Kokoomuksen Heikki Vestman, joka on lehtitietojen mukaan kokoomuksen energia-asiantuntija, on esittänyt sähkön hinnan säännöstelyä siten, että hinnaksi ei tulisi korkein tarjous, vaan käytännössä tarjous, jonka alla on 90 % tarjoajista.
Vestmanin malli kuulemma enemmän kuin puolittaisi sähkön hinnan niin, että enää ei tarvitsisi miettiä, onko varaa saunoa perjantai-iltana tai ajastaa pesukonetta pesemään yöllä.
Hänen mukaansa se, että kaikille tuottajille maksetaan sen mukaan, mikä on ollut korkein hyväksytty tarjous, ei ole mikään luonnonlaki eikä talouden laki vaan poliittinen päätös.
Luonnonlaki se ei todellakaan ole, mutta markkinatalouden laki se on. Näin toimii vaikkapa vehnäpörssi. Kaikki myyjät saavat saman hinnan, joka on korkein hyväksytyksi tullut hinta, myös ne, jotka tarjosivat halvemmalla. Itse asiassa kaikki pörssit toimivat näin.
Vestmanin mukaan tämä ei vähentäisi investointeja uuteen kapasiteettiin, koska hinta jäisi kuitenkin riittävän korkeaksi uusinvestointeja varten.
Moni on esittänyt tätäkin radikaalimpaa vaihtoehtoa: jokainen tarjoaja saisi tarjoamansa hinnan eikä senttiäkään enemmän. Selvennykseksi sanottakoon, että tarjoukset sähköpörssissä perustuvat marginaalihintoihin eivätkä tuotantokustannuksiin. Ne eivät kata kiinteitä kustannuksia. Ydinvoiman, tuulivoiman ja säätelemättömän vesivoiman tarjoushinta on näin ollen nolla tai itse asiassa vähän negatiivinen, koska laitoksen sulkemisesta aiheutuu kustannuksia. Mitään näistä tuskin rakennettaisiin, jos niiden pitäisi toimittaa sähkö ilmaiseksi.
Vestmanin malli johtaisi nykyistä selvästi useammin tilanteeseen, jossa ydin- ja tuulivoiman saama hinta olisi nolla tai vähän negatiivinen.
Varakapasiteettia ei ole tullut näilläkään säännöillä
Vestman on melkein oikeassa siinä, että hänen esittämänsä malli johtaisi nyt niin korkeisiin hintoihin, ettei se paljon ehkäisisi uuden kapasiteetin rakentamista. Varalla olevan huippukapasiteetin rakentamisen se kuitenkin lopettaisi. Se ei ole kannattanut näilläkään säännöillä, ja vielä huonommin se kannattaisi alemmalla sähkön hinnalla. Tätä ongelmaa Vestman taklaisi sillä, että kymmenen prosenttia ylimmän tarjouksen saajista saisi pyytämänsä hinnan, mutta ei se ongelmaa poistaisi vaan ainoastaan lieventäisi. Tarjoushintahan ei kata senttiäkään kiinteistä kustannuksista. Vielä huonommin toimisi, jos tarjoajat pakotettaisiin taktikoimaan ja tarjoamaan kiinteiden kustannusten kattamiseksi hinnalla, joka ylittää marginaalihinnan.
Varakapasiteettiongelma kannattaisi ratkaista valtion toimin maksamalla sen rakentamisesta erillistä korvausta.
Vaikka ydinvoiman marginaalikustannus on nolla, ydinvoimaloita tuskin rakennettaisiin, jos niiden tuottama sähkö pitäisi myydä ilmaisena.
Seurauksena olisivat sähkökatkot
Vestmanin esityksen huono puoli liittyy siihen, mitä sillä tavoitellaan: sähkön kuluttajahinnan alentamista niin, että voi saunoa milloin huvittaa, ei tarvitse alentaa huonelämpöä eikä ajastaa sähkön kulutusta halpoihin tunteihin eikä teollisuuden tarvitsisi keskeyttää toimintaansa kalliin sähkön aikana. Esimerkiksi keskiviikkona, kun sähköjärjestelmä on joutumassa todella koville, tämä olisi suorastaan turmiollista. Sähkö ei riitä kaikkeen tähän mukavaan.
Kuin sähkö on hyvin kallista – sanokaamme yli 40 snt/kWh – hinta ei asetu korkeimman tarjouksen tehneet tuotannon tasolle, koska koko kapasiteetti on jo käytössä, vaan sille tasolle, joka sopeuttaa kysynnän tarjolla olevaan kapasiteettiin.
Tarjouskilpailu käydään silloin sähkön kuluttajien kesken: mikä on se alin taso, jolla riittävä määrä sähkön kulutusta jää suosiolla pois. Tämän mekanismin Vestmanin malli tuhoaisi.
Vähän minua ihmetyttää, että kokoomuksessa tunnetaan markkinataloutta näin huonosti.
Eikö sitten ole mitään tehtävissä.
On hyvinkin. Markkinoihin on syytä puuttua, mutta mieluummin tavalla , joka ei tuhoa niiden toimintaa.
Käyn seuraavassa postauksessa läpi erilaisia ehdotuksia.
Eri sähkön hintaa suitsivien mallien tavoitteena ei tule olla että kansalaiset voivat saunoa milloin huvittaa tms., vaan taata kaikille vähintään tietty määrä sähköä kohtuuhintaan. Niin kuin pula-aikaan sai peruselintarvikkeita kortilla tietyn määrän kohtuu hintaan.
Siinä se vaikeus varmaan sitten piileekin että mikä osa sähkönkäytöstä luetaan perustarpeisiin ja mihin raja asettuu. Onko se sähkösauna kerran viikossa ? Onko se ruuanvalmistus kaksi kertaa päivässä ja millä kulutuksella ? Kuuluuko D-luokkaa kuluttava jääkaappi vielä perustarpeesee vain vaan A+++-luokan invertteri-ruuvikompressorilla varustettu jne jne. Mutta ajatus on oikea. Perusähkön kuuluisi maksaa 5 snt/kwh maksimissaan(ei siis pörssin mukaan ollenkaan ) ja rajan yli menevä osuus vaikka sitten 50 snt/kwh eli voisi olla pörssihnnoittelun mukaista. Jatkossahan kapasiteettiä tulee lisää ? mitä se sitten aiheuttakaan. Ahneille enrgiayhtiöille se ei varmaankaan paljon vaikuta.
Nyt kyllä Soininvaara puhuu aivan potaskaa. Virheitä on useita, mutta otetaan helpoin ” Kuin sähkö on hyvin kallista — sanokaamme yli 40 snt/kWh — hinta ei asetu korkeimman tarjouksen tehneet tuotannon tasolle, koska koko kapasiteetti on jo käytössä, vaan sille tasolle, joka sopeuttaa kysynnän tarjolla olevaan kapasiteettiin.”
Tämä esimerkki toteutuu vain tehopulatilanteissa. Niitä ei ole Suomessa ollut ja silti hinta on ollut useasti yli 40 snt/kWh. Joku on siis pyytänyt tuotannostaan sen hinnan. Olisiko pyytäjä se, johon kalikka kalahtaa.
Ollakseen suurten sähkönkäyttäjien (Elfi ry) edunvalvoja Pasi Kuokkanen on harvinaisen pihalla sähkömarkkinoiden tarjousmekanismista, kun hän väittää Soininvaaran puhuvan potaskaa. Kuokkasen esimerkki tässä on potaskaa.
Sähköntuottajat tekevät kukin omat tarjouksensa niin, että hinnalla A tai alemmalla ei tarjota mitään, hinnalla B voidaan myydä x MW, hinnalla C taas y MW ja edelleen hinnalla Z kaikki käytettävissä oleva kapasiteetti w MW. Hintojen A ja Z välissä voi niin monta hintaporrasta kun tuottaja katsoo parhaaksi, kunhan alin porras A on minimihinta -500 €/MWh ja korkein porras Z kattohinta 4000 €/MWh. Sähköpörssin säännöt sanovat, että myytävät tehot eivät saa laskea hinnan noustessa. Ts. ei ole laillista tarjota ensin 100 MW hinnalla 10 €/MWh ja sitten vain 50 MW, jos hinta nousee kolmekymppiin ja 300 MW, kun hinta pomppaa kahteensataan. Tällainen tarjous ei edes mene pörssin ennakkotarkastuksesta läpi.
Jos tuottajalla on kaksi voimalaitosta, toinen 400 MW marginaalihinnalla 50 €/MWh ja toinen 100 MW hinnalla 200 €/MWh, ei sieltä tule enää lisäkapasiteettia sen jälkeen, kun hinta on ylittämässä 200 €/MWh. Tuottaja siis tarjoaa 500 MW hintaan 200 €/MWh *tai sen yli* eli hän ilmoittaa vain alimman hinnan, jolla on valmis sähkön myymään. Yläraja tulee pörssin kattohinnasta, ei tuottajan tarjouksesta.
Ostaja toimii päinvastoin. Hän ilmoittaa ylimmän hinnan, jolla on valmis ostamaan täyden tarpeensa sekä hintaportaat, joilla kulutusta leikataan ostajan määrittelemällä tavalla.
Jos ostajien kysyntä ylittää tuottajien tarjonnan hintaportaalla x, hinta nousee, kunnes vastaan tulee joko tuottajan hintaporras, jolla tarjonta nousee tai ostajan porras, jolla kysyntä laskee. Jos vieläkin kysyntä ylittää tarjonnan, siirrytään seuraavalle portaalle.
Korkeat hinnat syntyvät näinä päivinä useimmiten niin, että ollaan hinta-alueella, jossa tarjontakäyrä on pystysuora eli tuotantoa ei ole enää lisättäväksi, vaikka hinta miten nousisi. Silloin kaikki loput hintaportaat ovat ostajien asettamia. Aivan kuten Osmo yritti kertoa. Näin ollen se on ostajan joustokyky eikä tuottajan tarjous, joka hinnan määrää.
On hämmästyttävää, että Kuokkanen syyttää sähköntuottajia siitä, että ne noudattavat pörssin sääntöjä. Ehkä markkinamekanismin kertaus olisi paikallaan?
Hyvä Mirka
”Jos tuottajalla on kaksi voimalaitosta, toinen 400 MW marginaalihinnalla 50 €/MWh ja toinen 100 MW hinnalla 200 €/MWh, ei sieltä tule enää lisäkapasiteettia sen jälkeen, kun hinta on ylittämässä 200 €/MWh. Tuottaja siis tarjoaa 500 MW hintaan 200 €/MWh *tai sen yli* eli hän ilmoittaa vain alimman hinnan, jolla on valmis sähkön myymään. Yläraja tulee pörssin kattohinnasta, ei tuottajan tarjouksesta.”
Ei kai se noin mene? Kun toteutuva hinta ylittää 50 €/MWh, tulee 400 MW laitos olla käynnissä (kun ei yksinkertaistuksen vuoksi puututa käynnistys ja pysäytyskustannuksiin). 100 MW laitos, esim kaasuturbiini ajetaan kayntiin, kun hinta ylittä 200 €/MWh. Eli tarjoajan tehoportaat ovat 400 MW a 50 €/MWh ja 100 MW a 200 €/MWh. Sehän on täysin tapauskohtaista onko seuraavan portaan voimalaitos suurempi tai pienemp kuin edellinen. Ehkä et tätä tarkoittanutkaan, kun sanoit, että ”että myytävät tehot eivät saa laskea hinnan noustessa”. Myyjän kokonaisteho ei toki voi laskea, eihän tuotantopuolelle oteta negatiivisia tehotarjouksia, nehän ovat ostopuolella.
Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla aggregoidut tuotantokäyrät eivät ole oikeassa laidassakaan täysin pystysuoria. Suuresta vesialtasta tuotettavalla vesivoimalla voidaan sopivilla pienillä hintaportailla vedättää sähkön hinta niin korkealle kuin tuottaja ikinä kehtaa, ja avoimella sopimuksella sähköä ostavat pienkuluttajat ovat väjittäismyyjänsä välityksellä pakotetut maksamaan minkä hinnan hyvänsä, meillä ei ole kaikkea kulutusta kattavaa kysyntäjoustomarkkinaa. Vesialtaan jäljellä oleva energiamäärä ja sen riittävyys vasta asettaa rajan spekuloinnille. Entisinä aikoina tehosta ei ollut näin suurta niukkuutta, eikä moista vedätyskeinoa pystynyt useinkaan toteuttamaan.
Ei Saksassakaan tuotannon margianaalikustannukset nytkään ylitä 600 €/MWh, mutta Pohjoismaiset vesivoiman myyjät saavat hinnan nousemaan vieläkin korkeammalle, ihan koko Euroopalle (toki syitä on monia muitakin).
Yli 40 snt/kWh hinnoilla on toki kaikki tuotanto jo käytössä, mutta samalla alkaa hinta olemaan jo niin korkea, että teollisuuden prosessit voivat alkaa olla kannattamattomia. Tällöin voi toimija, jos omaa tuotantoa joka kattaa omaa kulutuksesta, ajaa prosessin alas, jättää puuttuvat sähköt ostamatta ja myydä oman tuotantonsa markkinoille. Hinta tälle tuotannolle ei kuitenkaan ole tuotantokustannus vaan lisäksi tulee alas ajetun prosessin vaihtoehtoiskustannus. Täten myyntikäyrältä löytyy tarjouksia myös selkeästi tuotantokustannuksia kalliimmalla hinnalla.
Pörssi ei toimi kriisitilanteessa kuten teoria kertoo.
Nyt kyseessä on lähinnä mustanpörssin kauppa. Helsikiläinen tietää mikä kauppa rehotti kun Alko oli kiinni elikä vapaata kauppaa ei ollut.
Nordpool on puhas monopoli joka ei toimi markkinalakien mukaisesti.
Osakkeitakin voi ostaa pörssin ulkopulelta.
Erikoisia näkemyksiä joista suuri osa ei pidä paikkaansa. Alkon toiminnasta en tiedä ja kyllä, osakkeita saa pörssin ulkopuolelta.
Sähkömarkkinat toimivat kuten ennenkin ja on hyvä muistaa etteivät ne ole synonyymi Nord Poolille. Sähköä voi ostaa myös kahdenvälisellä OTC kaupalla pörssin ohi. Pörssin hinta mekanismi toimii aivan kuten sen pitääkin eli hinnoittelee tarjontapulaa siten, että kysyntä puoli joustaa riittävästi ja sähkön kulutus saadaan tuotannolla katettua.
Suomen osalta markkinoilla on kaksi ongelmaa. Euroopassa on pulaa halvasta tuotannosta (kallis kaasu, ydinvoiman alasajo jne.) ja Suomessa on keskimäärin pulaa tuotantokapasiteetista (tuonti riippuvuus, OL3 viivästyminen jne.)
Ihan sama mitä esittävät kunhan kokoomus pääsee vaan sanomaan, että halvalla saatte kaikkea kunhan äänestätte meitä. Ei kukaan toimittaja tule tätäkään arvostelemaan ja perkaamaan. Suurin osa eduskunnastakaan ei tajua asiasta syvällisesti, joten voi esittää mitä tahansa. Tarkoitus on vain saada viesti julkisuuteen, että kokoomus osaa ja muut ei välitä. Paskapopulismi jyrää.
Näin on, mikään muu puolue ei tee mitään populistista ehdotusta!
”SDP laittaisi kotitalouksien sähkölle määräaikaisen hintakaton, tukisi yrityksiä vähentämään sähkön käyttöä ja lisäisi sähkömarkkina valvontaa.”
”Hallituksen energiatukipaketissa näkyy Vihreiden kädenjälki vahvasti. Paketin kantava ajatus on, että tuemme nimenomaisesti ihmisiä tässä akuutissa tilanteessa ilmastotoimia vaarantamatta.”
On sanottava ensin, että blogin sanomaa häiritsee kovin Heikki Vetsmaniin kohdistuva halveksinta…jo heti alussa: ”joka on lehtitietojen mukaan kokoomuksen energia-asiantuntija”, ja joka jatkuu pitkin kirjoitusta. Mitä tai ketä sellainen palvelee? Onko oma ymmärrys niin ylivertainen vallitsevaan sähkömarkkinoiden tilaan, että vakavasti tarkoitettuihin ehdotuksiin on reagoitava ylimielisyydellä? Minusta Vestmanin (tai hänen takanaan olevien asiantuntijoiden) ehdotuksessa on kuitenkin varteenotettavia aineksia jatkopohdintoihin.
Tämä ei tunnu hyvälle eikä vastuullisella vuoropuhelulle asiassa, joka on mitä suurin huolen kansalaisten keskuudessa: miten saada rahat riittämään jokapäiväiseen elämään, kun sähkölaskut vievät leijonan osan käytettävissä olevista tuloista, ja kun samaan aikaan sähköyhtiöt, Helen kärkijoukossa repivät kaikkien aikojen suurimpia voittoja. Mikä on kunnallisen energiayhtiön yhteiskuntavastuu; onko sitä ylipäänsä olemassa?
Jotain sähkömarkkinoiden tilanteessa lienee kuitenkin pielessä, kun blogin lopussa on lupaus tarkastella seuraavassa postauksessa erilaisia kehitysvaihtoehtoja nykyiselle rakenteelle. Jään mielenkiinnolla odottamaan niitä.
Toivottavasti ehdotuksissa on päähuomio muussa kuin sen torjunnassa, että elämä olisi mukavaa ja toiminta sujuvaa: ”että voi saunoa milloin huvittaa, ei tarvitse alentaa huonelämpöä eikä ajastaa sähkön kulutusta halpoihin tunteihin eikä teollisuuden tarvitsisi keskeyttää toimintaansa kalliin sähkön aikana.”. Toivottavasti ehdotukset perustelevat myös, miksi kaiken normaalin markkinatalouden kaupankäynnissä perustana oleva tarjous vs. tarve tasapaino ei sovi sähkökauppaan: ” jokainen tarjoaja saisi tarjoamansa hinnan eikä senttiäkään enemmän.”. Mikä siinä on väärin tarjoajan, kuluttajan ja/tai sähköjärjestelmän kannalta?
On hyvä, jos uudet mallit edistävät vara-/ huippukapasiteetin investointeja markkinaehtoisesti. Niiden puutehan on yksi tämän hetken suurimpia heikkouksia nykyisessä järjestelmässä. Tuulivoimaa nousee kuin sieniä sateella, mutta kenelle syntyy taloudellinen intressi rakentaa tämän sattumasähkön rinnalle sen tarvitsemaa säätövoimaa ja mitä sen tulisi olla? Toivottavasti uudet mallit myös kannustavat voimayhtiöitä kilpailemaan keskenään ja asiakkaista hiilivapaan sähkön tuotannolla. Nythän kilpailu on käytännössä nolla. Markkinoilla vallitsee tosiasiallisesti voimantuottajien äänetön laillinen kartelli, jonka tekee mahdolliseksi NordPoolin pörssisähkön hinnoitteluperiaatteet ja niihin liittyvä säännöstö.
Markinaalihinnoittelu ei ole sama kuin markkinalaki. Markkinamalleja on monenlaisia ja useimmat muut markkinat toimivat paid as pid-mallilla kuten osakepörssi. Eli kukin tarjoaja saa hinnan oman eikä jonkun toisen tarjouksen mukaan. Jos sähkölläkin olisi tämä paid as pid-malli, niin jokainen tarjoaja saisi tarjota omalla hinnalla sisällyttäen sinne ihan itse valitsemansa kustannukset, vaikka kiinteätkin. Pörssihinnaksi muodostuisi määrillä painotettu hintojen keskiarvo. Nyt käytetään pääasiassa tuuli- vesi- ja ydinsähkö, mutta niistä maksetaan kaasusähkön hintaa. Ei kovin reilua asiakkaan näkökulmasta.
Enpä usko, että käyttäjät enää tuhlaisivat sähköä vaikka se olisi 20c/kWh. Jos hinta nousisi 60c/kWh ei kuluttajilla ole enempää mahdollisuuksia vähentää kulutustaan ilman, että talot kylmenee.
Osut naulan kantaan. Sähkö”pörssin” nimittäminen pörssiksi on propagandaa suoraan Orwellin käsikirjasta. Todellisissa pörsseissä markkinaosapuolet näkevät tarjoustasot ja -määrät ja voivat itse päättää oman minimihintansa, jolla suostuvat myymään valitsemansa määrän. Hintataso määrittyy sitten dynaamisesti nykypörsseissä mikrosekuntien välein.
Pörssikauppaa käyvien kielessä sähkö”pörssi” toimii jatkuvasti kuten kokemattomat sijoittajat kriisitilanteissa: kaikkien ostajien pitää ostaa kaikki tarvitsemansa osakkeet ”laput laitaan” -hinnalla.
Autereen käsitys sähköpörssin toiminnasta on virheellinen. Pörssi toimii juurikin niin, että kukin ostaja ja kukin myyjä päättävät itse, millä hinnalla suostuvat ostamaan ja myymään minkäkin verran. Nämä tarjoukset sitten kootaan yhteen ja hinta asettuu sinne, missä kysynnän ja tarjonnan määrät kohtaavat. Erona osakepörsseihin on ainoastaan se, että sähköpörssissä tämä tapahtuu vain kerran vuorokaudessa isossa mittakaavassa. Tämän jälkeen aukeaa ns. intraday-markkina, jossa osapuolet voivat vielä hienosäätää myynti- ja ostomääriään (jos vaikka kulutus- tai tuotantoennuste muuttuu ennen varsinaista toimitushetkeä). Tämä intraday-markkina toimii jatkuvasti ja reaaliaikaisesti ja siinä on avoin tarjouskirja, kuten osakemarkkinoilla – ts. näet, paljonko halutaan myydä / ostaa milläkin hinnalla, mutta et näe, kuka on tarjoaja.
Laitetaanpa sähköpörssi Epexin opaslinkki opiskeltavaksi ja muistutetaan samalla, että Nordpool ei ole ainoa sähköpörssi, joka Suomessa tai Euroopassa toimii, vaikka media virheellisesti käyttääkin Nordpoolia sähköpörssin synomyyninä. Nordpool ei siis ole mikään monopoli, vaikka näissäkin kommenteissa niin valheellisesti väitettiin. Nordpool ja Epex ovat samanlaisia kaupankäyntialustoja kuin vaikka Nordnet, Derigo tai Osuuspankki osakemarkkinapuolella. Ei kukaan syytä Nordnetiä siitä, jos Nokian tai Koneen osakkeen hinnalle tapahtuu jotain.
Myös sähköpörssien yhteisesti läpi Euroopan käyttämä hinnanmuodostusalgoritmi Euphemia on julkisesti tutustuttavissa. Se siis yhdistää ostajien ja myyjien tarjoukset hinta-alueiden välisiin siirtokapasiteetteihin ja määrittää kaupallisen sähkön virtaussuunnan ja hinnan eri alueiden välillä.
https://www.epexspot.com/en/basicspowermarket
https://energy.n-side.com/resources/case-studies/euphemia
Voi olla, että en tiedä miten sähkö”pörssi” toimii, kuvittelin joskus 1990-luvulla tietäväni…
Se ei kuitenkaan toimi, kuten arvopaperipörssi. Arvopaperipörssien yksi avainominaisuus on tiedon avoimuus: tarjoustasot ovat kullakin ajanhetkellä kaikkien nähtävissä. Lisäksi kaupan jälkeen on tiedossa kaupan osapuoli (välittäjä). Tämä ei toteudu sähkö”pörssissä”, vaan päivähinnan ratkaisee joku algoritmi, jonka syöttötietoja ei julkaista. Osmo on ansiokkaasti tuonut palstallaan esiin joitain hinnoittelutietoja, mutta muuten me olisimme aika pimeässä.
Sähkö”pörssi”-nimeä paremmin sähkön kauppapaikkaa kuvaisi termi bookbilding.
Kannattaa huomata, että noissa dokumenteissä ei väitetäkään kyseessä olevan arvopaperipörssiä vastaava exchange ja jälkimmäisessä kauppapaikkaa kuvataan jopa termillä ”implicit exchange”. Suomen kielen pörssi-sanan käyttäminen tämän kauppapaikan yhteydessä on joko tietoista tai tiedostamatonta Orwellin oppien noudattamista.
Tarjoushintoja ei julkaista, koska se on EU-laajuisesti todettu kilpailulain vastaiseksi hintasignaloinniksi. Nähtyään kilpailijoiden eiliset tarjoukset on hyvin helppo suhteuttaa omansa niihin ja kas, meillä on hintakartelli, josta kenenkään ei tarvinnut erikseen sopia. Nykyinen marginaalihinnoittelu nimenomaan kannustaa tuottajaa tarjoamaan omalla minimihinnalla, koska keinottelu ylöspäin tarkoittaa riskiä, ettet saa tuotantoa myytyä lainkaan ja liian alhainen hinta taas johtaa tappiolliseen toimintaan.
Ei millään muullakaan alalla toimita niin, että tuotantokustannukset ovat julkista tietoa. Ehdotapa vaikka metsäteollisuudelle, että julkaisevat tehtaiden kustannustaulukot, puhumattakaan sähkön ostohinnoista.
Nykyisessä mallissa mikään ei pakota ostamaan kalliimmalla kuin mihin olet valmis. Ostaja asettaa rajan ja saa tuotteen sillä hinnalla tai edullisemmin. Siinä olet oikeassa, että ennemmin tämä on suljettu huutokauppa kuin varsinainen avoin välityspalvelu.
Siinä taas olet väärässä, että pörssit julkaisevat joka päivä kysyntä- ja tarjontakäyrät jokaiselle tunnille, joten suuri yleisö näkee kyllä halutessaan, paljonko tarjottiin milläkin hinnalla.
Mielenkiintoista, siis sähkömarkkinoiden tapauksessa on todettu, että tiedon salaaminen edistää kilpailua? Onko sinulla viitettä tutkimukseen tai selvitykseen, jossa tämä on havaittu?
Yksi vaihtoehto olisi ottaa markkinoille erikseen taatun tehon optiot. Sähköfutuureista on kirjoitettu paljon. Futuurissa kauppaa käydään tulevaisuudessa toimitettavasta hyödykkeestä ennalta sovittuun hintaan. Futuurissa myyjällä on velvollisuus toimittaa hyödyke ja ostajalla ostaa tai sitten vastaava rahallinen korvaus. Optiossa ostajalla on oikeus mutta ei pakkoa ostaa hyödyke sovittuun hintaan. Eli sähkön tapauksessa voitaisiin ajatella varavoimaksi hankittu generaattoria tai aggregaattia. Kun sen käynnistää syntyy sähköä sillä hintaan mihin polttoaine ostettu mutta generaattoria ei ole pakko käynnistää jos verkosta saa sähköä halvemmalla. Sen generaattorin ei kuitenkaan tarvitse olla oma vaan se voi olla suuri generaattori, eli voimalaitos josta on vuokrattu siivu kapasiteettia.
Käytännössä sähkön kuluttaja voisi siis ostaa itselleen sähkön hintakaton tietylle teholle ennalta sovittuun hintaan ja vara- ja huippuvoiman rakentajat saisivat investoinnille taatun tuoton teho-optioiden myynnistä. Esimerkiksi boo-chp ja biokaasu moottori-chp voimalat saisivat markkinlota ”tukea” kapasiteetin ylläpitämisestä.
Eriona kaikille sähkönkäyttäjille jyvitetystä tai verotahoin kustannetusta varavoimasta olisi se että varavoimaa rakennetaan senverran kuin välttämättömästi tarvitaan eli tasolle mihin kulutus voi kivuttomasti joustaa. Samalla automaattisesti syntyisi raja jonka ylittävästä kulutuksesta voi mennä korkeakin pörssisähkön hinta mutta jokainen saisi välttämättömyyssähkönsä kohtuuhinnalla. Jos sensijaan varavoima rahoitetaan yhyeisesyä pussista sitä on pakko rakentaa niin paljon että kysynnän ja tarjonnan lain mukaan hinta jankuluts kohtaavat.
Ihan näin läpinäkyvyyssyistä lienee syytä huomauttaa, että eihän tämä Vestmanin malli mikään Vestmanin keksintö ole, vaan Teknologiateollisuus ry ja Elfin, jotka teettivät tästä Afryllä kevyen studynkin.
Afryn studyssä kyllä havaitaan, että jos vuosi 2021 mallinnetaan uudestaan tätä markkinamallia käyttäen ja *oletetaan, että kukaan markkinatoimija ei muuta käytöstään mitenkään*, hinnat kyllä putoavat. Studyssä erikseen huomautetaan, että uuden systeemien vaikutuksista investointiedellytyksiin – koskee sekä tuotantoa että kysyntäjoustoa ja varastointia – , markkinan läpinäkyvyyteen sekä tarjouskäyttäytymiseen tarvitaan paljon lisätutkimusta ja Afryn study on täysin mekanistinen mallinnus.
Studyyn voi perehtyä https://teknologiateollisuus.fi/sites/default/files/inline-files/AFRY_TIF_modelling_of_proposed_market_design_report_100.pdf
”Nykyinen marginaalihinnoittelu nimenomaan kannustaa tuottajaa tarjoamaan omalla minimihinnalla, koska keinottelu ylöspäin tarkoittaa riskiä, ettet saa tuotantoa myytyä lainkaan ja liian alhainen hinta taas johtaa tappiolliseen toimintaan.”
Onko tuottajilla muka riski tappiolliseen toimintaan nyky-ympäristössä? Kuinka moni sähköntuottaja on viime aikoina ilmoittanut tehneensä tappiota?
Pörssikauppa on rikki, se on rakennettu aivan toisenlaisia olosuhteita varten , jotta tämä tuottajalle kohdistuva riskiajattelu pitäisi paikkansa.
Sähkön hinta on ajoittain laskenut nollaan tai hyvin senlähelle. Silloin kaikki tuotanto tuottaa tappiota – peittää marginaalikustannukset, mutta ei lainkaan kiinteitä kustannuksia. Helenin maakaasuvoimalaa ei ole kannattanut käyttää juuri lainkaan.
Tällä hetkellä ongelmana on sähkölaskujen epäoikeudenmukainen ja satunnainen jakautuminen kotitalouksien kesken. Jotkut joutuvat maksamaan älytöntä pörssihintaa, kun taas toiset nauttivat vanhoista kiinteähintaisista sopimuksista. Jos kiinteän hinnan on valinnut oikeaan aikaan hyvien ennustajan lahjojen ansiosta, niin se on OK. Mutta useimmilla kyse on puhtaasta tuurista.
Kyllä minun mielestäni näissä poikkeusoloissa oikeudenmukaisempaa olisi hintakatto+sähkökatkot, tai hintakaton sijasta sitten vaikka Vestmanin malli. Sähkökatkot sentään jakaisivat kurjuutta tasaisemmin ja lisäksi toisivat myös kiinteää hintaa nauttiville konkreettisen motivaation sähkön säästämiseen. Tämä siis väliaikaisena toimenpiteenä, olojen normalisoituessa sitten palattaisiin markkinatalouteen (vaikka kapasiteetin turvaamiseksi pörssin sääntöjä ehkä pitää muuttaa).
Kiinteät 24 kk määräaikaiset sopimukset alkavat päättyä ensi vuoden (-23) lopussa jolloin sähkön korkeimmat keskihinnat alkava laskea. Miksi? koska jos tuotetaan sama määrä sähköä niin nyt kun osa saanut sähköä ”halvalla” ja joutuvat mukaan maksu talkoisiin niin voisi olettaa että keskihajonta pienee ja ”keskiarvo” sähkön tunti hinnasta asettuu matalamalle tasolle jos ”sähköpörssi” toimii niinkuin pitäisi.
”Varakapasiteettia ei ole tullut näilläkään säännöillä”
Sanna Marin esitti epäluottamuslauseen maskishown aikana sille taholle, joka huolehti siitä varakapasiteetistä. Sitä oli vielä viime ja edellisenä talvena ja täksi talveksi se olisi noussut. Olisi, jos siitä huolehtiva taho olisi vielä olemassa.
Ja on sitä varakapasiteettiä edelleen niillä, jotka ovat siitä itselleen huolehtineet. Se olisi todellinen rahanteko kone, jos sitä saisi käyttää. Mutta ei ole ainakaan vielä tullut lupaa laittaa genuja pyörimään. Sen sijaan polttoöljy ajetaan säännöllisesti jalostamolle ja vaihdetaan uuteen. Siinäkin kun on parasta-ennen päiväys
Eikö isoin ongelma näissä kaikissa malleissa ole se, että ne olettavat kansan olevan ”homo economicuksia”?
(Älä nyt Osmo tyrmää idea ennen kuin vähän pohditaan) Kaikki markkinat eivät toimi samalla tavalla.
Näin maallikolle Vestmanin malli kuulostaa hieman Vickrey–Clarke–Groves (VCG) mekanismilta. VCG-mekanismia käytetään sosiaalisesti optimaalisen ratkaisun saavuttamiseksi.
Huutokauppaan oikein sovellettuna voittaneen tarjouksen kokonaishyvinvointi täsmälleen yhtä suuri kuin yhteiskunnan kokonaishyvinvointi.
VCG-mekanismi käy myös tilanteisiin, joissa tavoitteena on minimoida kustannusten summa (etujen summan maksimoimisen sijaan). Kuulostaa tilanteelta jossa nyt olemme.
Eikö Suomesta löydy yhtä ekonomistia joka osaa kommentoida. Huutokauppateoriasta jaettiin taloustieteen nobeli 2020.