Euron hinta dollareissa ylitti ensimmäinen kerran 1,60:n rajan, bensan gallonahinta New Yorkin pörssissä ylitti kolmen dollarin rajan ja öljyn hintakin meinasi ylittää 1,20 tehden kuitenkin vuosituhannen kärkinoteerauksen 119,90.
Liikennekuolema on arkinen asia
Järkyttävästä bussiturmasta Espanjassa, kuolleen tytön viimeisistä sanoista ja kuolleiden kaverusten viimeisestä illallisesta olemme saaneet lukea yllin kyllin. Valtiota on vaadittu tukemaan uhrien ja loukkaantuneiden kotikuntia onnettomuuden jälkihoidossa. Tähän minulla ei ole mitään sanottavaa. Tapaturmainen kuolema on aina järkyttävä asia.
Mutta, mutta:
Yhdeksän kuollutta on tieliikenteeltä tavanomainen viikon sato. Tähän me olemme vain niin tottuneet, että emme loksauta korvaamme emmekä vaadi valtiolta tukitoimia uhrien kotikunnille. Maantiekuolemista ainakin puolet olisi estettävissä pienin uhrauksin, mutta niihin me emme ole valmiita.
Viljan hinta ja pellon
Kun viljan maailmanmarkkinahinta on kaksinkertaistunut on tämä radiouutisten mukaan johtanut myös pellon hinnan nousuun niin, että Pirkanmaalla tavallinen hinta on noin 6600 euroa hehtaarilta. Tässä ei pitäisi olla kenellekään mitään yllättävää. Se mikä ei mahdu kaupunkilaisjärkeen on, ettei tämä herätä päättäjissä ajatusta laskea hehtaaritukia.
Hehtaarituki ei ole tukea viljelylle vaan pellon omistamiselle. Jos hehtaarituki on 100 euroa hehtaarilta, nostaa se viiden prosentin korkokannalla laskettuna peltohehtaarin hintaa 2000 eurolla, alemmalla korkokannalla laskien vähän enemmän. Jatka lukemista “Viljan hinta ja pellon”
Vielä päästökiintiöistä
Edellinen viestiketju venyi niin pitkäksi, että aloitan uuden.
Vähän käsitteiden määrittelyä, koska monet ketjun väittelyistä johtuivat siitä, että kirjoittajilla oli eri sisältö käyttämilleen termeille. Jatka lukemista “Vielä päästökiintiöistä”
Isoja terveysasemia?
(Kolumni Helsingin Uutisissa 18.4.2008)
Kansallisessa terveysohjelmassa linjattiin, että toimivassa terveyskeskuksessa olisi oltava vähintään kahdeksan lääkäriä. Tämä edellyttää 20 000 asukkaan väestöpohjaa. Tällaisessa minimikokoisessa terveyskeskuksessa lääkärit voivat edes vähän erikoistua – vanhusten hoito esimerkiksi vaatii omanlaistaan osaamista. Yhden lääkärin ollessa poissa muut voivat hoitaa hänen potilaansa.
Kahdeksan lääkärin terveyskeskus oli kompromissi, jonka sanelivat maamme harva asutus ja pitkät etäisyydet. Jatka lukemista “Isoja terveysasemia?”
Jokaiselle oma päästökiintiö?
Lentokoneiden hiilidioksidipäästöjä koskevassa keskustelussa heitettiin ajatus henkilökohtaisesta päästökiintiöstä, joka olisi jokaiselle yhtä suuri. Tätä pidettiin parempana kuin hiilidioksidiveroa, koska se merkitsisi, että rikas voi porskuttaa kuten nyt ja köyhä joutuu unohtamaan etelänlomansa.
Ajatus jakaa jokaiselle tiukka päästökiintiö, jonka sää käyttää talonsa lämmittämiseen tai suihkukoneella lentelyyn,tuntuu loogiselta, mutta se ei ole hyvinvointiteoreettisesti tehokas. Jatka lukemista “Jokaiselle oma päästökiintiö?”
Satatuhatta meni rikki
Kiinalaisten lihanhimot
Minut oli valtuutettu valitsemaan paras innovaatiojournalismin juttu palkittavaksi Innovaatiokiteellä. Itsellenikin hämmästykseksi päädyin Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistuun Tarja Hallan uttuun “Huomisen lihaa kasvatetaan laboratorioissa”. Jutussa oli paljon ansiokasta, muun muassa tieto, että lihankulutus Kiinassa on jo kolminkertaistunut 15 kilosta 50 kiloon henkeä kohden vuodessa. Suomessa kulutus on noin 72 kiloa, joten kiinalaiset hengittävät jo niskaan. Viidenkymmenen kilon rajan Suomen lihankulutus ylitti joskus 1970-luvun alussa. Tämä tarkoittaa, että lihankulutus on noussut Kiinassa 50 miljardilla kilolla, määrällä, joka vastaa jotakuinkin EU:n koko lihankulutusta. Tämä selittää hyvin viljanhintojen nopean kasvun. Jatka lukemista “Kiinalaisten lihanhimot”
Ympäristöliike voisi päivittää tietonsa
Kuuntelin Ylen ykkösestä ohjelmaa kuluttajakarkuruudesta. Sen juonnossa toimittaja ihmetteli, miksi lentolippu Kajaaniin maksaa enemmän kuin New Yorkiin,vaikka New Yorkissa piipahtava tuottaa neljä tonnia hiilidioksidia. Lentoliikenne on suuri ilmanpilaaja, mutta sen kauhistelu ei oikeuta levittämään väärää tietoa. Jatka lukemista “Ympäristöliike voisi päivittää tietonsa”
Hitaspolitiikan järkevyydestä
Olen kannattanut voimakkaasti Helsingin harjoittamaa Hitas-säännöstelyä, mutta aika-ajoin on hyvä katsoa, ovatko sen perusteet yhä voimissaan.
Edellisessä keskusteluketjussa nimimerkki Tiedemies ja eräät muut kyseenalaistivat sen, onko Helsingin Hitas-politiikan nimissä toteuttamassa hintasäännöstelyssä ylipäänsä mitään järkeä. Joku on joskus sanonut, että kansantaloustieteen ensimmäinen pääsääntö on, ettei hintoja voi säännöstellä.
Kun Hitas-sääntely alkoi, maassa vallitsi luotonsääntely. Luotonsäännöstely merkitsi, että omistusasuminen kustannukset painottuivat vahvasti asumisuran ensimmäisiin vuosiin, koska asuntolainat piti maksaa pois muutamassa vuodessa. Näissä oloissa oli järkevää säännöstellä asuntojen hintoja, jotta nuorilla, asumisuransa aloittavilla oli mahdollisuuksia päästä asumaan. Tämä argumentti on poistunut, kun pankista saa vaikka ikuisen asuntolainan, jota ei tarvitse lyhentää lainkaan. Jatka lukemista “Hitaspolitiikan järkevyydestä”