Nykymaailman ihmeellisyyksiin kuuluu, että vaikka suomalaiset ja teollisuusmaiden ihmiset ylipäänsä ovat taloudellisesti käsittämättömän hyvinvoivia verrattuna aiempiin sukupolviin, tyytymättömyys on yleistä. Miksi niin moni sanoo, että asiat olivat ennen paremmin, vaikka ne eivät olleet paremmin oikein millään mittarilla? Voisiko kyse olla siitä, että ihmisen evoluutio on sopeuttanut meitä aivan erilaiseen maailmaan kuin missä elämme?
Tulevaisuus on runsaat sata vuotta vanha käsite, sanottiin radio-ohjelmassa, jonka nimen olen valitettavasti unohtanut. Ennen ei ajateltu, että ihmisen historia olisi etenemistä kohti tulevaisuutta. Elämä oli enemmänkin sisäkkäisten kehien kiertokulku: päivän kierto, viikon kierto, vuodenkierto, sukupolvien kierto. Ne olivat toistuneet ikimuistoisen ajan jokseenkin samanlaisina ja sellaiseen maailmaan olemme evoluutiossa tottuneet.
Tietysti tulevaa myös ajateltiin. Maatilan isäntä ja emäntä ajattelivat, että jos he raivaavat lisää peltoa ja muutenkin hoitavat tilansa hyvin, lapsilla on parempi lähtökohta elämälleen – tai huonompi, jos he hoitavat asiansa huonosti. Niin ei kuitenkaan ajateltu, että tulevaisuus olisi erilainen ja kiehtovampi, koska yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa kehitettiin uudenlaisia mahdollisuuksia.
Päättymättömään ajan kiertoon ei toisaalta uskottu vaan odotettiin maailmanloppua, joko on pitkään ollut tulossa aivan kohta.
Nyt jokainen ymmärtää, että lapset tulevat elämään aivan erilaisessa maailmassa ihan siitä riippumatta, mitä itse tekee. Se on iso henkinen muutos, joka tuo elämään paitsi toivoa paremmasta, myös ennustamattomuutta ja epävarmuutta.
Muutoksen ahdistavuus saa monet ajattelemaan, että ennen oli paremmin. Ennen kuitenkin 2/3 syntyneistä lapsista kuoli ennen kuin saivat omia lapsia, välillä kuoltiin vähän vähemmän ja välillä taas selvästi enemmän. Tämän voi päätellä siitä, että lapsia syntyi keskimäärin kuusi tai jopa enemmän eikä väkiluku kuitenkaan kasvanut.
Kaikki eivät pidä kehitystä ihmisen hyvinvoinnin voittona. Israelilainen historioitsija Yuval Noah Harari pitää kirjassaan kirjassaan Sapiens: ihmisen lyhyt historia, että maanviljelyksen keksiminen oli ihmiskunnan pahin virhe, joka on alentanut hyvinvointia valtavasti. Ensilukemalta väite tuntuu kummalliselta. Metsästäjä-keräilijöinä maailmassa voisi elää korkeintaan joitakin kymmeniä miljoonia ihmisiä. Muiden pitäisi siis kuolla nälkään. Hararin väite ei kuitenkaan ole täysin järjetön. Maatalous laajensi ihmisen ekologista lokeroa valtavasti, mutta lopulta se kuitenkin täyttyi. Kuolleisuus palasi taas syntyvyyden tasolle, mutta nyt ihmisen piti raataa elantonsa eteen. Ennen ei pitänyt, koska ei voinut. Siksi metsästäjä-keräilijöiden elämä oli hänen mukaansa onnellisempaa kuin maatyöläisten elämä keskiajalla. Ilman maataloutta ei kuitenkaan olisi ollut suuria väestökeskittymiä, jotka synnyttivät kulttuurin ja tieteen. Nykyaikaan ei olisi voitu siirtyä ilman maatalouden välivaihetta. Jos maanviljelyksen keksiminen sitoi ihmisen raatamiseen, nykyaika tuntuu vapauttavan ihmisen työnteosta eikä sitäkään pidetä hyvänä.
Ihminen on kuitenkin ohjelmoitu oppimaan nuorena ja soveltamaan osaamistaan vanhana. Maailma muuttuu nyt yhden ihmiselämän aikana niin paljon, ettei nuorena opittu päde enää vanhoilla päivillä. Sekin synnyttää henkistä pahoinvointia.
***
[Tämä teksti on jäänyt yli tekeillä olevasta kirjastani. Tekstin toimittamisen suurin viisaus , “kill your darlings” tuntuu vähemmän tuskalliselta, kun voi julkaista hylätyt tekstit eedes blogissa. ]
> teollisuusmaiden ihmiset ylipäänsä
> ovat taloudellisesti käsittämättömän
> hyvinvoivia verrattuna aiempiin sukupolviin
Hatusta vedetty väite.
Kuinka voit tietää miten onnellisia metsästäjä-keräilijät olivat. Tai edes sitä kuinka onnellisia ihmiset olivat kaksi sataa vuotta sitten.
Ehdotan, että lukaiset Hans Roslingin kirjan “Faktojen maailma”. Onnellisuus taitaa vain olla kovin vaikeasti mitattava tila. Esim. suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa, mutta ei sitä kyllä arkipäivässä havaitse.
Ihmisiä on niin erilaisia. Toiset ovat luotuja seikkailemaan, toiset haluavat istua kotisohvalla. Iän myötä kanssa harrastukset ja kiinnostuksen kohteet vaihtuvat.
Suomessa ja muissa hyvinvointivaltioissa ei ole harvinaista että eletään 80–100 vuotiaaksi. Jos on sukulaisia jotka ovat siinä iässä niin voi hyvin verrata omaa tilannetta vaikka 70 vuotta sitten vallinneeseen.
Taloustilastoista, koska kommentoimassasi väitteessä oli mukana sana “taloudellisesti”, minkä täysin sivuutit.
Löytyisikö vastaus kysymyksestä, kumpaan ihminen on evoluutiossa sopeutunut paremmin, metsässä vai kauppakeskuksessa liikkumiseen? Homo Kuluttajana oleminen ei ole sitä, mihin luonto on meidän muokannut.
Ainakin metsässä ja luonnossa oleskelu parantaa ihmiskehon hyvinvointia ja tämä kyetään mittaamaan. En tiedä minkälainen vaikutus kauppakeskuksella on, mutta minulla on kyllä vahva oletus mihin suuntaan vaaka kallistuisi.
Samaan tapaan moderni kapitalismi pudottaa ihmispopulaatioiden uusiutumisen liian alas sekä on synnyttänyt eskaloituvan mielenterveyskriisin kun millään ei ole merkitystä mutta samalla mikään ei myöskään riitä, ei itselle eikä muille.
Toinen mielenkiintoinen huomio modernista kapitalismista on osassa länsimaista selvästi erottuva elinajanodotteen lasku ja toisaalta kiihtyvä eriytyminen eri tuloryhmien elinajanodotteissa. Kaikki nämä viittaavat selvästi siihen, ettei meidän nykyhetken ennennäkemättömässä rikkaudessa ja hyvinvoinnissa kaikilla menekkään hyvin. Mutta neoliberalismin hengessä yhteisö ja eliitti pesee kätensä ja toteaa vain että ihmisille on annettu kaikki mahdollisuudet hyvään elämään, se on siis täysin heidän oma vika jos ja kun ei onnistu. Sillähän ei ole väliä että media pommittaa ihmisten liskoaivoja tieteellisesti tehokkailla ärsykkeillä, se on nääs oma vika kun katsoo näitä. Kyseessä on ihan selvää kognitiivista terroria, joka osuu yksiin pahemmin kuin toisiin, mutta kun raha > ihmiset. Sama näkyy myös Koronaviruksen kanssa, Finnair ja Valtio aivan rauhassa lennättelivät tänne Kiinasta porukkaa, Lapin yrittäjien bisnekset kun ovat arvokkaampia kuin perusterveydeltään heikkojen elämä, eli taas raha > ihmiset.
Lineaarinen tulevaisuusorientaatio kylläkin tuli eurooppalaiseen kulttuuriin jo viimeistään valistuksen myötä 1700-luvulla, jolloin esimerkiksi kirjoitettiin ensimmäiset tulevaisuuteen sijoittuvat utopiat. Vielä 1600-luvulla kyllä pian tulevan maailmanlopun odottelu oli hallitseva tapa suhtautua tulevaan. Esimerkiksi Isaac Newton kirjoitti n. 5000 sivua Raamatun eskatologisten kirjojen tulkintaa olettaen voivansa näin ennakoida lopunajan tapahtumia. Hän taisi kyllä laskea, että maailmanloppu tulisi vasta 2000-luvulla, joten tulevaisuushorisontti ulottui jo varsin pitkälle.
“Miksi niin moni sanoo, että asiat olivat ennen paremmin, vaikka ne eivät olleet paremmin oikein millään mittarilla?”
Mulla on sellainen tunne, että mittarit ovat vääriä. Nyt tuntuu siltä, että mennään taaksepäin ja se on aivan kamala tunne kollektiivisestikin. Jotenkin on vain kivempi mennä eteenpäin. Tämän voi aistia myös syntyvyystilastoista.
Luulenpa, että useimmat ihmiset, jotka joskus tuntevat tuollaista nostalgiaa, eivät ajattele että itse asiat olisivat ennen olleet paremmin. Sen sijaan moni saattaa olla sitä mieltä, että ennen olivat arvot, asenteet ja instituutiot paremmat — nehän johtivat juuri siihen kehitykseen, minkä vuoksi meillä on nyt niin moni asia hyvin. Ja koska aikaisemmat saavutukset eivät ole tae tulavasta, on epäily siitä, jatkuuko kehitys positiivisena.
Totta kai vaikkapa 1980-luvulla oli pienempi BKT kuin nyt, lääketiede on edennyt niistäkin ajoista ja niin edelleen. Mutta moni kaipaa juuri sitä tulevaisuudenuskoa ja talouskasvua sekä täystyöllisyyttä, joka silloin vallitsi (joka tosin osin oli kestämättömällä kasinopohjalla).
Tähän minäkin uskon. Vaikka 1980-luvulla aineellinen elintaso oli matalampi kuin nyt, suunta oli kuitenkin selvästi ylöspäin. Nyt en ole ollenkaan varma nouseeko elintaso meillä seuraavien 50 vuoden aikana samaan tapaan kuin se on noussut viimeisten 50 vuoden aikana.
Samasta syystä monissa kehitysmaissa ihmiset ovat onnellisia, vaikka hyvinvoinnin taso on matala, se paranee vuosi vuodelta.
Tässä kohtaa haluan nostaa esille 60-luvun. Silloin alettiin tiedostaa luonnon saastuttamisen ja tuhoamisen ongelma, ja 70-luvun alussa törmättiin jo öljykriisiin. Voi sanoa, että 60-luku oli vielä aitoa ihmisen jatkuvaan ja loputtomaan kehitykseen uskomisen aikaa, mutta sen jälkeen olemme kokeneet elävämme rajallisella maapallolla, joka ei kestä enää tätä touhuiluamme.
Tämä hahmotus on vaikuttanut myös nuorison toivottomuuteen tulevaisuudens suhteen. Kaikki kehitys ei olekaan enää hyvää kehitystä. Nuoriso jopa kieltäytyy perinteisistä nautinnoista kuten vaikkapa liharuokien syömisestä, koska arvelee näin mahtuvansa pienempään lokeroon. Ei oikein voi olla onnellinen, kun kasvaa laatikossa, jossa katto tulee kasvun myötä koko ajan lähemmäs ja lähemmäs.
Tässä mielessä suunta on tavallaan ylemmäs, mutta ei suurempaa nautintoa, vaan suurempaa katastrofia kohti. Tietenkin tämäkin ongelma on ratkaistavissa, ja ratkaisu on periaatteessa helppo, mutta usko ihmiskunnan kykyyn toimia järkevästi horjuu.
Blogin otsikkoon liittyen, nuoriso on turvallisuushakuista, ja siksi seisoo jarrupolkimella. Juna on väärillä raiteilla. Sopii hyvin myös blogin loppulausahdukseen. “Ihminen on kuitenkin ohjelmoitu oppimaan nuorena ja soveltamaan osaamistaan vanhana. Maailma muuttuu nyt yhden ihmiselämän aikana niin paljon, ettei nuorena opittu päde enää vanhoilla päivillä. Sekin synnyttää henkistä pahoinvointia.” En silti usko nuortenkaan olevan aina oikeassa (monet ehdotetut ja toteutetut ratkaisut ovat vain paniikkireaktioita, eivät todellisia ratkaisuja), mutta ainakin nuorisolla tuntuu olevan tuon lainatun lauseen mukaisesti suurempi halu ymmärtää, oppia ja vaihtaa suuntaa.
Sanoisin että teollisuusmaissa turvallisuushakuisuus alkoi todella vasta 2. maailmansodan jälkeen. Sitä ennen oli kaikki keinot sallittu oman etunsa ajamiseen, olkoot että oli laissa kielletty mutta virkavalta ja jopa kirkko katsoi sormien läpi.
Kun puhutaan järjettömän vallankäytön lopettamisesta, menisin mielelläni myös hieman kauemmas historiassa, valistuksen aikaan. Tuolloin ihminen tavallaan syrjäytti ajatuksen ikuisesta yhteiskunnan rakenteesta, jolle kukaan ei voi mitään, ja korvasi sen ajatuksella, että ihminen voi jalostaa tietoaan, itseään ja yhteiskuntaa. Tietenkin moni yksittäinen ihminen ajatteli jo ennen tuotakin aikaa vastaavalla tavalla viisaasti, mutta tuolloin tuosta opista tuli länsimaiden pysyvä ohjenuora, joka on ollut voimassa tuosta ajasta lähtien. Toki jotkut ryhmät hairahtuvat välillä vähän sinne ja tänne, ja nytkin meillä on kiusanamme kaikenlaisia pieniä ja suurempiakin valistuksen vastaisia aateryhmiä. Mutta valistusaika oli kuitenkin oleellinen hetki ihmiskunnan kehityksessä.
Yritän liittää tämänkin blogin otsikkoon. Voi sanoa, että valistusajan opeissa ei ole kyse turvallisuushakuisuudesta, vaan rohkeudesta ottaa oma kohtalo omiin käsiin, ja tehdä myös muutoksia siihen, mihin ollaan totuttu. Mutta toisaalta, kyse on myös siitä, että järkevä ihminen voi lakkauttaa sotien ja nälänhätien kierteen, ja kehittää elämää turvallisemmaksi ja mukavaksi. Tässä kontekstissa toisen maailmansodan voi nähdä yhtenä äärimmäisenä typeryytenä, joka edellytti korjaavia, turvallisuutta takaavia toimia (esim. YK:n perustamisen). Toisaalta, ei mitään uutta auringon alla. Ihmisiä on tapettu paljon tuonkin jälkeen, ja nykyään sotia käydään paljon, entisten ja nykyisten sivistysmaiden toimesta, edes sotaa julistamatta. Myös nykyiset maapallon ja sen luonnon kestävyyden rajoja koettelevat ongelmat ovat leikkiä, josta turvallisuuden voi sanoa olevan kaukana. Ja silti jarrupoljinta ei vielä ole oikein löydetty. Tässä mielessä ihminen on joutunut kamppailemaan oman järkensä ja järjettömyytensä kanssa (myös koko yhteiskuntaa koskevan keskustelun ja ohjaamisen tasolla, ei vain kahvihuoneessa) koko valistusajasta tähän päivään jatkuneen jakson ajan.
“Nykymaailman ihmeellisyyksiin kuuluu, että vaikka suomalaiset ja teollisuusmaiden ihmiset ylipäänsä ovat taloudellisesti käsittämättömän hyvinvoivia verrattuna aiempiin sukupolviin, tyytymättömyys on yleistä.”
Niin, nykysuomalaisen on vaikea edes käsittää, miten valtavasti elintaso ja monet elämän laatuun vaikuttavat asiat ovat nyt paremmin, kuin vaikka 100 vuotta sitten.
Onnen tunne tulee siitä muutoksesta, että asiat menevät parempaan suuntaan, ja pettymys sitä muutoksesta, että asiat menevät huonompaan suuntaan. Siksi hyvien aikojen nuorempi sukupolvi ei tunne hyvästä ajastaan onnea, koska tilanne on ollut sama hänen elinaikansa, eli merkittävää muutosta mihinkään suuntaan ei heidän kokemusmaailmassaan ole tapahtunut.
Todella mielenkiintoinen huomio! Kiitoksia!
vihrea lanta: Onnen tunne tulee siitä muutoksesta, että asiat menevät parempaan suuntaan, ja pettymys sitä muutoksesta, että asiat menevät huonompaan suuntaan. Siksi hyvien aikojen nuorempi sukupolvi ei tunne hyvästä ajastaan onnea, koska tilanne on ollut sama hänen elinaikansa, eli merkittävää muutosta mihinkään suuntaan ei heidän kokemusmaailmassaan ole tapahtunut.
Olen käsitellyt tämän postauksen aihetta kirjassani Hätä on tarpeen: kulttuuripessimismin nousu 1965–2015. Sen viimeisessä luvussa esitän “kulttuuripessimismin nousuksi” nimeämälleni ilmiökimpulle yhdeksän eri selitysehdotusta, joista tämä on eräs tärkeimmistä.
(Eräs käsittelemistäni selityksistä kyllä on myös se, että jotkin asiat ovat aidosti huonontuneet, vaikka suurin osa asioista ei ole.)
Harari pohdiskeli, että maatalouden kehittymisen myötä alkoi omistamisen riesa. Maalänttejä ja eläimiä piti alkaa vartioimaan. Piti alkaa tekemään pidempää päivää. Varmaankin totta, että keräilijät tulivat toimeen vähemmällä vaivalla, jos olivat taitavia.
Omistamisen harhahan on se, että se mitä omistat omistaa sinut. En muista kuka sen sanoikaan.
En ole niin vakuuttunut siitäkään, että maanviljely toi enemmän työtä. Vilja kasvaa vaikkei koko ajan tee työtäkään. Viljaa voidaan myös varastoida talven yli. Vain kylvö ja korjuu vaativat työtä. Keräilijä metsästäjä yhteisöt kohtelivat tiettävästi huonosti vanhuksi ja osaa lapsista. Huonoina aikoina saatettiin vanhuksia jättää kuolemaan ja liikoja lapsia surmata. Liikkuva metsästys_keräily ei oikein sovi vanhusten huoltoon hyvin. Mutta varmaan hyväkuntoisia olivat keskimäärin.
Tuohon aikaan liittyivät omat ongelmansa. Oikeuslaitosta ei ehkä vielä ollut. Ehkä pienyhteisön turvana oli vain verikoston laki. Satunnainen harhautuminen toisen metsästäjän reviirille saattoi olla vaarallista, jos naapuri sattui olemaan vaarallinen mies. Huonoina aikoina ruokaa ei ehkä riittänyt. Lapsiakin kukaties jossain surmattiin. (tässä täytyy historiallisen oikeudenmukaisuuden nimissä todeta, että kai vähän samaan tapaan kuin nyt lopetetaan ei-toivottuja sikiöitä)
Toisaalta täytyy todeta, että eivät kaikki varmaankaan eläneet mitään liikkuvaa elämää. Suomessakin oltiin virkamiehiä (virka = kiinteä ansapolku). Muistan lukeneeni jostain, että jotkut kivikauden löydöt indikoivat, että söivät usein eläimistä vain parhaat palat, eli elivät jossain mielessä yltäkylläisyydessäkin.
Ja mitä tulee tappamiseen, ehkä tuo virrassa uivasta lastusta hermostuminen oli vain pieni osa toimintaa. Ehkä harva asutus teki naapureista myös kaivattuja ystäviä ja elämän tukipilareita vaikeuksien osuessa kohdalle. Maanviljelys ja sen vauhdittama kaupungistuminen toivat mukanaan mahdollisuuden entistä hierarkkisempiin ja sortavampiin hallintomuotoihin. Ja alettiin käydä sotia, joissa hävitettiin saman tien koko naapurikaupunki ja sen asukkaat. Eikä sotamiehillä ollut edes valinnan varaa sen suhteen, osallistuvatko taisteluun vai eivät.
Ruokahuoltokin saattoi olla aikanaan monella ihan hyvässä kunnossa. Kuivattua lihaa ja säilöttyjä marjoja saattoi olla paljonkin niliaitassa odottamassa.
Tällä logiikalla ihmisen kykyjen kasvu, kuten maanviljelys, on tuonut sekä hyvää että huonoa. Viisaan ihmisen tulisi osata valita noista mahdollisuuksista ne hyvät puolet. Paljon on tuollaista saavutettukin, ja paljon on saavuttamatta (monet vanhukset kuihtuvat edelleen yksin pois, ja sodat tappavat ihmisiä solkenaan).
Kiitos kun jaoit ajatuksesi meille etkä roskikseen.
Uskon että tässä helposti sekoittuvat eri tason ja laadun asiat kuten filosofin joukko-opissa ja sekoittelen omasta puolestani.
Metsästäjä-keräilijäelämä on koulinut meitä evoluutiossa emmekä ole vielä täysin sopeutuneet sen enempää maanviljelijöiksi, paimentolaisiksi kuin työnjakoon perustuvan hyvinvointiyhteiskunnan jäseniksikään.
Vaikka ruoansulatuksemme suosii kivikauden dieettiä, tuotti karjanlantaan ja härän vetämään auraan perustuva maatalous ylijäämää vähemmällä raatamisella kuin keräilytalous. Ylijäämä mahdollisti ammattien eriytymisen ja sekä henkisen että aineellisen kulttuurin kehittymisen. Ylijäämän hallinta on ollut valtakysymys, joka on ratkennut eri aikoina ja eri seuduilla eri tavoin ja johtanut yleensä yhteiskunnan kerrostumiseen ja myös vallankäyttöön naapurin yli paljon suuremmassa mitassa kuin metsästäjä-keräilytaloudessa on mahdollista.
Hyvinvointiyhteiskunnassa on paljolti kysymys alunperin maatalouden mahdollistaman hyvinvointiylijäämän jaosta niillekin, jotka eivät sitä tuota ja puhtaassa kapitalismissa ja diktatuurissa ylijäämä kasaantuu siten, että marksilaisittain työntekijä saa vain työvoiman ylläpitämisen verran, jos sitäkään.
On selvä, että meillä yleisesti ottaen ei ole liikaa töitä ja hyvinvointia riittää mutta emme ole aina onnellisia, jos kohta onnelliset ihmiset eivät aina elämöi onnestaan.
Pauli Juutin työelämätukimuksissa, jotka pitkittäistutkimuksina kuvasivat luotettavasti työhön suhtautumista, tuli esiin, että vuosituhannen vaihteessa työ koettiin fyysisesti raskaammaksi kuin vaikka 1970-luvulla. Kyse on siitä, että nuorempi sukupolvi ei ollut tottunut raskaaseen työhön, ja työ siten kuormitti enemmän vaikka oli de facto aiempaa kevyempää. Tämä on sukua ilmiölle, että inttiin ei voi mennä, kun ei pääse suihkuun ja vessaan rauhassa. — Meillä oli kolme toimivaa pyttyä sadan miehen komppanialle ja bonuksena kylmä pesuvesi 1970-luvulla; ei se kivaa ollut mutta kestettiin. — Tyytyväisyyden tunteet ovat siis suhteellisia, verrataan johonkin mikä tunnetaan. Jos joutuu alenevaan sosiaaliseen kierteeseen käy asia raskaaksi, vaikka kyseessä olisi muutto rivarista kaksioon.
Jos koulumme tuottaa syrjäytymistä ja työelämä turhauttaa, on sivistynyt ratkaisu etsiä vaihtoehtoja, jotka palauttavat meidät “onnen aikaan”, siis elämäntapaan, missä sosiaaliset suhteet ovat alunperin kehittyneet. Nykytutkimus tuntuu osoittavan, että joukossamme on erilaisia synnynnäisiä persoonallisuus- ja lahjakkuustyyppejä eri tilanteita varten, jolloin vaihtelu on säilyttänyt pienetkin yhteisöt kriisitilanteissa kun on löytynyt tekijöitä tarpeen mukaan. Tämä voi selittää osan siitä, miksi lukiossa on 60 % tyttöjä, koulun opetuksessa on jotain sellaista mikä suosii tytöillä yleisempiä käyttäytymistapoja, mutta tämä ei tietenkään koske kaikkia tyttöjä.
Anglosaksisessa kirjallisuudessa tavataan rikkaiden perheiden vesoja, jotka turhautuvat elämäntuskassaan ja jotka tavallaan osoittavat, että demarien aineellinen panostus peruskoulun fläppitauluihin (mitä ne nykyään käyttävätkään) ei auta. Täytyy olla ajatusta ja ideaa ja avoimuutta erilaisuuteen. Tämän lisäksi tarvitaan armoa niitä kohtaan, jotka eivät jaksa.
Jos meillä on jotain yhteistä, kaikilla ihmisilla kautta historiaa, on pelko ja siten loputon turvallisuuden hakua. Pelätään kuolemaa, eli tuntemattonta sekä tunnetun menettämistä, pelätään epäonnistumista, muiden mielipiteet itsestämme, työttömyyttä, omaisuuden menettämistä, muita kulttuureita ja uskontoja. pelkomme ovat loputtomia. Etsimme turvallisuutta samaistumalla johonkin suurempaan kuin itsemme kuten kansallisuuteen, uskontoon, rotuun, ideologiaan, perheen, jalkapallosuraan, jne.
Turvallisuuden haku näkyy myös siinä että olemme massa käveleviä tapoja huomaamatta itse miten ne ohjaa meitä ja vievät meitä “eteenpäin”. Halutaan jatkuvuutta itsellemme ja sulkeudumme omiin teoreihin, perheeseen, patriotismiin, rotuun, uskontoon, jne. Omien muurien suojassa ojenamme käden kutsuen sitä avustus, ystävyys, veljeys, rakkaus, jne.
Kaikki maailman ongelmat ovat suorastaan kytkettynä tavallisten ihmisten psykologisiin ongelmiin, eli pelkoon ja sen eri muotoihin. Pelko on mielemme tuote, mielikuvituksemme tuote, ja samoin ovat kaikki ne pakokeinot pelosta, eli kansallisuudet, uskonnot, maan rajat, politiikka ja taloustiede, ideologiat, jne, mutta niiden seuraukset ovat tosiasioita, sodat, ympäristöongelmat, köyhyys, yhteiskuntaluokat, jne.
Evoluutiokin on pelkkä käsite, sana, johon jokaisella näyttä olevan oma merkitys. Psykologisesti ihminen ajattelee aivan samankaltaisesti nyt kuin 5000 vuotta sitten. Vaikka fyysisesti kylläkin tiedon ja taidon lisäys sukupuolesta toiseen on saanut aikaan huimaa kehitystä. Mielemme ei näytä kehittyvän lainkaan, samat sodat, samat pakolaiset, samat yhteydenotot, samat tavoitteet ja toivot kautta historiaa.
> Miksi niin moni sanoo, että asiat olivat ennen paremmin, vaikka ne eivät olleet paremmin oikein millään mittarilla?
Asiat ovat myös monilla mittareilla huonommin kuin ennen. Luonto on kärsinyt, ilmastokatastrofi uhkaa, liikakansoitus uhkaa, pakolaisvirrat kasvavat, terrorismia esiintyy, maailmansotia on käyty suhteellisen hiljattain, huumeita käytetään, perhearvot ovat kadonneet, isisin kaltaisia hirmuhallintoja syntyy, potmodernismi jyrää, vanhukset hylätään laitoksiin, kulttuureita tuhotaan, lajeja katoaa.
> Voisiko kyse olla siitä, että ihmisen evoluutio on sopeuttanut meitä aivan erilaiseen maailmaan kuin missä elämme?
Voi ajatella, että ihminen on kokeellinen laji, joka on irtautunut tavanomaisesta evoluutiosta osittain kulttuurievoluution piiriin. Tähän kai kuuluu sitten myös kauheuksista toisiin eteneminen, ja kai myös jotkut pysyvät tai puolipysyvät edistysaskeleet. Ihmisen biologinen keho ja osa psykologiasta on ehkä jäänyt vähän keräilijäkaudelle, koska kulttuurievoluutio on nopeampaa, mutta ei kai tuo kulttuurievoluutiota kovin pahasti haittaa.
> Maatalous laajensi ihmisen ekologista lokeroa valtavasti, mutta lopulta se kuitenkin täyttyi. Kuolleisuus palasi taas syntyvyyden tasolle, mutta nyt ihmisen piti raataa elantonsa eteen.
Voi kai ajatella, että tyhmä ihminen lisääntyy aina niin paljon, että ulkoiset tekijät alkavat rajoittaa väkimäärää. Varmaankin esimerkiksi kulkutaudit lisääntyivät ihmistiheyden lisääntyessä, ja myös sodat, ja kukaties muukin väkivalta. Maatalouteen siirtymisen aiheuttaman lyhyen positiivisen kasvukauden jälkeen ruokaa ei taaskaan riittänyt kaikille, eikä ympärillä ollut enää koskematonta ja omistajatonta luontoa, josta olisi voinut hakea edes jotain suuhunpantavaa. (Eläköön Helsingin väestönkasvusuunnitelmat. 😉 )
> Ilman maataloutta ei kuitenkaan olisi ollut suuria väestökeskittymiä, jotka synnyttivät kulttuurin ja tieteen.
Erilaiset kehitysaskeleet (maatalous yhtenä tärkeimmistä) ovat mahdollistaneet kaiken sen, mitä meillä on käytettävissämme tänään. Toisaalta pitää myös todeta, että maanviljely, väestön määrän kasvu ja niistä seurannut kaupungistuminen ja yhteiskunnan hierarkisoituminen on mahdollistanut myös monenlaiset uudet tyrannian ja sorron muodot. Varmasti metsästäjäyhteisöissäkin oli väkivaltaa, mutta ei ehkä juurikaan pysyviä sortojärjestelmiä, koska sorretut saattoivat helpommin vaihtaa maisemaa. Viisaimmillaan ihminen olisi kai niin, että ylläpitäisi riittävää tiedonvaihtoa tieteen tarpeisiin, mutta välttelisi väkimäärän ja luonnon resurssien kuluttamisen liiallista kasvattamista.
Hararin kirjaa Sapiens on myös kritisoitu paljon. Harari on historioitsija eikä mikään paleontologi, joka olisi tutkinut metsästäjäkeräilijöitä. Jossain kritiikissä on sanottu, että han korvaa vanhat myytit uusilla. Roslingin kirja on paljon parempi, jos kirjoja voi yleensä verrata. Se ei perustu spekulaatioille vaan tilatoille. Ihminen elää nykyisin ennen näkemätöntä hyvinvoinnin aikaa. Jotenkin tuntuu, että tyytymättömyyden määrä on vakio. Jos ei ole suuria murheita niin sitten pöyristytään mitättömistä asioista. Ainakin näin on jos poliitikkoja seuraa.
En oikein jaksa uskoa keräilijä-metsästäjien hyvinvointiin. Tietysti se saattoi sitä parhaimmillaan olla, mutta saalista ei aina saatu ja nähtiin myös nälkää. Elinikä oli lyhyt noin 30 vuotta. Se kyllä pitänee paikkansa, että he olivat hyväkuntoisia, koska metsästys ja liikkuminen sujui vain hyväkuntoisilta. Myös suomalaiset olivat alunperin metsästäjä keräilijöitä, eivät he tänne maanviljelyn vuoksi tulleet alunperin. Esimerkiksi hirven tappaminen hiihtämöllä vaati kuntoa ja taitoa. Vanhukset ja liiat lapset saatettiin jopa surmata. Maatalous mahdollisti paikallaan asumisen sekä vanhusten ja lasten paremman kohtelun .
Muutos metsästäjästä keräilijään ei ole muuten ollut joko tai. Suomessa on pitkään, ihan tähän päivään asti sekä metsästetty, kalastettu sekä viljelty maata. Vieläkin joillakin suomalaisilla kalastus ja metsästys on pääelinkeino. Itsekin olen kuulemma dna testin mukaan 50% metsästäjäkeräilijä.
Kaipa Harari kuuluu siihen laajaan 2. maailmansodan jälkeen syntyneeseen varsinkin antropologian piiriissä edelleen vaikuttavaan liikehdintään, jota yhdistää vähintäänkin kehityspessimismi, mutta usein jopa suoranainen inho länsimaista kulttuuria kohtaan — ja samalla menneen esihistoriallisen ajan mystifiointi. Kivikausi edustaa ikäänkuin jotain paratiisia, josta kehittyneet yhteiskunnat tulivat karkoitetuksi, kun joku maistoi “pahan tiedon puun” hedelmiä ja/tai ryösti tulenteon taidon jumalilta.
Tämän porukan tutkijoihin eivät näytä faktat juuri vaikuttavan vaan alkukantaisten heimojen sodat näyttäytyvätkin heille rituaalileikkeinä, joissa kukaan ei edes loukkaannu (kuin ehkä vahingossa). Silmät ummistuvat murhilta, epätasa-arvolta ja ryöstelyltä. Alkeelliset linnoitusrakennelmat muuttuvat tutkijan käsittelyssä seremoniakeskuksiksi, jotka on suunnattu taivaallisten merkkien mukaan jne.
Ja kappas — kivikauden elämä ei olekaan lyhyttä, julmaa ja epäoikeudenmukaista — vaan tasa-arvoista (tai jopa matriarkaallista) rauhallista ja yltäkylläistä eloa tasapainossa äitimaan kanssa.
No, saahan sitä jokainen tietysti uskoa vaikka minkälaisiin fantasioihin ihan vapaasti — toivoisi vain, ettei näitä satuiluita enää esitettäisi tieteen kaavussa.
Vastapainona täytyy todeta, että ihmisellä on myös taipumus kirjoittaa voittajan historiaa. Meidän maamme tai ajattelutapamme on selvästi parempi kuin naapurin tai tuon toisen puolueen ajattelutapa. Koska otamme edistysaskeleita koko ajan, elämän täytyi olla huonompaa kymmenen vuotta sitten. Ja sata vuotta sitten jo aika kauheaa. Ja keskiajalla varmaankin jo melkoista kidutusta. Ja kivikaudella piti ehkä vain odotella nuijan iskua päähän.
Toisaalta nykyäänkin ollaan sodissa varsin tehokkaita, ja keskitysleirejäkin ollaan viimeisen sadan vuoden aikana kehitelty. Nälkää on nähty ja ihmisiä kidutettu.
Monia edistysaskeleitakin on tietenkin otettu. Eipä ollut kivikauden lapsilla videopelejä. Mutta voimme kuitenkin olettaa, että elivät normaalia ihmiselle sopivaa elämää, ja olivat vuoroon iloisia ja surullisia, aivan kuten nykyihmisetkin. Itsemurhat saattoivat olla harvinaisempia. Nuorten ei onneksi tarvinnut pelätä ilmastokatastrofia ja luonnon tuhoutumista. Luonnon annit olivat tarjottimella ottamista varten, ja lapsilla oli tie auki hyvään elämään (ainakin toiveissa).
Jos mietitään, mikä nykyajassa voisi olla parempaa kuin kivikaudessa, ensimmäisenä tulee mieleen kehittynyt lääketiede. Ehkä on fyysisesti mukavampaa elää suhteellisen terveessä kehossa. Elinajan odote ei ole ehkä kovin suuri tekijä, sillä tässä suhteessa sata vuottakin on paljon lyhyempi aika kuin kaksisataa vuotta. Kakkosprioriteetilla ehkä se tieteen kehitys, joka antaa minulle mahdollisuuden pohtia kaikkia näitä asioita laveammin kuin mitä olisin ehkä kivikaudella tehnyt. Tosin tässäkin voi ajatella, että ihan yhtä hauskaa olisi filosofoida kivikauden kavereiden kanssa, vaikka ydinfysiikka olisikin ollut tuntematon käsite.
Meinasinpa kirjoittaa, että sodassa kuolelleiden suhteellinen määrä on ollut pitkään laskussa, mutta löysinpä sitten ilmeisesti vähän tuoreemman kuvaajan asiasta:
Global deaths in conflicts since the year 1400
Tuosta tietysti puuttuu pidempi perspektiivi, mutta aikalailla samalla tasolla on näemmä menty keskiajasta lähtien — toki jonkinnäköinen jyrkähkö trendi 1950-luvulta alkaen tuossa näyttäisi olevan.
Tappamisen muuttuminen tehokkaaksi teolliseksi toiminnaksi ei siis ole mitenkään kasvattanut suhteellista kuolleiden määrää vaan tehokkuus on ehkä kasvanut jo sille tasolle, ettei kukaan halua vahingossakaan aloittaa uutta suursotaa.
Hyvä esitys. Muutamia huomioita.
- Ihmiskunnan väkimäärä kasvaa, joten siinä mielessä tuoreet suuret kuolleiden määrät ovat ymmärrettävämpiä. Ehkä suuri väestötiheys myös yllyttää ihmisiä toistensa kimppuun.
- Toisaalta, mitä järkeä tappaa noin paljon ihmisiä nykyäänkin. Kuvan oikeassa laidassa on liikaa suuria palloja, ja pienetkin pallot ovat tiheässä ja aika suuria. Ei sovi hyvin yhteen sen ajatuksen kanssa, että ihmiset olisivat nyt sivistyneitä.
- “Kehittyneet” ja “sivistyneet” valtiot näyttävät olevan liian usein osallisina noissa suurimmissa palloissa. Tuotako “sivistys” tuottaa?
- Jos tarkastellaan nykyaikana viimeistä sataa vuotta, pitää asettaa kysymys, opittiinko toisesta maailmansodasta jo riittävästi, vai vieläkö otetaan yhteen (toivottavasti ei ainakaan ydinasein, vaikka sekin mahdollisuus isolle pallolle on olemassa).
- Toisen maailmanodan jälkeen länsimaat ovat pysytelleet aika hyvin erossa tuhoisista sodista, mutta ovat tavalla tai toisella olleet taustavoimina tai osallistujina monissa sodissa muualla. Se ei ole länsimaille kunniaksi, jos saavat aikaan paljon tuhoa, omien tappioiden ollessa pieniä.
- Ydinaseet voi nähdä myös niin, että ovat kauhun tasapainollaan ehkä aiheuttaneet tuon 1950-luvulta alkaneen suhteellisen siistin kauden (länsimaissa mutta ehkä ei muualla).
- Vahvimmilla mailla olisi periaatteessa yhdessä mahdollisuus lopettaa sodat (tai lopettaa ne lyhyeen) (lähinnä massiivisen ilmaylivoiman turvin), mutta tätä optiotaan ne eivät käytä. Ehkä taloudelliset intressit ajavat yleisinhimillisten intressien ohi. On olemassa mahdollisuus, että joskus tilanne muuttuu (ehkä YK:n rooli taas nousee).
- Miksi pallot näyttävät olevan harvassa 1700-luvun paikkeilla. En keksi toistaiseksi muita selityksiä kuin valistusajan vaikutuksen. Onko tuollaisella optimistisella tulevaisuuteen uskovalla kehityskululla ollut vaikutusta sotiin (ja muuallakin kuin länsimaissa???).
- Miksi uusi tihentymä vuoden 1800 tienoilla? En keksi kovin hyvää selitystä aseteknologiasta. Ehkä siirtomaakausi aiheutti tuon (saattoi myös antaa lisää tietoa käydyistä sodista).
_ Kolmikymmenvuotinen sota näyttää varsin suurelta pallolta. Lisääkö tämä suomalaisten syntitaakkaa? 🙂
- Olisi hyvä tarkastella palloja vähän tarkemminkin. Mitä ovat esimerkiksi oikean laidan pallojen jonot? (jatkuvia konflikteja?) Ehkä jossain olisi myös lisää tietoa sotiin ja väkivaltaan vs. muihin syihin kuolleista.
Jos poistaisimme vuoden 1980 jälkeen tulleen sääntelyn ja veronkorotukset sekä osan kannustimien huonontamisesta, aika pian saataisiin taas nopea kasvu. Ihmiset olisivat taas onnellisempia ja tietäisivät, että lapsilla on vielä paremmin.
Mitä on vuoden 1980 jälkeen alettu säännellä ja mitä veroja on korotettu?
OS: “Nykymaailman ihmeellisyyksiin kuuluu, että vaikka suomalaiset ja teollisuusmaiden ihmiset ylipäänsä ovat taloudellisesti käsittämättömän hyvinvoivia verrattuna aiempiin sukupolviin, tyytymättömyys on yleistä. Miksi niin moni sanoo, että asiat olivat ennen paremmin, vaikka ne eivät olleet paremmin oikein millään mittarilla?”
Ensimmäinen asiahan mikä tuosta tulee mieleen on että käytetyt mittarit ovat vääriä. Ne eivät mittaa niitä asioita jotka ihmisille todellisuudessa ovat tärkeitä, vaan sellaisia asioita jotka on helppo mitata. Joku elinikäodotus tai saatavilla olevien kalorien määrä on helppo muuttaa numeroiksi, mutta se ei välttämättä tarkoita että niillä olisi merkitystä eniten — tai välttämättä lainkaan. Todelliset onnellisuuden määrittävät tekijät ovat psykologisia, eivät pelkkää materiaa, ja niitä pitäisi tutkia psykologian keinoin, ei taloustieteen, mutta näin ei tehdä koska se on vaikeaa ja saavutetut tulokset ovat sumeita ja subjektiivisia.
Kirjoituksen aihe liippaa minua läheltä. Tuhat vuotta sitten kuninkaatkaan eivät eläneet materiaalisesti niin mukavasti kuin minä. Siitä huolimatta kärsin jatkuvasta ahdistuksesta ja olen koko aikuisen ikäni ollut erittäin tyytymätön elämääni ja mahdollisuuksiini toteuttaa itseäni tai parantaa asemaani. Ja kyllä, mielessäni on hyvin vahvana tunne että ennen oli kaikki paremmin — että koko aikuisen elämäni ajan kaikki havaitsemani nettomuutokset ympäröivässä yhteiskunnassa ovat olleet vain ja ainoastaan muutoksia huonompaan päin, ja että koko maailma on hitaassa luisussa kohti synkkää pohjaa jossa ihmisillä on äärettömän hienot puhelimet, he ovat äärettömän onnettomia ja vihaavat toisiaan ja itseään äärettömän paljon. En näe mitään tulevaisuutta joka herättäisi toivoa paremmasta tai valoa tunnelin päässä, jokainen sukupolvi saa huonommat eväät kuin edellinen — vaikka olisi kuinka paljon paremmin voiva mittareiden mukaan. Mitataan vääriä asioita.
Sanomatta on selvää että ääneni menevät puolueille jotka lupaavat mahdollisimman rajua muutosta, mutta en todellisuudessa usko senkään vaikuttavan mihinkään. Uskoin politiikkaan 2000-luvulla, en usko enää. Suurin osa puolueista vain haluaa pitää tilanteen samana, kun sen muuttumattomuus on juuri se mitä pelkään eniten. Koko maailma on kuin vesikidutusta, rätti kasvoilla johon kulloinenkin hallitus kaataa lisää vettä vuoronperään, eikä ole mitään väliä mitkä hymynaamat siellä kannua pitävät. Eduskunnassa ei ole yhtään ihmistä joka olisi minua pätevämpi, mutta kaikilla heistä on parempi palkka.
Tämä maailma rankaisee niitä joita pitäisi palkita ja palkitsee ne joita pitäisi rankaista.
Hyvä kommentti. Nykyajan arvostukset ovat vähän päälaellaan.
Kaikki puolueet vannovat nykyään talouskasvun nimeen. Ikään kuin järkevästi hoidettu talous ei riittäisi, vaan aina tarvittaisiin lisää ja lisää. Oman itsen, paikkakunnan ja valtion kasvu rahassa ja väkimääränkin suhteen tuntuu olevan ihmisille kaikki kaikessa. Liian usein ajatelemme, että meidän pitääkin vähän kärsiä, jotta saamme maksimoitua talousluvut. Vanhuksia hoidetaan mahdollisimman vähällä rahalla eristyksissä, vaikka voisi myös ajatella, että heidänkin hyvinvointinsa tulisi maksimoida, eikä vain talouden.
Blogin käsittelemän turvallisuushakuisuuden voi nähdä myös hyvinvointihakuisuutena. Ja tässä hyvinvointi ei siis tarkoita pelkästään BKT:ta. Henkinen hyvinvointi on ihmisille tärkeämpää kuin materiaalinen hyvinvointi. Tai ainakin on tärkeämpää siinä tilanteessa, jossa materiaalisen hyvinvoinnin perusedellytykset eli perustarpeet on jo turvattu moninkertaisesti. Nuo perustarpeet voimme tyydyttää nykyään varsin helposti. Yksi maanviljelijä tuottaa tänä päivänä helposti ruokaa sadoille kansalaisille. Toimeentulomme ei ole tässä mielessä uhattu. Voisimme hyvin panostaa välillä henkiseenkin hyvinvointiin.
Henkiseen hyvinvointiin voisi panostaa siksikin, että materiaalisen kulutuksen tottumuksemme uhkaavat jo koko maapallon tulevaisuutta. Meidän tulisi joka tapauksessa luopua fossiilisten hiilivarastojen ilmakehään käryttämisestä. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän taloutemme tulee joka tapauksessa oppia elämään sordiinopedaalin kanssa. Fossiilisten poltosta luopuminen tarkoittaa luopumista tietyistä tottumuksista. Mutta voimme korvata ne toisilla, kuten vaikkapa henkistä hyvinvointia lisäävillä. Olisimmeko onnettomia jos luonto olisi puhdas ja tuhoaisimme sitä vähemmän kuin nyt?(varokaa, BKT putoaa 🙂 ) Tai jos kuluttaisimme enemmän aikaa toisista ihmisistä huolehtimiseen?
Henkinen hyvinvointi on ihmisille tärkeää. Nykyinen järjestelmämme ei ota tätä riittävästi huomioon. Materiaalinen hyvinvointi tulisi hahmottaa niin, että sen tarkoitus on rakentaa henkistä hyvinvointia. Siksi tuo alussa lainaamani kommenttisi on paikallaan. En koe omaa tilaani yhtä ongelmalliseksi kuin sinä, mutta maailman tila kokonaisuudessaan saa minut vähän epätoivoiseksi oman lajini järjen suhteen. Sekin on merkittävä ongelma, että vaikka toisaalta tiedostamme luonnon ongelmat, ja ehkä myös maailman psykologisenkin puolen ongelmia, siitä huolimatta jatkamme talouspolitiikkaamme ja yhteiskuntamme toimintaa käytännössä entiseen tapaan. Kuvauksesi haitallisesta muuttumattomuudesta on tässä mielessä kohdallaan.
“arpa: Todelliset onnellisuuden määrittävät tekijät ovat psykologisia, eivät pelkkää materiaa, ja niitä pitäisi tutkia psykologian keinoin, ei taloustieteen …
Hyvä kommentti. Nykyajan arvostukset ovat vähän päälaellaan.”
Omat tuntemukseni ovat aikapaljon samansuuntaisia kuin nuo arpan ja Juhon kirjoitukset mutta olen kuitenkin optimistisempi muutoksen mahdollisuudesta. Sitä on ilmassa, esim. maata pitkin ja lähimatkustamisen orastavassa nousussa.
Palasin juuri viikon hiihtolomalta pohjoisesta. Asuttiin maalämpöhotellissa, matkat julkisilla ja matkan varrella pari museota museokortilla. Upeat puhtaat lumimaisemat ja elämykset kansallispuistossa, luontokeskuksessa ja museoissa. Paljon yhdessäoloa läheisten kanssa. Mukavia auttavaisia ihmisiä matkan varrella erinäisissä palvelutilanteissa. Harvoin olen lomamatkalta palannut yhtä tyytyväisenä/onnellisena. Eikä todellakaan maksanut maltaita, CO2 tuotoksenikin lienee ollut kestävällä tasolla ja Suomen BKT ei todellakaan tästä lystistä paljoa hypähtänyt!
Jos puhutaan optimistisuudesta, uskon että kansa olisi valmis oleellisesti merkittävimpiin ympäristötalkoisiin kuin mitä nyt tapahtuu (käytännössä ei juuri mitään). Ihmiset tietenkin pelkäävät sitä, että vaikka minä ja me säästäisimme, naapuri ei kuitenkaan säästä. Tästä pääsee yli riittävän määrätietoisen ja uskottavan johdon avulla. Jos ihmiset kokevat, että muutos on tarpeen, ja se koskee kaikkia, ja on reilu, ihmiset hyväksyvät muutoksen. Viime sodissa siirryttiin ripeästi puukaasuautoihin. Ei ongelmia, jos tarpeen koetaan olevan todellinen. Ja ihmiset kokevat nytkin tarpeen olevan todellinen. Mutta mistäpä tuollaisen johdon ottaisi. Ja tietenkin kansankin on helppo viivytellä totutuissa kulutustottumuksissaan. Potentiaalia siis on, mutta toistaiseksi vain kaivamme kuoppaamme syvemmäksi.
Vähän ristiriidassa sen kanssa että Suomessakin on monilla kaupunkialueilla selvä ‘urbaani gentrifikaatio’ eli eräänlainen kaupunkialueiden voimakas keskiluokkaistuminen meneillään. Lopputuloksena yksinkertaisesti se että pienituloiset ajetaan tai ajautuvat kaupunkialueiden laitamille ja ulkopuolelle kun he eivät kykene ostamaan asuntoja kaupungeista hyvin julkisten yhteyksien varrelta. Samalla valtio koittaa hidastaa ja estää lainanottoa kun EKP puolestaan koittaa kaikkien taskuun lainarahaa jota sitä suostuvat ottamaan. Lopputuloksena hiiliverot todennäköisesti kaatuvat suurilta osin juuri pienituloisten maksettavaksi, jotka pakotetaan autoilijoiksi tai sitten vaihtoehtoisesti pyöräilemään kesät talvet. Tätä kehitystä rajoittaa tällä hetkellä lähinnä asumistukijärjestelmä tällä hetkellä. Tosin julkisen keskustelun perusteella on vain ajan kysymys milloin tätä järjestelmää aletaan leikkaamaan, itse veikkaan että jo seuraava tuleva oikeistohallitus käärii hihat ja ryhtyy tuumasta toimeen.
Viitsinkö edes mainita kuinka irvokasta on kun koko päivän istuvat tietotyöläiset saarnaavat fyysistä työtä tekeville pyöräilyn helppoudesta ja autuudesta?
Mutta ei, tämän päivän neoliberaaleja kiinnostaa vain kaikkien kulujen kaataminen pienituloisimmille kaikenlaisin kulutusveroin. Suomessa on jo nyt aivan järkyttävät elinkustannukset EU-tasollakin, mutta ilmeisesti ruuvia on varaa yhä kiristää. Sitten ikäänkuin symbolisesti ehdotellaan kompensoivia tulonsiirtoja, joita ei kuitenkaan koskaan tulla näkemään. Julkinen keskustelu mm. julkistalouden kestävyyteen liittyen korostaa ennemminkin sitä että tulonsiirtoja kaikille muille paitsi eläkeläisille tullaan vähentämään. Tulevaisuuden ainoa suhteellinen tulonsiirtokehitys tulee olemaan se kun veropohjaa levennetään ja kohdistetaan yhä pienituloisempiin samalla keventäen sitä yrityksiltä ja parempituloisilta. Kiitos EU:n sisäisen verokilpailun ja Suomen epäedullisen aseman suhteessa EU:n merkittäviin markkinoihin. Tiukempi suhtautuminen hiilipäästöihin ja hiilinieluihin myös todennäköisesti kaataa Suomen metsäteollisuuden.
Aika kumma kuinka ikuisen onnen EU katkaisee Suomen selkärangan reilussa 30 vuodessa ja täällä kaikki vain hymyilevät ja hokevat kuinka EU on hyvä ja oikein, samalla kun saksalaiset ja ranskalaiset päättävät mikä on oikea tapa elää. Suurin kummallisuus on oikeastaan se miksi suomalaiset haluavat myötäillä EU-piireissä noiden suurmaiden kanssa, ihan millä tahansa järkeilyllä Suomen pitäisi asemoitua itäeurooppalaisten kanssa. Mutta täällä elää niin kovana fantasia ja itsepetos että suomalaiset ovat länsieurooppalaisia.
Taloudellinen turvallisuushaluisuus on tietenkin eniten pienituloisten ihmisten murhe. Suomessa (lähes) kaikilla on kuitenkin ruokaa ja lämmin asunto. Eniten tässä haittaa ehkä se, että joillain menee niin kovin hyvin, ja yhteisestä kakusta ei näytä silti riittävän pieniä murusia enempää toisille. Perusturvallisuus on siis taattu, mutta reiluus, uskottavuus ja luottamus voivat vähän ontua.
Olen samaa mieltä siitä, että EU voi tässä edustaa suurta hymyä ja hokemista, samalla kun monet ihmiset kokevat tilanteen aiempaa ikävämmäksi. Olen itse enemmän perinteisen pohjoismaisen hyvinvointimallin kannattaja kuin neoliberaalin vahvimpien valtaa suosivan EU:n politiikan. Myös oman vallan katoaminen vahvimpien pelureiden ja vahvimpien maiden kabinetteihin voi olla merkittävä optimistisuutta vähentävä ja (blogin käsittelemän) turvallisuushakuisuuden kanssa ristiriidassa oleva seikka.
Siitä on hetki aikaa kun olen Homo sapiensin lukenut, mutta muistaakseni Hararin argumentti metsästäjä-keräilijöiden elämäntavan laadullisesta paremmuudesta liittyi spesifisti ruokavalioon. Metsästäjä-keräilijät söivät runsaasti marjoja/juuria/sieniä/hedelmiä/yms. Maanviljelykseen siirtymisen jälkeen ruokavalion monipuolisuus ja laatu romahtivat eivätkä edelleenkään ole palautuneet maanviljelyyn siirtymistä edeltävälle tasolle.
Tästä tulikin mieleen tuoreehko tiedeuutinen aiheen tiimoilta:
The real ‘paleo diet’ may have been full of toxic metals
No, voihan olla, että kivikauden ruokavalio on ollut alueilla, joissa luonto tuottaa tuoretta ravintoa ympäri vuoden, ihan hyvä. Tämän yleistäminen ei kuintenkaan taida oikein päteä alueilla, joissa pärjääminen on ollut esim. talvisin yhden tai kahden saaliseläimen varassa?