Heti aluksi haluan sanoa, että minusta asuntopolitiikkaa ei pidä antaa markkinavoimille niin, että ihmiset asettuisivat asumaan kukin oman tuloluokkansa alueille. Missä näin on tehty, on lopputuloksena ollut kaupunginosia, jonne poliisi ei uskalla enää mennä, ja yhteiskuntaluokkien välistä kasvavaa vihaa ja menetettyjä nuoria. Helsingin asuntomarkkinoilla on tehtävä tilaa eri tuloluokille ja eri ikäisille ja myös lapsiperheille, jotka markkinavoimat työntäisivät muuten asumaan jonnekin kaupungin ulkopuolelle.
Nyt meillä ovat vastakkain ne, jotka haluavat varata kaupungin rikkaille ja tuhota tavat edistää sosiaalisia näkökohtia asuntopolitiikassa ja toiset, jotka linnoittautuvat vanhoihin keinoihin pohtimatta sitä, ovatko ne enää asianmukaisia.
Kun yrittää esittää välineistön uudistamista, tulee väkisin leimatuksi tuohon ensimmäiseen joukkoon, joka haluaa häätää köyhät ja lapsiperheet pois kaupungista. Tälläkin riskillä yritän sanoa, että tuo välineistä pitäisi uudistaa perinpohjaisesti.
Asunto-ohjelmaesityksen mukaan Helsingin asuntotuotannon hallintajakauma on seuraavanlainen:
- Pitkäaikainen ARA-vuokra-asunnot 25 %. Tähän kuuluvat myös muun muassa opiskelija-asunnot, joten varsinaisia ARA-vuokra-asuntoja on noin 20 %
- Pitkäaikaisesti säännellyt asumisoikeusasunnot 10 %
- Välimuoto: lyhytaikaisesti säännellyt ARA-vuokra-asunnot ja Hitas-asunnot 20 %
- Säätelemätön asuntotuotanto, vuokra- ja omistusasunnot 45 %
Aloitan Hitas-sääntelystä.
(Hitas on Helsingissä käytössä oleva asuntojen hinta- ja laatutason valvontajärjestelmä, jossa asunnon saa ostaa periaatteessa rakentamiskustannuksilla (sisältäen pienen voiton) mutta samalla sen myyntihintaa säädellään seuraavat 30 vuotta, jonka jälkeen asunnon saa myydä joskus jopa huomattavalla voitolla.)
Kannatin sitä 1980-luvulla voimakkaasti. Silloin asuntolainan sai kahdeksaksi vuodeksi, kun oli ensin säästänyt etukäteen puolet. Jos meillä olisi ollut vain kovan rahan omistusasuntoja ja ARA-asuntoja, kaupunkiin olisivat päässeet vain rikkaat ja köyhät, mutta ei ketään siltä väliltä. Hitas-asunto oli nuorelle lapsiperheelle tie asumiseen Helsingissä.
Nyt asuntomarkkinat ovat aivan toisenlaiset eikä Hitas-sääntelyä voi puolustaa enää oikein mitenkään. Se menetti viimeisenkin järjenhitusen, kun päätettiin, että hintasäännöstely loppuu 30 vuoden kuluttua talon valmistumisesta. Tämä tarkoittaa, että kalleimmilla alueilla 20 vuotta vanha asunto kannattaa pitää vaikka tyhjänä kymmenen vuotta ennemmin kuin myydä se säädeltyyn hintaan. Hitasissa on paljon muitakin huonoja puolia, esimerkiksi vahva lukitusvaikutus, joka saa ihmiset asumaan epätarkoituksenmukaisissa asunnoissa. Varsinaista köyhäinapua ei ole myydä 700 000 euron asuntoa 500 000 eurolla sille, jolla on varaa maksaa se 500 000 euroa. Tätä listaa Hitasin vioista voisi jatkaa paljon pidemmä’lle, mutta antaa kokoomuslaisten tehdä se.
Kokoomus on siis oikeassa siinä, että Hitas pitää lopettaa, mutta taaskaan heillä ei ole esittää mitään tilalle. Välimuotoa tarvitaan, jotta köyhien ja rikkaiden ohella myös keskituloiset voisivat asua kaupungissamme. Tämän ongelman me olemme perineet 1980-luvulta. Niin ei tule käymään, että hitas vain lopetetaan ja korvataan kovan rahan omistusasunnoilla.
Minä alkaisin tuottaa kaupungin omistamia kovanrahan vuokra-asuntoja, joiden vuokrat olisivat lähellä markkinavuokria, mutta ei sentään mitään Kojamo-tason huippuvuokria. Tämä tarjonta tulisi korvaamaan muinaisia vakuutusyhtiöiden vuokrataloja. Vähän alle markkinahinnan niin, että saa pysyviä asukkaita.
Pitkäaikainen, turvattu vuokra-asunto on hyvää asuntopolitiikkaa jo sinänsä.
Miksi näin? Miksi ei vain jaeta tontteja yksityisille vuokranantajille, vaikka tuolle mainitulle ay-liikkeen rahantekokoneelle?
Markkinataloudessa korkean hinnan, tässä tapauksessa korkean vuokran, pitäisi houkutella lisää tarjontaa. Helsingin asuntotuotannossa minimitekijä on tontti eikä rakennus. Vuokranantajien suuret voitot eivät muutu tonttimaaksi, mutta kaupungin saamat voitot voisivat muuttuakin.
Jos markkinat toimisivat oikein, erilaisille kojamoille ei syntyisi jättivoittoja, vaan ne siirtyisivät korkeiden tontinvuorien/hintojen kautta kaupungille, ja synnyttäisivät näin uusia tontteja, mutta markkinat eivät toimi oikein. Tämän näkee vuokrataloyhtiöiden tuloksista. Miksi näin on, en tiedä.
Niinpä on parempi, että voitot, jotka tehdään rakentamalla kaupungin maalle, rikastuttavat kaupunkia. Tästä syntyvät voitot pitää käyttää tonttitarjonnan lisäämiseen ja vuokratalojen rakentamiseen. Nyt ne rahat menevät aivan vääriin taskuihin.
Nämä kaupungin vuokratalot voisi toteuttaa asunto-osakeyhtiöinä niin, että niistä myytäisin asuntoja myös omistusasunnoiksi. Minusta on hyvä, että taloissa on erilaisia asukkaita. Koska valtion veropolitiikka suosii omistusasumista, pitäisi näitä asuntoja myös voida lunastaa omiksi – käypään hintaan tietysti.
Mainitsin jo, että tähän kaupungin kovan rahan vuokra-asunto-osuuteen voisi liittää Hitas-asuntojen lisäksi myös osan kovan rahan tuotannosta, siis nämä kovan rahan vuokratalot. Siirtäisin siihen myös nuo lyhyen hintasääntelyn ARA-asunnot, koska ne eivät sovi Helsinkiin. Ne ovat suoranainen lahjoitus asuntojen omistajille, jotka voivat löydä rahoiksi 10 tai 20 vuoden kuluttua. Niihin voisi siirtää myös siivun varsinaisesta 40 vuoden ARA-tuotannosta, minkä perustelen seuraavassa kirjoituksessa.
Siispä vaviskaa: seuraavaksi kirjoitan ARA-asunnoista.