Vaikka tekoälyyn liittyy suuria riskejä, oletukseni on, että se merkitsee tuottavuuden suurta nousua ja lisää kuluttajien elintasoa kulutuksella mitattuna.
Esille nousee kysymys, miten tuottavuuden nousu pitäisi jakaa, lisääntyvään tuotannon vai lisääntyvään vapaa-ajan kesken. Kun tulotaso nousee, rahan merkitys ihmiselle vähenee. Jos rikas löytää kadulta kympin, se ei hänen elämäänsä hetkauta, mutta jos nälkäinen köyhä löytää, se pelastaa hänen päivänsä.
Kun tulotaso nousee, kokonaishyvinvointia ajatellen on järkevää ottaa osa hyödystä lisääntyvänä vapaa-aikana.
En pidä todennäköisenä, että tekoäly johtaa siihen että osa kansasta syrjäytyuisi kokonaan työelämän ulkopuolelle niin, että yhteiskunnan pitäisi huolehtia heidän elannostaan kokonaan. Sen sijaan pidän mahdollisena, että joidenkin osalta työn kysyntä painuu niin alas, etteivät he tule toimeen markkinaehtoisella palkalla ilman täydentäviä tulonsiirtoja. Jos palkat eivät jousta marginaalisen tuottavuuden tasolle, sitten tietysti työttömyys nousee suureksi.
On siis varauduttava ansiotuloja täydentäviin tulonsiirtoihin.
Suomessa virallinen työaika on Euroopan lyhimpiä, mutta me teemme työtä enemmän henkeä kohden kuin länsieurooppalaiset, johon joukkoon yritän vielä Suomenkin laskea. Muualla tehdään niin paljon enemmän osa-aikatyötä. Ihmiset ovat toisin sanoen lyhentäneet työaikaa omalla päätöksellään ja luopuneet samalla osasta tuloistaan. Meillä työajasta on haluttu päättää enemmänkin kollektiivisesti.
Olen taipuvainen ajattelemaan, että työajan lyhentämisessä olisi järkevää menetellä kuin Länsi-Euroopassa. Julkinen valta päättäköön maksimityöajasta lähinnä työsuojelutarkoituksessa, mutta sen alapuolella jokainen valitkoon työaikansa itse.
Valinnainen työaika on yhtä perusteltua kuin se, haluaako juoda mieluummin kahvia vai teetä. Ihmisten elämäntilanteet ja preferenssit vaihtelevat. Joku oikeasti pitää työstään — itse kuulun niihin onnekkaisiin, jotka ovat voineet tehdä työtä, josta oikeasti pitää ja jota tekisin, vaikka elantoni ei olisi siitä kiinni. Joillakin on käyttöä lisärahalle: parempi asunto, purjevene tai mihin kukin rahansa haluaakin käyttää.
Nykyisin on yleistä, että siirtyy omalla päätöksellään yhteistyössä työnantajansa kanssa nelipäiväiseen työviikkoon tai jatkaa vuosilomaansa palkattomalla lomalla.
Väärät ihmiset lyhentäisivät työaikaansa
Itse valintaisessa työajassa on yksi paha vika. Helpointa työajan lyhentäminen on niille, joilla on hyvä palkka. He ovat niitä, joiden työpanosta tarvitaan eniten. Eihän heille muuten niin hyvin maksettaisi. Ne taas, joiden työpanoksesta ei olisi niin väliksi, joutuvat tekemään jopa kahta työtä tullakseen toimeen.
On toinenkin ongelma. Siirtyessään nelipäiväiseen viikkoon, menettää 80 % bruttoansioistaan, mutta yli puolet tästä menetyksestä koituu verottajan murheeksi. S ole vain oma asia. Loogista olisi sitoa verotuksen progressiivisuus tuontipalkan mukaan, mutta se on mahdollista vain palkkatöissä eikä se siinäkään ole mitenkään helposti valvottavissa.
Valintaa ei voi estää
Verotulojen takia valtiovalta esimerkiksi Saksassa pyrkii pakottamaan ihmisiä tekemään pidempää työvuotta. Kollektiivisiin ratkaisuihin voi vaikuttaa, mutta meidän talousjärjestelmässämme ei voida estää vapaaehtoista osa-aikatyötä. Valtio voi kieltää sen omissa viroissaan ja on näin joskus tehnytkin, mutta yritysten ja yksittäisen palkansaajien väliseen sopimukseen on todella vaikea mennä väliin.
(Vuosituhannen vaihteessa valtiovarainministeriö sääti, kuinka monta henkeä missäkin valtion organisaatiossa sai olla töissä. Työssä olevaksi laskettiin kaikki samalla tavalla siitä riippumatta, tekivätkö he täyttä työpäivää vai osa-aikatyötä. Tässä on kaiketi luovuttu.)
Minä en olisi niin huolestunut, vaikka täydentävät tulonsiirrot saisivat aikaan sen, että jotkut tekevät omasta halustaan osa-aikatyötä. Tällöinhän kyse on niistä huonopalkkaisista, joiden työpanosta kansantalous ei niin paljon tarvitse.
Verojen alennus ei lisää työhaluja
Suurituloisten leppoistamista on esitetty torjuttavaksi alentamalla heidän verojaan. Se on sama kuin nostaisi heidän palkkojaan. Yleensä ajatellaan, että kasvavat tulot saavat arvostamaan enemmän vapaa-aikaa. Miksi ei alentuvat verotus tekisi samoin?
Jos päämääränä olisi vain saada ihmiset tekemään töitä, olisi kai loogisin tulovero sellainen, jossa jokaisen on maksettava tietty tuloista riippumaton könttäsumma vuodessa ja ehkä sen päälle kiinteä tuloista riippumaton osa tuloista. Ellemme sitten ajattele että pienituloisuus on ihmisen muuttumaton ominaisuus johon henkilö ei itse voi vaikuttaa, mutta jos näin on, niin kannusteita ei kai muutenkaan kannata pahemmin pohtia.
Samaa voisi soveltaa laajemminkin jos julkinen talous halutaan tasapainoon; säädetään laki, jonka mukaan budjettialijäämä katetaan samanlaisella per capita verolla ko budjettikauden aikana. Luulen että poliittista tahtoa menojen suitsimiseen löytyisi äkkiäkin.