maksa paperista enempää siksi, että osa paperin hinnasta menee Kaipolan jalkapallokentän kunnostukseen. Ei toiminut pitkään Juuso Waldenin aikanakaan. KOP erotti hänet.
Onkohan Juuso Waldenin jalkapallojoukkue HAKA paras esimerkki eettisestä toiminnasta?
Käsittääkseni — voin tietysti olla väärässä — HAKA:n pelaajat olivat töissä kuukausipalkalla paperitehtaalla ja pelasivat ikään kuin varjoammattilaisjoukkue. Samaan aikaan muualla, esim. kotikaupungissani Kotkassa KTP pelasi täysin amatöörijoukkueena verrattuna HAKA:aan. Waldenin viritys muistutti sosialistimaiden tapaa pitää hyvät urheilijat armeijan palkkalistoilla, jolloin he amatööriurheilun sisällä olivat täysiä ammattilaisia eikä siihen kukaan voinut puuttua.
Jos näin oli, myös HAKA sai aika paljon ansiotonta kilpailuetua amatöörisarjassa. Tietysti, jos pintaa oikein haluaa raaputtaa, KTP:n joukkueessa oli aika monta nosturimiestä Kotkan satamasta, joten voisi (jos uskaltaisi) miettiä palkkasiko kaupunki pelaajia taatakseen heille hyvän ammatin pelaamisen ohella.
Nykyään ei onneksi tarvitse näytellä amatööriä pelatessaan rahasta ja maineesta.
Kyse ei ollut pelkästään amatööri-idealismista vaan myös siitä, että urheilun sponsorointi järjestämällä urheilijoille vartalonmyötäinen työ ymmärrettiin tavallaan velvollisuudeksi. Vielä 1980-luvulla kunnat järjestivät pesäpalloilijoille paikkoja palomiehinä, kentänhoitajina tai uimavalvojina, vaikka mitään amatöörisääntöjä ei ollut. Tämä tehtiin silkasta rakkaudesta lajiin.
Ei yrityksillä ole mitään yhteiskuntavastuuta.
Ainoa tehtävä joka niillä on, on sanottu osakeyhtiölaissa:
“Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille”
…jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin.
Melkoista harhaanjohtamista poimia lakivirkkeestä esille vain puolikas.
Kyllä, mutta normaalia. Yleensä ei nosteta esille mahdollisuutta, että osakeyhtiön tarkoituksesta ja säännöistä voi määrätä varsin vapaasti. Esimerkiksi kunnan yhtiöittämälle toiminnalle voi antaa aivan vapaasti yhtiöjärjestykseen voitontavoittelun ohittavan tarkoituksen, joka tuolloin sitoo yhtiön hallitusta. Jostain syystä näin ei kuitenkaan läheskään aina tehdä.
Niin, lyhensin lainausta, koska lauseen loppu on käytännössä kuollut kirjain.
Tiedätkö yhtään yksityistä yritystä, joka olisi perustettu muun syyn kuin voiton tavoittelun vuoksi?
Vaikkapa CSC Oy.
Yksityinen yritys, jonka osakekannasta 70 % omistaa valtio ja 30 % korkeakoulut…
Joo, yritin korjata kommenttiani, mutta se ei mennyt läpi.
Osakeyhtiölain kannalta ei ole oleellista, mikä on osakkaan yhteiskunnallinen asema. Ei se ole kohdistettu pelkästään yksityisille yrityksille.
Verojen maksaminen on jossain määrin vapaaehtoista, esimerkiksi arvonlisä- ja valmisteverojen osalta: jos ei osta, ei tarvitse maksaa veroakaan. 😉 Myös verosuunnittelua voi tehdä tai olla tekemättä, riippuen siitä, miten paljon haluaa maksaa veroja…
Tässä ajattelussa on se ongelma, että lähtökohtana on, että kuluttajat (äänestäjät) ovat väärässä, kun taas päättäjät (äänestäjien edustajat) ovat oikeassa ja heidän pitää ohjata tietämätöntä laumaansa. Voisi myös olla, että kuluttajat ovat vain huonosti informoituja… Tällöin paremman informaation jakaminen johtaisi kuluttajien preferenssien muuttumiseen, jolloin kilpailu ohjaisi yritykset toimimaan “oikein”. Tällöin markkinamekanismi myös nostaisi “väärien” tuotteiden hintaa ilman, että sitä pitäisi ohjata verotuksella tms.
Pitää huomata, että yksilö toimii kahdessa eri roolissa ollessaan kuluttaja tai äänestäjä. Kuluttajana yksilö katsoo paljon tiukemmin omaa kukkaroaan kuin äänestäjänä. Äänestäjänä ihmiset käyttäytyvät idealistisemmin. (Tämän näkee mm. siitä, miten moni pienituloinen äänestää lyhytnäköisen taloudellisen etunsa vastaisesti oikeistopuolueita.)
Lisäksi demokratian kautta sääntely on tehokkaampaa kuin kuluttajapreferenssien kautta, sillä vapaamatkustajaongelma on pienempi. Esimerkiksi käy hehkulamppujen vaihto ledeihin. Se ei olisi ikinä onnistunut vapaaehtoisuuden kautta, sillä ledit olivat ihan liian kalliita. Vasta pakko sai yritykset suuntaamaan merkittäviä kehityskustannuksia hintojen alentamiseen. Hehkulamppujen kielto johti vaihtoehtoisten valaisinten älyttömään kysyntään, mikä mahdollsti nopean tuotekehityksen.
En ymmärrä puheen vastaanottajien tyrmistystä. Markkinataloudessa toimivat yritykset parantavat maailmaa vain jos se on niille taloudellisesti kannattavaa. Tietenkin. Pelkkä mainehaitan huomioon ottaminen ei lähimainkaan riitä vastuulliseen toimintaan ihmisten tämän hetkisellä ymmärryksen tasolla.
Markkinataloutta kannattaa hyödyntää paremman maailman luomisessa sen ylivertaisen tehokkuuden takia, mutta kyllä se vaatii taustalle myös melko voimakasta säätelyä ja ohjausta sen voiman kohdistamiseksi oikeaan suuntaan.
Vähän syljettää koko mainehaitan esiin tuominen tässä. Tietääkseni on paljonkin todisteita että erilaisista kohuista syntyy kolauksia maineelle, mutta ellei kyseessä ole karmean pieni nyrkkipaja niin kuluttajat myös unohtavat nämä maineasiat nopeasti. Merkittävä osa kuluttajista ei oikeasti välitä tarpeeksi, lisäksi nykyinen globaali talous ja alihankintaketjut mahdollistavat jälkien peittelyn. Kuluttajalla ei ole oikeastaan mitään kykyä arvioida onko jokin tuote riittävän ekologisesti ja eettisesti tuotettu.
Sitten vielä joissain maissa viranomaiset jahtaavat näitä ‘pillinpuhaltaja’ toimittajia jotka koittavat juuri selvittää tuotannon kestävyyttä. Globaalit suuryritykset jotka käyttävät näitä ketjuja luonnollisesti sulkevat silmänsä ja lähinnä pakon edestä selvittävät ketjun kestävyyden. Sertifikaatit muuttuvat nekin herkästi propagandaksi, esimerkiksi FSC-sertifikaatista kertovan wikipedia artikkelin criticism kohta antaa ymmärtää ettei kaikki välttämättä mene niin ruusuisesti kuin sertifikaatti antaisi ymmärtää. Eli tiedostava kuluttaja ei todisteiden valossa pysty edes luottamaan sertifikaatteihin. Se, että sertifikaatista ei ole vielä paljastunut mitään ei mitenkään takaa etteikö siitä voisi vielä tulevaisuudessa paljastua. Ja kyllä periaatteessa erittäin tiedostava kuluttaja ostaa vain sitä mistä voi kaikkein varmimmin varmistua että tuotanto on kestävää, valtaosa kuluttajista ei kuitenkaan toimi näin. Koko mainehaitan käsite on keksitty vastustamaan kaikenlaista valtioiden asettamaa säätelyä, ajatushan perustuu siihen että kuluttajat tekevät säätelyn valinnoillaan.
Mutta ei hätää, meno jatkuu vielä räikeämpänä hamaan tulevaisuuteen kun sääntelemättömän vapaakaupan kannattajat pääsevät kritiikistä kuin koira veräjästä siteeraamalla valittuja kohtia Adam Smithin melko teoreettisesta teoksesta vaikka monet vapaakauppaakin puolustavista väitteistä on monta kertaa kumottu historiallisten todisteiden valossa.
Silloin kun Nokia teki vielä kännyköitä, se koki kalliin mainehaitan lakkauttaessaan tehtaan Saksassa. Myynti Saksassa laski melkoisesti.
Täysin samaa mieltä, enkä edes näe, että blogistin näkökulma olisi jotenkin kyyninen. Ihmiset ja yritykset ylipäätänsä toimivat enemmän tai vähemmän näkyvien porkkanoiden ja risujen ohjaamina, ja yrityksille nimenomaan raha on paras konsultti.
Onneksi monet ympäristöä säästävät toimet, vaikkapa energian käytön minimoiminen, säästävät myös rahaa. Erilaisten vaihtoehtojen hintoihin on lisäksi helppo vaikuttaa erinäisillä hallinnollisilla toimilla. Lyijyllinen bensa häipyi nopeasti huoltoasemilta, kun sille asetettiin pieni lisävero.
Mainehaittakin voi johtaa ongelmiin. Klassinen esimerkki on Nestlen maitojauhekohu.
Nestle sai tänä vuonna jonkun kestävä kehitys ‑palkinnon Suomessa ja on saanut aiempinakin vuosina kansainvälisesti, mutta se ei tunnu vaikuttavan jos maine mennyt kuralle yksittäisestä tuotteesta puoli vuosikymmen sitten.
No, ehkä Nestle on joutunut parantamaan juoksuaan ja onnistunut siinä objektiivisilla kriteereillä mitattuna. Se ei vain muuta kymmenien miljoonien ihmisten mielikuvaa Nestlestä. Relevantti kysymys sitten on, monenko ihmisen käyttäytymiseen se enää kassalla vaikuttaa.
Mainehaitoissa on pahana ongelmana se, että maineongelmiin johtavat kampanjat käynnistyvät yleensä jonkin kansalaisjärjestön toimesta, jolloin kriteerit ja tasapuolisuus eivät välttämättä ole kovin objektiivisia. Esim. Finnwatch analysoi ymmärtääkseni vain suomalaisten yritysten hankintaketjuja eikä muistaakseni edes julkaise, mitkä muuunmaalaiset yritykset käyttävät jotain havaittua ongelmatoimittajaa. Suomalainen kuluttaja siis hylkää suomalaisen yhtiön ja ostaa hyvässä uskossa netistä ulkomaisen yhtiön tuotteen, joka on tehty täsmälleen samassa hikipajassa.
Eivät poliittisessa prosessissa syntyneet porkkanat ja risut ole välttämättä tasapuolisia ja objektiivisia, mutta asianosaiset voivat prosessin aikana edes yrittää vaikuttaa lopulliseen päätökseen.
- Ehkä kaikkien aikojen parhaiten onnistunut, apartheidin murtanut mainehaittakampanja kohdistui 30…40 v sitten Etelä-Afrikkaan. Sekin meni maaliin vasta, kun YK: n jäsenvaltiot ryhtyivät tekemään konkreettisia boikottipäätöksiä.
Kylläpä OS äityy ottamaan kovan teeman esille, jollainen ”Yritysten yhteiskuntavastuu ja maailman pelastaminen” on.
Tässä joitakin yli 40-vuotisen yrityksissä toimimisen aikana saatuja kokemuksia:
1) Oilsi parasta tunnustaa se, että evoluutio, sekä siitä seuraava markkinatalous ja kiihtyvällä vauhdilla kehittyvät teknologiat loppujen lopuksi ohjaavat maailmantaloutta. Muuhun uskominen on huuhaata ja johtaa ennemmin tai myöhemmin konkurssiin.
2) Tutkimusten mukaan käytännössä maailman taloutta johtavat noin 100 globaalisti operoivaa suuryritystä. Näitä ovat Apple, Microsoft, Alphabet, Berkshire Hathaway, Facebook, Alibaba, Tencent Holdings, JP Morgan Chase, Johnson & Johnson, Visa, ExxonMobil, ICBC, jne.
Näiden yhtiöiden päätökset, uusi tekniikka ja investoinnit ovat ratkaisevassa asemassa ”maailman pelastamisessa”.
3) Minkä maan yhteiskuntavastuusta noitten firmojen sitten oikein pitäisi huolehtia? Suuryhtiöiden kovassa ytimessä olevia johtajia ohjaa juuri tuo OSn mainitsema näkemys, että ”hyvisten johtamat yhtiöt häviävät markkinoilla pahisten johtamille”. Noiden johtajien listalla pikkuinen Suomi ja sen yhtiöt ovat häntäpäässä.
4) Kyllä suomalaisten kannattaa ensisijaisesti huolehtia Suomen kilpailukyvystä ja panostaa vähät varansa uuden tekniikan kehittämiseen, koulukseen ja heikompiosaisista huolehtimiseen.
5) Riskinä kuitenkin on, että kaikenlaiset populistit ja “tipping-point” — hysteerikot kaappaavat nuo rahat ja tuhlaavat ne taivaan tuuliin.
Silloin mummot ja ukot kuolevat makuuhaavoihinsa, kun ei ole ketään heitä kääntämässä aina 2 tunnin välein…
Missä, milloin ja kenelle on Juuson aikana maksettu äidin palkkaa? Olen tätä kysynyt koskilaisilta, eikä tähän mennessä vielä yksikään valkeakoskelainen ole tunnistanut tälläistä. Rouvien irtisanomisia kyllä muistetaan.
OS: “Lapsiorjien käyttöä alihankintaketjuissa voi kyllä säädellä yhteiskuntavastuulla – tai oikeammin mainehaitan uhalla. T‑paidan tuotantokustannukset ovat niin mitättömiä, ettei paidan hinta tästä juuri nousisi. On siis myös halpaa eettisyyttä.”
Sanoit että fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen tai hyvinvointivaltion rahoittaminen vapaaehtoisten omaantuntoon perustuvin maksuin on naiivia. Olet tietysti oikeassa, mutta sitten sorruit itse hyvin naiiviin ajatteluun tuossa lainaamassani kappaleessa kun väität että mainehaitalla voitaisiin merkittävissä määrin muuttaa ihmisten kulutusta. Jos olet seurannut esim. miten Suomessa on viime aikoina rikottu lapsiorjien valmistaman halvan pikamuodin myyntiennätyksiä, tämähän ei pidä lainkaan paikkansa. Ja tästä on paljon muitakin esimerkkejä. Onkin siis erittäin naiivia ajatella että tämäkään ongelma mihinkään poistuisi ilman yhteiskunnan luomia tiukkoja pelisääntöjä.
Ja muuten, eettisesti ja ekologisesti valmistetun T‑paidan hinnaksi on arvioitu noin 40€, joten tämän osalta sinulla on väärää tietoa. Se hinta todellakin nousisi huimasti.
OS: “Maailma oli joskus toisenlainen. Olen kirjoissani käyttänyt esimerkkinä Juuso Waldenia, jonka aikana Yhdistyneet paperitehtaat otti hoitaakseen tehdaspaikkakuntien urheilukentät ja joka maksoi äideiksi tulleille työntekijöilleen äidin palkkaa. (Juusi Walden ei hyväksynyt äitien työssäkäyntiä.) Tämä laajasydämisyys oli mahdollista ennen markkinataloutta ja kilpailua ja oli kannattavaa aikana, jolloin kommunismin pelko oli viisauden alku. Enää se ei onnistu, koska saksalainen lehtitalo ei maksa paperista enempää siksi, että osa paperin hinnasta menee Kaipolan jalkapallokentän kunnostukseen. Ei toiminut pitkään Juuso Waldenin aikanakaan. KOP erotti hänet.”
Nostat esille erinomaisen pointin josta harvemmin näkee keskustelua. Me kaikki tiedetään että monopolit on markkinataloudelle myrkkyä. Ironia on, että viimeiset 30 vuotta markkinataloudella itsellään on ollut monopoli, ilman mitään kilpailua tai kirittäjää. Niin kuin sanoit, kommunismin pelko oli viisauden alku, oli kannattavaa pitää kansa tyytyväisenä. Kommunismin kaaduttua tämä asetelma on hävinnyt, ja globaalista markkinataloudesta on tullut monopoliasemassaan totaalisen häikäilemätön. Poliitikot on ostettu, ihminen on unohdettu, hyvinvointivaltio rapautuu. Jokainen voi kysyä itseltään onko sattumaa että viimeisen 30 vuoden aikana esim. lapsiperheköyhyys on Suomessa yli kolminkertaistunut. Varallisuus keskittyy entistä pienemmän eliitin käsiin huimaa vauhtia, eriarvoisuus kasvaa ja kansa oireilee (näkyy mm. populismin nousussa).
Hyvä kirjoitus OS:lta, joka osui itseeni monin tavoin. Isovanhempani sekä isäni että tätini olivat vanhoja valkeakoskilaisia tehtaan työläisiä, isovanhemmat jopa Waldenin ajalla ja täti asui elämänsä tehtaan asunnossa. ”Rahan haju” tuli tutuksi vierailuilla isovanhempien rintamamiestalossa Kirjaskadulla.
Oman työuran viimeiset kaksikymmentä vuotta on mennyt yritysten vastuullisuuden parissa. Täytyy sanoa, että paljon on totta alustajan kirjoituksessa, mutta ihan noin kyyniseksi en heittäytyisi.
Väitän kuitenkin, että yhteiskunta ei pysty ottamaan haltuun vastuullisuuden johtamista. Tämä johtuu siitä, että muutoksen nopeus ylittää demokratian keinot: lainsäädäntö on väkisinkin reaktiivista ja altista kompromisseille.
Yritysten, joiden tarkoitus on saavuttaa kilpailuetua vastuullisella liiketoiminnalla, kyky reagoida on merkittävästi nopeampaa. Kilpailuedun hankkimisen motivaatio on tietysti yhtiön tuloksenteko, mutta mitä vikaa siinä on? Menestyvät yritykset synnyttävät työtä ja hyvinvointia, joka on toimivan markkinatalouden seuraus: toista yhteiskuntamallia ei ole vielä keksitty, joka esimerkiksi nostaisi ihmisiä äärimmäisestä köyhyydestä paremmin. Siksi toisekseen, kyllä siellä kasvottomissa konglomeraateissakin istuu ihan ihmisiä päättämässä: joskus tämä tuntuu hieman hämärtyvän yritysten toimintatapaa arvosteltaessa.
Väärin toimiminen ei itse asiassa ole tänä päivänä erityisen hyvin kannattavaa: pois lukien vaatetusteollisuus, jota ei eettisesti kestäväksi saada niin kauan kuin länsimaiset naiset kuluttavat niin kuin kuluttavat. Vaatetusteollisuuden poikkeus on Patagonia, mutta sen pääasiallinen target market onkin ulkoilevat miehet (<= pienemmät volyymit, paremmat katteet).
Fossiilisen liiketoiminnan alasajo on jo alkanut. Saudien öljy-yhtiö ARAMCOn IPO on varma merkki lopun ajan lähestymisestä: miksi kukaan myisi lypsävää lehmäänsä, jollei takaraivossa tykyttäisi pelko sen umpeen menemisestä?
Yritysvastuussa on omat kipupisteensä, mutta olen varma, että vastuullinen liiketoiminta on se todellinen, nopea ja proaktiivinen keino saada aikaan muutosta. Muistuttaisin myös YK:n Brundtlandin komitean Kestävän kehityksen määreestä vuodelta 1987: kestävä kehitys on raaka-aineiden käyttöä siten, että tulevat sukupolvet voivat käyttää samoja raaka-aineita ilman kohtuutonta vaivaa. Vastuullisuus ei siis ole tulessa makaamista, jossa odotellaan valtion päätöksiä, vaan aktiivista tekemistä paremman tulevaisuuden puolesta.
Huutonaurua ajatuksille, jossa esimerkiksi ilmaston lämpeneminen ratkaistaan yritysten ja yksilöiden moraalisen yhteiskuntavastuun avulla. Kannattaa katsoa minkä tahansa päivän uutisotsikot, joissa kerrotaan miten hyvin tässä on edistytty. Tekojen ja huolestumisen ero 🙂
OS edellä kommentoi “Silloin kun Nokia teki vielä kännyköitä, se koki kalliin mainehaitan lakkauttaessaan tehtaan Saksassa. Myynti Saksassa laski melkoisesti.”
Tuo antaa ymmärtää, että tuossa Nokia teki jonkin merkittävän virheen, kun poisti tarpeettoman kustannuserän turvatakseen kilpailukykynsä.
Todellisuudessa Nokian kännykkätuotanto romahti siihen, että se luuli tekevänsä puhelimia, eikä palvelua.
Pekka T. tuossa edellä kommentoi myönteisesti markkinataloudesta, kuitenkin sanoo: ”… mutta kyllä se vaatii taustalle myös melko voimakasta säätelyä ja ohjausta sen voiman kohdistamiseksi oikeaan suuntaan.”
Tästä saa sen käsityksen, että Pekka tietää sen oikean suunnan.
Onko kyseessä jokin sellainen ”oikea suunta”, joka perustuu tiedemaailman ”poliittiseen konsensukseen”? Onko kyseessä Adam Smithin talouspuolen paradigma, joka on jo todistettu vääriksi? Vai onko ehkä kyseessä IPCCn poliittinen ilmastokonsensus, jonka perustana on 108 kovin erilaista ilmastomallia, joiden kaikkien väitetään perustuvan fysiikan peruslakeihin, joita on vain 5?
Kannattaa muistaa sekin, että poliittisella “konsensus-tieteellä” on karmea historia, johon kuuluvat kommunismin ja Hitlerin hirmuteot, roviolla poltto, jos väittää maan kiertävän aurinkoa, jne.
En kannata ”täysin vapaata” markkinataloutta, mutta kuitenkin on varottava ”sen ainoan ja lopullisesti oikean suunnan” löytäneitä maailmanparantaja-hysteerikkoja.
Motto: Kyllä insinöörit ratkaisevat ongelmat, niin kuin aina ennenkin…
En tiedä oikeaa suuntaa, kuten ei kukaan muukaan. Itse asiassa mitään täsmälleen ”oikeaa” suuntaa lienee mahdoton edes tietää.
Tähän ongelmaan paras ratkaisu lienee puutteistaan huolimatta demokratia. Määritelköön demokraattinen päätöksentekojärjestelmä oikean suunnan ja muuttakoon ja täsmentäköön sitä aina kun tarvetta ilmenee.
Tähän liittyen tulee esiin kysymys, että mitä varten on olemassa valtionyhtiöitä? Kun kerran osakeyhtiöllä ei ole olemassa sisäistä yhteiskuntavastuuta eikä valtio myöskään halua yhtiöilleen sellaista asettaa tai muutoin ohjata yhtiöidensä johdon toimintaa varsinkaan detaljitasolla.
Onko valtionyhtiöiden tarkoitus vain tuottaa valtiolle osinkotuloja? Toisaalta eräiden valtionyhtiöiden kuten vaikkapa Arctian, Leijona Cateringin tai Traffic Management Finlandin toimiala antaa olettaa, ettei niitä ole suunniteltu ainakaan ensisijaisesti tuottamaan voittoa tai, että kyseessä on luonnollinen monopoli jota valtion tulee voida kontrolloida jotta vältetään monopoliaseman väärinkäyttö. Mutta miksi ne siinä tapauksessa toimivat osakeyhtiömuodossa eikä valtion laitoksina?
Toi on mielenkiintoisa kysymys. Luultavasti EU edellyttää osakeyhtiö-statusta tai vastaavaa että kirjanpidon ym avulla voidaan todistaa ettei valtio maksa piilotukea niille.
Mun käsittääksen Arctia on jo aikoja sitten lakannut olemasta ja sen hotellit ja ravintolat yksityistetty?
Traffic management Finland perustettiin siksi että VR:stä haluttiin irroittaa liikenteenohjaus jonka tarkoitus oli mahdollistaa VR:n kanssa kilpailevien operaattoreiden tasapuolinen kohtelu, (ensin nimi oli Finrail Oy) ja siihen liitettiin joitain tieliikenteen ja merenkulun vastaavia toimintoja. Se että miksi Finavia Oy ei ole liitetty tähän samaan en tiedä, koska toiminta on hyvin samankaltaista. Silloinhan lennonjohtajia voisi siirtää junaliikenneohjaajien työsopimuksen piiriin 😀
Julkisia toimintoja siirretään osakeyhtiöihin, koska niiden toiminta on joustavampaa. Ne voivat tarkastella investointimenoja ja käyttömenoja loogisesti, ottaa lainaa kannattavaan investointiin. Miksi valtion virasto ei voi näin tehtä. No kun ei vain voi.
Täsmälleen näin, minkä lisäksi osakeyhtiön toiminta (esim. sen tuloslaskelma ja tase) on läpinäkyvämpää kuin viraston toiminta.
Asia riippuu siitä, mitä läpinäkyvyydellä tarkoitetaan. Valtionyhtiöitä ei koske julkisuuslaki, minkä vuoksi niiden toiminta on olennaisesti peitellympää kuin virastojen.
Kyllä, valtion ja kunnan virtastoista saa vaikka mitä tietoa, mutta ei ymmärrettäviä laskelmia siitä, mitä mikin maksaa.
Tähän ongelmaan auttaisi oma ja erityinen julkisoikeudellisten osakeyhtiöiden hallintoa, kirjanpitoa, julkisuutta yms. koskeva laki, jollainen on olemassa muutamassa maassa, muistaakseni esim. Ruotsissa.