Vaalilain mukaan puolueiden ehdokasasettelun pitäisi menno suunnilleen näin.
Puolueen ilmoittamaan päivämäärään mennessä on tehtävä ehdotukset ehdokkaaksi otettaviksi. Ehdotusoikeus on puolueosastojen henkilöjäsenillä, joita tarvitaan muistaakseni 15 ja puolueosastoilla. Jos ehdotuksia on vähemmän kuin ehokkaaksi otettavia, kaikki on otettava. Jos on ehdotettu useampaa, puolueen on järkestettävä jäsenäänestys. Äänestyksen tuloksesta saa poiketa siten, että vaihdetaan korkeintaan 25 prosenttia jäsenäänestyksen voittaineista (jotta listalle voitaisiin raivata paikka esimerkiksi ruotsinkieliselle ehdokkaalle) Pois ei voi kuitenkaan ottaa jäsenäänestyksessä mediaania paremmin selviytynyttä, siis jos ahdokkaita saa asettaa 120, kuudestkakymmenestä eniten ääniä saaneesta ei voi tehdä karsintaa. Jatka lukemista “Vaalilaki on ongelmallinen”

Nimimerkki Spottu sanoi Santahaminaa koskevassa kirjoitusketjussa, ettei Helsinki tarvitse Santahaminaa pitkään aikaan, koska sillä on jo rakentamiseen osoitetuilla alueilla maata 50 000 asukkaan tarpeisiin. Tämä on niin usein esitetty argumentti, että siihen on hyvä vastata omalla avauksella. Helsingin asuntorakentamisen tavoite on 5 000 asuntoa vuodessa. Koko seudun tavoite on 13 000 asuntoa vuodessa. Tuo Helsingin 50 000 asukkaan reservi tarkoittaa 25 000 asuntoa. Se riittäisi siis Helsingin tarpeiksi vain viideksi vuodeksi ja koko seutua ajatellen kahdeksi vuodeksi. Onneksi maata on sentään enemmän, koska muuten Santahamina pitäisi tyhjentää välittömästi.