Mielenkiintoista lähinnä on, mitä tehdä Espan ja Bulevardin eteläpuoliselle Helsingille. Se on lähellä keskustaa, mutta ei kovin hyvin saavutettavissa, ellei satu asumaan alueella. Minusta siellä pitäisi lisätä asumista työpaikkojen sijasta, koska se on niin haluttua asuinaluetta. Alueelle sopii pienkonttoreita, joiden työntekijät asuvat lähellä, mutta ei suuria työpaikkoja, joihin pitäisi matkustaa kaukaa. Työpaikkapysäköintiä ei alueella ole mahdollista järjestää mihinkään järkevään hintaan, mikä sekin puolustaa ajatusta, että työpaikkoja tulisi olla lähinnä alueella asuvia varten.
Ensimmäiseen kerrokseen en ottaisi asuntoja jo kaupunkikuvallisista syistä — ikkunat. Niissä voi olla liiketilaa tai jos vuokralaista ei löydy, pienyritysten toimistoja. Luovien alojen työpaikat sijoittuvat mielellään kaupunkien keskustaan samoin kuin näiden työntekijöiden asunnot.
Suojellaan siis pientoimistoja ensimmäisissä tai jopa toisissakin kerroksissa, mutta annettakoon muuttaa ylempien kerrosten toimistot aika vapaasti asunnoiksi. Alimpien kerrosten pitäminen työpaikkakäytössä ei ole kovin tuottavaa kiinteistöjen omistajien kannalta, mutta elinkeinopoliittisesti on hyvä, että aloitteleville suomalaisille menestystarinoille on paikka, jossa toimia halvalla ennen menestystä. Toki tässäkin on voitava käyttää tapauskohtaista järkeä.
Alueelle on rakennettu joitain aikanaan (1960 ‑luku) moderneja toimistoja, joiden purkamista en osaisi tavattomasti surra.
Myönnän, että käsitykseni perustuu vahvasti intuitioon. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastolla on käytössään maan paras tieto, mutta ei se vakuuta minua silti. Päätösten viisaus nähdään aina vasta jälkeen päin. On tukeuduttava parhaaseen arvaukseen silloin, kun muuta ei ole käytettävissä.
Se kuitenkin on selvä, että jos kaupungilla on halua puolustaa alueella työpaikkoja, ei pitäisi olla kiellettyä muuttaa omistamaansa asuntoa toimistoiksi tai sitä, että ostaa samasta talosta yksiön ja muuttaa sen toimistokseen.
Eteläisen kantakaupuungin saavutettavuutta pitää parantaa rakentamalla metrotasoinen joukkoliikeneyhteys pohjois-etelä suuntaan tai U‑muotoinen lenkki keskusta kiertäen. Mulle on sama toteutetaanko se metrona, lähijunana tai raitiovaununa joka kulkee muusta liikenteestä eristettynä, pääasia että on nopea ja asemat ainakin Töölössä, Kampissa, Bulevardin-Erottajan kohdalla ja mielellään myös Kaartinkaupungissa tai Kauppatorilla.
Etelä-Helsingissä on paljon muutakin kuin asuntoja ja työpaikkoja. On kauppoja, ravintoloita, teattereita, laivaterminaaleja, hotelleja, uimarantoja ym joita käyttävät muutkin kuin etelähelsinkiläiset.
“Se kuitenkin on selvä, että jos kaupungilla on halua puolustaa alueella työpaikkoja, ei pitäisi olla kiellettyä muuttaa omistamaansa asuntoa toimistoiksi tai sitä, että ostaa samasta talosta yksiön ja muuttaa sen toimistokseen.”
Käyttötarkoituksen muutoksissa voi nykyisin käydä niinkin, että asunnosta toimistoksi muutettua huoneistoa ei voi muuttaa takaisin asunnoksi, koska se ei enää täytä nykyisiä määräyksiä. Peruskorjauksissa on sentään pientä joustoa, eli vanhoja asuntoja voi remontoida ilman että ne rakennetaan ihan kokonaan uudelleen 😉
Jos kaavamerkintänäkin voidaan käyttää “keskustatoimintoja”, jotka sisältävät asumista ja työpaikkoja, mikseivät huoneistotkin voisi olla käyttötarkoitukseltaan joustavia? Sata vuotta vanhoissa rakennuslupapiirustuksissa ei yleensä ole merkitty huoneistoja asunnoiksi tai toimistoiksi; jossain vaiheessa Väestörekisteriin on sitten merkitty osa niistä asunnoiksi.
Vanhojen talojen huoneistojen virallista käyttötarkoitusta on välillä vaikea saada selville — Väestörekisterin tietokanta on virheitä täynnä ja rakennusvalvonnallakaan ei ole valmiiksi koostettuna tietoa siitä, mikä on huoneistojen virallinen status… Tämänkin vuoksi asiaan voisi suhtauta vähän joustavammin 😉
Olen pitkälti samaa mieltä.
Alueen rajaamiseen ehdottaisin säännöksi esimerkiksi 8–10 minuutin kävelymatkaa Pisara-radan keskusta-aseman laituritasolta tai vähän lyhyempään matkaan Kampin (tai muun) metroaseman laituritasosta. Tällöin joukkoliikenteellä saavutettavissa olevat tontit kuitenkin pysyvät toimistoina. Tässä on lähinnä kyse on muutamasta tontista Espan ja Bulevardin eteläpuolella, jotka pysyisivät toimistoina. Toisaalta Kampissa ja Kruunuhaassa on jonkin verran aika syrjäisiä nurkkia, jotka on luontevaa muuttaa asunnoiksi.
Toisaalta katutason liiketilojen olisi hyvä pysyä liikekäytössä ainakin Korkeavuorenkadun, Iso-Roobertinkadun, Fredrikinkadun ja Liisankadun tyyppisillä kaduilla.
Toki joillain hiljentyneillä kaduilla, joilla on historian saatossa muutettu asuntoja liiketiloiksi, ensimmäisissä kerroksissa pitäisi olla myös mahdollisuus muuttaa tilojen käyttötarkoitus takaisin asunnoiksi. Etelä-Helsingissä on siis myös syrjäisiä katutason liiketiloja, joissa asuminen on luonteva vaihtoehto. Ikkunakorkeudesta ei pidä tehdä kynnyskysymystä, osa ihmisistä viihtyy asumassa katutasossakin.
Yksi iso kysymys on toki myös toimistotalojen purkaminen ja uudelleenkaavoitus. Se on usein edessä riippumatta onko uusi käyttötarkoitus toimisto vai asuminen. Nythän vasta yksi talorypäs Kaartinkaupungissa on purettu, mutta lisää on varmaan tulossa.
Osassa on taloista on näet pahoja rakenteellisia vaikeuksia (esimerkiksi runkosyvyys tai käytävärakenne) muuttaa talot asunnoiksi tai nykyaikaisemmiksi toimistoiksi ilman purkua. Esimerkiksi Iso-Roobertinkatu 30:ssä sijaitseva tyhjä toimistotalo on yksi vahva purkuehdokas. Tälläisissä tapauksissa asuntorakentamisen autopaikkojen määrästä voitaisiin myös hyvin joustaa.
Kivijalan varaaminen palveluille maksaa taloyhtiölle, mutta siihen kannattaa suhtautua eräänlaisena kaupunkiverona. Kun liiketila on (keinotekoisen) halpaa, alueelle saadaan kannattavuudeltaan epävarmoja palveluita jotka ehkä ajan mittaan vakiinnuttavat asemansa. Hyvä ja kohtuuhintainen palveluntarjonta myös nostaa alueen asuntojen arvoa.
Tällaisella politiikalla on kuitenkin riskinsä. Barcelonan trendikkäässä Gracian kaupunginosassa voi käydä katsomassa miten katutila ankeutuu kun katutason liikehuoneistojen muuttaminen asuinkäyttöön menee liiallisuuksiin.
“Alimpien kerrosten pitäminen työpaikkakäytössä ei ole kovin tuottavaa kiinteistöjen omistajien kannalta, mutta elinkeinopoliittisesti on hyvä, että aloitteleville suomalaisille menestystarinoille on paikka, jossa toimia halvalla ennen menestystä.”
Yleensä ottaen joo, mutta ei näitä tämän bloggauksen aiheena olevia toimistotiloja voi millään tahdolla sanoa halvoiksi. Aika kova pitää rahoittajien (tai yrittäjän) luoton olla omaan kassavirtaan, että sillä maksaa mieluummin kantakaupungista itselleen toimiston kuin nappaa vaikkapa vastaavan Technopoliksesta Otaniemessä. Metro on tulossa naapuriin ja sen 29 neliön toimiston vuokran maksamalla saa samaan syssyyn myös käyttöönsä aulapalvelut, vuokrattavat neukkarit, auditorion, saunaosaston ja vaikka mitä muuta.
Sen sijaan kantakaupungissa on tarjolla kivijalasta enemmän tai vähemmän kaupoiksi aikoinaan suunniteltuja tiloja joihin pitää itse hoitaa kaikki ja mitään vain tarpeen mukaan käytettäviä sosiaalitiloja ei ole, koska rakennus on rakennettu silloin, kun kyseisille ei ollut mitään tilausta.
Nimenomaan katutaso kannattaa varata toimistoille ja liiketiloille, koska asumiskäytössä tila on vain ankea sekä asukkaalle että ohikulkijoille, kun taas liiketilana se elävöittää kaupunkia. Erittäin hyvä ehdotus.
20 vuotta sitten, kun alue ei ollut niin trendikäs, siellä oli paljon taloja tyhjillään. Kehityksellä on puolensa ja puolensa.
Mitä niihin katutason liiketiloihin tulisi? Kivijalkakaupat ei pärjää marketeille eikä verkkokaupoille. Soija-Maito-Lattea joka töllin alakertaan?
On olemassa tietynlaisia palveluja ja kauppoja joita ei missään Technopoliksessa tulla koskaan näkemään. Kuten erilaiset seksuaaliterveyteen liittyvät tai vanhan tavaran osto- ja myyntiliikkeet.
Mitä ne liikkeet ovat? Kenties joku lehmän henkäys menneisyydestä?
Niitä samoja mitä tähänkin asti on tullut kun roinan myynti kivijalasta käy kannattamattomaksi eli palveluita. Ravintoloita, kahviloita, baareja, parturikampaamoja, pesuloita, fillarikorjaamoja, hierontapalveluja, kirppiksiä, huutokauppakamareita, verkkokauppojen demotiloja, pakettiautomaatteja jnpp. Gallerioitakin on Punavuoreen tullut kyllästymiseen asti. Näyttää kivijalka toimivan pientoimistoinakin.
Ihmisen kokoisessa kaupungissa kivijalkaan mahtuva pienmarketti (kokoluokkaa Alepa) pärjää vallan mainosti, ja isompia marketteja (kokoluokkaa S‑market) on kantakaupungissa välttävästi.
En kiistä tätä, mutta tuskin näistä seksuaaliterveyteen liittyvistä liikkeistä tai antikvariaateista tulee näitä blogistin toivomia “aloittelevia suomalaisia menestystarinoita”. Mainitsemasi liikkeet ovat varmasti tarpeellisia liikkeitä ja yrittäjyyttähän ei ikinä voi liikaa olla, mutta bloggaajan käyttämät perusteet eivät yksinkertaisesti lennä. Ollaan mieluummin rehellisiä ja sanotaan vaan suoraan, että halutaan olla inhottavia kiinteistöjen omistajille ja varmistaa, että liiketiloja on saatavilla sielläkin, missä asunnoista maksettaisiin enemmän. On älyllisesti epärehellistä yrittää linkittää lukijoiden päässä Supercellin kaltaisia menestystarinoita siihen, että Kaartinkaupungissa pidetään alakerta avoinna antikvariaatille.
1970-luvulla vielä kaupunki koetti vastustaa asunrakennusten muuttumista “piilokonttoreiksi” kuten termi silloin kuului. Ja totta oli, että kello 18.00 jälkeen kävelymatkalla yliopistolta Rööperiin näki aavemaisen aution kaupungin Ruotsalaiselta teatterilta eteläänpäin. Ihmiset töiden jälkeen ja kauppojen sulkeuduttua lähtivät lähiöihin ja jättivät taakseen tyhjän keskustan.
Katutason liiketilat tuovat kyllä väriä ja elämää ympäristöön. Niiden suojelemisessa on kuitenkin muutamia ongelmia.
Ensinnäkin mihin niitä käytetään. Niin pitkään kun liiketiloilla on kohtuullisesti kysyntää ja niillä on kohtuullisen korkea hinta, tiloihin sijoittuu mielenkiintoisia ja hyödyllisiä palveluita, koska vuokrat maksaakseen pitää olla riittävästi tuottoa.
Toisaalta tilanteessa, jossa liiketilojen kysyntä on matala, liiketiloja jää tyhjiksi tai niihin sijoittuu matalan arvon toimintoja, kuten vaikka yhden naisen intiimipalveluyrityksiä, varastotyyppisiä kauppoja tai piiloasuntoja(vrt. piilokonttori).
Nykyään kaupan painopiste on siirtynyt voimakkaasti keskustassakin kauppakomplekseihin ja samaan aikaan työpaikat vähenevät ihan tiiveimmän ytimen ulkopuolella.
Mitä tarkoittaa käytännössä? No sitä, että ydinkeskustaa lukuunottamatta katutason liiketilojen ohi menee keskimäärin koko ajan vähemmän footfallia ja autolla liikkuminen on aina vaan vaikeampaa. Tästä taas seuraa, että entistä harvemmille palveluille on kysyntää katutasossa.
Pienentyvän katutason liiketilojen kysynnän oloissa, tilojen muuttaminen asunnoiksi sieltä vähemmän kysytystä päästä parantaa jäljelle jäävien liiketilojen kysyntää ja houkuttelevuutta.
Tässä pitää toki sitten toimia aika mikrotasolla. Hyvä tavoite olisi saada osa kaduista pysymään hengissä, kuten vaikka Iso-Roba, Freda, Korkeavuorenkatu, Porthaninkatu tai Vaasankatu ja kieltää tuollaisilla kaduilla liiketilojen muutokset asunnoiksi.
Näiden houkuttelevampien nurkkien kehitystä ja elossapysymistä voidaan tukea purkamalla katutason liiketilojen ylitarjontaa muuttamalla vähemmän houkuttelevilla kaduilla olevia liiketiloja asunnoiksi.
Siellä kaupunkisuunnitteluvirastossa voitaisiin säätelysuunnitelmien sijaan lukea kaupunkitutkimusta. Toimitilojen sijoittuminen markkinataloudessa riippuu käytännössä vain ja ainoastaan sijainnin saavutettavuudesta. Mitä parempi saavutettavuus, sitä paremmat edellytykset toimitiloille. Mitä heikompi, sitä todennäköisemmin neliöistä saa paremman hinnan asuntoina.
Eli Suomeksi: jos Etelä-Helsingin toimitiloista halutaan pitää kiinni, saavutettavuuden on parannuttava. Nykyään esim. Viiskulmaan kestää spåralla metroasemalta noin 15 minsaa ja kävellen suunnilleen saman. Fredrikinkadun raiteilla tuosta saisi ainakin karsittua 5 minsaa, teoriassa kilometrin matka Fredaa pitkin Kampista Viiskulmaan voisi kestää vain 5 minuuttia.
Tämä ihan vaan tällaisena markkinataloushenkisenä ehdotuksena. Säätely saattaa toimia sekin, ainakin sillä tavalla luodaan alihintaisia neliöitä. Tai siis epätehokkuutta ja hyvinvointitappiota.
Synkimpien ennusteiden mukaan merenpinta nousee Suomenlahdessa 90 cm vuoteen 2100. Otetaankohan tämä skenaario jotenkin huomioon Etelä-Helsingin kaavoissa ja rakentamisessa?
Nyt tulee muistinvaraisia noin ‑lukuja. Helsingissä varaudutaan siihen, että meri on vähän yli kolme metriä nykyisen normaalin yläpuolella. Tästä yksi metri on oletettua merenpinnan nousua, runsaat 1,5 metriä säätilasdta johtuvaa pinnan nousua ja loput myrskyn tuomia aaltoja.
Kaupunkiympäristöön rakennettaviin uusiin asuin- ja toimistotaloihin pitäisi myös edellyttää tehtäväksi liiketiloja katutasoon. On hieman kummallista vaatia vain vanhoilta taloilta tätä.
Jotkut asunto-oy:t eivät esim. halua ravintoloita vuokralaisiksi häiriöiden ja lisääntyneen tulipaloriskin ym. vuoksi. Voidaanko tälle asialle tehdä jotain? 😉
Mitään merkittävää muutosta ei onnistuta saavuttamaan ellei vanhoja rakennuksia korvata uusilla, jotka soveltuvat uusiin käyttötarkoituksiin paremmin.
Asunnoista saa surkeita toimistoja ja toimistoista surkeita asuntoja. Vanhoista tehtaista vielä surkeampia asuntoja tai toimistoja.
Ei vanhan säilyttäminen ole mikään hyve, eikä edes järkevää.
Museovirasto ja menneisyydessä märehtivät käsitykset kaupungista tappavat kaupunkien kehityksen.
Soininvaara julkaisi tämän juttusarjan toisessa osassa kuvan kaupungista, joka on kuin ikkuna menneisyyteen. Kivinen vanha kaupunki, jossa elämä on erityisen ankeaa kun on harmaata lokakuun alusta toukokuun alkuun.
Ei Suomessa ole kivaa olla kaupungilla paitsi kuin hetken verran kesällä ja silloinkin joku spurgu pilaa sen vähänkin ilon.
Mikäli kaupunkien keskustat rakennettaisiin sisätiloiksi läpinäkyvine katteineen, niin lämmöstä ja valosta saadaan nauttia ympäri vuoden. Niin ja myös vihreydestä, siis kasveista ja jopa puista sillä niitä voidaan kasvattaa sisätiloissa läpi vuoden. Siitä samasta vihreydestä, jota niin ihmiset eri tutkimusten mukaan kaipaavat ja jota ei yksinkertaisesti ole kuin kesällä hetken verran.
Öisin sisatilakeskustan “taivaalle” voisi heijastaa planetaarion, joka olisi huomattavasti miellyttävämpää kuin oranssivalosaaste matalalla roikkuvassa pilvimatossa.
Aamulehdessä oli taannoin oikein kuvia “omituisista vaalean sinisistä läikistä” taivaalla, kun lukijat ihmettelivät taivaan sinen näkymistä pilvimaton lävitse…
Kuka oikeasti nauttii vaikkapa kiertelystä loskapaskassa pitkin joulukuisen Helsingin katuja? Pimeää, märkää, tuulee ja autoliikenteen melu peittää kaiken muun alleen.
Nyt nämä visiot Helsingistä ovat sellaisia, että niitä markkinoidaan juuri tuon yhden heinäelokuisen kesäpäivän siivin ja loput vuodesta on pelkkää kidutusta.
On se toki vähän parempi kuin Tampereen “maailman suurin valaistu hautausma..anteeksi kylä”.
Se on hassua, että miten teknologinen kehitys on oikein toivottua toisaalla, mutta esimerkiksi ruuan ja rakentamisen suhteen täydellisyys onkin jo saavutettu joskus 1000 vuotta sitten…
Minäkin kannattaisin Etelä-Helsingin kehittämistä lähinnä liikenneyhteyksiä parantamalla, en pakottamalla sinne pikkukauppoja ja liiketiloja.
Jos saavutettavuus paranee, toimistojen ja liiketilojen kysyntä kyllä kasvaa.
Esim. Laadukas ravintola tarvitsee isomman asiakaskunnan kuin parin lähitalon asukkaat, koska varakkaammatkaan asukkaat eivät halua syödä joka päivä samassa ravintelissa ja jos ravintolatilan sijainti on vaikeasti saavutettava pussinperä, niin vaikea sinne on houkutella syöjiä kauempaa.
Nukkumalähiölle kelpaa vähän pidempikin liikenneyhteys, kuten alueen haluttavuus asuntoina osoittaa.
Tuo kuulostaa amerikalta:
— spåra
— kaikille asukkaille autopaikat tontilta ja sen alta, jolloin kadun varret jäävät asiakkaille sekä
— katutaso liikkeille.
Noin pelastetaan slummiutuneita keskustoja.
Kovin suurta ei slummiutumisriski juuri nyt näytä olevan Helsingin niemellä.
Olen asunut Punavuoressa reilut 25 vuotta. Kun muutin alueelle iski lama ja liiketilat tyhjenivät.
Viime aikoina Iso-Roballe on ilmestynyt enemmän tyhjiä liiketiloja kuin syvimmässä lamassa, eikä siinä kaikki, kadulla yksi autio toimistotalo ja ilmeisesti sen lisäksi kaksi lähes tyhjää.
Jos kehitys jatkuu samaan suuntaan on käsissä aikamoinen ongelma.
Vastaavia toimistohotelleja on kyllä ydinkeskustassakin. Käytiin aikanaan yhtenä vaihtoehtona katsomassa Technopoliksen tiloja niinkin eksoottisessa paikassa kuin Salmisaaressa, mutta päädyttiin sitten onneksi keskustaan. Poismuuttomme jälkeen samassa huoneessa aloitti yksi viime vuosina nopeimmin kasvaneista suomalaisista pelitaloista…
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005094067.html
Hiukan menee ohi aiheen, mutta Helsinkiä koskettaa ja kaavaa.
Mitä ihmettä tälläisellä pilkun viilauksella saavutetaan?
”Lupakuvia katsellessa ilmeni, että terassin aidan pylvään piti olla kapeampi kuin arkkitehti oli piirtänyt. Sellainen oli hieman yllättävää”, sanoo Helme.
”Myös talon paikka oli todella tarkka. Olisimme itse laittaneet talon samansuuntaiseksi kuin muut kadun talot. Mutta kaupunki määrittää rakennusmääräykset, piste.”
Sitten erityisesti tämä:
Niihin syntyy nyt rintamamiestalojen toinen aalto, koska alueiden kaavamääräykset ovat tiukat ja rakentamisessa pitää kunnioittaa eli käytännössä toistaa vanhaa rakennuskantaa.
Samaa hemmetin ajan pysäyttämistä kuin luonnonsuojelukin!
Arkkitehtejä ilmeisesti koulutetaan sen vuoksi, että osataan toistaa sitä samaa mitä aina ennenkin ja rakennusinsinöörejä toteuttamaan sitä samaa mitä aina ennenkin.
Montako sataa vuotta aiotaan jatkaa tätä rintamamiestalojen kopiointia? Yhtä kauan kuin Talvisodan mystiikan märehtimistä?
Kaavojen tarkoitus on hallita rakentamista, mutta ei liene sentään kehityksen pysäyttäminen.
Seuraavaksi lienee vuorossa neukkukuutioiden ikuistaminen. Pitää rakentaa samaa betonibrutalismia seuraavat tuhat vuotta eteenpäin.
Jyväskylässä ja Vantaalla(?) taisi jo museovirasto eli siis kehityksenvastustajavirasto älähtää neukkukuutioiden purkamisesta.
Iso-Roballa kapakka toisensa jälkeen on lopettanut. Ovatko kapakat muuttaneet muualle vai kokonaan kadonneet, en osaa sanoa.
Biletyskeskus on siirtynyt Kallioon.
Markkinat ovat paras ratkaisu kertomaan, minkä toimintojen kannattaa sijoittua alueelle. Ei siis sijoittaa vaan sijoittua. Kaupungin pysäköintipolitiikka on markkinahäiriö, joka ei ainakaan tue tuonkaan alueen kehittymistä.
Minusta kaikista pysäköintinormeista voidaan luopua, jos se koskee myös toimistotilaa. Samalla pitää pitkäaista kadunvarsipysäköintiä rajoittaa roimasti. Pysäköintiin jää silloin ongelma, koska grynderi rakentaa liian vähän pysäköintitilaa asuinkohteisiin maksimoidakseen voittonsa, mutta kokonaisuus on kuitenkin parempi kuin poliittisesti ohjattu normisto.
Palveluiden kannalta ne suuretkin työpaikat ovat tärkeitä myös asukkaille. Ne takaavat monelle palvelulle elinehdot. Siellä Skattalla ei ole palveluita, koska työpaikkamäärä ja liikenneolosuhteet ovat mitä ovat. Asiakasvirrat eivät riitä. No ei ole Taka-Töölössäkään.
Spåra on tärkeä, mutta yhtä tärkeä on saavutettavuus henkilöautolla. Kun asukkaiden autot ovat kadunvarressa, ei erikoisliikkeiden asiakkaille ja työntekijöille ole parkkipaikkoja. Sen vuoksi Kehä III:n varrella on nykyään parempi tarjonta erikoisliikkeitä kuin Helsingin keskustassa. Kehitys ei lupaa hyvää Helsingin niemelle.
Kaavoituksen yksi ideologinen periaate on pitkään ollut “läpiajoliikenteen” rajoittaminen. Eli toimivasta ruutukaavaverkosta on osa tarkoituksella rampautettu ajokielloilla.
Samalla on leikattu ajokiellon kohteena olevan kadun varrella olevaa liiketoimintaa. Asukkaat ovat ehkä ensin olleet tyytyväisiä kun autot katoavat. Vähän ajan päästä on sitten kyllä kadonneet alakerran kivijalkaliikkeetkin ja tilalle on tullut toimistoja tai varastoja.
Sama liikenteen puutteen ja tarkoituksellisen liikkuvuuden rajoitatmisen ongelma on lähiöissä. Klassinen lähiökaava on ostoskeskuksen ympärille käpertynyt kooltaan rajoitettu alue jossa kävelymatkan päässä on ainoastaan suppea määrä palveluita.
Naapurilähiön puolella voisi olla lisää mutta sinne pitää kävellä muutama kilometri lähiluonnossa metsävyöhykkeen läpi pururataa pitkin ja moottoritien ali tai yli spiraaliramppisiltoja kiertäen. Tai sitten joukkoliikenteellä keskustan kautta kahdella vaihdolla.
Palveluita halutaan fiiliksen vuoksi. Kivijalkakaupat ovat monelle nostalginen paluu menneeseen jota kaivataan ymmärtämättä kivijalkakauppojen olemassaolon edellytyksiä.
Sibbo
Oletko nyt ihan varma, että kivijalkakauppojen kato johtuu siitä, ettei ole läopiajoliikennettä. Paljonko Esapoomn asuinalueilla on kivijalkakauppoja. Jos se on autojen suosiosta vain kiinni, luulisi jokaisessa espoolaisessa asuintalossa olevan kivijalkakauppa alakerrassa.
Jotta niillä olisi oikeasti merkitystä työntekijöiden ja asiakkaiden pysäköintipaikkoina, kadunvarsipaikkoja on joka tapauksessa aivan liian vähän. Kadunvarren liiketilaa kohti voi löytyä yksi parkkipaikka — ja ylempien kerrosten toimistoille ei jää paikkoja ollenkaan. Vironniemelle tehdään ja on tehty maanalaista pysäköintitilaa varsin paljon — se jo mahdollistaa useamman asiakkaan ja työntekijän käyttävän autoa. Eri asia on, miten toivottavaa on houkutella lisää autoja kantakaupunkiin… On ehkä ihan hyvä, että erikoisliikkeet autoilijoita varten ovat Kehä III:lla.
Espoon asuinalueet ovat kauttaaltaan lähiöitä joissa asuintalot ovat “päättyvän kadun varrella” ja kaupat ostareissa tai kauppakeskuksissa. Ihan samaan tapaan kuin vaikka Itä-Helsingissä ja kaikkialla missä alue on kaavoitettu 60-luvulla tai sen jälkeen.
Keskustan ruutukaava-alueella ei kaupunginosien rajaa yleensä näe. Idässä jokainen lähiö on oma eristetty kokonaisuutensa jonka asukkaiden ei haluta eksyvän naapurilähiön puolelle. Asiakaskunta on siis aina rajattu, paitsi moottoritiemarketeissa jotka eivät sitten vaan oikeasti ole kenenkään asuinalueella.
Tätä samaa modernismiarkkitehtien ihannetta on yritetty keskustassakin katokomalla katuja ja estämällä sekä läpiajo (kielloilla ja betoniporsailla) että jalankulku (laajoilla risteyksillä joissa pitää painaa neljä kertaa nappivaloja päästäkseen toiselle puolelle).
Jos johonkin on onnistuttu tekemään oikeaa kaupunkia ruutukaavalla, sitä ei kannata lähiöittää.
Ei se henkilöauto nyt ihan yhtä tärkeä ole, kun sillä tehdään Helsingissä vähemmän matkoja mitä joukkoliikenteellä ja kantakaupungin alueella jo reilusti vähemmän. Silti: olen samaa mieltä pysäköinnistä.
Asukaspysäköinnin hintaa pitäisi nostaa reilusti kantakaupungissa tai lopettaa koko järjestelmä ja pysäköinti ylipäänsä pitäisi muuttaa markkinaehtoiseksi. Kyllä niitä parkkihalleja syntyisi ja olemassa olevien käyttöaste paranisi, kun kaupunki ei enää luovuttaisi puoli-ilmaiseksi kadunvarsia autojen pitkäaikaiseen seisottamiseen. Kadunvarsilta pysäköintiin varatun tilan pitäisi kaupungissa olla ensisijaisesti asiointipysäköintiä varten, ei asukaspysäköintiä varten.
Nykyinen tilanne on itseasiassa absurdi. Kaupunki pakottaa kaavalla rakennuttajia rakentamaan talojen yhteyteen parkkipaikkoja. Ne eivät tietenkään tahdo kelvata kenellekään edes rakennuskustannusten hinnalla, koska samaan aikaan kaupunki luovuttaa kadut nimellisellä hinnalla asukaspysäköintiin.
Hölmölä.
Olisikohan muuten sellainen lakimuutos tai asetus mahdollinen, joka sallisi kadunvarsipysäköinin vain rekisterissä oleville autoille, joiden käyttömaksut ja vakuutukset on maksettu? Lisäksi voisi määrätä vaikka, että kaupungilla tai sen valtuuttamalla urakoitsijalla olisi oikeus hinata säädöstä rikkovat ajoneuvot takavarikkovarikolle, josta auton saisi takaisin vain rästissä olevat maksut, sakon sekä siirto- ja säilytyskulut maksamalla.
Ei nyt ehkä mikään maailmaa mullistava muutos, mutta katoaisivapa ainakin ne roska- ja romuvarastoina olevat autonraadot kadun varsia pilaamasta.
Noissa varikkohinauksissa voisi olla aika paljon aggressiivisempikin. Kun jalkakäytävälle, pyörätielle tai muuten vain huonosti pysäköity auto vietäisiin heti pois jaloista jonnekin pakkomaksulliselle varikolle (myös diplomaattiautot) niin pysäköintikäyttäytyminen paranisi kertaheitolla. (Rengaslukkoja ei kuitenkaan kukaan kaipaa.)