Paikallisella sopimisella voidaan tarkoittaa työehtosopimusten määräämistä palkkataulukoista tinkimisestä yhteisesti sopien tai tekstikysymyksistä sopimista ohi TES:n määräysten.
Saksassa on mahdollista sopia paikallisesti työpaikan pelastamisesta sopimalla alemmista palkoista. Tämä voi joissakin tapauksissa olla työntekijöille edullista Suomessakin. On parempi jatkaa samassa työpaikassa vähän huonommallakin palkalla kuin antaa yrityksen mennä nurin. Silloin on edessä muutto omakotitalosta vuokra-asuntoon jonnekin Vantaan Hakunilaan. Se näin saatu parempi palkka ei riitä elinaikana korvaamaan arvottomaksi käyneen omakotitalon menetystä.
Kyseisen yrityksen työntekijöille palkoista tinkiminen voi olla pienempi paha, mutta kilpailevien yritysten työntekijöiden kannalta asia on toinen. Matalilla palkoilla kilpailuetua saanut yritys vaarantaa vuorostaan heidän työpaikkansa. Maan kaikkien työntekijöiden kannalta paikallinen sopiminen ei olekaan kannattavaa, vaikka se olisi sitä kyseisen yrityksen työntekijöille.
Kansantalouden kannalta tällainen paikallinen sopiminen hidastaa luovaa tuhoa ja hidastaa siten taloudellista kasvua. Saksan käytäntö tulee hidastamaan maan vaurastumista. Kun 1980-luvulla tekstiiliteollisuus ajettiin Suomesta nurin solidaarisella palkkapolitiikalla, monen tekstiiliteollisuuden työntekijän kannalta se oli huono juttu mutta koko maan menestyksen kannalta hyvä juttu, koska työvoimaa vapautui tuottavampiin töihin.
Palkoista sopiminen paikallisesti ei ole siis yksikäsitteisesti hyvä eikä huono juttu, vaan riippuu siitä, mitä taloudelta odotamme. Jos odotamme kasvua ja vaurastumista, se on huono asia, mutta jos tavoittelemme ihmisten onnea, asia on ristiriitainen.
On selvää, että tässä on kyse syrjäseutujen työpaikoista. Jos helsinkiläinen K‑kauppias yrittäisi neuvotella myyjiensä kanssa alemmista palkoista, jotta myymälää ei jouduttaisi sulkemaan, myyjien ei kannata suostua vaan mennä töihin kilpailijalle.
Tekstikysymyksistä sopimisessa on potentiaalia
Jos oletamme, että osapuolet ovat paikallisessa sopimisesta neuvotellessaan yhtä vahvoilla, tekstikysymyksistä sopiminen työpaikoilla olisi yksiselitteisesti kannattavaa. Työehtosopimusten tekstiosat ovat täynnä jäykkiä määräyksiä, jotka tulevat työnantajalle kalliiksi ilman, että hyödyttävät niin paljon työntekijöitä. Päästään lähemmäs Pareto-optimia korvaamalla määräys sellaisella, joka tulee työnantajalle halvemmaksi, mutta hyödyttää henkilökuntaa enemmän.
Siis jos osapuolet ovat neuvotteluissa tasavahvassa asemassa. Näin ei ole tavis-ammateissa syrjäseuduilla. Paikallinen sopiminen johtaisi lähinnä tekstikysymysten huonontamiseen. Tämä saa minut ymmärtämään vaatimusta, että paikallisen sopimuksen saa tehdä vain liittoon kuuluva luottamusmies. He eivät tosin aina edusta henkilökunnan kantaa vaan liiton ajattelua.
Hyvän työllisyyden alueilla tilanne puntit ovat paremmin tasan ja ennen kaikkea ne ovat sitä asiatuntija-ammateissa. Asiantuntijoiden työehdoista sovitaankin lähinnä paikallisesti, sanoo Akava mitä hyvänsä.
.
Lisäksi mainitsemisen arvoisia ovat transaktiokustannukset. Se että sovitaan kerran keskitetysti ja sillä mennään koko alan osalta on tehokkaampaa kuin se että kymmenet/sadat tuhannet työpaikat jokainen selvittelevät, vääntävät ja riitelevät samoista pykälistä jokainen erikseen. Samaa työtä tehdään moneen kertaan tietyssä mielessä turhaan, tai vain vähäisen hyödyn vuoksi.
Hyvä näkökulma. Ottaisin pohdintaan myös sen, onko keskitetty sopiminen riittävän joustava ja nopea prosessi oloissa, jossa valuuttakurssin sijasta jouston on tultava hinnoista. Suomen talouden pitkä kuihtumiskausi tuo mieleen ettei reagointikyky ole kiinteän valuuttakurssin oloissa enää riittävä.
Toisaalta, tuon keskitetyn neuvottelun transaktiokustannukset voivat olla hyvin korkeita, jos siihen liittyy lakkoja.
Joskus aikoinaan taloustieteen perusopinnoissa kerrottiin että inflaatioaste on yhteydessä siihen millä tasolla palkoista sovitaan. Matalin inflaatio kerrottiin saavutettavan yritykohtaisella tai täysin keskitetyllä sopimisella ja korkein taas korporatiivisessa mallissa alakohtaisella sopimisella. Tuolloin Suomessa harrastettiin tupoja ja nykyään taas tuota alakohtaista sopimista. Kiinteän valuuttakurssin oloissa tämä ei ole välttämättä kovin hyvä juttu.
Hyvä kirjoitus. Loppuosaan viitaten: Mikään ei ota niin päähän kuin se, että jos turha työ menee hukkaan
Luovan tuhon ongelmana on tosiaan syrjäseutujen tyhjeneminen.
On selvää, että ulkomaille tuotteensa myyvän konepajan on yleensä halvempi toimia etelässä rannikolla, kuin vaikkapa itärajalla Lapissa. Ja jos kuljetuskustannukset ovat halvemmat, työntekijöille voi maksaa parempaa palkkaa.
Mikäli lappilaisen konepajan ja rannikkoseuduilla toimivan konepajan välillä ei ole muita eroja, keskimääräiset korotukset lopettavat ennemmin tai myöhemmin lappilaisten toiminnan ja siirtää työntekijät rannikolle.
Osmo: “Kansantalouden kannalta tällainen paikallinen sopiminen hidastaa luovaa tuhoa ja hidastaa siten taloudellista kasvua.”
Päteekö tämä nykyisessä korkean työttömyyden tilassa? Annoit esimerkin, josssa tekstiiliteollisuuden kaatuminen Suomessa vapautti työvoimaa tuottavampiin töihin. Mutta ei kai tällä hetkellä talouskasvua hidasta työvoimapula?
Monella alalla TES:in minimi on kyllä niin matala, etten ymmärrä kuinka merkittävää kilpailuetua palkkoja laskemalla saadaan. Ja onko se edes kansantaloudelle hyödyllistä, että työntekijöiden palkka saadaan johonkin 10–12 €/h kohdalle? Ei tuolla palkalla työntekijätkään pysy tai niitä ei saa tulevaisuudessa lisää vaikka nykyiset pysyisivät. Suomi on myös elinkustannusten kautta niin kallis jopa EU-tasolla, että joku 10–12 €/h tuntipalkka on aivan järkyttävän huono.
Sitten jos palkat ovat huomattavasti yli TES:en minimin, niin kyllähän niitä voidaan ymmärtääkseni ihan vapaasti nytkin sopia alemmas, tosin TES:en minimi asettaa pohjan. TES:en minimit ovat usein todella matalia, ainakin monilla suorittavan portaan aloilla. Tätä tietysti tykkäävät liberaalit vihjata, että TES muka jotenkin rajoittaa palkkojen paikallista sopimista alemmas.
Suomessa ovat tainneet ihan itse työnantajat, yritykset ja hallitus myrkyttäneet kaivon kun omaa etua on aika röyhkeästi ajettu työntekijöiden kustannuksella. Ruotsissa ja Norjassa näyttää kollektiivinen paikallinen sopiminen onnistuvan paljon paremmin, työnantajat eivät vaan taida suhtautua työntekijöihin niin yli- ja vihamielisesti. Taitaa Suomessa historia ollut niin monta vuosikymmentä sellainen, että työntekijöistä on pikemminkin ollut ylitarjontaa kuin työvoimapulaa, joten tämä kulttuuri työntekijöiden kyykyttämiseen on jäänyt työnantajilla ja esimiehillä ikään kuin veriin. Samoin armeijassa moni oppii kyykyttämään miehistöä aika mielivaltaisesti. Tämän tietysti reserviläiset kieltävät.
Syy, miksi Ruotsissa paikallinen sopiminen sujuu Suomea paremmin ei ole työantajien asenne, vaan yleissitovuuden puute. Suomessa 1970-luvulla syntynyt yleissitovuus on reilussa viidessäkymmenessä vuodessa muuttanut ay-liikkeen lähinnä sijoitusvarallisuuden hoitajaksi ja osaksi Helsingin keskushallintoa. Liittojen ei ole tarvinnut perehtyä jäsenkuntansa lattiatason tarpeisiin yksittäisillä työpaikoilla.
Sen sijaan Ruotsissa liittojen on pitänyt jokaisella työpaikalla perustella olemassaolonsa sekä työntekijöille että työnantajille. Tämä sujuu yleensä paremmin hakemalla yhteistä etua kuin lakkoilemalla.
Stadist: “Sitten jos palkat ovat huomattavasti yli TES:en minimin, niin kyllähän niitä voidaan ymmärtääkseni ihan vapaasti nytkin sopia alemmas, tosin TES:en minimi asettaa pohjan”
Käsittääkseni se nimenomaan ei toimi noin jo palkkalistoilla olevan työvoiman osalta. Jos on tarjonnut heille korkeaa palkkaa, niin sitä ei voi myöhemmin alentaa. Myöskin, jos uudessa (yleissitovassa) TES:ssä sitten sovitaan esim 5% palkankorotuksista, niin se 5% osuu myös näihin korkeisiin palkkoihin. Uutta henkilökuntaa voinee kuitenkin palkata alemmallakin palkalla, jos sitä ei katsota syrjiväksi käytännöksi.
Palkkoja voi alentaa. Alennus on mahdollista vain tilanteessa, jossa on tuotannolliset tai taloudelliset syyt myös irtisanomisille. Ja alentaminen vaatii yt-prosessin. Kaiken kaikkiaan alentaminen on siis vaikeaa.
Jos TES antaa työntekijän ja työnantajan jo nyt sopia kahden kesken korkeamman palkan, niin en ymmärrä miksi TES muka kieltäisi osapuolia sopimasta keskenään alemman palkan, kunhan ei mennä siis alle TES:in määrittelemän minimin? Kyllähän työsopimuksia solmitaan ja muutetaan jatkuvasti muutenkin, työehtosopimus ja lainsäädäntö asettavat vain tietyt raamit sopimusten ehdoille ja sisällölle. Näin siis minä olen ymmärtänyt.
Nyt kun mietin enemmän, niin kyllä avain 100% varmasti työntekijä ja työnantaja voivat aina sopia uuden työsopimuksen alemmalla palkalla korvaamaan vanhan. Näin toimii sopimusvapaus. Mutta tietenkin työehtosopimuksen minimit asettavat pohjan, joskin hyvin matalan sellaisen.
Se on sitten työpaikan oma ongelma, jos siellä ei ole työntekijän ja työnantajan välillä luottoa paikalliseen sopimiseen. Ongelmahan on sitten todennäköisesti se, että moni pelkää työnantajan kusettavan kun palkka-avoimuutta ei ole eikä työnantaja jaa tietoja yrityksen talouden tilasta.
Paikallinen sopiminen näyttää suoraan sanottuna hyvin avoimelta ja liberaalilta jo tälläkin hetkellä. Sen lisäämisen rummuttaminen mediassa taas vaikuttaa ihan rehellisesti sanottuna olevan jotain oikeiston propagandaa lisätä paikallista saneluoikeutta lainsäädännöllä. Mutta mitäpä sitä muuta voisi odottaakaan kaupalliselta medialta. Suomessa kyllä mediakriittisyyden opettaminen on epäonnistunut lähes 100%, ainakin sen perusteella kuinka valtaosa uskoo kaupallisen median olevan neutraalia ja luotettavaa.
”Silloin on edessä muutto omakotitalosta vuokra-asuntoon jonnekin Vantaan Hakunilaan”
Se olisikin aivan kamala kohtalo.
Mitä Soininvaara edellä,
sitä usein Hesari perässä. Soininvaaran haukuttua Vantaan Kivistöä, ilmeisesti siellä koskaan käymättä tai sen kaupunkisuunnitteluun perehtymättä,
Hesari rohkaistui kirjoittamaan kokonaisen sarjan juttuja siitä,
miten kamalaa kaikki Kivistössä on. Jäämme odottamaan Hesarin kauhistelevia juttuja Hakunilan hirvittävyydestä.
Jatkona vielä edelliseen viestiin:
Nythän syrjäseutujen työpaikoilla on jo tälläkin hetkellä vaikeuksia houkutella työvoimaa matalilla palkoillaan. En ymmärrä miten tämä palkkojen laskua korostava “jousto” edistää tilannetta mitenkään.
Kai tämänkin “hyvyyden” saavuttamiseksi pitää vain lisätä työvoiman tarjontaa huomattavasti, eli maahan joku 500 000 nuorta ja nuorta aikuista lisää että työntekijät pysyvät nöyrinä. Samaan aikaan elinkustannusten laskemiseksi ei tehdä juuri mitään, pikemminkin niitä nostetaan ja asumisen hinnassa on paljon nousupaineita nyt ja tulevaisuudessa, koska asumisesta halutaan korkean tuoton sijoitusinstrumentti anglo-amerikkalaisen mallin mukaan (mikä toimiikin niin erinomaisen huonosti). Oikeistolla ja liberaaleilla ei siis ole mitään realistisia vaihtoehtoja, muuten kuin lyhytnäköisen oman edun ajaminen samalla kun uskotellaan itselle, että jos hyvin toimeentulevien omat tulot ja varallisuus (sijoitukset ja sijoitusasunnot) nousevat koko ajan niin tämä on hyvä myös kansantaloudelle. Ja tämähän onnistuu paremmin kun duunareiden palkkoja vaan lasketaan.
Taidetaan Suomeen pikavauhtia kehittää tällaista koronkiskonta-taloutta, nimenomaan anglo-amerikkalaisen mallin mukaan. Täällähän oikeisto ja liberaalit kovasti ihailevat USA:n talouden suorituskykyä ja haluavat kopioida sitä kaikin keinoin.
Hyvä kirjoitus. USAssa valittiin tie, että ei maksimoida talouskasvua. Sama tie näyttäisi monessa muussakin paikassa olla. Tuo voisi olla perusteltua Suomellekin.
Tunnen lähinnä ikääntynyttä Etelä-Savoa, mutta onko lähestymistapasi täysin relevantti. Maakunnissa on toki työttömyyttä, mutta myös aikamoinen työvoimapula, pula osaajista. Työnantajat ja työntekijät ovat siellä aika lailla samassa veneessä. Uhkana on yleinen demografiasta johtuva hiipuminen, ei TE-sopimusten taso.