Kaupunkisuunnitelulautakunta on kolmen päivän mastkalla tutustumassa Berliinin kaupunkisuunnitteluun. Laitain joitain mielenkiintoisia havaintoja tänne tipottain.
Isäntämme, kaupunkisuunnittelujohtaja Rainer Nagelin mukaan kaupunkikorttelissa pitää olla noin 600 asuntoa eli 1500 asukasta, jotta se pitäisi yllä korttelikohtaisia palveluja. Pienempiin kortteleihin ei synny kauppoja eikä kahviloita (Töölö). Jos palvelut eivät ole korttelikohtaisia, tarvitaan 10 000 asukasta ennen kuin palvelut alkavat kannattaa. Pienemmät asuinalueet jäävät urbaaneilta palveluiltaan vajaiksi (Helsingin lähiöt).
Tuo 1500 asukasta korttelissa on aika kova vaatimus. Kerrosneliöitä piätisi olla noin 60 000. os korttelissa on julkisivua 500 metriä ja jos runkosyvyys on 12 metriä, kerroksia pitäisi olla kymmenen. Tosin myös korttelin sisään voi rakentaa jas pitääkin tällaisessa mallissa rakentaa.
Mutta itse havainto on mielenkiintoinen. Noin se taitaa suunnilleen mennä.
Tiivistä pitää olla ihmisen reviirissä, jos halutaan urbaania kuhinaa. Berliiniläinen korttelimalli elää muhkean joukkoliikenteen sykkeellä. Näin jää tilaa ilveksen ja muurahaisen reviireille päätepysäkkien palvelualueille.
Berliini on ollut oiva valinta lautakunnalta.
Mitä tarkoitetaan tässä yhteydessä urbaaneilla palveluilla tai vajailla palveluilla? Nimenomaan kahviloita tai ravintoloita ja vaatekauppoja? Vai myös ruokakauppoja,kampaamoita? Tämä ilmeisesti koskee vain yksityisiä palveluita, vai?
Tai jos venyttää korttelia suuremmaksi, n. 200 metriä per sivu 6–7 kerroksista umpikorttelia. Bonuksena asukkaat saisivat todella ison ja rauhallisen sisäpihan.
Valitettavasti tuo ei tule onnistumaan Helsingissä. Liian varjoisaa, lapset eivät kasva kunnolla. Ei parkkipaikkoja. Kaikki asunnot pitäisi suunnata etelään, jotta kaamoksen aikaan aurinko lämmittäisi jos se näkyisi. Arkkitehtien mielestä vanhanaikaista…
Jos rakennetaan vielä korkeampaa ja/tai tiiviimpää, saadaan niche-palveluitakin?
Yksityiset palvelut, etenkin niche-palvelut lisääntyvät progressiivisesti (ylilineaarisesti) asukastiheyden kasvaessa? Tämä palvelee kauempanakin asuvia: seudulle tulee palveluita, joita ei muuten olisi lainkaan (seudulla? Suomessa? maailmassa?).
Julkiset palvelut lisääntyvät regressiivisesti (alilineaarisesti) asukastiheyden kasvaessa?
Tosin tämä alilineaarisuus johtuu poliittisista päätöksistä ja vastaavasti tuottaa säästöjä veronmaksajille. Lisääntyvät kuitenkin (suhteessa etäisyyteen), joten ympäristökin kiittää matkojen lyhetessä.
“Hissillä kauppaan ja päiväkotiin, kävellen kirjastoon, kavereille, harrastuksiin ja töihin”!
Asunnotkin kasvavat ja hinnat laskevat, kun kaavoitetaan tarpeeksi, etenkin jos pahimmat rakennussäädökset väljennetään, ja työn verotusta ja työmarkkinöiden sääntelyä karsitaan. Eikä tarvita sosialistista hitas-jonotusta.
Pelkästään pääkaupunkiseudulla tästä tulisi miljardihyödyt — haitat tuskin ovat samaa luokkaa, koska Pariisin asukastiheys on 50-kertainen pääkaupunkiseutuun nähden eikä Pariisikaan ole aivan vastenmielinen paikka.
Lisää kaupunkia Helsinkiin ‑liike:
http://www.facebook.com/group.php?gid=184085073617
Mikäs siinä on syynä, ettei helsingissä rakenneta (saa rakentaa) ylöspäin? Kasvaako rakennuskustannukset, niin ettei se ole kannattavaa Helsingin “matalilla” tonttihinnoilla? Vai vieläkö Helsingin ainutlaatuinen matala silhuetti on niin pyhä, ettei tänne voi rakentaa yli paria kerrosta?
Ihme pelleilyä ja käsienheiluttelua korkeista asuntojen hinnoista, kun sitten keinotekoisesti rajoitetaan tarjontaa.
Ei se ratkaisevat tekijä taida olla se kortteli vaan se tiukalla tiheällä alueella asuva väestöpohja. 500m kortteli kuulostaa riittävän pitkältä, ettei sen toisessa päässä olevat paikat ole enää lähipalveluita.
Sen sijaan kerrosneliöiden määrää kannattaa nostaa muin keinoin. Joko harjakorkeutta nostamalla, syvyyttä lisäämällä (yleisesti tai sitten erkkereitä käyttäen) ja mahdollisesti sisäpihojen rakentamisella.
Onko noissa luvuissa muuten jotain hyödyllistä niitä itään tulevan metron varteen suunniteltavissa kaupunginosissa? Miten haluaisit ne suunniteltavan eri tavalla tämän opin jälkeen?
En myöskään ymmärrä miksei esimerkiksi 15-kerroksisten talojen korttelia, kortteleita, voida Helsinkiin rakentaa. Ei sitä rannoille tarvitse rakentaa. Ja Pasilassa ollaan hyvässä alussa. Jos 10 kerrosta riittää toimivaan kortteliin, niin 15 kerroksisessa korttelissa eteläsivun voisi jopa jättää vapaaksi, puistotilaksi, tai vastaavaa. Ja aurinko paistaisi kortteliin.
Mikä siinä Helsingin siluetissa on niin ihmeellistä. Espa-Katajanokka on hieno näkymä kun tulee lautalla vaikkappa Tallinnasta, mutta miksi sen pitäisi vaikuttaa Pasilan tai pohjois-Helsingin rakentamiseen?
Miksi muuten Espoon ‘tornit’ ovat yritysten torneja (muutama), miksei Espoossa ole tornitaloja asumiseen? Mitä siluettia Espoo suojelee? Sinnehän sopisi ‘pilvenpiirtäjien’ (Suomessa 10–20 kerrosta…) muodostelma / muodostelmia jos minne?
Kun vertaa Google mapsilla, niin Helsinginniemellä on 4–5 korttelin välein vilkasliikenteinen läpi- eli ohiajokatu palveluille. Berliinissä väli nayttäisi olevan kahdeksan korttelin luokkaa.Autoilijat eivät asioi keskustassa, ja samalla nämä kadut kuitenkin rajaavat jalan liikkumista ja vievät joukkoliikenteen suonia pitkin asiakkaita pois kotikulmilta. “Liian” tehokas liikennejärjestelmä on pienpalveluille haitta.
Näitähän on suunnitteilla, Tapiolaan ja Keilaniemeen ainakin, uusien uljaiden metroasemien lähettyville. Eivät tosin taida yltää aivan 20 kerrokseen asti.
En ole aina kauheasti jaksanut ymmärtää sokeasti tornien ja niiden maksimaalisen korkeuden perään hinkuvia. Onko nykyinen Keilaniemi ihmisen mittakaavassa jotenkin erityisen hieno tai mukava kaupunkiympäristö? Länsiväylältä katsoen maisemassa on tietty muutama torni, mikä maisemien katselijoita lämmittäköön.
Kortteliasiassa vaikuttaa edelleen mystisen voimakkaasti Le Corbusierin puutarhakaupunki-idea. Kaupunkimaista katua ja umpikorttelia ei vaan haluta tehdä, vaikka niistä on vanhoja toimivia esimerkkejä, Helsingissäkin. Parkkipaikkavaatimus pilaa loput. Esimerkkinä vaikka Arabianranta.
Pohjoisen matalalta tulevasta valosta jaksetaan jauhaa. Karu tosiseikka on se, että pimeimpään vuodenaikaan Etelä-Suomessa on myös hyvin usein erittäin pilvistä, jolloin vähäinen valo tulee tasaisesti kaikista suunnista (mennyt talvi kestokorkeapaineineen oli poikkeus). Päivisin työssä ja opinnoissa käyvät käytännössä joka tapauksessa lähtevät kotoa ja saapuvat pimeän aikaan ja elävät kotona keinovalossa, oli avokortteli tai ei.
Mikko, juuri tuosta syystä korkeita rakennuksia ei pitäisi ripotella yhtä sinne ja yhtä tänne maamerkeiksi vaan rakentaa se yksi tai muutama tiivis ja korkea alue tornitaloilla ja pilvenpiirtäjillä.
Ja jos tiiviyteen pyritään, niin ensimmäiseksi aloitetaan sillä, että tornitalon tai pilvenpiirtäjän ympärille ei pidä jättää tyhjää tilaa ‘taidemaalauksen kehykseksi’ vaan se pitää rakentaa; muuten kaikki korkean rakentamisen edut menetetään.
Mikko Särkelä puhuu asiaa. Jos rakennetaan yksi tornitalo ja jätetään ympärille reilusti tyhjää, niin olisi kyllä ollut järkevämpää rakentaa matalammin ja siis halvemmin sama alue, asukastiheydeksi tulee kuitenkin sama.
Ylöspäin rakentamisesta ei ole mitään hyötyä tiheyden nostamisessa, jos samaan aikaan rakennuksia harvennetaan jotta kokonaisuus pysyy samana.
Onko Suomessa pl. Helsinki edes rakennettu enää kortteleita?
1970 luvun jälkeen on rakennettu “keskustaläihöitä” eli kerrostaloryhmiä. Niiden kivijalkoihin ei ole edes ajateltu kauppoja yms. vaan autopaikkoja, joilla voi ajaa kauppakeskuksiin.
Eiköhän S- ja K‑ryhmä selkeästi ole normittanut kaupunkisuunnittelulle ehdot, joilla tuovat palvelut “kortteliin” tai lähiöön.
Manhattan on pääosin korkeasti rakennettua ja silti/siksi haluttua asuinseutua. Ilmeisesti palvelut, toimiva joukkoliikenne ja muiden ihmisten läheisyys menevät tietyn kolhouden ylitse.
Yksinkertainen ratkaisu korkeiden rakennusten varjoihin on vaatimus kerrosneliömäärän pienentymisestä tietyn kerrosmäärän jälkeen. Muitakin keinoja löytyy harkituista avoimista tiloista korkeiden rakennusten sijoitteluun.
Ehdotankin seuraavaa tutustumismatkaa Manhattanille.
Jäin oikein miettimään tuota kaupunkisuunnittelujohtaja Rainer Nagelin teesiä, jonka mukaan kaupunkikorttelissa pitää olla noin 600 asuntoa eli 1500 asukasta, jotta se pitäisi yllä korttelikohtaisia palveluja. Se herätti monta kysymystä.
Ensinnäkin palveluyhteiskunta, josta tulevaisuudessa pitäisi tulla talouden veturi, on Suomessa hyvin kehittymätön. Ruoka tehdää, kotona eikä mennä ravintolaan. Vaatteet pestään itse, eikä niitä viedä pesulaan. Remontitkin tehdään usein itse. Erittelikö Nagel mitenkään vanhaa Itä-Berliiniä, joka on köyhempää kuin länsi? Helsinkiä voisi ehkä paremmin verrata siihen.
Ihmettelen myös sanaa “korttelikohtaiset palvelut”? Ensimmäinen ajatus oli, että jokaisella korttelilla olisi omat palvelunsa, mutta se ei liene ajatus. Kun tulen ulos ovesta, niin em ensimmäiseksi riennä oman korttelin kauppaan, jos se sattuu olemaan juuri toisella puolella korttelia, vaan siihen naapurikorttelin kauppaan, joka sattuu olemaan vastapäätä. Onko kyse pikemminkin katukohtaisista palveluista korttelin matkalla? Toinen vaihtoehtohan olisi, että korttelit olisivat niin suuria, että palvelut sijoittuisivat korttelin sisälle.
Kolmanneksi jos laskee suoraan Osmon luvuista, niin tuosta tulee 40 neliötä asukasta kohti. Vaikka siitä ottaisi 25% liiketiloiksi niin ollaan aikamoisessa asumisväljyydessä missä tahansa kaupungissa. Onko vaatimus sittenkään 10 kerrosta vai riittääkö esimerkiksi 6?
Miten muuten saksalaiset määrittelevät korttelin Berliinissä? Eikö Helsingin rakennusjärjestys aikaisemmin ollut kopio sieltä?
Kokonaisuudessaan varmsti todella hyödyllinen matka. Olen aina sanonut, että jokainen päivä, jonka valittu (kansan-) edustaja viettää ulkomailla, on silkkaa tuloa äänestäjille. 😀 Sitten meillä on niitä valittuja, joiden ulkomailla olo on suotavaa, etteivät pääse tekemään hölmöyksiä täällä 😉
Riccado: “En myöskään ymmärrä miksei esimerkiksi 15-kerroksisten talojen korttelia…”
Minä en ymmärrä, miksi pitäisi rakentaa yksi 15-kerroksinen kortteli? Se on näpertelyä. Jos todetaan, että korkea rakentamienn on tarpeellista, niin sitten kokonainen kaupunginosa jossa on korkeutta. Silloin 50-kerrosta on parempi ratkaisu kuin 15-kerrosta. Tosin tonttimaa on Suomessa niin halpaa, etten usko korkean rakentamisen olevan järkevää täällä.
Lasse: “…Helsinginniemellä on 4–5 korttelin välein vilkasliikenteinen läpi…ajokatu … Berliinissä väli nayttäisi olevan kahdeksan korttelin luokkaa…”
Neljä korttelia 30km/h lähimmälle läpiajokadulle ei ole autoilijalle paha rasti. Enemmän se ehkä haittaa pyöräilijöitä, mutta heitä ei onneksi valvota kovin tarkkaan. Kun läpiajokadut tehdään sitten kunnollisiksi väyliksi, niin liikenne kokonaisuudessaan nopeutuu, mikä tulee olla suunnittelun tavoite.
Puuhastelin viivottimen kanssa, ja sain tulokseksi, että eduskuntatalosta etelään mahtuisi n. 25 korttelia 500mx500m mitoituksella. Siis seitsemän katua pystyyn ja kuusi vaakaan (mitaten katujen keskiviivoja pitkin). Eira, punavuori ym. eteläiset kaupunginosat olisivat 1–2:n korttelin kokoisia? Hakamäentien eteläpuolelle mahtuisi umpeen rakennettuna n. 90 korttelia, ja siis tuolla mitoituksella vain n. 130 000 asukasta? Olikohan tuossa mittakaavassa joku virhe. Ainakin satelliittikuvan mittakaavan mukaan Berliinin keskikortteli on luokkaa 200m-250m, Helsingissä pinta-alaltaan puolta pienempi 150m-180m/sivu. Edes valtavien korttelien Pietarista en viiden minuutin etsimisellä löytänyt yhtään 500x500 korttelia.
Tuo 500x500 metriä perustunee kirjoitukseeni, että korttelissa on 500 metriä julkisivua. Korttelissa on neljä sivua. 500x500 korttelissa olisi siis kadunlaitaa kaksi kilometriä.
Ahaa niinpä tietysti. Mutta Helsingissähän on jo tuon kokoiset korttelit? Berliinin taloissa korttelin kiertävät julkisivut ovat hyvinkin 700–1000metriä, ja lisäksi korttelien sisukset on rakennettu hyvin tiiviisti, toinen mokoma neliöitä sisäpihalle(siis ilmakuvan perusteella).
yli kahdeksan kerroksisten talojen rakentaminen tulee palomääräysten vuoksi kalliiksi (jopa kannattamattomaksi). Jos asumista on yli 8 kerroksen pitää olla kaksi kunnon rappukäytävää. 12 kerroksen jälkeen tulee vielä jotain lisämääräyksiä.
Henkilökohtaisesti haluaisin asua 20 kerroksisen talon ylimmässä kerroksessa. Joko Manhattanilla (jossa 20 kerrosta ei tietenkään riitä ylimpään) tai vaikkapa Helsingissä. Mutta viiden miljoonan väestöpohjaan ja puolen miljoonan asukkaan metropoliin (?) ei voida rakentaa 20-kerroksisten talojen keskittymää. Vain muutamia tornitaloja, joiden pointti on mielenkiintoiset maisemat — ja hyvä sijainti, ym.
Pasilaan mahtuu kyllä yksi Sipoon lisärakentaminen ylöspäin. Mutta kun Helsinki on täynnä niitä, jotka täyttävät maantiet juhlapyhien (alkaeessa) menoliikenteen, suunnatessaan kohti keski- ja itäsuomen maaseutuja, niin eiväthän he ole mitään kerrostaloasukkaita. (Ainakin Helsingin yöelämä muuttuu paljon kun näiden maassamuutajien lapsenlapset jäävät kaupunkiin myös juhlapyhiksi.) Omaa omakotitaloa haluavat nämä keski- ja itäsuomalaiset, lapsuutensa haave. Alkuperäiset Helsingin perustajat ja asujat, Raumalaiset ja muuan muu, ymmärtävät, että tiivis kaupunkirakenne on hyvin järkevää. Ja sen järjen äänen on tuottanut vuosisatojen käytäntö. Tässä ‘kiistassa’ ovat luultavasti vastakkain kaupunkitaustaiset vs. keski- ja itäsuomi taustaiset (jotka ehkä nyt asuvat pääkaupunkisudulla, mutta vanhemmat maalla).
“Tuo 1500 asukasta korttelissa on aika kova vaatimus. Kerrosneliöitä piätisi olla noin 60 000. os korttelissa on julkisivua 500 metriä ja jos runkosyvyys on 12 metriä, kerroksia pitäisi olla kymmenen.”
Niin — Helsingissähän on pyhä loukkaamaton viiden kerroksen räystäslinja, jota yhdenkään kuolevaisen ei pidä mennä epäilemään. Eihän siinä mitään, että tämä kiveenhakattu kanta pakottaa paskomaan pistetaloja pitkin peränurkkien savipeltoja — kunhan vain ei tarvitse rikkoa Helsingin siunattua silhuettia.
No, tämän ansioista voimme ainakin ylpeillä sillä, että maailmalla Helsinkiä ympäryskuntineen käytetään varoittavana esimerkkinä päin persettä tehdystä yhdyskuntasuunnittelusta. Kisa kuin kisa — aina hieno olla ykkösenä!
Kalle: 30km/h on kaupunkiolosuhteissa pyöräillessä jo todella hyvä vauhti. Väyliä joita voi ajaa turvallisesti tuon lujempaa ei ole Helsingissä paljoa, eikä siihen ainakaan pitäisi olla tarvetta sivukaduilla (ellei sitten autoilun sivukatu ole pyöräilyn pääväylä).
Rakennusvirasto muuten miettii, missä pyöräilyn päväylien pitäisi mennä: http://fillarikanava.hel.fi/talvikysely/
Seppo Vepsäläinen: “Berliini on ollut oiva valinta lautakunnalta.”
Joo, Helsingin raskasraideliikennettä voi Berliinissä simuloida kulkemalla pelkällä S‑Bahnilla U‑Bahnin sijaan. Parin päivän jälkeen voikin miettiä onko kaupunkijunassa ainoana maan alla kulkevana kiskoratkaisuna mitään järkeä.
Riccado,
Helsinkiläisten enemmistö on ollutmuualta muuttaneita sitä asti kun Suomenlinnan rakennustyöt aloitettiin 1748. Siitä huolimatta empire-keskusta ja vielä 1900-luvun alun uudet alueetkin rakennettiin kaupunkimaisesti.
Olet varmaan oikeassa keskustelun rintamalinjoista, mutta maalta muuttaneet ovat oppineet ennekin kaupunkilaisiksi, ja haluan uskoa että niin käy nytkin. Aikansa se otaa oppia, miksei jokaisella voi olla omakotitaloa järven rannalla keskustassa, mutta yleensä jo nurmijärveläisten lapset haluavat oikeaan kaupunkiin.
“Rakennusvirasto muuten miettii, missä pyöräilyn päväylien pitäisi mennä: http://fillarikanava.hel.fi/talvikysely/ ”
Osmon mieleinen kysely; pyöräilyn(kin) pääväylät karsittu sormimalliin. Mikäs sen mukavampaa kuin aina käydä keskustassa kääntymässä kun pitäisi poikittaissuunnassa liikkua.
Antti, poikittaisväylien puute tosiaan on tuon lähtömallin suurimpia heikkouksia. Mutta hyvä että kyselevät, niin ehkä se on korjattu seuraavaan versioon. Sinne vaan kommentoimaan aiheesta.
Laajempaa pohdintaa pyöräilyväylistä myös Kapunkifillarissa
Laskeskelin 200x200 kortteleilla 600 asuntoa ja 1500 asukasta seuraavaa. Jos kaduille jättää n.20m leveyttä, mahtuu molemminpuolin katua 2,5m leveä vinopysäköinti, eli yhden korttelin ympäri n.300 asukaspysäköintipaikkaa.
Se on vähän alle kaupungin normien. Toisaalta tuollaisen korttelialueen väestontiheys on yli 30000/km2, Noin kaksinkertainen Kallioon ja Alppiharjuun verrattuna. Eli aika paljon pinta-alaa voisi käyttää vielä puistoihin, pitkäaikais pysäköintiin ym.
“Joo, Helsingin raskasraideliikennettä voi Berliinissä simuloida kulkemalla pelkällä S‑Bahnilla U‑Bahnin sijaan. Parin päivän jälkeen voikin miettiä onko kaupunkijunassa ainoana maan alla kulkevana kiskoratkaisuna mitään järkeä.”
Joo, niinpä paikallista S‑Bahnaa suunnitellaan nyt maan alle ( Pisara ja osin kehärata ). Kas se on kätevämpi ja halvempi tehdä ja käyttää valmiiseen kaupunkiin.
Kutoja: “… eli yhden korttelin ympäri n.300 asukaspysäköintipaikkaa…”
Asukaspaikoituksen painaminen talojen alle pois kaduilta vähentää oleellisesti rikollisuutta. Muutenkin kannattaa lueskella tanskalaiset 70-luvun huumeaallon jälkeen kirjoitetut kaavoitusohjeet. Niillä saatiin nistien tekemät rikokset kuriin Tanskassa.
Ohjeista on olemassa ruotsinkielinen käännös. Suomenkielistä ei taida olla? Päättelin vain, kun kävin kävelyllä Arabianrannassa. Ei mennyt ihan puikoihin tuo kaava 😀 😀 😀
Näpistelyyn, tihutöihin ja narkkareiden pikkurikollisuuteen on varmasti halvempia ratkaisuja kuin kaavoitusohje, jossa määrätään kaikki autot säilytettäväksi lukkojen takana. Esim. nostamalla kiinnijäämisen riskiä kameravalvonnalla ja poistamalla pakottavaa tarvetta saada rahaa toimivalla korvaushoidolla.
Muuten olen sitä mieltä että suojaiset ja turvalliset pihat, joihin ulkopuolisilla ei ole asiaa ovat tärkeitä lapsiperheille. Joukossamme on kuitenkin aina sairaita yksilöitä, joita ei tarvitse päästää liian helposti lasten lähelle. Sen sijaan en pidä yhden auton suojelua kymmenien tuhansien eurojen pakollisen investoinnin arvoisena
Kuten edellä on todettukin, tuo Nagelin esittämä ajatus korttelin minimikoosta vaikuttaa erikoiselta. Ratkaisevaa on asukastiheys tietyn kohtuullisen kävelymatkan säteellä, ihmisethän niissä kaupoissa käyvät. Itse asiassa pienen korttelikoon on todettu parantavan kivijalkakauppojen asemaa, koska ihmisille syntyy paljon vaihtoehtoisia reittejä, jolloin tulee asioitua muissakin kuin oman kotikadun liikkeissä. Lisäksi jalankulkija väsyy pitkiin etäisyyksiin kadunkulmien välillä, samoin muin kaikkeen muuhun monotonisuuteen. Lähipalveluille riittävä asukastiheys voidaan saavuttaa rakentamatta erityisen korkeasti, kunhan rakennusmaa, siis pinta-ala, käytetään tehokkaasti. Tällöin myös katutila on tunnelmaltaan urbaanimpi. Usein korkean rakentamisen esimerkkinä käytetty Manhattankin on suurimmalta osin kohtuullisen matalaa (koko Midtownin ja Financial Districtin välinen alue) mutta siellä on silti suuri asukastiheys juuri siksi että joutomaita ja parkkipaikkoja ei ole jätetty talojen väliin. Lähipalveluita löytyy eikä autoa tarvita. Tiiviyden vuoksi joudutaan tinkimään asuntojen näkymistä, mutta moni suosii Helsingissäkin ennemmin näkymää elävälle kadulle kuin kuolleelle parkkipaikalle tai lähiömetsään. Pienten asuntojen suhteen avautuminen muuhun ilmansuuntaan kuin etelään tai länteen on kesäisen ylikuumenemisen vuoksi jopa suotavaa.