Istuvan hallituksen päätökset tuntuvat minusta huonoilta myös sen takia, ettei hallituksella näytä olevan sanottavaa yhteiskunnallista insinööriosaamista. Hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen on vaikeaa, mutta sen purkaminen tai korjaaminen on vielä vaikeampaa. Huono osaaminen tuottaa turhaa kärsimystä.
Silloin kun hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettiin, sosiaalitieteiden osaaminen oli voimakkaasti mukana.
Tämä muuttui jo 1990-luvulla. Olin neuvottelemassa Lipposen ensimmäisen hallituksen toteuttamista säästöistä. Sosiaalipoliitikoista ei ollut sanottavaa apua. He sanoivat vain, ettei mistään voi säästää, mikä tarkoittaa samaa kuin että säästäkää mistä haluatte.
Kohtalaisen hyvin se silti meni, mutta yksi paha moka tehtiin. Hyväksyimme valtiovarainministeriön ehdotuksen poistaa sairauspäivärahasta minimi. Se kuulosti loogiselta. Jos ei ole ollut tuloja ennen kuin mursi jalkansa, miksi tuloja piti olla sen ajan, kun jalka on kipsissä, jonka jälkeen ollaan taas ilman tuloja. Jos ei ole tuloja terveenä, ei voi menettää tuloja sairastuessaan.
Jos joku sosiaalipolitiikkaa tunteva olisi ollut paikalla, olisimme tienneet, että tuo minimipäiväraha oli mielenterveyskuntoutujien ainoa tulonlähde. Siinä käytettiin väärää etuutta, mutta oikeatakaan etuutta ei ollut.
Ennen sosiaalitieteet olivat politiikan suunnittelun keskiössä. Nyttemmin koko tieteenala on ajautunut syrjäpoluille. Diskurssianalyysi voi lisätä ymmärrystämme yhteiskunnallisista ilmiöistä, mutta päätöksenteolle siitä ei ole hyötyä.
Ovat toki Heikki Hiilamo ja Juho Saari, jotka ovat alallaan auktoriteetteja, mutta kaukana ollaan menneistä ajoista.
En esitä puhdistusta sosiaalitieteiden laitoksille. Sitä askelta ei pidä ottaa ja kuten sanottu, diskurssianalyysitkin lisäävät ymmärrystä. On paljon tieteenaloja, jotka eivät tuota päätöksenteolle olennaista tietoa.
Pitäisi perustaa uusi tieteenala, kvantitatiivinen sosiaalipolitiikka, joka olisi juuri sitä, miltä se kuulostaa. Yhteiskunnallista suunnittelua tukevaa sosiaalitiedettä. Voi siinä tietysti olla sosiologiaa ja sosiaalipsykologiaa mukana.
Olen ennenkin huomauttanut, että taloustieteet ovat tunkeutuneet sosiaalitieteiden reviirille täyttämään tyhjiötä. Tutkimukset koulujen positiivisen diskriminaation hyödyistä (Mikko Silliman/VATT) ja siitä, onko lahjakkaalle koululaiselle hyötyä päätymisestä eliittilukioon (Mika Kortelainen, Lassi Tervonen ja Ohto Kanninen), ovat tutkimuksia, jotka kuuluisivat aivan muulle tieteenalalle, mutta taloustieteet ovat tunkeutuneet täyttämään syntynyttä aukkoa.
Luontevimmin uusi oppiaine sijoittuisi taloustieteiden naapuriksi Aalto-yliopistoon, mutta en tietenkään tunne kaikkia suomalaisia yliopistoja.
En ole ihan varma tarvitseeko perustaa jotakin, joka on jo olemassa. Suosittelen tutustumaan INVEST-lippulaivassamme tehtävään tutkimukseen sekä maisteri- ja tohtoriohjelmiimme. Toki enemmän sosiologi- ja psykologi- kuin sosiaalipoliitikkovetoista, mutta substanssiasioissa oppiainerajanvedot ovat yhteiskuntatieteissä häilyviä. Ja toki meillä on taloustieteilijöitäkin mukana.
https://invest.utu.fi/
Omasta mielestäni on kaksi eri asiaa: tutkimuksen tarve ja sitten oppialat. Ei tuota varten omaa oppialaa tarvita. Asian laskemiseen päätoimisesti työllistyvien potentiaalikin lienee vain yksittäisiä ihmisiä vuodessa. Nykyiseen sosiaalipolitiikkaan voisi asiasta lisätä kurssin tarjolle. Mutta tutkimusta tarvittaisiin vaikka 10 henkilötyövuoden verran lisää vuositasolle.
Ja keskustelufoorumi laskelmien kehittämiseen. Nykyiset laskelmat tulevat mikrosimulointimalleista, jotka ovat täynnä bugeja. Mallien tekijät eivät tunne kaikkia reunaehtoja, eikä niiden sisällöistä käydä yleistä keskustelua, jolloin samat virheet toistuvat vuodesta toiseen.
Muistan takavuosilta esim. Kelan tukiuudistuksiin liittyneen toistuvasti aivan pieleen menneitä mikrosimulointeja verrqttunabtoteulaan reaalielämässä. Kun reunaehdot ovat todellisuutta vastaamattomia, mallikin laskee sen mukaisesti. Mallien kehittämiseen tarvittaisiin avointa tieteellistä tutkimusta.
Niin kun poliitikkoja ei kiinnostele Suomi kuten ex demaripj on todennut. Kiinnostelee vain populismi ja seuraavat vaalit
Purran avustaja toteuttaa jo nyt vaatimuksesi, hän on fyysikko-matemaatikko-tohtori
https://twitter.com/LindgrenJussi
Miksi et pannut Ohisaloa kuriin Marinin hallituksessa?
Ohisalolla oli ympäristöasiantuntijana laskentoa — matematiikasta puhumattakaan — osaamaton ex-taistolainen valtiotieteilijä,
joka ei tiennyt mitään virtausopista, termodynamiikasta eikä kemiasta eli ympäristöstä
Matematiikasta nyt puhumattakaan
Olisit silloin pannut asioita kondikseen
Ohisalo taitaa olla tohtori juurikin tuosta blogi-isännän kuuluttamasta yhteiskuntainsinöörien tieteenalasta, eli sosiologiasta.
Ennen sellaisen perustamista tulisi ensin saada poliitikot ymmrtämään, miten epätieteellistä hömppää on valtavirtataloustiede — sosiaalitiedehän sekin on.
Siihen uskovat (ja “uskovat”) virkamiehet saavat herkkäuskoisten poliitikkojen kanssa karmeaa jälkeä aikaan, kun ottavat ohjenuorakseen talouspolitiikassa tämän matematiikan kaapuun verhotun maagisen ajattelun hedelmät.
Sinänsä on virkistävää, että mikään ei ole muuttunut sitten 1990-luvun ja sosiaalipolitiikan keskeinen yhteiskuntapoliittinen viesti on yhä, että mistään ei ikinä voi säästää (paitsi tietty verottaa enemmän).
Minun ymmärtääkseni minimisairaspäivärahaa ei ole missään vaiheessa poistettu.
Vaimoni joutui pari vuotta elämään sillä, koska työttömyyskorvausta hän ei voinut saada minun tulojeni vuoksi. Tämä tapahtui 2010-luvun alussa, ennenkuin minimityömarkkinatukea alkoi saada myös puolison tuloista riippumatta. Hänellä oli kuitenkin krooninen sairaus joka esti työssäkäynnin, ja oli aika isojakin lääke- ja terveydenhoitokuluja. Minun tuloni eivät myöskän olleet niin suuret että meidän perhe olisi pystynyt elämään pelkästään niillä.
Minimisairauspäiväraha poistettin noin vuonna 1996 ja palautettiin muutama vuosi myöhemmin.
Erittäin hyvä ajatus. Havaintojeni mukaan sosiaali- ja vaikka kasvatustieteessä tehdään ainakin gradujen tasolla hyvin vähän kvantitatiivista tutkimusotetta edellyttävää tutkimusta. Jopa väitöskirjaa varten saatetaan haastatella kahden käden sormilla laskettavan vastaajajoukon ”kokemuksia” asiasta y ja raportoida sitten tulokset ”kvalitatiivisina”. Tällaiset tulokset tuskin kanavoituvat yhteiskunnallisen päätöksenteon pohjaksi ja hyödyksi.
ODEN analyysi hallituksen “yhteiskunnallisen insinööriosaamisen” puutteesta on kiinnostava, mutta haluan nostaa esiin näkökulman, joka helposti unohtuu, kun keskustelu keskittyy kokemuksellisiin ja tulkinnallisiin teemoihin.
Hyvinvointiyhteiskunta ei ole pelkkä institutionaalinen tai kulttuurinen konstruktio – se on myös tuotannollinen järjestelmä, joka tarvitsee jatkuvaa taloudellista arvonluontia pysyäkseen kasassa.
Fenomenologis-hermeneuttinen lähestymistapa auttaa ymmärtämään, miten ihmiset kokevat hyvinvoinnin ja sen muutokset, mutta loogis-empiirisesti ajatellen on yhtä tärkeää huomioida perusmekaniikka: tulonsiirrot, palvelut ja turvaverkot voidaan antaa vain, jos niiden tarvitsemat varat on ensin tuotettu.
Jos päätöksenteosta puuttuu kyky nähdä talouden ja kilpailukyvyn reunaehdot, kuten Suomessa on nyt käynyt, syntyy juuri sitä “turhaa kärsimystä”, josta ODE puhuu.
Hyvinvointivaltiota on ylläpidettävä niin, että sen taloudellinen perusta pysyy kestävänä. Ilman tuottavaa työtä ja kansainvälisesti kilpailukykyistä toimintaa eivät parhaatkaan yhteiskunnalliset ideat muutu reaalimaailmassa toimivaksi politiikaksi.
Vienti-Insinööri Seppo Korppoo
Oikein hyvä kirjoitus, josta en ollut eri meiltä oikeastaan mistään. Vuonna meidän aamuyön sopimus koski tietysti vain hallitusohjelmaa. Jokainen laki piti tietysti valmistella erikseen ja py ytä lausunnot asiantuntijoilta. En tiedä tästä mitään, koska en olut ministeri.