
Kirjassani Talous ja kaupunki kirjoitin paljon siitä, että asuntojen hinnat kertovat asuinalueen hyvyydestä ja että sen perusteella voidaan laskea jonkin aluetta parantavan investoinnin – vaikkapa ratikkalinjan – kannattavuus. Kun asia on tullut aiempaa ajankohtaisemmaksi. Kirjoita aiheesta juttusarja blogillani painottaen asioita vähän toisella tavalla ja ennen kaikkea soveltamalla ajatusta nykyisiin kaavoituskiistoihin. Koska nyt on kesä, kirjoitusten julkaisujen välillä saattaa tulla kesän viettoon liittyviä taukoja.
Jos asukas on valmis maksamaan asunnosta alueella A enemmän kuin alueella B, se osoittaa, että hän pitää aluetta A itselleen parempana. Kun asunnot ovat alueella A arvokkaampia kuin alueella B, se osoittaa, että aluetta A pidetään yleisesti parempana. Tämä ei tarkoita, että kaikki pitävät eikä välttämättä sitäkään, että enemmistö pitää.
Enemmistö ei esimerkiksi halua asua kaupungin keskustassa, mutta paljon useampi haluaisi kuin mitä alueen asuntoihin mahtuu. Siksi asunnot ovat keskustassa kalliimpia kuin muualla kaupungissa.
Kun aluetta parannetaan jollain tavalla sen asuntojen arvo nousee. Laskemalla yhteen nousujen summan, saadaan summittainen estimaatti sille, onko toimenpiteisiin uhrattu raha ollut järkevää suhteessa saavutettuun hyötyyn.
Vastaavasti jokin toimenpide voi myös heikentää aluetta, jolloin sen arvo alenee.
Tuleeko asuminen kalliimmaksi, jos kaikkia alueita parannetaan? Ei tule, koska hyvien alueiden tarjonta lisääntyy ja se vastaavasti laskee hintoja. Niinpä selvitettäessä jonkin toimenpiteen vaikutusta alueen arvoon, pitää katsoa sen intojen muutosta suhteessa muiden alueiden hintoihin, sillä ceteris baribus (kaiken muun pysyessä ennallaan) kyseisin alueen asuntojen arvo nousee ja toisten marginaalisesti alenee.
Tässä käsitelty hyödyn kapitalisoituminen on vähän sukua Ricardon maanvuokrateorialle, (Ricardon rautainen maanvuokralaki) mutta se koskee maataloutta ja vuokraviljelijöitä, tämä koskee kaupunkeja ja asuntojen hintoja.