Yksi teoreettisista edellytyksistä markkinatalouden optimaalisuudelle on, että tieto on ilmaista. Patentit esimerkiksi ovat tämän mukaan väärin.
Jos ei olisi patentteja, resurssit allokoituisivat paremmin ja kilpailu pitäisi hinnat kohtuullisina, vaan eipä juuri olisi myöskään niitä patentilla suojattuja keksintöjä. Jotakin suojaa tuotteiden kehittäjälläkin on oltava.
Rakennustoiminta – talonrakennus ja infrarakentaminen – on hyvä esimerkki alasta, joka ei kehity, koska alan keksintöjä ei voi suojata patentilla. Mitä alalla kiivaasti tarvittaisiin ovat tehokkaammat toimintatavat, eikä niitä voi patentoida. Kun ei osata lean-tekniikkaa, kaikki sujuu hitaasti, talojen rakentaminen, putkiremontit ja katuremontit. Nyt remontoidaan Mäkelänkatua. Jos kuvaisitte työmaata nopeutetulla videolla, huomaisitte, että suurimman osan ajasta suurin osa työmaasta on hiljainen. Voisihabn sinne ottaa paljon enemmän väkeä töihin niin, että urakka valmistuisi joka paikasta yhtä aikaa, mutta sitä ei osattaisi johtaa.
Kohtuuttoman arvokas patentti
Joskus patentti antaa aivan kohtuuttoman suuren edun keksinnön ensimmäisenä rekisteröineelle. Hyvä esimerkki on kuulakärkikynä. Olisi ollut aika kohtuutonta, jos sen patentin omistajalla olisi ollut 20 vuotta ehdoton monopoli kuulakärkikyniin. Kohtuuttoman arvokas patentti kierrettiin, eivätkä viranomaiset juuri puolustaneet patentin omistajan oikeuksia. Patentti siirtyi BIC-kynien valmistajalle, mutta koska patentin tarjoama suoja rakoili pahasti, patentin kauppahinta oli keksinnön potentiaaliin nähden vaatimaton, ja valmistajan oli otettava strategiaksi myydä kyniä halvalla paljon sen sijaan että myisi kovaan hintaan vähän. Ehdotonta monopolia ei ollut.
Jos nyt keksittäisiin halpa ja tehokas lääke Alzheimerin tautiin, keksinnöllä olisi kansanterveydellistä merkitystä vasta 20 vuoden kuluttua. Sitä ennen lääkettä myytäisiin jättihinnalla pienelle rikkaalle eliitille ja valtaosa tarvitsijoista jäisi ilman hoitoa.
Hyvä kompromissi olisi, että patentteja kyllä myönnettäisiin nykyisillä ehdoilla, mutta päätökseen liitettäisiin aina korkein lisensointimaksu, jolla patentin omistajan olisi pakko sallia rinnakkaisvalmistus. Tähän maksuun sisältyy tietysti mielivaltaa, mutta sille ei nyt vain voi mitään. Alzheimerin taudin taltuttavan lääkkeen patentista tulisi yhä hyvin arvokas, mutta lääke olisi paljon suuremman ihmisjoukon käytettävissä.
Tällainen pakkolisensiointi on käytäntönä ICT-alalla. Se johtuu alan erikoisluonteesta. Jotain 5g-standardia ei voitaisi saattaa voimaan, jos siihen välttämättömänä liittyviä keksintöjä olisi patentoitu monille eri tahoille.
Yksi Kiinan menestyksen salaisuuksia on, ettei se juuri välitä patenttisuojista vaan rikkoo niitä mielin määrin.
Lääkepatentin saa ohittaa hädän hetkellä
Lääkepatenteissa muuten on kohtuullisuuspykälä, jonka mukaan vaarallisen epidemian uhatessa patentista ei tarvitse välittää. Afrikan AIDS-epidemiaa ei tällaisena pidetty, mutta kun Yhdysvalloissa ilmeni 13 pernaruttotartuntaa vuonna 2001, maa mitätöi Bauerin pernaruttolääkkeen patentin. Tästä päästiin ase ohimolla sopimukseen, jonka mukaan Bauer toimitti lääkettä Yhdysvaltoihin vahvasti alennetulla hinnalla, mutta säilytti yksinmyyntioikeuden lääkkeeseen.
Afrikan AIDS-ongelmaan taas Bill Clinton runnoi kautensa viimeisinä päivinä ratkaisun. Se oli hienosti tehty.
Internetissä on videoita, jossa rakentamisessa edetään rivakasti. Esimerkiksi tämä: https://www.youtube.com/shorts/j38VoGpTFr0
Vastaavasti korona-aikaan Wuhanissa sairaala valmistui kahdeksassa päivässä.
Tämä on yleinen ajatus, mutta onko sille näyttöä? Itsestä ainakin näyttää että vaikkapa ohjelmistoalalla patentit on lähinnä jotain mistä firmat kuten IBM ja Microsoft vääntävät keskenään, ja niillä ei ole mitään merkitystä niitä alemmalla tasolla missä innovaatiot oikeasti tehdään. Ja ei voine sanoa että ohjelmistoalalla ei ole keksintöjä tai luovuutta, pikemminkin patenttien puute tuntuu sielä ruokkivan kaikenmaailman innovointia (voi katsoa vaikkapa videopelejä ja niiden luovuuden kirjoa).
Lisäksi keksinnöt tuntuvat tulevan perustutkimuksesta. Jos katsotaan vaikkapa viime neljän vuosikymmenen järisyttävimpiä keksintöjä:
* Sininen led
* Lithium-akku
* mRna-rokotteet
Sininen led ja mRna syntyivät perustutkimuksesta, ja niissä yksittäisten tutkijoiden päähänpinttymä asiaan tuntui olevan ratkaisevaa. He näkivät potentiaalin uuden syntymisessä ja ajoivat sitä jääräpäisesti vuosikymmenestä toiseen yrittäen raapia edes pientä rahoitusta sieltä mistä sitä olisi mahdollisesti hieman tarjolla. He eivät tehneet tätä rahallisen hyödyn vuoksi, vaan ennemminkin siitä huolimatta — Heillä olisi varmasti ollut taloudellisesti järkevämpää keskittyä aivan toisiin urapolkuihin kuin jääräpäisesti tutkia näitä epävarmoja tutkimuskohteita joissa raha ei nähnyt potentiaalia tai kannattavuutta. Näiden esimerkkien valossa näyttääkin ennemmin että perustavanlaatuisimmat ideat syntyvät jostain aivan muusta kuin rahallisesta kannustimesta, tai että ne syntyivät rahallisista kannusteista huolimatta!
Samaa voi sanoa hieman aiemmasta maailmaa järisyttäneestä edistysaskeleesta, eli internetin synnystä. Senkin syntymisen juuret olivat muualla kuin rahassa, puolustusteollisuudessa ja nörttien visioissa. Raha alkoi muovata ja kiinnostua näistä kaikista vasta kun keksiminen ja perustyö oli jo tehty, ja rahalla oli vähintään “proof-of-concept”.
Lithium-akkujen merkittävät kehitysaskeleet sen sijaan syntyivät yritysten R&D osastoissa. Tosin, se että merkittävät edistysaskeleet tehtiin jotakuinkin:
* Exxon
* Oxfordin yliopisto
* Asahi Kasei
* Sony
Tässä vasta ihan viimeisten kehitysaskelien ottaneet “veivät potin” kun muut toimijat olivat jo tehneet ne perustavat läpimurrot. Tämäkään ei näytä kovin hyvältä todistukselta patenttien keksintöjä ajavasta voimasta. Minusta tuntuu että yritysmaailmassa menneistä kokemuksista onkin opittu — Ei kannata tutkia mitään oikeasti perustavanlaatuista ja tuntematonta, keskittyä vain viilailemaan vanhaa ja sitä missä on jo todistetusti potentiaalia.
Kun samaan aikaan julkista sektoria ja yliopistojen itsenäisyyttä on ajettu ideologisista syistä alas, jää kysymys kenen oletetaan tekevät se perustavanlaatuinen, uuden luotaaminen ja todennäköisyyksiä vastaan kamppaileva vielä tuntemattomilla vesillä haahuilu joiden tuotokset lopulta tekevät ne maailmaa mullistavat keksinnöt?
Yliopistojen itsenäisyys ja perustutkimus kunniaan, bisnesmiehet pois yliopistojen puikoista, ja rahoitus kuntoon. Jos siis haluamme keksintöjä ja innovaatioita. Patentit taas näyttäytyvät ennemminkin muureina jotka estävät tiedon kulkemista, keksintöjä ja innovaatioita.
Patentit eivät estä tiedon kulkemista. Patentti pitää julkistaa kokonaisuudessaan. Siksi monet keksinnöt jätetään patentoimasta, koska ei haluta tehdä kiinalaisten kopiointia liian helpoksi.
Nimenomaa patentit edistävät tiedonkulkua. Siksi koko systeemi luotiin joskus kauan sitten.
Mutta kuten totesin tuolla somessakin, tämäon monimutkaisempi asia.
Voin toimittaa alkuperäisversion maksumuurin takana olevasta paperista emaililla.
Patenttihakemuksen laatiminen se vasta taidetta onkin. Keksintö pitää kuvata niin, että sen uutuudellisuus kelpaa patenttisuojan myöntäjälle, mutta niin epätäsmällisesti, että edes kiinalaiset eivät pysty toistamaan sen kuvaamaa menetelmää. Tapana on jättää muuten yksityiskohtaisesta kuvauksesta pois jokin kriittinen vaihe tai askel. Patenttihakemusta lukeva ja ne hyväksyvä taho ei poisjättämistä todennäköisesti edes huomaa. Tämä hakemuksen oleellinen puute onkin ainoa todellinen suoja kiinalaisia vastaan. Heitähän eivät tunnu haittaavan mitkään kanteet edes päivänselvästä patenttisuojan rikkomisesta.
ODE:n kannattaisi virkistää muistia Immanuel Kantin ideoista, joissa ihminen on keskiössä ja kaiken toiminnan lähtökohta, eikä yhteiskunta niinkuin Marx ajatteli.
Kannattaa muistaa, että kaikki sosialistiset talouskokeilut ovat epäonnistuneet, nyt myös Suomessa!
Kantin ihmisoikeuksiin, etc. uskova Seppo Korppoo, joka on ollut mukana keksimässä ja patentoimassa useitakin uusia tekniikoita…
Sininen Led on hyvä esimerkki keksintöjä koskevan historiankirjoituksen haasteista. Siitä, kuinka yksi voimakastahtoinen ja sinnikäs tutkija voittaa tiellään olevat esteet ja korporaatioiden red tapen, syntyy hyvä tarina.
Jos katsoo asiaa hieman laajemmin, niin suuren keksijän ympärillä tapahtuu paljon muutakin. Vaikka Nakamuran ansiot GaN-substraatin kasvattamisen kehittäjänä ovat kiistattomat ja merkittävät, sinisen ledin GaN-toimintaperiaatteen keksivät jo RCA-lähtöiset tutkijat 1970-luvun alussa. Sinisten ledien kustannustehokas massavalmistusmenetelmä oli edelleen kehitetty Nakamuran menetelmästä. Ja nykyaikaiset valkoiset yleiskäyttöiset led-lamput eivät perustu GaN:hen ylipäänsä.
Kaikessa ns. totuuden ilmaisemisessa on aina haasteita. Täydellinen kuvaus mistä tahansa aiheesta on aivan kaikki asiaan vaikuttavat aspektit, ja koska elämme äärettömän monimutkaisessa maailmassa niin “totuus” on äärettömän monimutkainen joka ei koskaan voi mahtua ihmisen ajatusrakenteisiin ja skeemoihin. Toki jossain määrin voisi yrittää rakentaa jossain määrin kattavaa tarinaa vaikka kirjoittamalla 1000 sivuisen kirjan vaikka käsiteltävästä sinisen ledin synnystä, joka voisi olla ihan kohtuullinen kuvaus kyseisen asian eri vaiheista ja aspekteista. Luultavasti kirjaankin kuitenkin lopulta syntyisi erilaisia biaksia ja näkökulmia erilaisista inhimillisistä ja tiedon saatavuuden haasteista johtuen.
Tästä syystä kaikki ihmisen järkeen mahtuva on aina näkökulmia ja osatotuuksia. Omakin kommenttini keksintöjen syntymisen luonteesta kannattaa lukea täydentävänä näkökulmana Soininvaaran esittämälle näkökulmalle. Ei täydellisenä totuutena asiasta.
Itse näen patenttijärjestemässä ongelmia sikäli kuin aiheesta tiedän (siis Soininvaaran esittämien lisäksi). Erityisesti yhdistettynä siihen että tulkinta aiheesta tehdään lopulta oikeudessa, joka on hyvin hidas ja kallis prosessi. Tälläistä “patenttitrollausta” suuret yritykset käyttävät estääkseen kilpailua: Kummalla on syvemmät taskut voittaa. Mutta tämäkin on toki osatotuus, eikä täydellinen kuvaus patenttien hyödyistä ja haitoista.
Toivoisin silti että yhteisillä rahoilla tehtyyn perustutkimukseen panostettaisiin nykyistä paljon enemmän, jonka tulokset ovat lopulta kaikkien hyödynnettävissä tieteen vapauden hengessä. Uskon että olisi lopulta myös yksityisen sektorinkin voitto ja toki meidän kaikkien kokonaisuutena.
Patentit markkinatalouden ja teknologisen kehityksen moottorina
Patentit ovat yksi markkinatalouden keskeisistä rakenteista, koska ne luovat kannustimen innovaatioille. Kun keksijä tai yritys saa määräaikaisen yksinoikeuden hyödyntää uutta teknistä ratkaisua, se uskaltaa investoida tutkimukseen, tuotekehitykseen ja kaupallistamiseen. Ilman patenttisuojaa moni kallis ja riskialtis hanke jäisi tekemättä, sillä kilpailijat voisivat kopioida tulokset ilman vastaavia panostuksia. Näin patentit tukevat talouskasvua, kilpailukykyä ja uuden teknologian syntyä.
Patenttien voimassaolo on kuitenkin rajattu ajallisesti, yleensä 20 vuoteen. Tämä rajoitus on olennainen tasapainotekijä: sen jälkeen keksintö siirtyy yhteiseen käyttöön ja edistää laajemmin yhteiskunnan kehitystä. Ajallinen rajaus estää pysyvien monopolien syntymisen ja varmistaa, että markkinat pysyvät pitkällä aikavälillä dynaamisina.
Lisäksi patenttilainsäädäntö tunnistaa tilanteet, joissa yksityinen yksinoikeus ei voi olla ehdoton. Valtiolle annettu oikeus käyttää patenttia esimerkiksi kansallisen turvallisuuden, kansanterveyden tai muun välttämättömän yhteiskunnallisen tarpeen vuoksi ilmentää kohtuullisuusperiaatetta. Tällaisissa poikkeustilanteissa yhteinen etu asetetaan yksityisen edun edelle, usein kohtuullista korvausta vastaan.
Patenttijärjestelmän voima piilee juuri tässä tasapainossa: Se suojaa ja motivoi innovoijaa, mutta samalla palvelee pitkällä aikavälillä koko yhteiskuntaa. Ilman patentteja kehitys hidastuisi tai jopa osittain pysähtyisi.
Olen sitä mieltä, että Suomessa pitää nyt innovointia vahvasti suosia ja suojella.
Immateriaalinen keksintötieto on syntynyt työn, osaaminen ja luovuuden, sekä riskinoton tuloksena, aivan kuin fyysinen omaisuuskin, johon sitä on syytä verrata. Silloin ihmisen riskinotto ja luova työ saavat sille kuuluvan arvon.
Kilgore: “Itsestä ainakin näyttää että vaikkapa ohjelmistoalalla patentit on lähinnä jotain mistä firmat kuten IBM ja Microsoft vääntävät keskenään, ja niillä ei ole mitään merkitystä niitä alemmalla tasolla missä innovaatiot oikeasti tehdään.”
No, ns. ohjelmistopatentithan nimenomaan eivät taida olla valideja monissa maissa (vaikka USA:ssa ovatkin).
Patentit ovat tärkeämpiä aloilla, joilla tuotekehitys on kallista ja matkiminen paljon halvempaa. Paras esimerkki, joka mulle tulee mieleen, on lääkkeiden kehitys. Se maksaa aivan maltaita, varsinkin ottaen huomioon lääkkeiden turvallisuuden varmistava sääntely (vaadittavat suuren mittakaavan kliiniset testit jne.). Jos lääkkeille ei saisi patentteja, ei niitä kyllä tulisi lisää yksityisiltä yhtiöiltä.
Ohjelmistoalan käyttäminen esimerkkinä patenttien tarpeettomuudesta vaikuttaa aikamoiselta kirsikanpoiminnalta (paitsi jos käytät argumenttina ainoastaan patenttien tarpettomuudelle vain ja ainoastaan ohjelmistoalalla etkä muilla aloilla). Ohjelmistoalalla T&K voi olla poikkeuksellisen halpaa. Usein riittää yhden ihmisen neronleimaus.
Jos patentti ei antaisi määräaikaista kielto-oikeutta, sen sisältöä ei ylipäätään julkaistaisi. Tässä punnitaan tiedon hintaa. Patentin selityksen tulee olla niin selvä, että ammattimies voi sen perusteella käyttää keksintöä.
Mitä asiaa palvelisi se, että mitään ei julkisteta? Asian toki voi hoitaa aina salassapitosopimuksillakin. Tällöin yhteiskunnan hyöty jäisi saamatta. Myöskin innostus tehdä jotain vähenisi, kun työ jää vaille korvausta? Patentit ovat myös normaalia myytävää omaisuutta, jolla on ehkä arvoa. Malli jossa taas tuotetaan avoimia tietoja perustuu erilaiseen ansaintalogiikkaan ja siihen, että sekäpatentointi maksaa (n 100 000 e viiden vuoden aikana useammassa maassa) ja omien patenttien valvonta maksaa. Tällöin toimin tatapa on välttää muiden patenttien loukkaamista. Yleensä sellaista mitä on mahdoton selvittää kopioitavaksi ei edes patentoida.
Essentaalipantti standardien osana patentit on toki lisensoitava. Korvaukset siitä ovat merkityksellisiä. Samalla teknologia leviää yleiseen käyttöön, mutta markkinan kasvu kompensoi menetettyä kielto-oikeutta. Kehitystötä ei tehdä ilmaiseksi.
Joka tapauksessa patentin ja patentoinnin merkitys osana yrityksen liiketoimintaa on hieman erilainen kuin yleensä kuvitellaan. Lisäks, mikä on yksittäisen patentin arvo on ongelmallinen asia.
Jos rokotteen kehitys maksaa 100 miljoonaa euroa, josta julkinen tuki on alkuvaiheen riskehin 15 miljoonaa euroa. Patentoinnin jälkeen kehitystyö hyväksyntään ja myyntituottoihin vie aikaa n 10 v. Tämän jälkeen kielto-oikeus on voimassa 10 vuotta (vähän oikaisten asiaa). Viagran patenttisuojann päätyttyä 2011 Pfitzerin pörssiarvo laski ja muitakin vastaavia tuli heti markkinoille. No, miten tämä kehityspanos sitten rahoitetaan? Hankkeista ehkä 10 % päätyy tuottamaan jotain. tyhmin idea on löysätä testausta, muistamme miten kävi Thalidomin kanssa.
Entä musiikki? Kirjat? Design?
Minusta on hyvä kysymys miksi erilaisia aineettomia oikeuksia tulisi pakkolisensoinnin näkökulmasta käsitellä eri tavalla. Miksi kirjailijalla tai muusikolla tulee olla laajempi oikeus päättää oman työnsä kaupallisesta hyödyntämisestä kuin keksijällä?
Pakkolisensiointi ei ole ilmaiseksi antamista. Kirjailijalle varmaankin riittää pakkolisensioinnin hinnaksi sama, jonka kustantaja maksaa hänelle,
Ehkei ole kovin kuvaavaa ottaa esimerkiksi vain muutama superkeksintö. Hyödynnettäviä innovaatioita kehitetään vuosittain kymmeniä tuhansia. Hyvin monella keksijällä motivaationa on toimeentulo, jollei vallan rikastuminen. Haluammeko ettei tällaista mahdollisuutta ole? Vai haluammeko paluun patenttien aikaa edeltäviin käsityökiltoihin, joissa teknisiä salaisuuksia varjeltiin mustasukkaisesti?
Sama luonnollisesti pätee taiteellisille aloille ja teosten copyrighteihin.
Esimerkiksi kuvataiteessa ei käytännössä ole minkäänlaista tekijänoikeussuojaa, koska tuotokset ovat uniikkeja yksittäiskappaleita. Taidemaalausten julkisesta esittämisestä ei makseta taiteilijalle tekijänoikeuskorvauksia, vaan oikeus julkiseen esittämiseen siirtyy maalauksen mukana ostajalle.
Kyllä kuvataiteilijoita silti on vaikka kuinka paljon, ja innovaatioita syntyy. Kokonaisia uusia tyylisuuntia joita useat taiteilijat puskevat yhdessä eteenpäin sen sijaan että pyrkisivät kampittamaan toisiaan “kopioijina”.
Soininvaaran mainitsemassa Kiinassa on myös ihan hillitön innovaatioskene, vaikka IPR-suoja on vaatimaton. Väittäisin, että innovaatioskene on hillitön juuri suojan heikkouden vuoksi: toisaalta on valtava määrä innovaattoreita jotka keskittyvät kehittämään tuotteita ja etenkin niiden teollista valmistamista inkrementaalisesti eteenpäin (jota meillä kutsutaan vähättelevästi kopioinniksi), ja toisaalta niillä alkuperäisillä kehittäjillä on pakottava tarve innovoida kuumeisesti lisää, jotta pysyvät kehityksen kärjessä.
Kyllä kuvataiteessa reproduktioiden (printtien) myyminen on osalle taiteilijoista merkittävä tulonlähde, ja esimerkiksi joidenkin kuuluisien valokuvien oikeuksista on käyty lihavia oikeusriitojakin.
Kyllä taidemaalausten julkisesta esittämisestä maksetaan korvauksia. Jos sanomalehdessä olevassa valokuvassa on taustalla maalaus, sanomalehdelle pamahtaa lasku Kuvastolta. Jostain syystä tauluja on harvemmin nykyään taustalla lehtien kuvissa. Samoin Kuvasto laskuttaa näyttelykorvauksen teoksen julkisesta esittämisestä. Ja jos taulu myydään huutokaupassa, tekijälle pamahtaa 5% kauppahinnasta jälleenmyyntikorvauksena.
Juuri näin. Aivan niinkuin tekniselle idealle, jota ei voisi laittaa markkinoille on vaihtoehtona pitää se pöytälaatikossa. Samoin voi hyvin kirjoittaa kirjan tai säveltää laulun… ja jos sillä ei olisi suojaa, niin monet jättäisivät sen julkaisematta ja maailma oli yhtä kirjaa tai laulua köyhempi.
Käsityön aikana patentteja ei tarvittu, koska jokaiseen tuotteeseen liittyi niin iso osa kustannusta jokaisen kappaleen valmistamiseen. Koneiden tuleminen niin tavaroiden kuin aineettomienkin asioiden liiketoimintaan on synnyttänyt tarpeen suojata luovuutta ja siten kannustaa ihmisiä luovuuteen.
Yksittäinen patentti ei välttämättä hidasta kilpailijoiden innovaatioita, vaan jopa kiihdyttää niitä.
Konkreettinen esimerkki tästä on piikkilanka-aita. Se on yksi tärkeimmistä keksinnöistä, joka nosti Yhdysvallat maailman merkittävimmäksi talousmahdiksi 1800-luvun lopulla. Kun yksi piikkilanka-aitojen valmistusmenetelmä patentoitiin, tämä oli kimmoke kehittää muita menetelmiä ja aitamalleja. Erilaisia versioita patentoitiin vuosien 1868 ja 1874 välillä yli 500.
Asiasta kiinnostuneita varten on McLeodissa Texasissa erikoismuseo “Devil’s Rope Museum”, jossa kannattaa ehdottomasti käydä, jos sattuu reitin varrelle. Siellä kiinnostuneelle selviää myös, miksi biisonit piti hävittää.
Juuri näin. Tämä on oma kokemus myös. Patentit ovat kiinnostava kenttä tietää, missä teknologian kärki on menossa. Toinen vastaava on tietenkin akateemiset julkaisut, mutta niiden hajonta on vielä paljon laajempaa… ja on vaikeampaa niistä poimia uusia ideoita liiketoimintaan.
Näkisin että patentin merkittävä ongelma on se suoja-ajan pituus. Patentin suoja aika on kymmeniä vuosia. Mutta todella harva yritys nykyään toimii vuosikymmenten aikajänteellä. Joten suurimmalla osalla aloista 20 vuoden suoja aika on aivan liian pitkä. Etenkin kun suuri osa keksinnöistä ei ole mitään kymmenien vuosien kehitystyötä, vaan yksinkertainen oivallus, jonka suojaaminen maksaa moninkertaisesti sen kehittämiseen verrattuna. Pahimmillaan keksintö tulee markkinoille vanhentuneena siksi, että sen suojaaminen on kallista ja hidasta.
Toinen ongelma on tuo Olavin esiintuoma: nykyään patentit kirjoitetaan niin ettei niiden perusteella pysty tuotetta valmistamaan. Olen huvikseni etsinyt oman alani tuotteiden patentteja jotta selviäisi miten ne on tehty. (osa on ollut jo vanhentuneita)
Kuitenkin patentit on kirjoitettu niin että helpommin sen keksinnön kopioi etsimällä käsiin sen tuotteen ja purkamalla sen. Monasti patentit on luokkaa “tuote jolla voidaan tehdä asia A” ilman selkeää konkretiaa, ja pahimmillaan voidaan niiden perusteella suojata markkinat myös kaikilta “tuotteilta joilla voidaan tehdä asia A”, vaikka ne käyttäisivät täysin toisenlaista tekniikkaa (ja tuotteita joilla tehdään asia A on ollut olemassa 2000 vuotta). Etenkin siis jos patentti on miljardifirmalla hallussa, se parempi uusi tapa tehdä asia A jää kokonaan hyödyntämättä, koska pienen firman ei kannata ottaa riskiä. (usein nämä patentit varmaan kaatuisivat oikeudessa, mutta patenttiriitaan voi olla hankala löytää rahoitusta)
En usko että on myöskään mitenkään järkevää, että lääkkeitä kehitetään yritysten toimesta. Yhteiskunta saisi ne lääkkeet paljon halvemmalla käyttöön, jos sen sijaan että maksetaan lääkefirmoille niiden kehittämisestä loppuun, hoidettaisiin se kehitys itse ja maksettaisiin lääketehtaalle siitä että se valmistaa sen molekyylin mahdollisimman tehokkaasti. Onhan siinä riskiä toki, mutta niin on siinäkin että joku yritys kehittää sen syöpälääkkeen loppuun ja veloittaa 2 miljoonaa per pilleri.
Ongelmana on myös että patenttien alkuperäinen yhteiskuntaa hyödyttävä osuus eli miten asiat tehdään jää nykyään piiloon. Sitä ei enää juurikaan patentoida (paitsi jos sitä ei voida suojata salailulla), koska sitä ei voida valvoa.
Markkinatalous on kuitenkin tunnetusti tehokkain uusien ideoiden tuottaja. En edes pysty kuvittelemaan, miten “yhteiskunta” pystyisi kilpailemaan tässä kentässä… missä markkinat ovat joka tapauksessa globaalit. Mikään ei tätä estä tälläkään hetkellä… jos vaikka suomalainen yhteiskunta haluaisi ottaa lääkekehitykseen osaa, se olisi täysin mahdollista. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. … koska kilpailu on niin kovaa, että siellä vain parhaat pärjäävät.
Ei se kyllä osaamisesta eikä varsinkaan patenttien puutteesta voi kiinni olla. Kiinasta löytyy varmasti konsultteja johtamaan työ nopeasti maaliin. Oma arvaukseni on, että kilpailutuksessa ei ole mitenkään/riittävästi otettu huomioon työn kestosta aiheutuvaa haittaa. Jos ne olisi mukana asiallisesti , saattaisi kannattaa työmaallakin pitää ihmisiä useammin kuin täyden kuun aikaan.
Mitä patentteihin tulee, ne pitäisi laittaa verolle. Ensimmäisenä vuonna 1000 euroa, ja se sitten kolminkertaistetaan joka vuosi siihen asti kunnes patentin haltija ei syystä tai toisesta maksa veroa ja vapauttaa patentin. (parametrejä voi vähän säätää, noilla parametreillä miljardin raja menee rikki 20 vuoden kohdalla) Ratkaisisi lähes kaikki patenttien ongelmat.
Patenteihin liittyy jo nyt maksuja, jotka ovat ihan merkittäviä, etenkin jos patentti pidetään voimassa useassa maassa. Tässä esimerkkejä EPO :n maksuista.
https://fees.apps.epo.org/prod/ui/?lang=EN&page=4¤cy=EUR
Jos patentilla ei ole arvoa, niin ei sitä kukaan hullu pidä voimassa nytkään ja toisaalta patentista voi lukea kuka vaan siinä olevat oleelliset suojatut asiat.
Patenttien alkuperäinen idea oli saattaa ideat laajemmin käyttöön. Ja tämä idea on edelleen täysin validi. Kun patentointia ei ollut, ideat jäivät keksijöiden pöytälaatikoihin, mistä ne eivät koskaan tulleet laajempaan käyttöön.
Juuri näin! Koska työstä muille aiheutuvaa haittaa ei ole mitenkään hinnoiteltu niin se on ilmaista ja sitä käytetään surutta. Ostajan pitäisi huomioida remontin aiheutettu haitta tarjouspyynnössä. Sen voi joko hinnoitella, tai muuten osata vaatia ja valvoa että remontin aiheuttama haitta on mahdollisimman pientä. Tämän voi tehdä vaikka hinnoittelemalla kadun/kaistan sulkemisen kustannukset remontin tekijälle (esim. 1000€/pv per 50m suljettua kaistaa), tai sopia tiukoista rajoituksista kauanko katu saa olla suljettuna.
Tällä hetkellä työmailla aina odotetaan jotain. Kaivinkone on tekemässä jotain muuta projektia ja se vaaditaan seuraavaan työmaan vaiheeseen, joku on sairastunut tai lähetetty kiireellä jonnekin muualle tekemään jotain tärkeämpää, tai joku muu asia odottaa. Ja koska Mäkelänkatua saa pitää suljettuna ilmaiseksi rajattomasti niin tälläisiin asioihin ei urakoitsijan kannata varautua resursoinnilla, vaan ennemmin laittaa Mäkelänkadun käyttäjät maksamaan siitä.
Ja projektien johtaminen ja koordinointi vaatii myös resursseja. Jos kannustinta tähän ei ole, niin sekin resursointi jää retuperälle ja hommat tehdään vähän fiilispohjalta ja siten miten se nyt sattuu menemään.
Toinen sivuilmiö samasta ongelmasta on se että remontit ketjutetaan koska kannustinta ei ole yhteistyöhön ja koordinaatioon. Ensin kadulla remontoidaan kaukolämpöverkkoa ja katu revitään auki ja peitellään. Sitten paikalle tulee valokuituyhtiö ja repii kadun jälleen auki ja peittelee, seuraavaksi tulee vesiyhtiö ja tekee saman. Jos kadun/kaistojen sulkemisesta joutuisi maksamaan, olisi kummasti kannustimet vähän käyttää järkeä ja hakea muitakin tahoja jakamaan kadun sulkemisen kustannuksia.
Kyllä remontit voitaisiin tehdä nopeasti ja järkevästi jos siihen olisi kannustimet. Kyse ei niinkään ole siitä ettei niin osattaisi tai voitaisi tehdä. Kannustimet kuntoon, ja osaavampaa ostamista kiitos!
Tämä kysymyksenä kaikille jotka täällä kertovat että ilman patentteja mitään ei tehtäisi ja ideat jätettäisiin pöytälaatikoihin. Kuvaako tämä siis nykyhetkeä ja nykymaailmaa?
Kuten Soininvaarakin sanoo, Kiinassa ei käytännössä patenteista välitetä. Tähän kun yhdistetään se että Kiinassa tehdään 90% vähänkään teknisemmistä tavaroista. Ja se että kun länsimainen tuote valmistetaan Kiinassa, niin viikko sen jälkeen sama tuote löytyy murto-osa hintaan Alibabasta ja Temusta.
Eli tarkoittaako tämä nykytilanne että nykyisin ei sitten innovoida ja keksinnöt sen sijaan jätetään pöytälaatikoihin?
Ei Kiina ole koko maailma. Patenttin jättämällä voi edelleen hyötyä siitä 1. maailmassa. Millaiseksi sitten homma menee jos järjestelmä lakkautetaan koko maailmassa? Millainen on keksijän ansaintalogiikka tämän jälkeen? Aiommeko luottaa siihen, että altruistiset keksijät ja tutkijat kyllä jatkavat työtään pyytettömästi, vaikka hyödyt siitä kerääkin joku muu?
Kiinan tilannetta on vaikea arvioida näin ulkopuolelta. Toistaalta uskon, että he ovat hyvinkin tarkasti vahtimassa omistusoikeuksia siltä osin kuin teknologioita ja systeemeitä rakennetaan Kiinassa. Heillä on ainakin ollut kaksi erilaista strategiaa koskien globaalia markkinaa ja heidän omaa kotimarkkinaansa. Politiikat eivät ole mitenkään synkassa vaan pikemminkin niillä on kummallakin omat tavoitteensa.
Minulla on pari patenttia nimissäni, ja niiden parissa tuli konkreettisesti opittua, miten patentteja muokataan patenttilakimiehen avulla. Tavoitteena on käytännössä hämärtää alkuperäinen idea niin, ettei kukaan pysty patentin perusteella suoraan soveltamaan sitä. Samalla pyritään kattamaan kaikki mahdolliset variaatiot ja muunnelmat, jotta patenttia ei voida kiertää. Varsinaista keksintöä ei tarvita — voi vaikka suoraan ottaa kilpailijan tuotteen ja hakea siihen patentin . Jos siitä ei ole julkaisuja tai patentteja, niin ei patenttivirkamies siitä tiedä ja myöntää patentin. On hyvin kallis ja vaikea kiistää jo myönnetty patentti oikeudessa.
Patentit ovat kuin miinakenttä – mitä enemmän miinoja, sen parempi. Ongelma on, että ne ovat usein huonoja siinä mielessä, etteivät tuomarit tai valamiehet yleensä ymmärrä niistä juuri mitään, jolloin oikeudenkäynnin lopputulos on pitkälti arpapeliä. Peliä ei voiteta niinkään hyvillä argumenteilla, vaan laajemmalla patenttisalkulla ja taloudellisilla resursseilla, joiden avulla voidaan käydä oikeutta pitkään ja toistuvasti. Jossain vaiheessa joku arpa osuu, ja jo pelkillä oikeudenkäynneillä kilpailija saadaan usein lamautettua.
Nykyinen patenttisysteemi ei aja asiaansa innovaation edistäjänä. Se on jarru kehitykselle ja kilpailulle. Pienten yritysten on vaikea lähteä kehittämään omia tuotteita vahvasti patentoiduille aloille. Patenteista on hyvin vaikea oppia mitään, joten ei ne tiedon levittämisessäkään oikeasti toimi.