Artikkelini aluepolitiikan sortuvat rakenteet oli tarkoitettu pieneksi provokaatioksi synnyttämään ratkaisuehdotuksia tai vastaväitteitä.
Minulle tämä tilanne kertoo monestakin syystä, että valtion olisi otettava nykyistä suurempi taloudellinen vastuu vanhustenhoidosta. Nuo pystyyn kuolevat kunnat eivät siitä selviä. Nytkin valtio maksaa kyllä aika suuria laskennallisia valtionosuuksia kunnassa asuvan väestön iän mukaan. Tämän osumatarkkuus on huono, koska eri puolilla maata vanhennutaan syystä tai toisesta johtuen kovin eri tahtiin. Nyt terveestä ysikymppisestä maksetaan liikaa ja sairaasta seitsemänkymppisestä liian vähän.
Jos valtio vastaisi hoidon kustannuksista enemmän,voitaisiin myös toteuttaa se hallitusohjelmassa oleva lupaus, että laitoshoidossa olevakin saisi muuttaa kunnasta toiseen.Nykysäännöillä tätä on vähän hankala toteuttaa ilman, että se tuottaisi vastaanottavalle päälle kohtuuttomia seurauksia.
Voisi myös ajatella, että jokin kunta (Hanko?) erikoistuisi vanhusten hoitoon. Nyt ei voi erikoist5ua, koska joutuu myös maksamaan sen hoidon.
Mutta takaisin aluepolitiikkaan. Vanhuksia ei hoideta pelkällä rahalla. Tarvitaan myös niitä hoitajia. Hoitajapula saattaa olla se viimeinen syy, miksi vanhukset muuttavat lastensa perässä kaupunkeihin.
Minun mielestäni koko terveydenhuolto pitäisi saada valtion ei ainoastaa maksamaksi vaan myös hoitamaksi. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä että koko henkilöstö olisi valtion virkamiehiä tms. vaan ainoastaa hallinnointia ym. Nykyinen tilanne ainoastaan ruokkii ihmisten eriarvoisuutta, resurssien väärää kohdentamista sun muuta pahaa mitä Osmokin on täällä useasti esittänyt.
Niin, verot valtion maksettaviksi. Hups, ei kun tietysti vanhusten hoito ja mieluummin kokonaan. Moraalisesti tämä olisi ainoa oikea ratkaisu. Varmaan siihen löytyy myös hyvän tahdon lisäksi ne rahatkin.
Varmasti ajatus siitä, että vanhusten hoito on siirrettävä valtion vastuulle, on perusteltu. Mutta se ei tarkoita sitä, että valtion tulee hoito myös toteuttaa.
Valtion tulee määritellä pelisäännöt ja reunaehdot, kilpailuttaa palvelun tuottajat ja valvoa, että pelisäännöt myös toteutuvat käytännössä.
Tätä silmällä pitäen valtion on toimillaan pidettävä huolta siitä, että maassa on riittävästi tuottajia. Se, että julkisen vallan monopolista siirrytään esimerkiksi ns. kolmannen sektorin tai yritysten oligopoliin — monopolista puhumattakaan — ei ole tervettä. Eikä siitä ole hyötyä.
Parhaana esimerkkinä Esperi eri Suomen Punaisen Ristin yritystoiminta, joka ostelee vanhustenhuoltoa, hinnoittelee sen sellaiseksi, että lähinnä vain venäläiset uusrikkaat voivat vanhuksensa siihen hoitoon laittaa.
Ja lopputulos? Kuka huolehtii suomalaisista vanhuksista, järjellisin hinnoin? Yhteiskunta?
Mutta ajatuksen toteutuminen edellyttää poliittista tsunamia. Jo kunnallisvaaleissa.
http://kirkkovene.blogit.kauppalehti.fi/2008/10/05/muista-aanestaa-kuntavaaleissa/
Ajatus siitä, että jokin yksittäinen osa kuntien rahoitusvastuusta voitaisiin siirtää valtiolle on kehno. Se johtaa väistämättä siihen, että mikään taho ei kanna vastuuta kokonaisuudesta, ja myös oman osuuden kuluja yritetään siirtää toisaalle. Jo nyt Suomen terveydenhuollon yksi isoista ongelmista on kaksikanavainen rahoitus, ts. Kelan kautta tulevat sairausvakutuuskorvaukset ja kuntien rahoitus. Vai ajattelitko, että vanhusten koko sosiaaliturva hoidosta, hoivasta ja toimeentulotuesta alkaen siirrettäisiin valtiolle. Mutta siinäkin olisi ongelmia, ikärajan (esim 75 v) lähestyessä kunnat alkaisivat heikentää tarjoamiaan palveluja kun ne laskelmoisivat, että pian valtio kuitenkin hoitaa homman ja korjaa puutteellisten palvelujen aiheuttamat vauriot. Ja olisikohan valtio sittenkään parempi vastaamaan vanhuksista kuin kunnat, epäilen suuresti.
Tuo valtionosuuskommenttisi on myös huono. Tilastotieteilijänä sinun pitäisi tietää, että valtionosuuksien jaossa aivan riittävän hyvään tarkkuuteen päästään väestötason tietojen perusteella. Sekä ysikymppisten että seitsemänkymppisen aiheuttamat keskimääräiset kustannukset tiedetään varsin hyvin ja sen pohjalta valtionosuudet voidaan jakaa aivan riittävällä tarkkuudella. Toki yksittäisissä PIENISSÄ kunnissa voi syntyä vääristymiä suuntaan tai toiseen, mutta sitä ei pidä ratkaista siirtämällä kustannusvastuu valtiolle. Minun mielestäni oikeampi ratkaisu on kuntakoon reilu kasvattaminen. Minimikoko voisi olal vaikkapa PARAS-hankeen mukaisesti 20 000 asukasta.
STM:ssä hallitusneuvoksena toimivan Pekka Järvisen kommentti on asiallinen ja hyvä. Minun lienee syytä täsmentää,mitä tarkoitan.
En esitä, että valtio ottaisi suoran taloudellisen vastuun vanhuksen hoidosta, vaan hänen kunnostaan. En siis ajatellut, että valtio maksaisi esimerkiksi 80 % vanhuksen hoidosta aiheutuneista kustannuksista, kuten tapahtui vielä 1990-luvun alussa. Esitän, että Kelan hoitotuen tapaan valtio maksaisi vanhuksesta ei hänen ikänsä vaan hänen kuntonsa mukaisen maksun, niin kuin nytkin, mutta tämä maksu ei loppuisi siinä vaiheessa, kun hänet otetaan kunnan järjestämään hoitoon. Nyt kela tukee vanhuksen hoitoa niin kauan kun vanhainkotia ymmärretään kutsua palveluasunnoksi, mutta jos sitä erehdytään kutsumaan kutsutaan vanhainkodiksi, Kelan tuki loppuu. STM:ssä taitaa olla eräs tämänsuuntainen esitys pähkäiltävänä. Koskiko Pekka Järvisen kritiikki myös sitä? Ottaisin mielelläni vastaan kommentteja.
Tämä sisältää sen kannustinvääristymän, että kunta ei ehkä riittävässä määrin panosta nelikymppisten asukkaidensa terveyden edistämiseen, vaan antavat näiden kunnon rapistua niin, että heidän hoitonsa tulee lopulta kalliimmaksi.
En pidä tätä kannustinvääristymää kovin olennaisena kahdesta syystä: kunnat eivät ole näin kaukokatseisia (valitettavasti) eivätkä ne voi myöskään olla varmoja, että sama nelikymppinen asuu kyseisessä kunnassa enää kahdeksankymppisenä.
Sitä paitsi hallitus näyttää valtionosuusuudistusta pykätessään panevan lisää painoa kunnan asukkaiden todelliselle sairastavuudelle. Tämä sisältää saman kannustinvääristymän ja paljon pahempana, koska koskeehan se myös työikäistä väestöä, jonka terveydentilaan kunta voi vaikuttaa paljon suoremmin.
Pekka Järvinen sanoo myös, että tunnemme seitsemänkymmentä ja yhdeksänkymmentävuotiaiden keskimääräiset kustannukset melko hyvin,joten riittävän suuressa kunnassa yksittäiset vähän terveemmät ja vähän sairaammat kumoavat toisensa ja ikäjakaumaan perustuvat valtionosuudet toimivat hyvin. Tämä ei pidä paikkaansa, koska kyse ei ole riippumattomista tapahtumista. En tiedä, johtuvatko erot geneettisistä syistä vai mistä, mutta Itä-Suomessa 70-vuotias on paljon vanhempi kuin Länsi-Suomessa. Järjestelmä sortaa Itä-Suomen kuntia, joissa “ukkoina ja syntyy sylilapset” ja hyödyttää Länsi-Suomen kuntia, joissa “tulta säihkyy harmaahapset”.
Voimakas muuttoliike myös valikoi muuttajia ja paikalleen jääviä myös terveydentilan ja muiden ominaisuuksia vuoksi.
Kolmanneksi, seikka jota Pekka Järvinen ei maininnut. Hallitusohjelman mukaan STM valmistelee lakimuutoksen, joka sallii laitoshoitoon joi joutuneenkin vaihtaa kotikuntaa. Odotan uteliaana, miten tämä tehdään. Yritin itsekin keksiä ongelmaan ratkaisua ministerinä, mutta en keksinyt. Tässä on sama vaikeus kuin siinä, ettei sairausvakuutustakaan voi siirtää yhtiöstä toiseen sen jälkeen, kun on jo sairastunut. Tämä olisi helpompaa, jos valtio osallistuisi nykyistä suuremmalla summalla vanhusten huonosta kunnosta aiheutuviin ongelmiin.
Tällöin olisi myös mahdollista, että jotkut kunnat erikoistuisivat seniorikunniksi, kuten tapahtuu Etelä-Englannissa. Nykyjärjestelmä ei sitä oikein mahdollista.
“Tämä sisältää sen kannustinvääristymän, että kunta ei ehkä riittävässä määrin panosta nelikymppisten asukkaidensa terveyden edistämiseen, vaan antavat näiden kunnon rapistua niin, että heidän hoitonsa tulee lopulta kalliimmaksi.”
Itse näkisin kunnan mahdollisuudet kajota tuohon nelikymppisten terveyteen aika rajalliseksi. Meillä on lisäksi vähäntunnettu kotoperäinen erikoisuus mitä ravitsemukseen ja sen kautta terveyteen tulee. Hämmästelkää ihan ite:
http://pseudonyymi.blogspot.com/2008/10/maatalouspolitiikkaa-terveyden.html
(Teksiä ei ole tarkoituksenmukaista toistaa tähän, joten laitan siis linkin.)
Sellainen malli, missä tulee mahdollisimman paljon itse perustyöhön, vanhusten hoitoon, suunnittelijoille ja muille rahan kerääjille pitäisi kulua rahaa mahdollisimman vähän.
Siinä ohessa, terhakkaita mummoja ja vaareja ei saa nitistää, he pärjäävät kotona parhaiten sitä halutessaan, jos läheiset eivät holhoa väärällä tavalla, ottavat mukaansa ja arvostavat sitä kokemusta ja kulttuuria, jota heillä on siirtää seuraavalle sukupolvelle.
Nykymenolla ruuti joudutaan keksimään aina uudelleen, tietoa hankitaan niin sanotusti kantapään kautta, kokemus ja kokemuksen siirtäminen ei tunnu olevan kovassa kurssissa. — Vanhusten pitää kokea olevansa arvostettuja, ei kaatopaikkakamaa, niin valtion tai kunnan rahoja tarvitaan vähemmän.
Kela tosiaankin tukee pitkäaikaissairaiden ja vammaisten toimeentuloa vammais- ja hoitotuilla, jotka on porrastettu sairauden/vamman aiheuttaman haitan tai kustannusten perusteella 3 ryhmään. Näitä tukia ei makseta laitoshoidossa oleville. Tämän laitoshoitorajoituksen poisto on ollut suunnitelmissa ja poiston tarkoituksena on hälventää avohoidon ja laitoshoidon välistä osin keinotekoista rajaa. Rajan poisto on ainakin periaatteessa hyvä asia, mutta siitä tuskin koskaan päästään kokonaan eroon.
Mutta tähänkin periaatteessa hyvään laitoshoitorajoiteen poistoon voi sisältyä vääränlainen kannustin. Paljon hoitoa ja hoivaa tarvitsevalle kunnan saattaa jo nyt olla edullisempaa järjestää hoito laitoksessa kuin kotiin. Erityisesti jos otetaan huomioon hoidettavalta perittävät asiakasmaksut. Jos kelan tuet maksetaan täysimääräisinä myös laitoksessa hoidettaville, saa kunta laitoshoidokin lisätulon lähes kokonaan itselleen ja sen myötä laitoshoidon järjestäminen saattaa tulla entistäkin houkuttelevammaksi. Vanhukset kuitenkn tunnetusti haluavat asua tutussa kodissaan mahdollisimman pitkään.
Tuosta valtionosuusjärjestelmästä vielä sen verran, että väestön iän lisäksi nykyisellään siinä otetaan huomioon myös sairastavuus. Sairastavuustekijä tasaa Oden mainitseman Itä- ja Länsi-Suomen välisen eron kohtuullisen hyvin. Tosin tässäkin satunnaisvaihtelu voi olla ongelma pienissä kunnissa.
Tuo laitoshoidossa olevan oikeus vaihtaa kotikuntaa olisi tosiaankin ongelma erityisesti laitosvaltaisille kunnille meidän nykyisessä rahoitusjärjestelmässä. Siinä kohdassa valtion rahoitusvastuun lisääntyminen saattaisi olla perusteltu. Tai sitten kuntakoon reilu kasvattaminen, ehkä olin liian varovainen kun tuossa edellä kannatin 20 000 asukkaan kuntia. Riskien tasauksen kannalta kuntakoon pitäisi olla vielä huomattavasti suurempi. Tästä tullaankin siihen, että mikähän olisi järkevä kuntarakenne Suomelle? Luultavasti jotain ihan muuta kuin se minkä kanssa nyt näperrellään.
Haluaisin tuoda julki omakohtaisen esimerkin kunnan mielivaltaisista toimista vanhuksien hoidossa.
Vanhempani ovat asuneet Maskun kunnassa lähes viisikymmentä vuotta. Molemmat ovat jo yli kahdeksankymmentävuotiaita. Äidilläni on diagnosoitu Alzheimerin tauti, isäni on muuten kunnossa, mutta väsynyt eikä enää jaksa ilman apua hoitaa äitiäni.
Kotipalvelu on tähän asti toiminut hyvin: heille on tarjottu siivousapua, ateriapalvelu ja lääkkeiden jako.
Isäni joutui alkukeväästä sairaalaan useaksi viikoksi. Tällä aikaa, kysymättä omaisilta, päätettiin ettei äitini vosi enää asua kotona, vaan hänet siirrettäisiin laitoshoitoon. Isäni ei kuitenkaan halunnut palata kotiin yksin ja omaisten pyynnöstä molemmat kotiutuivat.
Seuraavalla viikolla otin yhteyttä kunnan avopalveluohjaajaan tiedustellakseni milloin kotipalvelu jälleen aloitetaan. Hämmästyksekseni minulle kerrottiin, että koska he molemmat palasivat kotiin, mitään palvelua kunnan taholta ei enää järjestettäisi.
Hoidan vanhempiani nyt oman työni ohella, käyn kerran päivässä ja soitan useasti. Kyllä tämä tietysti näinkin, mutta…
Vastuu vanhuksista tuntuu vaihtelevan kunnittain, jossakin palveluja ja tukea on varsin paljon saatavissa, muualla taas sen toteuttaminen on kovin mielivaltaista.
Mitä taas tulee vanhempiini: heille oikea paikka tällä hetkellä olisi kunnan palvelutalo. Huolimatta lukuisista kyselyistäni, en ole saanut vastausta ovatko he edes jonossa.
Olen lähettänyt kirjallisen näkemykseni asiasta päättävälle henkilölle, mutta siihenkään en saa vastausta.
Valitettavasti näistä asioista ei keskustella riittävästi. Seuraavassa on linkki keskustelupalstalle johon kirjoitin asiasta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000038&posting=22000000042972365