Helsingin yliopiston rehtorinvaalista on tulossa taktiikkapeli. Tarjolla on 12 jokseenkin tasavahvaa kandidaattia ja ehdokas X jolle ei kannattajia löydy. Tämä ehdokas X tekee taktikoinnista mielenkiintoisen. Vaali toimitetaan kaksivaiheisena enemmistövaalina. Oma ehdokas pitää saada toiselle kierrokselle ja tälle vastustajaksi joku tarpeeksi huono.
Riittävän iso vähemmistö – esimerkiksi opiskelijat – voivat ratkaista vaalin ehdokkaan Y voitoksi jakamalla äänensä ehdokkaiden X ja Y kesken saaden aikaan sen, että nämä molemmat tulevat toiselle kierrokselle. Koska ehdokkaalla X ei ole kannatusta, Y voittaa varmasti.
Pulmalliseksi asian tekee se, että jotkut muutkin voivat keksiä saman juonen. Silloin ehdokas X voi saada ensimmäisellä kierroksella enemmistön ja tullakin valituksi.
Miten Helsingin yliopisto on voinut ottaa käyttöön noin alkeellisen vaalitavan? Eihän nyt ole aivan yhdentekevää, kuka valitaan rehtoriksi. Joko pitäisi noudattaa samaa menettelyä kuin KOK:ssa valittaessa Olympiakaupunkia. Jos yksikään kaupungeista ei saa enemmistöä, pudotetaan vähiten ääniä saanut ehdokas pois ja jatketaan näin, kunnes enemmistö on muodostunut.
Samaan tulokseen päästään myös, jos valitsijoita kehotetaan laittamaan ehdokkaat paremmuusjärjestykseen. Ensin vaaliliput jaotellaan pinoihin ensimmäisen sijan mukaan. Jos kukaan ei saa enemmistöä, pudotetaan pois vähinten ääniä saanut ehdokas ja hänen lippunsa jaetaan toisen sijaan perusteella muihin pinoihin. Tämän jälkeen otetaan taas pienin pino ja jaetaan se toisten (tai kolmansien) äänten perusteella jäljelle jääviin pinoihin. Näin jatketaan, kunnes yhdessä pinossa on enemmistö.
Kuka osaa tai ketä kiinnostaa laittaa 12 ehdokasta paremmuusjärjestykseen. Kuulostaa että tälläkin tavalla voittajan valinta on silkkaa arpapeliä jos kaikki ovat tasavahvoja. Tulevan rehtorin nimeä voisi kysyä Oraakkelilta äänestämisen sijaan. Oraakkeli tietää kaiken.
Osmo ilmeisesti hahmottelee siirtoäänivaalitapaa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Siirto%C3%A4%C3%A4nivaalitapa
tai paremmin toisella kotimaisella:
http://en.wikipedia.org/wiki/Single_Transferable_Vote
Tämä olisi mielestäni kannatettava vaalitapa myös esimerkiksi Eduskuntavaaleihin. Mutta eihän meillä täällä sellaisesta voi keskustellakaan, koska uhkana olisi se, että ihmiset pääsevät äänestämällä vaikuttamaan asioihin.
Kari
Kyllä, siirtoäänista on kyse. Vaalitapa on yhtä henkeä valittaessa matemaattisesti sama kuin olympiakaupunkeja valittaessa, pudotetaan yksi ehdokas kerrallaan, JOS äänestäjät eivät vaihda mieltään kierrosten välissä.
Irlannissa tämä tranferable vote on yhdistetty myös suhteelliseen vaaliin, mutta se alkaa olla korkeampaa matematiikkaa. Siitä tuylee hyvin hankalaa, jos vaalipiiristä valitaan paljon edustajia, yli kolmekymmentä esimerkiksi.
Yksi vaihtoehto olisi, että on äänestettävä vain yhden puolueen ehdokkaita, mutta listan sisällä voisi panna ehdokkaat paremmuusjärjestykseen.
Siirtoäänitapa näyttää kauniilta ja kivalta, mutta se kärsii monesta taktisen äänestämisen ongelmasta, joka on joillakin muilla preferentiaalisilla menetelmillä vältettävissä. Yhden voittajan vaaleissa suosikkini on edelleen Condorcet-menetelmäperhe ja sieltä pisteytettyjen parien menetelmä (ranked pairs). Monen voittajan vaaliin en ole vielä löytänyt itseäni tyydyttävää menetelmää (tosin Schulzen yleistetty menetelmä on monimutkaisuudestaan huolimatta lupaava).
“Eihän nyt ole aivan yhdentekevää, kuka valitaan rehtoriksi.”
No kyllä se melkein on. Jos tehtäisiin vaan niin, että pistettäisiin yksikierroksinen vaali läjään ja ensimmäisen kierroksen voittaja on rehtori 2 vuotta, tulos olisi jos ei nyt optimaalinen niin ei välttämättä niin huonokaan. Valtion laitoksissa on joka tapauksessa ainoastaan pösilöitä duunissa, joten mitä väliä sillä on kuinka pösilö sinne valitaan 4 vuodeksi töihin johtamaan akateemisesti älyttömiä?
“Irlannissa tämä tranferable vote on yhdistetty myös suhteelliseen vaaliin, mutta se alkaa olla korkeampaa matematiikkaa. Siitä tuylee hyvin hankalaa, jos vaalipiiristä valitaan paljon edustajia, yli kolmekymmentä esimerkiksi.”
Alkaa vain olla vähintäänkin kyseenalaista, onko järkeä ko. järjestelmässä ylläpitää puolueita äänestyselementtinä, niiden tarkoitushan on viimekädessä korjata sitä vikaa, että äänet menevät “hukaan” (on puolueilla toki muitakin tarkoituksia, mutta ne eivät liity tähän).
Mutta ei tuo mielestäni silti kohtuuttoman vaikeaksi mene, koska lopputulos on ymmärrettävä ja selkeä (ja suhteellisen helposti tarkastettavissa), vaikka laskenta voikin olla työläs.
Kari
Vaalitapojen pohtiminen on pääsääntöisesti täysin turhaa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Arrow’s_impossibility_theorem
Tiedemies on väärässä. Väite on yhtä väärä kuin se, että Gödelin epätäydellisyyslauseen takia matematiikkaa ei kannattaisi harrastaa.
Jos on kaksi vaalijärjestelmää, joista ensimmäinen täyttää kaikki ne hyvälle vaalijärjestelmälle asetettavat vaatimukset kuin toinen mutta toisin päin ei, niin ei ole ollenkaan turhaa suosia ensimmäistä.
Silloinkin, kun kaksi vaalijärjestelmää ovat Pareto-optimaalisia, ei ole lainkaan turhaa keskustella siitä, kumman heikkoudet ovat vähemmän merkityksellisiä ja vahvuudet enemmän merkityksellisiä juuri kyseisessä tilanteessa.
(Ja juu, Arrowin teoreema on minulle tuttu.)
Voin olla väärässä, mutten niin väärässä kuin annat ymmärtää.
Ongelmana on se, että vaalijärjestelmien mennessä monimutkaisemmiksi syntyy aina vaan enemmän ja toisaalta vaikeammin ymmärrettäviä taktikointimahdollisuuksia. Tavanomainen suhteellinen vaalitapa on jo sinänsä useimpien ihmisten mielestä liian monimutkainen.
Siirtoäänijärjestely ei ole paljon monimutkaisempi, mutta yhdistettynä suhteelliseen vaalitapaan on sellainen, ettei kukaan pysty laskemaan sitä käsin. Vaikka ne ovat minustakin teoreettisesti mielenkiintoisia, demokratiaan kuuluu myös se, että päätöksenteko on läpinäkyvää. Jos järjestelmän ymmärtämiseksi vaaditaan tutkinto matematiikasta, sitä ei voi pitää enää läpinäkyvänä, eikä siten oikeastaan edes demokraattisena.
Tämä suorastaan kerjää esittämään kysymysparin: 1. Voiko järjestelmää pitää demokraattisena, jos suurin osa äänestäjistä ei ymmärrä vaalitapaa ja 2. onko mitään järkeä antaa äänioikeutta yksilölle, joka ei ymmärrä vaalitapaa?
Toinen näistä on ilkeä, mutta ei kohtuuton. Ymmärrystä vailla suoritettu äänestäminen sisältää paljon kohinaa. Moni haukkuu anglosaksista enemmistövaalitapaa, mutta sillä on hyvätkin puolensa.
Siirtoäänijärjestelmä yhdistettynä suhteelliseen vaaliin on kyllä aika hankala. Minusta siirtoääntä voisi kuitenkin käyttää myös eduskuntavaaleissa ja kunnallisvaaleissa listan sisällä. Kun puolueet ovat hyvin heterogeenisia, on merkittävää, minkä linjan kannattajia tulee valituksi puolueen sisältä. Nykyinen tapa — otetaan eniten ääniä saaneet — on varsin pöhkö. Tämä kävi ilmi joitakin vaaleja sitten Helsingissä, jossa Sauli Niinistö imuroi lähes kaikki “puoluelinjan” äänet itselleen ja sain muistaakseni noin 30 000 ääntä. Näistä äänistä 18 000 meni “hukkaan”, koska yhteen paikkaan vaikka omalla listalla riitti 12 000 ääntä. Hänen äänillään pääsi sitten läpi täysin vastakkaista linjaa ajaneita. Siirtoääni olisi ohjannut ylijäämä-äänet oikein.
Ajatus, että vaaleissa luovuttaisiin kokonaan puolueista on vähän naiivi.Politiikka on joukkueurheilua ja tulee sellaisena pysymään, toivoakseni. Mutta se onkin sitten jo pitempi juttu.
Miten olisi rehellinen enemmistövaalijärjestelmä Suomessa.
Montako vaalipiiriä pystyisit Osmo piirtämään Helsingissä siten, että vihreä ehdokas tulisi varmuudella valituksi?
Osmon ehdotus on jo paljon järkeväpi, siis se, että siirtoääni toimisi puolueen sisällä. Sen ymmärtäisivät kaikki, jotka oikeasti nyt ymmärtävät suhteellisenkin tavan: ääni menee ensin puolueelle, sitten ehdokkaalle. Siirtoäänijärjestelmässä illuusio mahdollisuudesta vaikuttaa läpimenneiden järjestykseen on ainakin suurempi ja vaikutus puolueiden keskinäisiin suhteisiin yksikäsitteinen (kun ääni menee vain yhdelle puolueelle).
“Ajatus, että vaaleissa luovuttaisiin kokonaan puolueista on vähän naiivi.”
En minä esittänytkään, että puolueista luovuttaisiin, ainoastaan sitä, että niitä ei käytettäisi ääntelnlaskennassa. Tämä on vähän eri asia. Ainakin itse olen kokenut puolueet ongelmallisiksi, koska kannattamani ehdokkat kuuluvat hyvin moniin eri puolueisiin, eikä oma ajattelutapani noudata niitä rajoja, jotka puolueet ovat määritelleet.
Kari
Enemmistövaalitavasta seuraa melko lailla automaaattisesti, että suurta vähemmistöä ei edustaisi kukaan parlamentissa.
No, nyt vaali on pidetty, ja ratkaisu meni äärimmäisen tiukalle: Thomas Wilhelmsson voitti toisen kierroksen äänin 62–59 Matti Tikkasen, saatuaan ensimmäisellä kierroksella vähemmän ääniä. Onko kellään tarjota akateemisia arvauksia siitä, olisiko tulos muuttunut, jos käytetty vaalitapa olisi ollut joku muu?
Kaijanaholle:
Se, kenelle tuo on ongelma on myös hyvä kysymys.
Voidaan lähteä myös siitä, että vaaleilla on tarkoitus muodostaa toimintakykyinen hallitus ja jos erilaisten eturyhmien tasapuolinen edustus on ongelma, perustettakoon toinen kammari.
Kaikilla vaalitavoilla on ongelmansa. En varsinaisesti kannata enemmistövaalia, juuri mainitusta syystä, mutta sen muut hyödyt ovat kiistattomat: Se takaa, että järjestelmä on ymmärrettävä ja se mahdollistaa alueellisesti suhteellisen edustuksen.
Amerikkalaistyyppinen enemmistövaali on itseasiassa suhteellisen vaalitavan erityistapaus, kun vaalipiirin koko on 1.
Jurban, se on aika suuri ongelma sille äänioikeutensa käytännössä menettävälle vähemmistölle. Tunnen esim. Yhdysvalloista poliittisesti aktiivisen ja poliittisesti erittäin valvelutuneen ihmisen, joka ei äänestä koska vaalitavan vuoksi hänen kannattamallaan ns. kolmannella puolueella ei ole mitään menestymisen mahdollisuuksia. Enkä nyt puhu lainkaan eturyhmien edustuksesta vaan poliittisista puolueista ja niiden kannattajajoukoista.
(Spekuloinpa muuten että jos Yhdysvaltoihin tulisi suhteellinen vaalitapa, demokraattien ja republikaanien yhteenlaskettu kannatus romahtaisi, kun muiden puolueiden valitsemisesta tulisi vaalistrategisessa mielessä järkevää.)
Minusta ei ole mitenkään positiivista, että toimiva hallitus saadaan aikaan sulkemalla merkittävä vähemmistö parlamentin ja siten lojaalin opposition ulkopuolelle.
Toisaalta on siinä sekin puoli, että yhden edustajan vaalipiireissä on vahva kytkös vaalipiirin äänestäjäkunnan ja läpimenneen edustajan välillä. Toinen esimerkki amerikkalaisesta tuttavapiiristäni pitää aivan mahdottomana ajatuksena usean voittajan vaalipiirejä koska hän ei sitten tietäisi kuka hänen edustajansa parlamentissa on!