Lauri Wahlstedt vertasi kommentissaan artikkeliin Älykkäät muodostavat valtioita vai kehittävätkö valtiot älykkyyttä? rasismia siihen, että suhtautuu vainoharhaisesti tai alentuvasti oikeistolaisiin tai juntteihin.
Väärinkäsitysten välttämiseksi haluan ehdottamasti sanoutua irti siitä, että kaikki, mikä on luonnollista, olisi hyväksyttävää. Rasismista ei tee hyväksyttävää se, että sille löydetään biologinen perusta.
Tuo Wahlstedtin väite on silti mielenkiintoinen — tai sanotaan, että olen silloin tällöin pohtinut samaa. Voi olla, että vastaus löytyy sosiaalipsykologian perusoppikirjojen ensimmäisiltä sivuilta, mutta en ole niitä lukenut.
Mistä johtuu ihmisten suuri halu vahvistaa siteitä omaan ryhmäänsä muodostamalla vastapuolesta vainoharhainen stereotypia? Siihen törmää kaikkialla, erityisesti politiikassa. Ne kuvitelmat, joita politiikassa viljellään muista ryhmittymistä, heidän tavoitteistaan, rahellisyydestään, älystään ja motiiveistaan, ovat aivan lapsellisia. Ilmiö oli yksi niistä monista syistä, jotka saivat minut siirtymään muihin tehtäviin. Ymmärsin aivan liian usein vastapuolen argumentteja, mikä lähenteli maanpetosta.
Mutta ei tämä rajoitu politiikkaan. Minkään maailmassa ei pitäisi olla niin samanlaista, kuin ovat kaksi urheilujoukkuetta — varsinkin, kun pelaajia ostetaan joukkueesta toiseen — mutta valtavat vastakkainasettelut saadaan kuitenkin aikaan aina joukkotappeluihin asti.
Kauan sitten armeijassa osallistuin loppusotaan. Me olimme sinisiä. Muutama päivä hiivittiin metsissä ja taisteltiin leikkisotaa keltaisia vastaan. Se oli sinänsä kivaa. Itse innostuin huikeisiin suorituksiin niin, että kuolin neljä kertaa. Sitten harjoitus päättyi ja kokoonnuimme soppatykin äärelle. Metsän siimeksestä tuli samalle hiekkakuopalle niitä KELTAISIA. Pieni keltainen tunnusmerkki teki heistä arveluttavia muukalaisia. He näyttivätkin likaisemmilta. Vaikka sota oli ohi, siniset ja keltaiset lusikoivat soppaa pakeistaan tiukasti erillään toisiaan korkeintaan vihamielisesti mulkoillen. Samoista suomalaisista varusmiehistä kuitenkin ole kyse.
Koijärvi-liikkeessä (kts. Wikipedia) tunsin aikanaan kouriintuntuvasti, kuinka ulkopuolinen paine hitsasi ryhmän yhteen, mutta kuinka suhteellisuuden taju myös alkoi heittää. Alkoi vaikuttaa siltä, että taistelemme lähes maailmanlaajuista salaliittoa vastaan, joka on pystytetty yhden lintujärven tuhoamiseksi. Oli helppo ymmärtää, miten tuollainen ryhmä voisi radikalisoitua ja miten iloisena karnevaalina alkanut Italian 70-luvun radikalismi päättyi Aldo Moron murhaan. Ville Komsin ja muutaman muun liikkeen johtajan viisaus ja tasapainoisuus pelastivat Koijärvi-liikkeen tuhoisalta radikalisoitumiselta.
Kun Kiinan hallitus kukisti Taivaallisen rauhan aukion mielenosoituksen verisesti, muistan jossakin lehdessä sanotun, että hallitus joutui komentamaan paikalle jonkin pohjoisen vuoristoheimon sotilaita. (Huomatkaan kaksinkertainen lähdekritiikin tarve: voin muistaa väärin ja lehti saattoi kirjoittaa puuta heinää) Paikalliset sotilaat eivät kyenneet asettomia itsensä näköisiä opiskelijoita ampumaan. Tarvittiin vähän eri näköisiä sotilaita, joiden silmissä opiskelijat näyttävät riittävän muukalaisilta.
Onko tässä halussa sulkea oman empatian piiriin vain oma ryhmä ja suhtautua sairaan torjuvasti muihin jokin yhteinen piirre, joka ei riipu siitä, ovatko “muukalaiset” kokoomuslaisia, arabeja, uskovaisia, ateisteja, kommunisteja, tangodiggareita, homoja, espoolaisia, autoilijoita, ydinvoiman kannattajia, huumeiden käyttäjiä, turkistarhaajia, neekereitä, amerikkalaisia tai HIFK:n kannattajia?
Terve
Evoluutiostahan tuossa lopunperin on kyse. Tosin on aika vaikeaa mieltää, että HIFK vastaan Jokerit liittyy mitenkään evoluutioon, mutta niin se vaan on. Pekka Raukko, joka mielellään väittelee evoluution saroilla, voisi kertoa tästä jotain.
JL
Olen seurannut politiikkaa vuosia mielenkiinnolla. Eniten koen olevani sinivihreä liberaali, mutta ymmärrän hyvin vasemmistoa ja myös maaseudun konservatiivisia keskustapiirejä.
En kuitenkaan haluaisi liittyä kokoomukseen, lähinnä joidenkin kokoomusnuorten ja kokoomuksen oikeistosiiven takia. Vihreissä taas tuntuu välillä olevan liikaa punavihreää hajaannusta. Minulle Vihreät on ennenkaikkea asiantuntija- ja edelläkävijäpuolue. Ei niinkään aatepuolue.
Oli harmittavaa huomata taas viime vaaleissa, ja niiden jälkeen, kuinka monet ehdokkaat ja edustajat ajavat ja haluavat ajaa vain tiettyjen ihmisryhmien etuja muista välittämättä.
Tuntuu että monet edustajat eivät edes halua yrittää ymmärtää vastapuolen argumentteja, saati keksiä laajoja ja järkeviä perusteluja omille vaatimuksilleen. Vai johtaisiko tuollainen liian helposti poliittiseen itsemurhaan?
Ode:
“Ilmiö oli yksi niistä monista syistä, jotka saivat minut siirtymään muihin tehtäviin. Ymmärsin aivan liian usein vastapuolen argumentteja, mikä lähenteli maanpetosta.”
Mielestäni olet kuitenkin pärjännyt politiikassa melko hyvin ja sinulle on vihreiden sisällä suotu hyvin poikkeuksellinen vapaus ajatella itsenäisesti.
Itse olen toistuvasti (nyttemmin ilmeisesti pysyvästi) “jäähyllä” vihreiden sisäisestä keskustelusta, koska vapaa keskustelu on suurista puheista huolimatta sallittu todellisuudessa vai muutamille harvoille.
Ryhmäytyminen ja vastakkainasettelu ovat todellakin meillä geeneissä ja kyky demonisoida vastapuoli on enemmän kuin ominaista lajillemme. Yhtä ominaista on, että emme osaa nähdä mitään ongelmia omissa puuhissamme, vaikka ne olisivat äärimmäisen väkivaltaisia ja epäoikeudenmukaisia jotain toista ryhmää kohtaan.
Esimerkkisi sotaharjoituksista oli kuvaava, ja voidaan vain kuvitella sitä vihan ja kaunan määrää, joka syntyy kun suomalaiset sotilaat sotivat oikeasti Afganistanissa ja ovat osa joukkoja jotka tappavat tuhatmäärin afgaaneja.
Jos siellä joskus jollain on kykyä ja voimia toimittaa pommi Helsingin metroon, niin se tulee varmasti.
Minultakin ovat nuo sosiaalipsykologian opinnot pahasti rästissä, mutta sen verran olen antanut itselleni ymmärtää, että ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin. Tavallaan siis ihmisen selkäydinreaktiona on muodostaa jonkinlainen ryhmä tai lauma, ainakin silloin jos jokin vaara uhkaa. Homma toimii useimmiten ihan alitajuntaisesti: ‘Me’ lauseessa/ajatelmassa ‘Me tämän bussin hyvät ihmiset emme hyväksy tuota möykkäävää juoppoa’ ei varsinaisesti ole mikään rekisteröity yhdistys…
Toisaalta, monet laumat ovat kuin tuo äskeinen ‘me’ — enemmän määriteltyjä ulkoisen uhan kuin sisäisen yhtenäisyyden kautta. Turvallisuushakuisina ihmiset kuitenkin pyrkivät säilyttämään tärkeimmät laumaantumisensa, niin ontoiksi kuin ne voisivatkaan paljastua.
Laumalta odotetaan yhtenäisyyttä, lauman ulkopuoliselta petosta. Jos oman lauman jäsen ‘pettää’ esimerkiksi olemalla eri mieltä jostain oleellisesta, se siten loukkaa enemmän kuin ulkopuolisen vastaava toiminta: Lojaalin ‘meikäläisyyden’ sijasta meissä on ‘heikäläisiä’ — pystyykö ‘meidän’ porukkamme kuitenkaan puolustamaan ‘minun’ etuani, vai onko se siihen liian heikko?
‘Ei-meikäläiseen’ puolestaan on hankala luottaa. Hänen motiivinsa ovat jonkin verran enemmän tuntemattomia eikä tarkoitusperiäkään tunneta oikein hyvin: Tulisiko moisesta ‘laajennetun meikäläisten ryhmän meikäläinen’ vai pitääkö hän lopulta minua ‘ei-heikäläisenä’ jonka edut kuitenkin poikkeavat hänen omistaan.
Kuten Ode sanoi, kaikkea ymmärtämäänsä luonnollista ei pidä hyväksyä. Lauman muodostaminen tarjoaa meille empatian kyvyn (vai kulkevatko nämä kyvyt toisessa järjestyksessä?) mutta johtaa ristiriitojen syntyyn. Vihollisiahan syntyy niin, että joku ensin rakentelee viholliskuvia.
Valitettavasti kukaan meistä ei lopulta ole tämän käyttäytymisen ‘yläpuolella’ — ainakaan kaiken aikaa ja kaikkialla.
Osmo: “Onko tässä halussa sulkea oman empatian piiriin vain oma ryhmä ja suhtautua sairaan torjuvasti muihin jokin yhteinen piirre, joka ei riipu siitä, ovatko “muukalaiset”…”
Lyhyesti sanottuna: on. Esim. Henri Tajfelin teoriat ryhmäidentiteetin muodostuksesta kuvaavat mielestäni hyvin tätä prosessia. Asialle ei sinänsä voi mitään, mutta siitä voi olla tietoinen ja yrittää ajoittain leikkiä itsensä kanssa paholaisen asianajajaa tai kyseenalaistaa tuntemuksiaan.
Timo Pyhälahti: “mutta sen verran olen antanut itselleni ymmärtää, että ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin.”
Aivan varmasti. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ihminen on niin poikkeuksellinen otus kuin on juuri sosiaalisuutensa takia. (Disclaimer: en minäkään tosiaan mikään asiantuntija ole kunhan olen vähän sivuaine/harrastusluonteisesti lukenut). Ihminen ei kehity kognitiivisesti ilman muiden ihmisten seuraa.
“Kuten Ode sanoi, kaikkea ymmärtämäänsä luonnollista ei pidä hyväksyä. Lauman muodostaminen tarjoaa meille empatian kyvyn (vai kulkevatko nämä kyvyt toisessa järjestyksessä?)”
Näihän se menee. Väkivaltakin on luonnollista, mutta se ei silti ole useimmissa tapauksissa oikein tai hyvä asia. Meillä on kyky kontrolloida tekemisiämme, oppia ja kehittyä. Inhimillinen kehitys tarvitsee malttia ja viisautta.
Ihminen on luonnontuote ja kaikki mitä ihminen tekee on luonnollista. Myös ihmiset jotka raiskaavat ja murhaavat lapsia, sodat, kansanpetokset, ja kansanmurhat jne ovat kaikki luonnollisia.
Toinen aisa on kuinka hyväksyttäviä nämä teot ovat kulttuurisesti tai sosiaalisesti. Ne ovat kaksi eri asiaa mutta molemmat luonnollisia.
Voiko tässä planeetassa tehdä jotain epäluonollista lainkaan? Hyväksyvyydestä on kysymys. Ihminen on ainoa laji joka pystyy arvottaa, antamaan arvoa omille ja muitten teoksille. Näin sen näen.
Sosiaalipsykologia tieteenalana pikemminkin empiirisesti testaa muista tieteistä johdettuja ihmisten sosiaaliseen käyttäytymiseen liittyviä hypoteeseja kuin luo teorioita siitä, mistä käyttäytyminen pohjimmiltaan johtuu.
Sosiaalipsykologiasta ei siis ole apua muuta kuin ilmiön todentamisessa. Sosiobiologiasta olisi, mutta sitähän eivät kaikki tunnusta edes tieteenalaksi.
Osmo
“Ymmärsin aivan liian usein vastapuolen argumentteja, mikä lähenteli maanpetosta.”
Ratkaisut tehdään kuitenkin aina toisten argumentteja huomioimalla poliittisessa keskustassa. Keskusta(puolue) on nerokkaasti ominut tuon nimen. Sillä aikaa kun erilaiset (ääri)laidat rähisevät keskenään kumpi on enemmän oikeassa ja demonisoivat toisiaan demokraattisissa maissa, liberaalit ajattelijat sumplivat keskenään käytännön ratkaisut. Erilaisilla (ääri)laidoilla on kuitenkin tärkeä funktio. Äänten keräämisen lisäksi näkökulmien tuominen neuvottelu-pöytään.
Koska kaikki puolueet (paitsi konservatiivit) ovat alkujaan jonkinlaisia kapinaliikkeitä on luonnollista, että valtarakenteiden myötäilyä pidetään puhdasoppisimpien kannattajien mielestä arveluttavana. On kuitenkin selvää että pelkkä räksyttäminen ei johda mihinkään ja mikä tahansa puolue on parhaiten tehnyt tehtävänsä, kun tämän näkökulma saadaan leivottua valtarakenteisiin. Jotta tämä onnistuisi täytyy huomioida myös muut näkökulmat. Myös (arvo)johtajan tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi ja
puolueillakin on vain välinearvonsa ei itseisarvoa.
Toisaalta jos on jo valmiksi nimeä, tällainen epäsuora nettivaikuttaminen voi joskus olla tehokkaampaakin kuin puoluepukarointi.
Elina: kyllä minusta sosiaalipsykologiassa on paljon teorioita ja hypoteeseja (alkaen siitä kuuluisasta kontaktihypoteesista). Parhaassa tapauksessa niitä sitten pyritään testaamaan empiirisesti.
Aldo Moron murhasta kirjoitti aikoinaan Umberto Eco mainion esseen jonka luin englanniksi otsikolla Striking at the Heart of the State. Kirjoituksen kantava ajatus oli että ajatus siitä että modernilla valtiolla on (kaappajien sanoin) sydän johon voi iskeä on romanttinen fantasia, helppo ja heppoinen analyysi vallasta antaa helpon ja avoimen oikeutuksen väkivaltaan.
Henkilökohtaisesti lähden siitä että kun laiskuus riittää selitykseksi niin mitään tarvetta sen kummempaan psykologisointiiin ei ole. Jos semmoisesta tykkää, voi tietenkin pohtia kuinka metsästäjäkeräilijälle oli hyödyllistä säästää energioitaan lekottelemalla savannilla, minusta se ei vaan ole kovin kiinnostavaa.
Osmon kuvaamassa katsomuskammossa on kysymys nimenomaan laiskuudesta, älyllisestä sellaisesta. Maailma joka jakautuu hyvään ja pahaan, jossa jokainen ongelma johtuu pahasta tahdosta, on älyllinen matalaenergiaratkaisu. Siinä sen houkutus.
Vastaavaa laiskuutta esiintyy asiantuntijapuolellakin, ja tämä tiivistyy käsitteeseen muutosvastarinta. Edelleenkin, ihmiset ovat laiskoja, eivätkä pääsääntöisesti jaksa vastustaa ilman jotain syytä.
Esimerkiksi julkishallinnon tuottavuusohjelmien kritiikissä on kyse pitkälti siitä, että tuottavuusmittarit on keskimäärin umpisurkeita. Joku Paul Liljerank sivuuttaa tämän toteamalla että tervaikustusmittari on periaatteessa mahdollista rakentaa. Toisaalta tuottavuusohjelmien kritiikki jossa niiden olemassaolo selitetään uusliberalistisena mielenhäiriöinä ei vakuuta sekään, ikäänkuin hallinnon uudistamiseen ei olisi mitään todellista tarvetta.
Koska yllä on jo mainittu geenit ja ryhmädynamiikat, muistutan muinaisesta muotiteteestä, poststrukturalismista. Heikäläisethän usein väittivät, että ajattelu ylipäänsä on mahdollista vain “poissulkemisen” kautta. Jopa maailmojasyleilevästi ajatteleva ihminen määrittelee oman ajattelunsa rajoja sulkemalla pois kaikenlaisia suvaitsemattomia nationalisteja ajatuksia ja sen sellaisia.
Joskus muinoin oli myös tapana ajatella ihmistä lähinnä kulttuuriolentona (ei siis niinkään geenien “käskyihin” tai ulkomaailman ärsykkeisiin reagoivana vähän tavallista älykkäämpänä kädellisenä, kuten nykyään on muodikasta). Erityisesti historioitsija sattaisikin sanoa esimerkiksi, että maailmanmeno nyt vain on pääasiassa suosinut sellaisia kulttuureja, joissa pidetään huolta omista, ettei anneta ihan ilman tappelua sitä paikkakunnan ainoaa pikku lähdettä naapurille. “Toisten” hyvinvoinnista enempi huolta kantavat kulttuurit ovat menneisyydessä joutuneet “meikäläisten” jyräämiksi. Tuosta voittajien historiasta on ajatteluumme (ns. pitkäkestoisiin mentaliteetteihin) varmasti jäänyt jälkiä.
Tästä voi kuitenkin johtaa sellaisen lohdullisen maailmankuvan, että ihminen voi muuttua, “omiksi koettujen” piiri laajentua. Niihän on viime vuosikymmeninä ilahduttavasti käynytkin. Sodat ovat radikaalisti vähentyneet, mutta toisaalta ei kyllä etnisten kahnausten määrässä ole tainnut olla samanlaista romahdusta … vai onko???
Hämmästyttävä on ajatus, että samannäköiset ihmiset eivät voisi toisiaan tappaa. Muistaakseni jopa Kiinassa on ihan ilman vuoristoheimojen apuja tapettu miljoonia.
Ihan totta, Lotta
Ilmaisin huonosti. Tarkoitin, että jos etsitään perimmäisiä syitä ihmisen käyttäytymiseen etnosentrisesti, niin vastauksia ei etsitä silloin sosiaalipsykologiasta.
Sosiaalipsykologiassa on toki itsenäisiä, koherentteja teorioita (tunnetuin varmasti atribuutioteoria). Eihän se muutoin olisi saanut statusta omana tieteenalanaan.
Kontaktihypoteesin kehittelijä Allport otti vaikutteensa niin behaviorismista kuin psykoanalyysista aikansa lapsena. Kontaktihypoteesi on osoittautunut varsin vaikeasti todennettavaksi kyllä. Se toteutuu varsin valikoiduissa olosuhteissa, mutta yleispätevyyttä sillä ei alkuperäisessä muodosaan ole.
Itse ajattelen, että syitä (minusta) luonnollisiin ennakkoluuloihin on etsittävä evoluutiosta ja sitä kautta sitten tietysti jopa ihan geeneistä. Joskin pelkkä evoluutionkin tarkastelu usein johtaa turhan kapea-alaiseen lopputulemaan. Ihminen on ilmeisesti liian monimutkainen ihmisen tutkittavaksi 🙂
tpyyluoma says:
“Henkilökohtaisesti lähden siitä että kun laiskuus riittää selitykseksi niin mitään tarvetta sen kummempaan psykologisointiiin ei ole.”
Heh, juuri näin olen omallakin kohdallani ajatellut. Sama lorvikatarri vaivaa kroonisena kymmenen vuoden psykoanalyysinkin jälkeen..
Pekka sanoo Osmolle:
“Mielestäni olet kuitenkin pärjännyt politiikassa melko hyvin ja sinulle on vihreiden sisällä suotu hyvin poikkeuksellinen vapaus ajatella itsenäisesti.”
No, jaahas, en kuulu sisäpiiriin, enkä edes ulkopiiriin, mutta missä asemassa sinä nyt määrittelet tämän “pärjännyt politiikassa melko hyvin”?.. aika ärsyttävää ja alentuvaa.
Ei kai mitään ajattelun vapautta sinänsä suoda, ellei sitä ansaitse. Onko tullut mieleen, että Soininvaaran ajatuksissa sinällään on jotain, joka mahdollistaa tämän vapauden?
“Itse olen toistuvasti (nyttemmin ilmeisesti pysyvästi) “jäähyllä” vihreiden sisäisestä keskustelusta”
Asiaa sen kummemmin tuntematta tämä ei herätä minussa erityistä ihmetystä.
“Yhtä ominaista on, että emme osaa nähdä mitään ongelmia omissa puuhissamme, vaikka ne olisivat äärimmäisen väkivaltaisia ja epäoikeudenmukaisia jotain toista ryhmää kohtaan.”
Kyllä ainakin länsimaissa on kovastikin erilaisia ja voimakkaitakin vastarintaliikkeitä ihan joka asiassa, joten tämä on bullshittiä.
Vai tarkoititko ihan yksilötasolla? Minusta useimmat fiksut ihmiset pystyvät tarkastelemaan myös omaa toimintaansa suhteellisen neutraalisti, siinä on toki suuria yksilöllisiä eroja.
Pyytämäsi lukutaidon määritelmä on vielä vaiheessa. Kunhan kymmensivuinen esseeni aiheesta valmistuu, postaan sen tänne kyllä. Mutta sinulla on kyllä suurempi urakka siinä “ominaisuudessa”.. heh..
Ruotsalaisen kansanpuolueen ideologia perustuu suomen kielen ja suomenkielisten kulttuurin vastustamiseen, mutta se ei olekaan rasismia!
Elina kysyi:
“missä asemassa sinä nyt määrittelet tämän “pärjännyt politiikassa melko hyvin”?.. aika ärsyttävää ja alentuvaa.”
Määrittelen sen ihmisen asemassa.
Mutta mikä sinua siinä ärsytti tai miksi pidit sitä jotenkin alentuvana?
“Onko tullut mieleen, että Soininvaaran ajatuksissa sinällään on jotain, joka mahdollistaa tämän vapauden?”
On ristiriitaista, jos puolue, joka kehuu ajatusten ja sanan vapaudella, salii vain ajatukset joissa on “sitä jotain”. Minusta vapaus on silloin hyvin näennäistä.
En usko, että kyse on ajatusten “laadusta”, vaan oikeasta ajoituksesta ja hyvästä taktisesta osaamisesta. Ode on ollut mukana vihreän liikkeen aamun kajosta asti, ja onnistunut vakiinnuttamaan itselleen aseman, joka antaa erivapauksia. Linkola ja Paloheimo eivät tässä valitettavasti onnistuneet.
Odella on kieltämättä teräviä ajatuksia ja hän on erittäin hyvä löytämään ongelmiin toimivia ratkaisuja. Minun näkökulmasta hänen suurin puutteensa on vähäinen “vihreys”. Eli hänelle merkittävimmät ongelmat ovat yhteiskunnallisia ja osin myös taloudellisia. Ekosysteemin elinkelpoisuus on kyllä kysyttäessä periaatteessa läsnä, mutta veri vetää ratkomaan vähemmän merkittäviä ongelmia.
En muuten ole kuullut eurooppalaisista vastarintaliikkeistä, joiden kritiikki kohdistuu niiden omaan toimintaan. Mainitsetko muutaman?
“Se toteutuu varsin valikoiduissa olosuhteissa, mutta yleispätevyyttä sillä ei alkuperäisessä muodosaan ole.”
Juuri näin. Kontaktihypoteesia on vuosikymmenien varrella jouduttu rukkaamaan lisäämällä sen toteutumiseen niin paljon ehtoja, että sellaisia oloja esiintyy normaalisti vain laboratorio-olosuhteissa.
“Itse ajattelen, että syitä (minusta) luonnollisiin ennakkoluuloihin on etsittävä evoluutiosta ja sitä kautta sitten tietysti jopa ihan geeneistä. Joskin pelkkä evoluutionkin tarkastelu usein johtaa turhan kapea-alaiseen lopputulemaan. Ihminen on ilmeisesti liian monimutkainen ihmisen tutkittavaksi :)”
Huomaan kaipaavani yhteiskuntateorian ja luonnontieteellisen ihmistutkimuksen synteesiä (lueskelen vähän yhtä ja toista yhteiskuntateorioista gradusuunnitelmaan liittyen). Sellaista tutkimusperinnettä ei vielä näytä oikein syntyneen — mielestäni tällä hetkellä, vastareaktiona täydellisen relativistiseen postmoderniin ihmiskäsitykseen, ihmisen luonnetta laumanisäkkäänä korostetaan liikaakin ihmisen erityisominaisuuksien kustannuksella.
“Määrittelen sen ihmisen asemassa.
Mutta mikä sinua siinä ärsytti tai miksi pidit sitä jotenkin alentuvana?”
Toisen ihmisen elämäntyötä ei määritellä sanoilla “melko hyvin”…jos ei halua sanoa hyvin tai erittäin hyvin, niin sitten pitää olla hiljaa. Eikö äiti opettanut? Jos ei tunneälysi riitä tajuamaan, mitä tarkoitan, niin ei sitä kukaan sinulle pysty selittämään. Valitan!
“On ristiriitaista, jos puolue, joka kehuu ajatusten ja sanan vapaudella, salii vain ajatukset joissa on “sitä jotain”. Minusta vapaus on silloin hyvin näennäistä.”
No, joo tässä olen kyllä ihan ulkona asiasta, en ota kantaa. En ole ollut missään tekemisissä vihreitten kanssa puolueorganisaationa. Ajattelin vain yleisesti, että yleensä oikeudet ansaitaan tavalla tai toisella, niitä ei suoda.
“En muuten ole kuullut eurooppalaisista vastarintaliikkeistä, joiden kritiikki kohdistuu niiden omaan toimintaan. Mainitsetko muutaman?”
Käsitätkö tahallaan väärin ja provoilet?
Kyllähän eri liikkeidenkin sisällä on erilaisia näkemyksiä jne., myös näiden vastarintaliikkeiden. Ihan kaikkien. Nyt jotenkin pointti hävisi.….
Siis alun perinhän väitit, ettei kukaan tai mikään taho voi kritisoida omaa toimintaansa. Ilman, että mitään nimiä mainitsen, niin uskallan väittää että näin kuitenkin on mikrotasolta (yksilö) makrotasolle (esim. valtio) asti. Jos sinä et siihen itse kykene, niin älä kuvittele, etteivät muut pystyisi. Valitan!
Lotta,
Onnea gradun tekoon. En epäile hetkeäkään, etteikö siitä tulisi erittäin ansiokas!
Elina.
“Toisen ihmisen elämäntyötä ei määritellä sanoilla “melko hyvin”…jos ei halua sanoa hyvin tai erittäin hyvin, niin sitten pitää olla hiljaa.”
Ja toisen ihmisen vilpitöntä arviota ei “lytätä” tuolla tavalla. Jos ei osata esittää asiaa kannustavammin, niin sitten ollaan hiljaa.
No höpö höpö. Olisin ehkä voinut kirjoittaa “melkoisen hyvin”. Sitä kuitenkin tarkoitin, vaikka en pidäkään Oden puolueuraa hänen koko elämäntyönä, kuten sinä ärsyttävästi ja alentuvasti näytät tekevän.
“Ajattelin vain yleisesti, että yleensä oikeudet ansaitaan tavalla tai toisella, niitä ei suoda.”
Tämä on tietysti aivan OK periaate, jos puolue kertoo, että meillä sanan ja ajattelun vapaus koskee niitä, jotka ovat sen ansainneet. Muiden osalta näitä oikeuksia rajoitetaan.
“Siis alun perinhän väitit, ettei kukaan tai mikään taho voi kritisoida omaa toimintaansa.”
Ei pidä ottaa kaikkea niin ryppyotsaisen kirjaimellisesti. Totta kai itsekritiikkiä esiintyy silloin tällöin, vaikka sen motiivien aitoudesta en menisikään aina takuuseen. Mitenkään hallitseva piirre se ei kuitenkaan ole.
Jos tarkastelet esimerkiksi tätä meidän keskustelua, niin havaitset sen varmasti. Jos et omista kirjoituksistasi, niin minun kirjoituksistani kuitenkin 😉
Lauri Wahlstedt vertasi kommentissaan artikkeliin Älykkäät muodostavat valtioita vai kehittävätkö valtiot älykkyyttä? rasismia siihen, että suhtautuu vainoharhaisesti tai alentuvasti oikeistolaisiin tai juntteihin.
On selvää, ettei kokoomuskammo ole rasismia. Kokoomuslaisuushan ei ole synnynnäinen piirre, vaan kokoomuslainen voi välttyä kokoomuskammon uhriksi joutumiselta vaihtamalla puoluekantaa.
Tosin kokoomuskammo ei ole mielekästä, sillä Kokoomus on kokonaisuutena aivan asiallinen, isänmaamme demokraattisen oikeusvaltiojärjestelmän periaatteita noudattava puolue, josta löytyy fiksuakin porukkaa. Vasemmiston kokoomuskammon äärimuodot ovat siksi sekä ylimitoitettuja että typeriä, enkä jonkinasteisena vasemmistolaisenakaan allekirjoita niitä kaikkia.
Enpä tiedä, onko Osmo tutustunut koskaan O E Wilsonin tarinaan kunnolla. Hykertelen aina kuvitellessani, miltä vanhasta vasemmistoliberaalista on täytynytkään tuntua… Hykertelen myös aina kuvitellessani, miltä Sociobiological Study Groupin ja Science for the Peoplen väen naamojen on täytynyt näyttää heidän saatuaan Chomskyn vastauksen tilattuaan hänet jyrisevästi tuomitsemaan sosiobiologian…
Osmo! Parikymmentä sivua yli kuudestasadasta riitti. Hienoa, tiedostava älymystö!
P.S. Tuo kummallinen jyske on vain Gould, joka pyörii haudassaan.
Pekka,
Ehdinkin jo itse arvostella itseäni, kun olin tyly sinulle. Olin vähän kiukkuinen ihan yhdestä muusta asiasta. Sellasta se joskus on, että kohdentaa sitten johonkin ihan viattomaan tyyppiin tunteensa.
Anteeksi!
Elina.
Muihin lajeihin verrattuna juuri ylivertainen kykymme pettää ja valehdella tekee meistä ihmisiä 😉
Pekka,
Tämä ei nyt tosiaankaan ole oikea foorumi meidän keskinäisille parisuhdeongelmille.. 😉 Kohta Osmo puuttuu peliin!
Mutta miten tämä pettäminen ja valehtelu tähän liittyy? Jos olin vähän veemäinen, niin ei kai se mitään valehtelua tai pettämistä ole? Mutta huomastiko, että pystyin arvioimaan kriittisesti omaa käytöstäni. Se, jos mikä myös erottaa minut muista nisäkkäistä.
Mielenkiintoinen avaus. Itseäni luokittelu meihin/teihin on ärsyttänyt etenkin niissä yhteyksissä, kun omaa ryhmää korostaessaan tullaan tietoisesti sulkeneeksi joukko ihmisiä ryhmän ulkopuolelle. Edunajamisestahan tässä jaottelussa tyypillisesti lienee perimmiltään kyse.
Oikeastaan luokittelussa on mielestäni kyse myös taloustieteestä tutusta brändäämisestä. Ihmiset haluavat brändätä itsensä jonkin ryhmän jäseneksi, ja näin erottua massasta. Esimerkiksi ihminen ei halua olla “tavallinen” suomalainen vaan vaikkapa suomenruotsalainen tai saamelainen. Brändäämisellä saavutetaan tiettyjä etuja, joita suojellakseen ryhmän jäsenet pyrkivät pitämään huolta siitä että kuka tahansa ei pääse nauttimaan brändin korkeammasta statuksesta, vaan esimerkiksi saamelaisuutensa on pystyttävä todistamaan.
Ihmisille, tai useimmille meistä, ihmiskunta on yhäti melkoinen abstraktio. Kuinka harvoin puhutaankaan ihmiskunnan parhaasta, omien parhaasta kylläkin. Jokin ryhmä omitaan kuin oman egon laajentumaksi.
Olemme tosiaan alttiita luomaan rajoja. Ja nehän oikeastaan varsinaisia abstraktioita ovatkin.
Tulee mieleen, tarvittaisiinko kauhufilmien ufo-hyökkäys, jotta ihmiset tunnistaisivat ja tunnustaisivat yhteenkuuluvuuteensa. Ja mikä paradoksaalisinta, sekin siis ruokkisi vastakkainasettelua, nyt vain noita pieniä vihreitä miehiä vastaan…
Mutta aina ja kaikkialla on ollut ihmisiä, jotka ovat osanneet kyseenalaistaa laumahenkeä. Otollisessa kulttuurissa sellainen sosiaalipsykologinen “valaistuminen” on yhä helpommin tavoitettavissa ja vahvistuu.
Vielä jatkona muuten kommentti älykkyystutkimukseen. Aivojen kehittyminen toimimaan trimmatusti perinteisimmissä älykkyystesteissä vaatii ensinnäkin fysiologisesti hyvät oltavat (hyvää ravintoa, sopiva toiminnan ja levon suhde), mielellään älyllistä harjoittelua (koulu, lineaarista ajattelua tukeva kulttuuri) ja motivaatiota menestyä testissä (kognitiivista kunnianhimoa). Minusta ei ole kovin ihmeellistä, jos testit epäonnistuvat tuomaan ilmi lahjakkuutta niissä maissa, joissa on puutetta ravinnosta, heikko koulutusjärjestelmä ja ihmisten orientoituminen ei-länsimaista. Minusta se on lähinnä luonnollista.
Älykkyyttä on monenlaista ja loogista älykkyyttäkin voidaan määrittää monella tapaa. Neuvokkuus vaikkapa musiikissa tai keskustelussa voi olla paljon arvokkaampi asia yleensäkin, ainakin jossain tietyssä kulttuurissa.
Geenitutkimus on menossa käsitykseni mukaan monelta osin uusiksi (sanoo tuttavani geenitutkija…), varmasti myös älykkyyden periytymisen osalta. Geenit heräävät ja uinahtavat erilaisissa oloissa. Joissakin oloissa tietyt geenit eivät aktivoidu, vaikkapa jotain lahjakkuutta tukevat geenit. Hyvissä oloissa saman geenin vaikutus voisi tulla ilmi.
Näin voi olla myös ryhmätasolla, toki kansallisellakin tasolla. Luulen, että jos verrataan 2000-luvun suomalaisia ja 1600-luvun suomalaisia, nykyiset ovat bilogisessakin mielessä älykkäämpiä. Se voi selittyä paljolti siitä, että nykyisiltä on aktivoitunut geenejä, jotka aiemmin olivat unessa.
Ja vielä aivan ydinkysymys: oletko sitä onnellisempi, mitä älykkäämpi olet? Et todellakaan. Elämässä tarvitaan elämisen taitoa, ei kylmää kalkulointia. Varokaamme tunne-elämältään kehittymättömiä älyn jättiläisiä.
Raimo Tuomainen kirjoitti:
“Minusta ei ole kovin ihmeellistä, jos testit epäonnistuvat tuomaan ilmi lahjakkuutta niissä maissa, joissa on puutetta ravinnosta, heikko koulutusjärjestelmä ja ihmisten orientoituminen ei-länsimaista. Minusta se on lähinnä luonnollista.”
Mutta kun tuo ei pidä paikkaansa. Esimerkkinä pohjois-korealaisten ja mongoolien hyvät testitulokset.
Pohjois-korealaiset saavat IQ testeissä korkeimmat mitatut tulokset, samoja tuloksia kuin eteläisen naapurinsa etelä-korealaiset(n. 110). Tulokset ovat parempia kuin jopa japanilaisilla. P‑korealaisten testituloksissa ei ole eroa e‑korealaisiin vaikka pohjoisessa eletään nälänhädässä ja diktatuurissa kun taas etelässä lähes länsimaisen hyvinvoinnin talousihmeessä.
Entäs sitten paimentolaiskansa mongoolit? Nämä saavat samoja tuloksia kuin huippuunsa viritetyn koulujärjestelmän läpikäyneet ja elintasokyllyydessä elävät suomalaiset(n. 100).
Molemmat em. Aasian maat ovat rutiköyhiä ja mongoolit vieläpä pääasiassa aroilla asuvia paimentolaisia, puutetta ruuasta, ei koulutusta, ei virikkeitä(lampaiden tai kameleiden laiduntamista kun ei voi laskea älyä nostavaksi virikkeeksi).
“Mutta aina ja kaikkialla on ollut ihmisiä, jotka ovat osanneet kyseenalaistaa laumahenkeä. Otollisessa kulttuurissa sellainen sosiaalipsykologinen “valaistuminen” on yhä helpommin tavoitettavissa ja vahvistuu.”
“Laumahengellä” on kuitenkin puolensa. Joissakin oloissa se on aivan konkreettisesti henkiinjäämisen ja turvallisuuden edellytys, paremmissa oloissa taas yhteistyö tuottaa parempia tuloksia kuin mihin täydellinen individualisti kykenee. Eihän ihminen edes kehity älyllisesti ilman vuorovaikutusta muiden kanssa. On myös muistettava, että eri ihmisryhmien välillä voi ihan oikeasti olla todellisia ja vakavia eturistiriitoja. Kaikki ei ole vain mielivaltaisten rajojen rakentelua oman egon pönkittämiseksi.