En tiedä, mitä kaikkea työtä tekoäly oppii tekemään. Sen kuitenkin tiedän, ettei sitä tiedä kukaan muukaan. Tekoälysovellukset kehittyvät miljoonien soveltajien aivoissa, eivätkä ne tiedä mitä toiset tekevät eivätkä kerro omista tekemisestään.
Tekoäly on kuin sähkö. Se tulee kaikkialle. Imatrankoskea valjastettaessa Suomen sähköntuotantoon ei tiedetty mitään sähköhammasharjoista eikä nauhoittavista valvontakameroista. Imatrankosken voimalaitosta muuten jotkut pitivät aivan liian suurena Suomen tarpeita ajatellen. Nekin jotka sitä kannattivat, olettivat sen riittävän yksin koko Suomelle. Ennustaminen on vaikeata.
Tiedetään, että moni nykyinen työ tulee katoamaan sellaisena kuin sitä nyt tehdään. Tämä tuottaa haasteita esimerkiksi työmarkkinoille, sosiaalipolitiikalle ja työnvälitykselle.
Muutokset voivat olla hyvin nopeita. Joskus saadaan valmiiksi teknologia joka korvaa kaupan kassat portilla, jonka läpi ostoskärryt vain ajetaan. Kun teknologia on valmis, se yleistynee nopeasti. Nopeasti aikanaan moottorisahat korvasivat justeerit ja valolatomakoneet kohopainolatojat.
Olennaista on, mitä tehdä, kun muutokset ravistelevat. Varmaankin katoavan työn tilalle tulee muuta työstä, mutta välivaihe voi olla ongelmallinen.
Yritän tässä esittää joitakin suuntia, johon yhteiskuntaa olisi kehitettävä tekoälyn muuttaessa olosuhteita.
Erikoistuneempi työvoima vaatii erikoistuneemman työnvälityksen
Julkinen työnvälitys tuntuu elävän yhä aikaa, jolloin työttömät olivat lähinnä sekatyömiehiä. Nyt tarvitaan paljon erikoistuneempaa työnvälitystä, koska uudestaan työllistettävissä on korkeasti koulutettuja ja siten pitkälle erikoistuneita.
Kun katsoo, kuinka paljon tehokkaammin Barona oy löytää ihmisille työpaikan kuin julkinen työnvälitys, herkästi ajattelee, että työnvälitys kannattaisi yksityistää.
Suomessa solmitaan nykyisin noin puoli miljoonaa työsuhdetta. Yritin joskus laskea, kuinka monella eri tavalla Suomessa tämä voidaan tehdä. Syötin kaavan Excelille ja sain siltä erikoisen ilmoituksen: ohjelma ei pysty esittämään noin suurta lukua. Luku on 500 000 kertoma (1x2x3x…x 500000) eli luku jossa on lähes kolme miljoonaa numeroa. Maailmankaikkeudessa ei taida olla niin montaa molekyyliä. Tämä tehtävä on ihmiselle aivan liian iso. Tekoälylle se on tehtävä on kertaluokkaa helpompi, joskaan ei mahdollinen sillekään täydellisesti suoritettuna. Tekoälyä kannattaa käyttää liittämään toisiinsa avoimia työpaikkoja ja työtä hakevia ihmisiä.
Osaamisesta tulee saada merkintä
Data on tekoälyn ruokaa. Ihmisten osaaminen tulisi muuttaa digitaaliseen muotoon, ei ainoastaan suoritetut tutkinnot vaan myös työssä oppiminen, jota pitäisi siis mitata. Tutkintojen lisäksi meillä pitäisi olla pienempiä kokonaisuuksia, joita kutsun ajokorteiksi kertomassa, mitä itse kukin oikeasti osaa.
Täydennyskoulutuksen kannattaisi tähdätä tällaisiin tutkintojen päälle ja rinnalle tuleviin ajokortteihin. Sen verran nopeasti osaamisvaatimukset tulevat kehittymään. Lentäjillä ja röntgenhoitajilla tällaisia ajokortteja onkin, koska uusi kone vaatii uuden osaamisen.
Haaste sosiaalipolitiikalle
Kun monia työtehtäviä tulee katoamaan tai niiden vaatima osaaminen tulee muuttumaan merkittävästi, työttömyysturvan sääntöjen ja sosiaalipolitiikan on myös muututtava – tai sanotaan, että niiden nykyiset heikkoudet tulevat aiempaakin tuhoisemmiksi.
Muutoksen uhreja on tuettava, jos toivotaan, että ihmiset uskaltavat ottaa elämässään taloudellisia riskejä ja esimerkiksi hankkia lapsia tai ostaa asunnon.
Meidän sosiaaliturvamme on luonteeltaan kuin kärpäspaperi. Kun sen piiriin joutuu, helposti ei pyristellä irti.
Työn tekemisen on oltava tekijälleen aina kannattavaa, koska työmarkkinat eivät toimi, jos työhön ”joudutaan” eikä ”päästä”. Tältä osin toimeentulotuki on säännöiltään aivan hirvittävä, koska jos on toimeentulotuella, omat ansiot ovat taloudellisesti täysin hyödyttömiä. Nykyiset päättäjät ovat ehkä saaneet johtajakoulutuksensa RUK:sta, kun kuvittelevat, että ihmiset työllistyvät käskemällä, vaikka se olisi heille kannattamatonta. Myös edelliset hallitukset ovat säästäneen ensisijaisesta sosiaaliturvasta työntäen ihmisiä toimeentulotuelle, mutta tämä hallitus tuntuu tehneen siitä uskonkappaleen. Ei löydy monta sellaista työnantajaa, joka palkkaisi ihmisen, joka tulee töihin vain karenssin pakottamana.
Koska työpaikan katoaminen alta ei ole työttömäksi joutuvan syy, työttömyyskorvauksen pitäisi aluksi olla muiden Pohjoismaiden tavoin hyvä suhteessa palkkaan, mutta pienentyä asteittain työttömyyden pitkittyessä. Näinhän nyt tehdäänkin paitsi, ettei työttömyyskorvaus ole aluksikaan hyvä.
Oman ongelmansa tässä muodostavat hyväpalkkaisesta työstä työttömäksi joutuneet, joilta on mennyt ammattitaito alta. Näitä on ollut ennenkin, esimerkiksi ne kohopainolatojat ja paperityöläiset, mutta tekoälyn uskotaan iskevän moneen hyväpalkkaiseen ammattiin, joten näitä tilanteista saattaa tulla enemmän.
Tällaisessa tapauksessa ei riitä, että vanhan työn tuottama ansiotaso on parempi kuin työttömyysturva. Myös uuden työn ansiotason pitäisi olla sitä – joko palkkana tai palkkana ja täydentävänä tulonsiirtona.
Nyt on havaittu, että hyvästä työstä (paperitehdas) työttömäksi jäänyt viipyilee työttömyysturvalla pitkään ennen kuin ottaa vastaan uuden, selvästi pienipalkkaisemman työn, koska vanhaan hyväpalkkaiseen työhön perustuva työttömyyskorvaus on hyvä verrattuna uuteen huonopalkkaiseen työhön. Voi tietysti ottaa vastaan huonopalkkaisen työn ja täydentää sitä sovitellulla päivärahalla, mutta nyt katsotaan viisaaksi vaatia, ettei tee yli 80 %:n työaikaa. Jos tekee täyttä työpäivää, ei ole työtön eikä siksi voi saada työttömyyskorvausta. Tämä älytön raja pitäisi poistaa samoin kuin pitäisi palauttaa maksimiaika soviteltuun päivärahaan. Ei voi olla oikein, että pääsee 64-vuotiaana muita korkeampaan kokonaisansioon vain koska on ollut hyvässä työpaikassa 20-vuotiaana. Jos sovitellussa päivärahassa olisi enimmäiskesto, sen tulisi vanheta hitaammin kuin kokoaikainen työttömyyskorvaus vanhenee esimerkiksi niin, että euromääräisesti soviteltua päivärahaa voi saada yhtä paljon kuin saisi maksimissaan työttömyyspäivärahaa, jos olisi kokonaan työtön. Näin kannattaisi ottaa sitä huonompaakin työtä vastaan aikailematta.
Soviteltu päiväraha ei korjaamalla parane
Sovitellun päivärahan säännöt ovat aikaa myöden muuttuneet kovin epätarkoituksenmukaisiksi. Tekoälyn murjomilla työmarkkinoilla soviteltu päiväraha tai jokin muu tulonsiirron ja palkan yhdistelmä tullee olemaan keskeisessä osassa, joten tähän asiaan kannattaa kiinnittää huomiota. Vaikka sitä saa ajallisesti rajattoman ajan – ei pitäisi saada – siinä on pienipalkkaisilla katto, joka tekee siirtymisen kokoaikatyöhön kannattamattomaksi. Soviteltu päiväraha ei saa olla palkan kanssa yhteensä korkeampi kuin on päivärahan perusteena oleva palkka. Tämä raja tulee kaupan kassalla vastaan aika pienellä viikkotuntimäärällä – tai siis tuli kun oli 300 euron suojaosuus ja lapsikorotukset. Nyt se tulee vähän myöhemmin.
Tässä mielessä suojaosan ja lapsikorotusten poistamista saattoi perustella, jos asiaa mietti kovin putkinäköisesti, mutta näin luotiin toinen ongelma. Pienipalkkainen yksihuoltaja työnnettiin niin syvälle toimeentulotukiriippuvuuteen, ettei osa-aikainen työ vuorostaan kannata lainkaan. Jos ei pääse kokoaikatyöhön, kannattaa mieluummin olla kokonaan työtön kuin tehdä osa-aikatyötä – siis jos on pienipalkkainen. Hyväpalkkaista tämä ongelma ei koske. Ilmeisesti oli tarkoitus päästä eroon osa-aikatyöstä, jotta työvoimasta ei tulisi pulaa, mutta tätä ei olisi kannattanut ajoittaa huipputyöttömyyden aikaan.
Nykyisessä sovitellussa päivärahassa on kolmenlaisia sovitteluprosentteja: 0%, 50 % ja 100 %. Nolla tosin on nyt jäänyt pois suojaosuuden myötä, mutta näillä parametreillä ei saada toimivaa kalua, jossa ei olisi jotain järjetöntä jossakin. Koko laki on rakennettava alusta alkaen uudestaan niin, ettei sadan prosentin efektiivistä rajaveroa synny mihinkään. Mallin ei välttämättä tarvitse olla lineaarinen. En ryhdy tekemään tästä esitystä, koska minulla ei ole mahdollisuutta mikrosimulointiin kotonani eikä kelvollista tulosta saa ilman sitä.
Se on selvä, että jos kaiken työn on kannatettava, joko pienipalkkaisten ihmisten asemaa on parannettava tai työttömien asemaa on heikennettävä. Kumpi valitaan on iso yhteiskunnallinen ratkaisu. Voi tietysti valita molemmat.
Arvonlisäveron merkitys kasvaa
Työ ei lopu kokonaan, sillä tekoäly ei osaa pestä vanhuksia eikä siitä ole luokan opettajaksi, Jäljelle jäävistä töistä yhä suurempi osa on sellaisia, joilla tuotetaan julkisia ilmaispalveluja. Ilmaisen ja maksullisen rajaa on muutettava. Ennen kuin rynnätään viemään ruoka pikkulasten suusta kannattaa ymmärtää, että esimerkiksi pysäköinti kaupungeissa on asia, jota tuetaan huomattavilla rahasummilla, enemmän kuin tuetaan julkista liikennettä.
Mutta verotuoja pitäisi silti saada jostakin. Nyt verotamme lähinnä vain työntekoa. Yhdysvalloista on kantautunut huolestuneita ajatuksia siitä, että tekoäly syö veropohjan. Yhdysvalloissa ei ole arvonlisäveroa, eikä sitä siksi ymmärretä, ei Trump ainakaan ymmärrä.
Voimme hyvin ajatella arvonlisäveron yrityksen maksamaksi veroksi. (Se, kuka veron lopulta maksaa ei ole aivan yksinkertainen asia. Jos kuluttaja maksaa hinnoissa arvonlisäveron, miksi kuluttaja ei maksaisi hinnoissa myöskin eläkemaksuja tai oikeastaan kaikkia veroja?) Erikorkuiset arvonlisäverokannat teekevät asiasta vähän sekavan, mutta jos kanta olisi kaikille hyödykkeille sama, yritykset maksaisivat arvonlisäveron maksamistaan palkoista, koroista, poistoista ja voitosta. Poisto on tässä vähän monimutkaisempi asia, koska arvonlisävero maksetaan tuloksesta, josta ei ole tehty poistoja mutta josta toisaalta saa kaikki investoinnin vähentää heti. Jos siis palkkojen osuus kansantulosta pienenee ja pääomatulojen osuus kasvaa, ALV:n tuotto ei tämän takia laske.
Haittaverot ovat tietysti erinomaisia veroja. Niiden tuotto on kutenkin rajallinen, koska haitta, jota verotetaan roimasti katoaa, mikä on tietysti haittaveron tarkoituskin.
= = = =
Piti vielä kirjoittaa lääkäreiden työstä ja tekoälystä sekä vapaa-ajan lisäämisestä, mutta siirrän ne aiheet johonkin tulevaan postaukseen ja panen tähän pisteen. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjan.
Barona löytää työn kuntien työnvälitystä nopeammin niille, jotka ovat helposti työllistettäviä, He eivät edes tarvitsisi työnvälitystä. Tekoäly hoitaa ammattihenkilöiden kohtaannon.
En tiedä, mitä kaikkea työtä tekoäly itse oppii tekemään. Sen kuitenkin tiedän, ettei sitä tiedä kukaan muukaan. Tekoälysovellukset kehittyvät, ja kuka korvaa kenet, on vähän auki. Luovaa tuhoa tulee tapahtumaan.
“Erikoistuneempi työvoima vaatii erikoistuneemman työnvälityksen
Julkinen työnvälitys tuntuu elävän yhä aikaa, jolloin työttömät olivat lähinnä sekatyömiehiä. Nyt tarvitaan paljon erikoistuneempaa työnvälitystä, koska uudestaan työllistettävissä on korkeasti koulutettuja ja siten pitkälle erikoistuneita. ”
Sinulla saatta olla väärä käsitys työttömien kovasta ytimestä, joka ei oikeasti löydä työtä, eli osaaminen on vanhentunut, työ- ja toimintakyky alentunut, työttömyys pitkittynyt, entinen työ vain lähtenyt alta (tämä kova ydin on prosenteissa aika iso, 5–7?). Heitä työvoimaviranomaiset kohtaavaat, nopeasti työllistyvät eivät ole ongelma, kennellekkään. Kohtaanto-ongelmaa, jonka tekoäly ratkaisisi tulevaisuudessa, ei ole. Ne, joilla on vain kohtaanto-ongelma, tekoäly hoitaa jo nyt.
Ne 40–60 vuotiaat, joiden työ äly ja muu automatiikka vie, ovat todella vaikeasti uudelleenkoulutettavissa, vaikka rahaa ja opintoja tarjolla olisi kuinka (mitä ei ole).
Olen alalla, tiedän mistä puhun. (Ja joo, tekoäly voisi hoitaa valtiollisessa/kunnallisessa työvoimaviranomaisessa paljon, jos lainsäädäntö antaisi periksi ja olisi rahaa toteuttaa järjestelmien automationnin, mitä ei ole, kts. Kehan säästöt.)
Jos menet poimimaan mustikoita, suuntaatko metsään, jossa mustikoita on harvakseltaan, jotta vaikeasti löydettävä mustikkakin voisi tulla poimituksi, vain suuntaatko hyvälle mustikka-apajalle? Jos on tarkoitus nostaa työttömyysastetta, kannattaa suunnata voivarat helposti työllistettäviin, mutta jos on tarkoitus tukea syrjätyviä, kannattaa panostaa vaikemmin työllistettäviin.
Vain tekoälyopettaja voi antaa aidosti yksilöllistä opetusta suurelle joukolle (teini/aikuis-) oppilaita yhtä aikaa.
Vain tekoälylääkäri voi kommunikoida yhtä aikaa tuhansien potilaiden kanssa.
jne.
Yhteiskunnan pelisääntöjen tulisi vastata tätä todellisuutta — eikä perustua hokemiin että ei käy, ei onnistu, mutkun en tykkää ajatuksesta.
Niin tekoäly olisi voinut estää mummoja menemästä VR extrafine luokkaan veikkaan ja istumaan ihan penkille. Silloin ei tarvita konnaria joka osaisi hoitaa asian kuntoon. Istukoot alunperinkin lattialla. Vai voisiko sitä älyä käyttää hyvän palvelun saamiseen? Suomessa tuskin kun ideaali on tee se itse meininki. S
Tekoäly myy myös muistisairaille kaikki palvelut vaikka ovatkin turhia.
Pohdinpa vain että tekoäly voi tarkoittaa valvontayhteiskuntaa ja työttömyyttä ja tarpeettomutta. Nuoriso elääkin jo virtuaalisesti. Toisten huomioimatta jättäminen on jo jotenkin hyväksytty. Älä ole vanhus tai lapsiperhe tai jotenkin muuten apua tarvitseva edes arkijutuissa. Suomessa on huono palvelukulttuuri — ei makseta eikä olla valmiita näkemään asiakkaansa vuoksi vaivaa. Siksi tekoäly Suomessa tarkoittaa työtyömyyttä. Tekoäly on loikkaus palveluyhteiskuntaan
Jälleen kiinnostava kirjoitus!
Tutkija on sattumalta perehtynyt yksityistettyyn, työttömien työllistämiseen tarkoitettuun palvelukenttään. Parhaimmillaan idea on järkyttävän fiksu. Julkishallinnon tulee kohdella kaikkia kansalaisia samalla tavalla — ja kaikkia kitkatyöttömästä sairaalafyysikosta pitkäaikaistyöttömään Arskaan kohdellaan samalla tavalla, sillä resursseja ei ole yksilölliseen palveluun.
Tuloksensa perusteella palkittava yksityinen toimija voi rajata voimavarojaan sellaisiin työttömiin, joiden työllistyminen on todennäköisintä. Kärjistettynä: jos julkishallinto ohjaa työttömän rekkakuskin cv-kirjoituskurssille, voi yksityinen firma soittaa, että kiinnostaako vieläkin ajohommat, tule juhannuksen jälkeisenä maanantaina klo 6.00 varikolle niin katsotaan sulle auto alle.
Ymmärtääkseni samaa ajattelua oli voimassa vielä 2000-luvun alkupuolella esim. akateemisille työttömille suunnatun Kluuvin työkkärin merkeissä. Nyttemmin alueiden erityispiirteet ovat kenties hautautuneet hallinnollisten uudistusten alle.
Lopuksi: Tutkijaa kiehtoo tekoälyssä eniten innovaatioteoreettinen näkökulma. Otaniemessä aikoinaan opetettiin, että jokainen uusi keksintö ei lisää teoriassa mahdollisten uusien asioiden määrää yhdellä, vaan nostaa teoriassa mahdollisten uusien asioiden määrän toiseen potenssiin. Keksintö kun voidaan yhdistää kaikkiin muihin aiempiin keksintöihin. AI-aikana tämä kehitys räjähtää käsiin.
Voiko lopputuloksena olla se, että suurin osa työvoimasta jää työttömiksi lähiö- tai omavaraiselelijöiksi? Vai ollaanko jonkin suuren äärellä?
Tutkija Punavuoresta:
Kyyninen ajatukseni joskus perustulokeskustelun ajoilta kymmenisen vuotta sitten: maailmassa jossa yksi maanviljelijä ruokkii traktorien ja koneiden avulla tuhat ihmistä; yksi tehdasompelija vaatettaa satoja ihmisiä jne; ylipäänsä ehkä 10% väestöstä riittää tyydyttämään koko porukan perustarpeet — siinä maailmassa iso ongelma on tulonjako, eli kuinka tämä yltäkylläisyys jaetaan [*] kun ainakaan kovaa työntekoa painottava luterilainen moraaliperinne ei salli jakamista vastikkeettomastikaan.
Mieleen painui silloin tässä blogissa näkemäni maksiimi “Mistään muusta ei tässä maailmassa ole pulaa, paitsi siitä työstä joka antaa oikeuden asioihin joista ei ole pulaa”.
Tulonjaon järjestämiseksi on sitten kehitetty kaikenlaisia valkokaulustöitä, tyyliin puolet porukasta keksii erilaisia järjestyssääntöjä joiden noudattamista toinen puoli valvoo; yliopistot tutkivat yhtä ja toista ja monenmoista, ja valtaosa ikäluokasta pitää jo korkeakouluttaa tutkijoiksi jotta hekin saavat viipaleen automaatiolla ja korkealla tuottavuudella tehdystä kakusta. Toki yliopistot tuottavat välillä jotain oikeasti hyödyllistä ja tarpeellistakin, mutta verrattuna tieteellisiin lehtiin submitattujen papereiden tulvaan ihmettelenpä kuinka tehokasta koko puuha on.
Tekoälyn tuoma suurin uhka on että se vie valkokaulustyöläisiltä tämän oikeutuksen osallistua tulonjakoon, ja nyt pitäisi keksiä joku uusi oikeutus. Mielellään semmoinen joka yhä pitää esim. kolmannen maailman samoille apajille pyrkijät poissa samalta hillopurkilta.
Tämä on siis se kyyninen ajatus. Todellisuus on monimutkaisempi.
—
[*] Ymmärrän kyllä että ‘yltäkylläisyys’ vallitsee lähinnä tässä omassa lähiympäristössä jossa ei tarvitse esim. (vielä) pelätä sotaa tai puhtaan veden riittävyyttä, jossa ollaan (toistaiseksi) ilmastonmuutoksen voittajia jne.