Vanhustenhoidon hoitajamitoitus tulee muuttaa Hollannin mallin mukaiseksi niin, että se riippuu hoidettavan kunnosta. Hyväkuntoisen hoitamiseen tarvitaan vähän henkilökuntaa ja sänkyyn hoidettavan hoitamiseen paljon. Hollannissa tämä toimi erinomaisesti. Krista Kiurun kiinteä normi on johtanut siihen, että helppohoitoiset muistisairaat ovat kotihoidossa ja kuormittavat sairaalapäivystyksiä, vaikka heidän hoitamisensa ympärivuorokautisessa hoidossa tulisi paljon halvemmaksi.
Käytän tässä jutussa vanhusten ympärivuorokautisesta laitoshoidosta vanhaa ja ytimekästä nimitystä vanhainkoti.
Aloitetaan menneistä. Olin itse peruspalveluministeri vuosina 2000- 2002. Tuolloin Hesarin artikkeli vanhusten kaltoinkohtelusta vei koko alan kriisiin. Jotta alalle ylipäänsä saataisiin työntekijöitä, piti alan mainetta parantaa. Laaditutin hoito-suosituksen, johon tuli ohjeellinen hoitajamitoitus huonolle, tyydyttävälle ja hyvälle hoidolle. Oletin, että kunnanvaltuustossa on vaikea päättää, että meillä riittää huono hoito puhumattakaan siitä, että hoito olisi ala-arvoista eli alittaisin huononkin hoidon rajan.
Osa virkamiehistä vaati minua julkaisemaan normin asetuksena ja tietysti niin, että kaikilta vaaditaan hyvää hoitoa. Siihen aikaan ei niin katsottu, mitä voidaan säätää asetuksella ja mihin tarvitaan laki. En julkaissut, koska pelkäsin ehdottoman normin johtavan niihin ongelmiin, joihin se on johtanut.
Yksi syy oli se, että jo tuolloin oli nähtävissä järjestelmän törmääminen hoitajapulaan. Silloin jäykkä normi vain pahentaisi asiaa, koska osa pitäisi vain jättää kokonaan hoitamatta, jotta loppuosan hoidossa noudatetaan normia. Näinhän nyt tapahtuukin. Kun tämä oli nähtävissä 20 vuotta sitten, ihmettelen, että jotkut eivät nähneet sitä kolme vuotta sitten.
Kehittäminen ei kannata
Yksi ongelma kiinteässä henkilömitoituksessa on, että se pysäyttää hoidon kehittämisen, koska normi ei jousta. Otan ääriesimerkin: laitoksen tiski pestään käsin ja joku esittää, että hankitaan astianpesukone, koska nyt koulutetun henkilökunnan aikaa menee väärään asiaan. Tätä ei kannata tehdä, koska astianpesukoneen kulut tulevat lisäksi, mutta henkilökuntamenot eivät pienene yhtään.
Kaikissa vanhainkodeissa on nyt kaiketi sentään astianpesukoneet, mutta kaikkinainen töiden järkevämpi organisointi kärsii siitä, että vaikka kuinka organisoisi paremmin ja hankkisi avustavaa teknologiaa, mitoitus pysyy samana.
Astianpesukone niissä kaikissa tietysti jo on. Todellinen ongelma on, ettei siivouksen ja vastaavan teettäminen vähemmän ammattitaitoisella henkilökunnalla ei kannata, koska sitä koulutettua henkilökuntaa ei kuitenkaan saa vähentää.
Kun henkilökunnan määrä ei jousta, vaikka tuottavuutta kuinka parannettaisiin, investointeja tuottavuuden nostamiseksi ei kannata tehdä.
Nyt normia ollaan sentään väljentämässä niin, että vähemmän koulutetut hoitoapulaiset otetaan mitoituksessa huomioon. Mielestäni heidät taas pitäisi ottaa huomioon jollakin kertoimella, joka on yhtä pienempi, mutta jos kasvojen säilyttäminen vaatii tätä, niin olkoon tämä tapa perääntyä järjettömästä päätöksestä.
Hoitajamitoitus rajoittaa hoitoon pääsyä.
Nyt hoitajamitoitus toimii niin päin, ettei se enää aseta minimimäärää laitoksessa olevalle henkilökunnalle, koska henkilökuntaa ei ole saatavissa lisää, vaan maksimimäärän hoitoon pääseville vanhuksille. Tämä ei paranna vanhusten tilannetta vaan heikentää sitä.
Kun normi nousee 0,6:sta 0,7:ään, tarkoittaa se, että hoitoyksikössä, jossa oli ennen 42 paikkaa, pitää kuusi sänkyä tyhjentää ja hoitaa enää 36 vanhusta.
Kun koko maassa pitäisi vanhusten ympärivuorokautiseen hoitoon palkata 4200 hoitajaa lisää. Koska näitä ei ole saatavilla, hoidettavien vanhusten määrää on vähennettävä 6000:lla.
Hyväkuntoinen muistisairas ei vaadi paljon hoitoa
Hoitajamitoituksessa on kuitenkin toinenkin ongelma – se, että se pitää kaikkia vanhuksia yhtä vaikeasti hoidettavina. Tästä kärsii aivan turhaan yksi ryhmä, hyväkuntoiset muistisairaat vanhukset, jotka eivät muistisairautensa vuoksi pärjää yksin kotona, mutta jotka eivät vanhainkodeissa veisi juuri henkilökunnan aikaa. He osaavat syödä, peseytyä, käydä vessassa ja pukeutua itse. Heille pitää antaa lääkkeitä aamuin ja silloin, mutta sekin on helpompaa vanhainkodeissa kuin avohoidossa, jossa hoitajan pitää matkustaa vanhuksen luo.
Heitä ei vanhainkoteihin oteta, koska jokaista kymmentä kohden itäisi palkata seitsemän hoitajaa, vaikka hoidon tarve ei sitä mitenkään edellyttäisi.
On tähänkin tietysti olemassa ratkaisu, palveluasuminen, jota on peräti kolme kategoriaa, tuettu asuminen, palveluasuminen ja tehostettu palveluasuminen. Tässä taas on kaksi ongelmaa. Erityisesti muistisairasalle ei ole helppoa muuttaa aina uuteen paikkaan, kun kunto heikkenee. Lisäksi sen kunnon pitäisi heiketä puolison kanssa samaan tahtiin, ellei puolisoita haluta julmasti erottaa toisistaan.
Normit pitävät nyt vanhainkotien ulkopuolella paljon sellaisia, joiden oikea paikka olisi vanhainkodissa. Se johtuu vain vääränlaisesta normituksesta.
Tämä on merkittävä syy sairaalapäivystysten ylikuormittumiseen. Toistuvasti öisin päivystykseen hakeutuva on aivan väärässä paikassa ja tulee myös hyvin kalliiksi.
Hollannissa asia on ratkaistu niin, että hyvin yksikertaisella testillä pisteytetään vanhuksen hoidon tarve. Pisteytykseen tarvittava testi on äärimmäisen yksinkertainen: pystyykö peseytymään, käymään vessassa, syömään tai nousemaan sängystä itse ja niin edelleen.
Näin sen pitäisi olla meilläkin. Sanomattakin on selvää, että pisteytyksestä tulee olla vastuussa jonkin jäävittömän tahon.
Hyväkuntoisten laitoshoitoa tarvitsevien muistisairaiden omaiset eivät aina vaadi valituskelpoista hallintopäätöstä laitoshoidosta. Hallintopäätös kannattaisi vaatia, koska silloin lääkäri joutuu perustelemaan sen pärjääkö vanhus kotona vaiko ei. Sitten siitä voi tehdä valituksen. Lääkärit saattavat onnistua puhumaan omaiset niin, ettei valituskelpoista päätöstä tehdä.
Mikä väljennys lakiin tarvitaan, kun sen
3 a § mukaan sekä hoitoapulaiset että hoiva-avustajat luokitellaan jo nyt mukaan välitöntä asiakastyötä (”hoitotyötä”) tekeviksi? On vain se rajaus, että kaikissa työvuoroissa pitää olla mukana ainakin yksi sairaanhoitaja tai lähihoitaja.
Minä ymmärrän kyllä lain 20 § :n niin, että jos hoitohenkilökunta tekee välillistä työtä (siivousta, hallintotyötä jne.), niin sitä osuutta ei oteta huomioon hoitajamitoituksessa. Eikö siis avustavaa henkilökuntaa nimenomaan kannata palkata?
Yksi ongelma tässä taitaa olla se, että AVIt tekevät lakia tiukempia tulkintoja hoitajamitoituksen suhteen (”just because we can!”?) eli hoivalaitosten esittämät ilmeisen lainmukaiset suunnitelmat hylätään, koska pyhä byrokratia.
Sinänsä kyllä vähän hassu – tai oikeastaan hyvin surullinen – tilanne, että Suomessa voidaan kyllä lainsäädännöllä määrätä vaikka mitä ja asetustekstissä vielä erityisesti painottaa mitä lainsäätäjät ovat kyseisellä lailla tarkoittaneet – lopulta virkamies kuitenkin päättää lähes omavaltaisesti sen, mitä todellisuus on (hoitajamitoituksen lisäksi mm. tuontiautojen verotus, alkoholin etäosto, huumeiden käyttörikoksen rangaistavuus jne.) – ja jokainen pikku byrokraatti voi täysin luottaa siihen, ettei mitään seurauksia mistään Ordnung muß sein -sooloilusta ole ikinä odotettavissa – päinvastoin, kyseessähän on ennemmin meriitti.
Suomen lähihoitajat jotka käyvät vanhainkodissa eivät ole koulutettuja sairaalanhoitajia kun taas Hollannissa lähihoitajat ovat koulutettuja sairaalanhoitajia. Olen ymmärtänyt että tässä kohtaa Hollannin malli poikkeaa Suomen sairaalanhoitaja / lähihoitaja eroista.
Hollannissa toimii myös https://www.buurtzorg.com/ mikä selittää osittain, että asiat sujuu ehkä paremmin. https://yle.fi/uutiset/3-10735441
Mitäs jos vaan julkisen puolen hoitajien vuosityöaika nostetaankin samaan kuin vaikkapa hitsarin? Vuositulot nousevat ja hoitajapula helpottaa. (Vastaan Tehyn ja Rytkösen puolesta: ”Niimutku meillä on ihan kauheen raskas työ ja hirmu kova koulutus ja eiku höpöhöpö itkupotkuraivari ja ku insinööritki)
Niin varmaan osa ongelmaa tosiaan on, että sairaanhoitajia helposti verrataan jollain tasolla esimerkiksi hitsareihin eikä ongelmaa oteta tosissaan.
Sairaanhoitaja ja hitsarit ovat vertailukelpoisia ammatteja mutta Insinöörit ovat korkeastikouluttuja ammattilaisia ja akavalaisia mutta sairaanhoitajat ovat STTK:laisia joiden koulutus ei ole niinkään korkea jos sitä verrataan insinööreihin.
”Ongelmaa” nimenomaan paisutellaan aivan tolkuttomasti, mutta perustele nyt vaikka kokeeksi nuo erot vuosityöajoissa ja vuorolisissä.
Insinöörit ovat Insinööriliiton jäseniä ja Insinööriliitto on akvalainen liitto toisin kuin Tehy joka STTK:lainen liitto. Tessit ovat eri Insinööriliito ja STTK:n kohdalla . Myös taloudelliset lähtökohdat ovat eri sairaanhoitajien ja insinöörien kohdalla. Koulutus, kilpailu ja kysyntä on insinöörien kohdalla korkeampi kuin sairaanhoitajien kohdalla.
”Koulutus, kilpailu ja kysyntä on insinöörien kohdalla korkeampi kuin sairaanhoitajien kohdalla.”
Tämä meni isosti pieleen.
Koulutus: Sh / Insinööri. Koulutus on molemmissa samalla tasolla sekä FINQF että EQF luokituksissa. Taso on kuusi. Insinööri ei useimmiten tarvitse lisä tai täydennyskoulutusta, mutta merkittävä osa sairaanhoitajista tarvitsee opintojen lisäksi puoli vuotta tason seitsemän lisäkoulutusta. Esim. kätilö, ensihoitaja, terkkari ym. Insinöörit ovat saman verran koulutettuja, kuin sairaanhoitajan peruskoulutuksen käyneet hoitajat. Hoitajat ovat keskimäärin huomattavasti koulutetumpia. Useissa yliopistoissa on nykyisin koulutusohjelmia, joissa on sekaisin EQF 6 koulutettuja insinöörejä ja hoitajia ja heistä leivotaan maistereita monella nimikkeellä (esim. DI). Tasoerosta voi todeta myös, että tämä ei ole enää mikään väittelyn aiheena oleva mielipiteeseen perustuva väittelyn kenttä, sillä EQF7 tasoisissa opinnoissa on useita koulutusohjelmia, joissa otetaan sisälle kanditasoisia oppilaita sekä insinööri että sote- taustalla. Oppimistuloksia voi ja pitää vertailla. Ja niitä myös vertaillaan. Veikkaan, että se on syy myös siihen, että sairaanhoitajia palkataan sairaanhoitajan papereilla nykyisin myös paperitehtaaseen tekemään insinöörien töitä. Tätä tuli vastaan tänä vuonna, kun porukkaa siirtyi sote- alalta teollisuuteen.
Kilpailu, sh/insinööri. Sote alan asiantuntija, kehittämistyö ja johtaminen on varmasti moninkertaisesti voimakkaammaan kilpauilun alla, mitä mikään insinöörityö. Jos perustelet tuon kepeän heittosi, niin esitän vastaväitteen sen jälkeen.
Kysyntä: Sh / Insinööri. Avaa työkkärin sivut ja katso.
Kuinkahan moni tehyläinen sairaanhoitaja suostuisi insinöörien ja varsinkin DI:ien työsuhteissa harjoittettavaan ”normimeininkiin” ts. normaalin viikotyöajan päälle vähintään pari tuntia palkatonta extratyötä (näissä palkkaluokissa ei yleensä tunneta käsitettä ”ylityö” tai ”lisätyö”) tai kiireen sattuessa aika paljon enemmänkin. Eikä tässä auta mikään valittaminen – jos et ole saanut töitäsi suoritettua normaalin työajan puitteissa, niin olet alisuoriutuja. Kukaan ei tietenkään halua leimautua kitiseväksi alisuoriutujaksi, koska kaikkihan tietävät mitä tälle porukalle käy seuraavissa vuosittain – puolivuosittain tapahtuvissa YTeissä. Mitään väliähän sillä ei ole, että pannaan osaavaa väkeä pihalle – suoraan koulunpenkinltä saadaan uutta verta puoleen hintaan – ja moiset nuoret karjut ymmärtävät ”hyvän pöhinän” päälle (”jee, saadaan ilmaista pizzaa ja kokista, kun paahdetaan yötämyöden ilman ylityökorvauksia”).
Olisi kiva myös kuulla jonkun tehyläisen tai vastaavan mielipide siitä, että työmatkoihin käytetty aika menee täysin omaan piikkiin. Parhaimmillaan on joku yhden päivän kokous maanantaina jossain ranskalaisella perähikiällä – ja siinähän sitten käytät sunnuntain matkustamiseen ja ole takaisin kotona tiistaina aamuyöllä joskus 02.00 – ja tämä vastaa normaalia 7,5 h työpäivää ja tietysti tiistaina pitää olla 09.00 konttorilla. Tässäkin teoriassa pyhäpäivänä matkustamisesta pitäisi maksaa täysi palkka – mutta ”on sovittu”, ettei tällaista korvausta sovelleta (kukahan tämänkin on sopinut – minun mielipidettä ei ainakaan ole kysytty…) Monikohan ei-akavalainen joutuu hyväksymään tällaisia ”on sovittu, ettei sopimuksia noudateta” -käytäntöjä?
Tietysti voisi vielä puhua siitä miten toimenkuvat, palkkaluokitukset, IPEt sun muut eivät pätkääkään vastaa sitä mitä kukin joutuu tekemään ja mistä vastaamaan. Suosiojärjestelmään päässeet sluibaajat tekevät mitä sattuu huvittamaan (käytännössä muutamaa vaativuusluokkaa alemman tason tasolla) – ja tyhmät idiootit ottavat vastaan tehtäviä ja vastuita yli oman IPEn – toivoen turhaan tämän mukamas joskus vaikuttavan urakehitykseen. Hah! sehän vain tekee sluibailijoiden elämän helpommaksi. Mitenhän jossain Tehyssä suhtauduttaisiin siihen, että tehyläisillä teetettäisiin tehtävänkuvan ulkopuolisia tehtäviä tai että ”samapalkkaisuudella” pyyhittäisiin takalistoa?
Suomessa pisteytystä vanhuksenhoidossa vastustavat alan liitot ja myös vanhusten omaiset. Vaikka monessakin yhteydessä pisteytyksessä pyritään arvioida vanhusten suorituskykyä voiko hän elää yksin vai ei. Ei siinä ole sen kummempaa. Se on sama kuin tarvitseeko nuori ihminen tukiopetusta koulussa.
Tässä on monta ongelmaa, jotka vanhustenhoitoa nähneet tunnistavat.
Ensinnäkin ilman hoitajamitoitusta tilanne oli surkea ja kauhea, sairaalassa olevan omaisen puolesta sai pelätä tai käydä itse hoitamassa. Hoivayritykselle petipaikka on tuloa, hoitaja menoa. Tällöin toki ”tyhjiä paikkoja löytyy”, mutta miotä iloa niistä sitten olisi ilman hoitajia.
Muistisairas ei ole helppo hoidettava. Alzheimer tuo aika ikäviä piirteitä esiin. Lisäksi potilaiden kunto myös vaihtelee.Ennen makuutettiin sängyssä vaipoissa ja välillä käännettiin, halutaanko siihen palata?
Sitten on alan hierarkisuus, joka on rakennettu syvään. Armeijalta meni vuosikymmeniä päästä eroon simputuksesta, joten tämä on vaiukea rasti. Hoitolaitos toimakseen vaatii kaikkien ammattiryhmien yhteistyötä ja keskinäistä arvostusta. Jossakin sitä on enemmän, jossakin vähemmän. Jos on liian kiire se johtaa kaikenlaiseen ikävään. Venyminenkään ei aina onnistu, jos ja kun jotain tapahtuu.
Hoitoalan urakehitys pysähtyy myös rajoihin. Jotenkin työn ohessa eteneminen jonnekin pitäisi mahdollistaa niin ammatillisesti kuin palkkauksessa.
Vuorotyö on se mikä korottaa palkkaa, jotenkin palkkaraennekin vaikuttaa ongelmalliselta. Kunta-TES:n sisältö on masentavan sekava.
Joka tapauksessa ikäihmisten nykyiset määrät tiedettiin jo hyvin 1990-luvulla, mutta se oli aina seuraavan hallituksen ongelma. Missään tapauksessa surkeus ei ratkea helpolla.
Hoitajamitoituksesta luopiminen ei ainakaan ratkaise yhtään mitään todellisia ongelmia. Siitä keskustelu lähinnä estää ratkaisuista päättämisen. Se lienee ehkä tarkoitus?
Hollannissa on ratkaistu tuo on alan hierarkisuus siten että lähihoitajalla on koulutuksen kautta oikeus antaa vanhuksille esim lääkkeitä. Käytännössä lähihoitajalla on samat tehtävät Hollannissa kuin sairaanhoitajalla Suomessa. Suomessa ei ole yksinkertaisesti ammattiliittojen vastustuksesta haluttu antaa lähihoitajille sairaanhoitajien tehtäviä vanhainkodeissa.
Aikanaan kiinnitin huomiota siihen, että monessa sairaalassa lähihoitajia on kielletty lähihoitajia antamasta lääkkeitä – paitsi öisin. Se on siis puhdasta ay-politiikkaa.
Lähihoitaja, jolla on lääkelupa jakaa Suomessakin lääkkeet. Vanhustentalossa työvuorossa pitää olla lähihoitaja, jolla on lääkelupa. Lähihoitajan koulutuksessa tekevät lääkelupatestejä ja harjoittelevat siihen liittyviä ”lääkelaskuja” ym. Lääkeluvan suorittavat sitten työpaikalla. Se on netin kautta suoritettava testi.
Tartun nyt vain yhteen yksityiskohtaan. Toki vanhusten hoidontarpeessa on eroja, mutta hyväkuntoinen muistisairas on aika optimistinen käsite. Muistisairas on usein hyvin levoton ja kogn, harrastukset kuten lehtien ja kirjojen lukeminen taantuvat aika usein jo melko varhaisessa vaiheessa. Seurauksena on mm. se, että vanhus soittaa omaisilleen kymmeniä kertoja päivässä. Hän ei pukeudu ja touhua iloisena, vaan on vaativa ja kärsimätön. Omatoiminen ruokailu ei kunnolla onnistu. Listaa voisi jatkaa. Tämä perustuu omiin kokemuksiini omassa sukulais- ja lähipiirissä.
Onko nimimerkki JH:n esimerkit sitten hyväkuntoisia muistisairaita jos heillä on myös vaikeuksia pukeutua ja ruokaila itsenäisesti ? Ovatko he hyväkuntoisia muistisairaita ? Tuolla nimimerkki JH:n esimerkeillä ja Osmo Soininvaaran esittämillä Hollannissa käytetyllä pisteytysjärjestelmä kyseiset nimimerkki JH:n esimerkit eivät ole hyväkuntoisia muistisairaita vaan huonokuntoisia muistisairaita.
Minä en keksi miten tätä ongelmaa voisi ratkaista tämän talousjärjestelmän ja väestörakenteen puitteissa muuten kuin automaation ja robotisaation avulla. Kiinteä hoitajamitoitus ei tietenkään tässä auta, koska se sitoo toimijoita ja haittaa investointeja innovaatioihin.
Ehkä vanhukset pitäis viedä metsäretkelle- jonkin valtamedian uutisotsikko ole, että metsään kadonnut huonokuntoinen vanhus löytyi hyväkuntoisena.
”Kun tämä oli nähtävissä 20 vuotta sitten, ihmettelen, että jotkut eivät nähneet sitä kolme vuotta sitten.”
Itse näin tämän jo 40 vuotta sitten. Vallassaolevien vasemmistopopulistien toimia ajaa suosio tässä ja nyt. Siksi he eivät tälläisiä selkeitäkään asioita huomioi.
Oikeistopopulisteja vastaavasti ajaa oma lompakko tässä ja nyt ja tulevaisuudessa eikä mikään muu. Pelkän oikeiston päättäessä julkisia (lähes) maksuttomia terveyspalveluita tuskin olisi enää olemassakaan.
Kunnat ostavat yksityisiltä myös terveyspalveluita ja eivätkä ne palvelut ole maksullisiia. Ruotsin ja Tanskan Sote järjestelmässä yksityinen sektori on mukana palveluiden tuotannossa ja se näkyi esim Tanskan nopeista covid testauksesssa ja rokotuksissa 2020 ja 2021.