Dodossa näyttää syntyneen pientä suukopua puheenjohtaja Alex Neuvosen esittämistä henkilökohtaisista päästökiintiöistä. Turha tuollaisesta on vaatteitaan repiä. Vaikka esitys ei toimi, se on periaatteellisesti mielenkiintoinen vieden ilmastopoliittista ajattelua aivan oikein kohden yhteiskunnallisia kysymyksiä. Jatka lukemista “Dodossa turha myrsky vesilaissa”
Kategoria: _
Mikä Tehyn työtaistelussa tökkii?
Kun kuulin, että Tehy aikoo käyttää joukkoirtisanoutumista välttääkseen suojelutyön velvoitteet, päässäni syttyi välittömästi punainen lamppu: noin ei voi tehdä. Tunne oli vähän ristiriitainen, koska olen koko ajan ollut palkkavaatimuksessa Tehyn kannalla. Jatka lukemista “Mikä Tehyn työtaistelussa tökkii?”
Oikea ja väärä energiankäyttö
Kun Venäjällä Neuvostoliiton romahduksen jälkeen alettiin periä maksua sähköstä, joka siihen asti oli ollut ilmaista (Lenin: “Sosialismi on sähköistämistä”) kysyttiin muun muassa, pitääkö sairaaloidenkin maksaa sähköstä?
Vähän samalta kuulostivat ajatukset, että autolla ajo on välttämätöntä, loman vietto ei ole. Jatka lukemista “Oikea ja väärä energiankäyttö”
Progressiivinen energiavero
Blogikeskustelussa edellä aika moni esitti, että energiaveron pitäisi olla progressiivinen. Jos käyttää vähän energiaa, maksaa siitä kilowattituntia kohden vähän ja jos käyttää paljon, maksaa kilowarttituntia kohden paljon, jotta mökin mummo ei joutuisi rajuun nälkäkuuriin samalla kun ökyrikas tuhlaa energiaa huvikseen. Jatka lukemista “Progressiivinen energiavero”
Lentämisen syntisyys
Kun tunnustin käyneeni Roomassa, syntyi tietysti kiivas keskustelu lentoliikenteen syntisyydestä. Yleinen käsitys ympäristöpiireissä on, että lentoliikenne on muihin matkustusmuotoihin verrattuna ylen turmiollista. Se on turmiollista, mutta niin on autoilu ja laivamatkustaminenkin. Jatka lukemista “Lentämisen syntisyys”
Miten Tehyn työtaistelu päätetään?
Jos Tehyn työtaistelu alkaa, on varmaankin tarkoitus, että se joskus myös loppuu. Olisi hyvä osapuolten valistautua selvittämään juridinen ongelma, joka koskee virkasuhteensa purkaneita hoitajia. Tehyn lähtökohtana on, että lakonlopettamissopimuksessa kaikki otetaan töihin vanhoina työntekijöinä. Työsuhteisten osalta tämä on ongelmatonta, mutta viran täyttöä säätelee laki, jota ei ymmärtääkseni voi sopimuksella ohittaa. Jatka lukemista “Miten Tehyn työtaistelu päätetään?”
Vilpitön neuvo
Colosseum ja rekkajonot
Terveisiä Roomasta, jossa olen poikani kanssa syyslomalla.
Colosseumin raunioille on parin tunnin jono. Tulppana on hidas lipunmyynti. Lippu maksaa yhdeksän euroa. Jos ostaa opastetun kierroksen 21 eurolla, saa oppaalta pääsylipun jonottamatta. Jatka lukemista “Colosseum ja rekkajonot”
Liikaa rummunpäristystä
Olen hyvin surullinen siitä, mihin jamaan Tehyn tuloneuvottelut ovat ajautuneet. Olen seurannut asian kehittymistä vuosia. Minusta ei ollut mitään syytä joutua näin tuhoisaan konfliktiin. Jatka lukemista “Liikaa rummunpäristystä”
Myy autosi ennen ensi kesää
New yorkin bensapörssi, joka säätelee aika pitkälle menoveden hintaa ympäri maailman, on tähän asti toiminut niin, että bensan hinta on talvella laskenut alas (1,5 euroa gallonalta) siitä riippumatta, minkä ajankohdan toimituksista on kyse. Kesän lähestyessä hinta on noussut yli kahden dollarin. Kun näin on käynyt joka vuosi, on alkanut tuntua siltä, että tuolla voisi tienata rahaa aika helpolla.
Joku muukin on havainnut tämän. Ensi kesän bensan hinnat liikkuvat kymmenen prosenttia nykyistä korkeammalla, 2,27 dollaria oli tänään toukokuun noteeraus. Suomen hinnoiksi muutettuna tämä tietää noin1,40 euroa/litra, ellei tuo dollari tyystin romahda.
Mene ja myy autosi.